Hän on Noussut: Pääsiäisen Inspiraatioteksti

Kävin lainaamassa hyvin kiinnostavan, ja ajankohtaan sopivan kirjan nimeltä Sankarin Tuhannet Kasvot (Joseph Cambell). Vertailevasta uskontotutkimuksesta ja ajattomista analogioista, sekä tietysti psykologiasta kiinnostuneena minua alkoi tämä kirja kiinnostamaan oitis kun sain tietää siitä. Luonnollinen seuraus. Kirjassa osoitetaan miten tietty sankarin elinkaari-kaava toistuu ajasta ja paikasta toiseen.

Ilmeisesti jotain tälläistä myös Ristin Johannes tarkoitti, kun hän sanoi, että tunteaksesi Jumalan, on sinun tunnettava myös itsesi. Tätä hän pohdiskeli klassikossaan Sielun Pimeä Yö. Se tavallaan on mystikon elämän oma sankarismatka, jossa joudutaan pimeyteen, mutta vain siksi että onkin tullut niin lähelle valoa, että se on hetkellisesti sokaissut sinut. Tällöin ehkä paras tapa odottaa tuon hälventymistä, ellei jopa valaistumista, on kontemploida (meditoida) se aika.

"Meidän tarvitsee vain seurata sankarin reitilleen jättämää lankaa. Sieltä, mistä luulemme löytävämme inhotuksen, löydämme jumalan; kun luulemme surmaavamme jonkun toisen, surmaamme itsemme; kun luulemme menevämme ulospäin, saavumme oman olemassaolomme keskukseen; kun luulemme olevamme yksin, kanssamme onkin koko maailma". - Joseph Cambell

Mitenkö sitten pääsiäisen draama pitää ajatella tämän valossa?

Siten, kuten on määräkin, sillä tämä on klassinen tapaus analogiasta jossa kyse on pakanoiden ja juutalaisten kuninkaasta; juutalaisten profetiat hän täytti, ja pakanoiden pelastajasankariksi hän osoittautui tehden mm. sankarismatkan. Molempien sisä- ja ulkopuolisen ryhmän psykologia kohtaa pääsiäisessä salatun viestin.

Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle.' Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'
Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. - Apostolien Teot 17:22-30

Pantera - Rare 'n' Bizarre!

Nyt, vaikkei allekirjoittanut olekaan mikään pippelsonskahevin suurin, tai edes vähäisin ystävä, on hänen wanhana Panteran fanina pakko laittaa tälläinen harvinaisuus kaiken kansan kummasteltavaksi:



Kyllä, siinä on Pantera, ilman Phil Anselmoa, veivaamassa coverina Metallica:n Seek and Destroy:ta.

Kaiken lisäksi vielä itse Dimebag Darrell vokaaleissa.

Näin siis vuonna 1984.

Väkisinkin rupeaa mielikuvitus laukkaamaan, että mitä jos Pantera olisin jäänyt noihin asetuksiin?

PS. Onko kukaan muu havaitsevinaan kaksimielistä tulkintaa biisin sanoissa?

Torture Killer - Torttua Tukkaihmisille - Erikoisraportti!

Viimeisessä osassa evakkokertomuksiani lupasin erikoisraporttia, vielä silloin tuntemattomasta aiheesta.

Kuten otsakkeesta voit lukea, niin aihe on nyt selviö.

Kyse on siis tällä kertaa Torture Killerin Tampereen keikasta.

En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä kovalla keikalla.

Nyt, pari ensimmäistä bändiä toki menetteli, toinen oli uus-thrashia jossa oli omat kovat kohtansa, ja toinen (paikkaava bändi) oli rehellistä grindcorea. Mutta Torture Killer, aka. Torttu, oli turmeltumatonta death metallia. On hyvin vaikea kuvata tuota kokemusta, jonka tuntee vain olemalla paikan päällä. Mutta jos huomaat olevasi luukku auki ja täydessa auvossasi siitä minkälaista myllytystä edessäsi tapahtuu, tiedät olevasi täysin oikeassa paikassa. Bändin asenne lupasi hyvää, kun luin haastattelun Tamperelaisesta. Siinä he sanoivat olevansa undergroundia, ja olevansa tyytyväisiä siihen. He eivät maksa että pääsevät kiertueelle, mutta menevät minne pyydetään. He lupasivat tarjota elämyksen, ja joka ei tälläistä elämystä kaipaa, menkööt muualle. Ja sen elämyksen he todellakin tarjosivat! Minun oli pakko kommentoida asiaa vieressäni seisoneelle punapäälle, jonka tissit olivat ikään kuin hyllyllä, että on kyllä uskomaton keikka, ja sitä mieltä oli hänkin. Nainen kuunteli erilaista metallimusiikkia, mutta tämä sai hänetkin innostumaan. Siinä me sitten fiilistelimme, samalla porukka joka oli kuin sähköshokilla herätetty eloon POKOILI lavan edessä! Silloin tunsin matkustavani ajassa taaksepäin, mahdollisesti johonkin floridalaiseen metalliklubiin, jossa esiintyy bändi, joka soittaa musiikkia joka on uusi mm.hardcorepunkista kehittynyt metallisuuntaus, jota kansa kutsuu nimityksellä death metal. Taisin saada tuosta mielikuvituksellisesta nostalgiamatkasta kylmänväreitä. Annan nyt vakavan varoituksen: jos menet keikalle jossa tämä bändi on lämppärinä, niin varaudu siihen että lämppäri pesee pääesiintyjän. Valitettavasti näin voi käydä. Ja miten monta kertaa on käynyt - en tiedä. Punapää ihmetteli että kuinka vokalisti pääsee noin matalalle, ja niin tein minäkin, totta puhuen luulin että se käytti jotain efektiä. Ei se kai käyttänyt, mutta kyllä kuulosti niin tun brutaalilta! Paikka jossa seurasimme keikkaa oli todella hyvä, sellainen koroke joka oli täysin lavan edestä ja suunnilleen bändin tasolla. Vaikka olikin pieni kiusaus käydä pokoilemassa, en sitten tohtinut lähteä. (Joku voi kysyä, että miten sille punapäälle kävi, niin vastaus on että sen kävi keikan loputtua hakemassa pois vihaisen näköinen tukkaihminen). Kaiken kaikkiaan, en ihmettele yhtään miksi alan legenda, Chris Barnes tuli jenkeistä tänne pieneen ja kylmään Suomeen vain jotta pääsi levyttämään tämän bändin kanssa, joka alunperin aloitti cover-bändinä.

Ja nyt jos luen jostain vastakkaisen keikka-arvostelun, niin haastan sen kirjoittajan paljasnyrkkitappeluun - sellaiseen, joka käydään ilman paitaa, ja mukana on molemmilla sekundantit. He myös pitävät sen aikaa siliterilakkia ja monokkelia tallessa

Keikan jälkeen kävelin auvoisasti, vai meninkö kyydillä, en nyt muista, jatkoklubille eli Raideriin. Siellä ei ollut liikaa porukkaa ainakaan, eikä se baari koskaan lakkaa yllättämästä pienellä koollaan. Jotenkin nostalgista tunnelmaa lisäsi se, että siellä tutustuin erääseen porukkaan jossa oli ehta punkkari. Niin paljon niittiä että ei loppunut kesken. He ihastelivat tyyliäni, mutta kun puhumme miehestä jolla on näin komeat pulisongit, hiukset auki, serial killer-huppari ja Deathtimen paita päällä, me puhumme jostain eleganssista, johon pätee se joskus saamani kohteliaisuus: "Sussa on sellaista karua tyyliä." En muista kenelle tulin antaneeksi Deathtimen kortin, mutta myös sitä ja koko ideaa kehuttiin. Onko kevät tulossa, kun nyt näin jokainen on muikea? Jotain menin höpöttämään sellaiselle 50's Bettie Paige-lookin omanneelle kissamaisen kauniille naiselle, jolla oli suuri tatuointi kädessä. Seuraavan kerran kun hän näki minut, hän hymyili minua ja moikkasi. Mihin minä sen hukkasin? No, se taisi hukkua siinä samassa kun satuin huomaamaan miten eräässä pöydässä kaksi naista suuteli siinä määrin hurjasti, että jos nyt jokainen on nähnyt tytöt pusuttelemassa baarissa, niin nämä oli sen näköisiä että ne on menossa asiaan. Seuraavaksi allekirjoittanut olikin jo samassa pöydässä. Ja hetken kuluttua siinä oli myös hänen uusi niittipunkkarikaverinsa. Siinä he olivat, nuo uudet kaverukset, kuin koulutetut hylkeet, aavistuksen etukenossa ja tarkkaavaisina. Sitten kun nämä naiset olivat saaneet "kitarisat tarkastettua" toisiltaan, toinen - se joka istui minua vastapäätä - otti verrattaen leveän istuma-asennon (jalat täysin auki, hame noussut vyötärölle, mustat sukkahousut) ja katseli likaisen, jopa vähän haastavankin näköisenä. Nimitin hänet tuhmeliiniksi. Aloin höpöttämään myös hänelle, mutta heidän porukastaan eräs osoitti naisen nimettömässä olevaan kahteen sormukseen, jolloin päätin "oho"-hetken innostamana jakaa huomiotani myös hieman muualle. Samalla niittipunkkarin kanssa nahisteli sinihiuksinen punkkarimuija, joka yritti saada heitä lähtemään. Samoin minulle tuli eräs nainen puhumaan, sillä olin nähnyt hänet keikalla ja vaihtanut siellä pari sanaa ja tehnyt saman myös Raiderissa. Nainen antoi minulle nimensä, jota en nyt muista, mutta jonka avulla voin liittää hänet facebook-kaveriksi - häntä puolestaan hätisti miespuolinen tukkaihminen joka hoputti että heidän pitäisi lähteä nyt. Pihalla tuli jonkinlainen takauma keikalla näkemästäni pokoilusta, kun porukkamme oli jakautunut kahteen osaan, oli niittipunkkari ilmeisesti siinä porukassa jossa naiset käskivät häntä lähtemään, mutta hän kapinallisena sanoi: "Fuck you! I'm not going!" Huuto yltyi. Minä puolestani olin tuhmeliinin ja hänen blondin kaverinsa kanssa, ja taisi siinä vielä olla yksi mieskin heidän porukastaan. Sitten kyyti soitti, ja minua vietiin. Vaikka minä juuri jo aloin ystävystyä blondiinin kanssa.

Lopetusbiisiksi eräs ensimmäisiä bändiltä kuulemiani kappaleita, joka edelleenkin kuuluu suosikkeihini.

Se, joka saa kylmänväreitä tai muita säväreitä kappaleen keskivaiheilla tulevasta aseen latauksesta, ja siitä lähtevästä myllytyksestä, on minun puolueeni jäsen. Kiitos.

Evakkokertomuksia osa 5.

Kik: siellä työmaalla on musta mies!
raksamies!!

Minä:
ootko koskaan suuttunut sille siitä että se on musta?

Kik: :D kalle!!!! :D 
oot kauhee :DDD


Johdanto

Tervehdys rakkaat lukijat.

Tämä on viimeinen evakkokertomusten osa. Ajattelin että se on hyväksi kertoa näin jo johdannossa.

Näin meistä jokainen tulee ymmärtämään ysköksen.

Evakko loppui virallisesti perjantaina. Mutta koska vielä tänäänkin siellä roikkuivat johdot, uudet kodinkoneet kuten hella, jääkaappi ja pesukone puolestaan olivat olohuoneessa ja eteisessä laatikoissaan, puhumattakaan siitä että vielä sähkötkin olivat poikki, on minun todettava että taisin päästä ns. bonus-kierrokselle! Oh boy, oh boy, oh boy! 

Paluu joka tapahtuu silloin kun tapahtuu, on jotain mikä on katkeransuloista.

Suloista niiltä osin, että evakon loppuminen ja paluu sivistyksen pariin on ennen pitkään edessä.

Mutta katkeruus lepää siinä samassa seikassa, josta kirjoitin viime jaksossa, eli vaikka kämppä on nyt pistetty näennäisesti kuntoon, ei se ole todennäköisesti homeen osalta kunnossa.

Tämä merkitsee siis käytännössä sitä, että vaikka nyt keittiö raivattiin, kuten se olisi pitänyt raivata jo vuosia sitten - lienee se silti liian myöhäistä. Silloin siihen tehtiin minimaalinen remontti, kun olisi pitänyt tehdä vähintään yhtä suuri kuin nyt. Nyt taas Luoja yksin tietää mikä on lopputulos, ikävä kyllä minulla on hyvin kyyniset odotukset - sikäli kun nyt taloa kohtaan voi olla kyyninen.

Mutta ennen kun lähdemme viimeisen evakkokertomuksen kiehtovaan maailmaan, mainitsen pari asiaa johdannossa.

Ensinäkin, kuten jo kuten aiemmin olen kirjoittanut, on henkilöhahmo nimeltä Arthuros usein ollut mukana tapahtumissa jotka ovat ainakin jollakin tavoin olleet huomattavissa rooleissa.

Se taisi alkaa vuoden 2012 ensimmäisinä päivinä kun hän antoi minulle Swami Vivekanandan kirjasen nimeltä Jnana Yoga, ja sittemmin muistaisin lähes jo telepaattiselta tuntuneen kohtaamisen Mezzossa jossa keskustelimme musiikista ja "päätimme toinen toistemme lauseet" (olen pahoillani jos tuo kuulosti lähes homoseksuaaliselta, siitä ei ole kyse). Ja hieman ennen kun evakko alkoi, hän taas tuli minua vastaan lunta tunnelmallisesti tupruttavassa Hämeenpuistossa, tällöin kävimme mielenkiintoisen keskutelun jälleen, liittyen määrättyihin henkisen kehityksen seikkoihin, stressin välttämisiin ja alkavaan evakkoon.

Niin nyt viimeisenä virallisena evakkoviikonlopun sunnuntaina tapasin hänet keskustorilla, jälleen yhtä sattumalta, siten että hän jo kaukaa viittoili minulle ja minä en ollut tajuta kuka siellä oli tulossa. Mies oli lähes maanisessa tilassa, liekö ollut luomisvimmasta kyse (sellaisesta jossa surfataan euforian aallokolla), hän kun kuunteli bändinsä materiaalia. Kun kuulin sitä, yllätyin, se oli yllättävän raskasta kamaa, ikään kuin duurisointuista metallimusiikkia.

Nyt, joku voi kysyä että mitäs sitten tapahtui, ja minä sanon että asia ei ole vielä sulanut, joten en osaa tämän paremmin kertoa. Se jää nähtäväksi. Kiitos.

Toinen juttu onkin sitten se, että tulevia julkaisuja tämän jälkeen on näillä näkymin evakon jälkeinen Radio Home Studion lähetys - ensimmäinen pariin kuukauteen - kuin myös Erikoisraportti, vielä toistaiseksi salatusta aiheesta.

Sitten, riippuen kämpän kunnosta ynnä muista muuttujista, voikin taas tulla blogimaailmaan hieman rauhoittumista, sillä minua odottavat suurenmoiset musikaaliset ja kirjalliset projektit kun pääsen takaisin. Jos Luoja suo, niin inspiraatio jonka olen tästä evakosta huolimatta onnistunut löytämään, on ja pysyy. Ja että tietysti remontti on kääntynyt edukseni. Luulen että luomisen tuskasta tulee turhan kirjaimellista, jos remontti on vain tuhonnut koko kämpän ilmatilan.

Mutta nyt, aloittakaamme.

Jo perinteeksi muodostunut leffa-arvostelulla.

(Lopussa vielä bonus!)

Cinematic acid insane!

Oli jälleen vuorossa leffaviikonloppu.

Tällä kertaa leffana oli, ei niin järin vaativa Hannu & Kerttu: Noitajahti.

Kun saavuin leffaan, huomasin että kansainvälinen filmifestivaali oli käynnissä, ja lähes rupesin pohtimaan että missä Raimo? No, häntä ei näkynyt, mutta kun saavuin juuri silloin teatteriin kun varaus oli raukeamassa, sain huomata että oli olemassa kaksi jonoa. Hippien määrästä ei ollut vaikea päätellä, että kumpi oli filmifestarien osanottajille.

Leffa ei ollut mikään järin vaativa, sillä halusin aivot naulaan tyyppistä viihdettä, enkä suinkaan mitään syväluotaavaa draamaa, joka pysyy ensimmäisessä kohtauksessaan ensimmäiset puoltoistatuntia. Leffa jonka jokaista liikettä ja sen esittämää ihmiskohtaloa analysoitaisi.

3D-action sen sijaan oli jotain mikä sopi hyvin tilanteeseeni. Viikonloppuna aina pitää nollata jollain tavalla, ja etenkin kun asuntotilanne on mikä on, oli tässä tiedossa kevyesti otettava kokemus poikineen.

Eräs mikä iski heti, oli leffan alussa oleva "puupiirrosanimaatio".Deathtimen kuvituksessa on käytetty alusta alkaen tuon tekniikan piirrustuksia, ja pitää sanoa että kuka ne on tehnyt tähän leffaan, saa kyllä paikan bändin kuvittajaksi. Ne olivat suorastaan inspiroivia!

Itse leffa taas sisälsi mukavaa steampunk-henkistä asekikkailua, joka ei suinkaan ollut mitään mikä olisi ollut tämän leffan yksinomaisuutta, vaan joka toi oman mielikuvitusta kutkuttavan lisänsä. Oli se sitten kuularuisku mallia konekivääri, tai lamautin - molemmat toimivat, monella tasolla. Myöskin leffassa esiintyneet grimoiret, eli loitsukirjat ynnä muut sellaiset symboleineen olivat mieleeni, aivan kuten myöskin aikansa sanomalehdet niiden leikkeet. Erittäin kevyt surrealismin inahdushan siinä aina on, kun leffa sekoittaa epärealistisesti eri aikoja, esineitä, olioita, ideoita ja ilmiöitä.

Leffa oli myös pakattu täyteen naiskauneutta, ja sen norjalainen ohjaaja, Tommy Wirkola, oli ollut siitä pointikas, että oli antanut monille eurooppalaisille näyttelijöille mahdollisuuden. Mitä tuli naiskauneuteen, niin sen sanon että Famke Janssen oli naispahiksen roolissaan kyllä niin seksikäs kun vaan voi olla, ja sikäli kun hänen ikänsä (arvaa mikä se on) arvioi 20 vuodella väärin, on sanottava että tuota naista ei olla turhaan valittu maailman seksikkäimpien joukkoon. Ja mitä tulee naisiin leffassa, niin tässähän oli mukana myöskin suomalainen Pihla Viitala, joka veti roolinsa hyvin - itse asiassa niin hyvin myös kielen suhteen, että pitää nostaa hattua. Myös hänestä kun puhutaan, puhutaan hyvin seksikäästä naisesta. Jotenkin suomalaisen näyttelijän noinkin vaivaton osallistuminen amerikkalaiseen action-leffaan on jopa hämmästyttävää; etenkin kun on tottunut siihen mitä esim. Salkkarit tarjoavat.

Leffa kesti sellaisen puoltoistatuntisen verran. Sen enempää ei pituutta tarvittu, tämä lienee joku uusi action-pätkien trendi, että ne tehdään nopeiksi ja kokolailla suoraan asiaan meneviksi, ja hyvä niin. Kun vertaa sitä edelliskerran Die Hard:in osaan 5, on sanottava että näistä kahdesta tämä kyllä oli parempi, tämä ikään kuin tiesi paikkansa alusta loppuun, kun taas DH5 jäi pyörimään kuin se kuuluisa papu emättimeen.

Jos taas allegorioita haluaa etsiä, niin leikittelin elokuvan ajan ajatuksella siitä, että noidat ovat feministien allegoria, ja nuo heitä jahtaavat sisarukset ovat Fundamentti (sen maskuliininen ja feminiininen periaate), joihin näiden taika (propaganda&al) ei pure, mutta jotka pelastavat lapset näiden ihmiskunnan vihollisten parista. Noitia kuvattiin olevan erilaisia, kuten käärmenoitia, rämenoitia, metsänoitia, jolloin ajattelin että feministin nimi voisi olla "akateeminen noita". Noidan tunnusmerkeiksi lueteltiin se, että lahoaminen ja mätäneminen alkaa heti, mitä enemmän noituus ja pahuus tuohon naiseen imeytyy, sen näkee hampaista, ihosta ynnä muusta sellaisesta. No, feministien nutturat, mollamaijamalliset hameet ja rumat sukkahousut tuosta enää vaan puuttuvat. Tai ne hirveän näköiseksi leikatut lyhyet rekkalesbokampaukset, jollainen eräällä leffan noidalla oli - sillä joka etsi matelijoita kaatuneen puun kannon sisältä, ja joka koitti lyödä kirveellä lapselta pään irti. Miesfeministiä taas edustaa peikot. He hakevat häkeissä lapsia, joita sitten nämä fem..noidat voivat syödä ja uhrata verikuun sapatteinaan, saadakseen himoitsemaansa valtaa. Huomattavaa onkin, että se rekkalesbonoita kohteli erityisen huonosti tätä Edward nimistä hyväsydämistä peikkoa, kutsuen tätä mm. saastaiseksi otukseksi - mutta niinhän miesfeministitkin kilpailevat siitä kuka saa ensimmäisenä paikan päänoidan kengän alta. Se kuitenkin mainittakoon, että mitä tulee Fundamenttiin ja siihen miten tämän Edwardin kävi, niin paljastamatta juonta, kerron vain että varmasti Fundamenttikin on tarjonnut tien parannukseen ja uuteen toivoon myös miesfeministeille.

Plussaksi myös laskin sen, että tällä kertaa minun 3D-lasini toimivat. Kerran aiemmin ne ovat toimineet melko moitteettomasti. Judge Dreddia katsomassa ollessani eivät ihan niin hyvin.

Leffan jälkeen päätin mennä vielä syömään yöpalaa.

Olin saanut siihen inspiraation Tamperelaisen jutusta joka koski parhainta lihistä. Yllätyksekseni eräällä kantapaikallani, sillä josta olen luultavasti kirjoittanut täässäkin asianyhteydessä (käyn siellä lenkkeillessäni kahvilla), oli kaupungin paras lihapiirakka. Syy miksi yllätyin, oli siinä etten tiennyt että siellä edes myydään tätä ruokaa.

En kuitenkaan käynyt tuolla nimenomaisella grillillä, vaan menin toiselle vähintään yhtä legendaariselle grillille, eli Vaakon Nakille. 

Kun saavuin paikalle, soi autostereoissani legendaarisen ZZ Topin parhain albumi eli Rhythmeen, joka on myös muuten paras koskaan tehdyistä albumeista. Sen äänimaailma on kerrassaan uskomaton, ja teki minuun hyvin lähtemättömät vaikutukset, mitä tulee oikeaan kitarasoundiin. Soitto albumilla on samaan aikaan tuhtia, väljää ja silti tiukkaa. Kappale joka soi oli Black Fly.

Ja kuinkas ollakaan, oli grillillä mustiin pukeutunut blondi, nätit kasvot ja huulessa lävistys. Hyvin lempeä. Kun olin hänen takanaan jonossa, ja yritin kurkkia hänen olkansa ylitse nähdäkseni hintoja, hän kääntyi hymyillen ja kysyi että mitä minä oikein teen. Kerroin ongelmastani, ja hän sanoi että voi auttaa minua. Mutta vaikka hän miten yritti, ei se auttanut sillä kosteus oli väärällä puolella.

Ostin annoksen nimeltä Kivimies. Se oli erinomainen palanpainike, jonka nautin poliisityyliin käynissä olevassa Prellussa. Maitoa join päälle kuin isot miehet! Ja tietysti myös sauhuttelin, tai pitäisikö sanoa: höyryttelin "kuubalaista sikaria". Siitä tuli kieltämättä melko miellyttävä jälkitunnelma.

Ei ollut muuten huono idea pitää väliviikonloppua viihteestä. Pakkasta oli todellakin aika hyvin, ja huomattavaa olikin että Tampereen keskustassa sitä oli -14 astetta. Mutta Sontalahden keskustassa -21. Sen luulisi kertovan jotain!

Kahvi & al.

Menin eräänä iltana kahvilaan, ja vaikka siellä ei ollut suosikkibaristaani, sitä neitokaista jota autoin mahtavilla miehisillä voimillani sen sokeriastian kanssa (ihan tosta noin vaan), oli siellä  kuitenkin lomareissulta tullut eräs toinen barista, josta en oikein tiedä mitä mieltä olen. Pidän siitä miten se lähtee aina minun hullutuksiini mukaan, eikä se toki pahalta näytä. Jostain syystä minulle tuli siinä kuitenkin fiilis, että nyt voisi tehdä pieni random act of kindness terää; huomasin että sitten viime kerran tällä kahvityöläisellä, jossa on luontaista pirteyttä ja iloluontoisuutta, oli nyt myös huomattava rusketus ja bling blingiä siellä ja vähän täälläkin. Muistelin, että viimeksi hän oli innoissaan sanonut kassalla, minun edessäni olevalle ulkomaalaiselle, että on lähdössä Dubaihin, ja tämä ulkomaalainen vilkaisi minua sen näköisenä että "mitäs vittua täällä on tekeillä?". Joten kahvia ostaessani mainitsin vakuuttuneena tälle tummapaahtoiselle tirriäiselle: "Oletpas sinä ruskettunut!" Mikä tuntui miellyttäneen häntä, koska hän ehkä itseltäänkin huomaamatta teki pienen tuuletusliikkeen, ja kiljahti riemullisesti siitä miten tämä seikka tuli huomatuksi. Vastasin lakoniseen tapaan: "No kai nyt vähemmästäkin. Me muut olemme kuoritun omenan värisiä tähän aikaan vuodesta." Tämän jälkeen palvelu tuntui sujuvan, enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti, kuin tanssi. Sellainen ilo on parhaimmillaan tarttuvaa. Ja vielä kun kävin hakemassa kahvilleni seuraksi sitruunavettä, tapitti minua tiskin takana tuo tummapaahtoinen nätti naurisnaama, ja hymyili siinä määrin että jos olisin ollut siinä vielä kauan, olisi häneltä loppunut päästä nahka. Eikä sellaista olisi kyllä kukaan uskonut. Eikä siinä mitään, kyllähän sellainen lämmittää, ihan kuten sekin että paikkoja oli vielä vapaana ja luettavaksi sain tuoreimman Soundin - jossa oli mm. iso juttu CMX:stä. Nautin jokaisesta hetkestä.

Kirjallisuus

Ensimmäisessä osassa kerroin niistä lukemattomista kirjoista joiden kanssa tänne tulin.

Nyt palaan niihin, mutta en aio pitää pitkällistä esitelmää.

Ainoa keskeneräiseksi jäänyt kirja on Célinen kirja. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että olen lukenut sitä vain noin kaksi lukua päivässä, yleensä silloin kun menen nukkumaan.

Mistä tulikin tähän väliin yksi juttu mieleen.

Se liittyy löytöön jonka tein Mezzossa kirjain poistomyynti, eli lafkan omilla" "hulluilla päivillä". En ehtinyt shoppailemaan kuin viimeiseksi tunniksi, huomaten että koska olin tankannut matkalla, ei minulla juuri ollut enää käteistä jäljellä. Suunnilleen reilu pari euroa siellä taisi olla. Eikä näissä poistohepnaadeissa varmasti kävisi kortit, ei edes kirjastokortti, sillä eihän se muutoin olisi poistomyynti, eihän? - Mikä naseva tuikkaus tähän väliin beibet!

Nyt, ilokseni silti huomasin että aikuisten kirjan sai juuri tuolla parilla eurolla, joten jos nyt vaihtoehdot eivät tönisi toisiaan porstuassa, niin ei ihan tarvitsisi tyhjin käsin lähteä. Ja voi sitä ilon määrää, sillä vaikka kaikki kiinnostava oli kokolailla tuohon mennessä kaupattu, sattui kuitenkin niin, että romaanien seasta löytyi pitkäaikaisen suosikkikirjailijani, Charles Bukowskin, viimeiseksi jäänyt romaani nimeltä Pulp.

Lähtiessäni kirjastosta, oli ulkona "vetänyt valkoiseksi" joka paikan, suomalaista kevään tuloa sano! Päätin kuitenkin palkita itseni hyvällä kupillisella kahvia, sillä olenhan taas herätellyt kahvilointia, mikä voi olla tavattoman virkistävää ihmislajin uroksellekin. Pahimman pyrytyksen odotin pirssissä, ja luin kirjaa, jolloin yllätyksekseni huomasin että se alkaa siten että pääosalta, joka on etsivä, tulee seksikäs nainen tilaamaan tehtävä jossa pitäisi etsiä kirjailija Céline - se sama, jonka kirjaa olen lukenut evakossa! Merkillistä.

Mutta nyt takaisin näihin kirjasiin.

Mitä siis näihin muihin kirjoihin tulee, niin pitää sanoa että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä valitsin.

Pentti Saarikosken kirjan olin lukenut aiemminkin, mutta olin unohtanut niin paljon siitä, että uusinta tuli erinomaiseen paikkaan. Kirja oli erittäin nautinnollista tekstiä, kuten Saarikosken proosan on tapana olla, hyvin persoonallista ja lohdullista. Kirjan en olisi suonut loppuvan.

Kirja ilmiöstä nimeltä Flow on tietokirjallisuutta, ja todellakin pitkästä aikaa tietokirja joka on kuin puuttuva pala tutkimuksiini. Ja jos et olisikaan tehnyt tutkimuksia mikro- ja makrokosmoksen luonteesta (psykologiasta ja ontologiasta) niin tämä kirja on todella olennainen osa sivistystä, sillä se kertoo eräästä onnellisuuden kannalta merkittävimmästä ilmiöstä, ja se on Flow.

Meister Echartin kirja oli kauan odotettu, ja kuten edellinenkin kirja, oli se jotain mikä oli jo kauan "vainonnut " minua, sillä jos erinäisissä yhteyksissä törmäsin Flow-ilmiöön, niin vähintään yhtä usein törmäsin echartilaisiin juttuihin ja lähteisiin, mutta en ollut koskaan silti päässyt lukemaan hänen materiaaliaan. Ja se on sitten sitä sarjaa, josta voin suoraan sanoa että se on hyvin vaikeaselkoista. Siitä ei päästä mihinkään, ei vaikka nyt jotain tunnen filosofiasta ja mystiikasta, on kyllä tämä maisteri niin oma lukunsa että vaikka muistiinpanoja teen tästä opuksesta, on silti sanottava että tämä vaatii kyllä vähintään sen toisen lukemiskerran. Nimittäin sen verran reippaasti hän etenee saarnoissaan, että jää väkisinkin miettimään "miten hän päätyi tuohon johtopäätökseen", kun taas välillä huudahdat hengessäsi "(h)eureka!"

Välissä kävin myös kirjakaupassa jossa olin taide- musiikki ja mystiikkaosastoilla. Jälkimmäisellä luin aitoa mm. Mustaa Raamattua. Sen käännös oli väkevästi kirjoitettu, wanhalla suomella. Luulen että aika moni yllättyy sen sisällöstä, se kun ei suinkaan ollut mitään narsistisen naturalistista lavey-pelleilyä, vaan kyse oli 6. ja 7. nimetyistä Mooseksen kirjoista! Taitaa olla, että myös tuo kirja pitää sisällään sen opetuksen, että se joka pyrkii manaamaan Tuhon Enkelit tekemään selvää vihamiehestään, sopii itse olla synnitön, sillä muutoin nuo voimat, valtaistuimet, periaatteet ja vallat käyvät hänen itsensä kimppuun? Kommentaarin mukaan jokaisessa uskonsuunnassa on dynamista, mutta suurin ilmoitus ja voima on kristillisyydessä ja sen ilmoituksessa. Mutta että suurin este ihmisen oman voiman löytämiseksi, myös kristinuskossa, ovat uskonoppineet ja he jotka kivettävät tuon voiman uskonnoksi. Se, miten kiinteästi tuo kommentaari kuului alkuperäiseen sisältöön, en ole varma. Varsinainen sisältö on valkoista tekstiä, merkkejä ja symboleja mustalla pohjalla.

Bonus: And every little thing is alright

"Oh man feels so nice, it was a long cold night, but then the sun came out".

On totta että usein pienistä onnen murenista tulee lopulta aika hyvä kokonaisfiilis. Otetaan vaikka evakon loppumisen aattopäivä. Kävin nimittäin keskustassa, "shoppailemassa" (Alkossa, soitinkaupassa, lippumyymälässä - you know there rest, and you're going to hear some more, am I rite?), palauttelemassa kirjasia kirjastoon ja tapaamassa erästä kaveria.

Ennen kun menimme kahville kaverin kanssa, vaihtamaan kuulumisia, päätin käydä soidinliikkeessä katsomassa josko hakisin skebaan uudet kielet. Ja kuinkas ollakaan, juuri sen merkin kielet joita olin hakemassa olivat erikoisalennuksessa: 3 pakettia 2 hinnalla (entinen DLX-music ja nykyinen Musacorner, käy hyödyntämässä)! Luonnollisesti lähdin sieltä kolmen paketillisen kanssa Ernie (big) BALL:seja (vahvuus: 13-56 eli ns. Mies-setti).

Kahvilassa tapasin siis kaveria nimeltä Miguelos Miguelos Miguelos pitkästä aikaa. Kumma kyllä mutta olen tutustunut uusiin ihmisiin evakosta huolimatta, ihan tosta noin vaan, mutta kavereita olen tavannut vain vähän. Myös tutuksi tullut henkilöhahmo, Beiberista (aka. Kaupungin Kaunein Barista) oli paikalla, muttei ollut tällä kertaa tiskin takana myymässä, ja tekemässä virvoittavia juomasekoituksia meille simaluppasuille ja haliötököille. Vaan kun hain kahvin, hän huomasi minut ja tuli näköpiiriin tervehtimään minua, väläyttäen taas sen kuohuttavan hymynsä (definitely felt like a king bee; sugar ain't that sweet, boiii!) jonka ekaa kertaa nähdessäni tunsin perhosia vatsassa (mieti nyt itse, että odottelet vuoroasi jonossa, ja ihmettelet hengessäsi miten jollakin voi olla niin virheettömät piirteet kasvoissaan, ja sitten varoittamatta: BLING!) Olin edellisenä päivänä törmännyt outoon "aforismiin", jonka mukaan "odottamaton hymy pelastaa päivän". Ja sen saimme huomata me molemmat.

Siinä kaverin kanssa kahvitellessa oli puolestaan mukana sellainen bonus, että koska kaveri asuu suunnilleen keskustassa, hän antoi minulle saamansa lahjakortin, jolla voin parkkeerata 2 tunniksi ilmaiseksi uuteen P-Hämppiin. Itse kun hän ei sitä luonnollisestikaan tarvinnut. Kuka on etsinyt keskustasta parkkipaikkaa, puolestaan tietää että tuo tulee aina tarpeeseen.

Kahviteltuamme lähdimme sitten miehissä Alkoon. Mukaani jäi pullo kuohuviiniä, cavaa, joka on tehty perinteisellä tavalla ja jota suositellaan nautittavaksi erityisen kylmänä. (Seuraavana päivänä menisin kuin menisinkin turmeltumatonta death metallia jauhavan Torture Killerin keikalle - siitä myöhemmin lisää)

Kun pysähdyin vielä paikallisessa kahvipaikassani, hakiessani kämpältä posteja. Siellä sain saamallani alennuskortilla kahvin -50% hintaan, ja myyjätär kaatoi sen vielä isoon kuppiin. Sitten keskustelimme tilanteestani, ja siitä minkälainen murheenkryyni tuo kämppä on ollut, hän sanoi että jos muutan siitä, että toivottavasti en muuta tältä alueelta jolloin lakkaisin käymästä. Minä sanoin että minä muutan tänne (paikkaan jossa olin kahvilla). Myyjätär nauroi, ja oli selvästi mielissään siitä mitä sanoin. Ei se mitään, niin minäkin olin.

"Sugar cane.
Imperial cane.
Domino cane.
Yes, I can."

Pääsiäisen Tarjousrieha!

Xeimian Design ei ole lainkaan unohtanut pääsiäisen merkitystä, joten eikö tällöin ole myöskin mitä parhain tilaisuus juhlistaa sitä avokätisen tarjouksen muodossa?

Diili on siis seuraava: saat tilauksesi ILMAN POSTIKULUJA!

Cheapest and safest brand available!  

Tämä on merkityksellistä, sillä me tiedämme että se maksaa (jos ei muuta niin vaivaa) jos lähdet kampeamaan itseäsi kaupoille  - josta et tietenkään löydä näin hienoja kuteita, mutta myös se maksaa jos tilaat niitä.

"Ok, tuli selväksi tämän parempaa diiliä en voi saada tällä hetkellä, mutta mitä minun on tehtävä, minun sormissani polttelee!"

Kiva että kysyit.

Homma toimii niin, että saat edun aktivoitua, nyt kun tilaat vähintään kaksi tuotetta, ja lyöt koodiksi tilauksen yhteyteen tunnussanan: EASTER2013

Mene kauppaan tästä.

Kiitos.

PS. Toimi heti, omaksi parhaaksesi, sillä tämä tarjous on voimassa vain 19-22 maaliskuuta.

Lopuksi biisi, sillä sinä tiedät että se on oikein.

Uusi Jerusalem ja Salattu Opetus

On tullut aika päivittää inspiraatio-osiota.



Tämä video kertoo Ilmestyskirjan ihmeistä.

Suosittelen katsomaan ja hämmästymään.

Mutta siinä ei ole vielä kaikki.

Vaan lopussa David Pawson sanoo, että "taivaassa" (Uusi Jerusalem) kaikki ihmiset ovat kuin itse Kristus.

Tällöin ihmiset toimivat oikein, ja siellä hallitsee rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.

Ehkä salattuna opetuksena tässä on se, että nämä ominaisuudet pysyvät voimassa, silloin kun ne ovat jokaisella ihmisellä, eikä täten kukaan aiheuta kiusauksia - kuten noussutta houkutusta vetäistä jotain itsekästä idioottia niin kovaa kuulaan, että tällä pää heiluu aamuun saakka?

Se on siis kaksisuuntainen tie.

Taivasten Valtakunta, jonka sanotaan olevan meissä sisäisesti, murtautuu yksilöistä heidän keskuuteensa.

Tässä on merkittävä muistutus aikamme fariseuksille, suvaitsevaisille, jotka ovat suvaitsevaisia sillä he eivät kykene rakastamaan lähimmäistään.

Cathedralin Viimeinen Levy & Uusi Biisi (Kuuntele!)

Otsikossa lukeekin kaikki tarpeellinen, eli wanha kunnon Cathedral päättää lopettaa miellyttävän, hidastempoisen möyrimisensä tulevaan ja viimeiseen albumiin nimeltä The Last Spire.

Ja tässä siis biisi kyseiseltä äänikansiolta:

Evakkokertomuksia osa 4.

"There's a wilderness I know 
in that wilderness I grow"

Johdanto

Näillä näkymin tämä on joko viimeinen, tai toiseksi viimeinen evakkokertomus.

Todennäköisemmin jälkimmäinen.

Pitää heti alkuun sanoa, että kyllä vituttaa.

Noin, nyt se on sanottu.

Meinaan, jos siinä ei ole vielä kyllin kestämistä että pitää täällä pöndelandiassa täristä päreen valossa, niin näemmä kyllä sillekin asiantilalle saadaan näemmä mahdollisuuksien mukaan ns. "piste iin päälle".

Sakot

Vai mikä todennäköisyys siinä on, että lähestyt kaupungista tullen "pimeää puolta", aikaan jolloin pimeys on jo kaikkialla, ja voit havaita lähestyessäsi lumisia erämaita, hiljaisia mutta erinomaisia puita, ja katuvalojen lohdutonta poissaoloa, että eräässä tienristeyksessä on poliisiauto parkissa? (Poliisit olivat kokolailla samassa paikassa kytiksessä, kuin ne poliisit, joille eräs jo edesmennyt wanha kaverini oli huutanut autosta, nähtyään nämä tonkimassa jotain maastosta, että: "Kattos, sinivuokot poimii sinivuokkoja!").

Kyllä nauratti, kun huomasin ensin pahaenteisen kyltin maijan katolla, ja sitten punasiniset valot.

Se oli jälleen naispoliisi joka asioi kanssani, nuori, varmaan minua nuorempi tai ehkä juuri saman ikäinen.

Virkaintoinen ja kompensoiva, jossa vahingossa ilmeni tiettyä lempeyttä. Kirjoitti pyöreää käsialaa, joka viittaa tunteellisuuteen, ja on yleinen naisilla. Oli naimisissa, mutta kukapa naispoliisi ei olisi. En tiedä oliko se naisellinen vaisto, vai valtatrippi, mutta minusta tuntui että se myös nalkutti minulle. Mutta koska olen joskus saanut sakot siitä että olen vastustanut kiinniottoa (ei sentään pidätystä), päätin pitää pääni kiinni.

Mietin vieläkin hänen kysymystä, kun rouva konstaapeli tuli Prellulleni, ja kysyi tiedänkö mikä on rajoitus.

Vastasin etten muista, en oikeastikaan muistanut sillä tuo oli sikäli pirullinen alue, että siinä on pääsääntöisesti 80 rajoitus, mutta se muuttuu hetkelliseksi 60-70 km/h. Arvatenkin minä ajoin 80 km/h, väärässä paikassa ja väärään aikaan (itse asiassa kohta oli siis sellainen, että siinä oli 60-rajoitus yhden suikaleen verran, ja minä tietysti laskettelin sitä alas ylinopeutta - laskettelin kirjaimellisesti sillä tuo suikale päättyi loivaan alamäkeen).  Mutta mitä tuohon kysymykseen tuli, niin olisiko siihen ollut oikeaa vastausta? Jos olisin sanonut tietäväni, niin silloin olisin ajanut tietoisesti ylinopeutta, tai jos olisin vastanut väärän luvun, olisi siitäkin saatu aikaan sättimistä. Nyt kun vastasin etten tiedä, sanottiin minulle ettei se tiedä hyvää ylinopeutta ajatellen - oh give me a break!

Mennessäni nukkumaan ainoa asia mikä minua nauratti oli se, että mieleeni juolahti että naispoliisien kuuluisi käyttää mustia kireitä nahka-asuja, myös kiiltävä PVC kelpaa.

Home Sick Home

Toinen synkeähkö havainto lepää, mutta varsin epämukavasti ja levottomalla tavalla, sen havainnon päällä että asunto rupeaa olemaan valmis. Mutta valitettavasti sen homeinen sisäilma ei ole muuttunut. Haju on poistunut, mutta oireilu niissä tiloissa ei.

Ja nyt jos siellä ei haise, on asia loppuun käsitelty. Eihän nyt asunto jossa on uusi keittiö, ja kylppäri, voi olla mitään vikaa! Mutta minä kysyn että mihin se home sieltä olisi kadonnut? Ikkunoita ei ole avattu koko aikana. Remontti on urakka, jossa hoidetaan koko talo, joten noin tonnin arvoinen hometarkastus tuskin hoidetaan vain hyvästä tahdosta. Asia kun on niin, että etenkin purettaessa home leviää, ja itiöt myrkkyineen viihtyvät erinomaisesti myös kuivilla pinnoilla. Nyt tilanne on vielä se että kun ovea on pidetty auki, on keittiössä ollut homepesä laskeutunut muuallekin asuntoon ja kaikki on saastuneet.

Näin ollen minulla ei ole kotia mihin mennä kun evakko on ohitse.

Samalla tätä ylläpitävät tahot tekevät täydellisen rikoksen, sillä jos hajun ollessa ongelmana se kiellettiin tai ainkain painettiin villaisella, vaikka jokainen saattoi havaita sen. Niin nyt kun hajua ei enää havaita, on se enää vain minun ongelmani, ja sadistista mielihyvää kokien voidaan jokainen valitukseni kumota ja syyttää siitä uhria.

Tietysti jos jokin positiivinen yllätys, kuten asunnon täydellinen desinfiointi voitaisi tehdä onnistuneesti, olisi homma pulkassa. Mutta kuten tiedetään, niin yleensä ne keinot tunnetaan melko huonoiksi.

No, c'est la vie, muut tarinat ovatkin sitten ehkä hieman pirteämpiä.

Viihdettä Kullankaivajan Kanssa


Viime viikonloppuna olin onnistunut saamaan kyyditykset kaupungille, täältä lumikenttien ja ulvovien villieläinten maasta (yöllä voit kuulla kettujen soidinhuudot, äityliini oli nähnyt komean ilveksen tepastelemassa lumisella pellolla, mutta silloin tuli kiire kun metsässä tuli vastaan tuoretta karhun sontaan) - ja unohtanut siinä kiiressä puhelimeni tukikohtaan, joten kyyditykset piti sopia jännittävällä tavalla. Se kuitenkaan ei liity juuri mitenkään siihen mitä alan kertoa. Kiitos.

Olin päässyt siis juuri sisälle baariin (tämä tapahtui noin viikko sitten). Niin minuun iskee oitis katseensa sellainen blondi. Mikä on tietysti ihan luonnollista, sillä jos seksillä olisi pääkaupunki, olisin sen pormestari. Komea sellainen sano! Ja naiset, nuo tissikkäät pienet ystävämme, jotka usein myös tuoksuvat hyvälle, ovat tunnetusti persoja kaikelle hyvälle.

Olin myöskin jokseenkin puolivallaton, sillä aikamme toisiamme katseltuamme minä virnistin blondille, vähän kuten Einstein siinä kuvassa jossa näyttää kieltä. (Onkin selvää että tein niin, sillä voin tehdä niin. Kiitos oikein paljon!)

Käännyin pois hänestä, sillä ei minulla ole koko iltaa aikaa virnistellä, on vain tietty aika kun voit nauttia paikan huokeista alkoholivirvokkeista.

Pian se oli taas vieressäni. Tällä kertaa se sanoi:

"Sinä olet rahamiehen näköinen".

En muista mitä vastasin, vai vastasinko muuta kuin sen että katsoin häntä kysyen: "Ja pointti oli?"

Se voiteli minua.

Minä vaistosin sen.

Ja minulle tuli selväksi että kyse oli naislajityypistä nimeltä "gold digger in training", kun se meni varsinaiseen myyntipuheeseen jossa sen lompakko oli jäänyt kotiin jne jne ja nyt pitäisi tarjota.

En ole eläessäni tarjonnut naiselle drinkkiä baarissa, enkä näe syytäkään siihen jatkossakaan - tämän sanon täynnä ylpeyttä ja voimaa! Olen kyllä antanut kolikon kaksi pultsarille joka suoraan sanoi että kerjää rahaa jotta saisi pullon keskiolutta. Mutta naisille tarjoaminen ei ole oikein. Kuten Brother Marquis alkuperäisessä ja parhaassa 99 Problems:issa (Ice T:n biisi) tapaa räpättää:

"I got 99 problems and a bitch ain't one of themI don't trip on hos 'cause I don't need none of themPussy's the temptation, dick's the persuasionSo don't expect nuttin' 'cause I ain't offerin'I go hard on my bitches 'cause I'm never never soften"

Nielin pöyristymiseni ja naurahdin ettei tule kyllä diiliä.

Johon myös lisäsin aavistuksen nenäkkäästi, ja kuin pienelle tytölle selittäen: "Minä nimittäin tulin etsimään täältä rikkaita naisia, jotka sitten voivat elättää minut". Tämän tein ennen kun käännyin jo kokonaan tiskille. Olen mies.

Näin lopuksi vielä joko kevennys, tai vinkki jota et ehkä löydä niksipirkoista.

Paras tapa tappaa tuollainen nainen on se, että pistät sille päähän pannan josta menee pään eteen sellainen metrinen keppi. Pääasia etteivät kädet ylety sen päähän.

Tämän jälkeen kepin päähän laitetaan vähintään 20 € seteli. Sen jälkeen vain käännetään harakka oikeaan suuntaan, ja se lähtee taapertamaan setelin perässä, ja taapertaa niin kauan kunnes kupsahtaa.

Sen jälkeen se päästää sielun, vai onko tuollaisilla naisilla sielua? Haamun se siinä tapauksessa päästää. Se on muodoltaan "rukoilijasirkka". Ja se haamu menee asumaan läheiseen panttilainaamoon, ja henkilökuntaa vituttaa kun saa siivota ektoplasmaa kultaesineiden päältä.

(Huom. jos käytät esim. 50€ seteliä, siinä tapauksessa prosessi etenee paljon nopeampaa, sillä tässä tapauksessa tuo naikkonen ryhtyy jo juoksemaan, transsissa ja silmissä €-kuvat. 100€ niin siltä on tunnissa kanttu vei!)

Mutta kuriositeettina vielä tuosta illasta sanottakoon, että minulle kyllä tarjottiin. Se taisi olla random act of kindness-tyylinen teko. Minä nimittäin jutustelin erään täysin tuntemattoman tyypin kanssa, ja se vain heitti että tarjoaa minulle juoman. Mies tarjosi, minä otin ja mies meni pois.


Kevättä Kahviloissa ja Teillä

Huomaa että kevät on tulossa. Ja että aurinko taisi paistaa ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella yli tunnin kerralla. Vähäisempi, muttei lainkaan merkityksettömämpi huomio, on että tiet ovat sillä tavoin kuivat ettei kevät voi olla enää kaukana. Melkein jo näin itseni Prellun puikoissa, paahtamassa johonkin päin Suomea, ilman mitään tietoa siitä missä yövyn. Tai takaisin kohti Mansesteria, leudossa tuulessa, kuunnellen jotain levylle polttamaani podcastia tai nettiradiolähetystä (nauraen sille, ja kuullen jotain nyansseja joita ei muissa tiloissa voi huomata). Mutta on myös muuta, sen huomasin.

Olin keskustassa käymässä asioilla, ja päätin jälleen käydä eräässä pienessä kantakahvilassani. Siellä oli eräs rouva jolla oli paljon asiaa noin parikymppiselle, asiallisen oloiselle ja melko leveää oulun murretta vääntäneelle nuorelle miehelle. Sen verran sosiaalinen se täti oli, että ehti jo ennen lähtöään ojentaa minulle lehden luettavaksi ja toivoa hyviä jatkoja myös minulle. Vaikka lähtöä piti tehdä pitkään ja hartaasti, siinä samalla rouva piti kättään minun hartialla ja välillä silittelikin minua - ihan tosta noin vaan! Näytin siinä varmaan hetken aikaa ihan samalta kuin Kummeleista Timo Kahilainen, siinä Valintojen maailma-sketsissä "urologi - Tom Finland". Asiallinen nuori mies vastaili tyylilleen uskollisesti, asiallisesti ja velvollisuudentuntoisesti. Mutta lopulta meistä jokainen pulisi siellä, kuin kohteliaat japanialaiset kunnianarvoiselle vieraalle:"Oh te ensin, ei kun te, oi te olette niin hyvä, ei kun te itse olette niin oivallinen! Kiitos, anteeksi, ah tämä on ihanaa!". Kun sitten se sosiaalinen ja minua lähes sensuellisti kosketellut täti oli poistunut takavasemmalle, me katsoimme asiallisen nuoren miehen kanssa toisiamme vähäsen hämillään, mutta olimme yhtä mieltä että ainahan tälläinen anomaliteetti virkistää päivää. Minä siitä suorastaan yllyin, ja kun jäin sinne myyjättären kanssa, ja totesin: "Kappas. Sainkin yhdellä kertaa heti monta uutta kaveria". Ja pian mekin jo lepertelimme small talkia kuin pikkuvauvat, jotka makoilevat pehmeällä plyyshia muistuttavalla lakanalla - tovi päiväunilta heräämisen jälkeen, kesäkuussa. Kuulemma viimeksi kun siellä oli päässyt epäsuomalainen sosiaalisuus valloilleen, oli ollut presidentinvaalit jolloin äänensävy oli noussut ihan uusiin sfääreihin. Minä sanoin että asiaa ei varmaankaan helpottanut, että niille jo entuudestaan kiihtyneille politiikan asiantuntijoille juotettiin kahvia. Siihen tämä sievä, hiuksiltaan palmikoitu, barista sanoi että hänen piti silloin salassa vaihtaa kahvin tilalle kofeiinitonta. Tai ääritapauksessa ripotella joukkoon murskattuja rauhoittavia, sanoin, ja otin hörpyn kahvistani.

Kuumaa Kahvia 3

Olen tehnyt myös päivän hyvän työn, joka oli todellinen win-win-diili (eikö sellainen ole onnea?). Se tapahtui kun kävin vaihteeksi shoppailemassa (Alkossa), ja arvelin että moisen rupeaman jälkeen kupponen kahvipaketin hintaista kahvia, jossain kivassa kahvilassa, olisi juuri oikea ratkaisu. No, se oli. Nimittäin sattumalta juuri se feminiiniä energiaa suorastaan hehkuva, hyvin kaunis barista oli vuorossa, mikä oli vain plussaa.

Mutta kliimaksi sattui kun hän tuli ihan paikkani takana olleelle "maitosokerilusikkaetalsaarekkeelle" tekemään täydennyksiä. Juuri kun olin tekemässä lähtöä. Huomasin takkia äheltäessäni, että tällä hurmaavalla baristalla oli ongelmia suuren sokerisirottimen kanssa. Kysyin: "Onko tiukassa?" Beiberista vastasi, sillä sen lähes tyttömäisen selkeällä äänellä, että no on. Samalla hän katsoi ylöspäin minuun, ja onnistui kyllä näyttämään taas niin maan söpöltä siinä keikistellessään. Jolloin hymyilin, ja otin itsevarmaan tapaani sirottimen suuriin ja väkeviin käsiini, ja rusautin sen auki. Ojentaen sen sitten hänelle takaisin *like a boss*. Ja koska se kävi minulta hyvin helposti, sanoi hän, hieman kuin nolostuen: "ja eikä edes ollut (kireässä)". Johon sanoin arvovaltaisesti, että no nyt talossa onkin tosimies. Johon hän myöntyi hymyillen, ja kiitti, jolloin jatkoin sanoen "..ja enkä peri kuin 10% palkastasi, sillä minä hoidin täällä sinun töitä". Johon ms. sugar sweet brunette sanoi mielissään että "et sen enempää?!" johon sanoin olevani myös hyvin reilu mies. Toivottelimme vielä, pörisevinä kuin mehiläiset kukkasessa, viikonloput ja minä lähtiessäni mietin että mitä olisi tapahtunut jos en olisikaan saanut sitä auki? "Tässä on selvästi valmistusvika. Tätä ei edes voi saada auki!" olisin sanonut, ja lisännyt: "parempi että otan tämän nyt mukaan. Ja hävitän."

Kaverit

Luciano Rypsiborsatto sai taas aikaan kohtauksen, tällä kertaa sellaisen josta sitä ei jouduttu sättimään. Se nimittäin ilman mitään ennakkovaroitusta tuli luokseni, ja sillä oli suussaan minun pipo ja toinen hanska - ne joita käytän aina kun vien sitä lenkille. Se oli pistänyt mieleensä jopa paikan missä pidän niitä, ja käynyt poimimassa ne sieltä, aikeinaan viestiä että nyt olisi aika lähteä lenkille. Olin hyvin ylpeä siitä!

Tapasin sattumalta myös wanhaa kunnon Arvidiakin. Mies oli kaupassa, ja luulen että kyse oli siitä että manasin hänet paikalle. Nimittäin kuuntelin tänään Black Label Societya. Jokainen voi koittaa sitä itse, että pistää missä tahansa baarissa tulemaan B.L.S:sia, jolloin viimeistään biisin puolessavälin huomaat baarin vessan oven aukenevan, ja sieltä kävelee hieman hölmistyneenä Arvi Ja kun häneltä kysyy että oliko hän täällä jo, vastaa hän ettei muistanut ainakaan tänne tulleensa.

Lopetus

Tämän kertaiset kertomukset päätän toiveikkaaseen, ja taattua laatua olevaan Eelsin uuden albumin singleen, ja sen musiikkivideoon, nimeltä Peach Blossom.

Nyt, tämähän on kulttibändi, ja Mr E on nero joka on tehnyt sen jälleen. Itse biisi sopii erinomaisesti tähän videoon joka on juuri sopivan naiivi ja jopa humoristinen, mutta silti siinä on ehta ote. Soundit myös iskivät heti. Tämä on toisinsanoen jälleen sellainen biisi jota kuuntelen jatkuvalla syötöllä, kunnes väsyn. Ja sitten kun olen taas saanut uutta puhtia, kuuntelen tätä jälleen repeatilla.

Pidän myös tavasta kuinka se muistuttaa tuosta minun kahvilareissusta, ja siellä tapahtuneesta urotyöstä, sekä tietysti kaupungin kauneimmasta baristasta. Niin videon tyttö, kuin hänkin ovat hymyileviä, söpöjä ja kauniita brunetteja, jotka ajavat miehen aistit teräviksi ja saavat hänen vatsansa pohjalle perhosia tavalla jota hän ei muista kokeneensa miesmuistiin. Kevät.