Evakkokertomuksia osa 5.

Kik: siellä työmaalla on musta mies!
raksamies!!

Minä:
ootko koskaan suuttunut sille siitä että se on musta?

Kik: :D kalle!!!! :D 
oot kauhee :DDD


Johdanto

Tervehdys rakkaat lukijat.

Tämä on viimeinen evakkokertomusten osa. Ajattelin että se on hyväksi kertoa näin jo johdannossa.

Näin meistä jokainen tulee ymmärtämään ysköksen.

Evakko loppui virallisesti perjantaina. Mutta koska vielä tänäänkin siellä roikkuivat johdot, uudet kodinkoneet kuten hella, jääkaappi ja pesukone puolestaan olivat olohuoneessa ja eteisessä laatikoissaan, puhumattakaan siitä että vielä sähkötkin olivat poikki, on minun todettava että taisin päästä ns. bonus-kierrokselle! Oh boy, oh boy, oh boy! 

Paluu joka tapahtuu silloin kun tapahtuu, on jotain mikä on katkeransuloista.

Suloista niiltä osin, että evakon loppuminen ja paluu sivistyksen pariin on ennen pitkään edessä.

Mutta katkeruus lepää siinä samassa seikassa, josta kirjoitin viime jaksossa, eli vaikka kämppä on nyt pistetty näennäisesti kuntoon, ei se ole todennäköisesti homeen osalta kunnossa.

Tämä merkitsee siis käytännössä sitä, että vaikka nyt keittiö raivattiin, kuten se olisi pitänyt raivata jo vuosia sitten - lienee se silti liian myöhäistä. Silloin siihen tehtiin minimaalinen remontti, kun olisi pitänyt tehdä vähintään yhtä suuri kuin nyt. Nyt taas Luoja yksin tietää mikä on lopputulos, ikävä kyllä minulla on hyvin kyyniset odotukset - sikäli kun nyt taloa kohtaan voi olla kyyninen.

Mutta ennen kun lähdemme viimeisen evakkokertomuksen kiehtovaan maailmaan, mainitsen pari asiaa johdannossa.

Ensinäkin, kuten jo kuten aiemmin olen kirjoittanut, on henkilöhahmo nimeltä Arthuros usein ollut mukana tapahtumissa jotka ovat ainakin jollakin tavoin olleet huomattavissa rooleissa.

Se taisi alkaa vuoden 2012 ensimmäisinä päivinä kun hän antoi minulle Swami Vivekanandan kirjasen nimeltä Jnana Yoga, ja sittemmin muistaisin lähes jo telepaattiselta tuntuneen kohtaamisen Mezzossa jossa keskustelimme musiikista ja "päätimme toinen toistemme lauseet" (olen pahoillani jos tuo kuulosti lähes homoseksuaaliselta, siitä ei ole kyse). Ja hieman ennen kun evakko alkoi, hän taas tuli minua vastaan lunta tunnelmallisesti tupruttavassa Hämeenpuistossa, tällöin kävimme mielenkiintoisen keskutelun jälleen, liittyen määrättyihin henkisen kehityksen seikkoihin, stressin välttämisiin ja alkavaan evakkoon.

Niin nyt viimeisenä virallisena evakkoviikonlopun sunnuntaina tapasin hänet keskustorilla, jälleen yhtä sattumalta, siten että hän jo kaukaa viittoili minulle ja minä en ollut tajuta kuka siellä oli tulossa. Mies oli lähes maanisessa tilassa, liekö ollut luomisvimmasta kyse (sellaisesta jossa surfataan euforian aallokolla), hän kun kuunteli bändinsä materiaalia. Kun kuulin sitä, yllätyin, se oli yllättävän raskasta kamaa, ikään kuin duurisointuista metallimusiikkia.

Nyt, joku voi kysyä että mitäs sitten tapahtui, ja minä sanon että asia ei ole vielä sulanut, joten en osaa tämän paremmin kertoa. Se jää nähtäväksi. Kiitos.

Toinen juttu onkin sitten se, että tulevia julkaisuja tämän jälkeen on näillä näkymin evakon jälkeinen Radio Home Studion lähetys - ensimmäinen pariin kuukauteen - kuin myös Erikoisraportti, vielä toistaiseksi salatusta aiheesta.

Sitten, riippuen kämpän kunnosta ynnä muista muuttujista, voikin taas tulla blogimaailmaan hieman rauhoittumista, sillä minua odottavat suurenmoiset musikaaliset ja kirjalliset projektit kun pääsen takaisin. Jos Luoja suo, niin inspiraatio jonka olen tästä evakosta huolimatta onnistunut löytämään, on ja pysyy. Ja että tietysti remontti on kääntynyt edukseni. Luulen että luomisen tuskasta tulee turhan kirjaimellista, jos remontti on vain tuhonnut koko kämpän ilmatilan.

Mutta nyt, aloittakaamme.

Jo perinteeksi muodostunut leffa-arvostelulla.

(Lopussa vielä bonus!)

Cinematic acid insane!

Oli jälleen vuorossa leffaviikonloppu.

Tällä kertaa leffana oli, ei niin järin vaativa Hannu & Kerttu: Noitajahti.

Kun saavuin leffaan, huomasin että kansainvälinen filmifestivaali oli käynnissä, ja lähes rupesin pohtimaan että missä Raimo? No, häntä ei näkynyt, mutta kun saavuin juuri silloin teatteriin kun varaus oli raukeamassa, sain huomata että oli olemassa kaksi jonoa. Hippien määrästä ei ollut vaikea päätellä, että kumpi oli filmifestarien osanottajille.

Leffa ei ollut mikään järin vaativa, sillä halusin aivot naulaan tyyppistä viihdettä, enkä suinkaan mitään syväluotaavaa draamaa, joka pysyy ensimmäisessä kohtauksessaan ensimmäiset puoltoistatuntia. Leffa jonka jokaista liikettä ja sen esittämää ihmiskohtaloa analysoitaisi.

3D-action sen sijaan oli jotain mikä sopi hyvin tilanteeseeni. Viikonloppuna aina pitää nollata jollain tavalla, ja etenkin kun asuntotilanne on mikä on, oli tässä tiedossa kevyesti otettava kokemus poikineen.

Eräs mikä iski heti, oli leffan alussa oleva "puupiirrosanimaatio".Deathtimen kuvituksessa on käytetty alusta alkaen tuon tekniikan piirrustuksia, ja pitää sanoa että kuka ne on tehnyt tähän leffaan, saa kyllä paikan bändin kuvittajaksi. Ne olivat suorastaan inspiroivia!

Itse leffa taas sisälsi mukavaa steampunk-henkistä asekikkailua, joka ei suinkaan ollut mitään mikä olisi ollut tämän leffan yksinomaisuutta, vaan joka toi oman mielikuvitusta kutkuttavan lisänsä. Oli se sitten kuularuisku mallia konekivääri, tai lamautin - molemmat toimivat, monella tasolla. Myöskin leffassa esiintyneet grimoiret, eli loitsukirjat ynnä muut sellaiset symboleineen olivat mieleeni, aivan kuten myöskin aikansa sanomalehdet niiden leikkeet. Erittäin kevyt surrealismin inahdushan siinä aina on, kun leffa sekoittaa epärealistisesti eri aikoja, esineitä, olioita, ideoita ja ilmiöitä.

Leffa oli myös pakattu täyteen naiskauneutta, ja sen norjalainen ohjaaja, Tommy Wirkola, oli ollut siitä pointikas, että oli antanut monille eurooppalaisille näyttelijöille mahdollisuuden. Mitä tuli naiskauneuteen, niin sen sanon että Famke Janssen oli naispahiksen roolissaan kyllä niin seksikäs kun vaan voi olla, ja sikäli kun hänen ikänsä (arvaa mikä se on) arvioi 20 vuodella väärin, on sanottava että tuota naista ei olla turhaan valittu maailman seksikkäimpien joukkoon. Ja mitä tulee naisiin leffassa, niin tässähän oli mukana myöskin suomalainen Pihla Viitala, joka veti roolinsa hyvin - itse asiassa niin hyvin myös kielen suhteen, että pitää nostaa hattua. Myös hänestä kun puhutaan, puhutaan hyvin seksikäästä naisesta. Jotenkin suomalaisen näyttelijän noinkin vaivaton osallistuminen amerikkalaiseen action-leffaan on jopa hämmästyttävää; etenkin kun on tottunut siihen mitä esim. Salkkarit tarjoavat.

Leffa kesti sellaisen puoltoistatuntisen verran. Sen enempää ei pituutta tarvittu, tämä lienee joku uusi action-pätkien trendi, että ne tehdään nopeiksi ja kokolailla suoraan asiaan meneviksi, ja hyvä niin. Kun vertaa sitä edelliskerran Die Hard:in osaan 5, on sanottava että näistä kahdesta tämä kyllä oli parempi, tämä ikään kuin tiesi paikkansa alusta loppuun, kun taas DH5 jäi pyörimään kuin se kuuluisa papu emättimeen.

Jos taas allegorioita haluaa etsiä, niin leikittelin elokuvan ajan ajatuksella siitä, että noidat ovat feministien allegoria, ja nuo heitä jahtaavat sisarukset ovat Fundamentti (sen maskuliininen ja feminiininen periaate), joihin näiden taika (propaganda&al) ei pure, mutta jotka pelastavat lapset näiden ihmiskunnan vihollisten parista. Noitia kuvattiin olevan erilaisia, kuten käärmenoitia, rämenoitia, metsänoitia, jolloin ajattelin että feministin nimi voisi olla "akateeminen noita". Noidan tunnusmerkeiksi lueteltiin se, että lahoaminen ja mätäneminen alkaa heti, mitä enemmän noituus ja pahuus tuohon naiseen imeytyy, sen näkee hampaista, ihosta ynnä muusta sellaisesta. No, feministien nutturat, mollamaijamalliset hameet ja rumat sukkahousut tuosta enää vaan puuttuvat. Tai ne hirveän näköiseksi leikatut lyhyet rekkalesbokampaukset, jollainen eräällä leffan noidalla oli - sillä joka etsi matelijoita kaatuneen puun kannon sisältä, ja joka koitti lyödä kirveellä lapselta pään irti. Miesfeministiä taas edustaa peikot. He hakevat häkeissä lapsia, joita sitten nämä fem..noidat voivat syödä ja uhrata verikuun sapatteinaan, saadakseen himoitsemaansa valtaa. Huomattavaa onkin, että se rekkalesbonoita kohteli erityisen huonosti tätä Edward nimistä hyväsydämistä peikkoa, kutsuen tätä mm. saastaiseksi otukseksi - mutta niinhän miesfeministitkin kilpailevat siitä kuka saa ensimmäisenä paikan päänoidan kengän alta. Se kuitenkin mainittakoon, että mitä tulee Fundamenttiin ja siihen miten tämän Edwardin kävi, niin paljastamatta juonta, kerron vain että varmasti Fundamenttikin on tarjonnut tien parannukseen ja uuteen toivoon myös miesfeministeille.

Plussaksi myös laskin sen, että tällä kertaa minun 3D-lasini toimivat. Kerran aiemmin ne ovat toimineet melko moitteettomasti. Judge Dreddia katsomassa ollessani eivät ihan niin hyvin.

Leffan jälkeen päätin mennä vielä syömään yöpalaa.

Olin saanut siihen inspiraation Tamperelaisen jutusta joka koski parhainta lihistä. Yllätyksekseni eräällä kantapaikallani, sillä josta olen luultavasti kirjoittanut täässäkin asianyhteydessä (käyn siellä lenkkeillessäni kahvilla), oli kaupungin paras lihapiirakka. Syy miksi yllätyin, oli siinä etten tiennyt että siellä edes myydään tätä ruokaa.

En kuitenkaan käynyt tuolla nimenomaisella grillillä, vaan menin toiselle vähintään yhtä legendaariselle grillille, eli Vaakon Nakille. 

Kun saavuin paikalle, soi autostereoissani legendaarisen ZZ Topin parhain albumi eli Rhythmeen, joka on myös muuten paras koskaan tehdyistä albumeista. Sen äänimaailma on kerrassaan uskomaton, ja teki minuun hyvin lähtemättömät vaikutukset, mitä tulee oikeaan kitarasoundiin. Soitto albumilla on samaan aikaan tuhtia, väljää ja silti tiukkaa. Kappale joka soi oli Black Fly.

Ja kuinkas ollakaan, oli grillillä mustiin pukeutunut blondi, nätit kasvot ja huulessa lävistys. Hyvin lempeä. Kun olin hänen takanaan jonossa, ja yritin kurkkia hänen olkansa ylitse nähdäkseni hintoja, hän kääntyi hymyillen ja kysyi että mitä minä oikein teen. Kerroin ongelmastani, ja hän sanoi että voi auttaa minua. Mutta vaikka hän miten yritti, ei se auttanut sillä kosteus oli väärällä puolella.

Ostin annoksen nimeltä Kivimies. Se oli erinomainen palanpainike, jonka nautin poliisityyliin käynissä olevassa Prellussa. Maitoa join päälle kuin isot miehet! Ja tietysti myös sauhuttelin, tai pitäisikö sanoa: höyryttelin "kuubalaista sikaria". Siitä tuli kieltämättä melko miellyttävä jälkitunnelma.

Ei ollut muuten huono idea pitää väliviikonloppua viihteestä. Pakkasta oli todellakin aika hyvin, ja huomattavaa olikin että Tampereen keskustassa sitä oli -14 astetta. Mutta Sontalahden keskustassa -21. Sen luulisi kertovan jotain!

Kahvi & al.

Menin eräänä iltana kahvilaan, ja vaikka siellä ei ollut suosikkibaristaani, sitä neitokaista jota autoin mahtavilla miehisillä voimillani sen sokeriastian kanssa (ihan tosta noin vaan), oli siellä  kuitenkin lomareissulta tullut eräs toinen barista, josta en oikein tiedä mitä mieltä olen. Pidän siitä miten se lähtee aina minun hullutuksiini mukaan, eikä se toki pahalta näytä. Jostain syystä minulle tuli siinä kuitenkin fiilis, että nyt voisi tehdä pieni random act of kindness terää; huomasin että sitten viime kerran tällä kahvityöläisellä, jossa on luontaista pirteyttä ja iloluontoisuutta, oli nyt myös huomattava rusketus ja bling blingiä siellä ja vähän täälläkin. Muistelin, että viimeksi hän oli innoissaan sanonut kassalla, minun edessäni olevalle ulkomaalaiselle, että on lähdössä Dubaihin, ja tämä ulkomaalainen vilkaisi minua sen näköisenä että "mitäs vittua täällä on tekeillä?". Joten kahvia ostaessani mainitsin vakuuttuneena tälle tummapaahtoiselle tirriäiselle: "Oletpas sinä ruskettunut!" Mikä tuntui miellyttäneen häntä, koska hän ehkä itseltäänkin huomaamatta teki pienen tuuletusliikkeen, ja kiljahti riemullisesti siitä miten tämä seikka tuli huomatuksi. Vastasin lakoniseen tapaan: "No kai nyt vähemmästäkin. Me muut olemme kuoritun omenan värisiä tähän aikaan vuodesta." Tämän jälkeen palvelu tuntui sujuvan, enemmän tai vähemmän kirjaimellisesti, kuin tanssi. Sellainen ilo on parhaimmillaan tarttuvaa. Ja vielä kun kävin hakemassa kahvilleni seuraksi sitruunavettä, tapitti minua tiskin takana tuo tummapaahtoinen nätti naurisnaama, ja hymyili siinä määrin että jos olisin ollut siinä vielä kauan, olisi häneltä loppunut päästä nahka. Eikä sellaista olisi kyllä kukaan uskonut. Eikä siinä mitään, kyllähän sellainen lämmittää, ihan kuten sekin että paikkoja oli vielä vapaana ja luettavaksi sain tuoreimman Soundin - jossa oli mm. iso juttu CMX:stä. Nautin jokaisesta hetkestä.

Kirjallisuus

Ensimmäisessä osassa kerroin niistä lukemattomista kirjoista joiden kanssa tänne tulin.

Nyt palaan niihin, mutta en aio pitää pitkällistä esitelmää.

Ainoa keskeneräiseksi jäänyt kirja on Célinen kirja. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä että olen lukenut sitä vain noin kaksi lukua päivässä, yleensä silloin kun menen nukkumaan.

Mistä tulikin tähän väliin yksi juttu mieleen.

Se liittyy löytöön jonka tein Mezzossa kirjain poistomyynti, eli lafkan omilla" "hulluilla päivillä". En ehtinyt shoppailemaan kuin viimeiseksi tunniksi, huomaten että koska olin tankannut matkalla, ei minulla juuri ollut enää käteistä jäljellä. Suunnilleen reilu pari euroa siellä taisi olla. Eikä näissä poistohepnaadeissa varmasti kävisi kortit, ei edes kirjastokortti, sillä eihän se muutoin olisi poistomyynti, eihän? - Mikä naseva tuikkaus tähän väliin beibet!

Nyt, ilokseni silti huomasin että aikuisten kirjan sai juuri tuolla parilla eurolla, joten jos nyt vaihtoehdot eivät tönisi toisiaan porstuassa, niin ei ihan tarvitsisi tyhjin käsin lähteä. Ja voi sitä ilon määrää, sillä vaikka kaikki kiinnostava oli kokolailla tuohon mennessä kaupattu, sattui kuitenkin niin, että romaanien seasta löytyi pitkäaikaisen suosikkikirjailijani, Charles Bukowskin, viimeiseksi jäänyt romaani nimeltä Pulp.

Lähtiessäni kirjastosta, oli ulkona "vetänyt valkoiseksi" joka paikan, suomalaista kevään tuloa sano! Päätin kuitenkin palkita itseni hyvällä kupillisella kahvia, sillä olenhan taas herätellyt kahvilointia, mikä voi olla tavattoman virkistävää ihmislajin uroksellekin. Pahimman pyrytyksen odotin pirssissä, ja luin kirjaa, jolloin yllätyksekseni huomasin että se alkaa siten että pääosalta, joka on etsivä, tulee seksikäs nainen tilaamaan tehtävä jossa pitäisi etsiä kirjailija Céline - se sama, jonka kirjaa olen lukenut evakossa! Merkillistä.

Mutta nyt takaisin näihin kirjasiin.

Mitä siis näihin muihin kirjoihin tulee, niin pitää sanoa että olen hyvin tyytyväinen siihen mitä valitsin.

Pentti Saarikosken kirjan olin lukenut aiemminkin, mutta olin unohtanut niin paljon siitä, että uusinta tuli erinomaiseen paikkaan. Kirja oli erittäin nautinnollista tekstiä, kuten Saarikosken proosan on tapana olla, hyvin persoonallista ja lohdullista. Kirjan en olisi suonut loppuvan.

Kirja ilmiöstä nimeltä Flow on tietokirjallisuutta, ja todellakin pitkästä aikaa tietokirja joka on kuin puuttuva pala tutkimuksiini. Ja jos et olisikaan tehnyt tutkimuksia mikro- ja makrokosmoksen luonteesta (psykologiasta ja ontologiasta) niin tämä kirja on todella olennainen osa sivistystä, sillä se kertoo eräästä onnellisuuden kannalta merkittävimmästä ilmiöstä, ja se on Flow.

Meister Echartin kirja oli kauan odotettu, ja kuten edellinenkin kirja, oli se jotain mikä oli jo kauan "vainonnut " minua, sillä jos erinäisissä yhteyksissä törmäsin Flow-ilmiöön, niin vähintään yhtä usein törmäsin echartilaisiin juttuihin ja lähteisiin, mutta en ollut koskaan silti päässyt lukemaan hänen materiaaliaan. Ja se on sitten sitä sarjaa, josta voin suoraan sanoa että se on hyvin vaikeaselkoista. Siitä ei päästä mihinkään, ei vaikka nyt jotain tunnen filosofiasta ja mystiikasta, on kyllä tämä maisteri niin oma lukunsa että vaikka muistiinpanoja teen tästä opuksesta, on silti sanottava että tämä vaatii kyllä vähintään sen toisen lukemiskerran. Nimittäin sen verran reippaasti hän etenee saarnoissaan, että jää väkisinkin miettimään "miten hän päätyi tuohon johtopäätökseen", kun taas välillä huudahdat hengessäsi "(h)eureka!"

Välissä kävin myös kirjakaupassa jossa olin taide- musiikki ja mystiikkaosastoilla. Jälkimmäisellä luin aitoa mm. Mustaa Raamattua. Sen käännös oli väkevästi kirjoitettu, wanhalla suomella. Luulen että aika moni yllättyy sen sisällöstä, se kun ei suinkaan ollut mitään narsistisen naturalistista lavey-pelleilyä, vaan kyse oli 6. ja 7. nimetyistä Mooseksen kirjoista! Taitaa olla, että myös tuo kirja pitää sisällään sen opetuksen, että se joka pyrkii manaamaan Tuhon Enkelit tekemään selvää vihamiehestään, sopii itse olla synnitön, sillä muutoin nuo voimat, valtaistuimet, periaatteet ja vallat käyvät hänen itsensä kimppuun? Kommentaarin mukaan jokaisessa uskonsuunnassa on dynamista, mutta suurin ilmoitus ja voima on kristillisyydessä ja sen ilmoituksessa. Mutta että suurin este ihmisen oman voiman löytämiseksi, myös kristinuskossa, ovat uskonoppineet ja he jotka kivettävät tuon voiman uskonnoksi. Se, miten kiinteästi tuo kommentaari kuului alkuperäiseen sisältöön, en ole varma. Varsinainen sisältö on valkoista tekstiä, merkkejä ja symboleja mustalla pohjalla.

Bonus: And every little thing is alright

"Oh man feels so nice, it was a long cold night, but then the sun came out".

On totta että usein pienistä onnen murenista tulee lopulta aika hyvä kokonaisfiilis. Otetaan vaikka evakon loppumisen aattopäivä. Kävin nimittäin keskustassa, "shoppailemassa" (Alkossa, soitinkaupassa, lippumyymälässä - you know there rest, and you're going to hear some more, am I rite?), palauttelemassa kirjasia kirjastoon ja tapaamassa erästä kaveria.

Ennen kun menimme kahville kaverin kanssa, vaihtamaan kuulumisia, päätin käydä soidinliikkeessä katsomassa josko hakisin skebaan uudet kielet. Ja kuinkas ollakaan, juuri sen merkin kielet joita olin hakemassa olivat erikoisalennuksessa: 3 pakettia 2 hinnalla (entinen DLX-music ja nykyinen Musacorner, käy hyödyntämässä)! Luonnollisesti lähdin sieltä kolmen paketillisen kanssa Ernie (big) BALL:seja (vahvuus: 13-56 eli ns. Mies-setti).

Kahvilassa tapasin siis kaveria nimeltä Miguelos Miguelos Miguelos pitkästä aikaa. Kumma kyllä mutta olen tutustunut uusiin ihmisiin evakosta huolimatta, ihan tosta noin vaan, mutta kavereita olen tavannut vain vähän. Myös tutuksi tullut henkilöhahmo, Beiberista (aka. Kaupungin Kaunein Barista) oli paikalla, muttei ollut tällä kertaa tiskin takana myymässä, ja tekemässä virvoittavia juomasekoituksia meille simaluppasuille ja haliötököille. Vaan kun hain kahvin, hän huomasi minut ja tuli näköpiiriin tervehtimään minua, väläyttäen taas sen kuohuttavan hymynsä (definitely felt like a king bee; sugar ain't that sweet, boiii!) jonka ekaa kertaa nähdessäni tunsin perhosia vatsassa (mieti nyt itse, että odottelet vuoroasi jonossa, ja ihmettelet hengessäsi miten jollakin voi olla niin virheettömät piirteet kasvoissaan, ja sitten varoittamatta: BLING!) Olin edellisenä päivänä törmännyt outoon "aforismiin", jonka mukaan "odottamaton hymy pelastaa päivän". Ja sen saimme huomata me molemmat.

Siinä kaverin kanssa kahvitellessa oli puolestaan mukana sellainen bonus, että koska kaveri asuu suunnilleen keskustassa, hän antoi minulle saamansa lahjakortin, jolla voin parkkeerata 2 tunniksi ilmaiseksi uuteen P-Hämppiin. Itse kun hän ei sitä luonnollisestikaan tarvinnut. Kuka on etsinyt keskustasta parkkipaikkaa, puolestaan tietää että tuo tulee aina tarpeeseen.

Kahviteltuamme lähdimme sitten miehissä Alkoon. Mukaani jäi pullo kuohuviiniä, cavaa, joka on tehty perinteisellä tavalla ja jota suositellaan nautittavaksi erityisen kylmänä. (Seuraavana päivänä menisin kuin menisinkin turmeltumatonta death metallia jauhavan Torture Killerin keikalle - siitä myöhemmin lisää)

Kun pysähdyin vielä paikallisessa kahvipaikassani, hakiessani kämpältä posteja. Siellä sain saamallani alennuskortilla kahvin -50% hintaan, ja myyjätär kaatoi sen vielä isoon kuppiin. Sitten keskustelimme tilanteestani, ja siitä minkälainen murheenkryyni tuo kämppä on ollut, hän sanoi että jos muutan siitä, että toivottavasti en muuta tältä alueelta jolloin lakkaisin käymästä. Minä sanoin että minä muutan tänne (paikkaan jossa olin kahvilla). Myyjätär nauroi, ja oli selvästi mielissään siitä mitä sanoin. Ei se mitään, niin minäkin olin.

"Sugar cane.
Imperial cane.
Domino cane.
Yes, I can."