Aika on hujahtanut hetkessä. Juuri nyt on melkoinen kiirus, joten pienimuotoinen vuosikymmen kertaus seuraa, ja myöhemmin palaamme asiaan.
2010: Bändi ja yhteiskunnallinen blogi pystyyn. Debyyttialbumi, ja sen ensimmäinen hitti. 2011: Lisää julkaisuja. Tällöin tietämättäni äänitin suosituimmat julkaisuni. 2012: Toinen albumi. Noteeraus ulkomaita myöten. Keksin sanan "suvakki". Toinen kirjani.#minunvuosikymmen
2013: EP, ja tauko sekä murros. 2014 - 2015: Sitä samaa. 2016: Toinen kirjani julkaistiin. 2017: Ei uutta 2018: Julkaisin uuden sinkun streamattuna. 2019: Kaksi uutta sinkkua. Kolmas albumi ja kirja work in progress -moodiin (Luojan kiitos, vihdoinkin). #minunvuosikymmen
Total: Vuodet 2010-2013 oli flown ja nousun vuosia. Sitten alkoi kamppailun ja ylämäen vuodet, kun taas 2018-2019 ovat olleet ylösnousun vuosia. Hitaan, mutta varman, Luojan kiitos. "Tämä on oudoin elämä, mitä olen koskaan elänyt." #minunvuosikymmenhttps://t.co/rhH9vApT4o
Ei muuta kuin hyvää joulua. Tässä vielä jouluisena yllätyksenä uusi biisi Deathtimelta. Koska kiirettä on pitänyt, ei tästä syystä biisiin ole vielä saatu vokaalilyriikkaosastoa siihen kuntoon, että se voitaisi kokonaisena julkaista, tulee tässä poikkeuksellisesti pelkkä instrumentaali.
Heti ensimmäiseksi pitää pahoitella sitä, että putiikki on aavistuksen sekaisin. Tai no ei putiikki, mutta osa tuotteista. Samaten uutuudet tulevat myöhästymään tästä samasta syystä (ne päivitellään tänne, jos ne ehtivät tämän päivän aikana) - sillä niiden valmistaminen on tehty tarpeettoman vaikeaksi.
Näet, kaupan softa vaihtoi serveria, ja sitä siirtämässä ollut simpanssilauma ei oikein hallinut jokaista osa-aluetta kyseisessä siirrossa, niinpä osa tuotteista on kadonnut, osa mennyt sekaisin.
Mutta osa on ennallaan ja kaikkea ei olla vielä menetetty. Koska nyt on Cyber Monday, saat nyt -15% tilauksestasi, ja saat myös tilauksesi ilman postikulujakin!
Tai vaihtoehtoisesti voit ottaa käyttöösi -25% kampanjakoodin: CYBERWEEKEND19
Näin saat hienoimmat ihokkaat markkinoilta, ilman että sinun tarvitsee laahautua ja murskautua massojen vyöryessä marketteihin, niin että tuulipuvut vain kahisevat.
Tässä vaiheessa kysyt: Tuo kaikki kuulostaa hyvältä, ja haluankin oitis vaihtaa rahani sinun tuotteisiisi, mutta mistä pääsen kauppaan?
PS. Toimi nyt, koska nämä tarjoukset ovat voimassa vain tämän päivän.
PPS. Jos haluat ilahduttaa itseäsi, /& rakkaimpiasi näillä ainutlaatuisilla tuotteilla, mitä tulee jouluun ja siihen kuuluviin lahjoihin, niin tässä on vielä viimeiset tilauspäivät, jotta tuote ehtiää jouluksi:
Seuraavassa on pidemmästä elämästä ja tarinasta tiivistelmä, joka herättää hämmennystä, ehkä jopa ajatuksia.
Sitkeä sissi ja melko kova luu. Onoda vietti 30 vuotta viidakossa, luullen että sota ja keisariskunta ovat yhä aktiivitilassa. Eikä katunut mitään. Häntä etsittiin kissojen ja koirien kanssa, mutta lopuksi hänet löysi hippi nimeltä Suzuki. #Velikullathttps://t.co/XzeJhCY7i6
Kuinka näille lopulta kävi? Onoda totesi, että Japani jonka puolesta oli taistellut 30 vuotta metsiköstä käsin, oli uudistettu pilalle, ja muutti loppuelämäkseen Brasiliaan. Suzuki taas kuoli seuraavan projektinsa parissa Himalyalla, eikä koskaan löytänyt etsimäänsä lumimiestä. https://t.co/K0ByYs0u2I
Se mitä etsit, ilmeisesti etsii sinua. Kaksi melko vastakohtaista ihmistä voi löytää toisensa, vaikka viidakosta, ja lopulta ystävystyvätkin keskenään. https://t.co/OGxV9e4JrY
#Välttely on taustalla molemmissa ääripäissä: Yltiöpositiivisuus on vaikeiden tunteiden välttelyä ("mummo jäi katujyrän alle, mutta ainakin jälki on tasaista"), yltiönegatiivisuus taas on vaikeiden toimien välttelyä ("ei se kuitenkaan kannata"). #mielenterveys#psykologiapic.twitter.com/s3UJwgT2gb
Kiintoisa näkökulma mielenrajoitteisiin, kuten neuroosiin tai ahdistukseen. Eli ne ovat elämänlaidalle jättäytymistä, josta ne myös johtuvat. Ratkaisuna tulla takaisin sisälle elämään - mutta mitä jos onkin esim.lamauttava #ahdistus? #neuroosi#junghttps://t.co/XHTefGi1wa
Nämä "10 minuuttia liian aikaisessa" -tyypit ovat hyvin rasittavia, etenkin jos ne ovat bussikuskeja. Täsmällisyys ei ole sitä, että ollaan aina etuajassa. Se on vain kunnianhimoisempaa epätäsmällisyyttä. https://t.co/byd045mBlO
Lataa se nyt itsellesi ilmaiseksi klikkaamalla alla (tai yllä) olevaa singlen nimeä:
The Bitchfinder General (They Will See The Smoke Of Her Burning)
HUOM! Tämä on saatavilla vain rajoitetun ajan! (Ei enää!) - Lisäksi yllä oleva "kansi" on sensuroitu versio, ja täten varsinainen kansitaide voi järkyttää heikkohermoisempia yksilöitä! (Sinua on varoitettu).
PS. Tämä on viimeinen Deathtimen single - tässä ns. perinteisessä formaatissa, joten sinulla on mahdollisuus nyt saada keräilykamaa.
Kun nyt kerran on kesä, ja vihdoinkin helteet, niin on syytä pukeutua asianmukaisesti, vaikka kelteisillään kuljeskelu tuntuisiin mukavalta, ja täysin luonnolliselta.
Allekirjoittanut tietää, että Fundamentin lukijan vartalo on kuin kreikkalais-roomalaisen, antiikin veistoksen, mutta myös se on hyvä pressuttaa nälkäisiltä katseilta.
Jotta tämä operaatio olisi mahdollisimman miellyttävä, ja vaivatonkin vielä, me tästä hyvästä tarjoamme -15€ alennuksen kaikista XeimianDesignin tuotteista, jolloin voit saada ne jo kauan himoitsemasi ihokkaat halvemalla kuin yleensä.
On tullut aika antaa pienoinen jälkilausunto aiemmin valmistetusta simasta.
Sitä tehtiin siis kaksi erää, molemmat samaisesta peruserästä, eli:
Perussatsi
Katajanmarjasima
Jälkimmäinen on muutamissa aiheesta kiinnostuneissa herättänyt kysymyksiä - miltä se maistuu, miten sitä tehdään?
No, ohjehan on edellisessä tekstissä, tässä kuitenkin kerrotaan miten se lopulta tehtiin ja miten se onnistui.
Tekokeinoksi valikoitui ns. varman päälle ottaminen. Eli katajanmarjat laitettiin kokonaisina simaan, ja annettiin muhia siellä.
Lopputulos?
Tämä keino on äärimmäisen hidas, mutta lopulta melko palkitseva.
Miksi?
Koska maku katajanmarjjoista tarttuu todella hitaasti simaan. Simaa oli 5 litraa, ja joukkoon heitettiin yksi purkillinen katajanmarjoja. Tämä tapahtui joskus toukokuun aikoihin. Alussa, ensimmäisen kuukauden aikana tuskin edes maistoi katajaista makua, vaikka siman määrä väheni jokaista maistokertaa kohden. Vasta heinäkuussa, sen puolivälissä, saattoi sanoa että sima maistui katajaiselle - kun sitä oli enää pari litraa, mutta marjojen määrä sama.
Joten, tämä on huono keino valmistaa nopealla aikataululla katajanmarjasimaa. Mutta erinomainen jos aikaa on, tai jos olet hieman arka katajanmarjan suhteen - näin makua tulee hyvin hitaasti, joskin tuoksu tarttuu jo ensimmäisen kuukauden, puolentoista, aikana.
(Nyt kyseinen sima on juotu, joten siksi tämän jälkiraportin saattoikin antaa juuri nyt - säilytin tarkoituksella kyseistä juomaa mahdollisimman pitkään, jotta kypsymisen eri asteet olisi tulleet ilmi).
Entä sitten itse sima?
Idea valmistaa sima viinihiivalla, oli juuri niin hyvä, kuin mikä oli arviokin.
Simasta tuli maukasta ja makeaa maultaan, paljon, paljon puhtaamman ja paremman makuista kuin pikahiivalla valmistettu.
Ainoa ongelma tässä on vain se, että makeus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, ettei kaikkea sokeria ole tullut käytetyksi - ilmeisesti tämä sokeri on juurikin hunajaa. Sillä on itsepintainen tapa säilyä hyvin. Tämä ei sinällään haittaa, sillä hunajaviinimäisyys tulee näin enemmän läsnä. Samoin reseptissä käytetty malli, missä mukaan pistettiin normaalia sokeria, oli myöskin hyvä idea: ne muuttuivat alkoholiksi.
Mainittakoon, että katajanmarjasimaa ei lainkaan kirkastettu tai sen käymistä stopattu. Siitä voi vain sanoa, että kun nyt heinäkuussa sitä joi lasillisen, yhden oluen jälkeen, niin kyllä heilahti kuule!
Summa summarum
Reseptin toteutus meni oikein hyvin, ja isolta osin suunnitelman mukaisesti.
Viinihiiva kuitenkin vaatii pidempää käymisaikaa, ja ilmeisesti juuri hunaja pistää sille kampoihin, joten tämä kannattaa ottaa käyttäessä huomioon; mitä enemmän haluat prosentteja, sen enemmän käymisvaiheessa kannattaa käyttää normaalia sokeria.
Sama pätee katajanmarjasimaan, jos haluat parhaan tuloksen, anna käydä kokonaisten katajoiden kanssa se pari kuukautta. Muuten taas pikaisemmalla aikataululla murskaa rohkeasti vain katajat mukaan, ja vaikka poista sitten lapotessasi sima pulloihin.
Allekirjoittanut ei osaa sanoa vielä tuon taivaallista tästä albumista, sillä tätä kirjoittaessa vasta laittoi sen soimaan. Ennakkobiisit ovat olleet kovia laadultaan, joten kyllä me tämä nyt kuunnellaan - jos tiedät mikä sinulle on parhaaksi.
Syy miksi tämä on päässyt Xeimian Chroniclesin metallipuolen ankaran julkaisuseulan läpi, on tosiaankin siinä, että tämä julkaistaan virallisesti vasta parin päivän päästä, joten onhan tämä nyt kuriositeetti jo siksikin. (Luultavasti tämä on kuultavissa myös julkaisun jälkeen, joten täältä sen löytää).
Xeimian Design on jälleen aktivoitunut ja on tullut aika julkaista piiiiiiitkästä aikaa uusia tuotteita.
Vaan koska lukija tuskin tässä vaiheessa - tämän pitkän odotuksen jälkeen - enää pysyy housuissaan, mennään suoraan asiaan ja esittelemään osaa uutuuksista - voit mennä tästä klikkaamalla suoraan kauppaan, ja katsoa itse.
Suomen jääkiekkomaajoukkue, eli tuttavallisemmin leijonat voittivat maailmanmestaruuden jääkiekossa. Siispä sitä on juhlistettava Suomen jääkiekkojoukkueen maailmanmestaruutta julistavilla fanituotteilla.
Tässä pari esimerkkiä.
Huomaa "mörkömäinen" fontti. Et ole vain maailman parhaan maajoukkueen
maamies (tai -nainen) vaan myös todella nokkela, ja se jos mikä on
seksikästä!
HUOM! Tämä tuote luultavasti tulee olemaan tarjolla - tässä muodossa - vain rajoitetun ajan.
Miksi?
No, sen teksti luultavasti tullaan muuttamaan toiseen muotoon, jolloin tästä tulee keräilykappale. Allekirjoittanut vain haluaa että sinä, arvoisa lukija ja potentiaalinen asiakas, tiedät tämän ja voit hyötyä asiasta. (Vastaavista maksetaan - ja paljon, jolloin 2€ kolikosta maksetaan lähes satanen! Tämä on sijoitusvinkki, sekä tietysti täky keräilijöille, jollainen allekirjoittanutkin on. Painovirheet eivät vähennä koskaan tuotteen arvoa, niin kauan kun painovirheellisiä on vähemmän markkinoilla, ja niitä ei enää saa. Annahan sen marinoitua hetken!)
Tämä kassi yhdistää niin viherpiiperöt, kuin myös heidät, jotka eivät ilmastopaniikista juurikaan perusta, vaan saattavat jopa suhtaua sihen aavistuksen nuivasti.
Miksi näin?
Kassi on tehty luomu- ja kierrätysmateriaaleista joten se ei vain ole purevan hauskaa satiiria, vaan se on myös oikeasti ekologinen (tässä on se kompa, että esim. paitammekin on tuotettu kestävän kehityksen mukaisesti, joten olemme ivallisen lisäksi myös eettissiä).
Nykyään natseja voi olla hirmu vaikea tunnistaa. Perinteisestihän varma tunnusmerkki on ollut valkoinen iho ja heteroseksuaalisuus, mutta netissä on omat haasteensa. Tässä siis varma tapa tunnistaa natsi internetissä: jos hän käyttää #-vihasymbolia, on kysymyksessä #natsi. https://t.co/HgwGM9jr3C
Mielenkiintoinen aihe, ja kun kyseessä on mielenkiintoinen aihe, tämä blogi silloin käsittelee sen, caphiché?
Tässä on maailman ensimmäinen jazz-biisi, tai kuten se alunperin kirjoitettiin: jass.
Mikä mielenkiintoisinta, oli se tuolloin nimetty blues-biisiksi, ja foxtrotiksi. Eli jass oli alunperin "foxtrotbluesia".
Jazzille ominainen improvisaatiohan oli jo bluesissa, sillä se myös alunperin oli musiikkisuuntaus johon liittyi elementaarisena osana improvisointi. Blues pikemminkin kasvoi siitä pois, kun jazz kasvoi siihen.
Toinen samansuuntainen ja kiintoisa juttu taas on siinä, että jazz oli valkoisten kehittämä musiikkityyli, jonka puolestaan mustat ottivat omakseen.
On tullut aika julkaista simaresepti, hieman tyrnimpään simaan, sellaiseen joka antoi viikingeille aikoinaan puhtia purjehtia kuin huomaamatta Amerikan mantereelle, ja tehdä pari muutakin asiaa.
Lisäksi koska allekirjoittanut on tehnyt nyt monena vuonna simaa, mutta joka vuosi unohtanut reseptin ja uudelleenrakentanut sen, on jo ihan itsensäkin vuoksi se kirjoitettava johonkin mistä sen löytää.
Vaan nyt asiaan.
Allekirjoittanut onnistui rekosntruktoimaan reseptin muistikuvien ja internet-argeologian avulla. Niinpä tällä kertaa esitetään kantaresepti, ja sen variaatiot: vuoden 2019 uuden reseptin, kokeellinen sima + "Skyrim-sima", ja myös perinteinen ohje.
Eli, nyrkkisääntönä tehdessä simaa on kaksi muuttumatonta lakia:
Eniten tulee hunajaa, seuraavaksi eniten fariinisokeria. Puhdasoppisimmat käyttävät pelkästään hunajaa. Korkea suositus on juoksevalla hunajalla, jota myydään 1,5 l. pulloissa kuten Samin hunaja. Juokseva kun on näissä panimohommissa se tarkoituksenmukaisin hunajamuoto. Tämä ratkaisu myös säästää rahaa, sillä kilohinta on pienempi, eikä näin tarvitse kannella pieniä purnukoita mukanaan. Yleensä myös tähän purnukkaan jää vielä hunajaa, joten voit ne käyttää sitten muuhun tarkoitukseen.
Sima on hieno juoma, jossa ei ole viinimehua, vaan se on ihan oma juomansa. Niinpä, on hiivan on oltava laadukasta, sillä siman makuprofiili rakentuu sen käymisaineista - sokereista ja hiivasta. Allekirjoittanut on käyttänyt aiemmin turbohiivaa, mutta siitä jää sivumakuja (valitettavasti, jos aiot tehdä siman vapuksi, on sinun käytettävä turbohiivaa - jos luet tätä julkaisuaikoihin - se on juotavaa, muttei niin hyvää), joten siksi viinihiiva, ellei jopa shampanjahiiva (puhtain käyminen ja prosentteja jopa 18%!) ovat niitä arvovalintojam joista pidetään kiinni.
Tämän vuoden kokeellisessa reseptissä sovelletaan 2+2+2-mallia, eli 2 kg hunajaa, 2kg fariinisokeria ja 2kg tavallista valkoista sokeria.
Syynä tälle on se, että nämä kaikki käytetään käymisen polttoaineena. Varsinainen makeutus hoidetaan jälkikäteen. Valkoinen sokeri on näissä hommissa hyvä, sillä se on varsin mautonta ja jopa erään allekirjoittaneen kotipanimokaverin mukaan "parempaa kuin panimosokeri". Se on hyvin jalostettua ja menee helposti niin hiivaan kuin ihmiseenkin. Siksi allekirjoittanut nyt käyttää sitä polttoaineena, ja sitten myöhemmin makeuttaa edellä annetulla hunaja-fariinisokerisuhtella siman.
Toinen syy on siinä, että hunaja on turhan antiseptistä ollakseen käymisystävllistä, siksi sitä ei esim. suositella kombuchaan. Alkuperäinen sima, eli hunajaviini, tosin käytettiin pitkiä aikoja spontaanilla käymisellä.
Eli ensiksi otetaan kokeellinen resepti - alla perinteinen, kuten huomaa, kyseessä on vain pieni variaatio perinteisestä:
2+2+2-resepti
2 kg hunajaa
2 kg valkoista sokeria
2 kg fariinisokeria
Viinihiiva + ravintosuolat (tulevat yleensä mukana)
0,5-1,0 kg luomusitruunaa (allekirjoittanut ei suosi simassaan hedelmävahoja ja torjunta-aineita, jos lukija suosii, niin suit yourself, kuten täällä Amerikassa sanotaan).
Rusinoita paketillinen (Vapaaehtoinen. HUOM! Nämä eivät ole mukana vain koristeina, vaan nämä ovat rakenteellinen osa jokaisessa kotiviinilaitossa)
21 litraa vettä
Perinteinen resepti
4 kg hunajaa
2 kg fariinisokeria
Viinihiiva + ravintosuolat
0,5-1,0 kg luomusitruunaa
Rusinoita
paketillinen
21 litraa vettä
Laita viinihiiva tekeytymään lasilliseen haaleaa vetta - liian kylmä nukuttaa hiivan, liian kuuma tappaa. (Kun hiiva alkaa turvota lasissa, se on aktivoitu ja nälkäinen.)
Keitä kolmisen litraa vettä kiehuvaksi. Sekoita siihen niin paljon sokeria kuin mahtuu. Heitä seos käymisastian pohjalle. Kaada käymisastiaan loputkin sokerit mukaan (voit toki tässä kohtaa vasta lisätä alunperinkin kaikki sokerit). Lisää haaleaa vettä 21 litran rajaan saakka. (1. litran on ns. maan osuus, eli osuus joka kaadetaan maahan, koska siihen laskeutuu ja jää kaikki ns. "käymislaskeuma".)
Tämän pitäisi varmistaa, että saat heti käymisen alkuun - vesi on soveliasta lämpötilaltaan ja hiivakin aktivoitunut.
Heitä mukaan vielä sitruunat ja rusinat.
Anna käydä 2-3 viikoa, sitten se on hänessä.
Käymisen jälkeen ja muita pointteja
Käymisen jälkeen voit älkimakeuttaa siman maun mukaan. Tällöin pääasiallisena makeuttajana tulisi olla hunaja. Tietty myös valkoinen sokeri hoitaa varsin mallikkaasti makeuttamisen, mutta ei tuo sitä simalle ominaista makua. Joten, koska me emme ole tässä tekemässä kiljua, niin siksi allekirjoittanut ei kannata ajatusta mennä halvemmalla ja sieltä mistä aita on matalin.
Kirkastaminen on mahdollista tehdä, mutta se proseduuri kuuluu enemmänkin viiniin. Siman on ok olla "pilvistä". Kirkastamainen toisaalta sitoo ja laskee juoman toksiineja, joten juoma on puhtaampaa ja täten vähemmän krapuloivaa.
Ravistele saavia käymisen aikana, niin saat kirkkaampaa ja hapottomampaa juomaa. Älä, niin saat hiilihapollisempaa. Allekirjoittanut on tätä koe-erää ravistellut, mutta vain vähän.
Käymisen pysäyttäjää on myös ok käyttää. Etenkin jos et aio käyttää juomaa täyttä kolmea viikkoa.
Bonus: Skyrim-sima
Samat aineet kuin edellä. Mutta mukaan heitetään katajanmarjaa. Tämä myös on kokeluvaiheessa. Mutta tällä hetkellä allekirjoittanut aikoo ottaa valmista simaa 5 litraa (kaupan 5 litran lähdevesiponttoonit, ovat edullinen ja loistava säilytysastia tähän tarkoitukseen, bubba), ja heittää siihen joko murskattuna (ota mitallinen simaa, heitä katajanmarjat joukkoon ja murskaa tehosekoittimessa ja heitä takaisin viiniin) tai sellaisinaan. Tämän suhteen ammutaan pimeään.
Tietoa on monenlaista liikkeellä. Esim. Yhden lähteen mukaan vain 4 kokonaista katajanmarjaa riittää pullolliseen (0,7l) simaa, liettualaisen reseptin ollessa 0,3dl kokonaista katajaa vajaaseen 4 litraan simaa.
Allekirjoittanut näillä näkymin käyttää n.0,5dl kokonaista katajaa 5 litraan simaa (kaupassa myyttävät katajanmarjapakkaukset sisältävät 22 grammaa katajaa, eli edellä annetun mitan). Sekä heittää vielä rusinoiden kaveriksi osaan normaalia simaa sen 3-4 katajanmarjaa. Jos tämä ei vie toivottuun lopputulokseen, niin ainakin saamme turvallisella määrällä simaa, arvokasta dataa siitä mikä ei toimi - lähes yhtä olennainen tieto, kuin se mikä toimii.
Tiesitkö? Katajanmarjat tuottavat simaan xylitolia, joka ei vain ole hyväksi hampaille, vaan se myös makeuttaa simaa?
DISCLAIMER: Allekirjoittanut ei takaa sitä, jos lukija
tätä simaa juotuaan luulee joko vaihtoehtoisesti olevansa 50-luvun Suomessa peltotöissä, tai
viikinki, joka taistelee lohikäärmettä vastaan. Joten, jos heräät (alasti) maistraatista, ja olet tavaroiden heittelyn sekä yleisen kukkoilun päätteksi höpissyt jotain parisuhteen rekisteröimisestä, ja vuohesta, niin tämä on sitten asia joka sinun täytyy ihan itse selvittää. Kuin myös se, jos matkoillasi törmäät johonkin tuntemattomaan tyyppiin, joka tivaa sinulta kymppitonnia vedonlyönnin johdosta.
Hänen mukaansa nimetty hajustesarja, kuin myös jo
Suomesta edesmennyt "Lagerfeld man" -hajuste saa yhä tänäkin päivänä
minua kaulailevat neitokaiset sanomaan: "Sä tuoksut hyvältä!"
(Viimeisin oli tanssilattilla, jossa eräs nuori nainen sanoi:
"Tuoksutpas sinä hyvältä" johon vastasin: Tiedän. Johon hän sanoi: " Mmmmmmmmm, oikein hyvä vastaus!". Se oli sitten menoa sen jälkeen, jos tiedät mitä meinaan, kjeh kjeh, räyskis!).
Muuten taas mitä tiedän Lagerfeldista, on se, että kyseessä on oman
tiensä kulkija, joka rakasti kirjallisuutta ja vihasi ihmisiä jotka
eivät osanneet olla yksin. Emmekö muka kunnioita tuollaisen miehen
muistoa?
Tajusin että voit elää joko luovuuden tai perfektionismin alaisena.
Ihanne on, että molemmille on aikansa, mutta mitä enemmän näitä yrittää parittaa, sen enemmän ne alkavat hylkimään toisiaan.
Todiste?
Perfektionismin ajoilta muistona, minulla on "läpimurtoprojekteja" yhä suunnittelupöydällä, oltuaan siinä nyt vuosikaudet.
Luovuuden ajoilta minulla on muistoina projekteja, jotka olen saanut valmiiksi ja jotka ovat positiivisesti yllättäneet tultuaan, ja lähdettyään maailmalle.
Tästäkin huolimatta meille opetetaan perfektionismia jonkinlaisena universaalina hyveenä. Ehkä siksi niin harva onnistuu nousemaan massojen yläpuolelle, sillä hän odottaa kun kaikki on täydellistä, tai ei edes aloita, sillä eihän sitä nyt kannata alkaa tekemään, jos ei voi olla varma että yritys onnistuu täydellisesti? Mikä traagisinta, jos hän yrittääkin, hän murehtii onnistumisen sijaan, mitähän virheitä jäi lopputuotteeseen, mitä olisi vielä voinut hioa ja viilata, miten sitä olisi vielä voinut parantaa, mitä olisi voinut lisätä, vai olisiko voinut jotain vielä poistaakin?
Mutta pointtina onkin, että tähän mennessä keskiverto ihminen on jo rikkonut uuden vuoden lupauksensa (12.1. on se yleisin päivä). Joten, siksi tämä teksti ei tule myöhässä, vaan on nyt ajankohtaisempi kuin koskaa - tämä siksi, koska nyt tavan vuoksi tehdyt muodolliset lupaukset on pois alta, on aika tarjota tällainen tietopaketti parempaa vuotta silmällä pitäen: