Itsetuho On Mastubaatiota. Mutta Seksi Onkin Ulkoistettua Masturbaatiota

Minä ja punatukkainen tyttö jatkoimme seuraavanakin päivänä juttua. Hän sanoi että me sopisimme hyvin yhteen koska juomme molemmat aina iltaisin teetä, johon sanoin että niin sopisimmekin koska näin voimme iltaisin juoda teetä, ja ihastella hänen pienen koiransa peräaukkoa “Oi onko se kasvanut?” “On se vähän!”. Se juttu tuli siitä kun hän edellisellä kerralla kertoi että tissit näyttävät isoilta valaistukseen liittyvien asioiden vuoksi, johon sanoin että minun pitikin sanoa että ne ovat kyllä runsastuneet viime näkemältä, silloin hän käänsi kameran kohti koiraa ja tämän sopivasti hollilla ollutta peräaukkoa vasten. Myöhemmin vielä otin puheeksi kun hän oli kamerassa (tällä kertaa hän näytti teetä juodessaan ja tummassa valaistuksessa joltain leffan pahikselta joka uhkaa räjäyttää jollain verukkeella maapallon – hän tosin ei paijaa pörröistä kissaa kuten pahikset yleensä, vaan pientä koiraa jonka peräaukon näyttämiseen hän lopettaa lähetyksensä) että voisimme tehdä reality-ohjelman jossa kuvataan ympäri vuorokauden hänen koiransa peräaukon seikkailuja ja elämää. Kaiken kaikkiaan tälläiset ovat ilahduttavia jälleennäkemisiä vanhan tutun kanssa jonka luuli jo unohtuneen, toisenlaisia kuin ne joissa tapaat jonkun idiootin joka ei ole muuttunut miksikään ja sinut valtaa vanha kunnon, puistattava halu murhata. Kun rukoilet kärsivällisyyttä, voit joutua varautumaan siihen että Jumala lähettää sinulle ärsyttävän idiootin tuomaan sen lahjan; opettamaan sen sinulle. Karma puhdistuu tekemällä toisin kuin aiemmin. Elämiä on yksi, mutta yksikin elämä sisältää monta elämänvaihetta jotka ovat minielämiä, jokainen aikaisemman vaiheen päätös on karmaa ja määrää seuraavan vaiheen olosuhteet, kuin myöskin sen miten sinä toimit. Karma(-ohjelmoinnissa) on kyse syystä ja seurauksesta. Kokemuksilla joita meillä on tänään, on jokin syy. Niiden alkusyy on teoriassa ihmisessä itsessään. Luomalla tietty “karma” tai teko, hän synnyttää kokemuksen. Tästä tulee sanonta: “Tottumus on toinen luonto.” Buddha Nibbedhika Suttan mukaan:
“Intentio (cetana), munkit, on karma, Minä sanon. Tahtova, toimii kehon, puheen ja mielen kautta.”

Pitkästä aikaa pidetty Siipikarjatiistai alkoi vähäsen hämmentävästi. Minä nimittäin olin vielä hieman sekaisin ja koska auto oli ollut yli kuukauden poissa oli sekin vähän outoa. Mutta lähinnä se että olin sekaisin, muutaman tunnin kirjoittaminen putkeen ja sen jälkeen suoritettu Taiji ja minimimuotoinen Qigong, sekä yltyvä siipienhimo saivat minut mm. Lähtemään liikennevaloista kohti vastaantulevienkaistaa. Reissumme alun tapahtumat saivat Juhannoksen miettimään mihin hän vielä kanssani joutuu.

Siivet menivät mukavasti. Tajusin olla ottamatta nyt extrahotteja viimeisellä kierroksella joten vatsa selvisi hyvin. Maitoa minun piti myös ottaa, mutta koska Suvinatrix oli ollut etelänlämmössä lomilla, ei hän ollut töissä ja vain tuore hänen rinnoistaan saatava täysrasvainen maito voi suojella herkkiä vatsakalvoja. Luulin että hän oli käynyt yksin virkistäytymässä, mutta Juhannos kertoi että oli dominamme olllut porukalla liikenteessä. Arvuuttelimme mahtoiko hänellä tiukat paikat kaikkien tummien sulhasten kanssa, jolloin seuraavan kerran kun pyydämme maitoa se onkin kaakaota. Nauroimme kuin hullut ja sitten hiljennyimme syömään siipiä. Juhannos kysyi mikä kasvi tämä on, ja piti kädessään selleriä, kerroin mikä se oli. Annoin mielikuvitukselle tilan pohtimalla että voisimme pistää pystyyn animaatiosarjan jossa seikkailee Celery Arms, olento joka ei puhu sanoilla vain ynisee ja örisee ja tämän kädet ovat kaksi selleriä, käsivarret ovat sellerinvarret. Piirretyn jaksot ovat aika staattisia sillä sankari ei voi oikein tehdä mitään sellereillään, eikä hänen puhettaankaan ymmärretä. Paikassa oli intialaisen näköistä henkilökuntaa, joka kuitenkin puhui saksaa. Kerroin tästä kotiinpäästyäni Tinalle joka kysyi mistä minä sen tiedän, että he ovat saksalaisia. Kerroin etteivät he olleetkaan perinteisen näköisiä saksalaisia, mutta kuulin heidän puhuvan. Hän kysyi puhuinko heille saksaa, johon sanoin että jätin sen tekemättä sillä olisin voinut joutua keksimään sanoja, ihan kuten äitini joka sanavaraintojen loputtua hyödyntää kieltä joka koostuu suomesta, saksasta, ruotsista ja englannista. Ehdotin Tinalle että hän tulisi joskus mukaan ja sanoisi henkilökunnalle saksaksi: “Anna kaikki ilmaiseksi minulle, tai tapan teidät.” Arvelin sen olevan hauska päivänpiristys, tendenssinomainen vitsi, mutta Tina sanoi ettei se kyllä tule tapahtumaan. Juttu lähti käsistä kun mainitsin miten hänen äänensä kuulostaa erilaiselta kun hän puhuu oli se sitten suomea (tyttömäinen), saksaa (normaali, pehmeä) tai englantia (äänekäs), mitä hän ei kieltänyt, sitten piti ehdottaa että kuvaisimme kun hän sanoo kaikilla näillä kielillä satunnaisilta ihmisiltä tuon “Anna kaikki ilmaiseksi minulle, tai tapan teidät.” Eikä siinä vielä kaikki, vaan se voitaisi laittaa myös Youtubeen, niin että kaikki maailman ihmiset voisivat kuulla tämän. Hän nauroi, mutta kiisti jyrkästi suostuvansa. Minä yritin lahjoa lupaamalla tarjota hänelle hänen herkkujaan, mysliä ja vielä juomaksi lonkeroakin. Hän sivuutti asian sanomalla että söi juuri tänään mysliä ja jugurttia, minä sanoin että voi kun sinä olet aina niin Tina ja hän sanoi että tykkää siitä, enkö minä sitten johon sanoin että tottakai ja että juuri siksi hän on Tina. Ehdotin vielä varmuuden vuoksi että hän seuraavana työpäivänään kokeilee tuota repliikkiä työpaikkansa lapsiin ja vanhempiin, mutta en saanut tahtoani lävitse.

Onnellisen päätöksen Siipikarjatiistaille teki lopulta se, etten saanut rojahdus-syndroomaa seuraavana päivänä ja saatoin parista polttelusta piittaamatta jatkaa onnellisena elämääni. Päivän kirjoitusurakan jälkeen lähdin käymään Ideaparkissa. Päätin palkita itseni shoppailulla. Ajattelin että voisin samalla vielä tehdä kantakahvilassani muistiinpanoja, nauttien samalla sitä yllättävän herkullista kahvia kupin ellen toistakin (santsi sisältyy hintaan). Paikassa oli alennuspäivät, joten sain huokeaan hintaan kartutettua käyttötarpeita sekä kirjallisuutta. Päivä oli siedettävyydeltään erinomainen. Kunnes alkoi paukkua.

Tiputin ihmettelemäni “kivideodorantin” melkein suoraan myyjän silmien alla, niin että tuo miniatyyrisuolapatsas meni sen tuhannen pillun päreiksi. Nostin katseeni myyjään, tympääntyneen ja väsyneen, myyjä oli erittäin myötätuntoisen oloinen, aivan kuin hän itse olisi hajottanut tuon myyntiartikkelin, samalla kun paikalla olleet asiakkaat olivat täynnä myötähäpeää kuten suomalaisen kuuluukin tuollaisessa tilanteessa olla. Minä kokoilin palasiksi menneen dödön ja löntystelin, säilyttäen arvokuuteni!, tiskille odottamaan mikä minua odottaa. Minun on pitänyt joskus ostaa tuota luonnondödöä, kun nyt pudotin sen voi sen tulkita olleen freudilainen virheteko; alitajuisesti laitoin deodorantin huolimattomasti pöydälle, jolloin se putosi heti alas, joten kyseessä oli motivoitunut virheteko, jonka tein siksi että pohjimmiltani halusin kyseisen tuotteen vaikka tietoisessa mielessäni olinkin jo siirtymässä eteenpäin. Myyjä kysyi kun asiakkaat hupenivat, ja tuli minun vuoroni tehdä tili kohmoiluistani, että menikö se rikki. Vastasin: “Kyllä. Kolmeen osaan.” Myyjä kuiskasi että saan sen vitosella, kerrottuaan että sitä on kyllä mahdollista käyttää vaikkakin hieman epätasaisia kulmia onkin päässyt siihen syntymään. Tuo kivideodorantti ei ole suoranaisesti kiveä, se on eräänlaista suolaa. Sen hinta olisi ollut normaalisti 15 €, ja nytkin tarjous oli 8€ joten oikeastaan kaikesta huolimatta se oli ihan hyvä kauppa, vielä jos se on toimiva vaihtoehto antiperspiranteille jotka perustuvat ihohuokosia tukkiviin alumiininmurusiin – joku voisi sanoa että nyt minä freudilaisittain rationalisoin eli järkeistän koko tapahtumaa niin että voin elää sovussa itseni kanssa, mutta minä vastaan siihen elokuvalainauksella: “Itte ootte kusipäitä!” Myyjää nauratti kun sanoin että jätän asioinnin nyt tähän ja poistun, ennen kun tuo laiva tulee tuolta alas (osoitin tummanvihreää, hienoa ja KALLISTA jadesta tehtyä koristelaivaa).

Kivideodoranttiepisodin jälkeen kävin vielä muutamassa kaupassa. Kirjakaupat tuossa markkinahallissa ovat erinomaisia, sillä ne perustavat pääosin myyntinsä alennuskirjoihin, joten kirjoja saa ulosheittohintaan. Tämä perustunee siihen että kustantaja painaa kirjoja tietyn määrän, ja jos kyseinen painos ei mene kaupaksi kyllin hyvin, voidaan se jopa tuhota, joten näitä kirjoja nämä myymälät saavat sitten hyvin huokeaan hintaan eteenpäin myytäviksi. Hyvät kirjakaupat (Tervoa ja Kenneth E. Baileyta) lohduttivat minua, ja kahvihammastakin kolotti. Kahvilassa oli myyjätär suoraan menstruaatiolandian pääkaupungista, hänellä oli hämmästyttävä taito melkein saada asiakas tekemään hänen hommansa, sillä hän sai sen näyttämään niin vastenmieliseltä ja vetelältä, kuka tahansa myötätuntoinen ihminen olisi halunnut päästää hänet tavalla tai toisella tuskistaan. Menin paikalle jonka löysin, nautin pähkinäiseltä maistuneelta kahvini (haluaisin ajatella että se on joku hienostunut makuvivahde, eikä tulosta kroonisesti vittuuntuneen myyjättären haluttomuudesta pestä kahvinvalmistusvehkeitä). Hakiessani santsikuppia kysyi myyjältä eräs äiti että saisiko lapselleen yhden ilmapallon, myyjätär sanoi ettei hän kyllä ala niitä tuolta katonrajasta ronkkimaan mutta nainen voisi itse poimia pallonsa tuosta läheisestä pylväästä, kun ne ovat kaiken lisäksi vielä naapurifirmankin omaisuutta. Paikan seinässä oli lappu jonka mukaan he etsivät viikonlopputyöläistä, se lappu oli luultavimmin tuon neidin laittama jolla hän haluaa ulkoistaa työnsä. Tulevana viikonloppuna hänen mummonsa keittelee kahvia asiakkaille, ja tarjoilee pullaa, neiti itse tulee illemmalla sitten töihin kun on toipunut pahimmasta krapulastaan. Sytytettyään sätkän, virkistääkseen hermojaan viikonlopun riennoista samalla kun kaataa tiskin takana kahvia, hän aprikoi: "Voisin vaikka myydä mummoni yhdestä krapulasidukast, siis niinkö aikuisten oikeesti.."