Halloween After Dark (Good Lava & Steam Time)

“A swollen sun melting at the horizon

A living flame, impossible to resist,
Burning me deep with every bite, kiss and lick.


Oh I'm haunted (by her).”
- Haunted

Jos edellisenä reissulla olo kofeiinishokin ja mentaalisen matalapaineen vuoksi oli kuin vauva joka kulki liukuhihnalla kohti sirkkeliä, oli sen täydellinen vasta kohta viime viikonloppu. Kaikkinaiselle onnistumiselle oli asetettu rajaksi vain taivas, ja minun olisi vain pitänyt kysyä. Omituista kuinka viikot ja päivät voivat olla niin erilaisia. Kuten mielialat. Panta rei.

Oli erinomainen Halloween, minulle se oli Drunkoween, tein erikoislähetyksen joka oli monestakin syystä erikoinen. Sen editoiminen, valmistelu ja miksaamisen aika oli erittäin kriittisellä tasolla, mutta Luojan kiitos lopputulos ei ollut katastrofi vaan jotain mihin jokainen voi olla tyytyväinen. Minulla on miellyttävä tunne Home Studiosta, että jokainen jakso on parempi, kehittyneempi ja jännittävämpi kuin edellinen. Suunnittelen joulunaluksen erikoisjaksoja, joko pikkujoulushowta, tai jopa joulushowta. Puhumattakaan sitten uudesta vuodesta. Mahdollinen Tipattoman Tammikuun erikoisduo voisi olla myös kova sana, jos nyt kyseistä “juhlaa” vietän. Silloin kuitenkin on syntymäpäivät ja nimipäivät, mutta ne olisivat loppukuusta. Tämä tälläinen on aprikointia. Tosiasia on että vierailijat joiden kanssa olen neuvotellut ovat tuomassa mielellään päihteitä mukaan studioon, mikä tietää sitä että Drunkoweenin viininkittaaminen saadaan uudelle tasolle, kun matala örinä ja kilinä täyttää studion tuntikausiksi, välillä se lakkaa kun tulee tyhjää ilmaa eetteriin “musiikkina” joka päättyy kolinaan ja kilinään sekä joukkolauluun.

Vieraista puheenollen, B. Viitanenkin, lyhyesti Pillu, oli myöskin Bop-pillsissa, jossa olivat kaikki maailman tutut, ainakin melkein, tuona iltana. Kysyin tapaamaltani Illulta, että mitä hänen pukunsa esittää, johon hän vastasi: “Minua itseäni”. No, minä kysyinkin sen pilke silmämunassa, joten tuota ei voida luokitella pahanilkiseksi nuijailuksi. Järvisen Eskokin osui kohdalle, mikä ihme tuota veljeskatrasta oikein vaivaa, heidän kasvuikänsä kestää 30 ikävuoteen, joten Esko böy kasvanee näillä näkymin vielä nelisen vuotta. Nyt mies oli leveä kuin baaritiski ja pää heilui strobojen vieressä. Hän sanoi että olen aina yhtä hyvällä itseluottamuksella varustettu, ja minusta hän pohjimmiltaan on sympaattinen. Joku puhui jotain naisiinmenemisestä, johon hän sanoi minulle että ei kai vaan ole niin ettei sinulla ole naista, johon minä sanoin että jos yksi vaimo ja kolme tyttöystävää voidaan sellaiseksi tilaksi luokitella niin sitten ei ole. Meidän tapaamisemme joka koostui pienestä piikittelystä, vittuilusta ja lämminhenkisestä kiinnostuksesta mitä toisen elämään kuuluu; Esko sanoi että tiesi missä olin sillä kilometrin päähän haisi partavesi, minä siihen että kyllähän Esko aina haistaa miehet jopa kilometrin säteeltä. Kaiken keskeytti B.Viitanen jonka kanssa otimme oitis edellistä viikonloppua piristäneen sekoilukohtauksen johon kuului aasian puhuminen.

Harmillista kyllä, mutten tullut ottaneeksi mukaan naamiaisasua. Sen piti olla pieni ja yksinkertainen, joko kultainen ruttonaamio jollaisia voitiin nähdä Eyes Wide Shut elokuvassa , minun versioni tietysti ei ollut ihan alkuperäisen kaltainen vaan enemminkin tyyliä Venetsia. Naamion koristeellinen versio on hieman erilainen käyttötarkoitukseltaan kuin alkuperäinen, jonka nokkaan taltioitiin hyväntuoksuisia yrttejä, sillä naamioita käyttivät kuolleiden kärräjät. Heidän sloganinsa mitä he huutelivat talojen pihoilla kuin makaaberit maitomiehet oli: “Tuokaa ulos kuolleenne.” Toinen vaihtoehto olisi ollut kuuluisat jo monta juhlaa satunnaisesiintymisillään piristäneet paksusankaiset pullonpohjalasini. Olisin pistänyt ne päähäni, ja rooliasuni nimi olisi oitis ollut pedofiili. Molemmat jäivät kokeilematta, mutta monella oli asu ja olin oikeassa kuten lähetyksessä sanoin: Halloweenia juhlitaan ainakin baareissa. Tuntui siltä että eksentrinenkin ulkoasuni olisi voitu joidenkin mielestä luokitella asusteeksi sillä kukaan ei katsonut minua ihmeissään – kun katsoo minua, jokainen päivä on Halloween? Sitä vastoin eräskin nainen tuli baaritiskillä sivelemään pulisonkejani ja kysyi ovatko ne aidot, ja kehui niitä siksi että ne ovat aidot ja niin hienot. Sellaisilla naisilla on hyvä maku. B. Viitasen asuna oli yhdessä vaiheessa iltaa "mursu" (pillit sieraimissa).

Eräs nainen jolla oli syntymäpäivät tuli hakemaan minut välihitaille oitis ja minähän en ole lainkaan julmuri, vaan vanhanajan herrasmies joka auttoi neitoa hädässä. Neidon kanssa tanssittiin, ja pussailtiinkin hieman. Sitten minä poistuin kohti uusia Bop-pillsin maisemia, näin Juhannos von der Gerberöösin joka sanoi koittaneensa soittaa, kerroin etten ollut huomannut ja hän sanoi että kuitenkin nautiskelin siitä kännykän värinästä reittäni vasten, ja minä myönsin sen, sillä kyllähän Gerberöös mielellään suo minulle seksuaalisävytteisen nautinnon. Mukana oli myöskin Porilainen, minun olisi pitänyt arvata että siitä syntyy seurauksia, joista myöhemmin. Siinä samassa huulekas rotunainen ja hänen ystävänsä, joka samalla on silmälasipäisen miehen nainen, ilmestyivät tanssilattian ytimestä sen reunoille jossa olin seuroissa. Rotunainen sanoi että hänellä on minulle asiaa, hän katsoi minua päättäväisillä tummilla silmillään ja laski leukaansa ja piti hetken taukoa. Olin nähnyt kun he olivat tulleet, minä ja B. olimme tulleet neuvottelemasta Home Studiosta ja hän tarjosi hyväsydämisesti minulle viskin ja batteryn, Rotunainen, Silmälasipäinen mies ja tämän nainen olivat juuri meitä ennen. Minä tervehdin iloisesti Silmälasipäistä miestä, ja kun he lähtivät tökkäsin Rotunaista kylkeen ja kumpikin hymyili kuten tuossa tilanteessa kuuluukin hymyillä. Mitä Rotunainen kysyi? Hän kysyi että mikä on minun oikea nimeni, minä yllätyin etteikö se ole koskaan tullut puheeksi, hän sentään voi olla hellyyttävän utelias, kuin orava. Mutta ymmärrän hänet tavattuani täsmälleen, mitä tumma ja tulinen nainen tarkoittaa. Me syleilimme, hän vielä kysyi jotain ja Silmälasipäisen miehen nainen sanoi että meinaanko unohtaa hänet, jolloin korjasin unohduksen. Nimeni tietäminen on olennaista, hän oli eräänä yönä nähnyt minun menevän ohitse keskustassa muttei tiennyt millä nimellä huutaa, jos hän olisi huutanut vain huutamista, olisi kaikki muut ihmiset kääntyneet katsomaan häntä ja minä olisin kääntynyt katsomaan muita ihmisiä että miksi he katsovat minua kuin olisin huutanut. Kun hän kuuli nimeni, hän lausui sen, hän katsoi eteenpäin ja lausui sen kuin maistaakseen miltä se tuntuu suussa. Hänen äänensävynsä hymyili ja se ei kyllä haitannut yhtään. Ei sekään että sitä kysyi samana yönä eräs toinenkin nainen, hän kertoi olevansa hiusmalli ja hän vilkutti minulle kun juttutuokio oli ohitse ja käytti nimeäni. Brasilialaisen mielestä, minun nimeni kuulostaa vahvalta, mahtavalta, mitä se muuten tarkoittaakin (tai miehekästä), se on ihan eri suuruusluokkaa kun siitä pienenä kuullut suositut vitsit joihin tuo nimi useimmiten liitettiin.

Vaihdoin seuruetta, vai meninkö omille teilleni katsomaan pitääkö paikka muitakin tuttavia, joko heitä joita en ole vielä tavannut tai jotka jo olen tavannut, sisällään. Mahdotonta muistaa. Joka tapauksessa, minä ja Rotunainen sitten muodostimme jossain vaiheessa boheemin yksikön joka tiesi mitä hyvät ajat ovat – She Came In With a Burning Man! Se tapahtui täysin huomaamatta, mutta me liikuimme näyttävästi sillä olemme sen sorttisia ihmisiä. Minä ja AK-47 (like a bikini girl with machine gun; it's all loaded with fun).

Istuimme jossain vaiheessa sohvalla, ympäriinsä kummitellut B. "Suomen ainoa parikymppinen lapsinero" Viitanen näki meidät ja tuli istumaan pöydän päähän. Aiemmin olin nähnyt hänet pelipöydän ääressä, sinne minut neuvoi nunna jota kutsuin maatuskaksi. Pitää sanoa että B osaa tilannekomiikan, sillä hänellä oli noin kaksi pelimerkkiä edessään, samalla kun hänen pelikumpanillaan oli niitä kottikärrykuormallinen. Emme saaneet sohvakeskustelussa aikaiseksi mitään niin primitiivista kuin saimme edellisenä viikonloppuna erään hampurilaisravintolan edessä, sen sijaan olimme äärimmäisen sofistikoituneita, puhuimme mm. Kukkakimpuista, jollaisen saa tehtyä hyvin kun puristaa kivekset ja siittimen nyrkistä ulos. B. ehdotti että myös sellaiset kourassa olisimme laulamassa Rotunaisen ikkunan alla balladia, mutta minun olisi pitänyt muistuttaa että hän on sen verran boheemi tyttö ettei hänellä ole lainkaan siitä syystä parveketta eikä ikkunoita. Se olisi ollut vitsihuumorinaurua joka olisi hämmentänyt ehkä B:n mutta AK-47 olisi ymmärtänyt sen täydellisesti, heti siinä paikassa, ihan tosta noin vaan! Ihmiset olisivat osanneet sanoa että nuo kaksi tietävät enemmän kuin me muut tiedämme heistä, ja tuosta jutusta: “Niiden kahden välillä on salaliitto, he voivat suunnitella vaikkapa pankkiryöstöä keskenään muttemme voisi sanoa mitään varmaksi” (me suunnitelimmekin, me sovimme tekevämme sen Pulp Fictionin tyyliin, herra PJ on töissä lentokentällä, hän varmistaa kyllä loput). Hän katsoi ihmistä joka oli pukeutunut luolamieheksi, ja mietti ääneen oliko se mies vai nainen ja mistään kovinkaan virallisesta puheenaiheesta emme puhuneet sanaakaan. B. lähti, Purple Rain alkoi soimaan, minä ja Rotunainen lähdimme tanssimaan tahmeille lattioille. Hänen kanssaan tanssiessa huomaa että hän on hyvä naisena olemisessa. Sanoin hänen korvaansa kun tuli Titanicin tunnari, että me emme ehkä voi sanoa että olemme selvinneet Titanicista, mutta näistä tahmeista lattioista kylläkin. Hänellä oli nopeita tansseja vaivaavat piikkikorkokengät, ja minulla mustat terävät bootsit, ja meillä oli hienoimmat kengät mitä koko ravintolassa on kuunaan nähty. Illan viimeisen nopean tanssimme myös ennen kuulumattomalla tavalla, kun vedin hänet lavalle teki hänen toppinsa hetkeksi tepposen ja hänen vilkkaat tissinsä, nuo yön maitosprinklerit, kävivät kurkkaamassa ulkoilmaa (will she trick or treat - I bet she will), minä tietysti herrasmiehenä vilkaisin muualle, vahingossa ehkä mutta silti. Aikaisemmin puhuin Voin veljeksistä, Juhannos ja Porilainen, Scan Butter ja Butter Face. Kun joskus nuoruusvuosinani, eli kesällä olin jatkoilla erään naisen luona joka juuri toi minulle olutta ja vetäytyi välittömään läheisyyteeni, soi puhelin ja siellä olivat nämä Butter Gangstat, he kysyivät missä olen ja vastasin että tässä on juuri eräs hyvin romanttinen hetki kesken meillä, hiljaisuutta kesti noin puoltoista sekunttia kun linjan toisessa päässä alkoi ankara mutta rivo ja rasvainen huutelu. “Kaverit kilauttelee”. Oli sulkemisaika, kun minä ja Rotunainen otimme nojua, ja juttelimme, tuli Voipojat ja tietysti Porilainen huudahti “täällä kiima haisee” heidän mennessä ohitse. Mutta daamilla on poliittisesti epäkorrekti, ellei jopa boheeminlainen huumorintaju mitä pidän aina erinomaisena merkkinä.
Pojat ovat oikeasti vaatekauppiaita, siksi Juhannos oli Bangkokissa käymässä että voisi pahaa aavistamattomille asiakkaille sanoa sanaleikin “Bang Cock”, samalla Porilainen jonka nimikyltissä myös lukee Butter, tulee paikalle oltuaan hivelemässä alastomia mallinukkeja ja kysyy tarvittiinko hänen apuaan, hän luuli kuulevansa jotain. Voisi melkeinpä sanoa, että niin me tapasimme; olin ostamassa pukua. Myös joskus Bluesbarissa tämä parivaljakko tuli istumaan luokseni ja ensitöikseen toinen sanoi että he molemmat saivat eilen. Oli veitsellä leikattava hiljaisuus, joka loppui kun toinen jatkoi: "Niin siis emme toisiltamme."

Ulkona ollessamme polttelimme, minä ja Rotunainen, ihastelimme kusikujaa missä oli vain vähän kusta tällä kertaa. Nainen joka oli parin askeleen päässä hiveli pulisonkejani ja kehui niiden olevan juuri oikeanlaiset ja ihanat, hän sanoi ettei piittaa siitä mitä "missukka" asiasta on mieltä. Japanissa niistä tulisi muoti-ilmiö, ihmiset pitäisivät niistä myös merilevän korvikeena joka menee hyvin pääruuan yhteydessä, eikä vähiten siksi että ne ovat tunnettu afrodisiakki ympäri maailman. Kun ne pistää yöksi likoamaan öljyyn, aamulla on muodostunut myskiä.

Sunnuntaina minä ja Tina pidimme taas leppoisan keskustelukimaran. Me puhuimme niin edellisestä illasta, kuin psykologiasta, kuin siitä että millä aksentilla Rainier Wolfcastle puhuu saksalaisessa Simpsonsissa. Tina oli katsonut 2,5 tuntia kestäneen saksalaisen The Simpsons-putken, ja minua mietitytti että miten saksaksi dubatussa sarjassa puhuu henkilöhahmo jonka pitäisi puhua englantia saksan aksentilla. Vastaus oli itävallan aksentti. Aksentti näemmä otetaan aina jonkinlaiselta vastapoolilta, saksalaisille itävalta on kuin suomalaisille ruotsalaiset. Vanhoissa, kylmän sodan aikaisissa jenkkifilmeissä, olivat ne sitten toisesta maailmansodsta tai mistä vain, oli aina luihuilla ulkolaisilla aksenttina venäjä, tai ranska - vaihtoehtoisesti. Tina kertoi jonain päivänä kirjoittavansa kirjan Charlie Goodtime and His Ladies, minulla on jo Miguel Hirvosen kanssa varsin maltillisella vauhdilla etenevä projekti nimeltä Charlie Goodtime and His Sailors - noin kolme vuotta se on ollut olemassa, muttei vielä yhtäkään valmista biisiä! Olemme anarkistisempia viihdetaitelijoita kuin punkkarit jotka luulevat olevansa kovinkin kontroversaaleja soittaessaan punkkia kellarissa toisilleen, me emme soita edes toisillemme, eikä se ole edes mitään niin poppia kuin mitä punk, vaan avantgardea, jumalauta, pistäkää se piippunne ja polttakaa. Maanantaina taas Tinan kaveri Jennifer otti minuun yhteyttä ja kysyi apua suomen kielen läksyihinsä. Hän opiskelee mielenkiintoisia taiteita suomen lisäksi, sellaisia missä hierotaan ihmisiä päästä varpaisiin. Hirveästi sen enempää emme jutelleet koska Simpsonit alkoivat, ja minä kerroin että on laitonta jos Suomessa jättää ne väliin, mutta myönsin olleeni iloinen jos minusta oli apua. Olenhan mies joka lämmittää äitien sydämet, ja tyttäret! Jawohl!

Niin, ja henkeä nosti tulenlailla kun Miguelos Miguelos Miguelos oli pistänyt ilmoituksen Naamakirjaan jossa hän kiitti minua, välttäessään kohtalokaan lankeamisen. Luojan kiitos, "dharman pyörä" on lähtenyt liikkeelle ja projektini etenevät jo henkilötasolla ja tekevät elämästä sellaista että sitä ei vain siedä, vaan elää.

Siipikarjatiistai on jäänyt nyt yli kuukauden verran väliin. Kanojen onneksi. Mutta eipä ole enää Suvinatrixkaan siellä hommissa, nyt ei herra Oz saakaan Suvinatrixin rinnasta puristettua, vieläpä nutunlämpöistä täysmaitoa, suoraan tuopiin. Sen jälkeen hän voi pyyhkiä tyytyväisenä huuliaan jotka vielä kiiltävät rasvasta - hän tuskin on koskaan vielä saanut juodakseen niin hyvää maitoa! Mutta tämähän jo olikin tiedossa, silti se piti sanoa sillä Suvinatrix on jättänyt saluunan. Siellä kuitenkin jatkossakin saamme naamamme ruokituksi siivillä, mutta alakertaan tuskin koskaan tulee BDSM-luolaa missä Suvinatrix olisi tuntenut olevansa elementissään.

Tämän viikon on tarkoitus olla enemmän käytännöllinen, kuin luova, mutteivathan ne ole toisiaan pois-sulkevia periaatteita. Käytännön asiat ovat vain tylsiä, mekaanisia ja turhauttavia, mutta mitä miehen on tehtävä, ellei naista jolle sen voisi delegoida ole paikalla, se miehen on sitten tehtävä itse. Ja niitä onkin tehty, ja niiden kanssa touhuaminen on ollut samanlaista punnaamista kuin kuulantyöntö.