Noir

Minä ilokseni huomasin että ihka uusi kodinkonejättimarketti oli avattu toiseen päähän kaupunkia. Sen katalookia selatessa silmiini pisti se että siellä jaettiin lohisoppaa ilmaiseksi, ja olipahan siellä tarjolla huokealla hinnalla myöskin ulkoinen kiintolevy, jonka pakettikin oli enteellisesti “firman väreissä”. Kuten Ravana, joka katsoi Sitaa, niin myös minä katsoin tuota ilmoitusta: Minun.

Niinpä valjastin metallinhohtoisen, vihreästä siniseen valontaittumisesta riippuen väritystään vaihtavan metallisen ratsuni ja ammuin kohti toista päätä kaupunkia. Kaiken kulutuksen mekka! Se paikka oli täynnä ja sinne virtasi ihmisiä maanpiirin kaikilta neljältä kulmalta ja jokaisella heillä oli mielessään suorittaa rahauhri. Saavuin paikalle jonoissa ja minulla oli takaraivossa tunne, että minun olisi pitänyt tarkistaa kapitaalit laskujenmaksun ja normaalin elintasoni ylläpitämisen jälkeen, sillä oli se aika kuukaudesta että pieni talouden piristäminen olisi paikallaan. Minä en sellaisia sisäisiä puheita ja epäilyksiä kuunnellut; se oli liian myöhäistä nyt. Minä olin lähtenyt shoppailemaan. “Joka rakastaa rahaa, ei saa rahaa kylläksensä, eikä voittoa se, joka rakastaa tavaran paljoutta. Sekin on turhuutta.” - Saarnaajan Kirja.

Kun sain vaivalloisesti edenneen autolla jonottamisen päätteeksi parkkeerattua pirssini, marssin määrätietoisena ja uteliaana kohti palatsia josta eivät elektroniset hyödykeet puuttuneet. Hämähäkkimiehen vaistoni kihelmöivät kun tulin paikalle, enkä nähnyt missään sitä ilmaista lohisoppaa. Säästeliäänä ja vähän taktikoivanakin miehenä en ollut syönyt mitään tuona päivänä, sillä ajattelin että nautin herkullista lohisoppaa niin että napa rutajaa, samalla kun ostan hyödykeen. Tuota hyödykettä tarvitsin, minun taisteluasemani MECHANEMA oli niin täynnä tavaraa että se ei enää pyörinyt kunnolla, ja tiesin että ei enää montakaan Home Studion äänitys-sessiota josta kertyy yleensä hervottomasti tilaa vievää dataa, niin minulta loppuu kirjaimellisesti levy kesken lähetyksen! Olin edellisenä viikolla katsellut näitä ulkoisia kiintolevyjä, ja pohtinut otanko 250 vaiko 500 gigaa vetävän laitoksen, mutta nyt sain erinomaisen kompromissin, sillä olin jostain syystä pitänyt 250 gigaa vetävän ulkonäöstä, ominaisuuksista ja merkistä siinä missä tila oli pääasia joten 500 gigaa olisi ollut järkevä valinta. Nyt kuitenkin kävi kuten Prellun kanssa, kaikki erinomaiset yhdessä, makea merkki ja ulkonäkö kapasiteetilla millaista ei voisi edes kuvitella!

Kävelin suu ja silmät auki tuossa mahtavassa hallissa joita oli viimeksi ollut antiikin aikoina ainoastaan mysteerioiden papeilla joita piti kunnioittaa neitseillä ja esikoisilla, nyt kelpasivat arvotetut metallit ja paperit. Morjestin portsarille jonka olin nähnyt edellisenä viikonloppuna ja jonka kanssa olin vaihtanut kuulumisia. Olemme yöelämämiehiä jotka ottavat nyt kosketusta päivätietoisuuteen?

Kassalle mentäessä tulehtunut intuitioni oli ollut oikeassa. Hikisessä mylleryksessä oltuani huomasin kassalla ettei korttini käy. Sitä ei huolittu. Se oli löytänyt rajansa. Minun piti nyt lähteä siis metsästämään käteistä! Sovin myyjätären kanssa että hän jättää massatallennintuotteeni tiskin lomaan, josta voin sen sitten noutaa kätevästi kunhan minulla on taas paalua sen verran että minua voidaan pitää vakavastiotettavana ihmisenä, kansalaisena ja ennenkaikkea asiakaana.

Tuo kaupunginosa ei ole minulle niitä tutuimpia ollut enää vuosiin, olin 10 vuotta sitten viettänyt siellä paljonkin aikaa mutta en enää. Niinpä kirmailin rauhallisessa, limaisessa säässä kuin noir elokuvassa etsimässä mahdollista pääsyä käteisen syrjään. Se tiesi yllättävän pitkää kävelyretkeä, mutta muutaman tunnin päästä olin jo kotona uuden tuotteen kanssa. Se tuli tarpeeseen, ja nyt taas voin hengähtää.

Viikonloppuna taas pidätäydyin rellestävästä elämäntyylistä ja työskentelin lauantaina tulevan Home Studio-lähetyksen parissa. Toteutin ideatasolla olleen uuden osion ja sisäisen ohjelman tuohon undergroundin nettiradioviihteen johtotähteen ja siitä tuli kerta kaikkiaan erinomainen! Minun ei tehnyt mieleni viinaa, eikä viihdettä vaan rauhaa. Jotenkin olin taas ylittänyt sen rajan että ei kerta kaikkiaan saanut viihteestä irti viihdettä, vaan oli parempi koota itseään, etenkin kun krapulat olivat sellaisia että olin elpynyt mahtavien uniongelmien jälkeen vasta keskiviikkona ja se oli yksinkertaisesti liikaa, en minä pysty työskentelemään luovasti jos läsnä oleva asia päässä on paska keli ja ympyrää kolmipyöräilevä apina, ne ovat ei-toivottuja häiriötekijöitä jollaisia kohtaan ei voi olla koskaan liian kriittinen!

Illalla kuitenkin noir-vaihe palasi kuvioon kun olin oudon levoton, täynnä energiaa ja intoa. Se ei hävinnyt edes vaikka kävin lenkillä, kuuntelin miellyttäviä kuunnelmia korvakuulokeillani ja kävin juomassa jälleen kupposellisen kahvia pienellä yli 50 vuotta paikallaan olleella kioskilla missä myymässä on aitoa tamperetta puhuva ystävällinen suuri mies jolla on aina jotain tarjottavaa. Olen oppinut puhumaan säästä, sanoin että on hieno talvinen keli kun kaikkialla oli flegmaattinen sää, tässä yhdistin suositun säästä puhumisen nokkelaan sarkasmiin, johon mies hymähti ja sanoi että kyllä näi on, ja tuumasi että ainoat paikat missä on lunta on jäähallien pihat. Minä lisäsin että sieltä sitä voi tuoda auton peräloosterillisen omalle pihamaalleen, jossa se kestää viisitoista minuuttia luoden onnellisuutta koko sen ajan. Hän sanoi että voin napata tuosta lähistöltä kyllä myös, johon sanoin että voin minä taskullisen, ellen toisenkin siitä ottaa mukaani. Onkin siis aiheellista kysyä, johtuiko se näkemästäni seksikäästä myyjättärestä jolta ostin suklaakakkujäätelöannoksen ja hetken jo harkitsin Darth Vaderin pään ostoa? Tuo nainen oli käsittämättömän seksikäs, pitkä ja täynnä fertiiliä naisellisuutta, niin että melkein osa minusta liikahti pää edellä häntä kohden! Se olisi ollut hävytöntä, mutta minä katsoin häntä silmiin ja hymyilin, ja mikään hänessä ei vienyt ajatuksia pois hänen avuistaan sillä kun hän käänsi rintansa pois minusta minä näin hänen takapuolensa millaista ei saisi pistää niin tyköistuviin housuihin kuin mitä hänellä oli. Jos siis rotunainen on kaunotar ja hänen naisellisuutensa herättää minussa estetiikan tuntemuksia kaiken muun tulen ohella, niin tämä nainen jolla oli jäänsiniset silmät puolestaan herätti jotain raakaa ja primitiivisempää. Kun lähdin, hän katsoi minua, ja käänsi pään häkeltyneenä pois kun huomasi että minä näin sen kaiken. Hengitin pari kertaa oikein syvää.

Niinpä yllättäen kaiken tämän jälkeen hieman humalainen Huuhtadorfen soittaa minulle, hän ja Justiina tuo Taistelevien Ruususten perhe oli jälleen pistänyt pystyyn välienselvittelytalkoot ja mies päätti lähteä hengähtämään hetkeksi ja minä illan levottomana tähtenä lähdin tietysti hakemaan häntä. Edellisellä kerralla Huuhtadorfen oli laittanut erään itsetietoisen, modernin tasa-arvoisen, valveutuneen feministin itkemään – tämä lähinnä johtui hävitystä debaatista, joka päättyi kiukkuitkuun kun ei enää voinutkaan vedota siihen että on poliittisesti korrektia että nainen on tälläisissä kysymyksissä oikeassa koska on nainen (he olivat aluksi puhuneet normaalisti, sitten naisen lemmikki eli poikakaveri oli alkanut ärsyyntyä, Huuhtadorfen oli sanonut että nainen voisi läppäistä häntä niin että viesti tulisi poikaseuralaiselle selväksi ja rauha palautetuksi, mutta koska naisen mielestä hänelle oli suurempi etu tehdä poikakaveri mustasukkaiseksi kuin tyytyväiseksi).Tällä kertaa me emme menneet baareihin, vaan ajelulle ja nauttimaan kupilliset kuumaa, vaikkakin herr Huuhtadorfen onnistuikin saamaan jotenkin tuosta kahvipaikasta itselleen tuopin ei se haitannut menoa. Pidimme palaveria kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Palaveeraamisen jälkeen päätimme lähteä pienelle ajelulle. Kuinkas ollakaan niin aloin saamaan viestiä sieltä ja täältä; minun viihdeseuraani kaivattiin, miten se tapahtuu melkein matemaattisen eksaktisti juuri kun minä olen koko touhuun väsynyt ja haluan vain juoda hyvää vihreää teetä ja ajatella mieltä laajentavia ajatuksia, tai vielä parempaa; unohtaa menneen, tulevan ja nykyisyyden antaakseni mielelle tilan jonka se vaatii? Ajellessa siinä tuli jälleen tuo noir-olo, eikä vain se, vaan erinäistä tunnelmien ja tunteiden tsunami ryöpsähti minun mieleeni ja teki olosta oudon irrallisen. Tuli Strange Days-olo, juuri samanlaisen tunnelman omaava kuin mitä oli tuossa erinomaisessa elokuvassa. Pitää olla tietty viitekehys, tiettyjen tunteiden risteily ja yhteenosuminen, juuri se tietty tilanne niin iskee Strange days-olo kuten tuolloin. Pitää olla alla auto, jolla ajelee yöllä, jossa olisi potentiaalia vaikka mihin. Äkkiä kesken ajelun Huuhtadorfenille käy freudilainen virheteko, hän leikkii kihlasormuksellaan ja se lennähtää hänen käsistään ja hukkuu! Miten yksi sormus voi hukkua kaksipaikkaseen autoon? Me nauroimme vedet silmissä tilannetta hetken hämmästyksen jälkeen, mitä nyt Justiina sanoo kun ympäripäissään tulee kotiin mies pikkutunneilla ja vielä ilman sormusta, naamallaan raukea ilme? Nauru alkoi hyytymään kun melkein jouduimme repimään autosta penkit että se sormus löytyi. Auton matot oli jo nostettu ulkopuolelle. Siinä vaiheessa kun Huuhtadorfen tyhjensi auton roskiksen parkkipaikalle, löytyi sormus sieltä. Freudin mukaan tuollainen ns. Virheteko on tarkasti alitajunnan määrittelemä. Jos sinulla on kallis perinnöksi saatu, mutta äärimmäisen ruma maljakko ja sinä tietoisesti vaalit sitä, mutta eräänä päivänä huitaiset sen huolimattomuuksissasi alas, on se freudilainen virheteko jossa alitajunta on ohjannut tekojasi jotta pääse eroon stressin kohteesta. Tämä voi tapahtua myös jonkun kallisarvoisenkin esineen kohdalla josta todella pidät, mutta mikä tuottaa stressiä, alitajuntaa ei vaihtoarvo juuri kiinnosta.

Sunnuntaina piti mennä vaihtamaan maalle autoon toimiva, sen entinen mankka mutta koska uni maistui poikkeuksellisen hyvin ei se tätä kirjoittaessa ollut vieläkään tapahtunut. Herätessä tuntui kun olisin voittanut jotain. 5 Tiibetiläisen Liikkeen (+2) ja meditaation jälkeen päätin nauttia verrattaen vähästressisesti ja krapulattomasta sunnuntaista, pää oli kipeä mikä oli ilmeisesti refleksi mutta se ei estänyt minua hemmottelemasta itseäni elämän yksinkertaisilla mutta suussa sulavilla herkullisuuksilla: Pyttipannua pannussa, texasilaiset kuumassa uunissa, kahvi tummapaahtoista, reilua ja tuoretta. Hell Ain't Half Full.