Home Studio – 10 - Dekadi
Locust Toybox: Ready Now
Theme
Gobkooh: Shake it mama
Segmentti 1.
- Tervetuloa! Saisiko olla dekadillinen dekadenssia?
- Google
- Anathema
- (Artist) Bitches
Mr Xeima: Se7en (Collage of Hieronymous Bosch w/ Homage To Dying Lover) Mix
Segmentti 2.
- Infoa Täydellisen Järjestelmän blogista
- Apurahat ja suomenruotsalaiset – MITÄ VITTUA?!
- Ilmainen vinkki #1: Jokaiselle joka pyrkii kirjailijaksi apurahojen turvin!
- Mamukysymys
- Jyrki Katainen
- Kokoomus ja oligarkit
- Astrid Thors
- Hyvää bisnestä ei voita mikään!
- Ei poliittisesti epäkorrektia, vaan vielä pahempaa: Matematiikkaa!
Goresoaked: Burning Purification Ritual
Segmentti 3.
- Ovatko ajat sittenkään muuttuneet?
- Veikko Ennala
- Jokin ihmisessä
- Varhainen maskulistisuus
- Ilmainen Vinkki numero #2: Miten selvitä riidoista naisen kanssa!
- Ester Vilar
- Blogin ja Home Studion mielipiteet eivät ole bändien mielipiteitä/
Bändien mielipiteet eivät ole blogin ja Home Studion mielipiteitä
Margin of Safety: Soft Edges (LIVE)
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
Home Studio - 10 - Dekadi
lauantai 27. helmikuuta 2010
Nautin Suuresti Tästä
Tämä minun piti julkaista jo hetki sitten. Ensin päätin että ei, mutta sitten tein kompromissin ja sensuroin sisältöä jonkin verran, mutta tietysti jätin mitä epäilyttävimpiä vastenmielisyyksiä mukaan!
***
Kaupan rotunainen samassa baarissa missä minäkin. Tämä paikka on Bop-pills. Miten merkilliseksi tälläinen löytö voidaan luokitella? Hän tanssi ne uljaat hiukset aukinaisina, hänen kaupallinen univormunsa oli vaihtunut nyt läpikuultaviin vaatteisiin, mustiin sukkahousuihin ja lyhyisiin kuumiin housuihin. Tälläkin rotunaisella on se puoli että hänen päänsä muoto on hyvin provokatiivinen. Miten voisin kuvailla sitä? En voi, se on sellainen pieni ja sievä, jonka keskellä luonteenomainen nenä vain on, se osoittaa eteenpäin tavalla jolla sen viesti ei jää epäselväksi. Naiset jotka ovat rotunaisia ovat tulleet huomatuiksi kyllä elämässään, ja jos nyt 2 000 000:s mies kehuu heidän fyysistä genetiikkaansa, ei se ole mitään mikä veisi miestä kuuhun, mutta siitä syystä tätä kaikkea pohdintaa voidaankin pitää hyvin vilpittömänä ja avoimena, kaikessa sen lopputuloksetomuustietoisuudessaan. "Ensimmäisen rotunaisen" muistan nähneeni nyt jo poistetulta korokeelta. Hän tanssi kaverinsa kanssa, hänellä oli jonkinlainen hihaton paita, tummat pörröiset hiukset, suuret korvarenkaat ikäänkuin varmistuksena siitä mitä on tiedossa, paksut huulet ja silmät jotka paloivat kuin musta liekki. Muistan vielä miten hän työnsi perseensä taaksepäin ja kasvonsa eteenpäin, hymyillen runsaiden huuliensa kanssa ystävättärelleen musiikin soidessa kuumeisena. Jokin minussa sanoi, kuiskasi tietoiselle mielelleni: Minun. Mikä näitä kahta sankaritarta yhdistää on jokseenkin koleerinen luonne, joka innostuessaan avautuu ja räiskähtelee. "Hey I'm on my way, on a journey outta this world, hey I'm on my way, on a journey outta this world, traveling through the vortex to the center of a girl" – Which I enjoy greatly!
Tanssitin tuossa samaisessa paikassa kahta saksalaista naista. Oli taas se aika kun olin saksattarien kanssa liikenteessä kuultuani teutoonisen kutsuhuudon. Kuitenkin tällä kertaa emme selvinneet täysin vaurioitta. Annan nyt oppitunnin saksalaisen naisen luonteenlaadusta – siinä missä kokemukseni mukaan parhaiten euroopasta edustaa ns. Modernia naista, toinen toistaan erittäin tarkasti muistuttaen ovat niin ruotsalainen, norjalainen ja suomalainen nainen (venäläinen omaa samaa varauksellisuutta mutta hymyilee jos näkee sinut mieleisekseen sinun katsoessa häntä hieman liian pitkään). Mutta saksalainen nainen voi olla wehrmacht kun menet hänen kanssaan ulos, yleensä heissä on sitä tulta mikä pääosin on sanottu esiintyvän vain eteläisen euroopan naisissa (italialaiset ja espanjalaiset naiset ovat huolettoman suoria ja eivät todellakaan epäröi ilmaista itseään, muistan vieläkin miten tärkeänä esim. Martina piti suukottelua kommunikoinnin osana, hänen osoittaessaan pettymyksensä siitä kun ei sellaista kuulunut – samalla on ymmärrettävä ettei tätä ole lupa pitää takeena mistään) ja mitä siis tähän tuleen tulee se näkyy esimerkiksi verbaalisina sivalluksina joita he pistävät epäröimättä kun sellainen tuntuu olevan tarpeen (jostain syystä naiset tykkäävät kertoilla minulle näitä henkilökohtaisia sankaritarinoitaan, kuinka he ovat osoittaneet valtansa jollekin, vai onko niin että urosleijona vain vetää tälläisiä naarasleijonia puoleensa?) muistan miten molemmat tuon iltaiset neidot ovat kertoneet minulle näistä esimerkkejä. Minä ja se toinen saksatar tanssimme niin että välillä pidimme toinen toistamme kädestä..mutta siten että reitemme oli haaroväleissämme, jolloin sukuelimemme hankautuivat kiihkeästi, vanhan koulun opin mukaisesti, toinen toistamme vasten. Aivan vierellä oli rotunainen seurueineen ja kaikki tuntui olevan jotenkin irrelevanttia. Joka tapauksessa toinen heistä päätti sitten antaa sellaisen paskatestin minulle, että se oli sama kuin saisit suun täydeltä kananmunapierua nieltäväksi. Aluksihan me olimme taas kerran vauhdissamme, kuvia oteltiin missä hän pussasi minua ja minä häntä, mutta kuten tuo luonteenlaatu voidaan määritellä niin silloin kun se pääsee kerryttämään vittumaisuuskerrointa ei se järin ilahduta. He puhuivat ja kuiskuttelivat saksaksi jota en ymmärrä kyllin hyvin, ja minä sanoin “Hey come on!” ja hänen ystävättärensä joka on hyvin ystävällinen minulle (tanssimmehan sen ns. Esileikkitanssin) alkoi kertoa englanniksi että meidän neitimme on nyt iskenyt silmänsä johonkin portsariin. Minä sanoin siihen että no mene toki kysymään, en usko että saat pakkeja sillä portsarit ovat kiimainen luonnonvara. Ystävär sanoi tähän “O-oh!”ja kun hetki oltiin asiasta keskusteltu tuli ilmi ettei oikeastaan tuota kyseistä suurta rakkautta lupaavaa urhoa näkynyt koko baarissa, mutta kuitenkin sellaisen piti olla olemassa ainakin edellisessä asianyhteydessä. Tuli kuin tulikin lopulta valomerkin jälkeen tilanne jossa minä, ja vittumaisella tuulella ollut teutoonitar jäimme kahden, hän sanoi minulle että menee vessaan ja että minun tulisi jäädä odottamaan häntä. Hän meni, mutta minä lähdin litomaan ikään kuin kiitollisuutta osoittaakseni. Nainen kyllä soitteli minun perään, ja puhelumme meni siten että hän kysyi missä olen ja minä sanoin “I'm on my way..” ja hän kysyi onko kaikki ok, johon sanoin että nyt kun olen täällä (enkä siellä) on kaikki ok ja pian lopetimme yhdessätuumin puhelumme. On mielenkiintoista nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa meidät.
[Eräässä vaiheessa iltaa, Bluesbarissa, minä ja eräs puoliammattilainen muusikko muistelimme laivareissujamme. Hän kertoi miten oli lähtenyt kesken arjen kaverinsa mukaan, niin että kumpainenkin olivat unohtaneet rahat kotiinsa. Tämä johti siihen että he ymmärsivät ettei heillä rahat riittäisi mihinkään. He siis päättivät ostaa noin 8 € edestä olutta - sillä rahalla joka heillä enää oli, ja päättivät juoda sitä niin paljon että se riittäisi läpi yön (pohjien virka). Niinpä bluestähtemme muisteli kuinka ensin sammui hänen kaverinsa, sitten hän, ja heidän laivareissunsa meni hytissä torkkuen. Minä puolestani muistan reissun Mr. Tinglen kanssa, kun hänen avionsa kriisiytyi. Hän sanoi että "ottaa sen lehmän auton"; joten hän oli seuraavana aamuna minun oveni alla kaasuttelemassa pikkupösöllä. Menimme pikaista vauhtia kohtia Turkua ja myöskin me vähävaraiset ressukat huomasimme ettei tullut eväitä mukaan. Meidän piti sentään säästää. Kävi niin että söimme suolakeksejä hytissä nälkäämme ja joimme tax-freesta irronneita juomia janoomme. Myöhemmin kun menimme yökerhoon, minä puoliksi kierin rappuset alas. Voi vain kuvitella hyvinpukeutuneen herrasmiehen vyöryvän hajamielisen näköisenä rappusia alas. Molemmat nauroivat tuota kaikkea kyyneliensä lävitse.]
Juhannos von der Gerberöösin kanssa krapulakeskustelut tietysti olivat sitä itseään, niin homoseksuaaliselta kuin se kuulostaakin niin hänen kanssaan synkkaa hyvin tuo yhteenkirjoittaminen – varhaiset Delirium Diaryt ovat minulla varastossa, ja joskus oli jopa puhetta niiden esiintuomisesta ynnä kuvittamisesta, vaikka nyt on selvää että molemmat ovat kehittyneet niistä ajoista. Mutta sanotaan nyt vielä näin, että minua ei enää haittaa kuunnella tai lukea (ehkä vähän kuitenkin!) vanhempaa materiaaliani, sillä jostain syystä olen oppinut nauttimaan kaiken progressiivisuudesta, kuin jostain seikkailusta jonka eri vaiheita on jännä seurata. Juhannos oli mennyt väärään bussiin ja joutunut kipuamaan Kalevankankaan hautausmaan lävitse kohti kotia. Matkalla oli tapahtunut ylen antoisaa aktiviteettia, kylmyyden pureutuessa luuytimiin saakka. Samalla minä olin odottanut kyytiä yhden pohjalaisen naisen ja yhden VR:n duunarin kanssa, jolla epäilemättä oli hyvänlainen sydän ja halu tulla hyväkstyksi (en vieroksu tälläisiä ihmisiä), me olimme kuin korpisoturit jotka kertoilivat toisilleen sen minkä jokainen huomasi: Sää oli kylmä kuin ryssän helvetti! Juhannos tietysti arveli että olimme halailleet toisiamme lämmöksi, johon vastasin että me koskettelimme pääsääntöisesti toistemme genitaaleja, se piti meidät lämpöisinä. Voitko kuvitella meidän istuneen rivissä samalla kun huomaamatta tapahtuu hierontaa joka johtaa penisten jäykistymisiin ja tussun tihkumiseen? Kysyin myös Juhannoiselta että tuliko hänelle kertaakaan lähes vastustamaton mieliteko sekaantua tuoreisiin kuolleisiin, kun hän samoili hautausmaalla. Jatkoin sanoen että oli kylmä ja yö, ja sinä hautausmaalla, joten sekaantuminen johonkin alle kuukauden haudassa “kypsyneeseen” nuorikon ruumiiseen tuskin enää tuntui vaihtoehdolta, vaan ratkaisulta. Juhannos, ehkä kiihottuneena ehkä loukkaantuneena, vastasi että hautuumaa oli menossa kiinni koska valomerkkikin oli jo tullut. Kerroin ymmärtäväni häntä tässä asiassa täysin, sillä se ei ole nekropedofiilille helppo tilanne kun alaikäisen alle kuukauden haudassa ollut ruumis flirttailee eikä sille asialle voi tehdä enää mitään! Jos SuPo seuraisi keskustelujamme, heillä olisi paljon avoimia kysymyksiä esittää? Juhannos vaihtoi puheenaihetta kysyen tiedänkö että pohjoisella rodulla on kehossaan soluja joilla tuottaa lämpöä, mutta olimme yhtä mieltä ettei silti tarpeeksi jotta emme tuntisi tuota kylmyyttä joka oli uskomaton tuona yönä, niin uskomaton että Juhannos oli miettinyt miltä hän näyttää aamulla kun häneltä on amputoitu niin nenä kuin myöskin sormet. Sinä rakas lukija voit jutuistamme päätellä miten ankara krapula meillä on, sisäisten ristiriitojen nostaessa kitkalämpötilaa miljoonakertaiseksi! Minusta tuntuu että minun pitää tässä vaiheessa kertoa se puoli minkä havaitsin itsestäni, eli että olen joko maailmaan vankasti osaa ottava “idealisti” tai sitten sen täydellisesti unohtava romantikko, olen alkemistinen avioliitto josta nautin suuresti, kiitos.
Kun olin matkalla kaupunkiin oli samalla matkalla myöskin anarkistipariskunta, kaksi punkkaria. Nätti tyttö, hän katsoi minua vielä kun lähdin ja mietti oliko tehnyt vallan väärän valinnan? Tyttö löi poikaa kurkkuun, ja anarkistinen asenne joutui koetukselle kun äkkiseltään nainen pahoinpiteli miestä. Pidin tilannetta esimerkillisenä ja huomattavana kaiken kaikkiaan – anarkismi on keinotekoinen paluu barbarismiin joka liukenee lopulta omaan mahdottomuuteensa, ihminen ei voi muuta kuin toimia luontaisesti järjestäytyen yksilönä, jotkut jopa täysin yksilöllisyytensä sulauttaen joukkosieluun. Mutta kun järjestelmä on epätäydellinen on lopputulos myöskin sen mukainen.
Neiti Tubbs pisti minulle lauantaina viestin että meidän pitäisi mennä nyt kahville koska hän on lähdössä jotakuin pian kaukomaille, ja meidän kyllä pitää tavata sitä ennen. Koska hän ei metropoliittina ole hankkinut tähän maahan omaa autoa, hän lainaa sitä isältään nimeltä Maukka. Sanoin hänen autonlainavaraukseensa että kyllä minun nimen kuullessaan Maukka lainaa autoa, eikä siinä kaikki, hän innostuu siinä määrin että tarjoaa luottokorttinsa meidän iloksemme! Tätä Tubbs nauroi kuten vain verevä nainen nauraa kuin ympäriinsä loiskehtiva järvi lähellä pyhää maata. Nautin tästä kaikesta suuresti!
PS. Saksalaisepisodi on jatkunut nyt viikon. Valtakunnansovittelijan virassa on toinen tytöistä, joka kertoi ettei Tinaa paljoa huvittaisi odottaa milloin minua kiinnostaa puhua asiasta, johon sanoin: "Se on hänen ongelmansa." Asiasta raportoidaan, jos raportoidaan, vain tässä osoitteessa. Huomenna uusi Home Studio, kuuntele se ja ole kerrankin onnellinen!
***
Kaupan rotunainen samassa baarissa missä minäkin. Tämä paikka on Bop-pills. Miten merkilliseksi tälläinen löytö voidaan luokitella? Hän tanssi ne uljaat hiukset aukinaisina, hänen kaupallinen univormunsa oli vaihtunut nyt läpikuultaviin vaatteisiin, mustiin sukkahousuihin ja lyhyisiin kuumiin housuihin. Tälläkin rotunaisella on se puoli että hänen päänsä muoto on hyvin provokatiivinen. Miten voisin kuvailla sitä? En voi, se on sellainen pieni ja sievä, jonka keskellä luonteenomainen nenä vain on, se osoittaa eteenpäin tavalla jolla sen viesti ei jää epäselväksi. Naiset jotka ovat rotunaisia ovat tulleet huomatuiksi kyllä elämässään, ja jos nyt 2 000 000:s mies kehuu heidän fyysistä genetiikkaansa, ei se ole mitään mikä veisi miestä kuuhun, mutta siitä syystä tätä kaikkea pohdintaa voidaankin pitää hyvin vilpittömänä ja avoimena, kaikessa sen lopputuloksetomuustietoisuudessaan. "Ensimmäisen rotunaisen" muistan nähneeni nyt jo poistetulta korokeelta. Hän tanssi kaverinsa kanssa, hänellä oli jonkinlainen hihaton paita, tummat pörröiset hiukset, suuret korvarenkaat ikäänkuin varmistuksena siitä mitä on tiedossa, paksut huulet ja silmät jotka paloivat kuin musta liekki. Muistan vielä miten hän työnsi perseensä taaksepäin ja kasvonsa eteenpäin, hymyillen runsaiden huuliensa kanssa ystävättärelleen musiikin soidessa kuumeisena. Jokin minussa sanoi, kuiskasi tietoiselle mielelleni: Minun. Mikä näitä kahta sankaritarta yhdistää on jokseenkin koleerinen luonne, joka innostuessaan avautuu ja räiskähtelee. "Hey I'm on my way, on a journey outta this world, hey I'm on my way, on a journey outta this world, traveling through the vortex to the center of a girl" – Which I enjoy greatly!
Tanssitin tuossa samaisessa paikassa kahta saksalaista naista. Oli taas se aika kun olin saksattarien kanssa liikenteessä kuultuani teutoonisen kutsuhuudon. Kuitenkin tällä kertaa emme selvinneet täysin vaurioitta. Annan nyt oppitunnin saksalaisen naisen luonteenlaadusta – siinä missä kokemukseni mukaan parhaiten euroopasta edustaa ns. Modernia naista, toinen toistaan erittäin tarkasti muistuttaen ovat niin ruotsalainen, norjalainen ja suomalainen nainen (venäläinen omaa samaa varauksellisuutta mutta hymyilee jos näkee sinut mieleisekseen sinun katsoessa häntä hieman liian pitkään). Mutta saksalainen nainen voi olla wehrmacht kun menet hänen kanssaan ulos, yleensä heissä on sitä tulta mikä pääosin on sanottu esiintyvän vain eteläisen euroopan naisissa (italialaiset ja espanjalaiset naiset ovat huolettoman suoria ja eivät todellakaan epäröi ilmaista itseään, muistan vieläkin miten tärkeänä esim. Martina piti suukottelua kommunikoinnin osana, hänen osoittaessaan pettymyksensä siitä kun ei sellaista kuulunut – samalla on ymmärrettävä ettei tätä ole lupa pitää takeena mistään) ja mitä siis tähän tuleen tulee se näkyy esimerkiksi verbaalisina sivalluksina joita he pistävät epäröimättä kun sellainen tuntuu olevan tarpeen (jostain syystä naiset tykkäävät kertoilla minulle näitä henkilökohtaisia sankaritarinoitaan, kuinka he ovat osoittaneet valtansa jollekin, vai onko niin että urosleijona vain vetää tälläisiä naarasleijonia puoleensa?) muistan miten molemmat tuon iltaiset neidot ovat kertoneet minulle näistä esimerkkejä. Minä ja se toinen saksatar tanssimme niin että välillä pidimme toinen toistamme kädestä..mutta siten että reitemme oli haaroväleissämme, jolloin sukuelimemme hankautuivat kiihkeästi, vanhan koulun opin mukaisesti, toinen toistamme vasten. Aivan vierellä oli rotunainen seurueineen ja kaikki tuntui olevan jotenkin irrelevanttia. Joka tapauksessa toinen heistä päätti sitten antaa sellaisen paskatestin minulle, että se oli sama kuin saisit suun täydeltä kananmunapierua nieltäväksi. Aluksihan me olimme taas kerran vauhdissamme, kuvia oteltiin missä hän pussasi minua ja minä häntä, mutta kuten tuo luonteenlaatu voidaan määritellä niin silloin kun se pääsee kerryttämään vittumaisuuskerrointa ei se järin ilahduta. He puhuivat ja kuiskuttelivat saksaksi jota en ymmärrä kyllin hyvin, ja minä sanoin “Hey come on!” ja hänen ystävättärensä joka on hyvin ystävällinen minulle (tanssimmehan sen ns. Esileikkitanssin) alkoi kertoa englanniksi että meidän neitimme on nyt iskenyt silmänsä johonkin portsariin. Minä sanoin siihen että no mene toki kysymään, en usko että saat pakkeja sillä portsarit ovat kiimainen luonnonvara. Ystävär sanoi tähän “O-oh!”ja kun hetki oltiin asiasta keskusteltu tuli ilmi ettei oikeastaan tuota kyseistä suurta rakkautta lupaavaa urhoa näkynyt koko baarissa, mutta kuitenkin sellaisen piti olla olemassa ainakin edellisessä asianyhteydessä. Tuli kuin tulikin lopulta valomerkin jälkeen tilanne jossa minä, ja vittumaisella tuulella ollut teutoonitar jäimme kahden, hän sanoi minulle että menee vessaan ja että minun tulisi jäädä odottamaan häntä. Hän meni, mutta minä lähdin litomaan ikään kuin kiitollisuutta osoittaakseni. Nainen kyllä soitteli minun perään, ja puhelumme meni siten että hän kysyi missä olen ja minä sanoin “I'm on my way..” ja hän kysyi onko kaikki ok, johon sanoin että nyt kun olen täällä (enkä siellä) on kaikki ok ja pian lopetimme yhdessätuumin puhelumme. On mielenkiintoista nähdä mihin tämä kaikki vielä johtaa meidät.
[Eräässä vaiheessa iltaa, Bluesbarissa, minä ja eräs puoliammattilainen muusikko muistelimme laivareissujamme. Hän kertoi miten oli lähtenyt kesken arjen kaverinsa mukaan, niin että kumpainenkin olivat unohtaneet rahat kotiinsa. Tämä johti siihen että he ymmärsivät ettei heillä rahat riittäisi mihinkään. He siis päättivät ostaa noin 8 € edestä olutta - sillä rahalla joka heillä enää oli, ja päättivät juoda sitä niin paljon että se riittäisi läpi yön (pohjien virka). Niinpä bluestähtemme muisteli kuinka ensin sammui hänen kaverinsa, sitten hän, ja heidän laivareissunsa meni hytissä torkkuen. Minä puolestani muistan reissun Mr. Tinglen kanssa, kun hänen avionsa kriisiytyi. Hän sanoi että "ottaa sen lehmän auton"; joten hän oli seuraavana aamuna minun oveni alla kaasuttelemassa pikkupösöllä. Menimme pikaista vauhtia kohtia Turkua ja myöskin me vähävaraiset ressukat huomasimme ettei tullut eväitä mukaan. Meidän piti sentään säästää. Kävi niin että söimme suolakeksejä hytissä nälkäämme ja joimme tax-freesta irronneita juomia janoomme. Myöhemmin kun menimme yökerhoon, minä puoliksi kierin rappuset alas. Voi vain kuvitella hyvinpukeutuneen herrasmiehen vyöryvän hajamielisen näköisenä rappusia alas. Molemmat nauroivat tuota kaikkea kyyneliensä lävitse.]
Juhannos von der Gerberöösin kanssa krapulakeskustelut tietysti olivat sitä itseään, niin homoseksuaaliselta kuin se kuulostaakin niin hänen kanssaan synkkaa hyvin tuo yhteenkirjoittaminen – varhaiset Delirium Diaryt ovat minulla varastossa, ja joskus oli jopa puhetta niiden esiintuomisesta ynnä kuvittamisesta, vaikka nyt on selvää että molemmat ovat kehittyneet niistä ajoista. Mutta sanotaan nyt vielä näin, että minua ei enää haittaa kuunnella tai lukea (ehkä vähän kuitenkin!) vanhempaa materiaaliani, sillä jostain syystä olen oppinut nauttimaan kaiken progressiivisuudesta, kuin jostain seikkailusta jonka eri vaiheita on jännä seurata. Juhannos oli mennyt väärään bussiin ja joutunut kipuamaan Kalevankankaan hautausmaan lävitse kohti kotia. Matkalla oli tapahtunut ylen antoisaa aktiviteettia, kylmyyden pureutuessa luuytimiin saakka. Samalla minä olin odottanut kyytiä yhden pohjalaisen naisen ja yhden VR:n duunarin kanssa, jolla epäilemättä oli hyvänlainen sydän ja halu tulla hyväkstyksi (en vieroksu tälläisiä ihmisiä), me olimme kuin korpisoturit jotka kertoilivat toisilleen sen minkä jokainen huomasi: Sää oli kylmä kuin ryssän helvetti! Juhannos tietysti arveli että olimme halailleet toisiamme lämmöksi, johon vastasin että me koskettelimme pääsääntöisesti toistemme genitaaleja, se piti meidät lämpöisinä. Voitko kuvitella meidän istuneen rivissä samalla kun huomaamatta tapahtuu hierontaa joka johtaa penisten jäykistymisiin ja tussun tihkumiseen? Kysyin myös Juhannoiselta että tuliko hänelle kertaakaan lähes vastustamaton mieliteko sekaantua tuoreisiin kuolleisiin, kun hän samoili hautausmaalla. Jatkoin sanoen että oli kylmä ja yö, ja sinä hautausmaalla, joten sekaantuminen johonkin alle kuukauden haudassa “kypsyneeseen” nuorikon ruumiiseen tuskin enää tuntui vaihtoehdolta, vaan ratkaisulta. Juhannos, ehkä kiihottuneena ehkä loukkaantuneena, vastasi että hautuumaa oli menossa kiinni koska valomerkkikin oli jo tullut. Kerroin ymmärtäväni häntä tässä asiassa täysin, sillä se ei ole nekropedofiilille helppo tilanne kun alaikäisen alle kuukauden haudassa ollut ruumis flirttailee eikä sille asialle voi tehdä enää mitään! Jos SuPo seuraisi keskustelujamme, heillä olisi paljon avoimia kysymyksiä esittää? Juhannos vaihtoi puheenaihetta kysyen tiedänkö että pohjoisella rodulla on kehossaan soluja joilla tuottaa lämpöä, mutta olimme yhtä mieltä ettei silti tarpeeksi jotta emme tuntisi tuota kylmyyttä joka oli uskomaton tuona yönä, niin uskomaton että Juhannos oli miettinyt miltä hän näyttää aamulla kun häneltä on amputoitu niin nenä kuin myöskin sormet. Sinä rakas lukija voit jutuistamme päätellä miten ankara krapula meillä on, sisäisten ristiriitojen nostaessa kitkalämpötilaa miljoonakertaiseksi! Minusta tuntuu että minun pitää tässä vaiheessa kertoa se puoli minkä havaitsin itsestäni, eli että olen joko maailmaan vankasti osaa ottava “idealisti” tai sitten sen täydellisesti unohtava romantikko, olen alkemistinen avioliitto josta nautin suuresti, kiitos.
Kun olin matkalla kaupunkiin oli samalla matkalla myöskin anarkistipariskunta, kaksi punkkaria. Nätti tyttö, hän katsoi minua vielä kun lähdin ja mietti oliko tehnyt vallan väärän valinnan? Tyttö löi poikaa kurkkuun, ja anarkistinen asenne joutui koetukselle kun äkkiseltään nainen pahoinpiteli miestä. Pidin tilannetta esimerkillisenä ja huomattavana kaiken kaikkiaan – anarkismi on keinotekoinen paluu barbarismiin joka liukenee lopulta omaan mahdottomuuteensa, ihminen ei voi muuta kuin toimia luontaisesti järjestäytyen yksilönä, jotkut jopa täysin yksilöllisyytensä sulauttaen joukkosieluun. Mutta kun järjestelmä on epätäydellinen on lopputulos myöskin sen mukainen.
Neiti Tubbs pisti minulle lauantaina viestin että meidän pitäisi mennä nyt kahville koska hän on lähdössä jotakuin pian kaukomaille, ja meidän kyllä pitää tavata sitä ennen. Koska hän ei metropoliittina ole hankkinut tähän maahan omaa autoa, hän lainaa sitä isältään nimeltä Maukka. Sanoin hänen autonlainavaraukseensa että kyllä minun nimen kuullessaan Maukka lainaa autoa, eikä siinä kaikki, hän innostuu siinä määrin että tarjoaa luottokorttinsa meidän iloksemme! Tätä Tubbs nauroi kuten vain verevä nainen nauraa kuin ympäriinsä loiskehtiva järvi lähellä pyhää maata. Nautin tästä kaikesta suuresti!
PS. Saksalaisepisodi on jatkunut nyt viikon. Valtakunnansovittelijan virassa on toinen tytöistä, joka kertoi ettei Tinaa paljoa huvittaisi odottaa milloin minua kiinnostaa puhua asiasta, johon sanoin: "Se on hänen ongelmansa." Asiasta raportoidaan, jos raportoidaan, vain tässä osoitteessa. Huomenna uusi Home Studio, kuuntele se ja ole kerrankin onnellinen!
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Home Studio News!
Oletko valmis?
Tulossa pian...
Erikoisjuhlalähetys!
Home Studio X
Sisältää mm.
- Uutta ja tuttua musiikkia + uuden orkesterin!
- Yhteiskunnallista skandaalin käryistä asiaa (poliittisesti epäkorrekti-takuu!)
- Mutta ei edelleenkään tätä lajia...
tiistai 23. helmikuuta 2010
Random Picture Exhibition
Hey there!
So this is when Xeimian Chronicles goes international, at least for a while. Content is mostly random pictures I find intriguing.
I just came up with this idea for now. Maybe later on we will have a section called "English Summary" which is mostly all about juicy, almost scandalous text content. - Until that check out my twitter, it has lots of english content: Xeimiantweet - and feel free to follow me.
I could have done this without any text, since pictures are understood everywhere, just like music (which you may listen to on my internet radio show: Home Studio - there are loads of some good shit from mostly rising underground bands (also my own material), but I decided to put some lines along with pics. Since these pics are pretty fresh, the main theme seems to be my rather strange neigborhood that sleeps in winter, but still has its highly arousing, almost religious artefacts gathered all around!
PS. If you live in europe, don't forget to check out what sponsors what we got to sale here, money is boring when you own it, exciting when you spend it. (Ask any bourgois or a banker, and he'll just say yes)
PPS. Oh cover thy self!
Cheers!
Mr X - (aka Charlie Goodtime)
Meet The Humorous Thermometer! (It was about - 30 C )
When Spring And Winter Embrace
The Neighborhood series pt 1.
What The Fuck Is Going On Here- car!
The Neighborhood series pt 2.
Octagon For Kids!
- Now you can find out who is a whiny little crybaby and who is the bully of the year!
(Make uncle C. Darwin proud!)
The Neighborhood series pt 3.
Cube!
- Seen the movie? So no longer wondering where those screams came at... ;) It's the junior version!
So this is when Xeimian Chronicles goes international, at least for a while. Content is mostly random pictures I find intriguing.
I just came up with this idea for now. Maybe later on we will have a section called "English Summary" which is mostly all about juicy, almost scandalous text content. - Until that check out my twitter, it has lots of english content: Xeimiantweet - and feel free to follow me.
I could have done this without any text, since pictures are understood everywhere, just like music (which you may listen to on my internet radio show: Home Studio - there are loads of some good shit from mostly rising underground bands (also my own material), but I decided to put some lines along with pics. Since these pics are pretty fresh, the main theme seems to be my rather strange neigborhood that sleeps in winter, but still has its highly arousing, almost religious artefacts gathered all around!
PS. If you live in europe, don't forget to check out what sponsors what we got to sale here, money is boring when you own it, exciting when you spend it. (Ask any bourgois or a banker, and he'll just say yes)
PPS. Oh cover thy self!
Cheers!
Mr X - (aka Charlie Goodtime)
Meet The Humorous Thermometer! (It was about - 30 C )
When Spring And Winter Embrace
The Neighborhood series pt 1.
What The Fuck Is Going On Here- car!
The Neighborhood series pt 2.
Octagon For Kids!
- Now you can find out who is a whiny little crybaby and who is the bully of the year!
(Make uncle C. Darwin proud!)
The Neighborhood series pt 3.
Cube!
- Seen the movie? So no longer wondering where those screams came at... ;) It's the junior version!
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Tukossa
Minulla oli "pitkään" ollut ns. Kirjoittajan sulku. Writer's block. Pitkään siihen nähden miten aktiivinen olen tämän blogin kanssa, varmasti maamme aktiivisimpia! Siihen eräs syy on minun aktiiviset kirjoitusrupeamani, niitä on paljon, ja olen äärimmäisen innostunut niistä. Ne hyödyttävät niin Sinua rakas lukija, kuin myöskin minua. Osa niistä on niin yleviä verrattuna muuhun etten saata puhua niistä nyt, sinä voit nähdä työnjäljen jos itse Luoja suo! Pitää myöskin sanoa että osan niistä jo varhaisten kirjoitusteni seuraajat ovatkin nähneet, eli siis lukeneet, kuulleet ja omassa rauhassaan kokeneet. Tällä jälkimmäisellä meinaan Ensimmäistä Tuotantokautta (tai oikeastaan, kausia, mutta tykkään käyttää täälläistä kollektiivista projektinimitystä). Kyseessä on siis hybridiromaani koska siinä seuraavia yleiseksi koettuja tyylejä kaikkinensa ja yhdessä sopivassa summassa: Päiväkirjaromaani; Dokumenttiromaani;Kehitysromaani;Avainromaani; Pikareskiromaani. Se on saatavilla kunhan olen saanut raakakäsikirjoituksen työstämisen valmiiksi.
Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä jouduin poistumaan kaupungilta kesken illan, noin tunnin ennen aikojani. Syitä en nyt ala erittelemään sillä se ei olisi järin salonkikelpoista, mutta sanottakoon nyt niin että ehkä se olikin hyvä sillä näin sen myötä mitä minun olisi pitänyt tehdä.
Ollessani Bluesbarissa näin siellä sen hieman homoseksuaaliselta haiskahtavan parivaljakon joista toisen kanssa olin joutunut erimielisyyksiin tipattoman viettämisen suhteen jokin aika sitten, mutta hänestä ei ollut ongelmaa. Voisi sanoa, että hän tunnisti minut ja näytti pettyneeltä kun en reagoinut häntä katsoessani. Kik Lindström soitti lähtiessäni että oli tavannut sen saksalaisen naisen jonka kerroin käyvän hänen kantapaikassaan. Aluksi teutoonitar ei ollut tunnistanut kenestä oli puhe, mutta sitten kun Kik oli lontoolaisittain aikansa tunnelmoinut niin oli nainen muistanut minut ja he molemmat olivat Kikin mukaan kiljuneet kun tiesivät että kyseessä oli sama mies. Olin tietenkin mielissäni ja Kik ehdotti että hyppäisin junaan joka menee Helsinkiin, mutta oli selvää etten tulisi tekemään sitä.
Kolikko ei pettänyt taaskaan, Taivaallinen Kolikko – ei pettänyt taaskaan! Nimittäin näihin aikoihin oli Sontalahdessa suuret latotanssit, jossa silloisen “kansakoulun” entiset oppilaat kokoontuivat. Minulla ei auto toiminut, joten siinä oli kyllin syytä etten eksynyt paikalle. Tukki-Liisa kyllä laittoi tekstiviestiä siitä että olin äärimmäisen söpö kun olin istunut jossain silloisessa kuvanauhassa ringissä flanellipaita päällä..kerroin että hankin jälleen sellaisen koska olen ajatellut toteuttaa nuoruuteni haaveen eli Death Metal-levytyksen tuotannon. En tiedä siitä vielä tämän enempää, mutta todellakin hankin tuon paidan, ja ajattelin että pidän sen lisäksi hiuksiani auki ja farkkuja sekä maihareitani jotta saan sopivan tunnelman toteuttaa haaveeni. Luoja yksin tietää..
Bluesbarista lähdin siis kolikon suosittelemalla tavalla erääseen baariin jossa viimeksi kävin vuosina jolloin minulla oli paljon vielä opittavaa, ja jonka jouduinkin oppimaan tämän kaiken vuoksi. Niinpä heilahdin baariin jossa en ollut vuosiin..tiesin että siellä käy äärimmäisen eroottisesti latautunut Hanksi-Banks joka melkeinpä aina virittää minut tunnelmiin joissa seksuaalisuuteni koettelee rajojaan..tällä kertaa hän ei ollut paikalla, mutta paikalla oli vanhoja tuttuja ylä-asteelta.Nämä olivat mitä rakkaimpia voisin sanoa, nimittäin nainen jonka hyvin tunsin heistä huuteli jo minua kun olin ovella eikä uskonut että tunnistan hänet, mutta kun muutkin alkoivat huutelemaan niin pianhan olin heidän kanssaan. Eräs heistä, Esa, sanoi että hänen on pakko tunnustaa että silloin monta vuotta sitten kun tulin samaan kouluun kuin missä hän oli, olin vaikuttanut äärimmäisen ärsyttävältä jätkältä, joka tosin myöhemmin paljastuin viihdyttäväksi. Kiitin siitä että nyt sain kuulla rehellisen mielipiteen. Hän myös kyseli minun maalivahtiharrastuksistani, ja siitä että tulisinko hänen joukkueensa maaliin erääseen turnaukseen. Sanoin tähän hyvin imartelevaan kutsuun että olen kiinnostunut niistä hommista, mutta että tällä turnajaiskunnolla minun laittaminen maaliin olisi sama kuin että siellä keikkuisi Vesa-Matti Loiri baarijakkaralla. Sitä naurettiin yleisesti.
Vaihdoin numeroita eräänkin wanhan kunnon tuttavan kanssa, jonka kanssa antauduin jo lupaavasti muisteloihin. Päivittelyn aiheena olivat nämä kaikkinaiset vuodet jotka kuluvat niin nopeasti että saamme niistä ehkä kiinni, muttemme tiedä mitä tekisimme niillä.
Olin sitten tämän tapauksen jälkeen lämmittelemässä eräässä hampurilaisravintolassa, ja siellä minua vilkuili eräästä pöydästä nättikasvoinen nuori nainen jonka kohtaloa pohdiskelin samalla kun luin kännykääni kiinnostuneena. Ulkona oli äärimmäisen kylmä, en voinut ymmärtää kuinka ihmiset saattoivat tulla minua vastaan niin vähissä vaatteissa samalla kun itse hortoilin ympäriinsä sikiöasennossa, kaikesta siitä kylmyydestä joka kävi luiden ytimiin. Iloa ja lämpöä ei kestänyt kauaa sillä järjestysmies tuli kysymään että tilaanko mitään, minulle tuli vähän liian myöhään mieleen että olisin huudahtanut: “Onko tämän paikan pääkokkina Ronald McDonald!” Se olisi ollut kannattava veto naisten kannalta, ja sen ujon järjestysmiehenkin, jotka kaikki olivat ympärilläni, mutten tehnyt sitä vaan poistuin. Olin liian myötätuntoinen sitä järjestysmiesjunioria kohtaan? Se on tapanani että en halua saattaa ongelmiin työskentelijöitä, vaan pikemminkin he jotka kerjäävät harrastuksekseen ongelmia, oli miten oli, minun osani oli mennä ulos.
Maanantaina käydessäni kaupassa oli tiskin takana taas se nuori nainen, joka kuuluu rotunaisten kategoriaan; heissä on aina jotain naisellista, persoonallista ja äärimäisen viehättävää. Tällä naisella on reipas ja pirteä olemus, mustat pitkät hiukset paksuna ponihäntänä kuin jokin harjas, pysty povi ja perse. Jälkimmäinen on siis tämä verrattaen harvoin maamme oloissa esiintyvä pystyperse, joka siis on suuri muttei iso - näillä on kategorinen ero. - Demonstroin asiaa vielä jollain mikä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa voisi, ja tässä demossahan ei nimenomainen neiti ole, vaan saman kaliberin lajitoveri:
Muistan vieläkin kun olin melkein hengen salpautumisen partaalla, kun näin hänen nostelevan (kurottuen koko pituuteensa) tavaroita hyllyille! Nyt hän palveli minua hyvin, hänen täytyy olla sitä katoavaa asiakaspalvelijoiden ihmislajia jolle se on jonkinlainen kutsumus. Sanoin kaivellessani vähiä rahojani, seteliä ja sen tueksi kolikoita, että pitää nyt vähän laskea kun on muuten tottunut vain suuriin seteleihin, joten näiden pikkurahojen kanssa en ole oikein tottunut toimimaan. Nainen punastui ja sanoi jotain nasevaa takaisin jota en kuullut. Poistuin ylpeänä paikalta, repussani tarjouksessa ollutta punaista lenkkiä (proletaarin valinta, joka kelpaa myös ujolle ja uskovaiselle miehelle!), maitoa, jauhelihaa, kahdenlaista vihannessekoitusta joista toinen piti sisällään suuret keittovihannekset - vakuutan, että joka on niistä sopan keittänyt, ei enää pieniin koske! Niin on laki.
Lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä jouduin poistumaan kaupungilta kesken illan, noin tunnin ennen aikojani. Syitä en nyt ala erittelemään sillä se ei olisi järin salonkikelpoista, mutta sanottakoon nyt niin että ehkä se olikin hyvä sillä näin sen myötä mitä minun olisi pitänyt tehdä.
Ollessani Bluesbarissa näin siellä sen hieman homoseksuaaliselta haiskahtavan parivaljakon joista toisen kanssa olin joutunut erimielisyyksiin tipattoman viettämisen suhteen jokin aika sitten, mutta hänestä ei ollut ongelmaa. Voisi sanoa, että hän tunnisti minut ja näytti pettyneeltä kun en reagoinut häntä katsoessani. Kik Lindström soitti lähtiessäni että oli tavannut sen saksalaisen naisen jonka kerroin käyvän hänen kantapaikassaan. Aluksi teutoonitar ei ollut tunnistanut kenestä oli puhe, mutta sitten kun Kik oli lontoolaisittain aikansa tunnelmoinut niin oli nainen muistanut minut ja he molemmat olivat Kikin mukaan kiljuneet kun tiesivät että kyseessä oli sama mies. Olin tietenkin mielissäni ja Kik ehdotti että hyppäisin junaan joka menee Helsinkiin, mutta oli selvää etten tulisi tekemään sitä.
Kolikko ei pettänyt taaskaan, Taivaallinen Kolikko – ei pettänyt taaskaan! Nimittäin näihin aikoihin oli Sontalahdessa suuret latotanssit, jossa silloisen “kansakoulun” entiset oppilaat kokoontuivat. Minulla ei auto toiminut, joten siinä oli kyllin syytä etten eksynyt paikalle. Tukki-Liisa kyllä laittoi tekstiviestiä siitä että olin äärimmäisen söpö kun olin istunut jossain silloisessa kuvanauhassa ringissä flanellipaita päällä..kerroin että hankin jälleen sellaisen koska olen ajatellut toteuttaa nuoruuteni haaveen eli Death Metal-levytyksen tuotannon. En tiedä siitä vielä tämän enempää, mutta todellakin hankin tuon paidan, ja ajattelin että pidän sen lisäksi hiuksiani auki ja farkkuja sekä maihareitani jotta saan sopivan tunnelman toteuttaa haaveeni. Luoja yksin tietää..
Bluesbarista lähdin siis kolikon suosittelemalla tavalla erääseen baariin jossa viimeksi kävin vuosina jolloin minulla oli paljon vielä opittavaa, ja jonka jouduinkin oppimaan tämän kaiken vuoksi. Niinpä heilahdin baariin jossa en ollut vuosiin..tiesin että siellä käy äärimmäisen eroottisesti latautunut Hanksi-Banks joka melkeinpä aina virittää minut tunnelmiin joissa seksuaalisuuteni koettelee rajojaan..tällä kertaa hän ei ollut paikalla, mutta paikalla oli vanhoja tuttuja ylä-asteelta.Nämä olivat mitä rakkaimpia voisin sanoa, nimittäin nainen jonka hyvin tunsin heistä huuteli jo minua kun olin ovella eikä uskonut että tunnistan hänet, mutta kun muutkin alkoivat huutelemaan niin pianhan olin heidän kanssaan. Eräs heistä, Esa, sanoi että hänen on pakko tunnustaa että silloin monta vuotta sitten kun tulin samaan kouluun kuin missä hän oli, olin vaikuttanut äärimmäisen ärsyttävältä jätkältä, joka tosin myöhemmin paljastuin viihdyttäväksi. Kiitin siitä että nyt sain kuulla rehellisen mielipiteen. Hän myös kyseli minun maalivahtiharrastuksistani, ja siitä että tulisinko hänen joukkueensa maaliin erääseen turnaukseen. Sanoin tähän hyvin imartelevaan kutsuun että olen kiinnostunut niistä hommista, mutta että tällä turnajaiskunnolla minun laittaminen maaliin olisi sama kuin että siellä keikkuisi Vesa-Matti Loiri baarijakkaralla. Sitä naurettiin yleisesti.
Vaihdoin numeroita eräänkin wanhan kunnon tuttavan kanssa, jonka kanssa antauduin jo lupaavasti muisteloihin. Päivittelyn aiheena olivat nämä kaikkinaiset vuodet jotka kuluvat niin nopeasti että saamme niistä ehkä kiinni, muttemme tiedä mitä tekisimme niillä.
Olin sitten tämän tapauksen jälkeen lämmittelemässä eräässä hampurilaisravintolassa, ja siellä minua vilkuili eräästä pöydästä nättikasvoinen nuori nainen jonka kohtaloa pohdiskelin samalla kun luin kännykääni kiinnostuneena. Ulkona oli äärimmäisen kylmä, en voinut ymmärtää kuinka ihmiset saattoivat tulla minua vastaan niin vähissä vaatteissa samalla kun itse hortoilin ympäriinsä sikiöasennossa, kaikesta siitä kylmyydestä joka kävi luiden ytimiin. Iloa ja lämpöä ei kestänyt kauaa sillä järjestysmies tuli kysymään että tilaanko mitään, minulle tuli vähän liian myöhään mieleen että olisin huudahtanut: “Onko tämän paikan pääkokkina Ronald McDonald!” Se olisi ollut kannattava veto naisten kannalta, ja sen ujon järjestysmiehenkin, jotka kaikki olivat ympärilläni, mutten tehnyt sitä vaan poistuin. Olin liian myötätuntoinen sitä järjestysmiesjunioria kohtaan? Se on tapanani että en halua saattaa ongelmiin työskentelijöitä, vaan pikemminkin he jotka kerjäävät harrastuksekseen ongelmia, oli miten oli, minun osani oli mennä ulos.
Maanantaina käydessäni kaupassa oli tiskin takana taas se nuori nainen, joka kuuluu rotunaisten kategoriaan; heissä on aina jotain naisellista, persoonallista ja äärimäisen viehättävää. Tällä naisella on reipas ja pirteä olemus, mustat pitkät hiukset paksuna ponihäntänä kuin jokin harjas, pysty povi ja perse. Jälkimmäinen on siis tämä verrattaen harvoin maamme oloissa esiintyvä pystyperse, joka siis on suuri muttei iso - näillä on kategorinen ero. - Demonstroin asiaa vielä jollain mikä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa voisi, ja tässä demossahan ei nimenomainen neiti ole, vaan saman kaliberin lajitoveri:
Muistan vieläkin kun olin melkein hengen salpautumisen partaalla, kun näin hänen nostelevan (kurottuen koko pituuteensa) tavaroita hyllyille! Nyt hän palveli minua hyvin, hänen täytyy olla sitä katoavaa asiakaspalvelijoiden ihmislajia jolle se on jonkinlainen kutsumus. Sanoin kaivellessani vähiä rahojani, seteliä ja sen tueksi kolikoita, että pitää nyt vähän laskea kun on muuten tottunut vain suuriin seteleihin, joten näiden pikkurahojen kanssa en ole oikein tottunut toimimaan. Nainen punastui ja sanoi jotain nasevaa takaisin jota en kuullut. Poistuin ylpeänä paikalta, repussani tarjouksessa ollutta punaista lenkkiä (proletaarin valinta, joka kelpaa myös ujolle ja uskovaiselle miehelle!), maitoa, jauhelihaa, kahdenlaista vihannessekoitusta joista toinen piti sisällään suuret keittovihannekset - vakuutan, että joka on niistä sopan keittänyt, ei enää pieniin koske! Niin on laki.
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Home Studio - 9 - Takaisin Radalle Show
Home Studio – 9 – Takaisin Radalle Show
1-2-3-4
Theme
Locust Toybox: Bring Your Sounds To Zebes
Segmentti 1.
Lauantai, alkuilta
- Suora kamerayhteys Punatukkaisen tytön kylpyhuoneeseen (ja Iso C pelkässä tupakkatakissa - wow!)
- Maistelua ja gonzoa koko lähetyksen ajan
- Are You Fucking Kidding Me-sykli: “Juuri kun aloin kirkua riemusta, kehto kaatui”
- Novelli: Kotimatka (2010 edit) ja Miniantologia: Sielunvaellus (sis. B-puolia ja harvinaisuuksia)
- Minun ja Raimon yhteisestä projektista
Margin of Safety: Drive (LIVE)
Segmentti 2.
Kello lähenee klo 2100
- Gin & Tonic
- Raimolle pari ottoa lisää biisin aikana
- Pieni maailma
- Olen sitoutumaton risteilijä
- Maailman Hauskin Urheiluselostaja: Pentti Lindegren!
Goresoaked: Coprourinal Eucharistia
Segmentti 3.
Aftermath klo 505
- Kotiin kaupungilta, giniin vettä
- Ensimmäinen kohde: Bluesbar
- Tipaton ja Haters!
- Ahma palaa susilauman keskelle: Bop-pills
- Turistina baarissa alá Mr Bean
- Juoksulla ollut nainen tanssikorokeella (?!)
- Kansainvälisiä suhteita: Ranskalainen nätti ja sympaattinen tyttö valkoisissa sukkahousuissa sekä äksy brittineiti
- Brittein saarten huonosti käyttäytyvät naiset
- Brittiaksentti tarttui!
- Tipaton tuomittiin kaupungilla rajusti
- “Wayne Gretzkyn tytär”
Locust Toybox: Visions of Johanna (Bob Dylan REMIX)
[Improvisoitu olemaan pääasiassa ajanjaksolla 6. ja 7. 2.]
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Home Studio News!
Tulossa!
Home Studio - 9 - Takaisin Radalle Show
Sisältää:
- Gonzojournalismia!
- Maailman Hauskimman Urheilutoimittajan
- Ja PALJON muuta...
tiistai 2. helmikuuta 2010
http://twitter.com/XeimianTweet
[Otsikossa virallinen Twitter-sivuni, ota onkeen, kiitos]
Sanoin PR-tytöille että ottaisin tarjouksen kuntosalille vastaan muuten, mutta minusta tulisi sitten jo liiankin komea. Tyttö jolla oli hehkulampun muotoinen pää vastasi tähän hetken mietittyään että sehän olisi oikeastaan hyvä asia, koska heillä on komeita asiakkaita. Taustalla vilkuili minua kainosti hymyilen hänen kollegansa. Vastasin että ei se kyllä olisi sopivaa, koska tällöin näille muille tulee paha mieli, sillä sen verran komea minä olen. Taustalla vilkuillut tyttö hymyili minulle nyt entistä leveämmin ja minä jatkoin matkaani. Sitten oli tämä Ternipsin kanssa käyty keskustelu julkisessa internetverkostossa jossa aluksi mies aprikoi kuinka eroottista se olisi jos yhdynnän voisi suorittaa koira-asennossa, niin että molemmilla on päässään kaasunaamarit. Sitten hän ehdotti minulle että toteutettaisi tuo skenaario, minä sanoin että sehän on loistava ajatus; hae jääkaapista olut, ja mennään makkariin kultaseni. Sitten hän ehdotti että katsotaisiko ensin pornoa, johon sanoin että hän kyllä on parantumaton romantikko. Meidän kaverit ovat meistä, humoristeista, ylpeitä!
Egosta on ollut aika paljon puhetta, sen eri esiintymismuotoina, periaatteessa se on ikäänkuin hikka; jumittunut, luontainen refleksi.
Huuhtadorfen kertoi kuinka hän oli hakenut egoa työtoimenkuvastaan, muttei koskaan harrastuksestaan (näistä kahdesta hänen harrastuksensa on lähempänä tehtävää, työ uraa, ja nämä eivät ole yksi tai sama), mutta uutena vuotena hän oli kokenut jonkin pienen valaistumisen, irtileikkaantumisen.
Mietin myöhemmin miten hän olisi kysynyt Justiinalta että mikä ihme tuo lorottelun ääni on. Hyvänä päivänä Justiina olisi tuhahtanut ja lähtenyt ovea paiskaten ulos asunnosta, ja huonona sanonut erittäin kovaan ääneen: Kusi kertyy päähäsi. Mutta tätä ei vaadittu, sillä samaistuminen ajatusrakennelmaan, mielikuvituksen tuulenpesään oli keskeytynyt. Vaikka kai se kusi tuntuu päässä yhtä lämpimältä kuin housuissa, vähän aikaa.
Toinen esiintymä on hyvin Kik Lindströmin, tuon punapäisen tytön käyttämä aatos siitä miten hänen tarjoilemansa ruoka ei kelpaa, vaan jos sitä kehuisi olisi tällöin ego vaarassa sortua kehujilta. Ilmiö epäilemättä on tosi, olen havainnut sen ottavan eri muotoja. Otetaan vaikkapa musiikki, niin minulla on kokemusta siitä että joko en osaa sitä harrastaa oikein toisen musisoijan mielestä, vaikka molemmat hyvin tietää että osaan, puhumattakaan sitten orkestereista – niissä jos löydän toisen ensiksi löytämältä bändiltä hyvän biisin, niin se ei voi olla paras, vaan alempaa keskitasoa. Minä taas tällöin olen saattanut mainita että toisen osapuolen lemmikkibiisi on heikompi kuin orkesterin alemman keskitason tuotanto. Jutustelimme Kikin kanssa tästä ja naureskelimme, ja minä sanoin ennen kun aloin syömään herkulliseksi rakennettua spaghettiaanoa, jossa oli lihapullaanoa, sun muuta italiaanista värssyä, että minä menen nyt syömään tätä ruokaa mitä “ne” sanoisivat huonoksi vaikka tietäisivät että se on hyvää. Mutta pitää kyllä sanoa etten tiedä neiti Kikin ruuanlaittotaidosta, että onko se infernaalinen sisältäen määreet kuten; kananmunapierun katku (“palava tulikivi”, eli rikki) ynnä itkun et hammasten kiristelyn, ynnä muuta, ynnä muuta!
Tipaton tuli, ja tipaton meni. Aikansa kutakin. Loppusuoralla, viimeisenä viikonloppuna huomattava määrä naisia kyseli ja viritteli minua viihdykeelle, mutta jouduin antamaan rukkaset kertoen valitettavan syyn. Lähes aina minua pyydetään silloin johonkin kun en pääse.
Raimon kanssa ollaan taas viritelty runollismusikaalista yhteistyötä, minulla on siitä hyvä tunne! Viikolla on tarkoitus äänittää demot minun ja Raimon projektiin, sitten ajan myötä mennä hänen salonkiinsa jossa on oma luontihuone, äänittämään viralliset vedokset. Toivottavasti Home Studion yhdeksänteen jaksoon saadaan uunituoretta kamaa.
Tammikuu oli erittäin työteliäs kuukausi, raskas ja palkitseva, rajoja ylittävä. Minulla on ollut äärimmäisen outo olo vain, kun olen penkonut Ensimmäisen Tuotantokauden arkistoja on olo ollut pääsääntöisesti miellyttävä, tuntuu kuin siinä kaikessa olisi jotain erittäin tarkoituksenmukaista.
Kuukaudessa minua on jollain oudolla tavalla kaiken eteenpäin meneminen kiehtonut, muutos joka on koko ahdistuksen suure ei ole tuntunut pahalta enää. Olen kuin kikattava lastu laineilla.
Se outo, miellyttävä tunne joka on ollut vallalla on se ettei menneisyyteen jääneet asiat enää vain ole kaipuuta ja haikeutta – eivät vain näitä tunteita, salakavalan negatiivisia eli menetyksen tunteita, vaan pikemminkin ne ovat jalostuneet tuntemukseen, rikkaaseen tuntemukseen siitä että nuo syklit ja vaiheet olisivat nyt “plakkarissa”.
Tunsin outoa rauhaa käydessäni alueilla joilla olen asunut, alueilla joilla eräät kirjailijat ovat asuneet, alueilla joilla jotkut muut ovat asuneet mutteivat asu enää. Tämä on eräs positiivisimpia tuntemuksia joita on syntynyt tässä kuussa. Sopivana vastapainona ahdistukselle joka välillä yltyy, masentuneelle taustavireelle joka tulee mukaan kuvaan kuin jokin humiseva harmaa ääniraita, prässäävälle paineelle, painajaismaisille unille joista herää tuntien vieläkin bruxismin jälkeistä jomotusta (aion kokeilla muutaman akupisteen manipulointia, joo, niin minä teen!).
Sunnuntaina oli siis viimeinen päivä tipatonta. Olo oli mahtava. Sanalla sanoen hyvä, se mistä Tipattoman foorumeilla oli niin paljon ollut puhetta; tuli tuo tunne nyt minullekin. Join hyväksi havaittua kahvia, joka oli laadultaan myöskin Raimon tunnustamaa, sillä sen positiiviset ominaisuudet kuten hienostunut, vahva maku on tehnyt meihini vaikutuksensa. Samalla kuuntelin pelkästään dobrolla(?) säestettyä voimalaulua. Luin kirjoja jotka olivat punainen, musta ja valkoinen. Punaista lukiessa hytkyin naurusta, mustaa lukiessani vakavoiduin kuin tyttölapsi joka joskus pyysi minua ulos ja vakavoitui täydellisesti kuuntelemaan minua. Vapauduin lukiessani valkoista. Musta ja valkoinen olivat runoilijoiden ja muusikoiden kirjoittamia. Punainen, paksuin, valkoinen, ohuin, molemmat kokoelmateoksia; niin mustakin?
Mutta vaikka ajat ovatkin olleet lupaavia, on silti vielä kurimukset yllättäen vastassa. Autossa taitaa olla asiantila nyt sellainen että se on äitynyt valskaamaan jostain moottorin tiivisteestä öljyä, mikä on kohtalaisen kallis harrastus, jos nyt ei STP:n siirappi ole auttanut niin sitten vitutus kyllä ryhtyy yltymään. Kestin aika pitkään zeniläisellä tyyneydellä auton kaivamisen pois lumihangesta, ja sanoin tyytyväisenä että auto on lähtenyt vaivatta paukkupakkasilla käyntiin, lisäksi että vastasin kysyjille että eipä ole ollut kaarassa vikoja..kunnes kehto kaatui, mahdollisesti juuri näiden pakkasten vuoksi joita myös pidin piristävinä! (Koska en ollut varma kuinka ja koska se taas on ajamiskunnossa, kävin jo nyt ostamassa giniä viikonlopun varalle, unohtamatta "le cock"-olutta. Samoin nyt on epävarmentunut pääsenkö huomenna opiskelemaan Mystisiä Taiteita Sinisille Vuorille, Siipikarjatiistai jäi "suosiolla" väliin! Saa nähdä kuinka käy musisoimisen Raimon kanssa?)
Nyt, kun pääsin tähän aiheeseen, niin sanon nyt että samalla vitutus yltyy kun olen saanut viimein käsiini kirjan Homehelvetti, ja pitää sanoa että se on kyllä erittäin aiheellinen kirja lukea jos on pienikin epäilys omasta tai läheisten mahdollisesta altistumisesta homeelle. Nyt, ehkä alkupään Home Studion lähetyksiä kuulleet, olisiko nyt ollut peräti pilottijakso johon viittaan, tietänevät että Home Studio merkitsee niin englanniksi sitä että studio on kotona, ja suomeksi sitä että kyseinen studio on homeessa. Tämä asuntonihan on lakannut olemasta koti jo hetkeen, ja minä olen ikään kuin loukussa. Tämä on studio jossa on kotoisia huonekaluja ja muuta sellaista, sekä lohtuna ovi joka pitää homeisen, mädän ytimen eristyksissä. Harjoitukseni joihin liittyy syvähengitys sekä päättäväinen taistelu olosuhteita vastaan ja niihin mukautuminen ovat auttaneet, mutta tiedän että näin ei voi jatkua. Kirja jota luen on paljastanut korruption joka pesii ns. ylemmän luokan edustajistossa. Viranomaiset ovat mätiä ja "home on tabu" ja se mistä ei voida puhua, on siitä vaiettava. Imelä sairauden haju joka leijuu keittiössä (talon, mätä, ydin!) ja joka palaa vaikka jokaisessa välissä sitä tuuletetaan, ei vakuuttanut siis terveydentarkastajaa (myös tästä maininta pilottijaksossa) vaan hän ehdotti että keittiön eristävä ovi peräti avattaisi ja tuuletettaisi huone! Onko hän sadisti, hullu vaiko muuten vain täysin sopimaton virkaansa? Ehkä kaikkia, vaikka onhan se käytännöllisesti katsoen parempi että haju ei tiivisty vaan levittyy jokaiseen muuhunkin huoneeseen.
Joka tapauksessa minulla oli jo viime vuoden puolella tunne siitä miten hiljaisuuden vuodet ja niiden ylävireinen progessiivinen spiraali on alkanut vaihtua uudeksi sykliksi ja minut on vallannut varma tunne siitä kuinka tänä vuonna pääsen tästä loukusta pois. Kirja sai minut muistamaan kohtalotoverin kertomuksien ansiosta kuinka alussa itsekin mietin mistä johtuu että tunnen olevani tulossa jatkuvasti kipeäksi, kuinka kurkkukipu jäi päälle ja nyt, miten keuhkoni ovat kipeinä ja keuhkoputki (joskus myöskin kurkku, järjestelyt ynnä harjoitukset kuten sanottua ovat lisänneet minun voimavarojani). Niin kauan kun kapitalistinen yhteiskunta pitää suurpääomallisia päättävässä asemassa, viranomaisetkin ovat tässä lintukodossa korruptoituneita ja laulavat heidän lauluja joilla on valta ostaa ja myydä. Politiikkojen korruptio tuli jo selville, mutta nyt ymmärsin että homekysymys ei ole sattuma vaan sopimus josta meitä ei olla tiedotettu. Jos tietäisimme tästä "hiljaisuuden koodista" jolla hyödylliset idiootit vangitaan maksamaan oman terveytensä hitaasta lahoamisesta, me voisimme pian tuntea oikeutettua vihaa ahneita ja psykopaattisen piittaamattomia tahoja kohtaan. Vaikeneminen on kultaa, mutta se on kultaa näille käärmeille! Eli kuten kirjasta selviää, mitä siis tulee kapitalistisiin, suurpääoman tahoihin ja "hiljaisuuden koodiin" on se, että kunta myy huonokuntoisia asuntoja rikkaille asuntosijoittajille. Kaupat varmistetaan kultaisella kädenpuristuksella, jolloin kunnalliset tahot ovat kuin neljäs apina - se, joka ei haista mitään. Pääomasijoittajat ovatkin suurimmat muutoksen vastustajat. Kapitalistisen järjestelmän tyylille on ominaista että raha on suuremmassa arvossa kuin ihminen, joten siis ihminen sijoitetaan sairaaseen asuntoon, jolloin sairas sijoittaja saa voittoa - sillä tuloksella että pian on asukaskin sairas, mutta hieman eri tavalla kuin tuo kyseinen epäeettinen hyötyjä. (Minä myöskin asun yksityisen omistamassa asunnossa.) Yhteiskunta ja yksilö siispä maksavat tämän rikastumisen ja oman sairastumisensa - money talks, and bullshit shit walks all the way to the bank!
Meidän on lakattava olemasta hajotettuja ja hallittuja.
You had all of them on your side,
Didn't you?
Didn't you?
You believed in all your lies,
Didn't you?
Didn't you?
...Nothing can stop me now.
Sanoin PR-tytöille että ottaisin tarjouksen kuntosalille vastaan muuten, mutta minusta tulisi sitten jo liiankin komea. Tyttö jolla oli hehkulampun muotoinen pää vastasi tähän hetken mietittyään että sehän olisi oikeastaan hyvä asia, koska heillä on komeita asiakkaita. Taustalla vilkuili minua kainosti hymyilen hänen kollegansa. Vastasin että ei se kyllä olisi sopivaa, koska tällöin näille muille tulee paha mieli, sillä sen verran komea minä olen. Taustalla vilkuillut tyttö hymyili minulle nyt entistä leveämmin ja minä jatkoin matkaani. Sitten oli tämä Ternipsin kanssa käyty keskustelu julkisessa internetverkostossa jossa aluksi mies aprikoi kuinka eroottista se olisi jos yhdynnän voisi suorittaa koira-asennossa, niin että molemmilla on päässään kaasunaamarit. Sitten hän ehdotti minulle että toteutettaisi tuo skenaario, minä sanoin että sehän on loistava ajatus; hae jääkaapista olut, ja mennään makkariin kultaseni. Sitten hän ehdotti että katsotaisiko ensin pornoa, johon sanoin että hän kyllä on parantumaton romantikko. Meidän kaverit ovat meistä, humoristeista, ylpeitä!
Egosta on ollut aika paljon puhetta, sen eri esiintymismuotoina, periaatteessa se on ikäänkuin hikka; jumittunut, luontainen refleksi.
Huuhtadorfen kertoi kuinka hän oli hakenut egoa työtoimenkuvastaan, muttei koskaan harrastuksestaan (näistä kahdesta hänen harrastuksensa on lähempänä tehtävää, työ uraa, ja nämä eivät ole yksi tai sama), mutta uutena vuotena hän oli kokenut jonkin pienen valaistumisen, irtileikkaantumisen.
Mietin myöhemmin miten hän olisi kysynyt Justiinalta että mikä ihme tuo lorottelun ääni on. Hyvänä päivänä Justiina olisi tuhahtanut ja lähtenyt ovea paiskaten ulos asunnosta, ja huonona sanonut erittäin kovaan ääneen: Kusi kertyy päähäsi. Mutta tätä ei vaadittu, sillä samaistuminen ajatusrakennelmaan, mielikuvituksen tuulenpesään oli keskeytynyt. Vaikka kai se kusi tuntuu päässä yhtä lämpimältä kuin housuissa, vähän aikaa.
Toinen esiintymä on hyvin Kik Lindströmin, tuon punapäisen tytön käyttämä aatos siitä miten hänen tarjoilemansa ruoka ei kelpaa, vaan jos sitä kehuisi olisi tällöin ego vaarassa sortua kehujilta. Ilmiö epäilemättä on tosi, olen havainnut sen ottavan eri muotoja. Otetaan vaikkapa musiikki, niin minulla on kokemusta siitä että joko en osaa sitä harrastaa oikein toisen musisoijan mielestä, vaikka molemmat hyvin tietää että osaan, puhumattakaan sitten orkestereista – niissä jos löydän toisen ensiksi löytämältä bändiltä hyvän biisin, niin se ei voi olla paras, vaan alempaa keskitasoa. Minä taas tällöin olen saattanut mainita että toisen osapuolen lemmikkibiisi on heikompi kuin orkesterin alemman keskitason tuotanto. Jutustelimme Kikin kanssa tästä ja naureskelimme, ja minä sanoin ennen kun aloin syömään herkulliseksi rakennettua spaghettiaanoa, jossa oli lihapullaanoa, sun muuta italiaanista värssyä, että minä menen nyt syömään tätä ruokaa mitä “ne” sanoisivat huonoksi vaikka tietäisivät että se on hyvää. Mutta pitää kyllä sanoa etten tiedä neiti Kikin ruuanlaittotaidosta, että onko se infernaalinen sisältäen määreet kuten; kananmunapierun katku (“palava tulikivi”, eli rikki) ynnä itkun et hammasten kiristelyn, ynnä muuta, ynnä muuta!
Tipaton tuli, ja tipaton meni. Aikansa kutakin. Loppusuoralla, viimeisenä viikonloppuna huomattava määrä naisia kyseli ja viritteli minua viihdykeelle, mutta jouduin antamaan rukkaset kertoen valitettavan syyn. Lähes aina minua pyydetään silloin johonkin kun en pääse.
Raimon kanssa ollaan taas viritelty runollismusikaalista yhteistyötä, minulla on siitä hyvä tunne! Viikolla on tarkoitus äänittää demot minun ja Raimon projektiin, sitten ajan myötä mennä hänen salonkiinsa jossa on oma luontihuone, äänittämään viralliset vedokset. Toivottavasti Home Studion yhdeksänteen jaksoon saadaan uunituoretta kamaa.
Tammikuu oli erittäin työteliäs kuukausi, raskas ja palkitseva, rajoja ylittävä. Minulla on ollut äärimmäisen outo olo vain, kun olen penkonut Ensimmäisen Tuotantokauden arkistoja on olo ollut pääsääntöisesti miellyttävä, tuntuu kuin siinä kaikessa olisi jotain erittäin tarkoituksenmukaista.
Kuukaudessa minua on jollain oudolla tavalla kaiken eteenpäin meneminen kiehtonut, muutos joka on koko ahdistuksen suure ei ole tuntunut pahalta enää. Olen kuin kikattava lastu laineilla.
Se outo, miellyttävä tunne joka on ollut vallalla on se ettei menneisyyteen jääneet asiat enää vain ole kaipuuta ja haikeutta – eivät vain näitä tunteita, salakavalan negatiivisia eli menetyksen tunteita, vaan pikemminkin ne ovat jalostuneet tuntemukseen, rikkaaseen tuntemukseen siitä että nuo syklit ja vaiheet olisivat nyt “plakkarissa”.
Tunsin outoa rauhaa käydessäni alueilla joilla olen asunut, alueilla joilla eräät kirjailijat ovat asuneet, alueilla joilla jotkut muut ovat asuneet mutteivat asu enää. Tämä on eräs positiivisimpia tuntemuksia joita on syntynyt tässä kuussa. Sopivana vastapainona ahdistukselle joka välillä yltyy, masentuneelle taustavireelle joka tulee mukaan kuvaan kuin jokin humiseva harmaa ääniraita, prässäävälle paineelle, painajaismaisille unille joista herää tuntien vieläkin bruxismin jälkeistä jomotusta (aion kokeilla muutaman akupisteen manipulointia, joo, niin minä teen!).
Sunnuntaina oli siis viimeinen päivä tipatonta. Olo oli mahtava. Sanalla sanoen hyvä, se mistä Tipattoman foorumeilla oli niin paljon ollut puhetta; tuli tuo tunne nyt minullekin. Join hyväksi havaittua kahvia, joka oli laadultaan myöskin Raimon tunnustamaa, sillä sen positiiviset ominaisuudet kuten hienostunut, vahva maku on tehnyt meihini vaikutuksensa. Samalla kuuntelin pelkästään dobrolla(?) säestettyä voimalaulua. Luin kirjoja jotka olivat punainen, musta ja valkoinen. Punaista lukiessa hytkyin naurusta, mustaa lukiessani vakavoiduin kuin tyttölapsi joka joskus pyysi minua ulos ja vakavoitui täydellisesti kuuntelemaan minua. Vapauduin lukiessani valkoista. Musta ja valkoinen olivat runoilijoiden ja muusikoiden kirjoittamia. Punainen, paksuin, valkoinen, ohuin, molemmat kokoelmateoksia; niin mustakin?
Mutta vaikka ajat ovatkin olleet lupaavia, on silti vielä kurimukset yllättäen vastassa. Autossa taitaa olla asiantila nyt sellainen että se on äitynyt valskaamaan jostain moottorin tiivisteestä öljyä, mikä on kohtalaisen kallis harrastus, jos nyt ei STP:n siirappi ole auttanut niin sitten vitutus kyllä ryhtyy yltymään. Kestin aika pitkään zeniläisellä tyyneydellä auton kaivamisen pois lumihangesta, ja sanoin tyytyväisenä että auto on lähtenyt vaivatta paukkupakkasilla käyntiin, lisäksi että vastasin kysyjille että eipä ole ollut kaarassa vikoja..kunnes kehto kaatui, mahdollisesti juuri näiden pakkasten vuoksi joita myös pidin piristävinä! (Koska en ollut varma kuinka ja koska se taas on ajamiskunnossa, kävin jo nyt ostamassa giniä viikonlopun varalle, unohtamatta "le cock"-olutta. Samoin nyt on epävarmentunut pääsenkö huomenna opiskelemaan Mystisiä Taiteita Sinisille Vuorille, Siipikarjatiistai jäi "suosiolla" väliin! Saa nähdä kuinka käy musisoimisen Raimon kanssa?)
Nyt, kun pääsin tähän aiheeseen, niin sanon nyt että samalla vitutus yltyy kun olen saanut viimein käsiini kirjan Homehelvetti, ja pitää sanoa että se on kyllä erittäin aiheellinen kirja lukea jos on pienikin epäilys omasta tai läheisten mahdollisesta altistumisesta homeelle. Nyt, ehkä alkupään Home Studion lähetyksiä kuulleet, olisiko nyt ollut peräti pilottijakso johon viittaan, tietänevät että Home Studio merkitsee niin englanniksi sitä että studio on kotona, ja suomeksi sitä että kyseinen studio on homeessa. Tämä asuntonihan on lakannut olemasta koti jo hetkeen, ja minä olen ikään kuin loukussa. Tämä on studio jossa on kotoisia huonekaluja ja muuta sellaista, sekä lohtuna ovi joka pitää homeisen, mädän ytimen eristyksissä. Harjoitukseni joihin liittyy syvähengitys sekä päättäväinen taistelu olosuhteita vastaan ja niihin mukautuminen ovat auttaneet, mutta tiedän että näin ei voi jatkua. Kirja jota luen on paljastanut korruption joka pesii ns. ylemmän luokan edustajistossa. Viranomaiset ovat mätiä ja "home on tabu" ja se mistä ei voida puhua, on siitä vaiettava. Imelä sairauden haju joka leijuu keittiössä (talon, mätä, ydin!) ja joka palaa vaikka jokaisessa välissä sitä tuuletetaan, ei vakuuttanut siis terveydentarkastajaa (myös tästä maininta pilottijaksossa) vaan hän ehdotti että keittiön eristävä ovi peräti avattaisi ja tuuletettaisi huone! Onko hän sadisti, hullu vaiko muuten vain täysin sopimaton virkaansa? Ehkä kaikkia, vaikka onhan se käytännöllisesti katsoen parempi että haju ei tiivisty vaan levittyy jokaiseen muuhunkin huoneeseen.
Joka tapauksessa minulla oli jo viime vuoden puolella tunne siitä miten hiljaisuuden vuodet ja niiden ylävireinen progessiivinen spiraali on alkanut vaihtua uudeksi sykliksi ja minut on vallannut varma tunne siitä kuinka tänä vuonna pääsen tästä loukusta pois. Kirja sai minut muistamaan kohtalotoverin kertomuksien ansiosta kuinka alussa itsekin mietin mistä johtuu että tunnen olevani tulossa jatkuvasti kipeäksi, kuinka kurkkukipu jäi päälle ja nyt, miten keuhkoni ovat kipeinä ja keuhkoputki (joskus myöskin kurkku, järjestelyt ynnä harjoitukset kuten sanottua ovat lisänneet minun voimavarojani). Niin kauan kun kapitalistinen yhteiskunta pitää suurpääomallisia päättävässä asemassa, viranomaisetkin ovat tässä lintukodossa korruptoituneita ja laulavat heidän lauluja joilla on valta ostaa ja myydä. Politiikkojen korruptio tuli jo selville, mutta nyt ymmärsin että homekysymys ei ole sattuma vaan sopimus josta meitä ei olla tiedotettu. Jos tietäisimme tästä "hiljaisuuden koodista" jolla hyödylliset idiootit vangitaan maksamaan oman terveytensä hitaasta lahoamisesta, me voisimme pian tuntea oikeutettua vihaa ahneita ja psykopaattisen piittaamattomia tahoja kohtaan. Vaikeneminen on kultaa, mutta se on kultaa näille käärmeille! Eli kuten kirjasta selviää, mitä siis tulee kapitalistisiin, suurpääoman tahoihin ja "hiljaisuuden koodiin" on se, että kunta myy huonokuntoisia asuntoja rikkaille asuntosijoittajille. Kaupat varmistetaan kultaisella kädenpuristuksella, jolloin kunnalliset tahot ovat kuin neljäs apina - se, joka ei haista mitään. Pääomasijoittajat ovatkin suurimmat muutoksen vastustajat. Kapitalistisen järjestelmän tyylille on ominaista että raha on suuremmassa arvossa kuin ihminen, joten siis ihminen sijoitetaan sairaaseen asuntoon, jolloin sairas sijoittaja saa voittoa - sillä tuloksella että pian on asukaskin sairas, mutta hieman eri tavalla kuin tuo kyseinen epäeettinen hyötyjä. (Minä myöskin asun yksityisen omistamassa asunnossa.) Yhteiskunta ja yksilö siispä maksavat tämän rikastumisen ja oman sairastumisensa - money talks, and bullshit shit walks all the way to the bank!
Meidän on lakattava olemasta hajotettuja ja hallittuja.
You had all of them on your side,
Didn't you?
Didn't you?
You believed in all your lies,
Didn't you?
Didn't you?
...Nothing can stop me now.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
