C'est La Vie

Maanantaina minua masensi ankarasti, en ole varma mistä se tuli, mutta on kyllä eräitä todennäköisiä syy-yhtymiä. Esimerkiksi matalapaineinen, harmaa sää vaikuttaa minuun muuttamalla minut itsensä kaltaiseksi. Olotila helpottui kun kävelin muutaman kilometrin päässä olevalle marketille, sataa tihkutti kepeästi, takkini piti sen! Kuulokkeista tuli Don Johnson Big Bandin "Breaking Daylight" joka rimmasi tilaan niin täydellisesti että tunsin rauhallisuutta. Marketista ostin ananaksen, pieniä banaaneja, pikaruuan (mitä hyvin harvoin teen!) ja kyllä minä jotain muutakin ostin. En muista nyt kaikkea, rahaa on muutenkin mennyt. Se on kummallinen juttu kun on kyllin kauan kituuttanut, sitten saa viimein rahaa, se hujahtaa hetkessä pois kun yrittää saada järjestelmät taas tasapainoon. "Se naurattaa..."

Näin myös, olisikohan se ollut juuri tuo maanantai kun näin sitä unta jossa tapasin jo edesmenneen koirani. Eikö se olekin ihmeellistä unissa, että vaikka ne olisi kuinka absurdeja, niin niihin aina uskoo – ei se että niissä on joku jonka tiedät jo kuolleen, mutta vaikka istuisit kahvilla miehen kanssa jolla on yksisarvisen pää, ja joisit tervaa missä on räpytteleviä silmiä ja epilepsiakohtauksia, sinä et kyseenalaistaisi mitään, vaan nauttisit suuresta brunssistasi! Ensimmäisessä unen osassa Anne-Mari Berg yritti tehdä minut mustasukkaiseksi isäni avulla, joka kuitenkin pysyi vakaana. Sitten uni muuttui ja perheen jo edesmennyt koira Ana kuoli, se polttohaudattiin siskoni perheen kanssa, jossain mustassa suuressa matkalaukussa. Se paloi kokonaan hienoksi tuhkaksi. Uni päättyi kun surun murtamana halasin ja silitin minun jo edesmennyttä koiraani Alfia joka lohdutti minua. Sitten minä heräsin jolloin muistin mikä on todellisuus, ja se sai minut tuntemaan kuin en saisi nieltyä jotain, ja pallea lopettaisi toimintansa. Minä rauhoituin, palasin keskustaani, kun muistan että tuo aidontuntuinen uni oli itse asiassa antanut minulle mahdollisuuden pistää käteni jonkun ympärille joka on jo kuollut! Syvennän tässä samalla, kaiken keskellä, tietouttani unientulkinnasta – olen aika haka siinä muutenkin. Niin eräs oppimani painotus on päivä ennen unen näkemistä. Koska tuo oli maanantain vastaisena yönä nähty uni, merkitsee se sitä että perhe oli mukana varmasti siksi että olin viettämässä äitienpäivää porukoilla, ja siellä oli myös mukana siskonikin perhe. Entä nti. AMB? Se taas selittynee sillä että hän oli noihin aikoihin kommentoinut naamakirjapostitustani, remixiä Nine Inch Nailsin biisistä "Every Day Is Excatly The Same". Tämä kaikki taas tapahtui aikana kun työstin kahta Nine Inch Nailsi biisiä, joista tätä kirjoittaessa viimeinkin molemmat on valmiita. Toinen tulee albumille ja on osana teemallista kokonaisuutta, ja toinen taas on riippumaton pala. Mutta tämä meinaa sitä että tuo orkesteri epäilemättä pyöri mielessäni. Kun kävin lenkillä tiistaina, kuuntelin vielä kerran tuona päivänä viimeistelemäni biisin alkuperäisen version ja poistin sen symbolisesti MP3-soittimestani (eikä vain symbolisesti, se suoraan sanoen alkoi tulla jo korvista ja suusta pihalle). Kun taas mitä uneen tulee, niin isä merkitsee unessa rationaalisen puolen symbolia. Lopulta äiti astui myös tuohon ensimmäiseen kohtaukseen, jolloin jännite laukesi, ja äiti on symbolina Jungin mukaan “salainen, kätketty, synkkä, pohjaton” (yin-ominaisuuksia huom!) kuin myöskin “hyvätahtoinen, suojeleva..”. Enempää en ole tässä vaiheessa untani tulkinnut, ja se on ok.

Lenkkeillessäni huomasin erään asian joka ei ole vieläkään muuttunut paljoa. Ei pysty sanomaan että onko alkukevät, vaiko alkusyksy kun illat pimenevät. Kaikkialta paljastuu massoittain kuolleita lehtiä, ikään kuin ne olisivat olleet vain peiton alla säilössä koko talven. Lintujen laulu tosin antaa viitettä muulle. Aloitin tiistaina jälleen talvitauon jälkeen Qiqong-harjoitukset, ja lintujen kaikki laulut sekä lämmin ilta olivat huumaavia minulle. ”Montako yötä tulee nukkua ennen kuin tulee kevät? Lasken sen sormillani joka päivä uudelleen.” - Ryokan

Hortoileminen tuntui olleen tuon viikon teemana muutenkin. Kävelin kaupungilla, en muista miksi sinne menin, ainiin siksi että luen tällä hetkellä jo talvella hankkimaani Naomi Kleinin Tuhokapitalismi-kirjaa. Hieman samaan tapaan kun hankin tiettyjä vaatteita joita aika ajoin käytän kuin metodinäyttelijä (Deathtime-clothes – samanlaisiin pukeuduin noin kymmenen vuotta sitten, enää ei menisi “vakkarina”), niin samaan tapaan käyn Amurin Helmessä aina aika ajoin lukemassa tätä kyseistä kirjaa. Työläiskortteli antaa mielenkiintoista tunnelmaa. Freudin Arkielämän Psykopatologiaa kävin tutkimassa puolestani Pyynikin näkötornin kupeessa. Hmm Sartrekohan se oli mitä taas luin eräässä pienessä työläiskahvilassa Nekalassa. Kaikki tämä on hyvin tärkeää! Niinpä päätin aurinkoistuneen ilman kunniaksi mennä kävelemään minne nenä osoitti. Samalla mietin miten pölhöä ja absurdia se voi olla, että ihmiset matkustelevat pitkin maailmaa ja tonkivat kaikki mahdolliset turistikohteet, koskaan edes tarkistamatta oman kaupunkinsa nähtävyyksiä. Niinkö unessa me olemme? Kävin paikoissa jotka näyttivät houkuttelevilta ja olin pakahtua kevään huumasta ja kaiken kiehtovuudesta. Kun menin wanhan tukun joka on kunnostettu liikekiinteistöksi läpikulkutunneliin, näin hienot metallikoristeiset ikkunattomat ikkunat ja katutason, ja toisella puolen avoimen oven tanssistudioon jossa nainen tanssi kaikki varusteet päällä flamencoa!

Lauantaina oli perinteeksi muodostunut vierailu Ideaparkissa, ja ankara kuumuus. Ei se mitään, minä pidän perinteistä ja ankarastakin kuumuudesta. Jostain syystä olo oli vain palautunut maanantaisen kaltaiseksi "...make a joke, I will sight, she will laugh and will cry...". Mutta minkä sai jo vuosikymmeniä eläneet silmäni nähdä oli se että naisten rinnat ovat kasvaneet talven aikana. Nuo horisontaalisesti pystypakatut, kiinteinä hyllyvät lemmen pakkaukset! Jo kun tuli sisälle, tuli minua vastaan kuninkaalliseen siniseen pukeutunut tiimalasivartaloinen kateperry. Olo haki paikkaansa kun hortoilin nauttimaan jälkiruokakahvia ynnä jäätelöä, vatsa täynnä kiinalaista, pää lämpöhalvausta ja sydän intohimoja. Muutoin tämäkin viikonloppu on hiljaiseloa, ei nyt ihan lepoa vaan käytännön asioiden hoitamista mallilleen, mikä on tietysti hyvä idea koska yleensä sellaiset ovat luovan hulluuden nerouden rajoittimet muina aikoina. Aloin vakavissani harkitsemaan gonzojournalistista ja alkoholistista kaupunkipiknik-reissua josta puhuin aikoinani jo Suharton kanssa. Koska olen melkoinen sooloilija luonteeltani, on ehkä syytä ottaa siihen kosketusta ensin itse ja sitten tehdä se uuksi. Nyt on kaksi kesää mennyt peukaloita pyöritellessä ja suunnitellessa, sateessa ja tuskaillessa. Kun teen sen, saa tämän blogin lukijat lukea sen reissun gonzojournalistisella metodilla luodun journaalin (DV).
Lauantainen paine kuitenkin alkoi hellittämään iltaisella kävelyretkellä kohti rantaa, läpi asuinalueiden jotka nukkuivat kuin kissa auringossa. Lopulta kun olin palaamassa takaisin ja kävelin tyynen tuulen puhaltaessa kohti auringonlaskua mieleeni juolahti: "Unohda hetkeksi tulevaisuus, ja ota menneisyys sellaisena kuin se on (menneenä, poissaolevana) ja ole tässä". Hirveä klisheehän tuo alkaa olemaan, mutta tuossa hetkessä ymmärsin sen erinomaisella tavalla, niin kokemuksellisesti ettei siitä voi kirjoittaa, aika oli oikea ja paikka myöskin oli sopiva. Kaikki oli tuona hetkellä hyvin, ehkäpä parhain mahdollinen vuoden aika. Ja kun olin jatkanut kyllin matkaani, käytyäni kusella puuta vasten, näin miten puiston penkillä istunut poika kuvasi kun tyttö juoksi minivuorta ylös ja huipulle päästessään tuuletti ja levitti käsiään eri asentoihin. Mietin mielessäni että tuossa luodaan juuri romanttisia muistoja jotka ovat kuten muutkin katoavaiset asiat; ne heittävät varjon, ja ilon hinta on aina tuskan vastapaino. Mitä teette kun tuo hetki on mennyt ja lusikat on laitettu jakoon? No silloin tietenkin muistellaan sitä mitä on ollut, ja tuskaillaan sitä mitä ei enää ole. Tätä on dualistinen ilo, sillä kaikki on turhuutta.

PS. Sitten vielä sellainen juttu, marja-liisat ja juho-kustit, että huomenissa olisi sitten Deathtimen toisen singlelohkaisun päästäjäiset. Ja ilmaiseksihan se taas kerran lähtee. Ei paljoa haittaa tässä konkursissa. Kiitos.