Post-Vappu (Dis)Order

11:11 on kummitellut minua. Muistan kun suhtauduin varsin maltillisesti, joskin aina yhtä (sala-)tiedemiesmäisen uteliaasti. Ensiksi kun avasin kännykän joka oli mennyt sulki. Minun piti aloittaa meditaatio. Se seisoi ruudussa hämmäsyttävän päättäväisesti! Mutta tapahtui myöskin toinen vastaava tapaus, se oli kun lähdin kohti asioita ja kaupunkia automobiilillani. Näin tällä kertaa tuon numerojärjestelmän suuren digikellon näytöllä, joka siis oli lähellä kotiani. Itse arvioisin kaiken alkaneen Home Studion lähetyksestä 15 jonka ajoitin alkamaan tasan 23:11 (11:11).

Sunnuntaina, vapun jälkeen, jolloin olo oli vielä heiveröinen, aivan hirveä, satuin katsomaan loput dokkarielokuva the Kid Stays in the Picturesta. Hyvä ajoitus. Viimeinen 15 minuuttia kertoi alaspäinmenosta, totaalisesta katastrofin poikasesta joka oli jo edennyt lähes terminaalivaiheeseen. Kingsley Amisin ohje piti näemmä paikkansa, kannattaa krapulassa katsoa viihdettä, oli se kirja tai mikä tahansa vastaava joka täsmää olotilasi kanssa tai on karmivampi - sitten alkaa pikku hiljaa porrastamaan kepeämpään suuntaan. Olin lauantaina herännyt mennyt koneelle, kitannut loiventavaksi viskiä (skottikamaa) ja olutta, sekä loput sihijuomat. Minua harmitti kuinka vappu menikin niin ohi..olo ennen juhlia oli parempi kuin niiden jälkeen. Arjen aherrus hommassa jota tykkäsi tehdä oli palkitsevampaa kuin se vastahakoinen juhlinta - niin jopa että aloin jo työstämään toista singleä. Se on pitkässä juoksussa hyvä mutta minä haluaisin että nämä juhlat tuntuisivat siltä miltä niiden pitää tuntua, miltä ne tuntuivat kun olin nassikka ja puhalsin ilmapalloja. Vappu ei epäilemättä ollut järin kummoinen siis. Miten kuitenkin tämä huomio liittyy tuohona elokuvaan on siinä että Mr. Evans, mies joka kesken sairaskohtausta sanoi "Näettekö, ei tylsää hetkeä!" kertoi että saadessaan tehdä työtä jota rakastaa, saa se hänet jaksamaan sen jatkamisen. Taidan ymmärtää hänen ideansa vaikken olekaan elokuvatuottaja, vaikka tuottajana toiminkin omissa projekteissani oli se sitten taide tai paskalla käyminen. - Ei ole oikeastaan väliä mikä työ se on, jokaisella on oma kutsumuksensa (toivottavasti!) joka antaa hänelle energiaa jonkin paradoksin lailla. Sunnuntaina harmitti kun en käynyt vapputorilla, vaikka en siinä järkyttävässä väsymyksessä olisikaan juuri osannut siellä olla. Vanhemmiten vanha ikonoklasti ja perimmäistapojen vastustaja on taas palannut isiensä kansanjuhliin ja suree kun mikään ei tunnu samalta. 'Tulin takaisin vaikken koskaan lähtenytkään'

Vappu oli siis niin Deathtimen ja muiden aikaansaannosten (mutta pääasiassa ensiksi mainitun) saavutusten ja valmistujaisten juhlintaa. Mutta se oli myöskin vuosiohjelmani, kolmeen osaan jaetun uudenvuoden lupausten ensimmäisen kolmanneksen eli "vihreän koodin" tilinpäätös. Se oli oikein hyvä, perfektionisti (bitch in man) istuu jommalla kummalla olkapäällä ja kuiskuttaa että vielä jotain olisi voinut tehdä paremmin, mutta minä näen että iso osa suunnitelmista on sujuneet. En tosin edes muista mitä kaikkia lupasin, mutta silti.

Pienoinen kyseenalaisuus vain oli kun etsin taiteita Deathtime-projektia ajatellen kuolemaan ja aikaan liittyvät aiheet eivät ole järin hyvä idea kun on krapula jossa kuulee miten näkytön kello tikittää kuin rytmihäiriö ja tietysti krapulalle ominainen kuoleman ahdistus on vieras joka ei osaa lähteä. Vastenmielistä. Silloin kyseisen teeman sisältävän projektin alkaminen alkaa tuntua huonolta idealta.

Vappuna tavatut ihmiset olivat joko tosi mukavia tai todella vastenmielisiä. Tai heillä oli hauskaa tai pää täynnä vitutusta. Menomatkalla tapasin mukavan stoner-rokkarin jonka kanssa matka vierähti mukavasti - ties vaikka Home Studio saisi uuden kiinnityksen. Kävin kuuntelemassa ja pidin (voisi joku ko. bändin herroista jos tätä lukee vaikkapa pistää jonkinlaista emailin tynkää vaikkapa kommenteihin - pidän huolta että näen sen ensin joten en julkaise sitä muille, olisi vähän asiaa). Mutta takaisin tullessa kun lähinnä nuokuin hajamielisen näköisenä samalla kuuntelin kun joku pallopää säesti kun eräs ämmä huuteli toiselle naiselle tämän seläntakaa vittuiluja. Samalla minulle sanoi joku paperitullo kädessään että pitäisitkö tätä, oli se hauska kevennys..se jääköön arvailunen tasolle että vastasinko siihen vain "En" vaiko "Ok, jos sinä pidät vaatteitani kun panen muijaasi" - lisäten hetken päästä, "Sori, siis tarkoitin: rakastelen muijaasi". Vahvasti kontrastinen ilta. "People pushing, people trying to untighten the screws" Kun pääsin kaupunkiin taisi sihijuoma sekoittaa vatsani, itse asiassa kahdesti. Ei paljoa naurattanut.

Sunnuntaina sitten jatkoi Amisin ohjeiden mukaan. Höyläsin parran (minulla on myös kone, mutta nautin perinteisestä tyylistä enemmän) ja pesin hampaani. Puin päälleni mm. uuden Paradise Lost-paidan joka oli ollut myös vappuna yllä, se sopi vielä hyvin. Minulla oli selvästi ihmisiä provosoiva deathtime-look vappuna. Muistan kun narikalle mentäessä kaksi naista syyttivät minua etuilusta ja aloittivat vittuilun, no saattoivat he osittain ollakin oikeassa vaikka en minä suoranaisesti etuillut ketään tulin vain rinnalle. Minä sanoin toiselle että sitä vain vituttaa koska minulla on paksummat hiukset kuin sillä - "Say my hair ain't luxurious when you know it is bitch!" - K. Williams. Never surrender! Ever.

No, vierailu näkötornilla kyllä virkisti. Viimeistään kun istuu pienessä pöydässä ulkona kahvin ja herkullisen munkin kanssa, koleassa kevät-tuulessa. Palautuu luonnollinen inspiraatio. Jopa siinä määrin että hetken mielijohteesta menin kirjoittamaan vieraskirjaan: "Adolf Hitler - GER", poistuin paikalta voitonriemuisena ympärilleni katsellen. Sitten kun autoilin näköalareittejä pitkin ja keskustan kautta kohti kotia, ajellen kuin jokin vanhempi englantilainen rouva Bentleyllä nokka tutisten ja pää heiluen läpi Londoniumin ruuhkaisia teitä.  Holtittomasti ja vauhtia hidastamatta kuin elokuvassa Speed.

Mitä Bop-pillssiin tulee niin eiköhän se paikka nyt saa jäädä hetkoseksi ainakin "muhimaan varastoon"..tietty kiintiö alkaa olla täynnä taas hetkeksi. Eikä vähiten syynä ole se että vaikka siellä onkin erinomaista musiikkia ja parhain tanssilattia, niin olut on jo 4€ ja se on aika runsas nousu 2,5€ kaljoista joka oli osa paikan vetävyyttä. Muutenkin se on hankala paikka tavata uusia ihmisiä jos niin on ollakseen, sillä kaikki mahdolliset istuinpaikat ovat aina jotenkin etäisyyden päässä. Joka tapauksessa minä ja tämä wanha tuttu, jonka kavereiden kanssa vedimme kovaakin "keikkaa" lavalla oli siellä jälleen, ja hän oli ehdottomasti illan parempia tapahtumia - heitä jotka kuuluivat hauskaan seuraan. Niinpä menimme soittamaan ilmakitaraa korokeelle ja minä headbangasin kunnolla, niin että näin tähtiä mutta pitihän sitä lettiä nyt pyörittää. Mies kertoi hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan ja opiskelusuunnitelmasta ameriikkojen yhdysvalloissa, toivotin onnea, sillä olen itse kieltämättä samanlainen päättäväisyydessäni mitä tulee tiettyihin asioihin (hän kertoi vain että on päättänyt tekevänsä niin). Jos alkuperäinen suunnitelma ei toimi, niin yleensä varasuunnitelma joka voi olla vielä parempi, tulee kuin itsestään!

Viime aikoina olen entisestään suosinut underground- ja vaihtoehtoisempaa musiikkia. No tietysti Type O Negative on oma lukunsa, mutta mitä meinaan on, että kelkkaan on  osunut musiikkia ja bändejä jotka myös toimivat vaihtoehtoisemmin myös muun kuin varsinaisen sisältönsä suhteen. Esim. viimeisimmät levyhankinnat ovat Locust Toyboxin Scribble Beats ja Margin of Safetyn Dream Traps and Black Cats - joka on kerrassaan erinomainen albumi! Rimmaa jotenkin hyvin Trent Reznorin "How To Destroy Angels"- projektin kanssa, joita molempia on miellyttävä pistää soimaan kiihkeän luomisen jälkeen, kun on aika tiskata ja juoda kahvia, ehkä vihreää teetä  parilla mintun lehdellä ja miksei salviankin? Kun taas välittömästi luomisen jälkeen on jo tradiotioksi muodostunut laittaa soimaan Type O Negativea, joko Bloody Kisses tai Life Is Killing Me. Samoin ilokseni huomasin, että jos minun projektini ovat edenneet samaa tahtia kuin satunnaisesti selailemani A.W. Yrjänän päiväkirja ja CMX:n studiopäiväkirja niin tulipahan ensimmäinen single pihalle täsmälleen samana päivänä kuin CMX sai levynsä miksattua. Tästä pääsemme taas Deathtimeen. Toinenkin single tuli sitten valmiiksi. Paremmin kerron sen viimeistelystä sitten virallisessa tiedoitteessa, kun nyt ensin edes varsinainen julkaisuaika päätetään. Näyttää muuten siltä että  albumi alkaisi olla myöskin suurelta osin valmis - siitä tulee piiloteemalevy. Se havainto vain hyppäsi silmille kun kokeilin eri kappalejärjestyksiä ja löysin lopulta teeman kannalta sangen optimaalisen!

Lauantai alkoi nauttimalla suklaamantelijäätelöä ja tuoretta höyryävää kahvia, juuri (tiedostavan!) meditaatiohetken jälkeen kun ikkunaluukku oli auki ja pihalta kuului sateenkohinaa, lintujen laulua sekä satunnaisia ääniä kuten pilliin puhaltamista (läheiseltä futiskentältä). Sunnuntaina oli kokolailla sama juttu. Se vain ei tullut enää niin spontaanisti, se tuli eri tavoin, odotetusti ja hyvin. Sen jälkeen lähetin äityliinille sähköpostiviestin jossa oli Sleeppareiden Äiti – porukoista äidin huumorintaju sietää tuon, mutta jos olisin pistänyt vastaavan isäukolle olisi seuraukset voineet olla odottamattomat (muistan vieläkin kun yritin olla luova tekemällä mustan joulukortin, jonka avatessa näkyy hopea- ja kultatussilla piirretty jouluyön maisema). Lisäksi Deathtime levytti perjantaisissa NIN-sessioissa valmiiksi yhden biisin Lights In The Sky, se ei melko suurella varmuudella tule albumille mutta siitä tuli Xeimian003 – kokonaisuudella on kaksi versiota biisistä “+” ja “-”, joista jälkimmäinen on hyvin lähellä alkuperäistä ja siitä on vähennetty pois kaikki ylimääräiset ripustukset ja teatraalisuutta lisäävät feedit joita on alkuperäisessä coverissa, jonka versio on siis + (sen annoin äidilleni, levynä jossa on samassa sisäsivulla kortti ja toivotus). Samalla kun tein tuon coverin, viimeistelin musiikin tai tarkemmin ottaen miksauksen varsinaisesta albumille tulevasta, vielä salaisesta coverista joka minun piti tuo perjantai varsinaisesti siis viimeistellä. Talking about procrastination! Ei ole vielä ihan selvä mitä teen tälle “ylimääräiselle” coverille, mutta minulla on kyllä aavistus. Ehkä, albumista tulee kuin tuleekin kaksi versiota? Voisi kyllä sanoa että kaksi viimeisintä jäljelle jäänyttä kappaletta jotka ovat vokaaleita vaille valmiit (toiseen en meinaa saada mitenkään sopivia lyriikoita aikaan) ovat myöski ne vaativimmat tehdä mutta niin laadukaat että ehkä joku voi jopa kysyä miksei juuri ne tulleet singleiksi. Albumissa on piilossa teema ja sitä ei pysty vielä kahden singlen kautta käsittämään oikein. Toinen single muuten on kokonaan valmis, ja sen B-puolen raitaan on piilotettu salainen ja hyvin käytännöllinen vinkki. Kuka lie voi löytää sen? Julkaisupäivämäärä kummittelee mielessäni. Aion pitää sen yllätyksenä ja vain pistää julkaisten kyseisen Home Studion tuotteen tässä blogissa varoittamatta, nyt tehdään siis näin. Muutenkin tässä singlessä on ainesta Deathtimen “Paranoidiksi”, ja sen nimikkobiisin piti alunperin olla vain EP:n nimiraita joka ei koskaan tule levylle. Sitten tuli suunnitelmiin muutos. Rahtunen mustaa huumoriakin on livahtanut mukaan.

Kun keskustelin erään Deathtimen fanin ja kuuntelijan kanssa radiomusiikista, ymmärsin erään tärkeän tehtävän mikä on niin Deathtimella kuin Home Studiolla - sota ja statement musiikkiteollisuutta vastaan (tällöin mukana olevat bändit ovat Legions Of The Underground Revolution). Jos miettii vaikkapa radioita ja niiden hittisinglejä, sekä sitä kuinka paljon täysin irrelevanttia musiikkia myydään, niin ei voi päätyä muuta kuin siihen että "hitit" jakavat saman funktion radiossa kuin mainokset televisiossa. Oli tehty mielenkiintoinen testi, Suomessa, että mikä on voimasoiton vaikutus.  En muista yksityiskohtia, eli sitä mikä radio on kyseessä ja mikä kappale, mutta lopputulos oli se että voimasoiton avulla 90-lukulainen esiintyjä jota ei järin menestyneeksi voinut sanoa, tuli niin suosituksi että hänen singlejään piti roudata taksilla suoraan painosta kauppoihin! Deathtime ja Home Studio artisteineen on todellinen vaihtoehto ja kannanotto!

"Those with the heart and the brain to get past this
Can spot a pathetic without even asking
... fuck the long dead plastic scene" - P. Anselmo