Tampereen Ikea Ja Muita Tarinoita

Ikeassa sain huomata että uusi ja valtava ympäristö päiväunilta heränneelle miehelle joka on intensiivisesti tehnyt pikkutarkkaa kirjallista jälkituotantoa albumiille, ei välty siltä tunteelta että hän olisi eksyksissä, sellaisella vekkulilla tavalla (vaikka se kylläkin piristi että ajaessani sinne lauloin, niin että ääni hajoili, biisiä "Go To Sleep" joka on eräs maailman parhaimpia – se saa väristykset ja mielihyväaallot kulkemaan olennossani). Kyllä se Ikea vaan suuri paikka on, ei siitä pääse mihinkään. Ja siellä oli outoja, puoliorganisoituja ratkaisuja kuten ohjeelliset kulkusuunnat lattioissa, minä en tietenkään niitä juurikaan noudattanut vaan kuljin vastaantulevien kaistalla aina kun silmä vältti. Lopuksi menin juomaan ihmettelytourneeni päätteeksi ilmaisen kahvin jonka sain kortilla joka on kaikilla hardcore-asiakkailla – ironia on siinä, että juuri minä olen se jonka kohdalla on kaikkein irrelevanteinta koko firman olemassaolo! Tai ei ehkä sittenkään, siellä oli nimittäin useita tuotekokonaisuuksia “virmanv väreissä” eli Xeimian Chroniclesin tuttu tripletti mustapunavalkoinenhan se siellä näkyi useissa yhteyksissä! Se, bonsaiden ja muiden vastaavien kasvien runsas valikoima kieltämättä herätti minunkinlaisessa, porvarillista kulutusmaailmaa kyseenalaistavassa puoliboheemissa nälkätaiteilijassa intohimoja. Etenkin mustapunavalkoinen nurkkaus jossa oli kirjoja ja paikkoja CD-levyille, voin jo kuvitella miten se olisi työ- tai mietintähuoneeni ydin! Voin ottaa sen ja uuden kämpän lahjoituksena vastaan. Kiitos. (Pitää muistaa että minulla oli sinne myöskin ennakkokutsu, jota en vain muistanut ikävä kyllä käyttää joten siksi jouduin torstaisena iltapäivänä menemään sinne kykkimään tavallisen rahvaan kanssa, niiden erikoisen nimisten huonekalujen keskelle. Irmalle ehdotin jälkeenpäin kun hän sanoi että menee sinne joka päivä ilmaisille kahveille, että ottaa minut mukaan ja pistää minut sinne miesparkkiin. Minun täytyy saada kokea se. Muuten en ehkä syntyisi).

Ikean reissun jälkeen menin vierastamaani kaupunginosaan eli Hervantaan ja kävin sen ostosokeskuksessa ostamassa itselleni elintarvikkeita, ja täyteläistä chileläistä punaviiniä mustapunavalkoisessa lärvilootassa. Alkon myyjätär ilahtui kun sanoinn että se menee kyllä tässä natsimarketin kassissa, hän kehui ettei olekaan tuota ilmausta hetkeen kuullut käytettävän. Myyjätär oli säteilevä, virkistävällä tai rentouttavalla tavalla. Tätä ennen kävin taas Amurin Helmessä lukemassa Tuhokapitalismin saavutuksista, siellä on pari sellaista myyjätärtä joiden kanssa tekisin muutakin kuin vain pelaisin biljardia ja minigolffia. Se kirkkaamman värinen jo muistaa minut, kun sanoo ettei muista että tuleeko minulle jättää maitovaraa. Vastasin että jätä toki, ja mietin ääneen kuinka hän olisi muussa tapauksessa vain kaatanut ja kaatanut kahvia, ja kun se olisi vyörynyt ylitse äyräidensä niin hän olisi kysynyt otanko toisenkin kupillisen. Tämäkin myyjätär ilahtui, ja minä tietysti nauroin omalle jutulleni – makeasti! Niin hyvä se oli!

Viinipuunantia sitten kitattiinkin tulevana viikonloppuna. Tällä kertaa ei käynyt niin hassusti kuin edellisenä kertana, että olisin mennyt lepyyttämään silmiäni jonka jälkeen seuraavan kerran ne avatessani herään tanssitamineet päällä sängystäni. Tietokone surisee taustalla omaan epämiellyttävään tapaansa (operaatio äänieristys ei ole huono ajatus, tietokoneeni ikä on siitä vaikeasti arvioitavissa että osa osista on toistakymmentä vuotta vanhoja ja osa pari kolme vuotta uusia).

Lauantaina kun oli aika nauttia juomaa, olivat fiilikset paranemaan päin. Loppuviikosta iski erinäisiä paniikin aiheita mahdollisista väärinkäsityksistä, mutta Luojan kiitos nyt kaikki näyttää enemmän silti kuin kuuluisikin (DV). Projektit myöskin etenevät ja yleiset aikataulut normalisoituvat. Kesä on täällä ja näin eräänä iltapäivänä miehen ylittävän suojatietä sähköisellä rullatuolilla, näytellen samalla voitonmerkkejä pysähdyksissä oleville autoille – because sometimes, we never die. Mutta meinasi tuona iltana kun nautin viiniä ja pari olutta, käydä taas samalla tavalla kun edellisenä. Pahaenteisesti myöhästyin taas kyydistä ja jouduin menemään varsin myöhäisellä linjalla keskelle ydinkeskustan sykettä, se ei pilannut mitään, vaan lähinnä harjoituksen puute minut tuohon saattoi koska kun on melkein kuukauden juomatta ja käymättä missään, on orientoituminen aina vaikeaa viihdetilanteisiin.

Päätin käyttää opastavaa kolikkoa jotta tietäisin mihin menisin. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa joista en osannut päättää, ja kolikko itsepintaisesti osoitti minua menemään nuorten aikuisten kesäkuppilaan eli Armakseen. Se kieltämättä on tunnelmaltaan varsin kesäisen henkinen paikka. Melkein aina kun minä tai joku tuttuni siellä on käynyt, on matkaan pamahtanut vielä joku nainenkin, eli odotettavissa oli rentoutumista suurin ja lupaavin veikkauskertoimin.

Ilta muuten oli kevyen, “randomin” toiminnan täyteinen, minä hieman tokkurassa sillä pohjat olivat turhan väkevät. Lisäksi ihmisten paljous hirvitti minua sillä laskuhumala oli porteillani, se koputti ja odotti sisäänpääsyä, se tulisi joka tapauksessa. Join pari olutta, liikuin ja tapasin tuttuja jotka ovat erinomaisia ankkureita maadoittua tuollaisiin intensiivisiin ympäristöihin. Loppuillasta minä törmäsin tupakkakopissa nuoreen naiseen jolla oli erinomaiset rinnat, tarjosin tulta kuten hän pyysi ja jostain syystä, lähes hajamielisesti kokeilin hänen tiskistään munkkejansa eikä hän ollut moksiskaan. Sitten tuli B. Viitanen ja uusi luku kääntyi, selvisi että kyseessä oli joku B:n sukulainen jonka hän muisti pikkutytöstä. B tietysti oli valmis tässä vaiheessa perinteiseen Sontalahtelaiseen perheleikkiin, hän ehdotteli että menisimme minun kämpilleni kolmistaan. Minä epäilin että tyttö synnyttäisi kolmipäisen jälkeläisen jos B. uittaisi tikkuaan tämän suonsilmäkeessä. On minulla tuosta illasta videomateriaaliakin (minkälaista?)! Me hortoilimme kaupungilla vielä hyvän aikaa baariin mentyä sulki. Oli aikamoinen ilon aihe nähdä kun eräs jätkäporukka oli löytänyt suuren liikennelaitoksen kartion, ja sitä käytettiin mm. Megaman-kostuumina (mies huusi “Olen Megaman” kun se oli nurinpäin hänen käsivarressaan). Me nauroimme kippurassa show:lle joka meille tarjottiin tuona kirkkaana kesäisenä aamuna. Hilpeä seurue kartioineen ja kartiotaitelijoineen lähti jatkamaan reissuaan, ja viimeinen havainto heistä oli kun Sub-Way:n ovi oli auki ja kartiosta huudeltiin kuulutuksia patonki-ihmisille. Muistan myöskin ymmärtäväisen mutta turhautuneen opiskelijan, joka kertoi viimeistelevänsä TTY:llä lopputyötään, ja kirosi samalla OPO:n joka johdatti hänet tälle irrelevantille 13 vuoden opiskeluputkelle, joka oli turha jo lukiosta alkaen. Hän aprikoi pizzalaatikko kädessä sitä, että miten hän olisi voinut suoraan hypätä siihen työhön johon nyt on valmistunut tappelun ja vääntelehtimisen kautta. Minä kuulin häntä ja ymmärsin, sillä kiinalaisen sanonnan mukaan kaksi hyvää puhujaa eivät ansaitse yhtäkään kuulijaa. Julistan operaation Keltaisen koodin nyt alkaneeksi (eräs sen symbolinen osoitus on alaoperaatio Kellopeliappelsiini, joka liittyy kiinteästi Deathtimen toisen virallisen singlen B-puoleen piilotettuun salaiseen viestiin, aloitan sen valmistelun 1.6. 2010).

Sunnuntaina oli krapaulaisia tunnelmia. Ei se nyt ole enää pitkään ollut yllätys, että krapula tulee kun juo – eikä vain kun juo, vaan juttu on siinä että viikot elän aika kurinalaista elämää, menen nukkumaan puolilta öin, käyn salilla ja lenkillä, teen päivittäisen meditaation, Tiibetiläiset aamuliikkeet ja Taichin että Qigongin, katson myöskin mitä syön – joten viikonloppuna otetaan kontrastia, silloin nollataan ja eletään aika päinvastoin. Se kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta tuo epätoivoiselta näyttävä päivä joka odotti omia epätoivoisia reaktioitaan ei ollutkaan niin hirveä. Join pari lasia viiniä ja pari olutta loivennukseksi, otin asianmukaisia vitamiineja, ja mikä parasta oli se että ymmärsin lähteä pois kotoa. Lähdin kaupungille hortoilemaan, lukemaan ja kartoittamaan kauniina kesäpäivänä maastoa. Kaikki oli vihreänä ja ihmiset viihtyivät keskenään, he rentoutuivat ja he elivät elämäänsä, niin että kaikessa piili kaunis rauha. Kävellessäni Pyynikillä päin näin Dave Lindholmin kaikki tavaramerkit yllään, pienissä sunnuntaisissa pieruissa, Pyynikin tähden terassilla samalla eri näköisiä ihmisiä parveili pihamaalla polttamassa tupakkaansa, istuskellen terassilla nauttien mallastaan. Mutta takaisin maaston kartoitukseen, miksi kartoitin sitä? Siksi että minulla on tälle kesälle erityisreportaaseja mielessäni. Luultavasti joko itsenäisinä kokonaisuuksinaan, tai sitten osina kokonaisuuksia, kuten tämän syötteen avaus.

Nyt kuitenkin on tullut aika lopetella tätä. Kirjoitin osan tästä tekstistä, suurimman osan varanäppikselläni, sen nimi on “Lauta”, ja sen näppäimistö on kuin kirjoituskoneen näppäimet. Mutta tämä on parempi kuin ei mitään. Minun varsinaiselle näppäimistölleni joka on Microsoftin mukaan roiskeenkestävä, kävi nyt niin että se sai roiskeen ja meni rikki. Enkä nyt puhu siitä että tuo roiske olisi ollut tuopillinen vettä, vaan roiske joka täyttää roiskeiden yleisen standardin omaisen luokituksen. Mutta kuitenkin, nyt kun saan tämän valmiiksi luultavasti menen lukemaan kirjaa jota nyt opiskelen, sitten tulen takaisin ja valmistelen huomisen Deathtimen debyytialbumin julkaisun siihen tilaan että sen voi päästää maailmalle. Vaikkei sille kyllä enää paljoa voi tehdä, sillä silmäni ovat jo niin tottuneet sen kuvaan etten kerta kaikkiaan näe vaikka yhdellä sivulla sen muhkeaa noin parikymmentä sivuista kansikirjasta olisi joku itsetekoinen aikuisviihdekuva, joka kuuluu ehdottamasti vaihtoehtoisten suuntautumisten kategoriaan. No, enemmän viihdettä faneille! Mutta joka tapauksessa, edellä mainitusta, julkaisukampanjallisista syistä johtuen voi vierähtää tovi seuraavaan syötteeseen, mutta senkin aika vielä tulee (DV) joten suosittelen lämpimästi lataamaan uuden DELUXEpak-albumin joka on kyseisessä rajoitetun painoksen special-muodossa extroineen vain rajoitetun ajan saatavilla – samalla kun tutustuu vanhempiin teksteihin, tilaa kaupasta kaikkea ihanaa ja fiilistelee. Kiitos, ja jotta maltti ei lopu kesken odottaessa tätä vuoden (death metal) levyä, minun on välttämätöntä tarjota loppubiisiksi eräs ehkä maailman parhaimpia musiikkiesityksiä mitä vain on tehty ja esitetty.