- Nyt viimein Wu Wei-lähetys (improvisoitu ja leikkaamaton: "Wu wei, kirjaimellisesti "toimimattomuus", on Daodejingin keskeinen käsite. Wu wei on käsitteenä erittäin monimutkainen ja sanoilla on useita eri merkityksiä, jopa suomenkielisessä käännöksessä; se voi tarkoittaa "ei-tekemistä", "ei-pakottamista", "ei-näyttelemistä", "tyhjyyden luomista", "spontaania toimimista" ja "hetkessä virtaamista")
- Uusi esiintyjätulokas Johanna Rutto
- Edellisen ja Suomen musiikkitilanteen syväanalyysia - DeathtimeHome Studiossa
- Operation Obliteration Sessions
- Sessioissa syntynyt cover Iggy PopinI Wanna Be Your Dog:ista
- Krapula, kurkuma ja uudet perunat (?!)
- Murphyn lain mukainen kaava: kova krapula niin kaikki haluavat palan sinusta ja sinä et pysty - “Tuntevatko nämä ihmiset sinut?” kysyi J..
- Määritelmiä ja selvityksiä
- Takana bileet ja Keltaisen Aikakauden viimeiset 2 viikkoa
- Menin bileisiin “vähän myöhässä” (n.6 tuntia)
- Hiski Salomaalaisella otteella improvisoidut sanoitukset laulupelissä, kun en enää saanut selvää ruudulla näkyneistä sanoituksista - Blurry Vision 22/22
- Kaunis elokuinen yö ja matka läpi kaupunginosan
- Huonon olon aallokot ja muistelot juomisista
- Nyt ei oikein irtoa..
- Studiovieraana Kia aka. Kik Lindström
- ...täystuho
- Keltaisen Aikakauden viimeinen viikonloppu
- Miksi headsettiä nostaessa pitää taivuttaa ne kaksinkerroin?
- Taustaäänet johtuvat studiovieraasta
- ..jota ei voi jättää hetkeksikään vahtimatta
- F-sana
- Turkkilaiset studiossa-tilanne
- Kello noin 19:45 ja alamme olla viineissämme vakavalla tavalla!
- Kikin veli on insinööri, Kik puolestaan suunnittelee minun hiuksiani (sillä välin kun lähetys etenee) “My hair looks molested”.
- Studiovieras on Espoosta
- Heikki ja Kaija
- Olenko ainoa joka pitää kun minun hiuksiani laitetaan?
- "Jestas sentään mikä henkisesti sairas lähetys tästä vielä tulee.." - Tissit
- Studiovieras savukeella ja ruuat tulossa
- Sain viestin kesken juonnon: punkkua hissin seinässä!
- Ilta kuin suoraan Bukowskin kirjasta
- "Turkkilainen pariskunta" - On sunnuntai ja aftermath - Ankara väsymys ja tukka kipeänä
- Lauantaisena yönä Huuhtadorfenin pariskunta yllätti meidät
- Bussissa tapasimme niittejä täynnä olevan ex-punkkarimiehen ja filosofoimme musiikista (Kik oli kiinnostunut niiteistä ja minä musiikista, molemmille jotain)
-Bluesbar, henkilökunta ja "ennustajaeukko" ( + legendaarinen sohvapaikka, jolla myös minä ja Anthonias kävimme kuuluisan debaatin, unohtamatta muita tapahtumia!)
- Jälleen upea elokuinen yö (silta tammerkosken yläpuolella, pehmeä live-musiikki joka kantautui Jack the Wankerista ja valot)
- Mutta oli myös kontroversaaleja tapahtumia ..
- Luokittelen tämän reissun kesän lopetukseksi
- Idea studiovieraista oli hyvä! Toivon että saan niitä myös jatkossa..
Tanssilattialla oli tutut tiput. Vanhemmat, eivät paljoa vanhemmat mutta sellaiset jotka ovat liikunnalla estäneet vanhenemisen oireet, he olivat tanssilattialla. He tanssahtelivat minunkin sylissäni. Raunolle joku pieni mies, lyhyen siilinsä, ja pienten kaulustensa kanssa tuli kysymään “Miten tuo mies voi saada tuollaisia naisia?”. Rauno vastasi: “Egolla”. Ja pieni mies oli ihmeissään, mutta lähti pois. Me nauroimme tapahtunutta, ja minä jatkoin liikehdintääni, kuten siellä sopi. Jostain syystä minulla oli ns. Animalistista magnetismia, sillä Montussa jokunen “suicidegirl” antoi pitkiä katseita, kaipaavia ja vakavia suuntaani. Samalla se enemmän tai vähemmän rasittava tyyppi jonka oli pakko kailottaa eräänä talvena pysäkillä, oli paikalla, ja taas sen oli pakko tehdä juttunsa.
Joka tapauksessa, paikkaan johon päädyimme, olimme tulleet olemaan tuttujen ja kaverien kanssa. Siellä nämä myöskin innostuivat melkein tappelemaan eräästä mukana olleesta tyttösestä, ja vaikka olen sanonut että etsin ennemin rauhaa kuin draamaa, oli se tavallaan hauskaa seurattavaa. Jokaisella tuntui olevan jokin lehmä ojassa. Tämä tyttönen irtautui tilanteesta aina aika ajoin kietomalla kätensä minun ympärilleni, ja pojat kuhisivat ympärillä.
Now when I was a young boy, at the age of five My mother said I was, gonna be the greatest man alive But now I'm a man, way past 21 Want you to believe me baby, I had lot's of fun I'm a man
Myös kohtasin soolona vanhempaa seuraa. Seurueen nainen jolla oli sama horoskooppi tuntui pitävän kaikesta minussa. Hän kysyi olenko rokkimiehiä, kenties muusikko, sillä minussa on jotain sellaista. Sanoin että kyllä. Samoin hän piti bootseistani ja kuten sanoin melkein kaikesta. Naisen mies sanoi että peli on menetetty, ja että hän olisi kauriin metsästäjä. Tämä liittyi meidän yhteiseen horoskooppiimme. Muttei siitä tullut haittaa. Paikalle tuli myöskin heidän vaalea kaverinsa, joka näytti tarkalleen takavuosien tuttavuudelta Mirmungelokselta, tuolta savolaiskarjalalaiselta rotunaiselta jota en varmaankaan unohda, en ehkä koskaan sillä hänessä oli jotain vavisuttavaa. Ne jäänsiniset silmät, tummat vahvat hiukset, uskomaton latinaperse ja kroppa jota hän osasi käyttää ja joka oli kirjailtu koristeelliseksi. Nainen joka kutsui minua “alfaksi” ja joka itse oli lyönyt exälleen mustan silmän. Kerrassaan erikoinen tapaus, mutta sellainen jota on miehen hyvin vaikea unohtaa ja kenenkään naisen hyvin vaikea sivuuttaa muistoista. Tämä blondi, jonka näin oli vanhempi mutta kasvoiltaan erittäin paljon yhdennäköinen. Tämä oli myöskin savosta, mutta en tehnyt mahdollista sukututkimusta pidemmälle – sain kuitenkin tämän viileän ja vaalean nauramaan niin että hänellä melkein tuli vedet silmistä, ja se tavallaan kuului minun luontooni?
Tuona iltana tulin pitäneeksi pienen tauon keltaisen aikakauden tyypillisestä kommandomaisesta ahmailusta. Minä vain olin ja annoin asioiden virrata. Samalla tunsin voimani kasvavan – ellei jopa palaavan minuun!
Nuo klassikot pohjustivat erinomaisesti iltamat. Montussa oli muuten hauskan eksoottinen tunnelma. Kelit olivat melko lämpöiset! Tuntui siinä hikoillessa ja niitä egyptijuttuja kuunnellessa, että olisimme olleet jossain casablancalaisessa opiumiluolassa. Tämän tunteen intesiteettiä lisäsi se vaihe illasta, kun jokainen puhui täysin eri asiaa. Myös jokainen tiedosti sen tunteen, että minä hetkenä hyvänsä, Liisa Tuckin valtaa tietäjähenki joka alkaa puhua tämän kautta tulevista ja menneistä. Vaikka kyllä siinä olisi pian käynyt täysin päinvastoin, tämä siksi että Tukkiliisan kanssa ei pelleile tietäjähenget. Eikä kyllä myöskään vainajahenget. Ja tämä taas siksi että hän on vanha Albertiina.
Pysäkillä ollut nainen uskoi että olen joku rokkitähti. Samoin hän epäili että olen näyttelijä, sillä ääneni on sellainen että voisin toimia näyttelijänä.
Kului tästä viikko, ja oli taaskin erinomainen ilta. Huuhtadorfenin ja hänen tuoreen vaimonsa bileet. Perustimme niissä laulupeliä soittavan bändin nimeltä Fuckers. Olin sen laulaja (erittäin suosittu), vaikka olenkin death metal-bändin solisti, kitaristi ja säveltäjä niin vetelin pääsääntöisesti erinomaisesti rock-klassikoita. Lopulta olin niin kännissä etten nähnyt laulupelin tekstejä, aloin keksiä sanoja päästäni, ja hiskisalomaalaisella perinteellä lauloin juhlien isännysmiehestä natsiaiheisia lauluja.
Keltaisen aikakauden loppu häämöttää nyt elokuun lopussa. Punainen aikakausi seuraa sitä. Asetankohan näin intensiivisellä värikoodilla itselleni turhia paineita? Aion joka tapauksessa aloittaa Punaisen Aikakauden pitämällä pientä huilitaukoa, jotta olisin raikas ja elpynyt tuleviin elämän ja aikakauden haasteisiin. Jospa saisin hoidettua tulevat käytännön asiat ja projektit siihen kuntoon että ne toimisivat omalla painollaan tai painottomuudellaan. Yhäti enemmän Keltaisesta koodista Punaiseen siirryttäessä olemme eliminaatiossa. Via Negativalla, jossa vähentämällä saadaan enemmän. Matka tulee valmiiksi kun se loppuu, ja tämä onkin hyvä. Yrjänän loistava, melkein nerokas päiväkirja tulee loppuunsa kun Punainen Aikakausi alkaa (samalla leikkaan irti Nummirokin mustapunaisen rannekkeen. En suhtaudu siihen kuten kunniamerkkiin – pikemminkin koko reissu oli työreissu, mutta ei vain työreissu. Pois se!).
Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen - Saarnaaja
Now is the time to follow through, to read the signs
Now the message is sent, let's bring it to its final end
One-day-I-know-there'll-be-a-place-called-home - P. J. Harvey
Tämän kaiken ohessa sain uuden idean, eräänlaisen suunnitelma B:n synttäreideni suhteen (if all else fails). Keltaisen Aikauden lopuksi Kik Lindström (aka. tarunhohtoinen “Punatukkainen tyttö”, jolla nyt on mustat hiukset) tulee kylään into piukassa. Samalla hän osallistunee Home Studion äänityksiin. Turhaan ei tätä paikkaa sanota Home Studioksi. Täällä on ollut viime ajat lähinnä naisia, viiniä ja laulua. Yhä vähemmän tämä on ollut Se Koti Johon Tunnen Asettuvani. Naiset tulevat uteliaaksi minua ja minun asumustani kohtaan, ja lopulta heidän on pakko päästä kylään. Sitten he tulevat kylään.
Luojan kiitos, viimeinkin EP:n nimikkobiisin ongelma (valmiina oli vain kertosäe) alkaa ratkeamaan. Annankin sen nyt muodostua, emanoitua, manifestoitua ja säveltää itse itsensä pois päästäni, kuin se on muhinut kypsäksi kuten herkullinen padallinen Chili con Carnea (+ valikoima aromaattisen tulisia chilejä). - Näin olen 'elänyt kuin ihminen, sovittanut sanani kuin puhuja, kirjoittanut kuin filosofi.' Materiaali joka on syntynyt kuin puoliautomaattisesti, joka on vienyt minut flow-tilaan on nyt sellaista millaiseksi kaavailin ensimmäisen albumin materiaalin. Se on musiikillisemmin rikkaampaa, raskaampaa, melodisempaa, luonteikaampaa ja kuitenkin karumpaa soundillisesti. Tätä kohtaan monella herää vaikea suhtautuminen, sillä vaikka olenkin entistä tyylipuhtaamassa brutaalin “turmeltumattomassa” death metallissa, niin silti olen noudattanut Deathtimen perustavanlaatuista kaavaa joka on perinteinen + persoonallinen + tekijä X. Melkein valmiit kappaleet ovat Iggy Pop cover I Wanna Be Your Dog ja Freight Train Fire Blues (joka on hyvin lähellä sitä visiota joka minulla oli 2-3 vuotta sitten, kun Viikatteen ja kumppanien keikalla kerroin siitä Anthonias Spetnazille – mikä se on? Kuulet sen EP:tlä, kun sen aika on). Nimikkobiisi on Obliteration. Lisäksi suunnitteilla on kappale Death Ambient. Mahtuvatkohan nämä kaikki tälle EP:lle? En usko, joku on jätettävä pois. Entä julkaisu? Vuoden lopussa, eli jouluksi tai sitten vuoden aluksi. Pääasia että tulisi talveksi. Tämä on hyvin talvinen EP, siirtymäajan projekti joka ei välttämättä enää tule koskaan toistumaan. Kuten ei ole tarkoitus myöskään ensimmäisen albumin toistua esim. Toisessa albumissa. On mentävä eteenpäin, mutta juuriaan ei saa unohtaa. Jostain syystä tämä kuitenkin kuulostaa juuri siltä kuin oletin ensimmäisen albumin, eli Operation Death Metal Hero Session:sin tuotteen kuulostavan. Myös kyseisen projektin bändit, jotka toivat sen tietyn tunnelman ja inspiraation kuuluvat myös tässä: Crowbar ja Misfits sekä hiljattain hyllystä kaivamani Paradise Lost:in Faith Divides Us, Death Unites Us-albumi – erityisesti soundeiltaan.
Tämän kertainen lopetusbiisi alkoi soimaan silloin kun astuin baariin pari viikkoa sitten.
Jokainen ymmärsi yskän.
Ja minä?
Minä porskutin.
PS. Tähänkin tekstiin on piilotettu salainen linkki - löydätkö sen?
- Johdanto
(Aiotusta Wu Wei-lähetyksestä 40 min katosi taivaan tuuliin = suunnitelmien muutos)
- Lähdössä, matkamusana Type O Negativen Bloody Kisses.
- Aprikointia illan ohjelmistosta
- Jouni Hynynen tuli vastaan..
- Ja nyt selvisi miksi – perään!
- Näyttävä sisääntulo; kaikki kääntyivät katsomaan minua!
- Hynysen haastattelu, polttavan kuumat valonheittimet, ja loistopaikka – miksi se kaikki meni pieleen
- Vihreiden nainen lopetti puheripulinsa
- Ohjelma tarkistettu, Tapahtumien Yö loppuu juuri kun yö alkaa
- Kirjakauppakierros
- Burka: Hipit ja beatnikit eivät ole kuolleet, vaan asuvat tässä kirjakaupassa. Erinomainen kirjavalikoima!
- Akateeminen Kirjakauppa, kirjailijahaastattelu jota en juuri seurannut ja elähdyttävät epifaniat rajatietohyllyllä
- Bonus: Kaupin Tähtitornikierros (+ mainonnallinen huijaus!)
- Lähdentö (tiedotteita erinäisistä asioista)
- Deathtime jälleen Home Studiossa ("Operation Obliteration")
- Blogin kaupallisista palveluista tiedote
Unet ovat olleet aika erikoisia. Eräässä unessa näin poimivani kadulta onyxin, se viittaa jotakuinkin siihen että poimin elämänmatkallani symbolin, joka symboloi mielenrauhaa ja henkistä tasapainoa. Olisi aikakin. Toinen uni oli sellainen jossa katselin saksalaista televisiolähetystä, se oli teini-ikäisen pojan itsemurhasta. Poika oli mennyt sateisena yönä parvekkeelle, ottanut aseen ja ennen kun oli ampunut päänsä palasiksi, hän oli hakannut itseään kasvoille ja raivokkaasti ja huutanut. Ehkä itkenytkin.
Oltuani tanssimassa, jotain napsahti. Menin ulos ja poltin savukkeen ulkona, tai terassilla. Ensiksi pari naista tuli luokseni, toinen oli tavallisemman näköinen, toinen tumma ja mahdollisesti ulkomaalaistaustainen nainen (näyttävä, muodokas, päällään pieni ja musta) tulivat pummimaan minulta tupakkaa. Naureskelin että en tajua missä ne näkevät minussa kyltin jossa lukee että olen tupakka-automaatti. Kun he olivat aikansa jankuttaneet, he menivät viereisen miehen luokse ja toinen näistä neideistä tuli voitonriemusena sanomaan että sai kun saikin tupakan – komentamalla että “anna tupakka”.. Minä sanoin että no hyvä teille ja onneksi olkoon. Pian kuitenkin pari naista tuli taas viereeni, tai oikeastaan useampi, toiselle puolen tuli afrosuomalainen nainen ja toiselle siis suomensuomalaisia blondeja (paikka oli täynnä nimenomaan blondeja, ja tietysti ulkomaalaisia – go figure?). Toinen jäi puhumaan kanssani. Joka jäi puhumaan kanssani oli melko pieni, hänellä oli kimeä ääni ja hän näytti Deathproofin naispääosan esittäjältä. Sanoin sen hänelle, pian sen jälkeen kun olin nostanut hänet yhdellä kädellä istumaan viereeni (hän oli niin pikkuinen, että ei meinannut ylttyä ilman apua) ja sitten sanoin että minä puolestani olen se leffan pahis. Sanailumme muistutti kieltämättä hieman tuota leffaa, sanoin mm. Että hän on varsin kompaktin kokoinen, ja hän naureskeli sitä ja kysyi että onko se hyvä vaiko huono asia. Hän tuntui nauttivan kovasti seurastani sillä sen verran hän otti minusta nojua, ja ottipa vielä ylös leffan nimen (Deathproof). Kun hän kysyi että miksi olen pahis, sanoin että siksi koska hän on leffan karismaattisin tyyppi. Kun pieni blondiini oli lähtenyt (ilmeisesti hänen poikakaverinsa soitettua?) hän lähtiessään halasi minua vielä erikseen ja en ehtinyt olemaan kauaakaan paikallani, niin luokseni tulee lyhythiuksinen blondi. Molemmat heistä valittelivat että afrosuomalaisia miehiä ei ollut vain tämä, vaan eräs toinenkin menomesta täynnä ja että he olivat yhtä tuttavallisia kuin joku kauhuelokuvan jättiläismustekala jollekin matkustajalaivalle.
Voisi varmaankin sanoa että Keltainen aikausi on osana vuotta jonka on määrä päättää Hiljaiset Vuodet? Vaikea sanoa, sillä se on osana jotain missä pyritään pitämään tasapainossa suunnitelma ja spontaanius. Keskitien hankaluus on sen jatkuva dynamiikka; hyvän ja pahan tietoisuus ihmisessä ajaa yleensä ihmisen nojaa jompaan kumpaan ääripäähän. Nojaaminen viittaa passiiviseen tuen hakemiseen. Eikä lainkaan aktiiviseen liikkeeseen osallistumiseen.
“Mies ei näytä suuruuttaan olemalla jommassakummassa ääripäässä, vaan kun hän koskettaa molempia yhtä aikaa” - Blaise Pascal
Samoin Keltainen Aikausi on sykli jolloin laajennetaan ja herätellään uudestaan sosiaalisia verkostoja. Tästä syystä häät olivat erinomainen kiintopiste, jossa jotain lempeää ja levähdyttävää oli havaittavissa. Ihmiset olivat ystävällisiä, jännittyneitä ja rentoja. Kaikki ajoittain, mutta siinä kaikessa oli tuttavallisuus ja hyvänsuopuus joka jollain tavalla herkensi mielialaani. Itse asiassa krapula teki sen myös, mielialat vaihtuivat nauruun purskahtamisesta aina kyyneliin liikuttumisesta erään vanhan naisen lukeman runon aikana joka käsitteli kiehtovalla tavalla panenteistisia teemoja, aina sisäisen rauhan löytämiseen, kaikki tämä oli kirjoitettu wakawanhaan suomalaiskansalliseen runomittaan.
Se mikä tässä aikakaudessa huomattavaa on se, että aina kun lähden autoilemaan vastaani osuu keltaisia autoja. Yleensä vielä tietyllä erottuvalla sävyllä. Tietysti tietynväriset autot ovat yleisempiä kuin toiset, mutta viimeksi maanantaina olin ennen kauppaan lähtemistä miettiä sitä tietty keltaista farmaripösöä, ja kuinka ollakaan näin sen parkkipaikalla kun menin kauppaan! Ja ei tämä ole vain jäänyt autoihin, vaan näitä ilmiömäisiä kohtaamisia on myös muiden kulkuneuvojen kanssa. On mielenkiintoista törmätä jonkun kulkuneuvon keltaiseen versioon, mitä ei näe usein.
Oli outoa olla häissä, kun olen käynyt viime vuodet vain hautajaisissa.
Ilma oli erittäin kuuma ja täysin tuuleton. Otsalla oli enemmän karpaloita kuin tulevana syksynä metsässä. Paikkana kaunis Tampereen maaseutu Aitolahdessa. Kirkko oli wanha, joskus 20-luvulla rakennettu, vieläpä muistuttamaan keskiaikaista kirkkoa. Olisi ollut aika jännä elellä tuona aikana, kirkko oli varmasti jotain ihmeellistä silloinkin.
En ollut koskaan käynyt tuossa kirkossa. Katsoin ajo-ohjeet internetistä, pistin osoitteen puhelimeni GPS:n ja kirjoitin vielä varmuuden vuoksi suttupaperille tiennumerot ja muut kääntyilyohjeet. Jälkimmäinen oli fiksusti tehty; puhelin kadotti antamani osoitteen joten olisin joutunut arpomaan mihin mennä. Matka oli hyvinkin tyylikäs ja rock-henkinen kun kauniilla Prelullani paahdoin läpi moottoritien, kaikki mahdolliset luukut ikkunoista kattoluukkuun auki, samalla kun kädessäni lepatti ajo-ohje ja radiossa soi Type O Negativen Life Is Killing Me-albumi. Se on hyvä levy. Bloody Kissesiä ja October Rustia ei nyt taida oikein mikään muu levy ylittää jatkumossa, mutta niiden jälkeisestä tuotannnosta Life Is Killing me on eräänlaista uusklassista Type O:ta.
Häät olivat 8.8. ja laitoin hääkirjaan tekstin “Onnea 8.8. Wedding Band” vrt. tähän. Huuhtadorfen on menossa nuorikkonsa kanssa honeymoonille Berliiniin, ja siitähän tuli laskettua myöskin leikkiä. Että hän nähdessään juutalaisen ja poliisin samaan aikaan, sanoo kasvoilla vakava ilme: Juden. Ennen aikaisesti päättyneen matkan jälkeen hän aprikoi, lapsekaan hämmästyneenä: “Sain porttikiellon SAKSAAN!!”.
Häiden jälkeen lähetin ottamiani valokuvia Huuhtadorfenille. Pistin mukaan viestin, että jos kuvissa esiinnyn minä, joko minua selvästi nuoremman tai vanhemman nais-seuralaisen kanssa ja vielä vähissä vaatteissa, että hän tällöin poistaisi välittömästi kuvat ja laittaisi tämän muiston “pimeän puolen episodit”-kansioon.
Luen nyt varastoon jääneitä, lukemattomattomia kirjoja. Näitä on seuraavat:
- A.W. Yrjänä:Päiväkirja vuosilta 1995-2008 (Erinomainen, jota olen tarkoituksella pyrkinyt lukemaan säästeliäästi)
- Pirkko Haapanen:Cicero Puhetaidosta
- Jari Kekäle & Esko Murto: Narnia Todellisuuden Peilinä
Tätä nimenomaista julkilausumaa kirjoittaessani olen juuri aloittanut tuon jälkimmäisen opuksen lukemisen. Aiemmin luin sitä vain sieltä täältä. Minulla välähti että tämähän on itse asiassa hyväkin idea. Kyseessä on kaponen pieni vihkonen, jonka ostin 2€ alennusmyynnistä. Ensinäkin on kannattavaa kirjailijalle, että hän lukee muista kirjailijoista, ja toiseksi mitä kirjan alku on osoittanut on jotain minulta hieman taka-alalle jäänyttä, ehkä jopa kadonnutta. Hiljaiset vuodet ovat olleet alati enemmän ääntä pitäviä, mutta silti stoalaisen tieteellisiä perusvireeltään, jolloin romantikko minussa on pysynyt lomautettuna. - Eikä Hiljaiset Vuodet itse asiassa nyt niin hirveän hiljaisilta ole vaikuttaneet, mutta se on ollut niiden pääpiirre – luonto. C.S. Lewis oli nuorena mielikuvitukseltaan villi, ja saattoi helposti ajautua haltioituneeseen tilaan. Tämä saattoi johtua erinäisistä syistä, jotka ovat näennäisen vähäpätöisiä – mutta sama pätee minuun! Olen ihastellut jo pienestä pitäen tiettyjen asioiden luonteenomaista ilmiömäisyyttä, jopa turhan tuntuista (vaikkakin kaikki on turhuutta!) C.S. Lewis alkoi löytämään “iloa” ateistivuosinaan – se on jotain, katkeransuloista kaipausta. Hänen “rationaalisuutensa” (lainausmerkeissä siksi, että se on ladattu termi, eikä kirjaimellinen) aikakautena. Samoin minä olen toiminut tasapainottavalla tavalla, en niinkään vasenta aivolohkoa hyläten, vain oikean valtaa lisäten, olen jälleen löytämässä tuota harmonisoivaa tunteen paloa.
“En osaa puhua sellaisista asioista mistä ihmiset täällä haluaisivat puhua, paljonko Suomessa maksaa ja mitä saa ostaa ja paljonko palkkaa, minua kiinnostaa se mitä minussa on, ihmisten väliset suhteet ja niiden järjestäminen, sosialismi, yksityiskohdat kuten kuoppa jalkakäytävässä tai näppyllä naisen poskessa, sellaisiin seikkoihin minä perehdyn, hintojen vertailu on täysin typerää.”- Pentti Saarikoski
Häistä muistan kun Huuhtadorfen, morsian, ja pappi juttelivat eniten heidän mieleensä olevista Raamatun kohdista. Huuhtadorfen pitää yllättäen Vuorisaarnasta, vaimonsa Laulujen Laulusta ja papista en tiedä. Huuhtadorfen vinkkasi että minä puolestani pidän Saarnaajan kirjasta, ja se onkin totta. Naureskelin että se ottaa heti luulot pois lukijalta, ja aina aika ajoin palauttaa tämän maanpinnalle: “Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”. Sanoin että oikeastaan se on hyvin neutraalin viestin antava, eikä pessimististä, sillä se sanoo että hyvät ja pahat päivät molemmat ovat haihtuvia ja ajallisia, jos sinun hyvät ajat haihtuvat, niin sen tekee myöskin pahat ajat. Pappi selvästi vajosi mietteisiinsä ja sanoi “hmm” ja nyökytteli hyväksyvästi, kasvot vakavoituen. - En alkanut saarnaamaan, mutta tuota neutraalia lopputulosta kutsutaan myöskin (sisäiseksi) rauhaksi - oikeastaan se aktivoituu vasta silloin. Silti Saarnaaja ei kehota asketismiin, vaan kultaiselle keskitielle. Carpe diem. Myös Keltainen Aikakausi on täysin turha, mutta ajallisuuden mittakaavassa tarpeellinen.
“Kapakassa ihmiset söivät ja joivat, tavaratalossa he tekivät ostoksia ja katselivat tavaroita, joita heillä ei ollut varaa ostaa; he lukivat huonoja lehtiä ja huonoja kirjoja; illalla he menivät elokuviin tai istuivat kotona katselemassa televisiota tai tuttavien luona juoruamassa; ihmiset elivät ja olivat onnellisia joskus, onnettomia josukus; tietämättä syytä siihen he elivät, ja syytä tietämättä he kuolivat – ei ole yritettävä osoittaa, että kaikki mitä he tekevät on naurettavaa ja arvotonta, on yritettävä paljastaa heille, että heidän elämänsä juuri sellaisena kuin he sen elävät on täynnä sisältöä ja merkitystä, jokainen hetki.” - Pentti Saarikoki
Funtsin että hakisin Alkosta elämäni ensimmäistä kertaa pullon Sorbusta..se on poistumassa valikoimista, joten eikö olisi joltisenkin moukkamaista jos en olisi koskaan edes maistanut sitä? Jos nyt illan aikana juon niitä vaikka 4 pulloa, niin kansanperinteen vaalimisen suhteen se tuskin olisi yhtään liioittelua!
Korvaan päivittäisen maitoni Sorbuksella.
Korvaan salipiimän Sorbuksella.
Pulloa hakiessa sain huomata että joko karismakerroin on noussut tai Alkon salainen tunnussana on "Sorbus." Kalevan myymälästä se oli loppu, niinpä sieltä soitettiin ja varattiin minun nimelläni toiseen Alkoon pullollinen tätä kansallisviiniämme! Oli hyvin arvovaltainen fiilis mennä hakemaan varta vasten minulle varattu pullo Sorbusta (josta otetaan kohta maistiaiset)! - Mieti, Sorbusta? Olen kuin jetset-luokan “alan mies”.
Päälläni oli tämä Deathtimen paita. Se lisää street credibiliteettiä. Ostakaa siis näitä vaatteita noin 3 000 kpl henkilöä kohden - näin teillekin varataan oma Sorbus ja minusta tulee keskimääräisen rikas, jolloin voin vuokrata melkein mitä tahansa!
Kun oli aika maistaa tuotetta, havaitsin että mausta tulee mieleen nuoruus noin 10 vuoden takaa + pihlajan aromi.Tuo maku joka oli tuttu 10 vuoden takaa taas oli Aperitan makea, mutta tempperamenttinen aromi.
Lopulta kun juoma oli juotu, voin sanoa että onhan se sitä itseään, ja kummallista miten sen valmistus loppuu jos se peräti oli loppuunmyytykin joistain Alkoista. Juomahan on oikea hittituote!
Luku 2.Naiset ja sosiaaliset kokeet (feat. Keltainen Aikakausi)
Brassinaisilla on takapuoli kerrassaan uskomaton. He ovat tulen kaltaisia naisia kuten kirjoitukset lupaavat. Olin kuin Heikki Silvennoinen Tonnin seteli-sketsissä kun kohtasin tämän naisen pysäkillä. Kun olin sytyttämässä savuketta hän nappasi välistä tulen. Kun nousimme bussiin, nauroi kuski kun selitin että kauniiden naisten olisi maksettava komeille miehille. Nainen ei maksanut vaan sanoi että miehet kylläkin maksavat naisille. Bussikuski sanoi naureskellen että hyvä yritys mutta parempi tuuri seuraavalla kerralla. Kun olin istunut paikalleni, brassitar (hänen pahasti katsovat veljensä vierestä) kysyi: "No, minne komea mies on matkalla?" Pidin tilanteen Tarantinomaisesta dialogista, jälleen elämäni näytti elokuvalta ja minä elin mukana. Miten nuo naiset voivatkin olla niin täynnä osoittelevia seksiobjekteja?
Muutoin tuona iltana olin aika hyvissä tunnelmissa ja löysin kauniita naisia joiden vastaanottokykyä testasin eri keinoin. Upealta blondilta, jonka pienoinen mekko oli ahdettu täyteen femiininisen ihanuuden lahjoja, omasi isot korvakorut, joten kysyin että minkä bändin CD-levyt ne ovat. Hän sanoi että oliko tuon loukkauksen tarkoitus vihjailla hänen korvakoruistaan (rinnat olivat kaksi elinvoimaista tissiä ahdettu vierekkäin vartaloon ja kasvoihin jotka saavat miehen olemaan täynnä nousevaa tulta) hän viittasi valtavaan stroboon ja sanoi että ne ovat siltä ajalta, ihan kuten pulisonkini, johon vastasin että nehän ovatkin kuin Suomen metsä joka kasvaa yöllä niin että tuhina käy. Tulin jo paikalle jonosta erään hyvin näyttävän bruneten kanssa, jonka kaveri oli ehkä vielä näyttävämpi – mistä tuollaisia rotunaisia voi tulla (Miguelos sanoi että hänen kasvanut naisonnensa on minun keltainen aikakauteni tarttuneena häneen – minä sanoin aluksi että mies on saanut minusta jotain viehättävää energiaa kun hän oli ajamassa keikkabussia ja nainen halusi hänet, enkö muka ole ollut hänelle hyvä opettaja?) Muutenkin asiat tuntuivat olevan hyviä, sillä ihmiset olivat erityisen mielissään paikallaolostani, tutut ja tuntemattomat. Keltaiseen aikakauteeni sopivia asioita, ja jos Luoja suo niistä kasvaa alati voimakaampia yhteyksiä minuun (onko punainen aikakausi roihuavana syyskuun tulena?). Kuka on tämä eräs mies johon olen tutustunut ilmeisti jollain reissulla ja joka pitää minusta? Kun hän oli tupakkakopissa, ja puhui blondille jolla oli vartalo, kasvot ja sileiksi harjatut hiukset, hän sanoi että hakisin tanssimaan tätä tyttöä..hän sanoi että tuntee tämän ja että tämä 'nainen lämpenisi lähes salakavalasti jos heittäisin hänelle travoltat'.
Illan tarkoituksena ei ollut muuta kuin ottaa jälleen, pitkästä aikaa kontaktia tuntemattomiin ihmisiin. Ja pitkästä aikaa lähdin kaupunkiin rauhallisin mielin, voimallisin ja rauhallisin. Pääsin kaupunkiin ensin myöhästyneenä ja paikan päällä en oikein tiennyt että mitä keksisin – mutta annoin taas kolikon ratkaista (arvassa on jotain jumalaista, sen sanoin Petralle joka sai riimun joka muistutti hänen nimeään). Kaiken edellä kerrotun lisäksi (ja pienten tarinoiden joita en edes mainitse, esim. Ystävällistä ja komeaa miestä joka oli tatuoitu ja sen oloinen että hän harrastaa taistelulajeja joissa voidaan repiä pää irti, mutta jonka kanssa olimme kuin wanhat ja hyvät ystävät. Tai sitten repliikkiäni jolle nauroi Marjudiini, Porilainen ja blondi joka lopulta lopulta peruutti syliini “Do you want to have sex with my sexy body” samalla kun hirveä joukko miehiä yritti valloitta häntä ja hänen porukkaansa - tai Dollyn veljeä johon nyt tutustuin paremmin, tai niitä fitness-naisia joista kaunein – sormuksineen - joka saavutti minua tanssillaan kun olin aluksi heidän porukkansa edessä heittänyt muutamat “travoltat”..entä sitten ) kun poistuin paikalta, ennen kun tapasin tämän brassin, poistuin samaa matkaa minulta tulta kysyineiden naisten kanssa joilla oli stetsonit ja joiden sanottiin olevan maalta, he tarrasivat kirjaimellisesti minuun kiinni kunnes tapasin wanhan tuttavan Pilven joka myöskin kävin minuun kiinni ja me syleilimme. Samalla Sin Citymaisesti alkoi salamoida, ja menimme sateensuojaan jossa syleily jatkui. Kun olimme täysin märkinä, ja päätimme lähteä jatkamaan matkaa, hän sanoi kysyi minne olen menossa ja sanoi vielä että nyt saisit läpimärän naisen mukaasi.
Kaiken muun lisäksi en vieläkään unohda miestä joka ensin lauloi tuossa kaatosateessa "I'm singing in the rain" ja sitten sanoi olevansa "venäläinen huora", ja tanssahteli (vrt. riverdance) sateenvarjonsa kanssa laulaen jotain slaaviaksentilla.
Luku 3. Aftermath
Kukkaisviikoista en voi sanoa tehneeni mitään erityisempää erikoisraporttia. Ahdistavaa kun on noin hieno kesä, mutta silti tuntuu koko ajan siltä että jotain jäisi puuttumaan siitä. Taas tämä tyypillinen vaikeus elää hetkessä, käyttää energiaa johonkin mikä ei ole tällä hetkellä relevanttia. Mutta jotain osaa ottavaa minä silti tein. Kävin testaamassa maailmanpyörän! Oli läkähdyttävän kuuma ilma, vaikka ilta oli jo pitkällä. Minun piti tavata tyttöä nimeltä John, ajattelin soitella olevani kaupungilla kun olen ensiksi käynyt maailmanpyörässä. Kun olin ohittanut jonossa puolenvälin, alkoi ankara rankkasade, niin kova että osa ihmisistä lähti jonosta kokonaan pois! Minä sitkeänä mulkvistina jäin jonoon odottamaan vuoroani. Kun sitten lopulta olin päässyt koneeseen, muistin korkeanpaikan kammoni joka otti kyllä kokolailla kovasti kierroksia kun aloimme nousta Raatihuoneen yläpuolelle! En voi sanoin kuvailla sitä kauhua jotain aloin kokemaan, etenkin kun muutenkin minulla oli taas depression oireet nostaneet päätänsä (myöskin unet ovat olleet järkyttäviä painajaisia jotka herättävät minut aina hyvin varhain aamulla) ja tehneet ilostakin puurtamista, meinasi se sitä että aivojen serotoniinit ja muut hyviskemikaalit loistivat poissaolollaan - mikä hieman pahensi asiaa. "Pelko tarttuu kuin putoava mies". Tämä kuitenkin toimi meditatiivisena kokemuksena jossa sain katsottua pelkoani silmästä silmään, ja kun sitä tekee aikansa, se katoaa. Olin siis läpimärkä, kauhistuneena nytkähdellen nousevasta korista jossa kanssani oli kaksi pikkupoikaa ja yksi vanhempi mies. Tunsin ylimääräistä märkyyttä kun korin katon reunasta alkoi valua runsas vesinoro kättäni vasten, huomasin kun pikkupoika katseli sitä näkyä ja sanoin hänelle että "Tämäkin vielä". Pikkupoika nyökkäsi, ja kipeästi keinunut korkeanpaikankammon masiina jatkoi pyörimistään. Pelko katosi kun nousu oli loppunut ja olimme ylhäällä, se vain oli hävinnyt ja loppu oli täysin normaalia oleilua.
Tässä kohtaa ei vielä tuntunut missään
Hyi helkkari!
Aargh!
Noi kusiaiset tuolla oli ihmisiä!
"Räystäästä tippuva vesi sadepäivänä ja toraisa vaimo ovat yhdenveroiset."
Helvetin Mylly Itse!
Muutoin minun oli otettava pieni tauko kesästä ja sen velvollisuuksista. Niinpä viihteen ja keltaisen aikakauden funktioiden ylläpitämisen sijasta painuin maalle. Aika siellä oli miellyttävää; siellä kyllä vierailee, mutta siellä ei järin mielellään kyllä asu. Tällä kertaa siellä vallitsi syvällinen rauha, kesän rauha ja harjoitin myöskin silmät auki harjoitettavaa meditaatiota mikä oli uusi ja outo kokemus. Saatoin vain istua ja katsoa eteenpäin, kuten itse Buddha joka jo valaistuttuaan Sydän- , vai oliko se Timanttisutrassa sijoittaa katseensa eteenpäin kuin mikäkin Tathagata – ellen sitten nojannut aitaa vasten ja tehnyt samoin, jolloin koira eli Rymy-Eedami, eli Antero Reuhka, tullut istumaan viereeni ja katsomaan myöskin eteenpäin. Äityliini haukkoi koiran hörökorvaksi kun ei saanut tästä kunnon kuvaa, ja se olikin hyvä nimi. Mutta minusta Amos Lahnapuro tykkää, se pesee minun jalkani ja käteni, ottaa jopa tassulla otteen kädestä niin että se voi sen tukevasti pestä.
Itse "hörökorva" kuten äityliini asian ilmaisi
Niin, ja onpahan pihapiirissä muitakin kuriositeetteja. Porukoiden koiralla on "uusi kaveri" rupikonna - who clearly doesn't give a fuck - porukoiden talo nyt vain on osunut sen valitseman öisen jaloittelureitin varrelle. Yön tullen alkaa aina kurnutus ja haukkuminen. Koira oli tökännyt sitä kuonollaan, niin rupikonna oli hypähtänyt taaksepäin, Rymy säikähti ja hypähti itsekin metrin taaksepäin! Urhea vahtikoira, metsässä kannattaa katsoa mihin se juoksee, ja pysyä vauhdissa mukana - silloin se on todennäköisesti nähnyt karhun. Harmi vain kun taitaa olla se rupikonna levolla, se ei suvaitse näin päiväsaikaan tulla ihmisten ilmoille, tervehtimään karvaista ja tempperamenttista kaveriaan.
Maalla olin myöskin siksi että auton mankka piti asennuttaa. Jokunen kuukausihan tässä menikin kun ei ole käytännössä autossa radiota ollut lainkaan. Ai että se tekikin gutaa. Ensitöikseni testasin Deathtimen esikoisalbumin ja voin sanoa että sen soundit vaativat erinomaiset soittovehkeet autoon. Istuin autossa ja kuuntelin hartaana levyä, samalla kun sylissäni oli valkoinen kissa jolla oli eriväriset silmät. Se teroitti kynsiänsä jalkohini, ja rentouduimme.
Myös muuta on keskikesän myöhäispuolella tapahtunut, ja kirjoitan sen nyt tähän jokaisen suomalaisen lukijan etuoikeudeksi ja mieliksi. Deathtimen Operation Obliteration EP:n äänitys-sessiot ovat alkaneet. Tosin deadline on varsin väljä, kyseessä on uutta ja täysin ennen julkaisematonta materiaalia, kuin myöskin jo julkaistua materiaalia sisältävä lyhytsoitto joka ilmestynee joko loppuvuodesta, ellei ensi vuonna. Myös aikaisempi ilmestyminen on mahdollista, mutta en aio pitää nyt kiirettä ja paineita tämän kanssa, sillä minulla on myöskin muita hommia. Albumi hoitui kyllä omalla painollaan mutta edellytti aktiivista osallistumista, josta vierottautumiseen meni päivä ja kaksi, nyt sellaiseen energian suuntaamiseen ei ole varaa. Olen kirjoittanut uutta materiaalia parin biisin verran, ja soittanut harjoitusdemoja, samalla testaten uutta laitteistoa ja hakien yhtenäisempää Deathtime-soundia. Mutta sen voin sanoa, että on sitten tämä hehkuvan kuumassa Home Studiossa taottu soundi ja uudempi materiaali sitten sen verran korkealaatuista, ja lupaavaa että tyytyväisyysasteikkoa on nyt viimein oikeassa mittasuhteessa V-käyrä-asteikkoon (kun V-käyrä on nousussa, on se sama kuin että autossa olisi bensamittari osoitin kohti E:tä ja auton lämpömittarin osoitin kohti “kohta räjähtää”, kun taas tyytyväisyysasteikosta puhuttaessa ovat nämä arvot kerrankin kohdallaan). Tämän operaation voisi sanoa olevan eräänlainen siirtymävaihesessio, jossa mennään entistä lähemmäksi alkuperäistä visiota ja samalla pyritään kasvamaan. Mitä meinaan kasvamisella, on sitä että juuri kun mukavasti totuttiin aikaisempiin kuvioihin, laitetaankin uusi vaihde silmään ja ylitetään itsensä jälleen kerran. Jos Luoja suo, tästä voi tulla vielä suurempi menestys kuin ensimmäisestä noususta, mikä edelleenkin pelaa on legendaarisuuden liigassa. Deathtimen ensimmäinen albumi on innovatiivisuudellaan ja omalaatuisen maailmansa ansiosta lunastanut kaikki odotukset. Se mikä tässä kehityksessä myös on kyseessä, on se että se mikä on Deathtimea, säilyy, mutta en usko että ensimmäistä albumia tullaan tekemään toista kertaa uudestaan – ei Deathtimen tai edes minkään muun bändin toimesta, vaan tuleva materiaali on jälleen kokonaan oma lukunsa. Siitä tulee kyllä niin kovaa kamaa että naisilla lissahtaa hunajat housuun ja miehille paskat. Lataa ensimmäinen albumi tästä.
Päätän tämän kertaisen syötteen jokaisen elokuun vaatimalla traditiolla, eli kappaleella Elokuun Kruunu,sillä "on vielä kesä, mutta kohta on syksy".
PS. Ruokavinkkinä annan seuraavan myöskin raakaravinnosta (ko. konseptia en nyt ihan täysin osta, mutta ainakaan tässä tapauksessa siitä ei ole haittakaan) käyvän aamiaisena käyttämäni ruokakokonaisuuden:
- 1 valkosipulin kynsi
- 2 (yleensä veri-)greipin mehu
- 1 ruokalusikallinen oliiviöljyä, luomua ja kylmäpuristettua
- 2 luomutomaattia
- Vesimelonia
Erinomainen viilentävä ja äärimmäisen energisoiva sekä kohentava ateria. Tee niin että ostat ainakin tomaatit luomuna, mielellään myöskin oliiviöljyn, greippi ja meloni jotka ovat kuorittavia eivät ole ihan niin tarkkoja tämän asian suhteen. Eikä valkosibulakaan.
(Ei, pöytä ei ole paskainen, sinun näyttösi on, ti-hii;)
Kahvina olen juonut kahvia jossa on ollut mukana kanelia, lakritsinjuurta sekä hunajaa vielä mukissa johon kahvi on kaadettu. Maitoa saa käyttää, vaikka tietysti terveellisintä on juoda kahvi pelkiltään, en minä silti ole fasisti vaan rakastaja. Kiitos.
Tekstit
