Introspektio 2012: Non + Ultra (Gnōthi seauton)

Tämä teksti on jo vuoden alusta, mutta koska blogissa ja blogeissa on nyt uusi järjestys, on tämä kerta kaikkiaan vain siirtynyt yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, odottaen oikeaa hetkeänsä.

Olkoon niin, mutta nyt on se hetki.

Jutussa on havaintoja rungoksi noin vuoden takaa, ja täydennyksiä ja uusia kohtauksia viime ajoilta.

Olen otsikoinut nämä tapahtumat, mutta niillä ei ole erityistä järjestystä, eikä epäjärjestystä. 

Aloitetaan tällä.

Vuosisykli numero 7

Numerologian mukaan tämä vuosi on ollut minulle luvun 7 vuosi.

Numerologiassa on 9 erilaista vuosisykliä, joista 8 jakautuu aktiiviseen ja passiiviseen, 4&4, ja 9. sykli on puolestaan neutraali ja edeltää uuden alkua.

Se on mielenkiintoinen teoria, johon törmäsin alkuvuodesta kokolailla sattumalta, mutta jostain syystä nämä sykliteoriat ovat olleet aika osuvia, vaikka niitä olisi verrattu satunnaistenkin ihmisten elämäntilanteisiin.

Minun kohdallani tuo violetti aikakausi (joulua viettäessäni porukoilla oli normaalien joulukoristeiden ja värien lisäksi paljon violetteja teemoja!), 7. vuosi, oli jotain jonka ehkä voi sanoa osuneen myös kohdalleen.

Se on määritelmältään hidas vuosi, jolloin itsetutkiskelu ja eräänlaisessa stagnaatiossakin oleva vuosi. Aika jolloin ei paljoon pitäisi ryhtyä.

Voi veljet, pitikö se paikkansa?

Eräänä ominaisuutena oli sellainen täi tervassa-tunne, että mihin nyt ryhtyikään, esim. Deathtimen The Brutal Aesthetic:in kanssa, Antologian kanssa, minkä tahansa. Asiat vaativat vaivaa, ja tuntui että tietty resistanssi olisi myöskin ollut läsnä. Esimerkiksi mitä tulee sosiaaliseen elämään; baari-illat päättyivät tällä kertaa useammin kuin koskaan erimielisyyksiin ja lähes tappeluihin erinäisten ihmisten kanssa. Yleisin syy oli yksinkertaisesti taistelu rajoista, ja kieltämättä olihan se opettavaista kun näyttää niiden todellisuuden kusipäisemmille yksilöille jotka ovat tottuneet koko elämänsä ajan olemaan itsekkäitä tyranneja, jotka kävelevät tuttujen ja tuntemattomien ihmisten yli. Kuitenkin etenkin loppuvuonna tuo alkoi kääntyä täysin eri suuntaan, aloin tapaamaan uusia ihmisiä, ja vanhat tuttavuudet tulivat takaisin kuvioon. Viimeinen kuukausi, pari, olivat puhdasta juhlaa kun hiljaksiin olin vuoden aikana päättänyt että jätän koko aktiivisen sosialisoimisen ynnä muut vastaavat puhtaasti passiiviseen tilaan ja pyrin keskittymään itseeni. Kuinka sitten kävikään, keksin että viihdytän itseäni ns. Ristonakki Rasia-tanssilla, ja sain havaita että naiset lähes tulkoon kirmasivat hinkuttamaan sylitanssia syliini, kylläpä eräs jopa raahasi minut pois lattialta ja menimme hiljaisempaan tilaan. Toisella kerralla edellinen jotakuinkin jatkui, jos ei nyt sylitansseja tullut, niin kyllä ne aina jotenkin osasivat kulkeutua välittömään läheisyyteeni, ja eräs sanoi että on fanini "Mun täytyy tunnustaa, oon sun fanis. Pidä toi, kun muut miehet tanssii vaan niin joten (tekee ontuvaa ja kornia tanssiliikettä)". Ehkä olisin selvinnyt vähemmällä jos olisin koko vuoden pitäytynyt tilanteista, joista tosin läheskään aina ollut vastuussa, vaan ne löysivät minut. Liekö se toiminut opettavaisena puolena, että sain kovemman profiilin harjoitusta tasaisin väliajoin?

No, pian tämä vuosi on ohitse, ja samoin 7. vuosi. Minun piti jo ennen tuota vuotta pitää vielä "Purppura-aikakausi", mikä liittyy minun värikoodivuosikehitysohjelmaan, ehkä tämä oli kyllin lähellä sitä?

Joka tapauksessa, näistä kosmisista (?) esteistä huolimatta, Luojan kiitos sain projekteja valmiiksi ja uudet vielä loppuvuodesta käyntiin (myös aloittamassani budolajissa pääsin ensimmäisestä graduoinnista läpi - se tosin on jäissä, riippuen mikä on asuntokysymykseni laita).

Mitäs muuta?

Pako Home Studiosta

Asunto on ollut jo pitkäaikainen ongelma, johon rupeaa väkisinkin tulemaan jonkinlainen ratkaisu.

Jos Luoja suo ja oikeus voittaa, saan vihdoinkin uuden asunnon. Tilapäisen, jos oikeus voittaa edes vähän, tai sitten ajaudun evakkoon pariksi kuukaudeksi. Tästä syystä myös mainitsema budolajinkin jatkaminen on niin tai näin, ylipäänsä projektit jäävät lepotilaan sillä tukikohta pahimmassa tapauksessa poistuu alta 2 kuukaudeksi. Tämä johtuu putkiremontista, jonka vuoksi minun on tyhjennettävä niin eteinne, niin kylppäri, vaatehuone kuin keittiökin. Vuokraemännällä oli pokkaa ehdottaa vuokrajärjestelyä, mutta hän katosi kun tuli puheeksi se tosiasia etten vain voi enää pitää majaa täällä. Kuka voisi? Emme me missään Afrikassa ole!

Rupeaa vain pyrkimään mieleen, että jos tämä ei käännykään paremmin päin, niin olen pian jossain ajankohtaisohjelmassa vieraana: "Tämä komea nuori mies asuu paikallisen McDonaldsin vessassa - ihmetelkää hänen kohtaloaan!".

Mitä kaikkea olisin oppinut?

Mystiikka

Voidaan sanoa suunnan vuoden hengelliselle puolelle antoi alkuvuodesta tapahtunut Jnana Jooga-kirjan saaminen, jonka aiheet pysyivät läpi vuotta mukana. Loppuvuodesta eteeni hyppäsi kirja nimeltä Aalto on Meri, joka on väriltään enteellisen violettiin viittaava, ja joka sisälsi jo kauan etsimiäni lainauksia Meister Echartilta (huipennuksena lähdeluettelosta selvisi että vuonna 2009 oli julkaistu joku Echartin teos, suomeksi, nimellä Sielun Syvyys). 

Se synkretismi joka tuntuu nyt jollain tapaa liittyvän Jnana joogaan on seurannut pitkin vuotta. Sain siis uudenvuodenbileiden jälkeen Arthurokselta kirjan nimeltä Jnana Yoga. Krapulaisten, mutta mystisten keskustelujemme taustalla oli Raimo, joka myös osallistui keskusteluihin, enemmän tai vähemmän. Raimo oli ensin ottanut puheeksi Alan Wattsin (hänellä on oma, kuin myös minulla, miehiä on siis kaksi samannimistä). Sitten minä satuin huomaamaan että minun Alan Watts on Kauris horoskoopiltaan, ihan kuten minä ja Raimo, joten kerroin sen hänelle, mikä herätti hänen mielenkiintonsa (teemme epävirallista seurantaa asiasta). Luonnollisesti sen yhteydessä annoin hänelle Alan Wattsin podcastin osoitteen. Mielenkiintoinen seikka jonka tuolloin huomasin oli se, että kyseinen podcast alkaa puheella, joka käsittelee Jnana joogaa:

"...sen metodina on harjoittaa (yksilön) älyllistä puolta, kunnes päästään pisteeseen jossa ei ole enää kysymyksiä kysyttävänä. Voit tehdä sen filosofian opiskelun myötä, opettajan johdolla, joka näyttää että kaikki filosofiset kysymykset ovat vääriä, tai jos ei vääriä niin ainakin täydellisen osittaisia"

          - Alan Watts (Intellectual Yoga 2 of 2)

Tämä väläytti minulle monia asioita. Minä, kuin myöskin Raimo olemme taipuvaisia ns. kallouskovaisuuteen, eli älylliseen pohdiskeluun. Ihan kuten Jnana Yogan kirjoittaja Swami Vivekananda oli määritellyt, on ihmiset jaettavissa neljään arkkityyppiseen taipuvaisuuteen, joista Jnana jooga on Filosofi-tyypille.

Ehkä tuo muuten niin hyödyllinen, syntymälahjan ja hallittavan taidon omaaminen (ja omaksuminen) voi auttaa näkemään ja ymmärtämään paljon, mutta ei kaikkea? (Kohti mystistä kokemusta? Ikuisen Armon Tilaa)

En tiedä, mutta seuraan tilannetta innolla.

Tarkoittaako se, että etsiminen pitää lopettaa?

Watts sanoo, että vaikka et tarvitse mitään, niin se on kuin "jalat käärmeellä", eli sinun ei tarvitse myöskään lopettaa etsimistäkään. - Minua kiinnostaa (zen-)buddhalaisuuden ja Raamatun yhteiset sanonnat: jalat käärmeellä liittyy jollain tapaa siihen että käärmeeltä lähti raajat kun tämä yllytti ihmisen alkuperäiseen syntiin, entä sitten kotkan jäljet taivaalla? Niihin viittasi Sananlaskujen kirjaaja (oliko itse Salomon) ja niitä määritteli buddahalaisten sananlaskujen kirjoittaja! Kauneus on olemassa, ja siinä kauneudessa myös minä kasvan?

Olemisen tasot

Mitä olen oppinut tekemistäni sosiaalisista kokeista, on se, että jos jossain sosiaalisessa tilassa "höpöttelee tuntemattomalle(-mille)" niin se voi johtaa siihen että koko paikkaa tuntuu sen jälkeen kuin joltain kotibileiltä, joka on täynnä potentiaalisia kavereita. Mutta aika luonnonvastaiselta siihen touhuun ryhtyminen joka kerta kyllä tuntuu, ainakin alkumetreillä. Silti yllättävän moni on suorastaan iloinen siitä että he tapaavat matkoillaan ystävällisen hahmon, joka tuntuu siltä kuin hänet olisi tuntenut aina.

Sen opin ettei minun pidä sittenkään luopua spontaaniuudesta, joka on luovan inspiraation ja taiteellisuuden tärkeä atribuutti. Menin liiaksikin kurinalaiseen, virkamiesmäisen järjestelmälliseen tekemiseen - melkein joka asiassa. Uskoin että korvaamattoman inspiraation hetken voi siirtää toiseen päivään, mikä on sama jos luulet että voit määrääsi enempää vaikuttaa ainutlaatuisiin virtaaviin nykyhetken tilanteisiin elämässä. Et voi, tai jos voit siinä on ollut enemmän onnea kuin säännönmukaisuutta mukana. Surffaaja ei hallitse säitä, mutta tuntee ne ja hallitsee itsensä - ole surffaaja. Tietenkin, kuten on sanottua, kaikelle on aikansa, joskus myös se järjestävä periaate on päästettävä valloilleen. Tunne itsesi, ja kohtuu kaikessa - ei mitään uutta auringon alla, kultaisella keskitiellä. 

Jos nyt puhutaan hieman ufojuttuja, joilla kuitenkin on hyvin kiintoisa tarttumapinta elämäämme, niin otetaan esiin tohtori Hawkingsilta tutut "Tietoisuuden tasot". Kun analysoin kehitystä vuosilta 2009-2011, niin kuin radiossa sanoin oli 2009 nousua ja 2010 sulavaa pilvissä kävelyä - lentämistä, kun taas 2011 jokin muuttui, ja vaikka hommat tuli tehtyä ja tulostakin syntyi, se silti tuntui hyvin työläältä paikottain ja siltä että pitäisi aparatuksen ilmassa kuin kuumailmapallon johon sen alla olevasta korista käsin puhallat ilmaa itse. Tietysti suhdanteet ympärilläni muuttuivat, mutta jokin fiiliksessäkin muuttui.

Näitä tietoisuuden tasoja on ainakin toistakymmentä, enkä ole niiden järjestyksistä täysin samaa mieltä, mutta jotain perää niissä on. Onhan niin, että vaikka näiden kohdalla puhutaan värähtelyistä, niin näitä myös mitataan, siten että lihaksista katsotaan että tuoko tietyt tilat heikkoutta vaiko väkevyyttä henkilöön.

Kuluneen vuoden pohjalta voisin ainakin joissain määrin vahvistaa tuon teorian, ainakin mitä tulee siihen osaan jonka mukaan tuo värähtelytasosi kommunikoi ulkomaailman kanssa.

Mitä stressaantuneempi ja vihaisempi olin, sen enemmän sitä vahvistavia ihmisiä ja ehkä ilmiöitäkin tunnuin vetävän puoleeni.

Sen sijaan, kuten sanoin, niin passiivisessa ja huolettomassa Ristonakki Rasia-tanssin vaiheessa taas tunnuin inspiroivan ihmisiä ja vetävän heitä puoleeni (erityisesti naisia). 

Jnana Yoga, sisältää kiintoisan analogian.

"Tämä on yksi kysymys jonka asetan jokaiselle miehelle, naiselle, tai lapselle, kun he osallistuvat joko psyykkiseen tai henkiseen harjoitukseen. Oletko vahva? Voitko tuntea vahvuuden? - sillä minä tiedän että vain totuus voi yksin antaa voiman, minä tiedän että totuus yksin antaa elämän, ja mikään muu kuin meneminen kohti todellisuutta ei tee meitä vahvoiksi, ja kukaan ei yletä totuuteen ennen kuin hän on vahva." 
- Swami Vivekananda

Mielenkiintoisen tuosta tekee myös se, minkä sanoin J:lle, kun vielä kävimme Torstaikerhoilla:

"Totuus kestää koettelun"

- XeimA

Mielenkiintoista on musiikin laita. Rap-musiikki teki heikoksi, ja klassinen musiikki vahvisti. Jälkimmäisen soidessa myös kukat kasvavat paremmin, ja mikä mielenkiintoista, kun oltiin testattu että miten kukat reagoivat ärjyheviin, niin ne kasvoivat yhtä hyvin kuin klassisen soidessa. Eli in your face hyvänolongurut, jotka sanotte että metallimusiikkia ei saa kuunnella sillä siitä tulee paha mieli - lainatakseni deathmetal-artisti Chris Barnesia: "Guess what, I don't fucking believe it!" (Etenkin kun tiedän että yksi ellei useampikin kuuntelee hirveää jumptusta "sallittujen musiikkien listallaan" mistä voidaan olla montaa mieltä, siinä on koneellinen ja mekaaninen maailma ja biitti kuten räpissä, toisaalta dynaamisuus kuten metallissa - joten ihan puhtaalla alueella ei mennä). Minä sanoisin musiikista sen, että minkä fiiliksen se sinulle antaa, niin siten se myös sinuun vaikuttaa.

Oli tyylisuunta mikä tahansa. Muuta aiheesta tuskin voi sanoa, sillä muu olisi valhetta ja minä inhoan sellaista!

Mutta takaisin tajuntatyyppeihin. En mene paremmin tuohon listaan. Mutta menen kolmeen pääluokkaan.

Saaminen, tekeminen ja luominen.

Uskon että tässä menin metsään. Olin vuosina 2009-2010 tekemisen ja luomisen tilassa, ja Xeimian Networksin "teollistuessa" aloin tippua Saamiseen, samalla kun menestyksestä oli ruokahalu alkanut kasvaa ja minun piilevä työnarkomaani ja kunnianhimopuoli tuli esille, ripauksella perfektionistia - sukuvikoja joita olen pyrkinyt välttämään.

Tekemisessä saat varmuuden olemiseesi siis puhtaasti sen myötä että teet jotain, that's it. Mutta kyse ei ole lopputuloksesta, joka on ikäänkuin bonus, tai luontainen sivutuote, joskus myös aika hyvä. Jos kyse olisi pelkästään lopputuloksesta, se olisi Saamista.

Eli osallistuminen tehtävään, siinä kaikki.

Osuu aika nappiin. Minä tosin en näitä juttuja tehdessäni ja oikein vauhdeissa ollessani tiennyt mitään tuosta Hawkinsin listasta mutta kyllä nyt kun miettii niin kyllä siinä jokin on osunut kohdalleen.


Tulevaisuus

Vuosi 7. opetti että on järjetöntä potkia pistintä vastaan, joten suosiolla kun antoi olla, palaset loksahtivat kohdalleen, tai jäivät asemiinsa - ei väkisin. Mutta vaikka olenkin hyvin tyytyväinen isoon projektiini, Deathtimen toiseen albumiin, niin paine sen tuottamisessa aiheutti sen, että pari lähinnä tuotannollista seikkaa jäivät haittaamaan minua. Ei niitä juurikaan auta lähteä korjailemaan enää, vaan ehkä sitten remaster-painoksessa? Siitä tuli hyvä levy, ja tiukka kokonaisuus, ja oivana lääkkeenä perfektionismiä vastaan on jättää siihen sen lovet ja särmät, jotka sitten olkoot hioutuneena pois sitä varten tuotetussa painoksessa.

Deathtimesta sen verran, että juuri tällä hetkellä ensimmäistä albumia ei saa. Fundamentissa olisi tarkoitus julkaista siihen liittyvä juttu, mutta kyse on lyhyesti sanottuna siitä, että tekijänoikeusmafia päätti suojella minun tekijänoikeuksiani ja vei Deathtimen ensimmäisen albumin pois jaosta DMCA:n verukkeella. Miten niin nuo järjestöt on laulavat rahoittajiensa lauluja? On tiedossa että suurin osa näistä poistoista on aiheettomia, ellei jopa laittomia, sillä millään tuollaisella laitoksella ei ole oikeutta minun luomaan musiikkiin, saati sitten muuhun vastaavaan kuten freeware-ohjelmiin joita he ovat myös poistattaneet. Unohtamatta tietenkään kilpailunvääristämistä johon tuota lainsäädäntöä on myöskin käytetty.

Mutta mitä tulee uusiin julkaisuihin, niin Covered in Blood 2 on tällä hetkellä työn alla, mutta johtuen asuntoni tilanteesta, sitä tuskin saadaan valmiiksi ihan heti (ellei sitten saa uutta sijaintia Home Studiolle). Mutta yksi maistiainen siltä olisi tarkoitus julkaista streaming muodossa, ehkä jopa kansikuvakin voidaan nähdä.

Samoin Brutalin sessioissa käyttämätön materiaali on nyt kokoonpanon alaisena, ja tällä hetkellä kaksi biisiä on työn alla. Milloin ne saadaan ulos? Eiköhän C.I.B.2:sen äänityksissä myöskin nämä kaksi biisiä myös pistetä viimeistellen, ellei jopa kolmaskin biisi! Sen voin luvata että nämä biisit eivät tuota pettymystä, päinvastoin ihmetystä mikseivät ne päässeet mukaan Brutalille. 

Ja niin, tulihan minusta tuona hieman takkuisena, mutta luonnetta kasvattaneena vuonna 2012, myöskin kirjailija. Joten voidaan sanoa, että elän unelmaani. Asiat voisivat olla monin tavoin huonomminkin! Eikö muka? 

Mutta nyt, on tullut aika päättää tämä vuoden viimeinen teksti tähän. Ulkona on yhä toistaiseksi valkoiset hanget, vaikka vesi lotisee taivaalta. Talon rapussa on jo asennettuna putkistot ja sähköpistokkeet, ja jännitys tiivistyy siitä että ehdinkö pois alta - siten että on jokin paikka mihin mennä. Nähtäväksi siis jääkin että missä vaiheessa pääsen palaamaan takaisin. Mutta koska menemme päivä kerrallaan - mitä muuta me muka voimme? -  aion käydä vielä huomenissa Alkossa, ja huuhtoa vuoden alas joko jollain mikä poreilee iloisesti, tai mikä potkaisee ihanasti!