I'm On Fire And I Need A Hole

Alkoi selvitä pitkin iltaa että tämä oli ilta jolloin olin asennossa "mojo" mutta olisi kannattanut silti seurata enteitä. Bourbon oli saanut aikaan sen että hän oli nyt entistä komeampi? Viski todellakin oli herkullista, ja tällä kertaa toisin kuin skottiviikonloppuna minä nyt muistin syödäkin etten vallan ottanut lukua. Oli niin läkähdyttävä ilma että kaljapullotkin hikoilivat.

Ensimmäinen sijainti oli tuttu ja turvallinen Bluesbar. Siellä menin vakituiseen pöytääni joka on aina silloin vakio jolloin se on vapaa, mitä ei ole viime aikoina juuri tapahtunut. Muistan ihailleeni olympiajulisteita ja erään seurueen hyvin kaunista naista, kuulin kuin hänen omistajansa joka selvästi oli eri kaliiberia kertoili ryhmälleen että ei olisi uskonut olevansa juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan että sai tuollaisen vonkaleen – jossain pintaliitopaikassa jossa ei yleensä käy. Pitää myöntää että kateuden tunne joka ei ollut yleinen hivenen nousi tuossa vaiheessa, mutta menin välikahville ja unohdin melkein kaiken saman tein. Välikahvilla ollessani oli seurueeni äkkiä jo kypsempiä rouvashenkilöitä, joilla oli käsissään kalliin näköiset viskiannokset oikein aromilaseista kerroin kiehtovaa nippelitietoa jolla meistä kukaan ei tehnyt mitään ja pian olinkin hieromassa tuttavuutta porukan vetävimmän, blondiinin kanssa. Kuten sanottua, niin olin asennossa mojo ja hetken kuluttua tämäkin nainen, en voisi sanoa silti että tyttönen sillä se olisi jo ivaavaa! Vaan tämä nainen syleili kanssani, säädyllisellä tavalla tosin. Koska hän toi minulle mieleen jonkun aatelisnaisen, hän vaikutti sellaiselta hienolta suomenruotsalaiselta yli 30 vuotiaalta rouvashenkilöltä joten siitäkös saimme hauskan ilonaiheen, kuin myöskin siitä että hän kertoi kerran juoneensa suuren kännin. Vai että oikein olit yksin, ja porukasta eksyneenä ylittänyt Hämeensillan kysyin kun tuli puheeksi tuo miten hän oli ollut elämänsä humalassa, ja hän kertoi siitä niin kuin se olisi dekadentein temppu mitä ihminen voi tehdä ja minä nauroin sydämellisesti sille. Join vielä vettä ennen kun lähdin, ja Tapsa sanoi että se on vanhin voitehista, tai jotain tälläistä! (Kun naiset mainitsivat siitä miten kuuma paikassa on, sanoin että paikan karpalolonkero tehdään
niin että karpalot kaavitaan otsaltani ja viskataan lonkeroiseen.)

Heilahdin kadulle, lempeään yöhön joka hautoi meitä kuin kana muniaan, ja heitin kolikkoa. Heitän aina kolikkoa kun en tiedä minne menisin. Kolikon heittäminen voi kuulostaa Batman-leffojen filosofialta, mutta sen alkuperä on jo muinaisissa kiinalaisissa ja jopa Raamatullisissa perinteisissä, kiinalaisessa Muutosten Kirjassa instrumenttina ovat kolikot. Raamattu: “Helmassa pudistellen arpa heitetään, mutta Herralta tulee aina sen ratkaisu.” Voin sanoa että tuo pitää paikkansa, niin hämmästyttäviä tuloksia kuin se voikin antaa on niissä on aina takana jotain mikä yllättää minut relevanttiuudellaan! Tällä kertaa “kolikko kielsi” (senhän on tarkoitus vain olla välillinen tekijä) etten menisi erääseen yökerhoon ja hyväksyn yleensä vastauksen mukisematta, mutta pari askelta oli ehtinyt mennä kuulin riemastuneen naisen äänen ja näin kaksi blondia toisen pitkän ja toisen lyhyen, pukeutuneena punaiseen ja mustaan, Dolly ja hänen ystävättärensä seisoivat edessäni! Vastaanotto oli lämmin, kuten Dolly kertoikin pariin otteeseen oli hänellä ollut minua jo kova ikävä mikä onkin sangen ymmärrettävää koska olen viihtyisä seuramies, ja niinpä ensimmäistä kertaa kyseenalaistin kolikon kun naiset sanoivat että tulisin kemuilemaan heidän kanssaan yökerhon sykkivään ytimeen ja minä kaikelle hyvälle perso herrasmies – miten voisinkaan sanoa ei?

Sisätiloissa nautimme drinkkejä korkeista laseista, me tanssimme ja iloitsimme täysin estoitta sillä olinhan minä Mannish Boy; “Now when I was a young boy, at the age of five. My mother said I was, gonna be the greatest man alive. But now I'm a man, way past 21. Want you to believe me baby, I had lot's of fun” - Right on! Siitä ei ole sinällään paljoa kerrottavaa, sillä seilasimme kerrosten välillä, välillä tanssimme ja välillä intouduimme ottelemaan yhteiskuvia missä olimme kietoutuneet toisiimme tai sitten poseerasimme hieman privaatimmin mutta yhtä kaikki ne olivat jokainen elämisen makuisia kuvia. Dollyn ystävättären joskus vuosi pari sitten tapasin ja nyt tämä mustiin pukeutunut pieni blondi kieltämättä näytti hävyttömän kuumalta, ja oli kyllä Dollykin kesäkunnossa, mutta eipä minullakaan häpeämistä ollut. Kun haimme juomaa, eräs mies tiskillä tuli oikein erikseen kehumaan pulisonkejani. Kuriositeettina olikin kun tulimme sisälle näin kauniin tumman nuoren naisen erään pitkän holjoppipojan kanssa, ja tuo brunetti hymyili minulle hyvin hyvin tuhmalla ilmeellä niin kuin olisimme tunteneet ja minä mietin että olenko minä hunsvotti mennyt sitten jopa itseltäni salaa olemaan naisissa ja vielä tuollaisissa selvästi tuhmeliineissa?! Mielessäni oli vielä ainakin pari enemmän tai vähemmän vastaavaa tapausta. Mutta se ei estänyt menoa joka eräässä vaiheessa päätyi Suomi-rockin puolelle, minulla oli vielä juomaa kun taas Dolly ja Pörriäinen (naisella oli joskus mustakeltainen kireä paita, ja hänellä voidaan sanoa olevan siihen erittäin hyvin sopiva vartalo) menivät savukeelle jäin istuskelemaan aloilleni ja silmiini osui Tättähäärä, ja en voinut sanoin kuvailla sitä kivettynyttä kauhuntunnetta jonka koin sillä tiesin että siinä vaiheessa kun hän huomaa minut hän tulee esteistä välittämättä ja ui liiveihini, ja koska näissä kahdessa blondiinissa oli ihan riittämiin hauskaa se ei todellakaan tulisi kysymykseen että näin kävisi. Tekeydyin näkymättömäksi, se tapahtuu niin että välttelee kohteeseen katsekontaktia koska katsekontakti on intention ojentautuminen kohteeseen, älä tee sitä jos et halua että sinut huomataan tälläisissä tilanteissa. Pian Dolly ja Pörriäinen tulivatkin takaisin ja he veivät minut turvaan, jonnekin toiseen kerrokseen, mutta minä aloin aavistamaan mitä kolikko yritti minulle mahdollisesti viestiä! Menimme ottelemaan lisää kuvia, Dolly ja Pörriäinen kysyi että onkohan Pörriäisen mies naamakirjassa sillä hän ei voisi ymmärtää sitä kuvaa missä minä ja Pörriäinen olimme syöksymässä suudelmaan, mikä kuitenkaan ei ollut suunniteltu kuva laisinkaan vaan pikemminkin optinen harha. Mutta kuvat olivat pääasiassa erittäin hyviä, mitä nyt juurikasvun vuoksi joissain ylivalottuneissa kuvissa näytti siltä että hiusraja karkaa minulta.

Pörriäinen hävisi johonkin, lähtikö se kotiin vai minne? En muista mutta minä ja Dolly jatkoimme juhlimistamme ja Dolly kertoi että hänellä todellakin oli minua ikävä ja minä herrasmiehenä tietenkin pidin huolta että hän saisi jatkossakin ikävöidä hyvällä omallatunnolla minua. Menimme DJ:n tykö ja pyysimme klassikoita, niitä jotka ovat soineet Tarantinon elokuvissa sillä me molemmat olemme niiden ystäviä. DJ oli avulias ja ystävällinen, me tanssimme laavavalojen möyriessä ja näimme itsemme peilistä minä mustassa puvussa ja Dolly punaisessa mekossaan otimme kaiken siitä irti. Sitten Dollyn tuli aika lähteä, hän oli jo väsynyt, hän sanoi että minun pitäisi tulla käymään kun norjalainen tietäjä (minä ja Dolly omaamme mystiikan saralta joitakin samoja intressejä ja kaikki tuollainen on äärimmäisen kiinnostavaa) vierailee hänen luonaan. Sanoin it's a deal ja syleilimme hänen joutuessa nyt poistumaan. Mutta minun juhlat eivät siinä vielä loppuneet, vaan alkaessani pohtimaan uutta peliliikettä, olin jo unohtanut kolikon ja sen miksi se hälytti.

Ennen kuitenkaan kun menin mihinkään minun piti käydä hakemassa käteistä. Nimeni huudahti eräs tuttu mies jota en ollut nähnyt vuosiin, hän oli Anthony Spetnazin velipoika ja valisti minua tupakoinnin vaaroista, sekä siitä miten se ei tiedä mitään hyvään kenellekään. Pian jonossa kylkeeni lyöttäytyi nuori nainen, melkein tyttö, hän sanoi että meillä on paljon yhteistä ja että näytä Ben and Tellerin siltä pidemmän laihemmalta versiolta. Sitten hän pyysi rahaa, jota hän ei kuitenkaan saanut minulta, ja hän kyseli missä on Bluesbar jonne sanoin meneväni. Mitä minä mahdoin vastata, ei sillä ollut enää merkitystä hetken päästä.

Mentyäni viime metreillä joita tuo paikka enää oli auki tanssilattialle skannailemaan mitä olisi odotettavissa, kohti kahta miellyttävän näköistä tanssityttöä, äkkiä kuului voimakas ääni joka tulee elokuvissa kun jotain menee pieleen. Tättähäärä oli nähnyt minut! Nainen oli kuin olikin kuin sika limpussa minussa kiinni ja tietysti juuri kun hitaat alkoivat joten jouduin imaistuksi jälleen täysin uuteen tilanteeseen! Melko kirjaimellisesti vieläpä. Kun tanssit oli tanssitut, me jonotimme ulospääsyä, minulla kävi mielessä että missä olisi hyvä pakoreitti sillä yleensä tästä ei seuraisi mitään hyvää, mutta sen suunnnitteleminen unohtui kun tuon naisen über-sexual-pikkusisko tuli paikalle “Onko tuo sinun pikkusiskosi?” - sitäpaitsi eihän se olisi kaltaiseni herrasmiehen mukaista nyt tuolla tavalla torjua naisia luotaan. Sen enempiä epäröimättä nappasin hänen pikkusiskonsa kainalooni, samalla kun Tättähäärä olikin jo varsin oma-aloitteisesti löytänyt minun kainaloni. No niin, taas kaksi naista kainalossani, mitä en tietenkään tekopyhästi ala voivotella. Isosisko piti pikkusiskoa jonkinlaisessa itsetuntoansassa, sillä oli selvää että näistä kahdesta pikkusisko oli äärimmäisen möyheä tapaus, mutta silti isosisko joka on kyllä aika hyvällä itsetunnolla varustettu tapaus muisti mainita miten hän on heistä isorintaisempi ja kertoi vielä oikein että miten pikkusisko on heistä aina se jota miehet vähemmän tulevat iskemään sillä isosisko on paremmin varusteltu – lisäsi pikkusisko! Minä kuitenkin lohdutin pikkusiskoa joka oli myöskin äärimmäisen sympaattinen ärrävikansa kanssa, eikä sovi unohtaa että kyse ei ole vain sympatian ja empatian latauksesta vaan hänellä oli sopusuhtainen ja hyvä vartalo, nätit kasvot ja minuun vetoavat paksut muhkeat hiukset ponnarilla jolloin hän kyllä näytti rotunaiselta. Joku miespoloinen oli huomannut pikkusiskon että tämä oli alunperin yksin, ja nyt hän tuli vonkaamaan tätä sillä päätteli ettei hänellä ollut seuraa vaikka olikin minun kainalosani. Minä sanoin että senkus vonkaat mutta tämä on perheyritys, ja se maksaa sinulle. Kun mies yritti koskea pikkusiskoa, sanoi tuo tulisieluinen neito jäätävästi “ÄLÄ KOSKE MINUUN!” ja hän, miespoloisen ulistessa pahoittelujaan, tarratui lähemmin minuun ja minä otin tiukemman otteen. Isosisko yritti päästä eroon koko ajan pikkusiskostaan, ja yritti sanoa että menet nyt tuon miehen mukana mutta samalla minä ehdotin että me kolme kyllä keksimme kaiken hauskuuden mitä tästä illasta voi tulla, pikkusisko oli myös samoilla linjoilla. Isosisko sanoi tuosta koskemisepisodista “Mutta saahan tämäkin mies koskea sinua” mutta sitä ei pidetty niinkään outona. Pikkusisko kehui pulisonkejani, ja miespoloinen yritti selittää “Minulla oli juuri pulisongit mutta ajoin ne pois..” juuri edellisenä viikonloppuna kuulin samaa eräältä toiselta mieheltä jonka riitakapulaksi nainen laittoi minut “Ota nyt mallia hänestä, siinä on mies!” Niihin kysymyksiin en ota kantaa sillä vaikka ne ovatkin kannaltani mieltä kohottavia huomionosoituksia, en näin vaatimattomana persoonana ja tilanteen kiusallisuuden tiedostavana voisi ottaa niihin kantaa. Miespoloinen joka yritti epätoivoisesti viedä pikkusiskoa meidän iloisesta “perheyrityksestämme” alkoi nyt neuvotella siitä miten hän voisi heittää tuon naisen aamulla, tai päivällä juna-asemalle (pikkusisko ei ollut paikallisia) mutta minä ja pikkusisko pidimme Tättähäärän ja tuon miehen harmiksi kiinni suunnitelmasta ja pikkusisko sanoi: “Tulen, jos siskoni ja tuo mies saa tulla myös” johon lisäsin: “Saat toki katsella”. Sitten tuli episodi missä pikkusisko vittuuntui mieheen ja isosiskoon, ja meni etäälle, ajokoiravaihteen päälle lyönyt mies perässä ja minä isosiskon kanssa sitten perässä kuuntelemaan viimeisiä neuvotteluja. Ratkaisin tilanteen niin että sanoin vievämme pikkusiskon nyt isosiskolle lepäämään ja sillä selvä. Tässä vaiheessa isosiskolle ei enää sopinut että pikkusisko tulee kainalooni vaan vaati että hän kuljettaa tätä käsikynkässään, mikä tietysti oli täysin ymmärrettävä pelko sillä hän päätteli minun puheistani että minulla on pahat mielessäni heidän molempien kohdalla. Jossain vaiheessa pikkusisko kyseli minulta kysymyksiä, jolloin isosisko sanoi jo hieman kokeneempana “Se on tuollainen salaperäinen pelimies, joka ei halua antaa itsestään mitään muuta tietoa kuin etunimensä..” Se olikin totta ettei Tättähäärä varmaankaan tiennyt minusta muuta kuin etunimeni (vrt. “Salaperäisyys oli hänen harmittavampia piirteitään. Hänestä oli hauska salailla asioita, ei niinkään siksi, että hän pelkäsi avautumista, vaan koska hän halusi pitää yllätyksiä hihassaan. Hän osasi aina valita oikean hetken päästää käärmeen koristaan..” - Kosmologinen Silmä).

Tässä vaiheessa taannoin esittämäni kysymys, minne Bop-pillsilaiset ovat pesiytyneet on saanut lisävaloa, sillä tässähän niitä on jo tullutkin pari sylillistä vastaan, heh he. Tina oli alkuillasta ehdottanut että menisin tuohon yökerhoon jossa olin ollut tuona iltana, ja minä se sitten jumalauta menin! Seikkailu jatkuisi.

Tättähäärä asuu kallilla ydinkeskustan alueella, asunnot olivat melko moderneja ja sen näinkin kun veimme pikkusiskon nukkumaan. Sen jälkeen menimme isosiskon kanssa läheiseen puistoon jossa olemme olleet ennenkin. Voi jumaliste, minun olisi pitänyt tajuta paeta kun näin Sonjan menevän ohitse, hän olisi saanut olla minun menolippuni pois. Muistan kun hän oli hyvin hämmentyneen näköinen mennessään meidän ohitse kun olimme kolmistaan tuon yökerhon pihassa, Tättähäärä kysyi että kukas tuo nainen oli, taasko joku sinun hoitosi johon vastasin että se oli vaimoni, minulla on vaimo ja kolme tyttöystävää.

Seikkailu siis jatkui puistossa. Kun kerroin seuraavana päivänä Tinalle että minä tosiaan menin siihen paikkaan mihin hän ehdotti ja että päädyin sieltä parin mutkan kautta puistoon viettämään aikaa osasi Tina jotenkin odottaa että mitä kaikkea siellä nyt onkaan voinut tapahtua. Puistossa vierailu oli sellainen parin tunnin visiitti, lämpimässä kesäisessä yössä, niin että kun lähdimme puistossa olimme molemmat yltä päällä kurassa. Siinä Tättähäärä alkoi puhumaan eräästä jo minua hetken vaivanneesta asiasta, siitä mistä hän on salaperäinen, hän kertoo että hänellä olisi kotona eräs este, samalla kun hän kärtti numeroani koska minä en ollut soittanut hänen numeroonsa jonka hän oli antanut. Minä katsoin häntä, ja hän sanoi että se este siellä ei ole aviomies tai lapsi – mitä kaikkea tuohon väliin mahtuu, avomies tai jopa avovaimo, tai “kämppis?” joka tapauksessa minä aloin varmistua siitä että kolikko oli jälleen ollut varteenotettava neuvonantaja. Sanoin että minulla on hänen numeronsa, soitan siihen jos soitan mutta se saa riittää. Lähdin yltäpäältä kuraisena kävelemään aamun jo noustua, oloni oli vittumainen ja yritin pitää pääni pystyssä kaikesta huolimatta. Vastaani tuli kolme melkein peloissaan minua katsonutta nuorta miestä, puhumattakaan uteliaisuudesta, mikä oli selittettävä sillä olemukseni kaikki kontrastit olivat äärimmäisen huomattavia. Matkalla rupesin pohtimaan tuota neidin salaperäistä vihjausta, mistä hän oikein puhui - eläin, AVOmies, AVOVAIMO? Päätin että huono karma ja kaikkinaiset ongelmat ovat nyt viimeisin asia jota kaipaan elämääni tai naisasioideni oheen, ja samalla poistin hänen numeronsa sillä eiköhän tämä riitä. Nainen oli sanonut “Kyllä minä voisin sinusta rattopojan itselleni ottaa..” mutta kävellessäni kohti keskustoria pohdin mielessäni että se ei tule kyllä tapahtumaan tämän miehen kanssa, vaikka tietenkään en voi olla asiasta varma niin en vain nyt jaksa näitä naurettaviin mittasuhteisiin monimutkaisuudeltaan meneviä juttuja.

Menin odottamaan kyytiä. Siinä istuessani minun hajamielisen oleiluni keskeytti eräs mies joka kysyi varovaisesti että olisiko minulla ylimääräisiä kolikkoja, ja sanoin että ne taitavatkin olla kaikki mitä minulle on jäänyt tältä illalta mutta paljonko tarvitset. Mies kertoi määrän, se oli sätkäpaperien hinnan verran, jonka annoin hänelle. Hän kiitti minua ja sanoi että anna vain sen verran, että sinulle itsellesi jää krapulakaljaan rahaa – hän oli ystävällisin pummi mihin olen törmännyt. Nousin autoon, hän näytti minulle peukaloa, ja sitä ennen oli toivonut minulle hyvät jatkot. Ja mieleeni juolahti kuinka olin soittanut Huuhtadorfenin puhelimeen ja mennyt vastaajaan, johon sanoin olevani kolmen lapsen isä joka rakastaa keitettyjä kananmunia.

Niin joo, krapulaunet ovat olleet surrealistisia, kuin jostain David Firthin piirretystä, hyvin toiminnantäytteisiä ja värikkäitä. Viime hetket viime yön unesta muistan. Olin vanhempieni kanssa jollain euroopan kiertoreissulla, ja tässä unen loppuhuipentumassa (ainakin heräämistä ajatellen) olin kävelemässä äitini kanssa aurinkoisen slaavilaisen, jonkun itäisen euroopan maan kapeita katuja, kaikki oli tehty pienistä tiilistä ja ikkunat olivat korkealla. Äkkiä matkaan osui joku paikallinen pikkutyttö, hän ja äitini menivät suurenmoiseen slaavikirkkoon (en voi mennä takuisiin oliko se ortodoksien kirkko!) ja pian heidän mentyä sisälle huomasin että leveää ajorataa pitkin tuli suuri ja pieni keltainen työkone. Suuri oli niin suuri että melkein jyräsi kapean jalkakäytävän jolla olin, joten vaihdoin puolta, se oli vieläpä rollikkamalli! Katseltuani tuota outoa limboonista työkonetta joka heilahteli puolelta toiselle vaikkakin piti hallintansa ja siitä jatkoin matkaani kohti suurta “sivukujaa” joka oli valtava kuin riemukaari. Sisäpihalla oli “kirkon mekanismi” valtavia hammasrattaita, liikkuvia massiivisia osia ja kun aloin katsomaan kullanhehkuista luolaa tuolla takapihalla, huomasin että tuo valtava keltainen supertyökone lähestyi minua.

Äiti viittaa Jungin mukaan johonkin joka symboloi salaista, kätkettyä, synkkää, pohjatonta, naisellista ja maagisuuden auktoriteettia – eli lyhesti esoterista ja yinin ja jangin yinia. Äiti on myöskin perusnaisen kuva. Tällä kertaa hän meni siis mystismekaaniseen jättimäiseen kirkkoon, paikallisen nuoren tytön kanssa? Lapsi sinällään voi symboloida vaikka jotain omaa, luovaa projektia, tai jopa omaa itseään vaikken kyllä koskaan pikkutyttö ole ollutkaan. Isä ei ollut mukana tässä kohtauksessa, ja isä symboloi nyt ainakin rationaalisuutta, aktiivista tietoisuutta ja tahtoa, hän on yleensä järkeen sidotun elämänsisällön edustaja. Joten voidaan sanoa että unen tuo alue liikkui intuition symbioottisessa maisemassa. Niin se kirkko? Oliko minun pääsy estetty sinne? Jos se voidaan tulkita niin minun on ratkottava ristiriitoja – mutta nyt nuo symbolit menivät kirkkoon ja minä tutkimaan sivukujalle kirkon hämmästyttävää mekanismia se meinaa varmaankin tavanomaista tieteellistä mielenlaatuani joka aina estää syöksymästä näihin kokemuksiin joissa jo esoterinen puoleni on sisällä. Ainiin, kaupunki kuvaa myöskin äitiä ja toisen käsityksen mukaan omaa itseä. Uni kuvaa toisaalta suojaa toisaalta hermojännitystä, kieltämättä viime aikoina on ollut varsinaista ristipainetta ja kiristävää sumuisuutta. Mielenkuvana voisi sanoa että ylempää henkeä kuvaa kirkko. Entä se suunnaton rekka, työkone? Keltainen väri kuvaa aurinkoa joka kirkastaa elämän, mutta tuo kyseinen keltainen kuvasi itsekyyttä (ja ihmis-suhteissa vaistoa) enemmän kuin viisautta ja hyväsydämisyyttä. Kun taas tuo itse kuorma-auto kuvaa menestyksellisiä toimia, jopa omaa itseä – se koneena kuin myös kirkon mekanismit ynnä muut kuvaavat myös elämää, menestyksellisestä toiminnasta kumpuavaa iloa. Minä esiinnyin tuossa unessa mahdollisesti eri hahmoissa, ja minun psyykkeni komponenttien vuorovaikutukset näkyivät kuvina joita ihmettelin. Tiet, ja kadut taas ovat alitajunnan väyliä, mikä sopisi tuohon kuvaan. Se luola jota en lähtenyt tutkimaan olisi tiennyt intialaisen Jaggavedan mukaan surullista tulevaisuutta, huomioni siitä vei pois tuo valtava keltainen masiina – jos se laite kuvaa väriltään vaistoa ihmis-suhteista niin ehkäpä se numeron poistaminen puhelimestani Tättähäärän suhteen oli yhtä kuin kiinnittäminen huomio vaistoon ja “luolaan menemiseltä” välttyminen.

Aamuöiseen Sateeseen

Kävellessäni kauppaan näin matkalla naapurin muijan. Vai olinko tulossa? Olin tulossa tarkemmin ajatellen koska Miguelos Miguelos Miguelos oli tulossa noutamaan minua. Naapuri ei näyttänyt olevan mielissään, ehkä aavistuksen surumielinen ja tervehti. Voi vittu, tämä tietää sitä että ilmeisesti sitä astunut mies ei olekaan enää kuvioissa! Asiat ovat kohta siinä mallissa että alakerran neidistä tulee kroonisesti tuohtunut ja se meinaa sitä että minun pitää olla sunnuntaisin hiljaa asunnossani, muuten tulee sanomista.

(Sanoin Miguelokselle ajo-ohjeeksi että asun sillä kadulla jossa on liike missä valmistetaan dildoja ja pumpattavia vauvoja, siellä kieppuu pumpattava vauva dildon nokassa. Mies otti tämän huumorilla, mikä ei ollut huono idea.)

Uusi teknologia joka matkaa postissa luokseni, HS-hanketta ajatellen ei pidä kiirettä mutta sitä voi seurata linkin avulla joka ei toimi. Ei sitä ole pakko pitää enteenä mistään mutta hauskana kuriositeettina sitäkin enemmän.

Sain luettua kaiken muun ohessa joka kesäiseen traditioon luketuvan Henry Millerin kirjan. Kuuntelimme isäukkoni kanssa keittiössä (olin vierailemassa vanhemmillani) kun radio soitti Moonlight Serenadea ja kehuin väsyneessä, lähes eteerisessä tilassa sitä miten upea ilma on, uneksijan kesäsää ja kerroin miten tämä musiikki istuu täydellisesti Henry Millerin kirjallisuuden taustalle. Niin takaisin asiaan, olen tullut tänne puhumaan vain ja ainoastaan asiaa, muusta en puhukaan, en ole eläessäni sanonut turhia sanoja ja jos olen niin en minä nyt ainakaan ala niistä kinaamaan. Kosmologinen Silmä oli tuon kirjan nimi. Se oli todella hyvä novellikokoelma Milleriltä, erityisen hyvä kesäisiin iltapäiviin kun juo teetä, tai jopa kahvia pihakeinussa ja tuuli puhaltelee vaivattomasti lämpöisellä tavalla. Kirjassa oli henkilö nimeltä Fred, joka oli Millerin pitkään etsimä sydänystävä ja hän joissain määrin muistutti minua: mies joka halusi elämän perusasioita mutta oli maultaan hemmoteltu aristokraatti. Sekoitus ristiriitaisella tavalla hyviä piirteitä ja äärimmäisyyksien kaihtamista. Vaikkei jokaiselta piirteeltään hän ollutkaan minä, niin hänen tapansa ystävystyä hitaasti mutta elämänmittaisesti tai polttaa epattojen sillat ja hänen tapansa vihata kunnianhimoa, teeskentelyä ja saituutta olivat suureita joita en hämmästellyt muuta kuin siltä osalta että jaan ne joissain määrin. Samoin kuin sen miten hän kirjoitti, tasan kaksi sivua päivässä kirjaansa oli sitten kuinka flow tai stuck päivän henkenä – ihan sama periaate jolla joskus tein erästä käännöstä. Tietenkään en ole hän, en edes identtinen, mutta entä se kun hän soitti Millerin kanssa pianoduettoa silmät ristissä kadulla? Se tarina meni niin että miesten piti kantaa piano sisälle, he lahjoivat pariskunnan väkevillä ja lähettivät heidät matkoihinsa, tämän jälkeen noin tunnin päästä he soittivat duettoa riitasoinnuin talon pihassa, kadulla, jolloin ikkunoita, oviluukkuja ja kaikkia läiskittiin kiinni tuon tuosta. Sitä ennen piano oli seissyt pihassa 2,5 päivää ja muuttoyrityksen jälkeen piano jäikin ylösalaisin kadulle. Näin muistelisin asian tapahtuneen tai “näin olen kuullut”.

No, tänään juon olutta, tai olenkin jo juonut kaikki oluet mitä täällä oli mutta bourbonia on edelleenkin. Eilen kun heräsin vähillä unilla varhain aamulla minua seurasi koko päivän outo tuntemus, sellainen mistä olenkin jo maininnut eli eteerinen. Katsoin lämpimien tuulien puhaltaessa mäntyä ja pidin sitä mahtavana, koko kesä on huipussaan ilman että aurinko paistaa täydellä terällään. Kun olin tekemässä Qigongin ja Taijin, pyrin saamaan kaiken irti ukkosilman Jangistisesta energiasta, sitä oli paljon. Kävin perjantaina Tubbsin (ei Miami Vice vaan Royston Vasey) kanssa kahvilla, tai teellä, me molemmat joimme teetä ja hän kysyi mitä hänen kannattaa ottaa koska hänen työpäivänsä alkaa huomenna kello 6 ja minä vastasin että ota musta tee niin pysyt sopivan pirteänä muttet menetä yöuniasi – kaiken tavanomaisen järjen mukaan! Ostimme nämä juomat, ja myyjänä oli My Sharona, ja pitää sanoa että ei asia ole vain niin että virta on erilainen, kuin myöskin virtaanastuja vaan myöskin My Sharona on erilainen – hän oli jotenkin muuttanut tyyliään eikä ollut enää niin kiehtova, niinkö paljon yksityiskohdat merkitsevätkin? Mutta hänellä oli edelleenkin tumma ääni, upeat hiukset ja hän muisti. Minä ja Tubbs kertoilimme asioitamme pitkään, me nauroimme sydämellisesti ja meillä oli hienoa, meidän pitäisi enemmänkin viettää aikaa yhdessä – niin hänkin sanoi kun heitti minut mersulla pihaa josta on vain lyhyt matka sinne missä asun. Kun menin (tätä kirjoittaessa minulle muistui mieleeni se kun äitini isä, isoisäni kuoli ja menimme katsomaan ruumista äitini ajaessa ja minun lukiessa Aku Ankkaa) alunalkaenkin Tubbsia vastaan , hänen autolleen minun edelläni käveli naapurin muija ja hänen miehensä, joten tämä ehkä meinaakin sitä että voin mölytä rauhassa! Paitsi että tässä on draaman haju, miksi? Siksi että hänen luotaan lähti viikolla täysin eri mies, ja niihin aikoihin hän näytti surkealta (lihan ylitsepääsemättömien himojenko vuoksi?)! Nyt aloitankin mummoharrastuksen jolla suojaan selustani, olen ekvalaattorin kanssa mittaamassa äänentaajuuksia jolloin tunnistan hänen seksipartnerinsa ja näin ollen siirryyn arvoon arvaamattomaan. Kieh kieh!

Jatkan nyt bourbonin juomista, suunnittelen sivussa HS:n lähetyksiä ja muuta vastaavaa, ehkä lähetän pari sähköpostia ja poistun kaupungin poveen, samalla kun muistan kappaletta joka alkoi soimaan päässäni jo eilen.."..eikä paikkaa minne meen.."

O Rose, Thou Art (Sic)k

Valmistelin paketin jossa runoteokseni lähti niinkin pitkälle kuin Rovaniemelle. Se matkustaa pitkän matkan ja se on 7/77 kuten sovittua vastaanottajan kanssa. Hienoutena on että sen lähetyspäivä on siis 14 (2*7).7!

Operaatio HS-puolestaan on tilapäisesti tökänneenä siihen kun testasin kekseliästä laitteistoani eikä se kokonaan toiminut. Tässä tapauksessa äänen puuttuminen on aika perustavanlaatuinen vika joten viritykset jatkuvat ja päivitykset projektissa näkyvät täällä jos missään. Tilasin epäröiden mutta lopulta aika hyvät kaupat tehneenä uutta tekniikkaa jonka pitäisi toimia. Niin ja loin alun operaatio Pussywhippediin, lähetin basso- ja rumpuraidat Huuhtadorfenille joka voi istua jossain wagnerilaisessa luomisympäristössä sovittamassa niihin kitaroita, minä määrään rytmit. Luulen että tuon biisin jälkeen saamme jonkun naisjärjestön vihat niskoille, minkä voi ansaita vain jos on tehnyt jotain todella ihmiskunnan hyvinvointia edistävää. Tosin, nykyisin myös maskulistisia asioita ajavissa järjestöissä on akkainvalta joten niitäkin voidaan kutsua naisjärjestöiksi. Tässä maassa kapitalistit sanovat että vastakkainasettelun aika olisi ohitse ja että he kyllä voivat pitää huolta työväenkin asioista, ihan kuten jotkut virkanaiset ovat sitä mieltä että he kyllä tietävät mitä miehet haluavat, hyvä että sentään tässä rappiollisessa asiantilassamme sentään vielä edes Alkot ovat auki ja palvelevat meitä lääkkeillä joista saa suullisesti otettuna tilapäisen avun vitutukseen joka syntyy tälläisistä epäkohdista. Nytkin Cockoomuksen rötösherrat taputtelevat taskujaan kun äkkiä, ikään kuin salaperäisesti tämän porvarillisen luokan edunvalvontapuolueen rahoituskuitit ovat hukkuneet. Toisen korruptiopuolueen eli Kes-Kustan edustaja myöskin päässyt uutisiin, eli rouva siankeittelijä joka kiisti tehotuotantokuvien olevan Suomesta kunnes paljastui sille hyvä syy: hänen oma tilansa oli kuvien joukossa, niin tämä tättähäärä nyt sitten tekee pöyristyttäviä väitteitä juustoista mutta Keskusta jonka käsitys keskustatoiminnasta on samanlainen kuin Amerikan käsitys sosialismista (annetaan rikkaille yrityksille/ maanviljelijöille meni näillä sitten hyvin tai huonosti) ja nyhdetään se valtaväestöltä, onkin nyt jo oma-aloitteisesti tullut ulos kaapista joten on vain ajan kysymys milloin loputkin fasadeista tulevat alas.

Mutta nyt sitten muistellaan taas lähimenneisyyttä, eikä siihen palata enää vaan se jätetään saapustetuksi bittiavaruuden alustojen kylkeen. Nimittäin Tammerfest-speciaali olisi seuraavaksi luvassa. Sen jälkeen katsaus hieman läheisempään menneisyyteen.

Pitkästä aikaa näin vanhoja suosikkejani, Kotiteollisuutta ja Viikatetta Tammerfesteilla. Oli hyvin lähellä että tuo melko korkealaatuinen keikka jäi vallan näkemättä minulta mutta Luojan kiitos näin ei käynyt koska se olisi tiennyt ynseää perjantaita (ei ollut lainkaan baarifiilis, en muutenkaan käy perjantaina baareissa sillä se on jotekin moukkamaista käydä sillä tavalla keskellä viikkoa baarissa, lauantai on hyvä päivä). Viikatetta en nähnyt kovinkaan läheltä, jonkun tutun kanssa (tuttuja ja tutumpia oli koko paikka täynnä mistä tuli mukavan idyllinen tunne kuin olisimme olleet joissain yhteisen tutun bileissä joissa on yhteinen tupakkapaikka) mutta tuo bändi oli tuttu jo ajalta kun heillä ei ollut vielä levytys-sopimustakaan, nyt oli vuosien tauko kun kuulin heitä minun vanhassa Viikatepaidassani mutta kyllä se hyvältä kuulosti vaikken juurikaan tuntenut biisejä edes. Viikatteen ja Kotiteollisuuden väli meni juopotellessa ja tuttavien kanssa kuulumisia vaihdellessa, jolloin Miia sanoi että minun kannattaisi pitää useammin hiuksia auki ja Miguel tuo natsikreivi jonka kanssa kevyesti homoilimme ennen keikkaa (taputtelimme toisiamme joka paikkaan samalla kun halailimme) ja hän sanoi että hiukseni tuoksuvat hyvältä. Ainoat ketkä eivät B. Viitasen mukaan tykänneet olivat ne tytöt joiden keskellä heilutin leijonanharhamaista lettiäni tyyliin Chris Barnes (Spetznazin mielestä näytin Phil Anselmolta) eli nojasin käsillä polviini ja ajauduin shamanistiseen transsiin jossa tausta pysähtyi mutta pyöritys jatkui mutta enhän minä tiennyt että se ketään olisi haitannut. Tuota ei tarvittu kylläkään silloin kun Kotiteollisuus soitti Manamanan Kuolla elävänä biisin, jossa oli mukana Kaarle kierrättämässä kitaraansa, pitää sanoa että se oli todella voimakas hetki keikasta joka muutenkin oli hoidettu erinomaisen hyvin. Miten monta encorea he vetivät? Kolme niitä muistaakseni oli. Keikka oli niin intensiivinen että jos sitä ennen ei ollut tarvetta mennä viihtymään baareihin, niin keikan jälkeen olisi voinut hyvinkin lähteä kotiin sillä tuntui että ilta ei enää tarjoaisi mitään kummallista. Keikka jolla kokee katharsiksen on hyvä keikka, ja oli lähellä etten synnyttänyt viimeistään tuon coverin kohdalla lasta nimeltä katharsis. Soitinkin B. Viitaselle keikan jälkeen, joka oli jo matkalla kotiinsa niin kaukana että takaisinkääntyminen olisi ollut sopimatonta, joten menin baariin. Paikka jossa olin oli kallis ja aina täynnä, siellä meni hetki ennen kun pääsi kiinni fiilisestä jota oli vaikea tavoittaa sillä paikka oli jotenkin niin ahdas ja avara samaan aikaan, tehty niin että aina jotain on kulman takana. Mutta kyllähän siinä sitten taas tuokin turistikokemus muuttui iloksi kun tanssin ja rokkasin pöydälle nousseena, minulle hurrasi ja teki suosiotaan kolme Espoosta kotoisin ollutta ruskettunutta ja tissikästä rouvaa joista eräs lopussa soittikin kanssani ilmakitaraa – pöydällä ja sanoin “keikan” jälkeen että minä rokkaan hyvin. Olipahan siinä sitten muunkinlaisia kuriositeetteja. Samassa pöydässä “tanssi” eräs Kuopion mies jolla oli komea Misfitsin t-paita ja hän oli samalla varmaankin maailman rennoin mies, sovimme että tämä päivä oli harjoitusta sillä huomenna alkaa ryyppääminen, siihen hän vastasi “Joo.” “Onneksi olkoon voititte lotossa” “Okei.” “Sinulla viimeinen toivomus ennen kun julistetaan tuomio” “Jaa.” Mutta oikeastaan pidin hänestä, hänen seuransa oli sen hälyn keskellä hyvin tasaannuttavaa. Sitten kun katsoin vasemalle puolelle niin kaksi melko miellyttävän oloista namipyllyä tanssivat vieressäni ja heistä valkohousuinen päärynäperse keikuttaa niin että melkein keskittymiseni herpaantuu, mutta niinhän se jumalauta herpaantuikin sillä pian heidän väliinsä nousi tuolille seisomaan Mr Porilainen, tämä ei ole sama herra kuin Mr Butterface, vaan tämä on Porilainen 2. Mies on eroottisen rakkauden lähettiläs jokaiselle naiselle, hän alkoi puhua tuolle naiselle jonka perse jos olisi ollut pyyhekumi olisin minä ollut lyijykynällä kirjoitettuna tekstinä vaarassa tulla pyyhityksi, kuin koltiaisen aggressiivisesti pyyhkimä hävytön teksti pulpetista juuri ennen kun opettaja tulee. Puheissaan hän sanoi ei turhia soidinmenoja harrastanut vaan melko oikopäätä alkoi kysellä, tai paremminkin todeta:

“Minä aion panna sinua. Voisinkohan minä nussia sinua?”

Nainen katseli häntä kuin kääpiötä joka raiskaa lehmää. Tästä sitten lisättiin löylyä:

“Minä olen Porista! Olen porilainen. Asun siellä!”

Hän sanoi tämän kuin se olisi toiseksi parhain uutinen mitä tuo nainen on kuullut ennen edellämainittua. Jostain syystä Ms Shake Booty ei ollut myyty, joten porilainen lahja naisille oli seuraavassa hetkessä kiinni täysin satunnaisessa lattialla tanssineessa naisessa ja hänen tilalleensa tuli Mr Saatan Olla Ehkä Sarjamurhaaja. Tämä kyseinen herra myös nousi näiden tyttösten väliin, mutta ei sanonut mitään, hänen ilmeensä ei muuttunut vaan hän vain tuijotti ja kääntyili hieman.

Baarista poistuttuani odotin kyytiä kotiin, ja taas tapasin ihmisiä. Naapurini ja jonkun teinitytön jotka ehdottivat Mäkkiin menemistä, ja sinnehän me menimme sanoin jääväni pöytään sillä en ala jonottamaan, teini kirmasi edellä ja naapurini jäi puhumaan järjestysmiehelle, teini jatkoi suoraan matkaa ovesta ulos ja naapuri haltioitui jutellessaan järjestysmiehelle. Poistuin hetken istuskeltuani raittiiseen ilmaan, seisomaan tien viereen. Nyt samassa paikassa oli myöskin nainen jota kutsun sihteeriköksi ja paikalla ollut mies sanoi itseään Landespedeksi – muistaakseni. Heidän jutusteluaan oli hauska seurata, sillä Landespede sanoi käyneensä etsimässä ihmisiä ja tuttuja joita hänellä on ja Sihteerikkö aika suorilta käsin tyrmäsi kyseisen väitteen perättömänä ja Landespede muisteli viimevuotta kun kaikki meni hänellä niin kauan hyvin kunnes Sihteerikkö tuli pilaamaan kaiken. Mikä myöhemmin tuli mieleeni, että oli mielenkiintoinen juttu että Sihteerikkö arveli että minulla on tatuointeja, mitä minulla ei ole mutta kun käskin arvaamaan että minkälaisia ne voisivat olla hän arveli että pääkallotatuintoi nyt ainakin ja minulla oli tuolloin rannelämmitin jossa oli pääkallo mustalla pohjalla. Hmm, jospa hän ei ollutkaan Sihteerikkö vaan noita, se on mahdollista koska hän kuunteli sanojensa mukaan rienaavaa rokkimusiikkia, sellaista hevirokkia! Minunlainen herrasmies kuuntelen vain selväsanaisia iskelmiä jossa ylistetään sitä tunnetta kun voidaan kävellä savipellossa kumisaappaat jalassa etsimässä haltioiden piilottamaa kulta-aarretta, taskussa käärittynä vanha jallu ja aski tupakkia.

Angry Itch biisin Raimo sanoi kuvaavan minua, sillä se on raju, dynaaminen, synkkä, ja humoristinen sillä tavalla että varmasti loukkaa jota kuta – biisi kertoo miehestä jolla epäonnistui sukupuolenvaihdosleikkaus joten paikalle mihin piti tulla iloinen tussu, olikin ynseä kutina. Ilmeisesti hän siis oli porukan alfatranseksuaali Se oli jonkinlaisessa hysteerisessä hullun lehmän akuutissa tautikohtauksessa kun se fuuria tulee seisomaan päin vittua sojottavien pupunkorviensa (lehmän korvat olisivat voineet olla paljon parempi vaihtoehto) keskellemme ja mm. huusi naamani edessä “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”. Koska tämän nti. Klonkun ääni muistutti jonkinlaista pakkomielteistä kitinää.

“Keskustelumme” lähti käyntiin:

- “Kwikwikwikwikwi” [vapaa käännös: Look at me I'm a attention whore!]

- Niin miten kauan olet joutunut elämään selibaatissa?
[Seurasi muutaman sekunnin hämmentynyt hiljaisuus]

- “KWIIKKWIKKWIKWIK!!

- ”Hmm okei, aika pitkään siis..

- “KWIIIIIIIK-!!!kwikwikwikwi”

Koko show sitten eteni niin että minä sanoin hei oletteko te ne Tukaisen sisarukset, pukeutuneina kaneiksi, jatkoin kyselyä että mitä mieltä te olette siitä kun seiskapäiväälehti sillä tavalla tekee teidän yksityisyyttä loukkaavia juttuja. Tätä ilotulitusta ei kestänyt kovinkaan pitkään kun fuuria se sen hullunkiilto silmissä ja alati kohoava nitinä äänessään “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”, se siis aidosti uskoi tuossa vaiheessa että olin suunnittellut henkilökohtaista loukkausta sitä kohtaan mutta käyttäen vain kiusakseni Tuksuja apunani ja että oikeastaan nytkin puhuin hänelle. Pidin vielä hauskaa hänen kustannuksellaan yritin selittää että me emme seurustele, hän voi ottaa ihan rauhassa. Välissä joku mies, sen aikaa kun tämä alfatranseksuaali keräsi kiukkuaan kävi kysymässä häntä tanssimaan tai jotain, mutta lähti pian kauhuissaan olevan näköisenä pois paikalta. Tuon täytyi olla jokaisen juhlan oma raivotar, sen lisäksi että se nauttii enemmän tai vähemmän psyykoottisesta julkisesta esiintymisestä niin se paljon mielummin kiljuu tuntemattomille miehille kuin että tanssisi heidän kanssaan tai sitten hänen iskemis-strategiansa on tuollainen koska häntä oli hakattu pienenä, liikaa tai mitä ilmeisemmin liian vähän. Hän ei selvästikään usko että miehiin purisi se että näyttää miten lämmin ja naisellinen osaa olla. Heitin lentosuukon ja hymyilin poistuessani.

Meet the Goodtime Army..he olivat mitä iloisin, positiivisin ja miellyttävin herrasmiesten joukkio johon ylipäänsä olen törmännyt pitkään aikaan. He ottivat minut vastaan valtaamalleen lavalle täynnä suurta jälleennäkemisen riemua (olin unohtanut!) ja pian me tanssimme näyttävästi YMCA:ta meidän koreografiassa nostettiin molemmat kädet manowar-tervehdykseen. Se oli aika homoa mutta koska teimme sen viihtymistarkoituksessa eikä siinä ollut tunteita mukana, sitä ei voitu laskea sellaiseksi. Tässä oli myös ensimmäinen kosketus Tuksuihin, huudahtin sitä pojille ja kieltämättä yhdennäköisyys oli sen vertainen että eräs heistä kysyikin “Jaa on vai?!” Mutta tämä oli vielä vaihe kun se oli vielä kaikkien mielestä hauskaa, sittemmin siitä tulikin elämän ja kuoleman kysymys. Goodtime Armyn, tuon paikan virallisen poikabändin takahuone oli lavantakana olin siellä puhumassa puhelimeen koska pidin sitä suht rauhallisena sijaintina niin yllättäen tuo iloisten miesten joukko olikin siellä myös! Suunnittelimme siellä seuraavaa vetoamme ja he olivat edellisenä viikonloppuna nähneet kun olin jossain herrasmiesmäisessä tilassa ajautunut tilanteeseen jota he kuvailivat “Sinulla kävikin viime viikonloppuna flaksi!”

Palatessamme taas kaiken keskipisteeksi tarjoamaan unohtumattomia visuaalisia elämyksiä, oli meidän joukossamme nyt myöskin naispuolisia tanssahtelijoita. Tangon ympärillä pyöriskeli eräskin tyttöpari joista toisella oli kultainen, kiharainen tätiperuukki, sanoin jätkille “Tässä on minun seksikäs tätini, hän aina käytti minua salaa hyväkseen kun oli minun lapsenvahtinani” samalla kun taputin hänen peruukkia, täti oli oikeasti nuori nainen jolla oli mitä vatkata tanssilattialla. Timo Kahilaisen näköinen mies joka kuului ryhmittymäämme toisti Timo Kahilaisen näköisenä “Seksikäs täti?” ja tietysti me olimme varsin hilpeitä. Seksikäs Tätini oli huumorintajuinen ja hänen kaverinsa niin kännissä että hän oli melkein reppana mutta ei negatiivisella tavalla. Kun minä ja Seksikäs Tätini tanssimme hitaita, kuiskasin “..he eivät koskaan ymmärtäneet tätä sukujuhlissamme..”, ja taustalla soi joku musiikki, joku klassikkobiisi. Hyvin, hyvin romanttista!

Ulkona tapasin mielenkiintoisen pariskunnan jota en aluksi tunnistanut pariskunnaksi. Myös heillä oli hyvä maku. Naiset olivat kaksoset, he olivat syntyneet, olikohan se 4 sekunttia toistensa perässä – onko sellainen mahdollista? Minä en aluksi tajunnut että he ovat pari sillä toinen kaksosista kietoi kätensä minun ympärilleni ja kyseli kysymyksiä minulta ja kertoi että minulla on hyvin miehekäät ja upeat pulisongit. Hän kyseli tunnenko tunnetaanko me ja viittasi mieheen jolle myös puhuin, ja se oli siis hänen miehensä. Saattoi vaikuttaa siltä että tunsimme sillä kun kerroin että kun olimme pieniä meitä käytti naapurinsetä hyväkseen ja pisti koskettelemaan toisiaan kameran edessä, mies lisäsi että tuon naapurin nimi oli Reino, puhuimme näistä kokemuksistamme toinen toistaan pöyristyttävimpien yksityiskohtien kera pitäen melko hyvin pokkamme. Nainen nauraa kikersi ja yritti suuttua kun ei saanut muunlaista vastausta. Sitten paikalla oli vielä kolmaskin mies sitä tuo nainen sitten läksytti siitä ettei antanut tälle sateenvarjoaan, mies yritti selittää että häntä odottaa kotona nainen mutta sulhasmies sanoi “Jaa äitikö?” siitä tuli sitten paljon hauskuutusta. Hieman ilkeästi hän sanoi tuolle miehelle vielä tämän pimpinnuolijaviiksiparrastaan (näyttikö se persereiältä?) että olisi yhtä mies kuin minä ja kasvattaisi samanlaiset pulisongit, hän tosin sanoi myöskin minulle että minun pitäisi saada miehensä kasvattamaan karvaa sivuihin eikä keskelle viitaten miehen leukaan jossa oli partaa. Kerroin että minullakin on joskus ollut partaa, mutta en muista mitä siitä puhuttiin, onko se nyt jotenkin olennaista mennä kertomaan ihmisille että on joskus ollut parta? Kuitenkin yhteinen jutustelumme pysyi varsin lämminhenkisenä ja paikottain äärimmäisen häiriintynyttä että jos ohitse olisi mennyt joku viranomainen meidät olisi kaikki pakotettu pakkohoitoon sillä eihän tälläisille jutuille edes saisi nauraa. Minä nyt vain satun tykkäämään huumorista.

Viime viikonloppuna ei sitten paljoa tapahtunutkaan, se oli hyvin staattinen viikonloppu, eräänlainen luontainen tasapainoitus festeille. Päivällä tajusin ettei juustokakkuun tule sulate- vaan tuorejuustoa. Ostin juustokakun tekoon tarkoitetun "melkein valmispakkauksen" huokeaan hintaan jostain lähikaupan "ei meille enää näitä"-hyllystä. Ajattelin että minun on välttämätöntä ostaa se, äänet päässäni sanoivat että olen valehtelija jos en osta sitä, ja miehen kuva katossa sanoi että kolmas maailmansota alkaa jollen osta sitä..sitten en voi kertoakaan mitä muuta tein tuotana päivänä mutta siihen liittyy laulavat lapset jotka ratsastelivat eläimillä. Meillä kaikilla on episodimme. Kun taas ilta alkoi niin että heräsin viininpunainen kylpytakkini auki lattialta, olin juonut muutaman oluen ja hieman viskiä enkä syönyt paljoakaan joten tuo rude awakening ei ollut niin järin suuri ihme. Juhannos epäili että olisin herännyt pelkkä kravatti päälläni, mutta meni se kyllin lähelle. Olin vain herättyäni kysynyt Juhannokselta mesessä että kun tästä tokenen, mennäänkö juomaan Guinessia? Todellakin, päästyäni elvyttyäni kaupungille menimme kaupungin kulmalla olevaan pieneen ja siistiin irlantilaiseen pubiin jossa sai huokeaan hintaan pintillisen Guinessia joka oli miellyttävää kuin mämmi. Musiikki ole lempeää rokkia, ja ihmisiä ei liikaa, paikka oli viihtyisä istumistarkoitukseen. Me keskustelimme suunnitelmistamme, eksistentialistisesta kirjallisuudesta, ja teleologisestakin kirjallisuudesta, se jotenkin sopi tuohon tilanteeseen. Se oli hyvä ja leppoisa hetki, sitten paikka meni kiinni ja herrasmiehet lähetettiin matkaan. Ilta, tai oikeastaan yö oli hyvin leppoisa ja nätti. Kävimme tarkistamassa olivatko puheet Bop-pillsin välikuolemasta liioiteltuja, ja eivät ne olleet. FBI:n teipit oli paikan ovien edessä joten menimme sitten erääseen toiseen paikkaan joka oli varmaan Tampereen toiseksi rauhallisin baari, siinä paikassa kun olin viimeksi olin niin päissäni että jouduin kysymään henkilökunnalta mistä sieltä pääsee ulos mutta tällä kertaa asiat olivat paremmin. Pohdin tuossa välissä että missähän nyt Bop-pillsin vakituiset nassukat mahtavat luurata, on kuukauden kiintoisin tehtävä löytää nuo klassikoiden ja halvan viinan ystävät jotka nyt on hajotetut pitkin kaupunkia. Kun minä ja Juhannos saavuimme 2. vaihtoehdolle, tuntui kuin olisimme olleet jossain yksityistilaisuudessa jossa ei ole ketään tuttua, istuimme ja kaadoimme kurkkuumme kalliita juomia. Suvinatrixkin liittyi seuraamme, Juhannos oli käynyt patsastelemassa ja kertomassa käsittämöttämiä vitsejä naisen työpaikalla niin että häntä oltiin tuijotettu kuin nakkia joka on pystyssä muusissa. Juttumme menivät siihen suuntaan kun olimme lähdössä jatkoille että niistä olisi voinutkin tulla aika ikimuistoiset jatkot, olimme nimittäin vertailleet kokemuksiamme ja en osaa vieläkään sanoa kuka veti pohjat mutta niistä ei sen enempää. Lähdimme Suvinatrixsille. Kävelimme Hämeenkatua jotenkin Siipikarjatiistain teemaan sopien, kaksi pikkutakkimiestä dominan molemmissa kainaloissa. Lopulta hyppäsimme taksiin, jonka kuski vaikutti siltä että vaikka olisimme lähteneet Australiaan hänen kyydissään hän ei olisi puhunut meille paitsi maksusta. Poikkesimme Juhannoksella sillä tarvitsimme lantrinkia koska Suvinatrixsilla on tequilaa mikä on aika jäykkää, mies toi lantringiksi perhepullon Leijonaa, tuota light-viinaa jossa me viskisiepot emme maista mitään erityisen kirpeää. Paikan päällä sitten ryystettiin viinaksia, katsottiin elokuvaa ja öristiin kännissä koirille, jokainen sammui aloilleen ja seuraavana päivänä Suvinatrix lähti myöhässä töihin. Välissä kohtaus jossa Suvinatrixin "vaimo" soitti ja puhui meidän kanssamme, hän käski minun sanomaan jotain vaimolleen jolle sanoin että hänen vaimonsa käskee hänen pussaamaan minua kunnolla - minkä hän tekikin ja puhelimessa vaimonsa sanoi: "Eiiiii.."

Seuraavana päivänä lähdin erkaantumaan eri suuntaan kuin Juhannos ja Suvinatrix, kauniissa kelissä jossa soundtrackina soi Johnny Cashin Sunday Morning Coming Down. Käväisin Natsimarketissa ostoksilla joka oli sopivasti matkan varrella, soitin Huuhtadorfenille äärimmäisen sekavan puhelun ja näytin väsyneeltä mutta onnelliselta. Ostin olutta, joitain elintarvikkeita pyörittyäni tarpeettoman kauan putiikissa sillä olin krapulassa eikä viestiyhteydet olleet järin sulavia. Join olutta matkalla ja suunnistin kohti kahvipaikkaa hengähtämään ja heräilemään, paistattelemaan suurenmoisen kesäistä päivää joka tässä maassa kuin lottovoitto. My Sharona oli myymässä kahvia, se mokoma pikku rotunainen joka näyttää joltain haaremin erityisosaston johtajalta! Joskus kun My Sharona lähti töistä minihameessa jokainen mies joka näki sen nousi seisomaan kuin vainukoira joka saa tuulesta vainun ja laskeutuivat istumaan vasta kun nainen oli kokonaan poistunut katvealueelle, ainakin melkein mutta vaikutus oli intensiivinen. Tällä kertaa hän noteerasi minut, siihen vaaditaan se että mennään krapulaisena, punakkana uuden ja vanhan viinan hajuisena kahvikuppia ostamaan ja sanotaan “Usko tai älä, en ole tulossa kirkosta vaikka olenkin pukeutunut niin..”. Tämä oli erityisen hauska juttu hänestä ja me siinä vaihdoimme sanoja, ja minä menin terassille hehkumaan kilpaa auringon kanssa.

Ja on se jumalauta vakuutusyhtiöidenkin kanssa, näytäisi nyt siltä että tästä autojutusta on tulossa “mielenkiintoinen”. Pitäydyn edelleenkin taolaismielisessä “ehkä”-asenteessa, sillä Luojan yksin tietää mitä tästä vielä tulee. Minä vain alan olemaan sitä mieltä että ne tyypit jotka tekevät päätöksiä vakuutusasioissa tulisi vaihtaa niihin tyyppeihin jotka myyvät vakuutuksia ja lupailevat niiden kaikkivoipaisuutta – tai sitten pistää nämä firmat tekemään niin että laittaa nämä vakuutusten hoitajat hoitamaan myöskin niiden markkinoinnin, jolloin kusetuksen ja myyntien suhde olisi oikeudenmukainen vakuutuksenottajaa kohtaan.