I'm On Fire And I Need A Hole

Alkoi selvitä pitkin iltaa että tämä oli ilta jolloin olin asennossa "mojo" mutta olisi kannattanut silti seurata enteitä. Bourbon oli saanut aikaan sen että hän oli nyt entistä komeampi? Viski todellakin oli herkullista, ja tällä kertaa toisin kuin skottiviikonloppuna minä nyt muistin syödäkin etten vallan ottanut lukua. Oli niin läkähdyttävä ilma että kaljapullotkin hikoilivat.

Ensimmäinen sijainti oli tuttu ja turvallinen Bluesbar. Siellä menin vakituiseen pöytääni joka on aina silloin vakio jolloin se on vapaa, mitä ei ole viime aikoina juuri tapahtunut. Muistan ihailleeni olympiajulisteita ja erään seurueen hyvin kaunista naista, kuulin kuin hänen omistajansa joka selvästi oli eri kaliiberia kertoili ryhmälleen että ei olisi uskonut olevansa juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan että sai tuollaisen vonkaleen – jossain pintaliitopaikassa jossa ei yleensä käy. Pitää myöntää että kateuden tunne joka ei ollut yleinen hivenen nousi tuossa vaiheessa, mutta menin välikahville ja unohdin melkein kaiken saman tein. Välikahvilla ollessani oli seurueeni äkkiä jo kypsempiä rouvashenkilöitä, joilla oli käsissään kalliin näköiset viskiannokset oikein aromilaseista kerroin kiehtovaa nippelitietoa jolla meistä kukaan ei tehnyt mitään ja pian olinkin hieromassa tuttavuutta porukan vetävimmän, blondiinin kanssa. Kuten sanottua, niin olin asennossa mojo ja hetken kuluttua tämäkin nainen, en voisi sanoa silti että tyttönen sillä se olisi jo ivaavaa! Vaan tämä nainen syleili kanssani, säädyllisellä tavalla tosin. Koska hän toi minulle mieleen jonkun aatelisnaisen, hän vaikutti sellaiselta hienolta suomenruotsalaiselta yli 30 vuotiaalta rouvashenkilöltä joten siitäkös saimme hauskan ilonaiheen, kuin myöskin siitä että hän kertoi kerran juoneensa suuren kännin. Vai että oikein olit yksin, ja porukasta eksyneenä ylittänyt Hämeensillan kysyin kun tuli puheeksi tuo miten hän oli ollut elämänsä humalassa, ja hän kertoi siitä niin kuin se olisi dekadentein temppu mitä ihminen voi tehdä ja minä nauroin sydämellisesti sille. Join vielä vettä ennen kun lähdin, ja Tapsa sanoi että se on vanhin voitehista, tai jotain tälläistä! (Kun naiset mainitsivat siitä miten kuuma paikassa on, sanoin että paikan karpalolonkero tehdään
niin että karpalot kaavitaan otsaltani ja viskataan lonkeroiseen.)

Heilahdin kadulle, lempeään yöhön joka hautoi meitä kuin kana muniaan, ja heitin kolikkoa. Heitän aina kolikkoa kun en tiedä minne menisin. Kolikon heittäminen voi kuulostaa Batman-leffojen filosofialta, mutta sen alkuperä on jo muinaisissa kiinalaisissa ja jopa Raamatullisissa perinteisissä, kiinalaisessa Muutosten Kirjassa instrumenttina ovat kolikot. Raamattu: “Helmassa pudistellen arpa heitetään, mutta Herralta tulee aina sen ratkaisu.” Voin sanoa että tuo pitää paikkansa, niin hämmästyttäviä tuloksia kuin se voikin antaa on niissä on aina takana jotain mikä yllättää minut relevanttiuudellaan! Tällä kertaa “kolikko kielsi” (senhän on tarkoitus vain olla välillinen tekijä) etten menisi erääseen yökerhoon ja hyväksyn yleensä vastauksen mukisematta, mutta pari askelta oli ehtinyt mennä kuulin riemastuneen naisen äänen ja näin kaksi blondia toisen pitkän ja toisen lyhyen, pukeutuneena punaiseen ja mustaan, Dolly ja hänen ystävättärensä seisoivat edessäni! Vastaanotto oli lämmin, kuten Dolly kertoikin pariin otteeseen oli hänellä ollut minua jo kova ikävä mikä onkin sangen ymmärrettävää koska olen viihtyisä seuramies, ja niinpä ensimmäistä kertaa kyseenalaistin kolikon kun naiset sanoivat että tulisin kemuilemaan heidän kanssaan yökerhon sykkivään ytimeen ja minä kaikelle hyvälle perso herrasmies – miten voisinkaan sanoa ei?

Sisätiloissa nautimme drinkkejä korkeista laseista, me tanssimme ja iloitsimme täysin estoitta sillä olinhan minä Mannish Boy; “Now when I was a young boy, at the age of five. My mother said I was, gonna be the greatest man alive. But now I'm a man, way past 21. Want you to believe me baby, I had lot's of fun” - Right on! Siitä ei ole sinällään paljoa kerrottavaa, sillä seilasimme kerrosten välillä, välillä tanssimme ja välillä intouduimme ottelemaan yhteiskuvia missä olimme kietoutuneet toisiimme tai sitten poseerasimme hieman privaatimmin mutta yhtä kaikki ne olivat jokainen elämisen makuisia kuvia. Dollyn ystävättären joskus vuosi pari sitten tapasin ja nyt tämä mustiin pukeutunut pieni blondi kieltämättä näytti hävyttömän kuumalta, ja oli kyllä Dollykin kesäkunnossa, mutta eipä minullakaan häpeämistä ollut. Kun haimme juomaa, eräs mies tiskillä tuli oikein erikseen kehumaan pulisonkejani. Kuriositeettina olikin kun tulimme sisälle näin kauniin tumman nuoren naisen erään pitkän holjoppipojan kanssa, ja tuo brunetti hymyili minulle hyvin hyvin tuhmalla ilmeellä niin kuin olisimme tunteneet ja minä mietin että olenko minä hunsvotti mennyt sitten jopa itseltäni salaa olemaan naisissa ja vielä tuollaisissa selvästi tuhmeliineissa?! Mielessäni oli vielä ainakin pari enemmän tai vähemmän vastaavaa tapausta. Mutta se ei estänyt menoa joka eräässä vaiheessa päätyi Suomi-rockin puolelle, minulla oli vielä juomaa kun taas Dolly ja Pörriäinen (naisella oli joskus mustakeltainen kireä paita, ja hänellä voidaan sanoa olevan siihen erittäin hyvin sopiva vartalo) menivät savukeelle jäin istuskelemaan aloilleni ja silmiini osui Tättähäärä, ja en voinut sanoin kuvailla sitä kivettynyttä kauhuntunnetta jonka koin sillä tiesin että siinä vaiheessa kun hän huomaa minut hän tulee esteistä välittämättä ja ui liiveihini, ja koska näissä kahdessa blondiinissa oli ihan riittämiin hauskaa se ei todellakaan tulisi kysymykseen että näin kävisi. Tekeydyin näkymättömäksi, se tapahtuu niin että välttelee kohteeseen katsekontaktia koska katsekontakti on intention ojentautuminen kohteeseen, älä tee sitä jos et halua että sinut huomataan tälläisissä tilanteissa. Pian Dolly ja Pörriäinen tulivatkin takaisin ja he veivät minut turvaan, jonnekin toiseen kerrokseen, mutta minä aloin aavistamaan mitä kolikko yritti minulle mahdollisesti viestiä! Menimme ottelemaan lisää kuvia, Dolly ja Pörriäinen kysyi että onkohan Pörriäisen mies naamakirjassa sillä hän ei voisi ymmärtää sitä kuvaa missä minä ja Pörriäinen olimme syöksymässä suudelmaan, mikä kuitenkaan ei ollut suunniteltu kuva laisinkaan vaan pikemminkin optinen harha. Mutta kuvat olivat pääasiassa erittäin hyviä, mitä nyt juurikasvun vuoksi joissain ylivalottuneissa kuvissa näytti siltä että hiusraja karkaa minulta.

Pörriäinen hävisi johonkin, lähtikö se kotiin vai minne? En muista mutta minä ja Dolly jatkoimme juhlimistamme ja Dolly kertoi että hänellä todellakin oli minua ikävä ja minä herrasmiehenä tietenkin pidin huolta että hän saisi jatkossakin ikävöidä hyvällä omallatunnolla minua. Menimme DJ:n tykö ja pyysimme klassikoita, niitä jotka ovat soineet Tarantinon elokuvissa sillä me molemmat olemme niiden ystäviä. DJ oli avulias ja ystävällinen, me tanssimme laavavalojen möyriessä ja näimme itsemme peilistä minä mustassa puvussa ja Dolly punaisessa mekossaan otimme kaiken siitä irti. Sitten Dollyn tuli aika lähteä, hän oli jo väsynyt, hän sanoi että minun pitäisi tulla käymään kun norjalainen tietäjä (minä ja Dolly omaamme mystiikan saralta joitakin samoja intressejä ja kaikki tuollainen on äärimmäisen kiinnostavaa) vierailee hänen luonaan. Sanoin it's a deal ja syleilimme hänen joutuessa nyt poistumaan. Mutta minun juhlat eivät siinä vielä loppuneet, vaan alkaessani pohtimaan uutta peliliikettä, olin jo unohtanut kolikon ja sen miksi se hälytti.

Ennen kuitenkaan kun menin mihinkään minun piti käydä hakemassa käteistä. Nimeni huudahti eräs tuttu mies jota en ollut nähnyt vuosiin, hän oli Anthony Spetnazin velipoika ja valisti minua tupakoinnin vaaroista, sekä siitä miten se ei tiedä mitään hyvään kenellekään. Pian jonossa kylkeeni lyöttäytyi nuori nainen, melkein tyttö, hän sanoi että meillä on paljon yhteistä ja että näytä Ben and Tellerin siltä pidemmän laihemmalta versiolta. Sitten hän pyysi rahaa, jota hän ei kuitenkaan saanut minulta, ja hän kyseli missä on Bluesbar jonne sanoin meneväni. Mitä minä mahdoin vastata, ei sillä ollut enää merkitystä hetken päästä.

Mentyäni viime metreillä joita tuo paikka enää oli auki tanssilattialle skannailemaan mitä olisi odotettavissa, kohti kahta miellyttävän näköistä tanssityttöä, äkkiä kuului voimakas ääni joka tulee elokuvissa kun jotain menee pieleen. Tättähäärä oli nähnyt minut! Nainen oli kuin olikin kuin sika limpussa minussa kiinni ja tietysti juuri kun hitaat alkoivat joten jouduin imaistuksi jälleen täysin uuteen tilanteeseen! Melko kirjaimellisesti vieläpä. Kun tanssit oli tanssitut, me jonotimme ulospääsyä, minulla kävi mielessä että missä olisi hyvä pakoreitti sillä yleensä tästä ei seuraisi mitään hyvää, mutta sen suunnnitteleminen unohtui kun tuon naisen über-sexual-pikkusisko tuli paikalle “Onko tuo sinun pikkusiskosi?” - sitäpaitsi eihän se olisi kaltaiseni herrasmiehen mukaista nyt tuolla tavalla torjua naisia luotaan. Sen enempiä epäröimättä nappasin hänen pikkusiskonsa kainalooni, samalla kun Tättähäärä olikin jo varsin oma-aloitteisesti löytänyt minun kainaloni. No niin, taas kaksi naista kainalossani, mitä en tietenkään tekopyhästi ala voivotella. Isosisko piti pikkusiskoa jonkinlaisessa itsetuntoansassa, sillä oli selvää että näistä kahdesta pikkusisko oli äärimmäisen möyheä tapaus, mutta silti isosisko joka on kyllä aika hyvällä itsetunnolla varustettu tapaus muisti mainita miten hän on heistä isorintaisempi ja kertoi vielä oikein että miten pikkusisko on heistä aina se jota miehet vähemmän tulevat iskemään sillä isosisko on paremmin varusteltu – lisäsi pikkusisko! Minä kuitenkin lohdutin pikkusiskoa joka oli myöskin äärimmäisen sympaattinen ärrävikansa kanssa, eikä sovi unohtaa että kyse ei ole vain sympatian ja empatian latauksesta vaan hänellä oli sopusuhtainen ja hyvä vartalo, nätit kasvot ja minuun vetoavat paksut muhkeat hiukset ponnarilla jolloin hän kyllä näytti rotunaiselta. Joku miespoloinen oli huomannut pikkusiskon että tämä oli alunperin yksin, ja nyt hän tuli vonkaamaan tätä sillä päätteli ettei hänellä ollut seuraa vaikka olikin minun kainalosani. Minä sanoin että senkus vonkaat mutta tämä on perheyritys, ja se maksaa sinulle. Kun mies yritti koskea pikkusiskoa, sanoi tuo tulisieluinen neito jäätävästi “ÄLÄ KOSKE MINUUN!” ja hän, miespoloisen ulistessa pahoittelujaan, tarratui lähemmin minuun ja minä otin tiukemman otteen. Isosisko yritti päästä eroon koko ajan pikkusiskostaan, ja yritti sanoa että menet nyt tuon miehen mukana mutta samalla minä ehdotin että me kolme kyllä keksimme kaiken hauskuuden mitä tästä illasta voi tulla, pikkusisko oli myös samoilla linjoilla. Isosisko sanoi tuosta koskemisepisodista “Mutta saahan tämäkin mies koskea sinua” mutta sitä ei pidetty niinkään outona. Pikkusisko kehui pulisonkejani, ja miespoloinen yritti selittää “Minulla oli juuri pulisongit mutta ajoin ne pois..” juuri edellisenä viikonloppuna kuulin samaa eräältä toiselta mieheltä jonka riitakapulaksi nainen laittoi minut “Ota nyt mallia hänestä, siinä on mies!” Niihin kysymyksiin en ota kantaa sillä vaikka ne ovatkin kannaltani mieltä kohottavia huomionosoituksia, en näin vaatimattomana persoonana ja tilanteen kiusallisuuden tiedostavana voisi ottaa niihin kantaa. Miespoloinen joka yritti epätoivoisesti viedä pikkusiskoa meidän iloisesta “perheyrityksestämme” alkoi nyt neuvotella siitä miten hän voisi heittää tuon naisen aamulla, tai päivällä juna-asemalle (pikkusisko ei ollut paikallisia) mutta minä ja pikkusisko pidimme Tättähäärän ja tuon miehen harmiksi kiinni suunnitelmasta ja pikkusisko sanoi: “Tulen, jos siskoni ja tuo mies saa tulla myös” johon lisäsin: “Saat toki katsella”. Sitten tuli episodi missä pikkusisko vittuuntui mieheen ja isosiskoon, ja meni etäälle, ajokoiravaihteen päälle lyönyt mies perässä ja minä isosiskon kanssa sitten perässä kuuntelemaan viimeisiä neuvotteluja. Ratkaisin tilanteen niin että sanoin vievämme pikkusiskon nyt isosiskolle lepäämään ja sillä selvä. Tässä vaiheessa isosiskolle ei enää sopinut että pikkusisko tulee kainalooni vaan vaati että hän kuljettaa tätä käsikynkässään, mikä tietysti oli täysin ymmärrettävä pelko sillä hän päätteli minun puheistani että minulla on pahat mielessäni heidän molempien kohdalla. Jossain vaiheessa pikkusisko kyseli minulta kysymyksiä, jolloin isosisko sanoi jo hieman kokeneempana “Se on tuollainen salaperäinen pelimies, joka ei halua antaa itsestään mitään muuta tietoa kuin etunimensä..” Se olikin totta ettei Tättähäärä varmaankaan tiennyt minusta muuta kuin etunimeni (vrt. “Salaperäisyys oli hänen harmittavampia piirteitään. Hänestä oli hauska salailla asioita, ei niinkään siksi, että hän pelkäsi avautumista, vaan koska hän halusi pitää yllätyksiä hihassaan. Hän osasi aina valita oikean hetken päästää käärmeen koristaan..” - Kosmologinen Silmä).

Tässä vaiheessa taannoin esittämäni kysymys, minne Bop-pillsilaiset ovat pesiytyneet on saanut lisävaloa, sillä tässähän niitä on jo tullutkin pari sylillistä vastaan, heh he. Tina oli alkuillasta ehdottanut että menisin tuohon yökerhoon jossa olin ollut tuona iltana, ja minä se sitten jumalauta menin! Seikkailu jatkuisi.

Tättähäärä asuu kallilla ydinkeskustan alueella, asunnot olivat melko moderneja ja sen näinkin kun veimme pikkusiskon nukkumaan. Sen jälkeen menimme isosiskon kanssa läheiseen puistoon jossa olemme olleet ennenkin. Voi jumaliste, minun olisi pitänyt tajuta paeta kun näin Sonjan menevän ohitse, hän olisi saanut olla minun menolippuni pois. Muistan kun hän oli hyvin hämmentyneen näköinen mennessään meidän ohitse kun olimme kolmistaan tuon yökerhon pihassa, Tättähäärä kysyi että kukas tuo nainen oli, taasko joku sinun hoitosi johon vastasin että se oli vaimoni, minulla on vaimo ja kolme tyttöystävää.

Seikkailu siis jatkui puistossa. Kun kerroin seuraavana päivänä Tinalle että minä tosiaan menin siihen paikkaan mihin hän ehdotti ja että päädyin sieltä parin mutkan kautta puistoon viettämään aikaa osasi Tina jotenkin odottaa että mitä kaikkea siellä nyt onkaan voinut tapahtua. Puistossa vierailu oli sellainen parin tunnin visiitti, lämpimässä kesäisessä yössä, niin että kun lähdimme puistossa olimme molemmat yltä päällä kurassa. Siinä Tättähäärä alkoi puhumaan eräästä jo minua hetken vaivanneesta asiasta, siitä mistä hän on salaperäinen, hän kertoo että hänellä olisi kotona eräs este, samalla kun hän kärtti numeroani koska minä en ollut soittanut hänen numeroonsa jonka hän oli antanut. Minä katsoin häntä, ja hän sanoi että se este siellä ei ole aviomies tai lapsi – mitä kaikkea tuohon väliin mahtuu, avomies tai jopa avovaimo, tai “kämppis?” joka tapauksessa minä aloin varmistua siitä että kolikko oli jälleen ollut varteenotettava neuvonantaja. Sanoin että minulla on hänen numeronsa, soitan siihen jos soitan mutta se saa riittää. Lähdin yltäpäältä kuraisena kävelemään aamun jo noustua, oloni oli vittumainen ja yritin pitää pääni pystyssä kaikesta huolimatta. Vastaani tuli kolme melkein peloissaan minua katsonutta nuorta miestä, puhumattakaan uteliaisuudesta, mikä oli selittettävä sillä olemukseni kaikki kontrastit olivat äärimmäisen huomattavia. Matkalla rupesin pohtimaan tuota neidin salaperäistä vihjausta, mistä hän oikein puhui - eläin, AVOmies, AVOVAIMO? Päätin että huono karma ja kaikkinaiset ongelmat ovat nyt viimeisin asia jota kaipaan elämääni tai naisasioideni oheen, ja samalla poistin hänen numeronsa sillä eiköhän tämä riitä. Nainen oli sanonut “Kyllä minä voisin sinusta rattopojan itselleni ottaa..” mutta kävellessäni kohti keskustoria pohdin mielessäni että se ei tule kyllä tapahtumaan tämän miehen kanssa, vaikka tietenkään en voi olla asiasta varma niin en vain nyt jaksa näitä naurettaviin mittasuhteisiin monimutkaisuudeltaan meneviä juttuja.

Menin odottamaan kyytiä. Siinä istuessani minun hajamielisen oleiluni keskeytti eräs mies joka kysyi varovaisesti että olisiko minulla ylimääräisiä kolikkoja, ja sanoin että ne taitavatkin olla kaikki mitä minulle on jäänyt tältä illalta mutta paljonko tarvitset. Mies kertoi määrän, se oli sätkäpaperien hinnan verran, jonka annoin hänelle. Hän kiitti minua ja sanoi että anna vain sen verran, että sinulle itsellesi jää krapulakaljaan rahaa – hän oli ystävällisin pummi mihin olen törmännyt. Nousin autoon, hän näytti minulle peukaloa, ja sitä ennen oli toivonut minulle hyvät jatkot. Ja mieleeni juolahti kuinka olin soittanut Huuhtadorfenin puhelimeen ja mennyt vastaajaan, johon sanoin olevani kolmen lapsen isä joka rakastaa keitettyjä kananmunia.

Niin joo, krapulaunet ovat olleet surrealistisia, kuin jostain David Firthin piirretystä, hyvin toiminnantäytteisiä ja värikkäitä. Viime hetket viime yön unesta muistan. Olin vanhempieni kanssa jollain euroopan kiertoreissulla, ja tässä unen loppuhuipentumassa (ainakin heräämistä ajatellen) olin kävelemässä äitini kanssa aurinkoisen slaavilaisen, jonkun itäisen euroopan maan kapeita katuja, kaikki oli tehty pienistä tiilistä ja ikkunat olivat korkealla. Äkkiä matkaan osui joku paikallinen pikkutyttö, hän ja äitini menivät suurenmoiseen slaavikirkkoon (en voi mennä takuisiin oliko se ortodoksien kirkko!) ja pian heidän mentyä sisälle huomasin että leveää ajorataa pitkin tuli suuri ja pieni keltainen työkone. Suuri oli niin suuri että melkein jyräsi kapean jalkakäytävän jolla olin, joten vaihdoin puolta, se oli vieläpä rollikkamalli! Katseltuani tuota outoa limboonista työkonetta joka heilahteli puolelta toiselle vaikkakin piti hallintansa ja siitä jatkoin matkaani kohti suurta “sivukujaa” joka oli valtava kuin riemukaari. Sisäpihalla oli “kirkon mekanismi” valtavia hammasrattaita, liikkuvia massiivisia osia ja kun aloin katsomaan kullanhehkuista luolaa tuolla takapihalla, huomasin että tuo valtava keltainen supertyökone lähestyi minua.

Äiti viittaa Jungin mukaan johonkin joka symboloi salaista, kätkettyä, synkkää, pohjatonta, naisellista ja maagisuuden auktoriteettia – eli lyhesti esoterista ja yinin ja jangin yinia. Äiti on myöskin perusnaisen kuva. Tällä kertaa hän meni siis mystismekaaniseen jättimäiseen kirkkoon, paikallisen nuoren tytön kanssa? Lapsi sinällään voi symboloida vaikka jotain omaa, luovaa projektia, tai jopa omaa itseään vaikken kyllä koskaan pikkutyttö ole ollutkaan. Isä ei ollut mukana tässä kohtauksessa, ja isä symboloi nyt ainakin rationaalisuutta, aktiivista tietoisuutta ja tahtoa, hän on yleensä järkeen sidotun elämänsisällön edustaja. Joten voidaan sanoa että unen tuo alue liikkui intuition symbioottisessa maisemassa. Niin se kirkko? Oliko minun pääsy estetty sinne? Jos se voidaan tulkita niin minun on ratkottava ristiriitoja – mutta nyt nuo symbolit menivät kirkkoon ja minä tutkimaan sivukujalle kirkon hämmästyttävää mekanismia se meinaa varmaankin tavanomaista tieteellistä mielenlaatuani joka aina estää syöksymästä näihin kokemuksiin joissa jo esoterinen puoleni on sisällä. Ainiin, kaupunki kuvaa myöskin äitiä ja toisen käsityksen mukaan omaa itseä. Uni kuvaa toisaalta suojaa toisaalta hermojännitystä, kieltämättä viime aikoina on ollut varsinaista ristipainetta ja kiristävää sumuisuutta. Mielenkuvana voisi sanoa että ylempää henkeä kuvaa kirkko. Entä se suunnaton rekka, työkone? Keltainen väri kuvaa aurinkoa joka kirkastaa elämän, mutta tuo kyseinen keltainen kuvasi itsekyyttä (ja ihmis-suhteissa vaistoa) enemmän kuin viisautta ja hyväsydämisyyttä. Kun taas tuo itse kuorma-auto kuvaa menestyksellisiä toimia, jopa omaa itseä – se koneena kuin myös kirkon mekanismit ynnä muut kuvaavat myös elämää, menestyksellisestä toiminnasta kumpuavaa iloa. Minä esiinnyin tuossa unessa mahdollisesti eri hahmoissa, ja minun psyykkeni komponenttien vuorovaikutukset näkyivät kuvina joita ihmettelin. Tiet, ja kadut taas ovat alitajunnan väyliä, mikä sopisi tuohon kuvaan. Se luola jota en lähtenyt tutkimaan olisi tiennyt intialaisen Jaggavedan mukaan surullista tulevaisuutta, huomioni siitä vei pois tuo valtava keltainen masiina – jos se laite kuvaa väriltään vaistoa ihmis-suhteista niin ehkäpä se numeron poistaminen puhelimestani Tättähäärän suhteen oli yhtä kuin kiinnittäminen huomio vaistoon ja “luolaan menemiseltä” välttyminen.