Charlie 'Box Cutter' Roux

Tänään HS:n kamat saapuivat. En ole vielä asentanut niitä mutta lähiaikoina alkaa mielenkiintoinen säätäminen niiden kanssa. Muuta sanottavaa asiasta tuskin vielä tässä vaiheessa on. Ai niin, myös pitää aiheen tiimoilta lähetellä pari sähköpostia ettei mene homma munille heti alkuvaiheessa. Avatessani paketin saatoin haistaa viehättävän uuden elektroniikan tuoksun, miksi uudessa on niin miellyttävä tuoksu lähes aina?

Söin eilen jotain sopimatonta, en ihan tarkkaan tiedä mitä se oli, ehkäpä laktoosi-impotenssi alkaa tulla pitkän tauon jälkeen taas kuvioihin. Muistan kun kävin lenkillä, minun piti pysähtyä ja katselle ympärilleni että uskalsin pieraista koska takanatuleva olisi saattanut lentää päin männikköä, tai muuten vain loukata itsensä kun olisi kaatunut maata täristelevästä paineaallokosta. Minun ei pitänyt edes mennä noin pitkälle lenkille, mutta koska Prellu on edelleenkin korjaamossa ja Luojan kiitos suht lupaavassa tilassa olen ollut varsin syrjäytyneenä pidempien matkojen liikkumisesta. Olen saanut perehtyä asuinlähiöni oloihin, esim. Lähikaupassa käynnin yhteydessä eikä se ole ollut kovinkaan mieltäylentävää, sillä tuntuu että sama keskusaukio jossa on kauppoja ja muuta normaalia on samalla 24 tuntia juoppojen valtaamana, ja parin baarin välikössä – enkä nyt puhu sympaattisista juopoista vaan niistä todella ärsyttävistä äänekkäistä nuijista. Kaupassa eräs kriminaali käveli ruuhkaisena iltana ulos käsissään kaljatölkit, ilmeisesti ne eivät olleet mahtuneet hänen (varastettuun?) reppuunsa. Miksei tuossa paikassa pidetä vartijoina joitakin todella törkeitä sikaniskoja? Niin se miten päädyin tavallista pidemmälle lenkille johtui siitä että minä suoraan sanoen eksyin etsiessäni eräässä viihtyisän näköisessä asuinlähiössä näkemääni yli 50 vuotta vanhaa kioskia. Mutta tuo irtiotto auttoi sillä minulla on ollut koko viikon olotila jota voisi kuvata “kiertää päässä”-oloksi, joten olen ollut ärtyinen, enkä ole saanut nukutuksi; matalatempoinen ja masentunut. Yin ja Jang, tuo tila on hyvin pohjaansaakka palanut Yin, jolloin sitä tasapainottaa Jang eli se että liikkuu. Kun istuin lopulta kioskin pihaan tiesin että siitä tulee miellyttävä muisto, koska olotilani oli niin raukea ja minä rakastan viihtyisiä ja elegantteja lähiöitä, kesäiltoja ja samoiluja joissa unohtaa melkein kaiken mitä pyörii mielessä. Alan silloin unelmoida, minulle palaa mieleen ne samat idylliset kuvat joita katselin jo pienenä, kun vaikka pohdin että mitä tässä ja tuossa on ollut. Kävinkin eräänä iltana vanhoilla lapsuuteni asuinseuduilla, kaikki oli paljon pienempää kuin mitä se oli silloin ja se kiehtoi minua niin että minun oli pakko pistää auto alkuperäisen “synnyinkotini” vierasparkkipaikalle ja lähteä kävelemään niitä paikkoja kohden joissa kirmasin kun olin vielä pieni natiainen. “Kaupanpoika” (näin joskus baarissa vanhoja leikkikavereitani ja he sanoivat että olen vieläkin niillä seuduilla legenda!) jonka kanssa eivät yleensä muiden lapset saaneet leikkiä sillä yllytin ja johdatin heitä kaikenmaailman temppujen maailmaan, oli se sitten naapurintytön kanssa seilorin leikkiminen pahvilaatikossa joka puolestaan oli valtavassa kuralätäkössä, jolloin molemmat tulevat yltäpäältä mutavellissä kotiin, tai sitten kun etsimme “Juntti-Antin” kanssa “yösijaa” ja hajotimme erään ulkorakennuksen ikkunan koska meille ei avattu ovea vaikka ystävällisesti koputimme – siinä vaiheessa tuli lähtö kun naapuruston edustaja oli nähnyt että olimme siirtyneet varsinaisen asuinrakennuksen ikkunan kimppuun koska ne hajoilevat verrattoman helposti, paljon helpommin kuin ovet! Mikä näissä seuduissa oli siis sen lisäksi erikoista että ne olivat pienentyneet, oli myöskin se että kun löysin sen vanhan metsäreitin jota pitkin menin äitini mukana aamuisin kaupalle, sen jälkeen kun olimme syöneet herkullista aamupuuroa, että tuo reitti jonka alitajuisesti muistin oli jokseenkin jo kasvanut umpeen, kuten moni muukin asia niiltä ajoilta. Muistikuva näiltä alueilta tuli mieleeni hetkenä kun olin vielä unen ja valveen rajoilla, joten minun oli välttämätöntä lähteä tutkimaan niitä.

Tänään kävimme myös Ideaparkissa, yhdessä kaupassa, yhdessä kahvilassa ja yhdessä ravintolassa. Olin erittäin pahalla tuulella ja sanaton sillä vatsani oli edelleenkin kipeänä sen lisäksi että joskus minuun iskee todella antisosiaalinen vaihde, todellakin se menee jo niin ylitse epäsosiaalisen että sitä voi kutsua antisosiaaliseksi. En kestä mitään, enkä ketään, ja juuri tuolla reissulla huomasin että minua vitutti tavallista enemmän se kun ihmisillä on tapana kävellä niin hitaasti edellä, ja jotenkin niin leveästi tai sitten puolta nopeasti vaihtaen että tuntui kuin he pysähtyisivät paikalleen ja alkaisivat esittää hidasta performanssia suoraan jostain Kaurismäen elokuvasta jossa pääasiallisesti vain mulkoillaan ympärilleen – samalla minä olen raivon partaalla heidän takanaan, sieraimet lepattaen vetämässä henkeä syvään ja miettien jotain mantraa millä jokin buddhalainen myrkky saadaan laimennettua olemattomiin. Apu tuli siitä kun menimme syömään kiinalaiseen buffettiin, voi veljet miten korkealaatuinen paikka se onkaan mitä tulee sen funktioon, toisella lautasellisella joka notkui toinen toistaan herkullisempia kastikkeita kasvisten ja lihan seurassa minulta melkein pääsi silmät vuotamaan siitä maailmoja syleilevästä mielihyvästä minkä tuo kaikki tuotti. Hyvä ruoka tietää ilman muuta parempaa mieltä, Feng Shuissa kehotetaankin että jääkaappi olisi aina täynnä murkinaa sillä se lisää yleistä onnellisuutta. Eräällä myyjällä oli sangen leveä naama melkein kuin kuu, mutta hyvin sievä vartalo - tuijotinko minä sitä kokonaisuutta? Luulen että siellä täytyy poiketa toisenkin kerran. Kiinalaiset istuivat ja naureskelivat kun kaksi suomalaista isännysmiestä kävi hakemassa lisää kerta toisensa jälkeen, silmissään tappamisen meininki, niin kuin kiinalainen ruoka ei vain olisi juuri tuona iltana menossa pois muodista vaan myöskin katoamassa maailmasta. Toisella kiinalaisella naisella, sille joka puhui englantia ja sen verran suomea että sanoi kts oli selässä kaksi punaista pallukkaa (Katsoiko hän paitaani? Suomalaisaiheinen paita jossa luki ettei tätä maata myydä eikä vuokrata.
Paita on vielä niin reilun kokoinen, että voin olla "isä maan puolustaja" ja silti hengata hyvissä väleissä minun hippelishoppelisystävieni kanssa.
Ei siinä mitään, kyllä minä kiitin kaikesta). Naista on hoidettu Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen menetelmin, eli häntä on kupattu, minäkin olin hoitanut itseäni taas eilen pitkästä aikaa akupainannalla jota tehostin tiikerisalvalla. Se on toimiva menetelmä, mutta ei kai sitä raavaskaan mies jaksa kipeänä painaa koko aikaa.

Saa nähdä mitä loppuviikko tuo tullessaan, muuta kuin laitteiston testaamista ja ehkä myös keskustan maailmanpyörän kokeilemista, tällä korkeanpaikankammolla ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi Särkänniemen pyörittimissä, vaan kiljun varmaan kuin pieni tyttö jos tuo laite menee liian korkealta (minkä raja on noin 3 metriä). Niin ja tapaanko taas Dollya ja häntä tapaamassa käyvää norjalaista tietäjäeukkoa joka saattaa povata minulle? En pidä ennustelua sopivana harrastuksena, mutta tapaanko silti?

Outoa, mutta kun olin syömässä ja mietin hellittäviä ja miellyttäviä tuntemuksia joita suurenmoinen kiinalainen ruoka minussa herätti, minulle tuli jonkinlainen vastaikävä Dollysta – kohta noin viikko siitä kun me näimme viimeksi ja hän sanoi ikävöineensä minua, onko se tietäjäeukko tämän takana? Dolly perkules jos on, leikkaan sinut halki ja poltan nännisi siinä tapauksessa! Joka tapauksessa silloin minusta tuntui mukavalta muistella hänen helposti sulavaa ja puheliasta seuraansa jossa saattoi rentoutua, toisella puolen pöytää samalla kun hän söi jotain meksikolaista ruokaa suurella haarukallaan. Muistelisin niissä lauantaisissa huuruissa että hän sanoi että meidän on mentävä kyllä taas lounaalle yhdessä. Sellainen se on. Naamakirjan testissä hänet oltiin merkattu toiseksi parhaaksi kaveriksi (hauskaksi), Billu Viitanen ykköseksi ja Juhannos kolmanneksi (ryyppykaveriksi) mutta naimakauppatestissä hän oli ykkösmorsian. Mutta koska muutkin naiset tarvitsevat rakkautta, niin enhän minä nyt ole raakalainen vaan herrasmies...