O Rose, Thou Art (Sic)k

Valmistelin paketin jossa runoteokseni lähti niinkin pitkälle kuin Rovaniemelle. Se matkustaa pitkän matkan ja se on 7/77 kuten sovittua vastaanottajan kanssa. Hienoutena on että sen lähetyspäivä on siis 14 (2*7).7!

Operaatio HS-puolestaan on tilapäisesti tökänneenä siihen kun testasin kekseliästä laitteistoani eikä se kokonaan toiminut. Tässä tapauksessa äänen puuttuminen on aika perustavanlaatuinen vika joten viritykset jatkuvat ja päivitykset projektissa näkyvät täällä jos missään. Tilasin epäröiden mutta lopulta aika hyvät kaupat tehneenä uutta tekniikkaa jonka pitäisi toimia. Niin ja loin alun operaatio Pussywhippediin, lähetin basso- ja rumpuraidat Huuhtadorfenille joka voi istua jossain wagnerilaisessa luomisympäristössä sovittamassa niihin kitaroita, minä määrään rytmit. Luulen että tuon biisin jälkeen saamme jonkun naisjärjestön vihat niskoille, minkä voi ansaita vain jos on tehnyt jotain todella ihmiskunnan hyvinvointia edistävää. Tosin, nykyisin myös maskulistisia asioita ajavissa järjestöissä on akkainvalta joten niitäkin voidaan kutsua naisjärjestöiksi. Tässä maassa kapitalistit sanovat että vastakkainasettelun aika olisi ohitse ja että he kyllä voivat pitää huolta työväenkin asioista, ihan kuten jotkut virkanaiset ovat sitä mieltä että he kyllä tietävät mitä miehet haluavat, hyvä että sentään tässä rappiollisessa asiantilassamme sentään vielä edes Alkot ovat auki ja palvelevat meitä lääkkeillä joista saa suullisesti otettuna tilapäisen avun vitutukseen joka syntyy tälläisistä epäkohdista. Nytkin Cockoomuksen rötösherrat taputtelevat taskujaan kun äkkiä, ikään kuin salaperäisesti tämän porvarillisen luokan edunvalvontapuolueen rahoituskuitit ovat hukkuneet. Toisen korruptiopuolueen eli Kes-Kustan edustaja myöskin päässyt uutisiin, eli rouva siankeittelijä joka kiisti tehotuotantokuvien olevan Suomesta kunnes paljastui sille hyvä syy: hänen oma tilansa oli kuvien joukossa, niin tämä tättähäärä nyt sitten tekee pöyristyttäviä väitteitä juustoista mutta Keskusta jonka käsitys keskustatoiminnasta on samanlainen kuin Amerikan käsitys sosialismista (annetaan rikkaille yrityksille/ maanviljelijöille meni näillä sitten hyvin tai huonosti) ja nyhdetään se valtaväestöltä, onkin nyt jo oma-aloitteisesti tullut ulos kaapista joten on vain ajan kysymys milloin loputkin fasadeista tulevat alas.

Mutta nyt sitten muistellaan taas lähimenneisyyttä, eikä siihen palata enää vaan se jätetään saapustetuksi bittiavaruuden alustojen kylkeen. Nimittäin Tammerfest-speciaali olisi seuraavaksi luvassa. Sen jälkeen katsaus hieman läheisempään menneisyyteen.

Pitkästä aikaa näin vanhoja suosikkejani, Kotiteollisuutta ja Viikatetta Tammerfesteilla. Oli hyvin lähellä että tuo melko korkealaatuinen keikka jäi vallan näkemättä minulta mutta Luojan kiitos näin ei käynyt koska se olisi tiennyt ynseää perjantaita (ei ollut lainkaan baarifiilis, en muutenkaan käy perjantaina baareissa sillä se on jotekin moukkamaista käydä sillä tavalla keskellä viikkoa baarissa, lauantai on hyvä päivä). Viikatetta en nähnyt kovinkaan läheltä, jonkun tutun kanssa (tuttuja ja tutumpia oli koko paikka täynnä mistä tuli mukavan idyllinen tunne kuin olisimme olleet joissain yhteisen tutun bileissä joissa on yhteinen tupakkapaikka) mutta tuo bändi oli tuttu jo ajalta kun heillä ei ollut vielä levytys-sopimustakaan, nyt oli vuosien tauko kun kuulin heitä minun vanhassa Viikatepaidassani mutta kyllä se hyvältä kuulosti vaikken juurikaan tuntenut biisejä edes. Viikatteen ja Kotiteollisuuden väli meni juopotellessa ja tuttavien kanssa kuulumisia vaihdellessa, jolloin Miia sanoi että minun kannattaisi pitää useammin hiuksia auki ja Miguel tuo natsikreivi jonka kanssa kevyesti homoilimme ennen keikkaa (taputtelimme toisiamme joka paikkaan samalla kun halailimme) ja hän sanoi että hiukseni tuoksuvat hyvältä. Ainoat ketkä eivät B. Viitasen mukaan tykänneet olivat ne tytöt joiden keskellä heilutin leijonanharhamaista lettiäni tyyliin Chris Barnes (Spetznazin mielestä näytin Phil Anselmolta) eli nojasin käsillä polviini ja ajauduin shamanistiseen transsiin jossa tausta pysähtyi mutta pyöritys jatkui mutta enhän minä tiennyt että se ketään olisi haitannut. Tuota ei tarvittu kylläkään silloin kun Kotiteollisuus soitti Manamanan Kuolla elävänä biisin, jossa oli mukana Kaarle kierrättämässä kitaraansa, pitää sanoa että se oli todella voimakas hetki keikasta joka muutenkin oli hoidettu erinomaisen hyvin. Miten monta encorea he vetivät? Kolme niitä muistaakseni oli. Keikka oli niin intensiivinen että jos sitä ennen ei ollut tarvetta mennä viihtymään baareihin, niin keikan jälkeen olisi voinut hyvinkin lähteä kotiin sillä tuntui että ilta ei enää tarjoaisi mitään kummallista. Keikka jolla kokee katharsiksen on hyvä keikka, ja oli lähellä etten synnyttänyt viimeistään tuon coverin kohdalla lasta nimeltä katharsis. Soitinkin B. Viitaselle keikan jälkeen, joka oli jo matkalla kotiinsa niin kaukana että takaisinkääntyminen olisi ollut sopimatonta, joten menin baariin. Paikka jossa olin oli kallis ja aina täynnä, siellä meni hetki ennen kun pääsi kiinni fiilisestä jota oli vaikea tavoittaa sillä paikka oli jotenkin niin ahdas ja avara samaan aikaan, tehty niin että aina jotain on kulman takana. Mutta kyllähän siinä sitten taas tuokin turistikokemus muuttui iloksi kun tanssin ja rokkasin pöydälle nousseena, minulle hurrasi ja teki suosiotaan kolme Espoosta kotoisin ollutta ruskettunutta ja tissikästä rouvaa joista eräs lopussa soittikin kanssani ilmakitaraa – pöydällä ja sanoin “keikan” jälkeen että minä rokkaan hyvin. Olipahan siinä sitten muunkinlaisia kuriositeetteja. Samassa pöydässä “tanssi” eräs Kuopion mies jolla oli komea Misfitsin t-paita ja hän oli samalla varmaankin maailman rennoin mies, sovimme että tämä päivä oli harjoitusta sillä huomenna alkaa ryyppääminen, siihen hän vastasi “Joo.” “Onneksi olkoon voititte lotossa” “Okei.” “Sinulla viimeinen toivomus ennen kun julistetaan tuomio” “Jaa.” Mutta oikeastaan pidin hänestä, hänen seuransa oli sen hälyn keskellä hyvin tasaannuttavaa. Sitten kun katsoin vasemalle puolelle niin kaksi melko miellyttävän oloista namipyllyä tanssivat vieressäni ja heistä valkohousuinen päärynäperse keikuttaa niin että melkein keskittymiseni herpaantuu, mutta niinhän se jumalauta herpaantuikin sillä pian heidän väliinsä nousi tuolille seisomaan Mr Porilainen, tämä ei ole sama herra kuin Mr Butterface, vaan tämä on Porilainen 2. Mies on eroottisen rakkauden lähettiläs jokaiselle naiselle, hän alkoi puhua tuolle naiselle jonka perse jos olisi ollut pyyhekumi olisin minä ollut lyijykynällä kirjoitettuna tekstinä vaarassa tulla pyyhityksi, kuin koltiaisen aggressiivisesti pyyhkimä hävytön teksti pulpetista juuri ennen kun opettaja tulee. Puheissaan hän sanoi ei turhia soidinmenoja harrastanut vaan melko oikopäätä alkoi kysellä, tai paremminkin todeta:

“Minä aion panna sinua. Voisinkohan minä nussia sinua?”

Nainen katseli häntä kuin kääpiötä joka raiskaa lehmää. Tästä sitten lisättiin löylyä:

“Minä olen Porista! Olen porilainen. Asun siellä!”

Hän sanoi tämän kuin se olisi toiseksi parhain uutinen mitä tuo nainen on kuullut ennen edellämainittua. Jostain syystä Ms Shake Booty ei ollut myyty, joten porilainen lahja naisille oli seuraavassa hetkessä kiinni täysin satunnaisessa lattialla tanssineessa naisessa ja hänen tilalleensa tuli Mr Saatan Olla Ehkä Sarjamurhaaja. Tämä kyseinen herra myös nousi näiden tyttösten väliin, mutta ei sanonut mitään, hänen ilmeensä ei muuttunut vaan hän vain tuijotti ja kääntyili hieman.

Baarista poistuttuani odotin kyytiä kotiin, ja taas tapasin ihmisiä. Naapurini ja jonkun teinitytön jotka ehdottivat Mäkkiin menemistä, ja sinnehän me menimme sanoin jääväni pöytään sillä en ala jonottamaan, teini kirmasi edellä ja naapurini jäi puhumaan järjestysmiehelle, teini jatkoi suoraan matkaa ovesta ulos ja naapuri haltioitui jutellessaan järjestysmiehelle. Poistuin hetken istuskeltuani raittiiseen ilmaan, seisomaan tien viereen. Nyt samassa paikassa oli myöskin nainen jota kutsun sihteeriköksi ja paikalla ollut mies sanoi itseään Landespedeksi – muistaakseni. Heidän jutusteluaan oli hauska seurata, sillä Landespede sanoi käyneensä etsimässä ihmisiä ja tuttuja joita hänellä on ja Sihteerikkö aika suorilta käsin tyrmäsi kyseisen väitteen perättömänä ja Landespede muisteli viimevuotta kun kaikki meni hänellä niin kauan hyvin kunnes Sihteerikkö tuli pilaamaan kaiken. Mikä myöhemmin tuli mieleeni, että oli mielenkiintoinen juttu että Sihteerikkö arveli että minulla on tatuointeja, mitä minulla ei ole mutta kun käskin arvaamaan että minkälaisia ne voisivat olla hän arveli että pääkallotatuintoi nyt ainakin ja minulla oli tuolloin rannelämmitin jossa oli pääkallo mustalla pohjalla. Hmm, jospa hän ei ollutkaan Sihteerikkö vaan noita, se on mahdollista koska hän kuunteli sanojensa mukaan rienaavaa rokkimusiikkia, sellaista hevirokkia! Minunlainen herrasmies kuuntelen vain selväsanaisia iskelmiä jossa ylistetään sitä tunnetta kun voidaan kävellä savipellossa kumisaappaat jalassa etsimässä haltioiden piilottamaa kulta-aarretta, taskussa käärittynä vanha jallu ja aski tupakkia.

Angry Itch biisin Raimo sanoi kuvaavan minua, sillä se on raju, dynaaminen, synkkä, ja humoristinen sillä tavalla että varmasti loukkaa jota kuta – biisi kertoo miehestä jolla epäonnistui sukupuolenvaihdosleikkaus joten paikalle mihin piti tulla iloinen tussu, olikin ynseä kutina. Ilmeisesti hän siis oli porukan alfatranseksuaali Se oli jonkinlaisessa hysteerisessä hullun lehmän akuutissa tautikohtauksessa kun se fuuria tulee seisomaan päin vittua sojottavien pupunkorviensa (lehmän korvat olisivat voineet olla paljon parempi vaihtoehto) keskellemme ja mm. huusi naamani edessä “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”. Koska tämän nti. Klonkun ääni muistutti jonkinlaista pakkomielteistä kitinää.

“Keskustelumme” lähti käyntiin:

- “Kwikwikwikwikwi” [vapaa käännös: Look at me I'm a attention whore!]

- Niin miten kauan olet joutunut elämään selibaatissa?
[Seurasi muutaman sekunnin hämmentynyt hiljaisuus]

- “KWIIKKWIKKWIKWIK!!

- ”Hmm okei, aika pitkään siis..

- “KWIIIIIIIK-!!!kwikwikwikwi”

Koko show sitten eteni niin että minä sanoin hei oletteko te ne Tukaisen sisarukset, pukeutuneina kaneiksi, jatkoin kyselyä että mitä mieltä te olette siitä kun seiskapäiväälehti sillä tavalla tekee teidän yksityisyyttä loukkaavia juttuja. Tätä ilotulitusta ei kestänyt kovinkaan pitkään kun fuuria se sen hullunkiilto silmissä ja alati kohoava nitinä äänessään “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”, se siis aidosti uskoi tuossa vaiheessa että olin suunnittellut henkilökohtaista loukkausta sitä kohtaan mutta käyttäen vain kiusakseni Tuksuja apunani ja että oikeastaan nytkin puhuin hänelle. Pidin vielä hauskaa hänen kustannuksellaan yritin selittää että me emme seurustele, hän voi ottaa ihan rauhassa. Välissä joku mies, sen aikaa kun tämä alfatranseksuaali keräsi kiukkuaan kävi kysymässä häntä tanssimaan tai jotain, mutta lähti pian kauhuissaan olevan näköisenä pois paikalta. Tuon täytyi olla jokaisen juhlan oma raivotar, sen lisäksi että se nauttii enemmän tai vähemmän psyykoottisesta julkisesta esiintymisestä niin se paljon mielummin kiljuu tuntemattomille miehille kuin että tanssisi heidän kanssaan tai sitten hänen iskemis-strategiansa on tuollainen koska häntä oli hakattu pienenä, liikaa tai mitä ilmeisemmin liian vähän. Hän ei selvästikään usko että miehiin purisi se että näyttää miten lämmin ja naisellinen osaa olla. Heitin lentosuukon ja hymyilin poistuessani.

Meet the Goodtime Army..he olivat mitä iloisin, positiivisin ja miellyttävin herrasmiesten joukkio johon ylipäänsä olen törmännyt pitkään aikaan. He ottivat minut vastaan valtaamalleen lavalle täynnä suurta jälleennäkemisen riemua (olin unohtanut!) ja pian me tanssimme näyttävästi YMCA:ta meidän koreografiassa nostettiin molemmat kädet manowar-tervehdykseen. Se oli aika homoa mutta koska teimme sen viihtymistarkoituksessa eikä siinä ollut tunteita mukana, sitä ei voitu laskea sellaiseksi. Tässä oli myös ensimmäinen kosketus Tuksuihin, huudahtin sitä pojille ja kieltämättä yhdennäköisyys oli sen vertainen että eräs heistä kysyikin “Jaa on vai?!” Mutta tämä oli vielä vaihe kun se oli vielä kaikkien mielestä hauskaa, sittemmin siitä tulikin elämän ja kuoleman kysymys. Goodtime Armyn, tuon paikan virallisen poikabändin takahuone oli lavantakana olin siellä puhumassa puhelimeen koska pidin sitä suht rauhallisena sijaintina niin yllättäen tuo iloisten miesten joukko olikin siellä myös! Suunnittelimme siellä seuraavaa vetoamme ja he olivat edellisenä viikonloppuna nähneet kun olin jossain herrasmiesmäisessä tilassa ajautunut tilanteeseen jota he kuvailivat “Sinulla kävikin viime viikonloppuna flaksi!”

Palatessamme taas kaiken keskipisteeksi tarjoamaan unohtumattomia visuaalisia elämyksiä, oli meidän joukossamme nyt myöskin naispuolisia tanssahtelijoita. Tangon ympärillä pyöriskeli eräskin tyttöpari joista toisella oli kultainen, kiharainen tätiperuukki, sanoin jätkille “Tässä on minun seksikäs tätini, hän aina käytti minua salaa hyväkseen kun oli minun lapsenvahtinani” samalla kun taputin hänen peruukkia, täti oli oikeasti nuori nainen jolla oli mitä vatkata tanssilattialla. Timo Kahilaisen näköinen mies joka kuului ryhmittymäämme toisti Timo Kahilaisen näköisenä “Seksikäs täti?” ja tietysti me olimme varsin hilpeitä. Seksikäs Tätini oli huumorintajuinen ja hänen kaverinsa niin kännissä että hän oli melkein reppana mutta ei negatiivisella tavalla. Kun minä ja Seksikäs Tätini tanssimme hitaita, kuiskasin “..he eivät koskaan ymmärtäneet tätä sukujuhlissamme..”, ja taustalla soi joku musiikki, joku klassikkobiisi. Hyvin, hyvin romanttista!

Ulkona tapasin mielenkiintoisen pariskunnan jota en aluksi tunnistanut pariskunnaksi. Myös heillä oli hyvä maku. Naiset olivat kaksoset, he olivat syntyneet, olikohan se 4 sekunttia toistensa perässä – onko sellainen mahdollista? Minä en aluksi tajunnut että he ovat pari sillä toinen kaksosista kietoi kätensä minun ympärilleni ja kyseli kysymyksiä minulta ja kertoi että minulla on hyvin miehekäät ja upeat pulisongit. Hän kyseli tunnenko tunnetaanko me ja viittasi mieheen jolle myös puhuin, ja se oli siis hänen miehensä. Saattoi vaikuttaa siltä että tunsimme sillä kun kerroin että kun olimme pieniä meitä käytti naapurinsetä hyväkseen ja pisti koskettelemaan toisiaan kameran edessä, mies lisäsi että tuon naapurin nimi oli Reino, puhuimme näistä kokemuksistamme toinen toistaan pöyristyttävimpien yksityiskohtien kera pitäen melko hyvin pokkamme. Nainen nauraa kikersi ja yritti suuttua kun ei saanut muunlaista vastausta. Sitten paikalla oli vielä kolmaskin mies sitä tuo nainen sitten läksytti siitä ettei antanut tälle sateenvarjoaan, mies yritti selittää että häntä odottaa kotona nainen mutta sulhasmies sanoi “Jaa äitikö?” siitä tuli sitten paljon hauskuutusta. Hieman ilkeästi hän sanoi tuolle miehelle vielä tämän pimpinnuolijaviiksiparrastaan (näyttikö se persereiältä?) että olisi yhtä mies kuin minä ja kasvattaisi samanlaiset pulisongit, hän tosin sanoi myöskin minulle että minun pitäisi saada miehensä kasvattamaan karvaa sivuihin eikä keskelle viitaten miehen leukaan jossa oli partaa. Kerroin että minullakin on joskus ollut partaa, mutta en muista mitä siitä puhuttiin, onko se nyt jotenkin olennaista mennä kertomaan ihmisille että on joskus ollut parta? Kuitenkin yhteinen jutustelumme pysyi varsin lämminhenkisenä ja paikottain äärimmäisen häiriintynyttä että jos ohitse olisi mennyt joku viranomainen meidät olisi kaikki pakotettu pakkohoitoon sillä eihän tälläisille jutuille edes saisi nauraa. Minä nyt vain satun tykkäämään huumorista.

Viime viikonloppuna ei sitten paljoa tapahtunutkaan, se oli hyvin staattinen viikonloppu, eräänlainen luontainen tasapainoitus festeille. Päivällä tajusin ettei juustokakkuun tule sulate- vaan tuorejuustoa. Ostin juustokakun tekoon tarkoitetun "melkein valmispakkauksen" huokeaan hintaan jostain lähikaupan "ei meille enää näitä"-hyllystä. Ajattelin että minun on välttämätöntä ostaa se, äänet päässäni sanoivat että olen valehtelija jos en osta sitä, ja miehen kuva katossa sanoi että kolmas maailmansota alkaa jollen osta sitä..sitten en voi kertoakaan mitä muuta tein tuotana päivänä mutta siihen liittyy laulavat lapset jotka ratsastelivat eläimillä. Meillä kaikilla on episodimme. Kun taas ilta alkoi niin että heräsin viininpunainen kylpytakkini auki lattialta, olin juonut muutaman oluen ja hieman viskiä enkä syönyt paljoakaan joten tuo rude awakening ei ollut niin järin suuri ihme. Juhannos epäili että olisin herännyt pelkkä kravatti päälläni, mutta meni se kyllin lähelle. Olin vain herättyäni kysynyt Juhannokselta mesessä että kun tästä tokenen, mennäänkö juomaan Guinessia? Todellakin, päästyäni elvyttyäni kaupungille menimme kaupungin kulmalla olevaan pieneen ja siistiin irlantilaiseen pubiin jossa sai huokeaan hintaan pintillisen Guinessia joka oli miellyttävää kuin mämmi. Musiikki ole lempeää rokkia, ja ihmisiä ei liikaa, paikka oli viihtyisä istumistarkoitukseen. Me keskustelimme suunnitelmistamme, eksistentialistisesta kirjallisuudesta, ja teleologisestakin kirjallisuudesta, se jotenkin sopi tuohon tilanteeseen. Se oli hyvä ja leppoisa hetki, sitten paikka meni kiinni ja herrasmiehet lähetettiin matkaan. Ilta, tai oikeastaan yö oli hyvin leppoisa ja nätti. Kävimme tarkistamassa olivatko puheet Bop-pillsin välikuolemasta liioiteltuja, ja eivät ne olleet. FBI:n teipit oli paikan ovien edessä joten menimme sitten erääseen toiseen paikkaan joka oli varmaan Tampereen toiseksi rauhallisin baari, siinä paikassa kun olin viimeksi olin niin päissäni että jouduin kysymään henkilökunnalta mistä sieltä pääsee ulos mutta tällä kertaa asiat olivat paremmin. Pohdin tuossa välissä että missähän nyt Bop-pillsin vakituiset nassukat mahtavat luurata, on kuukauden kiintoisin tehtävä löytää nuo klassikoiden ja halvan viinan ystävät jotka nyt on hajotetut pitkin kaupunkia. Kun minä ja Juhannos saavuimme 2. vaihtoehdolle, tuntui kuin olisimme olleet jossain yksityistilaisuudessa jossa ei ole ketään tuttua, istuimme ja kaadoimme kurkkuumme kalliita juomia. Suvinatrixkin liittyi seuraamme, Juhannos oli käynyt patsastelemassa ja kertomassa käsittämöttämiä vitsejä naisen työpaikalla niin että häntä oltiin tuijotettu kuin nakkia joka on pystyssä muusissa. Juttumme menivät siihen suuntaan kun olimme lähdössä jatkoille että niistä olisi voinutkin tulla aika ikimuistoiset jatkot, olimme nimittäin vertailleet kokemuksiamme ja en osaa vieläkään sanoa kuka veti pohjat mutta niistä ei sen enempää. Lähdimme Suvinatrixsille. Kävelimme Hämeenkatua jotenkin Siipikarjatiistain teemaan sopien, kaksi pikkutakkimiestä dominan molemmissa kainaloissa. Lopulta hyppäsimme taksiin, jonka kuski vaikutti siltä että vaikka olisimme lähteneet Australiaan hänen kyydissään hän ei olisi puhunut meille paitsi maksusta. Poikkesimme Juhannoksella sillä tarvitsimme lantrinkia koska Suvinatrixsilla on tequilaa mikä on aika jäykkää, mies toi lantringiksi perhepullon Leijonaa, tuota light-viinaa jossa me viskisiepot emme maista mitään erityisen kirpeää. Paikan päällä sitten ryystettiin viinaksia, katsottiin elokuvaa ja öristiin kännissä koirille, jokainen sammui aloilleen ja seuraavana päivänä Suvinatrix lähti myöhässä töihin. Välissä kohtaus jossa Suvinatrixin "vaimo" soitti ja puhui meidän kanssamme, hän käski minun sanomaan jotain vaimolleen jolle sanoin että hänen vaimonsa käskee hänen pussaamaan minua kunnolla - minkä hän tekikin ja puhelimessa vaimonsa sanoi: "Eiiiii.."

Seuraavana päivänä lähdin erkaantumaan eri suuntaan kuin Juhannos ja Suvinatrix, kauniissa kelissä jossa soundtrackina soi Johnny Cashin Sunday Morning Coming Down. Käväisin Natsimarketissa ostoksilla joka oli sopivasti matkan varrella, soitin Huuhtadorfenille äärimmäisen sekavan puhelun ja näytin väsyneeltä mutta onnelliselta. Ostin olutta, joitain elintarvikkeita pyörittyäni tarpeettoman kauan putiikissa sillä olin krapulassa eikä viestiyhteydet olleet järin sulavia. Join olutta matkalla ja suunnistin kohti kahvipaikkaa hengähtämään ja heräilemään, paistattelemaan suurenmoisen kesäistä päivää joka tässä maassa kuin lottovoitto. My Sharona oli myymässä kahvia, se mokoma pikku rotunainen joka näyttää joltain haaremin erityisosaston johtajalta! Joskus kun My Sharona lähti töistä minihameessa jokainen mies joka näki sen nousi seisomaan kuin vainukoira joka saa tuulesta vainun ja laskeutuivat istumaan vasta kun nainen oli kokonaan poistunut katvealueelle, ainakin melkein mutta vaikutus oli intensiivinen. Tällä kertaa hän noteerasi minut, siihen vaaditaan se että mennään krapulaisena, punakkana uuden ja vanhan viinan hajuisena kahvikuppia ostamaan ja sanotaan “Usko tai älä, en ole tulossa kirkosta vaikka olenkin pukeutunut niin..”. Tämä oli erityisen hauska juttu hänestä ja me siinä vaihdoimme sanoja, ja minä menin terassille hehkumaan kilpaa auringon kanssa.

Ja on se jumalauta vakuutusyhtiöidenkin kanssa, näytäisi nyt siltä että tästä autojutusta on tulossa “mielenkiintoinen”. Pitäydyn edelleenkin taolaismielisessä “ehkä”-asenteessa, sillä Luojan yksin tietää mitä tästä vielä tulee. Minä vain alan olemaan sitä mieltä että ne tyypit jotka tekevät päätöksiä vakuutusasioissa tulisi vaihtaa niihin tyyppeihin jotka myyvät vakuutuksia ja lupailevat niiden kaikkivoipaisuutta – tai sitten pistää nämä firmat tekemään niin että laittaa nämä vakuutusten hoitajat hoitamaan myöskin niiden markkinoinnin, jolloin kusetuksen ja myyntien suhde olisi oikeudenmukainen vakuutuksenottajaa kohtaan.