Ona Riza: Argumentti ja Kritiikki

Kun kävelin Metsätemppelille, näin matkalla kun kaksi tyttöä juttelivat toisilleen. Toinen tuli toisen tykö ja sanoi että melkein sai sen houkutelluksi, jos hänellä olisi ollut kinkkua hän olisi saanut sen houkutelluksi. “Meidän kissa rakastaa kinkkua”. Sitten hän nousi pyörän päälle määrätietoisen näköisenä, ja he lähtivät hoippuen kaksi päällä kohti metsää ja pian kuului kiljumista. Tulipas lämmin olo sydämeen.
Syvemälle mentäessä osui kohdalleni kaksi nuorta poikaa, toisella oli sininen paita ja toisella punainen, toinen oli lyhyt ja toinen oli pitkä. Miksi tälläistä tapahtuu muuallakin kuin vain sarjakuvissa?
Saavuin sinne missä kaiken oli määrä tapahtua. Näin että siellä oli suuri ja äänekäs nuorten naisten joukko. Melkein heti sen paikan vieressä. Hetken minun mieleeni tuli että ei jumalauta, jätänkö väliin. Sitten tajusin että se on vain sosiaalisen ohjelmoinnin, jantelaisuuden herättämän tarvetietoisuuden tulosta, se että pitää hävetä itseään, että tarvitsee hyväksyntää tuntemattomilta ihmisiltä vapaassa maassa.

Melkein heti, kun tein Wing Chun-harjoitusnyrkkeilysarjoja, aloin saamaan huomiota. Äkkiä tajusin olevani prässissä; joukko nuoria naisia oli kääntänyt täysin huomionsa minuun ja se huomio oli testaavaa huomiota, eli he olivat äänekkäitä, jotkut nauroivat, ja osa tuli jopa tekemään lähellä liikkeitä joilla he, jumaliste, matkivat minua!

Olin tehnyt Taijin, ja Wing Chunin. Siirryin Qigongiin. Tein tulihengityksiä/ Tiibetiläisten Aamuliikkeiden kuudetta liikettä kun huomasin että tiput alkoivat siirtyä uteliaina lähemmäksi. Erään kuulin sanovan “Minä menen kyllä sen juttusille vielä”.

Sitten kun liikehdintä kävi yhä läheisemmäksi ja röyhkeämmäksi, huomaamatta käännyin välittömästi. jolloin takanani olleet, alati lähemmäksi tulleet tiput säikähtivät ja osa heistä lähti karkuun. - Niin hätäisesti minä käännyin. Mutta minä sanoin: "Haluatko että minä opetan sinulle tätä?" Tilanne pysähtyi hänen katsoessaan kuin joku metsäneläin autonvaloja öisellä tiellä. Kysyin sellaiseen ääneen että kuulee: "Haluatko sinä tai joku muu oppia tätä, tulkaa tänne niin opetan."

Nuori nainen katsoi minua kummissaan, alkoi kuulua kuhinaa, jolloin aluksi tulee tämä yksi, ja sitten tulee hänen mukanaan toinen, kuhina alkaa muuttua lujaksi ääneksi, kunnes äkkiä lähes nämä KAIKKI nuoret naiset tulevat eteeni! Heistä jokainen haluaa että minä opetan heitä. He jotka jäivät, olikohan se pari kappaletta, ottivat valokuvia. Kuin Aurinkokuningas hovinsa edessä joista jokainen oli valmis minun komentooni, minun ollessani pää(llikkö).

Ensimmäinen kysymys oli, että mitä minä teen johon vastasin että tein Qigongia ja Taijia. Kysyjä vastasi: "Minähän sanoin, mutta te ette uskoneet vaan nauroitte minulle." Johon vastasin, että meille neroille aina aluksi on naurettu. (Eräs kysyi: Kuka sinä oikein olet, johon vastasin: nero). Tämä on totta, eikä valhetta.

Naiset asettuivat riviin kun sanoin että aloitetaan. Alussa tietysti vielä monia nauratti. Kehotin ottamaan asennon, kerroin miten asettaa jalat, sillä ensimmäisenä suoritamme maadoittumisen maahan, joten otamme hartioiden levyisen asennon. Sitten asetamme kädet näin, sanoin kun asetin kädet aloitusasentoon.

Harjoitus alkoi, annoin räikeimpiä virheitä tehneille yksittäisiä neuvoja. Kaikki tuli kuin selkärangasta, olin vapaa ja annoin komentoja siitä mitä heidän tulee tehdä erinomaisesti, ja kuinka noudattaa käskyjäni uskollisesti. Kaunis blondi nosti käsiään liian ylös johon sanoin ettei niitä tarvitse noin ylös nostaa. ja hän teki tarkasti miten olin neuvonutkin tekemään.

Puolessavälin jo porukka alkoi olla niin keskittynyttä ja haltioituneena mystisiin kehon ja sielun harjoituksiin että he tapittivat minua, jopa niin että kun pistin kädet yhteen he tekivät sen perässä, johon naurahdin ymmärtäväisesti että ei teidän tarvitse kaikkea tehdä perässä mitä minä teen, meinaan jos nyt vaikka alan kesken kaiken kaivaa muniani niin te tulette olemaan aika hukassa sen kanssa. Tälle naurettiin, muutoin osa keskusteli siitä että miten vapauttavalta ja hyvältä tämä tuntuu, että tämä harjoitus todellakin vaikuttaa!

Se oli uskomatonta, täysin hurmoksellista, välillä ohitse juoksi tai hölkkäsi ihmisiä jolloin sanoin että odotetaan kun tuo on mennyt, mutta typyt jo huusivat että ei kun jatketaan tämä on kivaa! Eräs nuori nainen joka juoksi ohitse jopa kysyi mitä te teette ja minun uskolliset nuoret naiset vastasivat hänelle. Koettelijoistani, ja vastustajistani oli tullut nyt edustajiani, jotka ylpeästi edustivat ja kuuliaisesti tekivät kuten minä, heidän johtajansa käski. Ah, eikö se ole onnea?

Lopulta minulle valkeni miksi he olivat tuossa minun Metsätemppelini alttarilla, pienen metsälammenrannassa. Kun kysyin että onko heistä moni notkea, he huudahtivat olevansa, sillä he ovat voimistelijoita! Eli, kyllä, minä olin pitämässä nuorille, notkeille voimistelijanaisille kehittämieni Taijin ja Qigongin tuntia. Qigong jota teen on osittain minun kehittämäni, Taiji ei niinkään. He kysyivät että mistä näitä olen oppinut ja kerroin olevani itseoppinut. Eräs nosti kysyttäessä notkeutta jalkansa niin että jalkaterä sojotti ylös ilmaan hänen jalkansa levätessä hänen poskeaan vasten. Bang bang, fire FIRE!

Tuo neiti joka nosti jalkaansa tosin ei ollut heistä miellyttävin, vaan pahimpia agiteeraajia. Kävin keskustelun hänen kanssaan loppusuoralla.

Tämä typy oli muodokaimpia koko porukasta, ja tumma.
Hän kysyi: “Eikö sinua yhtään nolota tehdä yksin tätä?”

“Ei. Koska se olisi ihmisten orjana olemista. Jos annan sen vaikuttaa, niin silloin olen orja joka tottelee muiden mieltä. Sinä tarvitset silloin toisten hyväksyntää.”

Hän myös sanoi etteikö se ole minusta outoa jos hän tekisi niin, sanoin että sillä ei ole mitään väliä mitä minä ajattelen, vaan sinä olet orjani jos välität mitä mieltä olen.

Tässä vaiheessa minulla alkoi olemaan jo kannattajia, kuulin miten osa nuorista naisista ääneen sanoi että tuo on kyllä ihan totta mitä tuo mies puhuu.
Hän kysyi vielä pettyneenä kun jatkettiin: “Etkö edes nähnyt kun minä matkin sinua, olitko niin keskittynyt?”

Hän myöskin kovaan ääneen sanoi menevänsä paskalle (miten naisellista) ja samalla kiljui kun kikkaili läheisessä puskassa. Sanoin että teidän kaverinne rakastaa huomiota. He nyökkäsivät. Jatkoin, mutta koska minä olen häntä komeampi, te seuraatte ennemmin minua. He nauroivat. Hän ei mennyt paskalle vaan palasi ja asettui riviin.

Lopulta jatkoimme sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä harjoituksia. Eräs neiti kysyi että miten ne nopeat lyönnit oikein tehdään. Sanoin että kun olemme tehneet harjoituksen, minä näytän. Ennen sitä teimme vielä lopetusharjoituksen mikä ei meinannut luistaa koska siinä piti viedä käsi rinnan yli kohti vyötäröä, hengittää nopeasti ja taas toistaa. Huuhdahdin “Mikä teitä oikein vaivaa, oletteko te jotain neitejä”. He huvittuivat jälleen ja hyväksyivät minut täyteläisillä tavoilla.

Sitten lopuksi vielä näytin lyönnit, ei voida sanoa että heistä olisi nyrkkeilijöiksi, oli outoa esitellä pikaiskuja voimistelijaneidoille. He ehkä hivenen näyttivät hukkuvilta, räpiköiviltä kissoilta. Sitten alkuperäinen kysyjä kysyi miten monta iskua saan tehdyksi tuolla tekniikalla ja että “näytä miten nopeaan saat ne tehdyksi”. Sanoin että se maksaa, tämä muu oli ilmaista ja me hymyilimme koska meistä kaikista oli tullut kavereita yhteisten harrastustemme myötä.

Kun harjoitukset oli tehty, he puhkesivat spontaaneihin suosionosoituksiin, jokainen heistä taputti ja kuulin miten he huusivat kiitosta minulle. Minä tervehdin heitä itämaisittain takaisin ja hymyilin. Lopulta lähdimme joukolla pois. Kuulin tyttöjen puhuvan kuinka miten tuo rentoutti, ja että miten tämä on laji jota voisi alkaa harrastamaan.

“Elän maailmassa jossa olen mahdollinen, ja joka ei ole minulle mahdoton.”

Tubbsin kanssa olimme yhtä mieltä siitä että taistelu kesästä on hävitty. Syksyn läsnäolo on niin vahva että olemme roomalaisia sotilaita, jotka ovat laskeneet kilpensä ja miekkansa alas maahan, samalla kun istuvat kivillä, lepuuttaen raskasta päätään käsissään ja odottavat. Koko kesä meni miettiessä mitä tällä kauan odotetulla kesällä tekee. Niin, ja puhuessa polleasti Nyt-hetken arvokuudesta sekä sen muistamisen tärkeydestä arjen keskellä. Hitto soikoon!

Omituista miten sain huomattavasti projektejani valmiiksi kun minun piti vain rentoutua ja siirtää ne viikonlopun ylitse, ikään kuin olisin ojentanut jotain hyllylle tai pöydän toiselle puolen. Viikolla olin haljeta sisäisesti eri suuntiin, ahdistus ja stressi tekivät vuorotyötä minun pääni menoksi. Minulla ei ole koskaan ollut tekemisen puutetta? Hiivatti soikoon!

HS:n aloittaminen on monin verroin hankalampi projekti kuin mitä aluksi oletin. Laitteiston kanssa taas kerran ongelmia (onko minulle myyty paskaa?), samalla kun sisältöideat pursuilevat senkin edestä, kuin joku porukka joka yrittää rynniä samasta portista eikä tottele hyviä tapoja, vaan jokainen yrittää sisään samaan aikaan. Lempo soikoon!

Sauli “mulkku” Niinistö joskus taisi ehdottaa että kirjastopalvelut tulisivat maksullisiksi, kokonaan tai osittain. Joku mr Mulkvist on päässyt tässä kaupungissa hoitamaan tuon projektin hyvään vaiheeseen, jos sinulla on sakkoraja täynnä, et voi enää uusia lainoja ja päivässä tulee tietenkin hirvittävät sakkomaksut, ikään kuin opetukseksi: “Siinäs näet miten käy ilkeille pojille jotka eivät maksa sakkojaan ja palauttele kirjojaan ajoissa”. No tällä kertaa ei touhu karannut käsistä, ja ilokseni löysin vielä mittavat määrät huomattavia poistokirjoja jotka olivat kuin iloiset yllätykset, joilla elämä muistaa silloin kun illat pimenevät. Tuli jotenkin kumea, mutta silti voitonriemuinen olo, kun löysin poistoista sen kirjan josta kirjoitin muistiinpanoja kymmeniä sivuja erästä projektia varten (joka on vieläkin kesken ja stressaa minua). Se kirja maksoi nyt euron, ja minä lainasin sitä aikoinaan niin hartaasti, kuin se olisi ollut menossa kirjaroviolle minä hetkenä hyvänsä. Himpskatti soikoon!

(Ouroboroksen) Välilihakeitto

Head.




Body.

Uni jonka näin, kaikkien tapahtumien alussa, yönä josta kaikki tapahtumat alkoivat, uni ja yö, josta kaikki alkoivat meni seuraavasti: Tapahtui elokuvamainen projektio, se kun huomaat seuraavasi untasi kuten elokuvaa, niin että olet katsojana muttet osallistu. Paikka oli jokin villinlännen siirtomaa-alue, ihan niiltä ajoilta kun ihmiset euroopasta alkoivat siirtymään uusille maille. Kuva oli tässä vaiheessa vielä mustavalkoinen, ja se oli täynnä tuoreita ruumiita, naisia, lapsia ja miehiä, jokainen teurastettu ampumalla. Siellä oli runsaasti verta, sitä oli valunut avuttomina makaavien uhrien ruumiin onkaloista, sekä ampumahaavoista, se oli tummunutta ja kuivaa, näky oli erittäin säälittävä. Murhaajaa en nähnyt koko unessa, mutta minulla oli voimakas tunne siitä että se oli tumma ja kylmä hahmo, joka omasi määrätietoisen päättäväisyyden. Murhaaja jolla on “luterilainen työmoraali”. Äkkiä minä jouduin uneen, pois kameran takaa, cameorooliin. Pitää muistaa että psykologisessa unenselityksessä tuo karmea näky kuvaa mm. Päiväjärjestyksestä poistettuja asioita, voitettuja vaikeuksia ja työperäistä stressiä; tilannetta jota yrittää saada hollilleen muttei se mene (tämä taitaa olla läheisin selitys tässä tapauksessa). Brutaalius lähinnä heijastaa koko tilanteen intesiteettiä, mikä painaa sielua vasten kuten hehkuva rautainen esine jossa on varsi. Talossa kummitteli, talo oli se missä tuo oli tapahtunut. Minä tietenkin jouduin nyt “tulevaisuudessa” olemaan tuolla talossa, ja siellä liikkui entiteettejä joiden tarkoituksista meistä kukaan ei tiedä, alitajuntani puhui minulle värikkäin kuvin. Minulle ilmestyi iloisen, nuoren tytön haamu. Tytöllä oli aikaansa sopiva vihreä mekko, sellainen onneton mutta siisti vaate mitä tuon aikaisilla lapsilla, paitaraasuilla nyt pidettiin. En muista mitä hän vastasi kun kysyin häneltä miksi hän kaikista ilmestyi minulle, mutta hän vei minua eri paikkoihin ja kertoi mitä muut haamuista kertoivat ja miksi ne kolistelivat. Aaveet unissa kertovat sisäisestä sekamelskasta. Jungin mukaan alitajuntaa voi käyttää yhteistyökumppanina, se on samalla unien symbolien sovittaja, salaaja ja paljastaja – se että näiden aaveiden toimia kerrottiin minulle oli kommunikointi sielun kanssa. Kysyin tytöltä erilaisia kysymyksiä, hän hymyili minulle koko ajan ja oli pirteä, kysyin miltä tuntuu kuolla johon hän ei vastannut suoraan. Tyttö kertoi että hän kohtaisi kuolemansa niin, että tuo murhajaa otti häntä kurkusta kiinni, heitti lattialle, astui kurkun päälle ja ampui tätä silmään. Pian tämän jälkeen heräsin, unessa oli myös muita merkkejä joihin en nyt mene, mutta uni oli sellainen ettei sen jälkeen kyllä enää nukuta. Voi tuntua siltä, että joku olisi tulossa.

Sittemmin kävin kaverien kanssa, asioiden lähestyessä nykyhetkeä ja erkaantuessa tuosta unennäöstä, keskusteluja jotka olivat vähemmän dramaattisia mutteivat vähemmän arvokkaita irvokuudestaan huolimatta. Sellaista on minun huumorini, olen panenteisti ja olen eksistentialisti, ja huumori on elämänkatsomukseni.

Mitä kaikkea siinä nyt puhuttiin? Sitä miten minä ja Anthonias olimme molemmat erään testin mukaan spartalaisia alá 300, ja mikä siinä oli ihanuuspuolena, on se että saa käyttää vaatteinaan seksikäitä alusvaatteita ja viittaa. Niin kuin wanhoina hyvinä aikoina Sontalahdessa, missä oli silloin 300 asukasta (joista 90% sukua keskenään) ja katovuodet.

Verorushaja osallistui keskusteluun ja sanoi että nykyinen asukasluku on 400, heidän sukuaan tuo 100 hengen lisäys. Näemmä siis Saarisen klaani on noussut dominoivaksi. Nimi Sontalahtihan on siitä että valuuttana perinteisesti on käytetty sontaa, lääkkeenä virtsaa. Yleensä kun joku kylän porvarillisen luokan edustaja päätti ryhtyä paskalle kylän kauppatorin edustalla, paska haalittiin parempaan talteen maaorjien toimesta. Kerjäläisille viskottiin sontaa juhlapäivinä lapioilla ja nämä vastavuoroisesti elivät suuressa kiitollisuudessa, hampaaton hymy kasvoilllaan nämä laitapuolen banjoveikot myös hieroivat sitä itseensä, paraatin edetessä. -Paskahan oli myöskin erinomaista lannoitetta, polttoainetta ja talonrakennusmateriaalia! Vasta myöhemmin Saariloisten tehtaalla äkättiin että se kirjoitettiin t-kirjaimella, eikä k. Sen jälkeen paska lemusi enää Hartwall-areenan kokoisten kanaloiden liepeillä, ja elintarviketehdas ei enää haissut kilpaa viereisen paskalutraamon kanssa. Paskalutraamohan on Sontalahden Fort Knox, kansallinen "kultavarasto", se oli vartioitu miinakentillä ja murtautujat kylän pyöveli mestasi aina viikon päätteeksi. Tätä Verorushaja nauroi niin että oli lähellä kusta housuihinsa, kielsin häntä koska virtsa on suosittu lääkeaine Sontalahdella eikä sitä sovi tuhlata. Käytyään kusella Verorushaja kertoi kusseensa niin että viemärikaivot tulvivat, minä sanoin häntä oitis lääketehtaaksi.

Toinen dialogi oli kun Peculithoksen puoliso Me:a oli tehnyt mystisen kommentaarin OP:n pettämisestä. Verorushajahan oli taas asialla myös, hän ihmetteli että mikä se on, ja minä kerroin sen olevan tampooni. Myöhemmin Me:a kertoi että se on lyhenne nimestä Olli-Pekka Karjalainen, ja taas Verorushaja kysyi että kuka se siis on. Kerroin että mies on OP-tampoonin keksijä. OP teki ensimmäisen tampooninsa puusta, mikä ei tosin järin suurta suosiota saavuttanut noina aikoina. Mutta sehän ei juuri imenyt, koska se toimi tulppana. Pitää muistaa että alunperin OP koitti markkinoida veitikkaansa tampoonina mutta siihen ei jostain syystä ihmiset lämmenneet. Etenkään naiset. Me:a nauraa räkätti mutta tyrmäsi tuon teorian kokonaisuudessaan pelkkänä folkloristiikan ilmiönä.

Jos kaikki alkoi yöstä, kaikki myöskin palaa yöhön, eikä siinä tapahdu tällä kertaa muutosta. Minun oli aikomuksenani pitää runoilijan vapaapäivä, minun piti saada auto viimein korjaamokierteestä sen autoilevan hullun lehmän jäljiltä (hetkeksi, maanantaina se se taas palaisi korjaamoon) mutta en saanut. Se oli naivistinen kuvitelma.

Autoon oli määrä samalla tehdä myös muita huoltoja, koska maalaamossa oli kerran ruuhkaa niin miksei pirssiä sitten hoitelisi muuten hyvään kuntoon. Jarruremontti olisi pitänyt tehdä jo jonkin aikaa, sen verran iloinen vinkuminen kuului aina pysähtyessä tai edes hidastaessa.

Remonttimiehet helvetistä episodihan siitä sai alkunsa, auto oli seissyt ilman renkaita jarruremontissa eikä kukaan ollut osannut tehdä sille mitään. Päinvastoin sen riuhtomisen ja nypläämisen jäljiltä he olivat löytäneet (ennen vai jälkeen hajottamisen?) rikkinäisen jarrusatulan. Noh, saivat he sitten muuta hyvää aikaiseksi mikä on sopiva asia minun kannaltani, vaikka jarrut pitikin hoitaa omin eväin. “Mä tiedän yhden hyvän ja halvan paikan tuolla..”- on perinteisesti hyvää matkaa helvettiin-toivotus, melkein missä tahansa asiassa mikä pitäisi hoitaa. Autokorjaamoissa näkee silloin kahdensankätisen ja yksisilmäisen mekaanikon pitävän käsissään pajavasaraa ja rautakankea, joilla hän tekee myös sähkötyöt.

Dukkha siellä, vetelä täällä. Minulla oli B-suunnitelma. Olin päättänyt mennä nyt katsomaan sen elokuvan, joten menin ja viettää samalla hiljaiseloa sisältävän viikonlopun ilman hulinaa ja hälinää. Ja voi veljet miten ihminen voi erehtyä.

Tein kuten olin suunnitellut. Menin elokuviin, ja pidinkin elokuvasta. Mutta enteellisesti naapurinnainen, ei siis se alakerran joka on arvaamaton ja vittumainen vaan tämä joka tuona iltana paljastui oikeaksi rauhan satamaksi minulle, oli pistänyt kysymystä messengeriini että lähdenkö tuona iltana liikenteeseen. Kerroin suunnitelman. Sitten ennen kun elokuva, joka oli muuten hyvä (Bruno), alkoi myöskin Miguel Miguel Miguel pisti viestintynkää ja ehdotti yhdelle lähtemistä. Vastasin että katsotaan mitä elokuvan jälkeen tapahtuu, akkua oli vähän joten se tiesi yksinomaan lisäjännitystä. Tiesin varsin hyvin, että Bop-pills oli jälleen avoinna ja minulla oli jännä kutkutus.

Elokuva oli siis hyvä, niin hyvä että en aio tehdä siitä kommentaaria vaan käskeä katsomaan sen. Päätin ihan uteliaisuudesta käydä katsomassa Bop-pillsin nurkilla että mitä siellä on, ja kuinka ollakaan naapurinihan se siellä kanssa hortoili. Vaihdoimme pikaisia suunnitelmia ja minä sanoin että jos nyt olen myöhästynyt bussista, niin voin vaikka tulla takaisin. Minä myöhästyin bussista ja tuohon aikaan minun asuinsijoilleni menee yhtä taajaan busseja kuin postivankkureita meni Sontalahteen joten se tiesi väkisinkin oleskelua kaupungilla. Minulla oli todella ahdistunut olo jostain syystä, hämähäkkimiehen vaistot hyräilivät “Whoo-hoo-hoo-ho Hell night”-sikermää.

Löysin kaupungin laidalta yökahvilan jossa täydensin kofeiinireseptoreitani. Samalla pohdin että otanko vaiko jätänkö. Sittemmin kuuluisa kolikkotemppuni päätti että minun on jäätävä ja enhän minä voisi taistella kohtaloa vastaan. Ensimmäisenä marssin Bluesbariin jossa minua ei varmaankaan meinattu tunnistaa “siviilit päällä”, luin siellä lehteä mikä tarjoaa tyydyttävän selityksen sille miksi minun tekee tiettyjä ruokia mieli, sen ohella että välillä vähäsen ahdistaa. Tryptofaania esiintyy juustossa, naudanlihassa, munissa jne. Tämä aine puolestaan jalostuu serotoniiniksi jonka vajaus selittää yhden jos toisenkin ongelman, kuten vaikka sen että masentaa tai ei saa nukutuksi. Sen lisäksi että minun on pysyttävä näissä kehon kaipaamissa aineksissa minun on sijoitettava tryptofaania sisältävät ja proteiinia pullollaan olevat elintarvikkeeta päivään ja hiilihydraatit (joita en juuri nauti) iltaan, näin aineenvaihdunta takaa että päässää kiertää muutkin kuin pakkomielteiset ja rauhattomat ajatukset silloin kun pitäisi saada unta. Siellä lotajaa serotoniini ja nukuin kuin munkki Tuck(ki). Lähdin oluen ja lehden lukemisen jälkeen Bluesbarista, kohti Bop-pillsia.

Oli outoa olla siinä paikassa selvinpäin, ja muutenkin enemmän arkisissa tunnelmissa. Skannasin pitkin poikin paikkaa, kuin minulla olisi olleet täysin uudet silmät (minulla oli kyllä silmälasit, normaalisti minulla on vain humalatilan tuoma makuuhuonekatse silmilläni tuossa paikassa, tuohon aikaan). Tuttuja oli tullut jälleenavajaisiin, mutten pysähtynyt vielä kenenkään kohdalla, paitsi naapurini jonka luota sittemmin jatkoin matkaani hakemaan oluen – ja siitähän se idea sitten lähti! Huomasin paikalla myös pahamaineisen Tättähäärän ja hälytyskellojen tilalla päässäni alkaa soimaan tilanteeseen hyvin istuva “Whoo-hoo-hoo Hell Night”, tetsasin itseni turvaan ja katselin maisemia. Tuona iltana minua oltiin tervehditty ja en ole lainkaan varma olenko tietoisesti tuntenut näitä tervehtijöitä. Ehkä minun känniegoni elää omaa elämäänsä ja tällä on omat tuttavansa, en tiedä, show:n oli jatkuttava. Huomasin että paikalla oli myöskin Silmälasipäinen mies, ja hänen naisensa joka aikoinaan pisti blogini käyntikortin sinne missä rinnatkin ovat, ajattelin että se lappu sai ainakin hyvän kodin. Heidän matkassaan oli myöskin tämä tyttölapsi, jonka ensimmäistä kertaa nähdessäni ajattelin että kuka on tämä tumma pörröpää, jolla on vielä noin hävyttömän mehevän näköiset huulet, jotka näkyvät kauas. Myöhemmin selvisi että hän on mielenkiintoista, huumorintajuista ja jotenkin boheeminoloista seuraa muutenkin. Sellainen tietty elegantti vaikutelma ja sopivan kieroutunut huumorintaju. Ihailin hänen persoonanmakuaan, sillä hänestä olin persoona (olen vieläkin), ja mietin että minkälainen ääni hänen aistillisista, suurista huulistaan lähtee kun hän pärisyttää niitä. Uhkasin että käytän häneen playboyn taitojani, niin ennen kun hän huomaakaan olen pelaamassa hänen isänsä kanssa golfia. Tämän sanoin kun kuulin hienoista autoista. Hän näytti siltä että hän olisi “partner in crime, anytime” jos vain kysyisin, näin sen hänen silmistä. Jos olisin ehdottanut että karkaamme roadtripille Amerikkaan, olisi hän ollut jo tilaamassa taksia lentokentälle, tai kiillottanut magnumini valmiiksi jos olisin ehdottanut pankkiryöstöä. Sellainen hän on, kiihkeä ihminen.

Hain toista olutta, valaistulta tiskiltä, se oli virhe. Tättähäärän kosto alkoi tästä, sillä hän iski minuun heti jostain takavasemmalta kiinni, kuin sika limppuun. Huhu kertoo että Cry Baby:n Lenora Frigidin hahmo on luotu Tättähäärän pohjalta - varsin uskottava huhu! Kieltäydyin tanssimasta hänen kanssaan sanoen että minä menen katsomaan kavereitani, tähän hän arveli että paikassa on joku toinen nainen minulla - mikä vitun toinen nainen, toinen kenestä katsottuna? Poistuin vähin äänin ja siitä alkoi läpi illan kestänyt takaa-ajo.

En valehdellut kun sanoin tapailevani tuttuja, joita paikka oli pullollaan kuin aivoja. Tutuillani on aivoja sillä ne ovat heidän lempiruokaansa, ei, ei minun tutuillani ole lempiruokia he vain juovat nesteitä. Alkoholi sattumoisin on heidän lempimakunsa, siksi se he juovat sitä paljon nesteiden mukana.

Tättähäärätilanteesta muodostui pian uusintanäytös; sama valaistu tiski ja sama Tättähäärä. Näin tiskin toisella puolen miehen jonka tunnen jostain. Sanoin meneväni miehen luokse, menin ja Tättähäärä erkani minusta tanssimaan. Minä ja mies juttelimme niitä ja juttelimme näitä kunnes Tättähäärä pamahti paikalle. Come to silver, come to kill. Tämän naisen ominaisuuksiin ei kuulu ainoastaan röyhkeä tungettelevaisuus, vaan hän alkoi myös väittämään että niin minä, kuin tämä mies jonka luona olin vaihtamassa kuulumisia, olisimme molemmat koittaneet iskeä häntä. Miehen kanssa katsoimme toisiimme, hän sanoi “No eihän sille sitten mitään voi” ja aloimme nauramaan. Jutustelu jatkui kunnes näin tiskin toisella puolen kolmikon, jossa oli Silmälasipäinen ystäväiseni, hänen naisensa ja tämä tumma tyttölapsi. Sanoin että he kaksi voisivat jäädä juttelemaan, minulla on asiaa tuonne.

Tervehdin tätä porukkaa joka osti tuolloin juuri viinaa, yksi kerrallaan kuten on säädyllisten ihmisten tapa. Silmälasipäinen mies meni naisensa kanssa pöytään, me jäimme heittämään huulta (hehe) tumman tyttölapsen kanssa, jolla aina tavatessa on mukanaan drinkki. Hän ei ollut tunnistaa minua aluksi. Syleilimme ja lopulta pidimme puheita, joimme juomia ja seisoskelimme nojaten tukijalkaan. Hän kertoi halunneensa kuulla tuona iltana hissimusiikkia, jonka nimeksi ehdotin kahdesti muzakkia mikä ei hänen mukaansa ollut kuitenkaan juuri se sana mitä hän haki (?). Kaksi jästipäätä. Muutoin sitten aiheina olivat jutut jotka naurattivat kaikkia osanottajia, eli meitä. Hymy hyytyi siinä vaiheessa kun Tättähäärä ilmeistyi paikalle. Minun olisi pitänyt aavistaa että päässäni tappajanhain tunnarin intesiteetillä soimaan alkanut Hell Night tiesi sitä että, minun olisi pitänyt ottaa juoma toiseen käteen ja nostaa hedonistihuulinen tumma tyttölapsi olkapäälleni, ja hajaantua pois paikalta. Mutta se oli myöhäistä kun näin sivusilmällä Sosiaalisen Pommikoneen lähestyvän meitä. Jos joku on koskaan kuullut kenenkään sanovan “Minä vihaan makaronia. Tee minulle makaronilaatikkoa!” niin hän ei varmaankaan olisi yllättynyt kun Tättähäärä pamahtaa keskellä interaktiotamme ja kiekaisee: “Epätoivoista. Tule tanssimaan!”. Nuo ovat sellaisia jotka aiheuttavat virheilmoituksen:
“Something went wrong. We're working on getting this fixed as soon as we can. You may be able to try again.“ Tilanne raukesi ja kukin poistui suuntaansa. Vaikka olenkin perso ihailulle ja lempeä sydämeltäni, oli Tättähäärä ylittänyt kaikki sietokyvyn ajat. Myöhemmin törmäsin uudestaan tuohon kolmikkoon, tai sen edustajaan, Silmälasipäiseen mieheen. Minun piti vaihdella hänen kanssaan kuulumisia koska en ollut nähnyt häntä hetkeen. Niin eikö se vitun Tättähäärä taas tule väliin? Tuleehan se. Kun hän kiilasi tällä kertaa itsensä väliimme, sanoin hymyssä suin Silmälasipäiselle miehelle: “No mutta kappas. Tämä tässä on äitini!” Tättähäärän ilme oli ikimuistoinen.



Tail.

Mustat Ikenet, Punaiset Hampaat, Valkoinen Kieli

Kävellessäni Metsätemppeliin näin rotvallilla istuvan muslimitytön jonka pää oli peitetty, hän oli arviolta 7-10 vuotias. Tyttö tervehti minua ja sanoi jotain mitä en kuullut, joten tervehdin nyökkäämällä häntä. Tehdessäni lammen rannassa harjoituksia, Taijia ja Qigongia, sorsaperhe (YH-äiti ja muutama lapsi) etenkin se äiti katselivat minua eivätkä häiriityneet. Kaikki jotka eivät tunteneet minua olivat tuolloin minun ystäviäni.

Projektit, kirjalliset ja muut, etenevät Luojan kiitos. Se on kylmäävä ja turhauttava tunne kun ne supistuvat minulta piiloon, mutta kun ne avautuvat kaikki on taas hyvin ja kulkee eteenpäin niin kuin pitääkin. Nyt vain pitäisi tietää mihin suuntaan rynnistää, vaikka alkuperäinen idea olikin että käytän tätä poukkoilevaa inspiraatioiden tanssia hyväkseni, siltä itseltäänkin salaa, niin silti ihmisen alitajunta toimii parhaiten kun se keskitetään yhteen projektiin kerrallaan. Siksi jokainen projektini etenee nyt vähän sieltä sun täältä, koska lievästi sanoen intentioni hapsottavat eri suuntiin.

Kävin Huuhtadorfenin kanssa kahvilla. Tanssahtelin ulkona steppiliikkeitä ja kysyin brittiaksentilla tupakoivalta Huuhtadorfenilta jotain hyvin törkeää ja jatkoin tanssimistani, hän vastasi siihen hyvin asialliseen sävyyn ja ehdotti että suoritan törkeyteni siten että kuvaan sen Youtubeen enkä vain tyydy ilmaisemaan hänelle yksityiskohtia siitä kuten olin ensiksi ehdottanut. Minulla oli hyvä mieliala, kepeä ja leikkisä eikä sellainen raskas ja mietteliäs, asettumaton mitä se tuppaa usein olemaan. Sisällä sama meininki jatkui kun kävin hakemassa santsikuppia suureen kahvikuppiin.

Nainen kysyi: "..siis tuo iso kuppiko?"

Vastasin: "Joo. Se vitun iso kuppi."

Nainen katsoi minua yllättyneenä.

Sitten sanoi nyrpistäen:

"Olipas se rumaa kieltä."

Vastasin hymyillen:

"Olen niin kova jätkä. En edes solmi kengännauhojani, koska olen kerran niin kova jätkä."

Nainen naurahti, ja sanoi että tämä on jo toinen kovis tänään täällä.

Hänen mielialansa muuttui normaalista iloiseksi.

Hän oli blondi, lyhyt ja hiukset olivat kiinni. Hampaat valkoiset ja silmälasit päässä eikä kotelossa. Samassa kahvilassa työskentelee My Sharona, hän olisi luultavasti ollut jo tuosta jutusta vähemmän yllättynyt, mutta innostunut varmaan itsekin, yltynyt suorastaan.

Istuimme ulkona Huuhtadorenin kanssa ja nainen tulee keräilemään kupposia. Hän sanoo:

"Annappas kovis siitä ne kupit"

Katsoin häntä huvittuneena, ja hän korjasi:

"Siis voisitko antaa nuo kupit minulle, nyt kun pyydän näin kauniisti.".

Sitten vielä sanoin naiselle:

"Saan sitten 10% palkastasi koska tein täällä töitäsi."

Hän lupasi ne minulle, mutta varoitti että ne ovat pieniä summia.

Minulla ja Huuhtadorfenilla oli erinomaiset jutut, rakentavat ja henkilökohtaiset. Sovimme että puhumme sitten seuraavalla kerralla niin Pussywhipped-projektista kuin eräästä toisestakin. Meidän pitäisi pitää nyt tässä kuussa vielä saunailta jossa käymme Rajaportin saunassa ja juomme loppukesän rypistykseksi pussikaljat ihmisten ilmoilla. Tämä kesä karkasi minulta suoraan käsistä, oli ehkä muutamia hetkiä kun elin hetkessä kuten pitääkin mutta muutoin koko kesä oli jonkun odottelemista ja sen nielemistä kun se taaskin pääsi ohitse. Odottaminen ei ole muuta kuin tyytymättömyyttä tähän hetkeen, miksi tästä hetkestä on niin vaikea pitää kiinni ja vain olla? Meitä on kusetettu sillä seurauksella että meistä on tullut ryntäileviä apinoita. Oli tehty tutkimus jossa ruuhkaiseen bussiin oli pistetty gorillaksi puettu ihminen, ja selvisi ettei ihmiset edes tajunneet sitä. Me nukumme, me nukumme toivottoman sikeästi.

Selkeytyminen, herääminen, valaistuminen on kunkin ihmisen kohdalla mahdollinen tässä ja nyt. Hetkestä hetkeen, ja sittenkin vain tässä ja nyt, ei milloinkaan joskus, jossakin. Todellisuus, Jumala, on läsnä tässä ja nyt. Taivasten valtakunta, autuus, moksha, nirvana odottaa tässä ja nyt. Ulkonaisesti ei tarvitse tapahtua mitään, ja kuitenkin puhtaasti sisäinen tapahtuma saattaa avata ihmiselle uuden maailman, uuden elämän, uuden todellisuuden. - Uuden? - Kyllä, uuden todella, ja kuitenkin vakuuttavat todellisuuden kokeneet kaikilta ajoilta, että tuolla hetkellä ihminen tietää aina olleensa siinä kotonaan, vaikka hän vasta nyt sen tajuaa. - Yrjö Kallinen

Kävin läheisessä kaupunginosassa kävellen, sinne oli jokunen kilometri. Kävin virkistykseksi ja kävin koska autoni on vieläkin laitossa. Huomasin että minua oltiin tuon kaupunginosan Natsimarketissa jo odoteltukin, se mallinnäköinen nainen katseli minua monasti ja käänsi sitten päänsä pois kun minä katsoin ja emme ehtineet koskaan tervehtiä. Niinä vanhoina hyvinä aikoina kun saatoin ajaa huristella kauppamatkoillani tuohon kaupunginosaan me saatoimme puhua kaikenlaista mikä oli rentouttava lisä normaaliin asiakaspalveluun. Luulen että nuo pitkät lenkit joita suoritan illalla tuohon osaan kaupunkia jäävät muistoihini koska ne ovat aurinkoisia reissuja jolloin kuuntelen musiikkia, yleensä niin uppoutuneena ajatuksiini kuin jonkinlaiseen kaivamaani kuoppaan että en koskaan voi olla varma puhunko esimerkiksi itsekseni, vai peräti laulanko mukana!?

Olen kesän ja sen turhien (turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!) päivien jälkeen jokseenkin pohjaanpalaneen oloinen. Tämä viikonloppu olisi syytä tehdä jotain muuta kuin sitä mitä tehdessä koko kesä on mennyt (ne reissut eivät tietenkään ole olleet sen turhempia), työskentelen projektieni parissa (HS on vihlovan kesken!) ja jos saan nyt hetkeksi autoni taas alleni aion käydä katsomassa Brunon joka on odotettu elokuvauutuus. Borat aikoinaan pudotti minut täysin penkiltä. Niin on hyvä tehdä, kun juopottelee kyllin monena perättäisenä viikonloppuna se johtaa siihen että päässä kiertää vielä alkuviikkonakin, puhumattakaan siitä että nukkuminen onnistuu vasta loppuviikosta. Jos saan auton, niin maanantaina se palaa jatkokorjauksia odottelemaan. Naapuria tavatessani hän sanoi että nähtyään miten minun pirssille kävi, hän itse on alkanut pitämään autoaan turvallisen kaukana. Samalla taivastelimme tätä naapurustoa. Täällä on arviolta 1/3 juoppoja ja rikollisia, 1/3 eri maan kansalaisia ja 1/3 normaalia väestöä, mitä tulee alueen henkilöstöesiintymään. Muistelin ääneen kuinka olin nähnyt eräskin aurinkoinen ilta kaupasta tullessani humalaisen miehen joka tepasteli ajatuksekaan näköisenä minua vastaan, ilman paitaa kohti jotain mitä ei vielä ehkä tuntenut. Naapuri nauroi ja sanoi: “Sairasta”. Hän kysyi kaipaanko kyytiä, mikä oli hieno tarjous, mutta sanoin käveleväni. Käveleminen on hyvin inspiroivaa puuhaa.

Lärvikirjan testi sanoi: “Olet raskaasti jylläävä, heviriffillä varustettu runometalliteos.“ Se oli lähellä Raimon Type O Negative-pohjaista kuvausta minusta. Sitten siellä oli myös muisteluketju, jossa eri tuttavat laittoivat muistelmiaan minusta. Sisko kertoi että olin pienenä vanhempieni kaupassa kasaillut ihmisten kärryihin mm. Voipaketteja ja pornolehtiä. Ilmeisesti ajattelin että niin ihmiset pääsevät liukkaasti tutustumaan seksuaalisuuteensa ja käsitöiden auvoisaan maailmaan. Myös tämä muistelma toi ilmi sen kun olin 1-2 vanhana pitänyt jylhää puhetta, ja raivostunut siskolleni joka ei ollut ymmärtänyt mitä olin sanonut. Tilanne oli ajautunut Jouko Turkan elokuvaksi kun siskokin alkoi vielä itkemään, sen lisäksi että minä jo silloin hyvin tunteellisena miehenä olin saanut itkuisen raivarin. Myös Maken muisteli, sitä reissuamme villeinä nuoruusvuosina Hotelli-Ilvekseen jossa tekeydyimme virolaisiksi, vai oliko se venäläisiksi, jotta pääsisimme sisälle (myöhemmin oli sitten tapana aina koittaa eri kaverien kanssa kyseiseen hotelliin, niin että seiniä katselevat, satunnaiset matkailijat tultiin ohjaamaan lopulta ulos hissistä). Makenhan kanssa saimme päähämme näitä sisäänkoittamisia, eräs toinen kerta oli se kun ympäripäissämme halusimme eräissä Sontalahdella olevissa bileissä itsellemme Misfits-/blackmetal-maskit. Ei muuta kuin sotkut naamaan ja kokeilemaan paikalliseen saluunaan. Emmehän me sisälle päässeet silloinkaan. Sisällä varmasti supistiin seuraava viikko että miten ne sisäänkoittaneet miehet olivat ihan varmasti niitä homoseksualisteja - joista on kuullut puhuttavat uutis- ja ajankohtaisohjelmissa, niillä oli kauniiksi meikatut kasvot ja kaikkea. Olipa sitten miehen tykönä noina nuoruusvuosina ollut bileetkin kerran jos toisenkin, toisella kerralla hän oli jostain saanut paikalle naikkosia. Toisella niistä oli valtavat kannut, minä ja kaverini tietysti vihjailimme niistä isännysmiehellemme joka koitti pidätellä naurua itsekin. Sitten hymy hyytyi kun naikkosten kanssa otti paskan ja naikkoset soittivat kotikylän pojat hakemaan heitä. Minä ja kaveri olimme sammuneet sisälle ja Make saikin hetken pohtia minkälaista karatea antaa näille tyttöjä pelastamaan tulleille ritareille. Tilanne oli mennyt ohitse rauhallisissa merkeissä, ja kun jokainen oli nukkumassa minä heräsin ja tunsin oloni sangen pahoinvoivaksi. Olin varmaankin luullut takapihanovea vessan oveksi joten olin avannut sen ja koska olin myös loogisesti uskonut takapihan olevan vessanpytyn, olin sitten heti oksentanut oven saatuani auki. Siinä oli seuraavana aamuna juhlienjärjestäjällämme unohtumaton ilme kun hän tulee talviseen, miinusasteiseen olohuoneeseen jossa kaksi juoppoa nukkuvat sikiöasennossa, takaoven ollessa auki.

Liian Helppoa?

Naisilla oli tuona iltana hyvin kuuluvia mielipiteitä kuten naisilla nyt yleensä on.

Eräskin selitti niihin liittyen Suomi-huppariin pukeutuneelle sikaniskalle subjektiivisuudesta. "One baby to another says: I'm lucky to have met you. I don't care what you think. Unless it is about me" Päädyin pitkään yleispöytään, jossa join oluttani ja pidin yhteyksiä yllä ulkomaailmaan kännykällä (minulla ja Huuhtadorfenilla oli neuvonpitoja) siinä samalla kun jutustelin yhden kypsemmän naisen kanssa. Hän kertoi nähneensä nuorempana Hanoi Rocksin ensimmäisiä keikkoja, ja kertoi että kuinka sai hävetä kun yleisö seisoi suut auki keikan jälkeen, samalla kun bändi heitteli soittimet lavalle kiertämään, sanoakseen "Olkaa hyvät". Mutta Dave oli tuolloin ottanut yleisönsä, siitä me tykkäsimme molemmat ja tykkäämme varmaan vielä huomennakin. Davesta aloimme puhua koska hänellä oli keikka kaupungissa tuona yönä, mutta minä en sitten mennytkään kun se oli "uutta-davea" sellaisia klassikoita minä kaipaan kuten "Kuinka Yö Meni Pois" joka auttaa selviämään vaikeista ajoista, kuin jokin hiljaa sinua kuunteleva ystävä jonka ei tarvitse muuta kuin olla paikalla.

Ulkona minä menin minne menin ja hän minne meni, me molemmat jäimme tuijottamaan ohitselipunutta tissikästä ja persekästä naista korkokengillä, ja Huuhtadorfen soitti ja minä vastasin. Puhuimme tilanteista jotka olivat päällä, jotka ajoivat päälle ja löysivät meidät maalta ja kaupungista. En saanut paljoakaan selvää mistä hän puhui sillä yhteydet olivat epäselviä, saattoi olla että hän oli hautautunut maahan, kaivanut itselleen kuopan jossai sai levätä, en tiedä mutta hän keksi uuden termin “Gay Whipped”. Se on hiton hyvä termi, me käytimme sitä eräästä miehestä joka ilmoittaa aina silloin tällöin itsestään, ja kysyttyään muodolliset kysymykset toisen oloista se alkaa kertomaan suurista saavutuksista ja sen mukaisesta tulevaisuudesta niin että se on jo homoa. Samaan luettakoon myös se että kerrot miten olet pitänyt tipattoman tammikuun, niin hän sanoo että hän oli raittiina myös helmikuun ensimmäisen viikon, kokonaan. Kerrot miten olet nostanut salilla penkistä 120 kg, niin hän sanoo nostaneensa 125 kg. Loppuuko tälläinen?

Lähdin kiertelemään ja vaihtamaan baaria. Ilta oli mahdottoman miellyttävä ja kaunis, mutta minä jotenkin sisäänpäinkääntynyt, sellainen että aristi ottaa irtiottoja joita tein vain pienissä määrin, laskuhumala voi olla dystopia minun Taivasten Kuningaskunnassa joka ei ole täällä eikä tuolla vaan sisällämme. Minun teki mieli ravistella dystopia itsestäni irti, mutten voinut, sitä paitsi kaikki muukin oli niin erilaista. Eräs mihin kiinnitin huomiota Lust Hotelissa ja sen ulkopuolellakin, että pareista naiset, kohtalaisen näköisetkin vielä, näyttivät suosineen miehinään varsin tavanomaisia miehiä. Näen jo Cosmossa otsikon: “Hevosenkenkäsänkikalju, t-paita, farkut ja lenkkarit – siinä alkavan syyskauden The Grand Lover – 15 tapaa vietellä tämä mies esim. Kuinka näytellä kiinnostunutta armeijajutuista ja osallistua keskusteluun Opelin kaasarin toiminnasta.” Mutta ei se paha asia lainkaan ollut, mutta yllätti minut takavasemmalta, sillälailla hauskasti. Ja että siellä oli kuuma. Hikoilin kuin Tom Jones keikalla. Minun ei tarvinnut käydä vessassa kusella, vaan pyyhkimässä naama ja kaula, sillä kaikki neste poistui ihon kautta. Tupakkakopissa jokainen poltti tupakkaa muttei kenelläkään ollut tulta, kun sitten sain eräästä tupakasta tulen ja asetuin polttelemaan tuli eräs pariskunta ja kysyi minulta tulta. Kerroin että edellisen ja miestä huvitti, hän taputti minua olalle ja minulle tuli siitä inhimillisestä kontaktinosoituksesta parempi mieli. Siellä oli kyllä outo tunnelma, ihmiset eivät juurikaan sosialisoineet mitenkään vaan porukat pysyivät porukoina ja harhailevat yksilöt sinkoilivat kasvot harmaina ja ilman mitään määränpäätä edestakaisin. Löysin muuten viimein tuolla reissulla, en siis tuosta baarista, vaan matkalla tuohon baariin Jack The Wanker nimisen ravintolan. Jumalauta, se oli ollut ihan eri suunnassa mistä olin sitä etsinyt edellisellä kerralla, oli siinä riemussa pitelemistä kun tajusin että jos en olisi jättänyt silloin etsintöjä kesken olisin siellä vieläkin.

Ensimmäisen HS:n Neitseenkorkkauslähetyksen nauhoitukset, digitaaliset tietysti, alkoivat eilen. Sain noin puolet valmiiksi, melkein 75% mutta kahden äänityksen jälkeen en ollut tyytyväinen joten tuhosin materiaalin, uusiksi se piti laittaa ja koska pari innoittavaa viinilasillista olivat sen verran kertaantuneet niin puhe olisi mennyt sössöttäväksi, uhkaavan kovaääniseksi ja olisin hakannut pöytää nyrkilläni kertoessani, kuinka jumalauta, asioiden kuuluu olla. Olisin ajautunut myös hurmokseen ja alkanut laulamaan, ja hyvin olisinkin laulanut.

Kaiken kaikkiaan minua on vaivannut vitullinen ristipaine, projektit joita olen haalinut eivät kaikki mahdu millään samasta ovesta sisään ja nyt on taas priorisoitava , antologia toi tilaa mutta entä nyt? Laskisin että aikaa on vielä reilusti, mutta olen kuin aasi joka nääntyi nälkään kun kaksi porkkanaa oli yhtä kaukana toisistaan ja samalla hänestä, eikä hän tiennyt mihin suuntaan mennä. Tisha B'Av on Raimon mukaan tuon ilmiön heprean kielinen nimi, hänellä on sitä ilmassa, me olemme molemmat kauriita joten vaikutus väkevöityy? Se tuli puheeksi kun hän ihmetteli miksei minusta ole kuulunut ja olen ollut hidas vastaamaan, ja kerroin että pääni on vaivaustilassa, niinpä hän vastasi että sille on nimikin. Tämä aika on se kun ripotellaan tuhkaa päälleen, ja lausutaan kasvot kyynelistä raukeina valitusvirsiä. Nimittäin tämä on aika jolloin juutalaisuuden historiassa heidän molemmat temppelit annettiin pakanoiden tuhottaviksi. Miten juutalaiset liittyvät meihin, suomalaisiin miehiin joiden päässä tippuvat lehdet ja käy matalapaine? Suomi on pohjolan Israel, sikäli että meillä esiintyy harvinaislaatuista N3-DNA-haploryhmää joka 90% varmuudella viittaa juutalaiseen perimään. Nykyinen Israelhan on vain 1/12 Israel ja heimot jakautuneet pitkin poikin. Alkaa vaikuttamaan siltä että perinteinen juutalaisen malli koskee vain 1/12 esiintymästä, jolloin kyseessä on pikemminkin paljon suurempi kokonaisuus mitä on tarkoitettu 12 heimolla. Perimätiedon mukaan, niin juutalaisen kuin ei-juutalaisen (esim. Egyptiläisen) oli se että leeviläisten heimo ja simeonilaisten olisivat olleet erityisen vaaleita, kuin myös Jaakob, Daavid ja kukahan se kolmas nyt oli? Niin Faarao Shishakin vallattua Juudaan maa, oli valloitetut kuvattu vaaleaihoisiksi. Samaten sitten foinikialaisilla, mesopotanialaisilla ja syyrialaisilla on patsaita joissa hahmoilla on vaaleat hiukset ja siniset silmät. Perisuomalaiset Hölmöläisvitsithän ovat itäisten juutalaisten vitsiperinteen kanssa sukua keskenään, he kertoivat vitsejä chelm:meistä jotka siis äänetään “helm”. Kuitenkin, se että ajattelee tämän minua kuivaksi vääntävän kauden “olevan verissä” tavallaan on lohdullista, ei harhaudu polttamaan energiaansa rajojensa ja ulkomaailman välisen jännitteen korrektoimiseksi.

Koitin auttaako krapulanehkäisyyn jos ennen nukkumaanmenoa juo viljalti vettä (noin litra) ottaa B-vitamiinilla höystettyjä magnesiumpillereitä ja kurkumaa. Kyllä se auttoi. Kurkuma on hyväksi maksalle ja sitä käytetään japanialaisten työsuhdejuoppojen liikemiesten jälkien korjaamiseen ja ennaltaehkäisyyn, siellä se on nimellä Gaijin-juoma. Samoin magnesium estää tiettyjen maksalle haitallisten sivutuotteiden, myrkkyjen, syntymisen. B-vitamiinia taas palaa muutenkin juopotellessa. Niin joo, ja otinhan minä myös Omega-3-kapseleita. Ne ovat aina tarpeen. Nyt olen tasoitellut Rigan Mustalla Balsamilla ja kahvilla, tämä ei ole hyväksi, itämainen tapa on kurkumaa, vihreää teetä, melonia ja sitruunaa. Minä siirryn niihin. Jangistista tilaa ei voiteta Jangistisella, vaan Yinilla joita nuo tuotteet edustavat, alkoholi ja kahvi ovat hyvinkin Jang. Niiden himo johtuu siitä että elimistö kaipaa Jangin tuomaa stimulaation tunnetta joka on poistumassa.

Illan jo tultua kävin virkistävällä ja rauhoittavalla kävelyllä. Ostaessani terapeuttista hunajamelonia sanoin vaalealle myyjättärelle että teen toisesta puolikaasta itselleni kypärän ja toisesta munasuojat, ja alan supersankariksi. Myyjätärtä huvitti, mutta hän vakavoitui ja kysyi mikä tuon supersankarin nimi olisi, johon vastasin johdonmukaisesti: Hunajameloni - rikollisten kauhu.

Jännittävä Elämä ja Idyllinen Toiviola

Alkuviikosta kävin kaupungilla. Olin edelleenkin krapulan jälkilöylyissä viikonlopun jäljiltä, eli hyvin tukkoisessa mielentilassa. Koska Prellu on ollut toista viikkoa remontissa, ja lepäämässä laakereillaan (sain 100€ seisontapäiviltä, “wow”) mikä on mahdollistanut minulle lenkkeilyn jälleenaloittamisen, kaupunginosaan tutustumisen mikä sinänsä ei ole ollut muuta kuin lähikaupan tyttöjen suhteen piristävää, muuten kokolailla kokemus että alkaa riittämään. Menin siis kaupunkiin ja kuuntelin MP3-soittimella musiikkia mikä sulki minut eräänlaiseen tyhjiöön jossa saatoin viettää aikaa salakavalasti kasvavassa epäsosiaalisuudessa.

Tultuani kaupunkiin, minun piti jäädä jo alkuvaiheessa sillä kävin Sampolan kirjastossa hakemassa vaikeasti saatavan kirjan, ja kävely tekee aina hyvää. Kun sitten laskeuduin asematunneliin (onko se sen niminen, se paikka missä pienenä rakastin mennä auton kyydissä, ehkä myös vanhempanakin) katsoin “putkeen” johon katsotaan silloin kun katsotaan pää eksyneenä kaukaisuuteen. Katseeni tarkentui kaukaisuudessa häämöttäviin tisseihin, ne hieroivat aivojani silmieni kautta, kunnes tapahtui jotain melko yllättävää. Voisi sanoa että tapahtui eksistentialistinen vaihto kun Se muuttui Sinäksi; tuo objekti muuttui subjektiksi joka alkoi puhua minulle! Tissit olivat kuin pumpulia, hehkuvalla rautalankahäkkiä muistuttaneella tajunnallani, ja nyt nuo mustat paksut hiukset, aurinkolasit ja tyylikäs yhdistelmä punavalkokuvioista toppia sekä mustia housuja ojentautui minun tajuntaani – se oli Tina (von Damn)! Nainen oli myös sisäisesti varsin loistavassa kunnossa, kimaltavan hyväntuulinen saksalainen nainen joka yllätti minut täysin. Minä vastasin jotain autopilotilla, sillä en edes kuullut mitä hän sanoi koska Morbid Angel soi juuri sillä hetkellä (olikohan se Rapture “..in rapture I'm reborn..”). Tajusin vetäistä plugit pois kuuloelimistä ja nyt ihmetellä häntä lapsekaan hämmästynyt ilme kasvoillani, leuka katuun pudoneena kuin tuhannen tonnin noitavasara, mutta niin että kuulen mitä hän puhuu. Jatkoimme sitten matkaamme, hän kosketti minua lähtiessään käteen ja minä häntä lantioon.

Kaupunkireissulla näin liioitellun samannäköisiä kaksosia, oli kyseessä sitten tyttö ja poika, tai pitkä- ja lyhythiuksinen veljespari. Se oli aika erikoinen kaupunkireissu.

Seuraavana päivänä olin taas tukkoisessa mielentilassa, lähinnä sen vuoksi kun en saanut nukuttua yötäni. Nukuin päiväunet, oikeastaan nukahdin itsehypnoosisession kesken ja heräsin omaan kuorsaukseeni. Söin erinomaisen itämaisen aterian; inkivääriä, kurkumaa, sitruunaa, kanaa, vihanneksia, kastike kultaista ja karamellisoitunutta. Join jasmiinilla maustettu vihreää teetä ja luin meditatiivista teosta. Lähdin Metsätemppeliin tekemään päivän harjoituksia, jatkaisin siitä kauppaan..tämän ajatusketjun laukaisi taas kerran kun joku keskeytti sen, ja se joku oli tämä naapuruston nainen, jonka olin joskus tavannut vastaavissa ympäristöissä. Taas sama juttu, katsoin häntä pöyristyneen hämmästyneenä ja hän puhui minulle vähintään yhtä energisen pirteänä kuin Tina edellisenä päivänä. Mistä me nyt puhuimme, siitä että hänen on pitänyt huutaa minulle kertana jos toisenakin, mutta koska ei ole ollut varma tunnistaako minua niin hän ei ole viitsinyt. Sontalahden tapoja, sillä Sontalahtelaiset jos näkevät toisensa kylän rajojen ulkopuolella, he eivät tervehdi, vaan katselevat ylä- tai alaviistoihin koska siitä seuraa seitsemän vuoden huono onni uteretulehdusten kanssa jos toinen ei morjestakaan takaisin. Keskiajan euroopassa oli tapana tuomita eläimiä kuolemaan jos nämä olivat vahingoittaneet ihmisiä. Esim. Sikoja. Sontalahdessa näin tehdään vieläkin, eräänkin miehen sika oli suorittanut emännän kanssa aviorikoksen, siispä heistä molemmista tehtiin makkaroita jotka sitten myytiin välirauhan tilassa olevalle naapurikunnalle.

Yllätyksiä riitti vielä parille seuraavalle päivälle. Yksi pieni ja yksi suuri.

Pieni yllätys oli se kun kävelin kohti kauppaa jonka pitäjällä on erinomainen naismaku ja huono vaisto missä kannattaa pitää kauppaa (kahden räkälän välissä oleva kauppa on suosittu kohde kaljaa varasteleville juopoille). Matkalla aloin haukotella, uniongelmat eivät ole vain hellittäneet, ja äkkiä yskin niin että näin tähtiä: kun haukottelin lensi suoraan suuhuni ötökkä joka meni suoraan väärään kurkkuun.

Suuri yllätys oli puolestaan se kun olin isäukkoni kanssa reissussa. Olimme liikennevaloissa jolloin äkkiä automme syöksähti pari metriä eteenpäin, samalla siitä irtosi ilkeä ääni. Tömähdyksen jälkeen katsoin taustapeiliin: REKKA! Meidän perään oli ajanut rekka. Kun menimme katsomaan mitä tuhoja se oli saanut aikaiseksi niin oikeastaan ainoat tuhot mitä oli tulleet oli loppupäivän sekava pää ja arka niska! Jykevä vetokoukku oli estänyt suurtuhot. Minun pitää asentaa Prelluun oviin sellaiset, voi parkkeerata näilläkin kulmilla eikä tarvitse pelätä enää rekankokoisilla autoilla peruuttelevia kännisiä ämmiäkään. Tuon takatuuppariyllärin jälkeen oli sitten taas pää sekaisin, sillä sen verran iloisesti päänuppi pääsi heilahtamaan siinä rytäkässä.

Viikko on mennyt odottamattomuuksien ja sekavan pään kanssa. Muuten on ollut aika rauhallista. Tapahtumien yö jäi väliin, eihän se nyt enää olekaan mikään kovin kummoinen juttu vaan lähinnä kirjakauppojen kampanja myydä kirjoja yli normaalin aukioloajan. Juhannos soitti kyllä, hän oli ostanut eksistentialistista rappiokirjallisuutta josta me molemmat tykkäämme. Mies oli tehnyt aikamoisia löytöjä, ja minäkin siinä kerroin että kirjastossa sattui olemaan eräs Saarikosken kirja jota en ollut lukenutkaan. Koska Juhannoksella oli mukanaan nainen, hänen piti rehennellä että hän sen on kirjoittanut, sillä hän itse asiassa on Saarikosken Pena. Puhelun päättyessä olimme sopineet jo taitelijanimistä joiden kanssa alamme julkaista kirjoja: Pentti “Juice” Saarikoski ja Henry “Bukowski” Miller. Kommentoimme että kaikki yhteydet eläneisiin tai kuolleisiin henkilöihin on puhtaasti sattumaa, kysy vaikka tiedottajaltamme Hannu “Pate Mustajärvi” Karpolta.

Viimeisenä arkipäivänä kävin löytämälläni yli 50 vuotta vanhalla kyläkioskilla, se on ihan eri puoli tästä kaupunginosasta, siinä missä kyläkaupassa käyminen tuo tunteen vieraantuneesta ihmiselämästä, niin lenkkeilyt tuohon viihtyisään naapurustoon, ja sen pienelle idylliselle kioskille josta saa paskan makuista kahvia on jotain aivan muuta. Taivaalla oli verinen paperikuu ja vanha muuntaja tutulla paikallaan, mies kioskissa puhui tamperetta leveästi ja myi minulle kahvia joka maistui taas kerran paskalta. On kaikki niin kuin ennenkin. Alue on niin viihtyisää että ylittäessäni risteystä siinä autolla ollut kaunis vaalea nainen katsoi minua kahdesti, ja hymyili toisella kertaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minussa heräsi ajatus jostain pienporvarillisesta asettumisesta mukavaan lähiöön, sopivaan omakotitaloon tai vanhaan muuntajaan.

Naturistimatadorien Yö

Istuessamme iltaa, minä vielä hellänä krapulan jälkihuuruista ja runokirjani hänelle toimitettuani, sain päähäni ehdottaa Miguelokselle että voisimme hankkia sellaiset realistisilta näyttävät lihaspaidat ja pukea ne pääällemme. Niiden pitäisi olla mallia negro jolloin hankkisimme kyllin tummaa ihoväriä jolloin saisimme ihomme paidan väriksiksi. Sitten hankimme vielä suuret valkoiset hammas-suojat ja kypärät joihin on liimattuna afroperuukki. Lähdemme sitten viikonloppuna Tampereen etnisiin menomestoihin tervehtimään “kansaamme”. Kyllä sitten on hauskaa kun paljastamme pienen jäynämme savun keskellä, vaaleiden silmämunien muljahdellessa ja paukkuvan musiikin soidessa hämärissä olosuhteissa. Olisimme näin moderneja, tasa-arvoisella tavalla ajattelevia valveutuneita nuoria miehiä, jotka ymmärtävät miten rikastuttaa kulttuuriaan aloittamalla sen omasta itsestään. Motto: Mitä tummempaa, sen rikkaampaa.
- Mutta rasisteja me ei olla, edes omaa rotua kohtaan (ja kauniimpia naisiahan ovat latinot ja slaavit).

Olimme olleet aikaisempana viikonloppuna kahdessa tuumin, tuurin kautta, liikenteessä. Se ei ollut kyllä mitään yltäkylläisyyden juhlaa vaan outoa vaeltelemista pääosin. Aloitin taas Bluesbarista, istuin juomassa välikahvia, oluttani ja vettä kuumassa baarissa, vieressäni istui porukka jossa oli huomattavan näköinen muodokas nainen joka alkoi jutustella kanssani kun hänen seurueensa oli poissa. Sitten taas kun seurue tuli takaisin kävi seurueessa ollut brittienglantia puhuva hoikka mies kuin sikalimppuun naiseen kiinni, ja kertoi miten hän on kova poika maalaamaan, oikein surrealistisia kuvia ja sen sellaista. Naisella oli sormus, britillä ei, en tiedä pääsikö britti sitten näyttämään kuinka hyvin osaa oikein sutia.

Koska Bop-pills oli lukittu ajanjakson ajan joka vielä on kesken oli minun aika lähteä turistinomaisesti tutkiskelemaan kaupungin muita menomestoja. Olin tullut kaupunkiin bussilla jossa oli äärimmäisen ärsyttävä laulavien mölyapinoiden kuoro mukana, niinpä vittuuntunut bussikuski pysäytti auton pysäkille ja me saimme odottaa niin kauan kunnes kaikki varmasti oli hiljaa, vähän kauemminkin. Sitten lopulta kun saimme bussin liikkumaan tietenkin apinalauma alkoi sen taas, ja aplodeilta kuulosta ääni tuli siitä kun osa bussin väestä löi avokämmenellä otsaansa samaan aikaan.

Kaupungille tultuani minun piti mennä tervehtimään Tinaa uuteen paikkaan, Jack The Wanker, joka oli kaupungin laidalla oleva salakapakka. Tina ei ollut löytänyt sinne ensimmäisellä kerralla, ja en löytänyt minäkään joten se paikka jäi taaskin kokematta. Siispä Bluesbarista lähdin uusiin seikkailuihin ja päätin mennä katsomaan erästä yökerhoa jossa olin käynyt viimeksi pari vuotta sitten. Tultuani sisälle minulle valkeni että se paikka oli vakiinnuttanut paikkansa nimenomaan nuorempien baarina, vaikka minä olenkin aika häpeilemätön veikkonen niin minulla tuli varsin kuumottava tunne paikassa jossa oli pelkästään niin nuorta väkeä että sieltä puuttui enää liukumäki. Join juomani ja poistuin agenttityylillä takaisin pimenevien iltojen kaduille.

Seuraava paikka oli myös tälläinen järkyttävän suuri, samaisen baarikapitalistin pitämä todennäköisesti melko kallis mesta. Paikka oli ehkä hienoin tuon miehen paikoista mitä tulee sisustukseen, mutta tyhjä kuin mikäkin ja vielä niin surumielisellä, masentavalla tavalla että nähtyäni tarpeeksi, ostamatta edes juomaa tein jälleen agenttityylisen poistumisen kohti kaupungin suonikohjuja, eli katuja joita pitkin eri aines virtaa ravintoloihin.

Oli mielessä enää yksi paikka, se jossa ajattelin käyväni jo varhain illalla, se oli kantapaikkani vuosien takaa jonne jätin perinnöksi lauman kavereitani jotka tosin ovatkin jo tuon paikan hylänneet. Paikassa soitetaan nykyisin äärimmäisen rasittavaa emo-musiikkia, tai enpä ainakaan parempaa nimeä sille keksi mutta jotain todella rasittavaa vingutusta se on. Muuten se on suhteellisen siisti paikka viettää iltaa, jopa joissain määrin istuakin iltaa. Kuin aavistuksesta vastaani tulee Miguel Miguel Miguelos, tietenkin päissään kuin apina mikä sopi hyvin tähän levottomaan, ja kokeelliseen iltaani. “Koska matka oli pitkä niin, pyysi hän mukaan yhden toverin. Kaksi suurta elefanttia marssi näin, pimeää tietä eteenpäin.“

Päästyämme määränpäähän heilahdimme sisälle, samalla kun Miguelos kysyi että minkä juoman otan – hän on herrasmies. Ehdotin että otamme tukevat Pitkät Jääteet, ja sen teimmekin. Samalla mies katsoi että minulla on ylemmät napit auki, joten hänkin avasi nappejaan, nyt sitten kaksi enemmän tai vähemmän homoeroottista rintakarvakostajaa olivat vapaina ja heille tarjoiltiin vieläpä tiukkaa viinaa mitalliset, sekoitettuna äitelään kolajuomaan ja jääpaloihin. Hän puhui siitä miten hän oli törmännyt kreikkalaiseen typyyn joka katseli häntä ihastuttavan pitkään, minä taas sain idean että me lähdemme nyt tutustumaan paikan naisiin. Niinhän me teimme, mies alkoi vaan olemaan jo silmät ristissä, minä muuten vain komea kaikesta juomastani alkoholista, sen lisäksi että mielipiteeni olivat ainoat oikeat ja ohjeeni vastaansanomattomat. Pian olimmekin jo kolmen nuoren naisen seurueen seassa, Miguelos puhui shamaanien kieltä ja minä tulkkasin (olin kuulemma huono tulkki, minkä myönsin), ei vain tuon joukon vaan koko ravitsemusjuottolan ehkä näyttävin daami oli joukon keskellä, ja me antauduimme keskustelemaan kaverini ja tämän kreikkalaisen silmäterän tulevaisuudesta. Vieressä katseli hänen nätinlainen kaveri, joka kylläkin vaikutti sellaiselta että heti kun hän saa miehen hän turpoaa ja pukeutuu oransseihin pyöräilyshortseihin, piereskelee huolimattomasti katsoessaan televisiota. Blondiini puolestaan sanoi minua huumorintajuni perusteella “söpöksi friikiksi”, sen hän sanoi kun sanoi että “no nyt sinä vaikutat kyllä pelottavalta friikiltä, vaikka aluksi vaikutit söpöltä..” sanoin että pakotin ihmiset katsomaan kun sekaannuin alaikäiseen mopopoikaan. Kysyin aidon hämmästyneenä: "Friikki? Mikä tuossa sellaisen vaikutelman sai aikaiseksi!" Kun sitten Miguel lähti tanssimaan jotain alkukantaista heimotanssia lattialle, pahoittelin että minun olisi poistuttava. Tullessani Migueloksen kanssa takaisin, tuo vaalea rotunainen hymyili minulle, ja minä hänelle jolloin hän hymyili vielä terävämmin minulle. Tajusin kyllä että hän ei oikeasti ollut ihan niin kanki minkälaisen kuvan hän aluksi antoi, vaan ehkäpä vain hieman Mekaaninen Nainen tyypiltään joka teki ns. Sikavittutestejä* joita etenkin tuon tyypin naiset harrastavat – mutta hän oli pääosin juonessa mukana ja avulias, mikä sai riittää. Kohdatessani hänet jälleen kysyin että vieläkö on hän on yhtä suvaitsematon minun perversioitani kohtaan johon hän sanoi että vain siinä tapauksessa jos pidän enemmän mopopojista, kuin naisista. Hän sanoi ettei aio antaa numeroaan, sillä “pelkästään charmikas, komea ulkonäkösi ei riitä”, kysyin tarvitseeko minun tehdä sirkustemppuja hänen edessään, hän lisäsi että hän haluaa tuntea minut paremmin. Kerroin että minun komeuteni lähes ylittävä vaatimattomuus ainoastaan estää minua paljastamasta saloja itsestäni tuosta noin vain. Jatkoimme matkaamme ulos mutta kuin salamaniskusta oven vieressä oli Tina, ja minä ilahduin jälleentapaamisestamme niin että minun oli syleiltävä häntä, tästä vaalea rotunainen ei järin ilahtunut vaan jatkoi matkaansa lähes puhahtaen ja minä jäin juttelemaan Tinalle. (Tänään hän kiitti minua siitä mistä keskustelimme sunnuntaina kun kävimme hyvin syvällä.)

Tässä vielä video illan kohokohdasta kun irroittelimme tanssilavalla Migueloksen kanssa ja muutuimme pannutukkabändiksi!



[*Sikavittutesti on testi minkä nainen heittää yleensä spontaanisti, ja odottamattomasti, tällöin miehelle tulee tuntemus joka muistuttaa entisen miehen vastaavaa, kun hän löysi lihasopastaan sian vitun, ei tiennyt söiskö vaiko naisko – hämmennys, ja tilanne ovat samaa luokkaa. Esim. Ajat autolla suoraa tietä, ja vieressäsi istuva eukko äkkiä ottaa kiinni ratista ja vääntää sitä puolikierrosta. Jos heräätte katoltaan olevasta, ojassa lepäävästä autosta hän suuttuu sinulle sillä et osaa hallita autoasi, ja kanssasi on vaarallista olla liikenteessä.]