Alkuviikosta kävin kaupungilla. Olin edelleenkin krapulan jälkilöylyissä viikonlopun jäljiltä, eli hyvin tukkoisessa mielentilassa. Koska Prellu on ollut toista viikkoa remontissa, ja lepäämässä laakereillaan (sain 100€ seisontapäiviltä, “wow”) mikä on mahdollistanut minulle lenkkeilyn jälleenaloittamisen, kaupunginosaan tutustumisen mikä sinänsä ei ole ollut muuta kuin lähikaupan tyttöjen suhteen piristävää, muuten kokolailla kokemus että alkaa riittämään. Menin siis kaupunkiin ja kuuntelin MP3-soittimella musiikkia mikä sulki minut eräänlaiseen tyhjiöön jossa saatoin viettää aikaa salakavalasti kasvavassa epäsosiaalisuudessa.
Tultuani kaupunkiin, minun piti jäädä jo alkuvaiheessa sillä kävin Sampolan kirjastossa hakemassa vaikeasti saatavan kirjan, ja kävely tekee aina hyvää. Kun sitten laskeuduin asematunneliin (onko se sen niminen, se paikka missä pienenä rakastin mennä auton kyydissä, ehkä myös vanhempanakin) katsoin “putkeen” johon katsotaan silloin kun katsotaan pää eksyneenä kaukaisuuteen. Katseeni tarkentui kaukaisuudessa häämöttäviin tisseihin, ne hieroivat aivojani silmieni kautta, kunnes tapahtui jotain melko yllättävää. Voisi sanoa että tapahtui eksistentialistinen vaihto kun Se muuttui Sinäksi; tuo objekti muuttui subjektiksi joka alkoi puhua minulle! Tissit olivat kuin pumpulia, hehkuvalla rautalankahäkkiä muistuttaneella tajunnallani, ja nyt nuo mustat paksut hiukset, aurinkolasit ja tyylikäs yhdistelmä punavalkokuvioista toppia sekä mustia housuja ojentautui minun tajuntaani – se oli Tina (von Damn)! Nainen oli myös sisäisesti varsin loistavassa kunnossa, kimaltavan hyväntuulinen saksalainen nainen joka yllätti minut täysin. Minä vastasin jotain autopilotilla, sillä en edes kuullut mitä hän sanoi koska Morbid Angel soi juuri sillä hetkellä (olikohan se Rapture “..in rapture I'm reborn..”). Tajusin vetäistä plugit pois kuuloelimistä ja nyt ihmetellä häntä lapsekaan hämmästynyt ilme kasvoillani, leuka katuun pudoneena kuin tuhannen tonnin noitavasara, mutta niin että kuulen mitä hän puhuu. Jatkoimme sitten matkaamme, hän kosketti minua lähtiessään käteen ja minä häntä lantioon.
Kaupunkireissulla näin liioitellun samannäköisiä kaksosia, oli kyseessä sitten tyttö ja poika, tai pitkä- ja lyhythiuksinen veljespari. Se oli aika erikoinen kaupunkireissu.
Seuraavana päivänä olin taas tukkoisessa mielentilassa, lähinnä sen vuoksi kun en saanut nukuttua yötäni. Nukuin päiväunet, oikeastaan nukahdin itsehypnoosisession kesken ja heräsin omaan kuorsaukseeni. Söin erinomaisen itämaisen aterian; inkivääriä, kurkumaa, sitruunaa, kanaa, vihanneksia, kastike kultaista ja karamellisoitunutta. Join jasmiinilla maustettu vihreää teetä ja luin meditatiivista teosta. Lähdin Metsätemppeliin tekemään päivän harjoituksia, jatkaisin siitä kauppaan..tämän ajatusketjun laukaisi taas kerran kun joku keskeytti sen, ja se joku oli tämä naapuruston nainen, jonka olin joskus tavannut vastaavissa ympäristöissä. Taas sama juttu, katsoin häntä pöyristyneen hämmästyneenä ja hän puhui minulle vähintään yhtä energisen pirteänä kuin Tina edellisenä päivänä. Mistä me nyt puhuimme, siitä että hänen on pitänyt huutaa minulle kertana jos toisenakin, mutta koska ei ole ollut varma tunnistaako minua niin hän ei ole viitsinyt. Sontalahden tapoja, sillä Sontalahtelaiset jos näkevät toisensa kylän rajojen ulkopuolella, he eivät tervehdi, vaan katselevat ylä- tai alaviistoihin koska siitä seuraa seitsemän vuoden huono onni uteretulehdusten kanssa jos toinen ei morjestakaan takaisin. Keskiajan euroopassa oli tapana tuomita eläimiä kuolemaan jos nämä olivat vahingoittaneet ihmisiä. Esim. Sikoja. Sontalahdessa näin tehdään vieläkin, eräänkin miehen sika oli suorittanut emännän kanssa aviorikoksen, siispä heistä molemmista tehtiin makkaroita jotka sitten myytiin välirauhan tilassa olevalle naapurikunnalle.
Yllätyksiä riitti vielä parille seuraavalle päivälle. Yksi pieni ja yksi suuri.
Pieni yllätys oli se kun kävelin kohti kauppaa jonka pitäjällä on erinomainen naismaku ja huono vaisto missä kannattaa pitää kauppaa (kahden räkälän välissä oleva kauppa on suosittu kohde kaljaa varasteleville juopoille). Matkalla aloin haukotella, uniongelmat eivät ole vain hellittäneet, ja äkkiä yskin niin että näin tähtiä: kun haukottelin lensi suoraan suuhuni ötökkä joka meni suoraan väärään kurkkuun.
Suuri yllätys oli puolestaan se kun olin isäukkoni kanssa reissussa. Olimme liikennevaloissa jolloin äkkiä automme syöksähti pari metriä eteenpäin, samalla siitä irtosi ilkeä ääni. Tömähdyksen jälkeen katsoin taustapeiliin: REKKA! Meidän perään oli ajanut rekka. Kun menimme katsomaan mitä tuhoja se oli saanut aikaiseksi niin oikeastaan ainoat tuhot mitä oli tulleet oli loppupäivän sekava pää ja arka niska! Jykevä vetokoukku oli estänyt suurtuhot. Minun pitää asentaa Prelluun oviin sellaiset, voi parkkeerata näilläkin kulmilla eikä tarvitse pelätä enää rekankokoisilla autoilla peruuttelevia kännisiä ämmiäkään. Tuon takatuuppariyllärin jälkeen oli sitten taas pää sekaisin, sillä sen verran iloisesti päänuppi pääsi heilahtamaan siinä rytäkässä.
Viikko on mennyt odottamattomuuksien ja sekavan pään kanssa. Muuten on ollut aika rauhallista. Tapahtumien yö jäi väliin, eihän se nyt enää olekaan mikään kovin kummoinen juttu vaan lähinnä kirjakauppojen kampanja myydä kirjoja yli normaalin aukioloajan. Juhannos soitti kyllä, hän oli ostanut eksistentialistista rappiokirjallisuutta josta me molemmat tykkäämme. Mies oli tehnyt aikamoisia löytöjä, ja minäkin siinä kerroin että kirjastossa sattui olemaan eräs Saarikosken kirja jota en ollut lukenutkaan. Koska Juhannoksella oli mukanaan nainen, hänen piti rehennellä että hän sen on kirjoittanut, sillä hän itse asiassa on Saarikosken Pena. Puhelun päättyessä olimme sopineet jo taitelijanimistä joiden kanssa alamme julkaista kirjoja: Pentti “Juice” Saarikoski ja Henry “Bukowski” Miller. Kommentoimme että kaikki yhteydet eläneisiin tai kuolleisiin henkilöihin on puhtaasti sattumaa, kysy vaikka tiedottajaltamme Hannu “Pate Mustajärvi” Karpolta.
Viimeisenä arkipäivänä kävin löytämälläni yli 50 vuotta vanhalla kyläkioskilla, se on ihan eri puoli tästä kaupunginosasta, siinä missä kyläkaupassa käyminen tuo tunteen vieraantuneesta ihmiselämästä, niin lenkkeilyt tuohon viihtyisään naapurustoon, ja sen pienelle idylliselle kioskille josta saa paskan makuista kahvia on jotain aivan muuta. Taivaalla oli verinen paperikuu ja vanha muuntaja tutulla paikallaan, mies kioskissa puhui tamperetta leveästi ja myi minulle kahvia joka maistui taas kerran paskalta. On kaikki niin kuin ennenkin. Alue on niin viihtyisää että ylittäessäni risteystä siinä autolla ollut kaunis vaalea nainen katsoi minua kahdesti, ja hymyili toisella kertaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minussa heräsi ajatus jostain pienporvarillisesta asettumisesta mukavaan lähiöön, sopivaan omakotitaloon tai vanhaan muuntajaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti