(Ouroboroksen) Välilihakeitto

Head.




Body.

Uni jonka näin, kaikkien tapahtumien alussa, yönä josta kaikki tapahtumat alkoivat, uni ja yö, josta kaikki alkoivat meni seuraavasti: Tapahtui elokuvamainen projektio, se kun huomaat seuraavasi untasi kuten elokuvaa, niin että olet katsojana muttet osallistu. Paikka oli jokin villinlännen siirtomaa-alue, ihan niiltä ajoilta kun ihmiset euroopasta alkoivat siirtymään uusille maille. Kuva oli tässä vaiheessa vielä mustavalkoinen, ja se oli täynnä tuoreita ruumiita, naisia, lapsia ja miehiä, jokainen teurastettu ampumalla. Siellä oli runsaasti verta, sitä oli valunut avuttomina makaavien uhrien ruumiin onkaloista, sekä ampumahaavoista, se oli tummunutta ja kuivaa, näky oli erittäin säälittävä. Murhaajaa en nähnyt koko unessa, mutta minulla oli voimakas tunne siitä että se oli tumma ja kylmä hahmo, joka omasi määrätietoisen päättäväisyyden. Murhaaja jolla on “luterilainen työmoraali”. Äkkiä minä jouduin uneen, pois kameran takaa, cameorooliin. Pitää muistaa että psykologisessa unenselityksessä tuo karmea näky kuvaa mm. Päiväjärjestyksestä poistettuja asioita, voitettuja vaikeuksia ja työperäistä stressiä; tilannetta jota yrittää saada hollilleen muttei se mene (tämä taitaa olla läheisin selitys tässä tapauksessa). Brutaalius lähinnä heijastaa koko tilanteen intesiteettiä, mikä painaa sielua vasten kuten hehkuva rautainen esine jossa on varsi. Talossa kummitteli, talo oli se missä tuo oli tapahtunut. Minä tietenkin jouduin nyt “tulevaisuudessa” olemaan tuolla talossa, ja siellä liikkui entiteettejä joiden tarkoituksista meistä kukaan ei tiedä, alitajuntani puhui minulle värikkäin kuvin. Minulle ilmestyi iloisen, nuoren tytön haamu. Tytöllä oli aikaansa sopiva vihreä mekko, sellainen onneton mutta siisti vaate mitä tuon aikaisilla lapsilla, paitaraasuilla nyt pidettiin. En muista mitä hän vastasi kun kysyin häneltä miksi hän kaikista ilmestyi minulle, mutta hän vei minua eri paikkoihin ja kertoi mitä muut haamuista kertoivat ja miksi ne kolistelivat. Aaveet unissa kertovat sisäisestä sekamelskasta. Jungin mukaan alitajuntaa voi käyttää yhteistyökumppanina, se on samalla unien symbolien sovittaja, salaaja ja paljastaja – se että näiden aaveiden toimia kerrottiin minulle oli kommunikointi sielun kanssa. Kysyin tytöltä erilaisia kysymyksiä, hän hymyili minulle koko ajan ja oli pirteä, kysyin miltä tuntuu kuolla johon hän ei vastannut suoraan. Tyttö kertoi että hän kohtaisi kuolemansa niin, että tuo murhajaa otti häntä kurkusta kiinni, heitti lattialle, astui kurkun päälle ja ampui tätä silmään. Pian tämän jälkeen heräsin, unessa oli myös muita merkkejä joihin en nyt mene, mutta uni oli sellainen ettei sen jälkeen kyllä enää nukuta. Voi tuntua siltä, että joku olisi tulossa.

Sittemmin kävin kaverien kanssa, asioiden lähestyessä nykyhetkeä ja erkaantuessa tuosta unennäöstä, keskusteluja jotka olivat vähemmän dramaattisia mutteivat vähemmän arvokkaita irvokuudestaan huolimatta. Sellaista on minun huumorini, olen panenteisti ja olen eksistentialisti, ja huumori on elämänkatsomukseni.

Mitä kaikkea siinä nyt puhuttiin? Sitä miten minä ja Anthonias olimme molemmat erään testin mukaan spartalaisia alá 300, ja mikä siinä oli ihanuuspuolena, on se että saa käyttää vaatteinaan seksikäitä alusvaatteita ja viittaa. Niin kuin wanhoina hyvinä aikoina Sontalahdessa, missä oli silloin 300 asukasta (joista 90% sukua keskenään) ja katovuodet.

Verorushaja osallistui keskusteluun ja sanoi että nykyinen asukasluku on 400, heidän sukuaan tuo 100 hengen lisäys. Näemmä siis Saarisen klaani on noussut dominoivaksi. Nimi Sontalahtihan on siitä että valuuttana perinteisesti on käytetty sontaa, lääkkeenä virtsaa. Yleensä kun joku kylän porvarillisen luokan edustaja päätti ryhtyä paskalle kylän kauppatorin edustalla, paska haalittiin parempaan talteen maaorjien toimesta. Kerjäläisille viskottiin sontaa juhlapäivinä lapioilla ja nämä vastavuoroisesti elivät suuressa kiitollisuudessa, hampaaton hymy kasvoilllaan nämä laitapuolen banjoveikot myös hieroivat sitä itseensä, paraatin edetessä. -Paskahan oli myöskin erinomaista lannoitetta, polttoainetta ja talonrakennusmateriaalia! Vasta myöhemmin Saariloisten tehtaalla äkättiin että se kirjoitettiin t-kirjaimella, eikä k. Sen jälkeen paska lemusi enää Hartwall-areenan kokoisten kanaloiden liepeillä, ja elintarviketehdas ei enää haissut kilpaa viereisen paskalutraamon kanssa. Paskalutraamohan on Sontalahden Fort Knox, kansallinen "kultavarasto", se oli vartioitu miinakentillä ja murtautujat kylän pyöveli mestasi aina viikon päätteeksi. Tätä Verorushaja nauroi niin että oli lähellä kusta housuihinsa, kielsin häntä koska virtsa on suosittu lääkeaine Sontalahdella eikä sitä sovi tuhlata. Käytyään kusella Verorushaja kertoi kusseensa niin että viemärikaivot tulvivat, minä sanoin häntä oitis lääketehtaaksi.

Toinen dialogi oli kun Peculithoksen puoliso Me:a oli tehnyt mystisen kommentaarin OP:n pettämisestä. Verorushajahan oli taas asialla myös, hän ihmetteli että mikä se on, ja minä kerroin sen olevan tampooni. Myöhemmin Me:a kertoi että se on lyhenne nimestä Olli-Pekka Karjalainen, ja taas Verorushaja kysyi että kuka se siis on. Kerroin että mies on OP-tampoonin keksijä. OP teki ensimmäisen tampooninsa puusta, mikä ei tosin järin suurta suosiota saavuttanut noina aikoina. Mutta sehän ei juuri imenyt, koska se toimi tulppana. Pitää muistaa että alunperin OP koitti markkinoida veitikkaansa tampoonina mutta siihen ei jostain syystä ihmiset lämmenneet. Etenkään naiset. Me:a nauraa räkätti mutta tyrmäsi tuon teorian kokonaisuudessaan pelkkänä folkloristiikan ilmiönä.

Jos kaikki alkoi yöstä, kaikki myöskin palaa yöhön, eikä siinä tapahdu tällä kertaa muutosta. Minun oli aikomuksenani pitää runoilijan vapaapäivä, minun piti saada auto viimein korjaamokierteestä sen autoilevan hullun lehmän jäljiltä (hetkeksi, maanantaina se se taas palaisi korjaamoon) mutta en saanut. Se oli naivistinen kuvitelma.

Autoon oli määrä samalla tehdä myös muita huoltoja, koska maalaamossa oli kerran ruuhkaa niin miksei pirssiä sitten hoitelisi muuten hyvään kuntoon. Jarruremontti olisi pitänyt tehdä jo jonkin aikaa, sen verran iloinen vinkuminen kuului aina pysähtyessä tai edes hidastaessa.

Remonttimiehet helvetistä episodihan siitä sai alkunsa, auto oli seissyt ilman renkaita jarruremontissa eikä kukaan ollut osannut tehdä sille mitään. Päinvastoin sen riuhtomisen ja nypläämisen jäljiltä he olivat löytäneet (ennen vai jälkeen hajottamisen?) rikkinäisen jarrusatulan. Noh, saivat he sitten muuta hyvää aikaiseksi mikä on sopiva asia minun kannaltani, vaikka jarrut pitikin hoitaa omin eväin. “Mä tiedän yhden hyvän ja halvan paikan tuolla..”- on perinteisesti hyvää matkaa helvettiin-toivotus, melkein missä tahansa asiassa mikä pitäisi hoitaa. Autokorjaamoissa näkee silloin kahdensankätisen ja yksisilmäisen mekaanikon pitävän käsissään pajavasaraa ja rautakankea, joilla hän tekee myös sähkötyöt.

Dukkha siellä, vetelä täällä. Minulla oli B-suunnitelma. Olin päättänyt mennä nyt katsomaan sen elokuvan, joten menin ja viettää samalla hiljaiseloa sisältävän viikonlopun ilman hulinaa ja hälinää. Ja voi veljet miten ihminen voi erehtyä.

Tein kuten olin suunnitellut. Menin elokuviin, ja pidinkin elokuvasta. Mutta enteellisesti naapurinnainen, ei siis se alakerran joka on arvaamaton ja vittumainen vaan tämä joka tuona iltana paljastui oikeaksi rauhan satamaksi minulle, oli pistänyt kysymystä messengeriini että lähdenkö tuona iltana liikenteeseen. Kerroin suunnitelman. Sitten ennen kun elokuva, joka oli muuten hyvä (Bruno), alkoi myöskin Miguel Miguel Miguel pisti viestintynkää ja ehdotti yhdelle lähtemistä. Vastasin että katsotaan mitä elokuvan jälkeen tapahtuu, akkua oli vähän joten se tiesi yksinomaan lisäjännitystä. Tiesin varsin hyvin, että Bop-pills oli jälleen avoinna ja minulla oli jännä kutkutus.

Elokuva oli siis hyvä, niin hyvä että en aio tehdä siitä kommentaaria vaan käskeä katsomaan sen. Päätin ihan uteliaisuudesta käydä katsomassa Bop-pillsin nurkilla että mitä siellä on, ja kuinka ollakaan naapurinihan se siellä kanssa hortoili. Vaihdoimme pikaisia suunnitelmia ja minä sanoin että jos nyt olen myöhästynyt bussista, niin voin vaikka tulla takaisin. Minä myöhästyin bussista ja tuohon aikaan minun asuinsijoilleni menee yhtä taajaan busseja kuin postivankkureita meni Sontalahteen joten se tiesi väkisinkin oleskelua kaupungilla. Minulla oli todella ahdistunut olo jostain syystä, hämähäkkimiehen vaistot hyräilivät “Whoo-hoo-hoo-ho Hell night”-sikermää.

Löysin kaupungin laidalta yökahvilan jossa täydensin kofeiinireseptoreitani. Samalla pohdin että otanko vaiko jätänkö. Sittemmin kuuluisa kolikkotemppuni päätti että minun on jäätävä ja enhän minä voisi taistella kohtaloa vastaan. Ensimmäisenä marssin Bluesbariin jossa minua ei varmaankaan meinattu tunnistaa “siviilit päällä”, luin siellä lehteä mikä tarjoaa tyydyttävän selityksen sille miksi minun tekee tiettyjä ruokia mieli, sen ohella että välillä vähäsen ahdistaa. Tryptofaania esiintyy juustossa, naudanlihassa, munissa jne. Tämä aine puolestaan jalostuu serotoniiniksi jonka vajaus selittää yhden jos toisenkin ongelman, kuten vaikka sen että masentaa tai ei saa nukutuksi. Sen lisäksi että minun on pysyttävä näissä kehon kaipaamissa aineksissa minun on sijoitettava tryptofaania sisältävät ja proteiinia pullollaan olevat elintarvikkeeta päivään ja hiilihydraatit (joita en juuri nauti) iltaan, näin aineenvaihdunta takaa että päässää kiertää muutkin kuin pakkomielteiset ja rauhattomat ajatukset silloin kun pitäisi saada unta. Siellä lotajaa serotoniini ja nukuin kuin munkki Tuck(ki). Lähdin oluen ja lehden lukemisen jälkeen Bluesbarista, kohti Bop-pillsia.

Oli outoa olla siinä paikassa selvinpäin, ja muutenkin enemmän arkisissa tunnelmissa. Skannasin pitkin poikin paikkaa, kuin minulla olisi olleet täysin uudet silmät (minulla oli kyllä silmälasit, normaalisti minulla on vain humalatilan tuoma makuuhuonekatse silmilläni tuossa paikassa, tuohon aikaan). Tuttuja oli tullut jälleenavajaisiin, mutten pysähtynyt vielä kenenkään kohdalla, paitsi naapurini jonka luota sittemmin jatkoin matkaani hakemaan oluen – ja siitähän se idea sitten lähti! Huomasin paikalla myös pahamaineisen Tättähäärän ja hälytyskellojen tilalla päässäni alkaa soimaan tilanteeseen hyvin istuva “Whoo-hoo-hoo Hell Night”, tetsasin itseni turvaan ja katselin maisemia. Tuona iltana minua oltiin tervehditty ja en ole lainkaan varma olenko tietoisesti tuntenut näitä tervehtijöitä. Ehkä minun känniegoni elää omaa elämäänsä ja tällä on omat tuttavansa, en tiedä, show:n oli jatkuttava. Huomasin että paikalla oli myöskin Silmälasipäinen mies, ja hänen naisensa joka aikoinaan pisti blogini käyntikortin sinne missä rinnatkin ovat, ajattelin että se lappu sai ainakin hyvän kodin. Heidän matkassaan oli myöskin tämä tyttölapsi, jonka ensimmäistä kertaa nähdessäni ajattelin että kuka on tämä tumma pörröpää, jolla on vielä noin hävyttömän mehevän näköiset huulet, jotka näkyvät kauas. Myöhemmin selvisi että hän on mielenkiintoista, huumorintajuista ja jotenkin boheeminoloista seuraa muutenkin. Sellainen tietty elegantti vaikutelma ja sopivan kieroutunut huumorintaju. Ihailin hänen persoonanmakuaan, sillä hänestä olin persoona (olen vieläkin), ja mietin että minkälainen ääni hänen aistillisista, suurista huulistaan lähtee kun hän pärisyttää niitä. Uhkasin että käytän häneen playboyn taitojani, niin ennen kun hän huomaakaan olen pelaamassa hänen isänsä kanssa golfia. Tämän sanoin kun kuulin hienoista autoista. Hän näytti siltä että hän olisi “partner in crime, anytime” jos vain kysyisin, näin sen hänen silmistä. Jos olisin ehdottanut että karkaamme roadtripille Amerikkaan, olisi hän ollut jo tilaamassa taksia lentokentälle, tai kiillottanut magnumini valmiiksi jos olisin ehdottanut pankkiryöstöä. Sellainen hän on, kiihkeä ihminen.

Hain toista olutta, valaistulta tiskiltä, se oli virhe. Tättähäärän kosto alkoi tästä, sillä hän iski minuun heti jostain takavasemmalta kiinni, kuin sika limppuun. Huhu kertoo että Cry Baby:n Lenora Frigidin hahmo on luotu Tättähäärän pohjalta - varsin uskottava huhu! Kieltäydyin tanssimasta hänen kanssaan sanoen että minä menen katsomaan kavereitani, tähän hän arveli että paikassa on joku toinen nainen minulla - mikä vitun toinen nainen, toinen kenestä katsottuna? Poistuin vähin äänin ja siitä alkoi läpi illan kestänyt takaa-ajo.

En valehdellut kun sanoin tapailevani tuttuja, joita paikka oli pullollaan kuin aivoja. Tutuillani on aivoja sillä ne ovat heidän lempiruokaansa, ei, ei minun tutuillani ole lempiruokia he vain juovat nesteitä. Alkoholi sattumoisin on heidän lempimakunsa, siksi se he juovat sitä paljon nesteiden mukana.

Tättähäärätilanteesta muodostui pian uusintanäytös; sama valaistu tiski ja sama Tättähäärä. Näin tiskin toisella puolen miehen jonka tunnen jostain. Sanoin meneväni miehen luokse, menin ja Tättähäärä erkani minusta tanssimaan. Minä ja mies juttelimme niitä ja juttelimme näitä kunnes Tättähäärä pamahti paikalle. Come to silver, come to kill. Tämän naisen ominaisuuksiin ei kuulu ainoastaan röyhkeä tungettelevaisuus, vaan hän alkoi myös väittämään että niin minä, kuin tämä mies jonka luona olin vaihtamassa kuulumisia, olisimme molemmat koittaneet iskeä häntä. Miehen kanssa katsoimme toisiimme, hän sanoi “No eihän sille sitten mitään voi” ja aloimme nauramaan. Jutustelu jatkui kunnes näin tiskin toisella puolen kolmikon, jossa oli Silmälasipäinen ystäväiseni, hänen naisensa ja tämä tumma tyttölapsi. Sanoin että he kaksi voisivat jäädä juttelemaan, minulla on asiaa tuonne.

Tervehdin tätä porukkaa joka osti tuolloin juuri viinaa, yksi kerrallaan kuten on säädyllisten ihmisten tapa. Silmälasipäinen mies meni naisensa kanssa pöytään, me jäimme heittämään huulta (hehe) tumman tyttölapsen kanssa, jolla aina tavatessa on mukanaan drinkki. Hän ei ollut tunnistaa minua aluksi. Syleilimme ja lopulta pidimme puheita, joimme juomia ja seisoskelimme nojaten tukijalkaan. Hän kertoi halunneensa kuulla tuona iltana hissimusiikkia, jonka nimeksi ehdotin kahdesti muzakkia mikä ei hänen mukaansa ollut kuitenkaan juuri se sana mitä hän haki (?). Kaksi jästipäätä. Muutoin sitten aiheina olivat jutut jotka naurattivat kaikkia osanottajia, eli meitä. Hymy hyytyi siinä vaiheessa kun Tättähäärä ilmeistyi paikalle. Minun olisi pitänyt aavistaa että päässäni tappajanhain tunnarin intesiteetillä soimaan alkanut Hell Night tiesi sitä että, minun olisi pitänyt ottaa juoma toiseen käteen ja nostaa hedonistihuulinen tumma tyttölapsi olkapäälleni, ja hajaantua pois paikalta. Mutta se oli myöhäistä kun näin sivusilmällä Sosiaalisen Pommikoneen lähestyvän meitä. Jos joku on koskaan kuullut kenenkään sanovan “Minä vihaan makaronia. Tee minulle makaronilaatikkoa!” niin hän ei varmaankaan olisi yllättynyt kun Tättähäärä pamahtaa keskellä interaktiotamme ja kiekaisee: “Epätoivoista. Tule tanssimaan!”. Nuo ovat sellaisia jotka aiheuttavat virheilmoituksen:
“Something went wrong. We're working on getting this fixed as soon as we can. You may be able to try again.“ Tilanne raukesi ja kukin poistui suuntaansa. Vaikka olenkin perso ihailulle ja lempeä sydämeltäni, oli Tättähäärä ylittänyt kaikki sietokyvyn ajat. Myöhemmin törmäsin uudestaan tuohon kolmikkoon, tai sen edustajaan, Silmälasipäiseen mieheen. Minun piti vaihdella hänen kanssaan kuulumisia koska en ollut nähnyt häntä hetkeen. Niin eikö se vitun Tättähäärä taas tule väliin? Tuleehan se. Kun hän kiilasi tällä kertaa itsensä väliimme, sanoin hymyssä suin Silmälasipäiselle miehelle: “No mutta kappas. Tämä tässä on äitini!” Tättähäärän ilme oli ikimuistoinen.



Tail.