Memento Mori!

                                          ...2.5.2010...

Flood Comes, See Ducks!

Lauantaina kävelin GDSF:n soidessa, lähes unenomaisessa, haltioituneisuuden ajamassa tilassa kauppahallissa. Se oli suurenmoisemman onnen hetki, nähdä verkkainen tunnelma, perinteisiä ja lähes muuttumattomia kauppatiskejä ja ihmisiä jotka ovat juuri oikeassa työssä, ja asiakkaita jotka ovat juuri oikeassa paikassa. Kun lähdin tuli Simo Frangén ja Rosa Meriläinen minua vastaan ovissa, hyvin hyvin viihtyvän oloisina molemmat. Tunnelmaa on vaikea kuvata vaikka se onkin nyt minulta odotettu tehtävä. Sanon vain että se pisti ajattelemaan: Juuri tälläistä ihminen on tarkoitettu kokemaan; tekemään musiikkia kuten death metallia, toteuttamaan itseään ja ylittämään itseään! - Victor Franklin mukaan järjestys on ehdottomasti seuraava: 1. Itsensä ylittäminen ja sitten vasta 2. itsensä toteuttaminen. Toteuttaminen ei voi olla päämäärä siitä syystä että mitä kovemmin ihminen siihen pyrkii, sen enemmän hän epäonnistuu siinä. Sillä vain siinä määrin kun ihminen sitoutuu elämänsä päämäärän toeuttamiseen hän myös toteuttaa itseään. Koska jos itsensä toteuttamisesta tehdään päämäärä, ei sitä voida saavuttaa muuta kuin itsensä ylittämisen sivutuotteena.

Kun haahuilin pitkin tavarataloa, osuin vahingossa eräälle salaiselle hyllylle jossa oli wanhoja klassikoita DVD-formaattiin pakattuna ja myynnissä. Silmiini osui kansi jossa miehellä oli himoköyrijälasit, ja se jos jokin sai minut aktivoitumaan – niitä käyttävät vain ne tyypit jolla on jokin tehtävä! Elokuvan nimi oli The Kid Stays In The Picture. Tositarina miehestä joka sai Hollywoodin polvilleen” - “Menestys, Skandaali, Seksi, Tragedia, Häpeä – Ja Tämä On Vasta Alkua...” Se on tositarina Robert Evansista. Hinta oli 0.95€ joten minun oli pakko ostaa kyseinen elokuvakansio. Vaikka arvostelijoista en ole ennenkään piitannut, niin takakansi kertoo että elokuva on saanut rivistöllisen 4 ja 5 tähteä. Kieltämättä se on merkillistä, sillä se kertoo miehestä joka DIY-pohjalta (ei siis muodollista koulutusta eikä CV-kokemusta) kipusi huipputuottajaksi naisen säärtä pitkin. Näin tulkitsin takakannen, mutta katson elokuvan myöhemmin. - Joo, tästä on tulossa pian trendikäs muotimediablogi – odottakaa kun alan antamaan muoti-ideoita! (Se on tapa laittaa bloggauksella rahaksi).

Maanantaina oli uusi reissu kaupungille. Sen lisäksi että sain viimeisteltyä Täydellisen Järjestelmän blogiin Vappupuheen vuodelle 2010 - joka tosin ilmestyy vappuaattona. Se kiinnostanee yhteiskunnallsista aiheista kiinnostuneita, kun taas viihteellisemmän annin ystävien on tuolloin aika raapia päätään. Mutta nyt takaisin siihen reissuun.
Reissu liittyi pääasiassa Deathtimen tulevaan biisiin, biisiin jonka on määrä olla nimikkobiisi eli Deathtime. Luulen että planeetta Rockin historiassa kyseinen nimikkobiisi on se joka aiheuttaa ainakin tämän tyylisuunnan albumilla reaktion "WTF". Olin siis äänittämässä biisiin ääniä, sain hyvän satsin mutta vielä täytyy saada lisää. Erikoisuutena tulee olemaan se että näyttelijätär Outi Mäenpää tulee olemaan mukana kyseisellä biisillä, joskin biisille ominaisessa kontekstissa. Kappale odottaa äänenpaineeksi tulemistaan, mutta voidaan sanoa että se on kokonaisuudessaan kirjoitettu. Meinasin poiketa alkuperäisestä käsikirjoituksestani kun muistin että joskus olin äänittänyt pianoimproa kun olin siskon perheellä kylässä, se tuli juuri oikeanlaisena lo-fi-äänityksenä, siten että taustalla oli lasten ja vanhempien kohinaa. En löytänyt sitä, mutta alkuperäinen idea toimii juuri oikein - uskon näin vakaasti.
Samaten, tulipahan Deahtimen ensimmäinen äänikansio, singlelohkaisu jossa on 4 versiota mukana, valmiiksi. Sen on saanut pienilukuinen ennakkokuulijakunta - esim. Elisabeth Bathorias jolla sattui olemaan tuona historiallisena päivänä syntymäpäivät, joten vielä hänen Juice-aiheisen lahjan lämmittämänä minä annoin hänelle kyseisen singlen lahjaksi. Samoin myöskin Anthoniaksen ruokakunta sen sai, ja J. joka on toiminut tässä projektissa kuvaajana. He saivat kaiken lisäksi version joka siis ei edes tule olemaan jakoon tuleva versio, sillä maanantaina vielä tein viimeiset muutokset pakettiin - en mitään järin dramaattista, mutta eron kyllä huomaa jos niin on ollakseen.
Palaute on ollut erinomaista, J sanoi pitävänsä "extremebrutal-teemasta" vaikka musiikkiin oli vaikea orientoitua sillä se oli niin erilaista. Elisabeth kehui vokaaleita ja sitä miten kappaleesta tulee "sopivan häiriintynyt fiilis". Anthonias jonka voi sanoa olevan varsinainen alan mies oli lähettänyt onnittelut, mainiten että hyvin se rytisee. Ensimmäinen reaktio hänellä oli että mitä tästä vielä tulisikaan jos minut päästettäisi kunnon studioon toteuttamana itseäni - mutta Home Studio on muutakin kuin äänitysmetodi, se on pääinstrumentti (ensimmäisen vaiheen jälkeen tosin uusin softaa melko varmasti) joka on ja pysyy vaikka vauhti huimaisi. Anthoniaksen puoliso oli hämmästellyt vokaaleita, ja ei ollut uskoa että ne on tehty ilman muuta, pelkkään mikkiin, paitsi tietysti lopun pieni kaikuosio - jossa toistetuissa sanoista tuli kuulemma pariskunnan kaksosten uusi oppima sana, sellainen sana että vanhemmat olivat tyytyväisiä etteivät pojat tienneet mitä tuo kyseinen ruma sana tarkoittaa. Minä pohdin olisiko minun sittenkin pitänyt tehdä lapsille sopiva, Kiddie Version Mix jossa nuo lopun taikasanat ovat: Flood Comes, See Ducks! Joka tapauksessa, mottona vokaaleita tehdässä oli se kun Juhannos kertoi kuinka keikalla Vaderin laulajan ääni oli kuulunut eturiviin saakka, jo laitteistonkin vuoksi minä päätin tehdä samalla toimintaperiaatteella oman osuuteni. Niinpä vokaaleita viimeistellessä vähemmän mukava alakerran ämmänä tunnettu entiteetti alkoi lisätä kilpaa volyymia. Kun istuin kurkku arkana työsarkani päätteeksi takaisin tuoliin, kuulin jo kuinka joku radio-ohjelman juontajan ääni tulvi asuntooni. Vaikka Deahtime onkin death metallia, päätin säilyttää tilan kokeellisuudelle ja persoonallisille mieltymyksilleni. Se on ollut aina tapani tehdä asioita, ja niin on tässäkin tapauksessa. Anthonias kysyi myöhemmin: "Onko tuossa keskivaiheilla blues-soolo? Mitä vittua?" Ja onhan se siinä! Sen vuoksi, kuten eräässä Home Studion lähetyksessä asiaa käsittelinkin, meinasi asiasta kerrottua tulla Bluesbarissa nokkapokka (ehkä jossain tukkaihmisravintolassa olisi ollut sama juttu - puritaani on aina puritaani, ja jos sen paistaa muussa kun aidossa voissa se alkaa silloinkin urputtamaan!) kun taas kerrottuani asiasta eräälle vanhemmalle jazz-miehelle, hän lähes tuuletti, sen verran hän innostui minun kokeellisesta vedostani. Olen käyttänyt jopa aikaa että saisin tiettyä "epärytmikästä rytmiä" aikaiseksi, jotta lopputulos olisi suorastaan ilkeän leikkaava. Death 'n' blues 'n' jazz!
Kuitenkin jätän varsinaiseen julkaisun yhteydessä tulevaan tiedotteeseen paremmin tietoa syntyvaiheista ja sisällöstä. Kumma homma on se, että en ole juurikaan ns. ränttätänttämusiikkia kuunnellut näiden sessioiden aikana, vaan lähinnä tilaa ja kiinnostusta on vapautunut tyysti erilaisten tyylien pariin.

Kevään tulo tuntuu hyvältä. Viikonloppu meni muutoin rauhallisissa merkeissä. Minulla oli baarikiintiö taas täynnä, joten touhusin lähinnä donitseja syödessä ja ulkomaailmaa tapaillessa. Sontalahdella tuli käytyä, ja viimein vaihdettua pirssiin renkaat isä-ukon kanssa joka syytti minua siitä että en hoitanut osuuttani kunnolla ja hänen alitehoinen ruuvipyssy ei saa pultteja auki. Minun piti siis käsin höllentää ne ensin, jotta renkaiden vaihtaminen olisi sujunut sulavasti ja suunnittellusti. Sitten kun jo toisella kerralla oli sama ongelma renkaan kohdalla jonka olin varmasti höllentänyt, hän huomasi että pyssyn pyörimissuunta oli ollut väärä ja hän oli kiristellyt minun hikihatussa höllentelemiäni pultteja. Oli siinä jokaisella sitten vekkulimaiset oltavat, suorastaan sketsimäiset tunnelmat!

Ai niin, tänä kesänä on erinomainen festarisato, eikä tietenkään liikaa ylimääräistä rahaa. Niin Danzig kuin Six Feet Under tulevat maahan. Molemmat täytyisi nähdä! Jos Luoja suo, niin ehkäpä näihinkin liittyy samainen positiivinen yllätysmomentti kuin mikä oli Type O Negativea katsellessa, tai jopa enemmänkin!

Home Studio - 14 - The Best 'n' The Strange Of

 Home Studio - 14 - The Best The Strange Of

Theme

Johdanto

Locust toybox: Marc M - One Time I Sucked 6 REMIX

Segmentti 1. 

- Pilachatin Pilotti
[Alkuperäinen asianyhteyst lähetyksessä Home Studio 4.]

Gobkooh: Get Down!!!


Segmentti 2.

- Le/ The Cock Show: Ripsipiirakat  
[Alkuperäinen asianyhteys lähetyksessä Home Studio 5.]


NIИ: Letting You


Segmentti 3.

- Pilachatin ensimmäinen virallinen jakso
[Alkuperäinen asianyhteys lähetyksessä Home Studio 8.]


Goresoaked: Circle Of Chaos

In a Gadda da Vida

Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi - Kiinalainen sananlasku.

Kävin äityliinini kanssa puutarhamessuilla. Ehkä monelle sellainen on yllätys, mutta hei, äityliinin kanssa vietetty laatuaika tuskin menee koskaan hukkaan, ja sitäpaitsi onhan minulla nyt sentään pieni puutarha. On bonsaita, on minttua, on salviaa, on tulitikkukaktusta, ruukkualoeta, lihansyöjäkasvia (joka on minulla elänyt useita vuosia, eli yli kaikkien odotusten), on minisitrusta ja nyt myöskin ikioma tomaattiamppeli! Se oli minun tuomiseni messuilta. Siellä oli kauniita promotyttösiä ja eläkeläisiä pääasiassa. Keskiaikaisen muotinäytöksen eräs nainen, joka ei ollut vain niin klassisen kaunis, lähetti minulle lentosuukon ja nikkasi silmää. Taikuri joka juonsi showta kertoi välillä kivuliaita puujalkavitsejä, sellaisella äänensävyllä että hän peittäisi jännityksen flegmaattiseen cooliuteen. Sitten oksien hoidosta esittelyä piti valkohiuksinen mies, joka puhui kuin minä, hän sanoi esitystä kysymyksillään häirinneelle tärkeälle rouvalle pitävänsä tästä sillä tämä on rikas, ja että antaisi kyllä kahden keskistä opastusta mitä tulee tähän aiheeseen - vähän tuonnenpana. Minut taas pysäytti puoliväkisin eräs nuori nainen joka teki kyselyä, kun vihjasin että ei kiinnosta hän latisti jokaisen idun poistumiselle ja toisti että siinä menee vain pari minuuttia. Blondi, jolla kauniin muotoiset vähän feliinit silmät, ja tissit jotka olivat kuin hyllyllä; suuret rinnat nuorella naisella. Se pakotti minut toimenpiteisiin, ehkä minä nyt kuulostin siltä flegmaattisen coolilta taikurilta koska peittelin välitöntä kiihottumistani, vaiko sitä että minun pitää olla joka hetki valmis polkemaan höyryvanukasta – johdopäätös: molemmat syyt sopivat yhtä hyvin. Minä en vihjannut vaan sanoin että olin varma että hän kyseli näitä kysymyksiä omaksi ilokseen, ja lopuksi hän kysyisi numeronikin, sillä olenhan minä nyt komea mies ja kaikkea. Neiti nauroi heleästi minun loppukevennykselleni. Myönnän että aina kun hän katsoi miniläppärin ruutua, minä lepuutin katsetta niissä erinomaisissa tisseissä, joten nostimme aina katseemme samaan aikaan. Mitä jos hän oli exhibitionisti ja tunsi miten silmäni koskettelivat jokaista muotoa joka oli näkyvillä? Näin minä sitten siellä myöskin kaksi toimittajaa, joista toinen oli puvuntakki päällä oleva, hieman harmaantunut, cooleista coolein toimittaja jonka piti heittää tyylikäästi käyntikorttinsa kulhoon mutta kulho oli hierojan öljykulho ja hieroja kirkaisi että ei sinne. Toimittaja ei juuri ollut moksiskaan, vaan hilseet hartioilla ja kamera kaulalla seisoskeli kuin pyntätty tollo. Miksi minä sitten olin tuossa paikassa saattoi johtua siitä että minua kiinnosti 5% itse hieronta, loput 95% se että hierottavana oli yläosaton nainen. Kun minulle annettiin jokin lappu, minä vastasin että tottahan toki voin mennä tuon hierottavan naisen viereen. Tätä tietysti naureskelivat niin hierottava, kuin hieroja ja sitten lapunjakaja. Minä katselin ympärilleni voitonriemuisena, ja sitten suuntasin erään pihviravintolan näytepöydälle nauttimaan marinoituja oliiveja (vihreitä ja mustia), valkosipulia joka oltiin valmistettu tavalla mitä en muista, ja tietysti lampaanjuustoa. 

Tämän kauden klassikkolevy jonka löysin jälleen on muuten Don Johnsson Big Bandin Breaking Daylight, se on eräs parhaimpia koskaan tehtyjä levyjä. Samoin levyuutuus on Grape Digging Sharon Fruitsin viimeisin Head Grapling Songs. Jälkimmäisen saa ilmaiseksi heidän kotisivuiltaan, joten älkää hyvät ihmiset missatko, te voitte saada siitä samanlaiset lähes euforiset kesän odottelutunnelmat kuin mitkä minä sain! Se on David Firthin, joka on vastuussa Locust Toyboxista ja Fat-Pie:n piirretyistä, varsinainen bändi jossa hän on “rivijäsenenä”. Ne sopivat hyvin tämän ajan tunnelmiin, kuin se puuttunut tausta- ja tunnelmamusiikki joka kruunaa koko esityksen. Kun myöhemmin samana iltana kävin öisellä kävelyllä, oli ilma sellainen ettei tiennyt oliko ulkona pimenevät illat kuin syksyllä vaiko kevään alku. Kuuntelin, ajatuksella ja ihastuksella, kävellessäni outoon piilokaupungin osaan (läpi puistoalueen jossa on legendaarinen metsälampi) GDSF:n “have you been to the other side of town” kohtaa kappaleesta Pear Tree - edellisenä perjantaina se sai minut spontaanisti lähtemään suoraan punttisalilta, juodessani palautuspiimää kohti toista puolta kaupunkia! Nytkin tuntui kuin olisi ollut joulu tulossa. Mietin että moni merkki viittaa siihen aikaan kun vaihdoin kuvioita – Sontalahden aikana. Kaikki tutut ovat muuttamassa tai jo muuttaneet tästä kaupunginosasta, ja minun on pitänyt lähteä jo kauan. Minulla on kasvava tunne jostain mistä voin pitää jos Luoja suo.

Kaupunginosa tai kaupunginosan osa jossa olin lenkillä on aina ollut erikoinen, ja kiehtova sen leveine teineen, salaisine bussilinjoineen joiden aikatauluista kukaan ei voi tietää. Sekä tietysti asunnoista jotka kaikki näyttävät kesäasumuksilta joissa viettävät leppoisaa elämää rikkaat ihmiset kausimaksun hinnalla. Oikeasti ne ovat  kunnostettuja, wanhoja ja rumia kuutiokerrostaloja.
Sitten kun menee syvemmälle tulee hyvätuloisten aluetta, jossa asuu keskiluokkaista elämää viettäviä aikuisia ihmisiä lapsiensa ja lemmikkiensä kanssa. Eräänä keväänä kun kävin siellä kävelyllä minä nautin suunnattomasti lämpimästä tuulesta ja siitä miten minun kävellessä alas mäkeä nuoret ohittelivat minua polkupyörillään, he ajoivat ilman käsiä ja antoivat mennä vapaalla, auringonkukkien “laskuvarjomiesten” leijaillessa meitä jokaista vastaan. Se aika ei ole enää kaukana.

Sitten studiopäiväkirjausta Deathtimesta jälleen. Raimo antoi minulle vihjettä paristakin uudesta studiosoftasta - pidin niitä erinomaisina vinkkeinä. Tämä johtaa siihen että vallitsevalla softalla olisi tarkoitus työstää loppuprojekti (senkin päivitys on edessä), mutta muuten se meinaakin sitten että kun loppuprojekti on pulkassa voi edessä olla pienoiset talkoot mikä siis meinaa softan uusimista ja koneen konfigurointia muutenkin. - Kun tuli aika aloitella siis ensimmäistä osaa vokaaleista, tuli samaan aikaan luku-urakkani siihen pisteeseen että saatoin hengähtää ja ryhtyä lukemaan jälleen joululahjaksi saamaani Yrjänän päiväkirjaa. Kuinka ollakaan, kun sain kyseisen kirjan oli sen kirjoittaja kirjasen alkaessa minun ikäiseni, ja nyt kun jatkoin sen lukemista oli siinä studiosessiot kirjoitettuna muistiin tasan 10 vuoden takaa, kuukauden tarkkuudella - tälläinen ajoitus lämmittää ja rohkaisee enteellisesti. Niin, ja onhan nyt kyseinen herra jälleen studiossa, joten minun näkökulmastani tässä kaikessa on sellainen jännä fiilinki. Ja tietysti sekin vielä että J on saamassa uutta laitteistoa, joka on sen sen verran järeää kaliiberiltaan että sillä olisi mahdollista kuvata jopa video. Samaisella kameralla Anna Abreuta on kuvattu laulamassa ja keppaloimassa musiikintahtiin - siitä on todisteena musiikkivideo! Saa nähdä mihin sfääreihin vielä tämän pienen sivuprojektin kanssa oikein joudutaan.

Ja kun oli lauantai, oli aika mennä taas pistämään jalalla koreasti. Tällä kertaa hiukset auki. Bluesbarin pitäjä sanoi että nyt näytän siltä että olen viimein vapaa. Hän oli jo odottamassa minua tupakilla, kun tulin paikalle. Se on traditio.Sisällä herra Pat Trick kaatoi oluen, ja menin pöytään jossa oli vanhempaa porukkaa joka kuitenkin otti minut vastaan helposti. Minä ja vierässäni istuva mies osoittauduimme hyvinkin samanlaisiksi ajatus- tai ainakin makumaailmoiltamme. Juttelimme musiikista, hän sanoi että jotenkin minusta tulee mieleen että minun tyylilajini on metalli. Selitin että se pitää paikkansa ja kerroin työn alla olevasta projektista, ja tein selväksi miten myöskin muunlainen musiikki vaikuttaa minuun. Mies piti jatsista ja sen kautta kokeilevasta asenteesta, joten kerroin Deathtimen kuuluisasta kiistanalaisesta soolosta, jossa siis on boogiekitaraa ja slidesooloilua, ja tätä hän piti nerokaana ideana. Itse asiassa mies innostui siitä niin että melkein tuuletti. Hän selitti myös minulle eräitä jazzin saloja, ja epäili että kun tulen vanhemmaksi (siis en isäksi vaan ikääntyneemmäksi) että alkaisin tykätä enemmänkin jazz-musiikista - ei mahdoton ajatus! Lopulta olimme niin äänekkäitä innostuneessa juttujen vaihdossa että muutkin kiinnittivät huomion meihin ja halusivat jutella kanssamme, niin musiikista kuin psykologiasta – musiikin ja mainonnan. Viereisen pöydän nuorempi väki rupesi kyselemään mistä puhumme, ilkikurisesti sillä kyselijä sanoi että ei hän nyt ala meille vittuilemaan, että vittuile sinä (viitaten toiseen kaveriinsa). Vierustoverini oli sitä mieltä, että musiikki vaikuttaa joka tapauksessa, siinä missä nainen taas sanoi että eikai jos ei siitä pidä, mutta minä myöskin olin sitä mieltä että kyllä sillä on vaikutus – kyllähän sen nyt kuulee ja se muodostaa tuntemuksia oli meidän puolueen teesi. Jutusteltuamme minä lähdin, ja näin tuulikopissa naisen jota voisin kuvata varsin hehkeäksi puumattareksi, hän kertoi puhelimessa että haluaa nyt vain mennä nukkumaan, johon sanoin ohimennen: “Ja minut”, hymyillen kuin auringonpoika ja hänen kasvoille nousi eroottinen hymy joka hän tervehti minua eleellään. Lähdin kohti uusia seikkailuja, ja GDSF:n kappale (kaunis) Messy Bones alkoi soimaan, ja kaupunkiin oli tunkeutumassa kevät kaikesta huolimatta.
Minä sain idean – menen Sahaan! En tiennyt miksi, joten heitin kolikkoa perinteisesti ja se kannatti ajatusta. Heti jonossa sosialisoin ja sain kaverin erästä toisesta sankarista joka myöskin pitkän tauon jälkeen tuli käymään paikassa. Se oli hyvä. Me lopulta pääsimme sisälle ja hän hymyili kun sanoin että nyt meidän täytyy enää selvittää kukahan onnellinen meidät tänään saa.
Sisällä oli kuumeinen tunnelma ja minä parkkeerasin katselemaan hegemonioita baaritiskille. Naiset vaikuttavat siltä että heillä oli myöskin jotain kuumeista, sillä he katsoivat pitkään ja he tulivat kohti ja he koskettivat jollain kehonosalla. Mutta myöskin miehillä oli jokin hormonaalinen vaihe, sillä joku evoluutiopsykologi saattaisi sanoa että olin tunkeutunut vaarallisena uroksena heimon alueelle jonka miehet aistivat sen että joku näistä naisista saattaisi innostua heidän kannaltaan väärästä miehestä, naisista joilla oli joko uskomattomimmat pakarat tai sellainen povi että joka sitä pääsee vapaaehtoisesti leipomaan on oman elämänsä sankari.
Tuoppini reunassa oli lohkeama, ja minua alkoi vaivata se että jos olin juonut lasinsirun ja se nyt raatelee minua. Minua lohdutti ajatus, että ehkä olisin tuntenut muutakin kuin närästyksen ja painostavan tunnelman jos asia todella olisi ollut näin. Noin 5 vai oliko 4 naisen porukka oli aivan edessäni, ja minä sanoin heistä riehakkaimmalle blondille että teidän täytyy olla ne sinkkuelämän naiset, josta blondiini selvästi innostui (jos hän vain olisi tiennyt miten minä halveksun koko sarjaa) ja kertoi sen kavereilleen jotka innostuivat myöskin. Mutta oikeasti, heissä oli jotain samaa, vain se ero että he näyttivät oikeasti paljon paremmilta kuin alkuperäiset naiset. Hän sanoi että tavallaan he ovatkin. Niinpä yksi asia johti toiseen, ja pianhan olin kukkoilemassa heidän porukassaan ja esittelin olevani Kiho (joku etu siitä että joidenkin naisten kanssa ollessa on ollut pakko seurata tuota vastenmielistä ja täysin moraalitonta sarjaa). Naiset hyväksyivät mielellään tuon nimityksen ja Kihona minua he myöskin kohtelivat. He olivat minun ikäisiäni, ehkä vanhempia, osalla sormukset ja osalla ei, luultavasti jokainen jollain tapaa asettunut keskiluokkaiseen elämäntapaan, eli tämä yö oli aikaa kun sitten irrotellaan. Son of the Sun, it was his name.
Paikan erikoisuus oli pitkät ja melko leveät miehet, ja pääasiassa leveällä tarkoitan ylipainoista. Jossain vaiheessa kun nämä munkkimiehet sitten päättivät irrotella, oli lemu sanoinkuvaamaton. Minua testattiin, sillä sain pitää koko tasapainollani kiinni valtaamastani alueesta (tosin, se taisi olla paikan tapa, sellainen asia kuin henkilökohtainen tila ei ollut paikan tapa). Niinpä se hieman vitutti minua, mutta minä päätin että suomalainen sisu saa olla jossain osassa. Sinkkuelämänaiset kuitenkin tulivat piirittämään minua, joten se aiheutti lisää päänvaivaa. TRIVIA: Eräs näistä valtavista miehistä oli paikan omistaja. Mistä sen tiedän, on siitä että kun olin autonvuokraamossa töissä (Ensimmäisen Tuotantokauden blogissa on tästä kuukauden mittainen gonzojournalistinen otanta) ja muistan että siellä kävi lihava mies, joka oli ylimielinen rivityöläistä kohtaan kun puhui pomoni kanssa, joka taas oli kunnollinen ja reilu kristitty mies! Joten tiesin että sumopainissa talo oli haastajan puolella. Kestin koitokset hyvin, ja naiset ymmärsivät yskän. Sanoin eräälle jonka kanssa oli tullut tuo Kiho-juttu puheeksi, että heidän on syytä varoa halpoja kopioita, ja lisäsin kun hän oli luvannut että varoo niitä, että: Tosin tänään ovat kopiot löyttäristä. Nainen piti lohkaisustani, ja naurettuaan makeasti sanoi että se oli vallan hyvin sanottu. Tuossa tilanteessa joku voisi sanoa että jopa oikeutetusti sanottu.
Kuitenkin tuli aika kun minun piti taas piti mennä ahmana tutustumaan muihin illan lohkoihin. Sen tein kun tämä parjaamani omistajan järjestämä ilmaistunti oli tuonut minulle ilmaisen oluen. Äkkiä alkoi soimaan lattarimusiikki, ja minä huomasin tanssivani etelä-eurooppalaisten tansseja, etelä-eurooppalaisten kanssa! Kaksi, joko espanjalaista tai italilaista naista pitivät härkätanssijatanssiani, jollei muuta niin tarpeeksi huvittava, niin että aloin huomata että minut on huomattu. Minut oli huomattu niin miesten kuin naistenkin kesken, ja se meinasi sitä että olin ahma susilauman keskellä. Ahma on kiivas Jumalan luomus, sen on tiedetty hyökänneen susilauman kimppuun kun lauma on ollut saaliin kimpussa ja mietin että vaihtoehdot käyvät vähiin jos kyseisen lauman saalis kirmaan tämän ahman kitaan! Italilaisen näköinen punaiseen mekkoon pukeutunut tyttö, jonka rinnat olivat kuin munkit tiskissä ja hänen espanjalaisen näköinen naispuolinen seuralainen kulkeutuivat tanssimaan kanssani, niin että he katsoivat minua silmiin ja hymyilivät, ja mehän pyörimme! Minä otin punamekkoista molemmista käsistä kiinni, ja vedin hänet miesten keskeltä luokseni ja tanssimme hetken niin. Piti olla tarkkana, sillä miehet blokkasivat minua varsin huolellisesti! Mutta italiattaren näköinen nainen oli juonessa mukana, sillä olimmehan laulaneet hänen ja ystävättrensä kanssa volaren tanssiversiota (minun äänestä kuuli, että laulukieli ei ollut äidinkieleni, mutta kun lauloimme toisemme kasvoihin kyseistä laulua minä kuulin että hän tietää jopa mitä sanat tarkoittivat). Tulipa sitten eräs..afrosuomalainen poitsu (hän oli niin coolio, että hänellä oli aurinkolasit sisällä ja komea lakki!) myöskin mukaan kuviohin, hän laski kätensä minun lanteille ja alkoi tanssimaan kanssani, ja minä otin hänet välittömästi lambadaotteeseen, ja sitten perinteiseen suomalaiseen tango-otteeseen, jolloin me tansimme hartaan näköisinä hetken aikaa. Sitten kun minä yritin saada hänet tekemään pyörähdyksen kanssani, hän luovutti ja meni tyttösten kanssa. Olé!
Sitten olikin aika muutaman pyörähdyksen jälkeen palata sinkkuelämänaisten pariin, jotka ottivat minut ilolla vastaan. Jolloin viritimme piiritanssimme uudestaan. Yrittihän joukkoon nyt eräs ulkopuolinen, ties minkämaalainen nuori mies, mutta hän joutui olemaan melko kirjaimellinen hang around. Kun tanssit lähenivät loppuaan, alkoivat naisista kaksi syleillä minua, ja kiitellä siitä miten hieno ilta meillä oli. Eräs heistä oli huumoriltaan ja asenteeltaan melkein kuin minä, ja se oli nautinnollista, mutta siitä ei sen enempää. Kun tanssimme nuori nainen joka oli budspencerien kanssa kovasti kihnutti itseään minua vasten, ja jos hän oli jonkun heistä nainen, pitää sanoa että omistajuus tuollaisessa baarissa tekee ihmeitä seuraelämälle.Vaikkakin oli sanottava että hän vaikutti hitusen huonotuuliselta jo tuossa kohtaa iltaa.

Maanantai joka tapauksessa, kuin myöskin koko alkuviikko meni hyvin. Sain yllättävän paljon valmiiksi, vaikka pelkäsin että olisin tyypillisessä maanantailukossa, mutten ollut. Mitä nyt olin ostamassa kotimatkalla kaupasta herkkusieniä, ja unohdin ne muina miehinä kassalle. Parkkipaikalla minua alkoi kiroiluttamaan sitten oikein urakalla kun tajusin että mitä oli tapahtunut! Kassalle saapuessani myyjä sanomatta sanaakaan, lähes robottimaisesti kääntyi ja otti vierestään herkkusienet ja ojensi ne minulle. Minä kiitin häntä sanattomasti, otin sienet, ajoin kotiin ja käytin ne makkarasoppaan.

Home Studio News!

 Uutta lähetystä pukkaa!

Tulossa!


  
Home Studio - 14 - The Best The Strange Of

STOP

Mikä?

No VIRALLINEN XeimianChronicles-paita tietenkin!

Sellaisen saat vähällä vaivalla ja muutamalla taskunpohjalta löytyvällä rahayksilöllä tästä osoitteesta:

http://xeimiandesign.spreadshirt.fi/

Ja kauppahan palvelee ja on auki 24/7.

Sinne pääset tuosta oikealta, linkkilistalta, jolloin uniikkipukeutuminen ei vain tyylikkäillä vaan myöskin nykysinä epävarmoina aikoina käytännöllisillä paidoilla on parin napin painalluksen takana.

Mitä nyt tarkoitan tällä tietoiskulla ja käytännöllisyydellä, on se että kansainvälisen tutkimuksen mukaan, tavallinen teepaita voidaan muuttaa parilla hassulla kommervinkinllä panssariksi joka kestää yhtä sun toista.

Researchers at the University of South Carolina, collaborating with others from China and Switzerland, drastically increased the toughness of a T-shirt by combining the carbon in the shirt’s cotton with boron - the third hardest material on earth. The result is a lightweight shirt reinforced with boron carbide, the same material used to protect tanks.

Lisää informaatiota kaikille jotka ymmärtävät yllä olevan pätkän englantialaista kieltä: täältä.

Kun taas paitoja (+ muuta mukavaa) sai siis täältä.

Joten näinä aikoina kun kotoinen maamme, tämä maailman linnunpesä, on joutunut havaitsemaan että myöskin meidän keskuudessa on ihmisiä joiden mielestä on verratonta huvia ammuskella kokoontumistiloissa muita ihmisiä ja usein myöskin itsensä, voit juuri sinä varautua siihen tyylikäästi, uniikilla asusteella - aivan kuten allekirjoittanut tuossa kuvassa! Kuten tuosta hyvin piirretystä kuvasta näkyy (minä muuten itse piirsin sen, ja käytin siihen todellisten taitajien ohjelmaa eli MS paintia! - Ei olisi moni varmasti uskonut), minä taistelen siinä voitokkaasti aggressoijaa vastaan, ilman pienintäkään merkkiä herpaantumisesta!

Mikset siis sinäkin tekisi samoin?

Kiitos.

RIP Peter Thomas Ratajczyk

"This entire opus is respectfully dedicated to all those who have loved unconditionally only to have their hearts unanaesthetically ripped out: Base not your joy on the deeds of others, for what is given can be taken away. No hope = No fear."

Kuten jo joku otsikosta ja kustomoidusta muistoliekkilogosta varmasti arvaakin, käsittelee tämä kirjoitus suuren innoittajani poismenoa. Uutinen oli minulle lievä shokki, erityisesti koska sen totuudellisuudesta ei ollut mitään varmaa tietoa - olihan orkesteri joskus aikaisemminkin vetänyt höplästä uskollisia fanejaan (tämä tarkoituksellinen urbaani legenda tosin loi lisää vastaavia, kun luin eräältä keskustelupalstalta, erään keskustelijan kertomuksen eräästäkin pikkusiskostaan joka yritti tappaa itseään tuon pilan johdosta - en tiedä, kiitos). Mutta sitten kyselyjen ja nuuhkimisten jälkeen selvisi että totta tuo sittenkin taisi olla, tuo uutinen jota en olisi osannut odottaa. Peter Steele oli osin Islantilainen ja sukunimeä myöten Puolasta (en osannut aavistaakaan sitä hänen sanaleikistään joka esiintyi Xero Tolerance:n mukaan nimetyssä Home Studion jaksossa: "I'm a bollock/polack too.." - tästä lisää kirjoituksen loppupäässä) ja juuri ennen hänen kuolemaansa kuoli Puolan valtionjohto, ja samoin tätäkin kirjoittaessani on noin 6 km korkeudessa Islantilainen tuhkapilvi. "If I wasn't bound to Brooklyn, due to my own personal reasons like taking care of my mother and the fact that this is where the band is based, I would probably move to Iceland." - Peter Steele

Ehdin Luojan kiitos nähdä kuitenkin tämän pitkäaikaisen suosikkiorkesterini livenä ja vielä kotikaupungissani!
Bändin joka aikoinaan mullisti koko musiikkimakuni (tiedän että tämä on homosti sanottu, mutta se oli rakkautta melkein ensisilmäyksellä!) kun vannoutuneesta deathmetalhemmosta tulikin doomsteri. Tämä muutos tapahtui muutaman vaihteen kautta, ensin tuli Six Feet Under jonka rokkaavat sävyt EP:llä Dead and Alive saivat minut hetkeksi hengähtämään ja kaivamaan Soundgardenin Superunknown albumin esiin, mutta samalla ulos oli tullut paljon puhuttu Paradise Lostin One Second levy jonka sanottiin olevan uuden ja hyvin kiistanalaisen suunnan tuotos. En pitänyt deathmetalaikoina ylipäänsä mistään muusta musiikista, sillä arvostelin musiikin vain death-genren mukaisilla kriteereillä, mutta miten kävi olikin että aluksi levy jota kuuntelin uteliaisuudesta, olikin saanut minut koukkuun - jopa niin pahasti että ostin sen! Sitten rupesin hankkimaan orkesterin muitakin levyjä. Mutta mielessäni kuumotti muistikuva bändistä jonka soundiin olin jo aiemmin tutustunut jollain kokoelmakasetilla joita vaihteilimme vielä aikana kun emme päässeet nauttimaan internetseistä. Tällä kasetilla oli Type O Negativen coveri Black Sabbathin Black Sabbathista..nuorelle, ujolle ja uskovaiselle miehelle tuo kuulosti mustalta messulta, mutta hän löysi siitä musikaalisia elementtejä jotka olivat ällistyttävän viehättäviä! Sittemmin hän näki lasten musiikkiohjelma Jyrkissä sattumalta tämän saman orkesterin, vaikka ne olivat aikoja jolloin tuota ohjelmaa odotettiin puhtaasti siksi että siellä oli uusi Cannibal Corpsen musiikkivideo. Siispä, nyt kun uusi sivu oli kääntynyt musiikkien kirjassa, muistin että Raimolla (joka silloin pukeutui kalliisiin hiphopparivaatteisiin, soitti kitaraa nuoteista ja omisti ihmeen nimeltä tietokone ja internet, vieläpä asui Tampereella kun me muut soitimme lehmänkelloa Sontalahden korvessa ja itkimme onnettomuuttamme pilottitakit päällä - sittemmin Raimosta tuli melkeinpä TON-trokaaja minulle, kun tilasin hänen kauttaan heidän viimeisimmän levynsä oikein Brittein saarilta saakka!) oli levy jonka kannessa oli neljä ruusunvartta, sen levyn nimi oli October Rust. Minun oli saatava kuulla sitä. Minä kuulin sitä ja lyhyesti sanottuna olin myyty. Mietin että eihän jumalauta näin nerokasta musikaalista lahjakuutta voi olla kun kuulin tätä synkeän tyylikästä mutta samalla erinäisiä tyylejä risteyttävää musiikkia (12 kieliset akustiset jo levyllä olivat sellaiset että mietin miten on mahdollista, kuinka noin upean kuulaan hauraita soundeja kukaan ei ole muka vielä keksinyt!) esim. Burnt Flowers Fallen oli nuoren lemmenkipeän mutta äärimmäisen pessimistisen sydämeni ensimmäisiä mustalla huumorilla höystettyjä lohtulauluja, joka tietysti oli jotain niin nerokasta; antikliimaksi + rakkauslaulu = "Yeah I know she's falling Out of love.all of the flowers all of the flowers I gave her, she burned them burned them."
Kuten Paradise Lostin kohdalla, joka oli jo tuolloin uusi lempibändini, olin jo niin mukana että aloin metsästämään levyjä. Silloin se piti tehdä levykauppoja ja alan lehtiä kyntämällä, kaikki eivät löytyneet napin painalluksella. Siinä missä toinen löytö ja ostos Paradise Lostilta oli Gothic, oli se tällä kertaa Type O Negativelta jompi kumpi alkupään levyistä (joiden sisältö oli suht sama) tällöin Origin of The Feces- levyn kansitaiteilut sisällysluettelon muotoon kirjoitetusta biisilistasta alkaen saivat minut entistä innostuneemmaksi - mikä audiovisuaalinen kokemus! Ehkäpä tässä kaikessa huipentuman sitten toi Bloody Kisses albumi, joka luonnollisesti räjäytti koko potin. Jo pikkumiehenä kuuntelin Beatleasia, ja nyt kuulin musiikkityylin jossa oli jotain hyvin uutta ja tuttua. Tälle levylle löysin tieni I Know What You Did Last Summer-elokuvan soundtrackin kautta. En muista näinkö ensin elokuvaa, vaiko hankinko levyn sen musiikkien vuoksi, mutta Summer Breeze oli joka tapauksessa se biisi joka iski suoraan hermoon, ja sitten kun kyseisen albumin lopulta sain, olin hämmästynyt miten joku bändi voi onnistua tekemään albumin missä täytebiiseiltäkin vaikuttavat biisit ovat parempia kuin monien muiden artistien hittibiisit. Black No 1 ja Too Late: Frozen hyvinä esimerkkeinä puolestaan hittibiiseistä jotka puolestaa rokkasivat maailmaa, niin että se se tärisee edelleenkin niiden vaikutuksesta. Muistelen miten eräs kaveri sanoi, juodessamme kaljoita, että hän viimein ymmärsi miksi kuuntelen Black No 1 kappaletta niin hartaasti, ja viittasi lauseeseen "loving you was like loving a death" - oli selvää että että olimme jo tuolloin tapailleet varsin vittumaisia daameja, joten tuohon lauselmaan oli hyvin helppo meidän yhtyä "when I called her evil, she just laughed".  Musikaalinen hurmos jo itsessään toi nosteen, mutta se myöskin tuli silloin mukaan kun sen tuoma lohtu teki miehestä bluesmiehen, joka tunsi olonsa paremmaksi mitä pahemmalta tuntui: "Too late for apologies - 1 - 2- FUCK YOU!"

Sittemmin Drab Four onnistui valloittaa myöskin muiden samanhenkisten sydämet. Muistan kuinka Ternipsi kuuli (olimme juuri tutustuneet) minut kuuntelemassa bändiä kirjaston koneella, ja kysyi että mitä tuo kama oikein on jota kuuntelet - Doorsia? Vastasin että Type O Negative. Tästä seurasi se, että hän lainasi minulle kaikki lempibändinsä Depeche Moden levyt ja minä hänelle arvokkaimman omaisuuteni eli Type O Negativen albumit - eipä aikaakaan kun hän soitti kirjastoon, ei kännykkään vaan henkilökunnan luuriin, päissään ja taustalla soi täysillä Suspended In Dusk (levy jonka tilasin yhden biisin vuoksi Ameriikkojen Yhdysvalloista!) ja hän sai uuden lempibändin. Vaikutus oli tyrmäävä heihin joihin se iski!

Minä audiovisuaalisesta puolesta innostuneena tietysti aloin hankkimaan alan paitoja. Niitä oli yhteensä neljä ja yksi lippalakki. Näistä on vielä olemassa vain huppari joka on kutistunut ja sitten haalistunut pitkähihainen tpaita. Voin vakuuttaa että näitä vaatteita käytin aina, jopa siihen pisteeseen että Legion Of Doom- t-paita kirjaimellisesti hajosi päältäni (siinä oli erikoisuutena selässä painetut bändin jätkien nimmarit - wow) ja sitten todellinen lempipaitani, Vinlandian vapautuskampanjan paita jossa grindhammerkypäräinen sotilas Vinlandin lipun edessä on heittämässä kranaattia, selässä puolestaan oli kartta "valloitetuista alueista" militaristisella tyylillä (maat joissa bändi oli kampanjoinut, eli keikkaillut) - tämä paita hajosi melkein kanssa päältä, siitä taisi pudota ja mureta loputkin kuvat. Olin äärimmäisen ihastunut, ja olen vieläkin, visuaaliselle ja tyylilliselle kekseliäisyydelle jota bändi noudatti - ja joka oli Peter Steelen ideoimaa. Se oli minulle suuri vaikutin. Voisi sanoa, että siinä missä Juice Leskisen kuolema oli ehkä suurin elämäni aikana sattunut vaikuttajana ja innoittajan ja fanitettavan poismeno (hänetkin onnistuin näkemään viimeisen kerran livenä) siinä missä hän tuli mukaan jo lapsuudesta, on Peter Steele ehdottomasti mukana samassa kuolleiden suurmiesten, artistien galleriassa! - Kun minä rakastan jotain, teen sen palavasti ja kun minä inhoan jotain, teen sen jäätävästi.  "I want to be the only fucking man in this world. I want an army of my sons and then find a planet to attack." - Peter Steele

Sitten tämä huipentuma, eli keikka, josta jo mainitsinkin. Olisin katunut tällä hetkellä niin ettei veri kiertäisi päässä, jos en olisi mennyt tuolle keikalle joka oli kaiken kaikkiaan mitä upeinta aikaa! Seuraava kuva onkin minun ottamani, ja ikävä kyllä niitä harvoja hyvälaatuisia, sillä silloinen kamerapuhelimeni oli perinteisen mallin kamerapuhelin, eli onnistumisprosentti oli sama kuin pokkareissa.

Olen onnistunut näkemään lempibändejäni aina Cannibal Corpsesta Paradise Lostiin, ja tämä ehdottomasti oli spektaakkelin omaisin tapahtuma. Elämä kohteli minua tuolloin lempeillä silkkihansikkailla. Muistan miten kaikki meni omalla painollaan, yksi tyttö oli kaupungilla tuolloin ja vihjaili jatkopaikasta luonaan tuona yönä, mutta hänet piti jättää tämän johdosta väliin, mutta sitten jo sisäänpääsyllä huomattavan hyvännäköinen nainen etsi minulta pulloja ja muita kohoumia, jolloin sanoin että teet tämän varmaan oikein mielelläsi jolloin hän hymyili ja teki sitä niin paljon rohkeammin, että vallan punastui kun tajusi miten hän oli unohtanut kaikki estonsa kerralla.
Päälläni oli jo haalistunut pitkähihainen bändin paita, mutta se ei haitannut menoa sillä se oli kyseisen paidan tähtihetki joka tapauksessa! Sisällä olikin sitten mielenkiintoinen tunnelma, perinteinen suomalainen juhlayleisöhän oli kuin suoraan Aleksis Kiven kuvauksesta eli ahnetta, kateellista ja äärimmäisen itsetärkeää - vain hyvätahtoisuus puuttui sillä tätä tilaisuutta olivat ilmeisesti tulleet katsomaan myöskin muut persaukiset jotka tiesivät ettei heillä olisi ollut varaa matkustaa maailmaa ympäri näkemään suosikkiaan, joten tätä tilaisuutta ei saanut missata. Minä olin vieläpä selvinpäin siellä! Joskus missasin esim. CMX:n keikan juopottelun auttamana niin että näin 2-3 biisiä, ja se nakersi minua ja opetti tekemään uhrauksia vaikka alkoholi onkin hyvää. I'm a big fan of the effects of alcohol. - Peter Steele.
Mutta oli siinä sitten muutakin kivaa, kun orkesteri aloitteli soittamaan oli edessäni kaksi gootityttöstä jotka olivat tietysti pukeutuneet niin, että jos bändäreitä haetaan, heihin osuu silmä ja ei siitä hevillä pois tahdo. Minä siinä sitten sateenkastelemana miehenä päätin alkaa lämmittelemään heidän kanssaan, heidän kustannuksellaan ehkä joku voisi sanoa, mutta asia ei ole niin yksinkertainen lainkaan. "People think, "Oh, Pete's sexist because he takes advantage of women." No, we take advantage of each other." - Peter Steele. Olimme hyvää pataa, ja minä ehdotin että jompi kumpi heistä nostaisi minut harteilleen, ja nämä saappaisiin ja tissit mehevästi esiinpuristaviin korsetteihin, sekä verkkosukkahousuihin puketuneet tyttöset, tummat ja vaaleat innostuivat ja toinen heistä meni eteeni kyykkyyn ja sanoi että tule. Eihän siitä mitään tullut, mutta menoa se ei haitannut.
Tilanne että näkee kovasti pidetyn ja odottamansa bändin livenä, muutaman metrin päästä on kuitenkin tilanne ettei tule sitä keskimääräistä keikkariehumisen tunnelmaa missä musiikia ei niinkään tarkkailla, vaan ikään kuin tanssitaan se osaksi heimotanssia, nyt otin rauhallisemmin ja aina kun en muhinoinut tyttösten kanssa, katsoin suu auki lavalle ja mietin mielessäni että tässä se nyt sitten on. Ilahduin kuinka yleisö kohahti Steelen tehdessä natsitervehdyksen.- "I think anyone who has an opinion, and voices it, will offend someone." [Saksalaiselle yleisölle:] "Hello, children of the Nazis!" - Peter Steele.

Eikä myöskään sellainen harvinaisuus jäänyt näkemättä..

Kun Steele soitti koskettimia

ja Josh Silver lauloi.

Nautin siitä kaikesta suuresti! Kiitos.

- Kun saavuin kotiin keikalta, päivän hyvät yllätykset jatkuivat, varsin viehättävä nuori nainen oli saanut käsiinsä kutsut erääseen hienoon ravintolaan ja nyt kutsui minua kanssaan ulos, ja todellakin me menimme sinne jo seuraavana päivänä, ja meille tarjoiltiin ilmaiseksi ruokaa ja juomaa, ah eikö se ole onnea?
Some people say I'm a pussy. I say, you are what you eat. - Peter Steele  [Jos välillä sinusta on Mr XeimA tuntunut siltä että sinulta on viety kaikki, niin etkö ole saanut myös monin verroin takaisin?]

Niin, se Xero Tolerance ja Home Studio. Miehen muistoa kunnioittaen laitan jälleen kuultavaksi tuon kyseisen Home Studion kolmannen jakson (siitä on jo 10 jaksoa, wow!), vähintään viikonlopun ajaksi. Siinä myöskin on symbolinen osoitus elämän ja kuoleman kiertokulusta ("Asian loppu on parempi kuin sen alku, ja pitkämielinen on parempi kuin korkeamielinen." - Saarnaaja), sillä jos huhut pitävät paikkaansa on juuri tässä jaksossa, Home Studion underground-nettiradiossa soinut artisti eli GENIjezz päässyt esiintymään biisillään oikein valtakunnan verkkoon - mikä siis meinaa uutta alkua! Joten siinä missä nyt tämä blogi, Home Studio ja Deathtime antavat muiston osoituksen Peter Steelelle, antavat ne myöskin onnittelut GENIjezzille

Minä puolestani nauttinen näissä merkeissä pari lasillista viikonlopun aikana punkkua ja postittelen naamakirjaani ainoastaan Type O Negativen biisejä. "So, I simply switched over to wine because it was not carbonated." - Peter Steele


Eli, mainos josta oli puhe olisi tässä ja itse lähetys tässä. Ni.

- Stay negative! 

PS. Kuitenkin lopuksi pitää lainata lainausta Steelen viimeisistä haastatteluista, seuraava löytyy Decibel-lehdestä - syy miksi sillä on minuun rauhoittava vaikutus, on siinä että uskon nyt miehen joka kirjoitti "Sielunmessun Sieluttomalle Miehelle" saaneen lopulta rauhan niin tässä, kuin tulevassakin maailmassa - Non, Si Male Nunc, Et Olim Sic Erit :

"Sanotaan, että taistelupoteroissa ei ole ateisteja, ja minä olin vuosikausia poteroateisti. Kuitenkin käytyäni läpi keski-iän kriisin, ja monen asian muututtua hyvin nopeasti, ymmärsin kuolevaisuuteni. Sitä kun alkaa ajatella kuolemaa, alkaa miettiä mitä sen jälkeen on. Sitä alkaa toivoa, että Jumala on olemassa. Minusta ajatus, että ihminen ei menisi minnekään, on pelottava. En voi myöskään uskoa, että ihmiset kuten Stalin ja Hitler menevät samaan paikkaan kuin Äiti Teresa.”

Häät Remulassa ja Muita Tarinoita Elämänsuonesta

Tuparit olivat viime viikonloppuna, ne olivat Raimon ja Irman yhteiset juhlat. Ne taisi olla joku vuosi tai puoli vuotta varsinaisen muuton jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, minä joskus pidin Tukki-Liisan ja Marjudiinin kanssa pikkujoulut kesäkuussa. Voi niitä aikoja!

Päivää ennen juhlia minä keksin oivallisen tupaantuliaislahjan, jonka arvo on rahassa mittaamaton, se on ainutlaatuinen jopa siinä määrin ettei kukaan muu ole tuomassa samanlaista. Otin ja printtasin kuvani, se oli hyvin tuore sillä se oli Deathtimen promokuvaus-sessioista. Sen jälkeen signeerasin sen puumerkilläni ja omistuskirjoituksella. Laitoin kuvan nätisti kuoreen. Oli selvää että pariskunta oli hieman hämmästynyt, Irma ehkä jopa hieman kauhun sekaisissa tunnelmissaan, mutta lopulta kaikki päättyi iloiseen naurun remakkaan. Luullakseni kuva on päätynyt parhaimmalle paikalle, jossa se tuottaa onnea koko ruokakunnalle tulevat vuodet.

Juhlat sujuivat hyvin, minä sosialisoin ihmisten kanssa joita olin saattanut tavata jo aiemminkin – muistikuvat tarkistettiin ja niistä puhuttiin varmistavaan sävyyn. Ystävällisenä miehenä, Home Studion ja tämän blogin uskollisena kuluttajana Miguel Miguel Miguel kuskasi minut juhliin ja sanoi että jos juomista tulee pulaa, niin hän ottaa suusssa sulavaa bourbonia palan painikeeksemme – sen hän myöskin teki. Sillä eikö muka Irman nimipäivillä sellainen ollut paikallaan? Vai mitkä ne juhlat taas olivat?

Jossain vaiheessa iltaa minä päädyin vaihtamaan kuulumisia erään naisen kanssa, joka hymyili minulle aiemmin, hän muisti minut vielä uudelta vuodelta jolloin juttelimme keittiön pöydän ääressä. Hänellä oli silloin hiukset kiinni, nyt ne olivat auki, ja minä kosketin niitä ja sanoin että näin on hyvä. Minä arvasin hänen horoskooppinsa oikein ja hän ihmetteli sitä, se oli Vaaka. Hän epäili että meillä on yhteisiä tuttuja joilta olisin voinut saada moisia tuntomerkkejä, minä sanoin että luettele niin sanon sitten tunnenko. Kauppa sopi hänelle, mutta siinä oli ehtona että hänen pitää antaa minulle suukko aina kahta arvausta vastaan. Sekin sopi, sillä sen piti olla säädyllisesti poskelle, mutta minä olen ovela kuin mikäkin joten kun hän oli antamassa suukkoa poskelleni, minä käänsinkin pääni. Vierustalla meitä seurannut mukava herrasmies naurahti, ja nainen säihkähti, minä tietysti nauroin voitonriemuisena. Kuulustelut jatkuivat niin että muina suukottelu kertoina hän otti minua spontaanisti päästä kiinni, etten päässyt kääntyilemään kriittisessä kohdassa. Se vähän harmitti, mutta oli huvittavaa. Ai niin, ei meillä ole ketään yhteistä tuttua, ei ainakaan sen kuulustelun perusteella. Mutta Irman ja Raimon kihlajaisjuhlissahan tuollainen oli täysin sallittua – vai mitkä ne juhlat olivat?

Teoria supersolmuista on kiintoisa, ja minä olin tuona iltana epäilemättä supersolmuna sillä olen kuin yksinäinen susi, joka kulkee kaikkialla muttei missään. Välillä kyllä huudahdin jo hieman päissään olevaa Miguel Miguel Miguelia että tule tänne meidän kanssamme istumaan iltaa sieltä pimeästä nurkasta, istu iltaa ja juo sillä nyt juhlimme Raimon synttäreitä – vai mitkä nämä juhlat nyt olivat?

Joka tapauksessa, kaikki tiivistyivät supersolmun ympärille kun minä ja tyttö joka oltiin Irman toimesta naitettu minulle jo syntymässä, huomasimme että meidän poliittiset mielipiteemme ovat sangen vastakkaiset. Lähinnä mitä tulee nationalistisiin kysymyksiin, kuin myöskin seksuaaliasioihin (hänestä sukupuolet ovat sopimus, minusta biologian ja kulttuurin yhteensulauma, siinä missä seksuaaliset vähemmistöt ovat hänen mukaan biologiaa ja minusta psykologiaa). Mutta oliko se tätä ennen vaiko tämän jälkeen kun suurenmoiset hierontaorgiat saivat alkunsa? Se kaikki taisi alkaa siitä kun Miguel Miguel Miguel antoi makeassa ja hämärässä valaistuksessa niska- ja hartiahierontaa pitkälle punapäiselle naiselle, se oli jotenkin niin intiimin näköistä että minä ja pari muuta jäimme seuraamaan sitä henkeä pidätellen ja suu auki! Myöhemmin sitten jokainen hieroi jokaista. Raimo sanoi että verrattuna Irmaan, minulla on niin muhkeat hartialihakset ettei hän saa kunnolla niistä otetta, johon minä hymähdin kainosti että niitä on tullut treenattua punttisalilla (myös Punapäinen tyttö on pistänyt merkille tälläisiä asioita ja himoitsee minua myös ulkonäöllisistä syistä, mutta siitä aiheesta jo yksinään voisi kirjoittaa gradun, joten jätetään se nyt pois). Mutta kyllähän nyt pikkujouluissa tälläistä voidaankin tehdä – vai mitkä ne juhlat oli?

Krapulaisena aamuna tuli jostain huoneesta Mansikka, tyttö kuin Tukki-Liisa (heidän oikeassa nimessään on eroa vain yhden kirjaimen verran ja jotain hyvin hyvin paljon samaa!). Nimitys Mansikka tosin vaihtui, mutta mistä se tuli oli hänen keltaisesta yöpaidastaan joka päällä hän tepasteli kuin kotonaan, ja siinä paidassa oli jättimäinen mansikka. Sitten hän meni laittamaan jotain kotoisaa päälleen, ja ne olivat sellaiset tyttöjen suosimat verkkahousut, kirkkaan pinkit. Ne oli vedetty aika korkealle, joten hänen mehevä kamelinvarvas (“Cameltoe” ) oli pingottunut, ja pian hän siinä seisoskellessaan alkoi aprikoida kuinka hänellä on tapana vetää housut näin ylös, ja kuinka ne silloin myös menevät vakoseen – tähän väliin lisäsin arvovaltaisesti ja avualiaasti että se on cameltoe! - hän omaksui tuon nimityksen heti. Minä tunsin kiihottuvani kiihtyvällä tahdilla, mutta hän onneksi sitten laski hieman housujaan. Hän jatkoi kertoen että on tehnyt kehitysvammaisten kanssa työtä, ja he vetävät housut noin ylös, ehkä hän sai siitä kimmokeen? Minä taas muistelin kuinka minä ja J olimme olleet terassilla, ja nähneet erään naisen kävelevän cameltoe esillä, farkkushortsit jalassaan. Eräs yleisöstä sanoi että aika hyvin jos niissä näkyi, johon minä sanoin että kyllä se on mahdollista sillä joskus minulla sentään näkyvät jopa kiveksien verisuonet – mutta vain jos olen naisissa! Sitten me nauroimme.

Seuraavaksi olikin lähtö Ideaparkkiin, mutta vain syömään kiinalaiseen. Se oli hirvittävä kokemus. Söin lautasellisen (olimme seisovassa pöydässä), mutta menin pian pihalle makaamaan kylmään tuuleen, se oli joku puistonistuin aivan sisäänkäynnin edessä. Mutta kun söimme, saatoin nähdä ja kuulla flamengoesityksen, ja sen musiikki oli niin dramaattista ja tunteella vedettyä että minulta melkein pääsi itku.

Juhlien jälkeinen viikko olikin sitten ynseä paluu arkeen. Tarkoitan, että osa hommista joita minua odotti olivat mitä miellyttävimpä ja palkitsevimpia, osa sitten taas enemmänkin puurtamista mikä vain piti tehdä. No, tätä myöten valtaosa rupeaa olemaan valmiina, ja voin olla tyytyväinen siihen miten itseltäni salaa viimeistelin ne. Pidin sellaista puolentoista viikon paussia Operation Death Metal Hero:n sessioista, ja nyt kun kirjalliset työt alkavat olla niin sanotusti kondiksessa (mukaan lukien uusi teksti Fundamenttiin), olisi taas aika uppotua musikaaliseen projektiin. Tuntuu kuin olisin vielä puoltoista viikkoa sitten uinut järveä ympäri, nauttinut siitä kaikesta huolimatta, mutta nyt olisi taas aika hypätä takaisin joten en tiedä hyppäänkö kerralla vaiko koitanko aluksi varpaalla veden laadun. Jäljellä olisi editointia, miksausta, säätämistä ja laulamista, voi olla että se kyllä menee ensiviikkoonkin, mikä meinaisi että Home Studion seuraava jakso aika todennäköisesti tulisi olemaan jo vähän lähetyksen lopussa ounasteltu The Best (and Strange) of-lähetys. Luoja tietää parhaiten!

Mitä kaikkea muuta minä olen kohdannut sitten?

Kertoisinko siitä savunahajuisesta miehestä jota talutettiin ulos marketista? En.

Tiistaina huomasin että kevät todellakin oli tullut. Eräs mistä sen näkee on se, että hormonit ovat villeinä ja ne kiertävät tuhatta ja sataa pitkin kehoa. Aluksi näen kaupassa MILF:in tai puuman, kummaksi nyt hänet voitanneekaan luokitella ja hänellä oli jakkupuku, ulospäinsuuntautuneet tissit ja korkokengät. Tunsin kuinka jokin minussa aktivoituu lujaa vauhtia! Sitten kun tulin kotiin, sanoi Punatukkainen tyttö että hänellä on minulle jotain näytettävää. Minulla oli tuosta tuhmasta tytöstä omat aavistukseni, sillä joskus aiemminkin olen toiminut hänen makutuomarina siitä mitkä hänen alusvaatteistaan on kuumimmat - eikä hän tietenkään ole ainoa nainen, vaan on huomattava tosiasia että yllättävän useilla naisilla on itsestään kuvia joista et voinut uneksiakaan! Tämä muutaman minuutin video sai minut kivettyneeksi (;) koneen ääreen, ja pitää sanoa että jos aikaisempi bisnespuuma oli herättänyt miehuuden talviunilta, niin tämä sitten repi sen sieltä. Koska en ole varannut tätä K-18 blogiksi, on syytä jättää yksityiskohdat pois, mutta se mitä näin ei jättänyt niitä pois, eikä mitään arvailujen varaan.

Home Studio – 13 – Luomisen Tuskaa Sitcom

Home Studio – 13 – Luomisen Tuskaa Sitcom

Theme

Segmentti 1.

- Hektistä ja uuvuttavaa aikaa
- Vaativat ja itsekäät tuttavat jotka eivät ymmärrä neroa työssä
- “Briifausjakso” jonka olisi tarkoitus kestää kuten alunperin oli suunniteltu perusjakson kestävän [toim. huom. yeah, right!]
- Deathtime ja Operation Death Metal Hero Sessions
- Deathtime: "Salainen Cover-biisi"
- Sessiokuulumisia joissa myöskin Härkönen ja Vilenius-tunnelma
- Kuumeinen luomistila ja Da Vinci-persoonallisuus
- Kirja: The Da Vinci Method
- Kiitokset tyttöselle joka sen minulle ystävällisesti lähetti! :)

Razorblend: Serpent Kiss

Segmentti 2.

- Projektien, kiukkuinen, haalimisvimma
- Da Vinci ja Viimeisen Ehtoollisen maalaus
- 30% vs. 0/100%
- Paskahirviön tapaus
- Runokirjani (edelleenkin kustantajalla)
- Paskahirviön piti vittuilla minulle oikein sydämensä pohjasta, mutta luulikin erään suosikkiartistinsa (CMX) tekstiä minun tekstiksi ja haukkui sen pystyyn periaatteesta
- Pikkuporvarillinen nyhvääminen ja ura joka tappaa sinut henkisesti
- Mitä luterilainen työmoraali oikeasti tarkoitti? (Martti Lutherin mukaan)
- Hyödyllinen Karja tekee itse oman rehunsa mutta jonkun toisen voitoksi
- Pablo Picasso
- Paskahirviö: 'Vertaaksää itsees Pikassoon!!'

NIИ: 8 Ghosts 1.

Segmentti 3.

- Janten Laki
- Aksel Sandemose
- Reguloijat reguloivat
- Kalervo Palsan huonetaulu: Janten laki
- Deathtime revisited! Iskän ja äityliinin kauhunhetket kun soitin Deathtimen demoa heidän autossa: "Tämä on kuin riivaajaelokuvista"; "Vähempikin vauhti riittäisi"; "En usko että kukaan haluaa kuunnella tälläistä"
- Broken Glass biisin aivoaaltoihin vaikuttavat subliminaaliset sävyt!
- Ari Koivunen
- Amoral
- Janten lain käskyt ja sen lainoppineet
- Menestyksen pelko
- Menetyksen pelko
- "Ei luusereissa ole mitään vikaa. Heitä vain ei kiinnosta rahat tai valta. He haluavat vain vähän rakkautta ja murkinaa koirallensa." Aki Kaurismäki
- Yhteiskuntamalli jossa et voi voittaa
- Tarinan opetus
- Studiovieraana mm. Adolf Hitler ja tietenkin studioyleisö!

Gobkooh: Honk If You Want To Die

Ja kotona kuulet kun vessassa laulaa kaakaoautomaatti

Heti alkuun on todettava, että pelko siitä että tämä blogi olisi mennyt vallan kansainväliseksi on turha – muutama International-episodi tuli putkeen, mutta voitte ottaa rennosti sillä otan aikani tämän maan valloittamisessa, ennen kun on muun maailman vuoro – eli prosenttuaalinen osuus kotimaisesta materiaalista näillä näkymin, verrattuna ulkomaalaisiin on 90/10 tai 80/20 %. Kiitos.

Alkuviikon pääsiäisaterian jälkeinen vatsaflunssa on nyt selätetty. Krapuloissani käyttämäni noin puoli pullollista habanerotabascoa antoi mukavan lisän tuon taudin toimittamiselle, tuntui kuin olisin ollut kaakaoautomaatti jokaiselle niistä lukuisista käynneistä. Sitä ei lentänyt kaaressa, vaan sitä tuli kuin niagaran kuraisesta putouksesta. (Sitä edelsi runsas pääsiäisateria, oli ryynimakkaroita joita ostin Yrmylle, eli Rymy-Eedamille, eli porukoiden koiralle sillä äidin mukaan ne ovat sen lempiruokaa ja minä lounastin tämän kanssa. Sen lisäksi että söin valkosipuliperunoita joista ei puuttunut AITOA valkosipulia, ja kermaa, sitten lammasta, lohta joka oltiin kylmäsavustettu, unohtamatta kaalipataa, vihanneshöystettä, sekä jälkiruokaa eli mämmiä ja itsetehtyä pashaa - kun tämä latinki tulee alas myöhemmin illalla vatsaflunssan muodossa puhutaan kokemuksesta josta Anathema on tehnyt laulun.) Nyt kuitenkin asiat ovat hyvin, voimat ovat palanneet, ja kävin ostamassa itselleni herkullista pekonia. Sitä myytiin alle eurolla, ja minä innoissani otin väärää merkkiä. Kassalla se piti käydä vaihtamassa, nätti ja hyvin söpö kassa hymyili mielissään kun sanoin takaisintullessani, että minun piti lähestulkoon taklata eräs mummo joka uhkasi alennuspekoneita.

Hektinen aika on tosiasia. Operation Death Metal Hero Session on kaikkine oheistoimintoineen ollut huomattava ajanviejä, miellyttävä, hämmästyttävä ja luova kaiken kaikkiaan mutta aika on niin kovin suhteellinen käsite. Jos voisin kääntää ajan suhteellisuuden tämän projektin suhteen, verrattuna johonkin vaikkapa paskatyöhön mitä olen tehnyt, työhön mikä ei palkinnut ja josta käteenjäävä raha oli illuusio suuresta palkasta, sillä kyseistä hommaa tehtiin lukemattomia tunteja päivässä (12,5 h työvuoro saa miettimään mitä todella haluaa elämältään) – olisi projektini ja valmis, kuin myöskin muut projektit!

Sain idean yhdistää voimat kaikkinaisessa voitto-voitto-mentaliteetissa J:n kanssa. Mies on erinomainen valokuvaaja ja on vastuussa useista mestarillisista ja pidetyistä otoksista, joten idea kypsyi pian käytännöksi kun kysyin mieheltä mitä mieltä hän olisi tälläisestä järjestelystä, ja hän vastasi suurella innolla. Seuraavana liikkeenä oli se kun etsin sopivia kuvauspaikkoja, se tapahtui niin että palautin mieleeni monia erinäisiä paikkoja jotka muistan pitäneeni kiehtovina. Tässä projektissa ideana oli että kuvamateriaali olisi talvista, urbaania ja hieman kolkkoa. Unohtamatta kepeää työväen tunnelmaa ja 90-lukua, sillä onhan death metal hardcorepunkin jälkeläisiä – myöhemmin tuli mieleen että oli todella hyvä etten diggaile black metalia, sillä silloin asusteinani olisi ollut mustat nahkabikinit, pahvimiekka ja screamnaamarimeikki (nyt minulla oli hyvin huolellisesti valittu asu: mustapunavalkoinen flanellipaita, mustat farkut, maiharit ja toppaliivi). Niinpä pidin silmäni auki ja kaivelin muistilokerikkoja, kunnes saatoin sanoa J:lle: “Minulla on paikka tiedossa, mutta meidän täytyy pitää kiirettä sen kanssa, sillä siellä on kameravalvonta”. J naurahti, ja siitä se idea sitten lähti.

Kuvauspäiväksi sovittiin viikosta harmain päivä, harmautta vihaan eniten, jopa pimeys on parempi, mutta tässä tapauksessa se toimi kuin ensitreffeillä riisuminen, raiskaus ja kuristaminen.(Eikä välttämättä edes tuossa järjestyksessä, sillä nyt kyse on nimenomaan death metallisista viitekehyksistä, tunnelmoinneista voisin jopa sanoa!)

Ensimmäisenä menimme valvontakamerapaikalle kuvaamaan. En vieläkään tiedä mikä kyseinen kiinteistö on, mutta se on lähellä Naistenlahtea, ja kuvauspaikan ohitse kulkee 4 kaistaa autoja. Kun aloitimme ottamaan kuvia, luultavasti muutama kymmenen ellei sata autoilijaa nähnyt kun poseerasin polleana keskisormi pystyssä (pakollinen pose). Kik ja Emmi epäilivät että pian olisi tullut lehtijuttuja miten joku hullu seisoo tien ääressä, irvistelee ja näyttelee keskisormea voitonriemuisena ohimeneville virkamiehille autoissaan. Huomasimme että jos kuvat tulevat olemaan niin hyviä kuin ne olivat tämän ensimmäisen etapin jälkeen, ne tulisivat olemaan menestys – ja emme erehtyneet.

Vaihtaessamme paikkaa luulimme että joku tööttää meille, vaikka valo on vielä punaisena. Aloimme pohtimaan että jos se olisi todella töötännyt, olisimme kahtena isona miehenä nousseet välittömästi ja menneet tööttääjän auton luokse, avanneet sen ovet ja repineet ihmiset ulos, ja heitelleet ne kuin tynnyrit eri puolille lähimaastoa.

Seuraavaksi suuntasimmekin sitten eräälle hautaustoimistella, jossa myöskin oli “Nyt Karkuun”-hälytysoptio, sillä jouduin jättämään autoni todelliselle sakkopaikalle – olkoot se kostoni parkkipirkoille joita vihaan uutterasti. Saimme tästä paikasta erinomaisia kuvia, mukaanlukien myöskin erään blooperkuvan josta J:n piti sanoa: “Okei, otetaan nyt uusiksi, mutta ILMAN pyöräilijää”.

Ennen siirtymistä viimeiseen paikkaan, menimme paikalle missä on minua jo kauan kiehtonut puu- ja metalliaita, ratapiha ja aitojen päällä piikkilankaa. Mitä parhain sijainti. J:n kanssa järkeilimme että alueen vieressä ollut asuinalue on kaupungin erityistä pedofiiliseutua, ja me emme saisi parkkeerata talon parkkialueelle ellei meillä ole alaikäistä mukana.

Sitten etenimme mielenkiintoiselle paikalle. En tiedä siitäkään mikä se on, mutta se on Hervannan valtaväylälle näkyvä outo holvi, tai ikään kuin luola jonka ovessa on kalterit. Minä kutsuin sitä Blairwitchin noidan asunnoksi, ja oli vain ajan kysymys milloin jompikumpi ellei molemmat meistä olisi naamat nurkkia vasten jostain selittämättömästä syystä. J kutsui sitä Helvetin porteiksi. Ikävä kyllä kalterit oli hitsattu oveen, ja muutenkin alue hankalasti aidattu joten meidän piti käyttää luovuutta, eli ei muuta kuin taas keskisormea – sormia! Näyttelemään. Tästä kuvasta on tullut esikatselijoiden, etenkin naisten parissa suosituin: “se on NIIIIIIIIIIN SULOINEN!!!<3” , “VOII IIIIIHANA RÖLLIPEIKKO!!!!!!!!!!!”, “IHANA!!!!!!!!!”, “OIVOOIIIII<3”, “Tässä kuvassa on ainakin asennetta”.
Tällä kertaa en vain näytellyt sormea, vaan itse asiasssa jopa huusin kyseisessä kuvassa suoraa kurkkua tunnelman saavuttamiseksi.

Viimeinen etappi oli kirjameillisesti sillan alla. Tämän samaisen valtaväylän siltojen alla avautui kiehtova ja karu maailma, kuin jokin prototyyppi aiemmin mainitsemastani Crow-Barista; betonia ja metalliputkia! Kuvat olivat erittäin onnistuneita tuossakin sijainnissa.

Kun kuvat oltiin otettu meinasi alkaa jännittämään. Heitin J:n poikakouluun sessioiden päätteeksi, ja ajoin jostain todella salakavalasta kuopasta joka oli täynnänsä vettä. Toistaiseksi ripustukset eivät ole irronneet eikä öljypohja tullut alas. En valita.

Välissä sitten viimeistelin Deathtimen materiaaleja. Tällä hetkellä on lähes valmiina niin single, kuin EP:kin. Niistä puuttuu pääasiassa loppuhiomiset, kuin myöskin vokaalit. Jälkimmäisten kanssa meinasi tulla ongelma, kun alkoi vaikuttamaan että softa ei soita musiikkia samalla kun äänittää vokaaleja, mutta kyseinen toiminto oli tehtykin vain hieman haasteelliseksi. Luultavasti ensi viikolla palaan jälleen sen pariin, viime ajat ovat olleet sen verran hetkisiä kyseisen projektin kanssa että päätin pitää noin viikon paussin ja sitten jatkaa raikkaana, ja kyntää loppuun saakka. Asiaan palataan erinäisin päivityksin. Ai niin, ja onpahan eräs salainen coverikin näillä näkymin tulossa tuolle EP:lle. Musiikit alkavat olla jo valmiit siihenkin.

Täytti J tässä samassa hötäkässä 30 vuotta. Se tiesi juopottelemista. Edellisenä viikonloppuna ilta sai Benny Hillmaisia tunnelmia. Kellot oltiin siirretty, myöhästyin paristakin bussista ja kun lopulta pääsin takaisin, piti tämä kirottu linja tunnin tauon ja en edes päässyt tuona aikana baariin. Taivaalta putosi märkiä vaippoja ja bootsini kastuivat mystisellä tavalla, ilma oli niin kosteaa että se varmaankin imeyti läpi. Nälkäisenä harhailtuani menin pysäkille jossa päätin rentoutua odottamaan bussia horrosmaisessa tilassa, oli kylmä ja nälkä, ja pian joku kaupungin arikoivunen alkoi laulaa kailottamaan niin että minä mietin eikö se todellakaan löydä tämän kokoisesta kaupungista todellakaan toista pysäkkiä missä tehdä se, ja samalla eräs blondi kääntyi katsomaan häpeissään pois. Nousin ja vaihdoin paikkaa, kokonaan ja lähdin puolen tunnin odottelemisen sijasta kävelylle aamuöiseen sateeseen. 

J oli sanonut ollessamme ensimmäisellä kuvauspaikalla, että tuntisi olonsa hieman tamperelaisemmaksi jos asuisi niillä seuduilla. Olin samaa mieltä, me asumme äärialueilla, ja kun matkasin kohti J:n juhlia ajatus iskeytyi mieleeni. Mukanani oli kuohuviiniä juhlanmerkiksi ja kevään merkiksi roseeviiniä. Ensin mainittua oli myös J:llä, ja jälkimmäistä emme meinanneet saada millään auki – miten halvassa roseessa voi olla aito korkki? Juhlien eräs henkilöhahmo oli jo tulossa vasaran kanssa kun yritimme sitä eri keinoin auki, mutta ehdin viime hetkellä pelastaa pullon Haroldilta. Juhlissa oli mitä erinomaisin piirre se, että siellä oli kirjoittamattomana lakina “Ei Rumia Naisia Tänne!”. Mistä nautin suunnattomasti, ja he minusta, sillä ennen tuloani he olivat nähneet kuviani sessioista ja kuulemma katsoa ihastelleet niitä suut auki. J filosofoi puolestaan jättimäinen kuoharipullo kädessään että nämä juhlat ovat tyyppiesimerkki hedonismin paradoksista – ilmiö, jonka hän löysi ja jota käsittelimme Torstaikerhoissa.

Home Studio News!

Tulossa!

Home Studio Esittää!

13. jakson



Luomisen Tuskaa Sitcom!

TUTTU TV:stä!

***

Ja voin vakuuttaa että tämän jakson luomisessa, tuo tuska on ollut läsnä.

Miksi näin?

Murphyn laki PC:stä. Variaatiot A ja B.

A. PC jolla työskentelet kaatuu.
B. Se tökkii kunnes ohjelma jolla työskentelet, kaatuu ja saat ilmoituksen että osa, ellei kaikki työstämästäsi datasta on luonnollisesti kadonnut.

Lisälaki: Jos mittelet PC:n kanssa kumpi luovuttaa ensin, etenkin kun se tökkii, latailee ja muutenkaan ei käyttäydy ihmisiksi - sinä harvoin voit voittaa, jos ollenkaan.

Liite lakiin: Siinä ei itku eikä raivo, taikka väkivaltakaan auta. Paitsi tilapäisesti vitulliseen frustraatioon joka koettelee keskushermostoa.

Eli jälkituotanto ja editointi oli yhtä hermoraasteen tekemistä joten tästä syystä lopputuote voi olla sisältää jäämiä raakamateriaalista, joten lähetyksen nyanssi- ja kuriositeettipitoisuus voi olla nyt tavanomaista suurempi.

Kiitos.

From Finland, With Cream

This highly "interesting" looking food is something that is known from its delicious taste, and also from its looks that don't change, even after entering into colonic circulation!

Now, in this season of Easter every finn eats it with great apetite.
If not, there will be very sorry consequenses.

It is discussed in media... that this may be the reason, why Finland produces (so much) good metal music.

Gordon Ramsay also rumoured to have said that it looks like baby's poop, therefore he prefers baby's poop more. This is the main reason why women likes him.

Wikipedia:
Originally mämmi was eaten during lent.
Its laxative properties were associated with purification and purging.