Flood Comes, See Ducks!

Lauantaina kävelin GDSF:n soidessa, lähes unenomaisessa, haltioituneisuuden ajamassa tilassa kauppahallissa. Se oli suurenmoisemman onnen hetki, nähdä verkkainen tunnelma, perinteisiä ja lähes muuttumattomia kauppatiskejä ja ihmisiä jotka ovat juuri oikeassa työssä, ja asiakkaita jotka ovat juuri oikeassa paikassa. Kun lähdin tuli Simo Frangén ja Rosa Meriläinen minua vastaan ovissa, hyvin hyvin viihtyvän oloisina molemmat. Tunnelmaa on vaikea kuvata vaikka se onkin nyt minulta odotettu tehtävä. Sanon vain että se pisti ajattelemaan: Juuri tälläistä ihminen on tarkoitettu kokemaan; tekemään musiikkia kuten death metallia, toteuttamaan itseään ja ylittämään itseään! - Victor Franklin mukaan järjestys on ehdottomasti seuraava: 1. Itsensä ylittäminen ja sitten vasta 2. itsensä toteuttaminen. Toteuttaminen ei voi olla päämäärä siitä syystä että mitä kovemmin ihminen siihen pyrkii, sen enemmän hän epäonnistuu siinä. Sillä vain siinä määrin kun ihminen sitoutuu elämänsä päämäärän toeuttamiseen hän myös toteuttaa itseään. Koska jos itsensä toteuttamisesta tehdään päämäärä, ei sitä voida saavuttaa muuta kuin itsensä ylittämisen sivutuotteena.

Kun haahuilin pitkin tavarataloa, osuin vahingossa eräälle salaiselle hyllylle jossa oli wanhoja klassikoita DVD-formaattiin pakattuna ja myynnissä. Silmiini osui kansi jossa miehellä oli himoköyrijälasit, ja se jos jokin sai minut aktivoitumaan – niitä käyttävät vain ne tyypit jolla on jokin tehtävä! Elokuvan nimi oli The Kid Stays In The Picture. Tositarina miehestä joka sai Hollywoodin polvilleen” - “Menestys, Skandaali, Seksi, Tragedia, Häpeä – Ja Tämä On Vasta Alkua...” Se on tositarina Robert Evansista. Hinta oli 0.95€ joten minun oli pakko ostaa kyseinen elokuvakansio. Vaikka arvostelijoista en ole ennenkään piitannut, niin takakansi kertoo että elokuva on saanut rivistöllisen 4 ja 5 tähteä. Kieltämättä se on merkillistä, sillä se kertoo miehestä joka DIY-pohjalta (ei siis muodollista koulutusta eikä CV-kokemusta) kipusi huipputuottajaksi naisen säärtä pitkin. Näin tulkitsin takakannen, mutta katson elokuvan myöhemmin. - Joo, tästä on tulossa pian trendikäs muotimediablogi – odottakaa kun alan antamaan muoti-ideoita! (Se on tapa laittaa bloggauksella rahaksi).

Maanantaina oli uusi reissu kaupungille. Sen lisäksi että sain viimeisteltyä Täydellisen Järjestelmän blogiin Vappupuheen vuodelle 2010 - joka tosin ilmestyy vappuaattona. Se kiinnostanee yhteiskunnallsista aiheista kiinnostuneita, kun taas viihteellisemmän annin ystävien on tuolloin aika raapia päätään. Mutta nyt takaisin siihen reissuun.
Reissu liittyi pääasiassa Deathtimen tulevaan biisiin, biisiin jonka on määrä olla nimikkobiisi eli Deathtime. Luulen että planeetta Rockin historiassa kyseinen nimikkobiisi on se joka aiheuttaa ainakin tämän tyylisuunnan albumilla reaktion "WTF". Olin siis äänittämässä biisiin ääniä, sain hyvän satsin mutta vielä täytyy saada lisää. Erikoisuutena tulee olemaan se että näyttelijätär Outi Mäenpää tulee olemaan mukana kyseisellä biisillä, joskin biisille ominaisessa kontekstissa. Kappale odottaa äänenpaineeksi tulemistaan, mutta voidaan sanoa että se on kokonaisuudessaan kirjoitettu. Meinasin poiketa alkuperäisestä käsikirjoituksestani kun muistin että joskus olin äänittänyt pianoimproa kun olin siskon perheellä kylässä, se tuli juuri oikeanlaisena lo-fi-äänityksenä, siten että taustalla oli lasten ja vanhempien kohinaa. En löytänyt sitä, mutta alkuperäinen idea toimii juuri oikein - uskon näin vakaasti.
Samaten, tulipahan Deahtimen ensimmäinen äänikansio, singlelohkaisu jossa on 4 versiota mukana, valmiiksi. Sen on saanut pienilukuinen ennakkokuulijakunta - esim. Elisabeth Bathorias jolla sattui olemaan tuona historiallisena päivänä syntymäpäivät, joten vielä hänen Juice-aiheisen lahjan lämmittämänä minä annoin hänelle kyseisen singlen lahjaksi. Samoin myöskin Anthoniaksen ruokakunta sen sai, ja J. joka on toiminut tässä projektissa kuvaajana. He saivat kaiken lisäksi version joka siis ei edes tule olemaan jakoon tuleva versio, sillä maanantaina vielä tein viimeiset muutokset pakettiin - en mitään järin dramaattista, mutta eron kyllä huomaa jos niin on ollakseen.
Palaute on ollut erinomaista, J sanoi pitävänsä "extremebrutal-teemasta" vaikka musiikkiin oli vaikea orientoitua sillä se oli niin erilaista. Elisabeth kehui vokaaleita ja sitä miten kappaleesta tulee "sopivan häiriintynyt fiilis". Anthonias jonka voi sanoa olevan varsinainen alan mies oli lähettänyt onnittelut, mainiten että hyvin se rytisee. Ensimmäinen reaktio hänellä oli että mitä tästä vielä tulisikaan jos minut päästettäisi kunnon studioon toteuttamana itseäni - mutta Home Studio on muutakin kuin äänitysmetodi, se on pääinstrumentti (ensimmäisen vaiheen jälkeen tosin uusin softaa melko varmasti) joka on ja pysyy vaikka vauhti huimaisi. Anthoniaksen puoliso oli hämmästellyt vokaaleita, ja ei ollut uskoa että ne on tehty ilman muuta, pelkkään mikkiin, paitsi tietysti lopun pieni kaikuosio - jossa toistetuissa sanoista tuli kuulemma pariskunnan kaksosten uusi oppima sana, sellainen sana että vanhemmat olivat tyytyväisiä etteivät pojat tienneet mitä tuo kyseinen ruma sana tarkoittaa. Minä pohdin olisiko minun sittenkin pitänyt tehdä lapsille sopiva, Kiddie Version Mix jossa nuo lopun taikasanat ovat: Flood Comes, See Ducks! Joka tapauksessa, mottona vokaaleita tehdässä oli se kun Juhannos kertoi kuinka keikalla Vaderin laulajan ääni oli kuulunut eturiviin saakka, jo laitteistonkin vuoksi minä päätin tehdä samalla toimintaperiaatteella oman osuuteni. Niinpä vokaaleita viimeistellessä vähemmän mukava alakerran ämmänä tunnettu entiteetti alkoi lisätä kilpaa volyymia. Kun istuin kurkku arkana työsarkani päätteeksi takaisin tuoliin, kuulin jo kuinka joku radio-ohjelman juontajan ääni tulvi asuntooni. Vaikka Deahtime onkin death metallia, päätin säilyttää tilan kokeellisuudelle ja persoonallisille mieltymyksilleni. Se on ollut aina tapani tehdä asioita, ja niin on tässäkin tapauksessa. Anthonias kysyi myöhemmin: "Onko tuossa keskivaiheilla blues-soolo? Mitä vittua?" Ja onhan se siinä! Sen vuoksi, kuten eräässä Home Studion lähetyksessä asiaa käsittelinkin, meinasi asiasta kerrottua tulla Bluesbarissa nokkapokka (ehkä jossain tukkaihmisravintolassa olisi ollut sama juttu - puritaani on aina puritaani, ja jos sen paistaa muussa kun aidossa voissa se alkaa silloinkin urputtamaan!) kun taas kerrottuani asiasta eräälle vanhemmalle jazz-miehelle, hän lähes tuuletti, sen verran hän innostui minun kokeellisesta vedostani. Olen käyttänyt jopa aikaa että saisin tiettyä "epärytmikästä rytmiä" aikaiseksi, jotta lopputulos olisi suorastaan ilkeän leikkaava. Death 'n' blues 'n' jazz!
Kuitenkin jätän varsinaiseen julkaisun yhteydessä tulevaan tiedotteeseen paremmin tietoa syntyvaiheista ja sisällöstä. Kumma homma on se, että en ole juurikaan ns. ränttätänttämusiikkia kuunnellut näiden sessioiden aikana, vaan lähinnä tilaa ja kiinnostusta on vapautunut tyysti erilaisten tyylien pariin.

Kevään tulo tuntuu hyvältä. Viikonloppu meni muutoin rauhallisissa merkeissä. Minulla oli baarikiintiö taas täynnä, joten touhusin lähinnä donitseja syödessä ja ulkomaailmaa tapaillessa. Sontalahdella tuli käytyä, ja viimein vaihdettua pirssiin renkaat isä-ukon kanssa joka syytti minua siitä että en hoitanut osuuttani kunnolla ja hänen alitehoinen ruuvipyssy ei saa pultteja auki. Minun piti siis käsin höllentää ne ensin, jotta renkaiden vaihtaminen olisi sujunut sulavasti ja suunnittellusti. Sitten kun jo toisella kerralla oli sama ongelma renkaan kohdalla jonka olin varmasti höllentänyt, hän huomasi että pyssyn pyörimissuunta oli ollut väärä ja hän oli kiristellyt minun hikihatussa höllentelemiäni pultteja. Oli siinä jokaisella sitten vekkulimaiset oltavat, suorastaan sketsimäiset tunnelmat!

Ai niin, tänä kesänä on erinomainen festarisato, eikä tietenkään liikaa ylimääräistä rahaa. Niin Danzig kuin Six Feet Under tulevat maahan. Molemmat täytyisi nähdä! Jos Luoja suo, niin ehkäpä näihinkin liittyy samainen positiivinen yllätysmomentti kuin mikä oli Type O Negativea katsellessa, tai jopa enemmänkin!