In a Gadda da Vida

Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi - Kiinalainen sananlasku.

Kävin äityliinini kanssa puutarhamessuilla. Ehkä monelle sellainen on yllätys, mutta hei, äityliinin kanssa vietetty laatuaika tuskin menee koskaan hukkaan, ja sitäpaitsi onhan minulla nyt sentään pieni puutarha. On bonsaita, on minttua, on salviaa, on tulitikkukaktusta, ruukkualoeta, lihansyöjäkasvia (joka on minulla elänyt useita vuosia, eli yli kaikkien odotusten), on minisitrusta ja nyt myöskin ikioma tomaattiamppeli! Se oli minun tuomiseni messuilta. Siellä oli kauniita promotyttösiä ja eläkeläisiä pääasiassa. Keskiaikaisen muotinäytöksen eräs nainen, joka ei ollut vain niin klassisen kaunis, lähetti minulle lentosuukon ja nikkasi silmää. Taikuri joka juonsi showta kertoi välillä kivuliaita puujalkavitsejä, sellaisella äänensävyllä että hän peittäisi jännityksen flegmaattiseen cooliuteen. Sitten oksien hoidosta esittelyä piti valkohiuksinen mies, joka puhui kuin minä, hän sanoi esitystä kysymyksillään häirinneelle tärkeälle rouvalle pitävänsä tästä sillä tämä on rikas, ja että antaisi kyllä kahden keskistä opastusta mitä tulee tähän aiheeseen - vähän tuonnenpana. Minut taas pysäytti puoliväkisin eräs nuori nainen joka teki kyselyä, kun vihjasin että ei kiinnosta hän latisti jokaisen idun poistumiselle ja toisti että siinä menee vain pari minuuttia. Blondi, jolla kauniin muotoiset vähän feliinit silmät, ja tissit jotka olivat kuin hyllyllä; suuret rinnat nuorella naisella. Se pakotti minut toimenpiteisiin, ehkä minä nyt kuulostin siltä flegmaattisen coolilta taikurilta koska peittelin välitöntä kiihottumistani, vaiko sitä että minun pitää olla joka hetki valmis polkemaan höyryvanukasta – johdopäätös: molemmat syyt sopivat yhtä hyvin. Minä en vihjannut vaan sanoin että olin varma että hän kyseli näitä kysymyksiä omaksi ilokseen, ja lopuksi hän kysyisi numeronikin, sillä olenhan minä nyt komea mies ja kaikkea. Neiti nauroi heleästi minun loppukevennykselleni. Myönnän että aina kun hän katsoi miniläppärin ruutua, minä lepuutin katsetta niissä erinomaisissa tisseissä, joten nostimme aina katseemme samaan aikaan. Mitä jos hän oli exhibitionisti ja tunsi miten silmäni koskettelivat jokaista muotoa joka oli näkyvillä? Näin minä sitten siellä myöskin kaksi toimittajaa, joista toinen oli puvuntakki päällä oleva, hieman harmaantunut, cooleista coolein toimittaja jonka piti heittää tyylikäästi käyntikorttinsa kulhoon mutta kulho oli hierojan öljykulho ja hieroja kirkaisi että ei sinne. Toimittaja ei juuri ollut moksiskaan, vaan hilseet hartioilla ja kamera kaulalla seisoskeli kuin pyntätty tollo. Miksi minä sitten olin tuossa paikassa saattoi johtua siitä että minua kiinnosti 5% itse hieronta, loput 95% se että hierottavana oli yläosaton nainen. Kun minulle annettiin jokin lappu, minä vastasin että tottahan toki voin mennä tuon hierottavan naisen viereen. Tätä tietysti naureskelivat niin hierottava, kuin hieroja ja sitten lapunjakaja. Minä katselin ympärilleni voitonriemuisena, ja sitten suuntasin erään pihviravintolan näytepöydälle nauttimaan marinoituja oliiveja (vihreitä ja mustia), valkosipulia joka oltiin valmistettu tavalla mitä en muista, ja tietysti lampaanjuustoa. 

Tämän kauden klassikkolevy jonka löysin jälleen on muuten Don Johnsson Big Bandin Breaking Daylight, se on eräs parhaimpia koskaan tehtyjä levyjä. Samoin levyuutuus on Grape Digging Sharon Fruitsin viimeisin Head Grapling Songs. Jälkimmäisen saa ilmaiseksi heidän kotisivuiltaan, joten älkää hyvät ihmiset missatko, te voitte saada siitä samanlaiset lähes euforiset kesän odottelutunnelmat kuin mitkä minä sain! Se on David Firthin, joka on vastuussa Locust Toyboxista ja Fat-Pie:n piirretyistä, varsinainen bändi jossa hän on “rivijäsenenä”. Ne sopivat hyvin tämän ajan tunnelmiin, kuin se puuttunut tausta- ja tunnelmamusiikki joka kruunaa koko esityksen. Kun myöhemmin samana iltana kävin öisellä kävelyllä, oli ilma sellainen ettei tiennyt oliko ulkona pimenevät illat kuin syksyllä vaiko kevään alku. Kuuntelin, ajatuksella ja ihastuksella, kävellessäni outoon piilokaupungin osaan (läpi puistoalueen jossa on legendaarinen metsälampi) GDSF:n “have you been to the other side of town” kohtaa kappaleesta Pear Tree - edellisenä perjantaina se sai minut spontaanisti lähtemään suoraan punttisalilta, juodessani palautuspiimää kohti toista puolta kaupunkia! Nytkin tuntui kuin olisi ollut joulu tulossa. Mietin että moni merkki viittaa siihen aikaan kun vaihdoin kuvioita – Sontalahden aikana. Kaikki tutut ovat muuttamassa tai jo muuttaneet tästä kaupunginosasta, ja minun on pitänyt lähteä jo kauan. Minulla on kasvava tunne jostain mistä voin pitää jos Luoja suo.

Kaupunginosa tai kaupunginosan osa jossa olin lenkillä on aina ollut erikoinen, ja kiehtova sen leveine teineen, salaisine bussilinjoineen joiden aikatauluista kukaan ei voi tietää. Sekä tietysti asunnoista jotka kaikki näyttävät kesäasumuksilta joissa viettävät leppoisaa elämää rikkaat ihmiset kausimaksun hinnalla. Oikeasti ne ovat  kunnostettuja, wanhoja ja rumia kuutiokerrostaloja.
Sitten kun menee syvemmälle tulee hyvätuloisten aluetta, jossa asuu keskiluokkaista elämää viettäviä aikuisia ihmisiä lapsiensa ja lemmikkiensä kanssa. Eräänä keväänä kun kävin siellä kävelyllä minä nautin suunnattomasti lämpimästä tuulesta ja siitä miten minun kävellessä alas mäkeä nuoret ohittelivat minua polkupyörillään, he ajoivat ilman käsiä ja antoivat mennä vapaalla, auringonkukkien “laskuvarjomiesten” leijaillessa meitä jokaista vastaan. Se aika ei ole enää kaukana.

Sitten studiopäiväkirjausta Deathtimesta jälleen. Raimo antoi minulle vihjettä paristakin uudesta studiosoftasta - pidin niitä erinomaisina vinkkeinä. Tämä johtaa siihen että vallitsevalla softalla olisi tarkoitus työstää loppuprojekti (senkin päivitys on edessä), mutta muuten se meinaakin sitten että kun loppuprojekti on pulkassa voi edessä olla pienoiset talkoot mikä siis meinaa softan uusimista ja koneen konfigurointia muutenkin. - Kun tuli aika aloitella siis ensimmäistä osaa vokaaleista, tuli samaan aikaan luku-urakkani siihen pisteeseen että saatoin hengähtää ja ryhtyä lukemaan jälleen joululahjaksi saamaani Yrjänän päiväkirjaa. Kuinka ollakaan, kun sain kyseisen kirjan oli sen kirjoittaja kirjasen alkaessa minun ikäiseni, ja nyt kun jatkoin sen lukemista oli siinä studiosessiot kirjoitettuna muistiin tasan 10 vuoden takaa, kuukauden tarkkuudella - tälläinen ajoitus lämmittää ja rohkaisee enteellisesti. Niin, ja onhan nyt kyseinen herra jälleen studiossa, joten minun näkökulmastani tässä kaikessa on sellainen jännä fiilinki. Ja tietysti sekin vielä että J on saamassa uutta laitteistoa, joka on sen sen verran järeää kaliiberiltaan että sillä olisi mahdollista kuvata jopa video. Samaisella kameralla Anna Abreuta on kuvattu laulamassa ja keppaloimassa musiikintahtiin - siitä on todisteena musiikkivideo! Saa nähdä mihin sfääreihin vielä tämän pienen sivuprojektin kanssa oikein joudutaan.

Ja kun oli lauantai, oli aika mennä taas pistämään jalalla koreasti. Tällä kertaa hiukset auki. Bluesbarin pitäjä sanoi että nyt näytän siltä että olen viimein vapaa. Hän oli jo odottamassa minua tupakilla, kun tulin paikalle. Se on traditio.Sisällä herra Pat Trick kaatoi oluen, ja menin pöytään jossa oli vanhempaa porukkaa joka kuitenkin otti minut vastaan helposti. Minä ja vierässäni istuva mies osoittauduimme hyvinkin samanlaisiksi ajatus- tai ainakin makumaailmoiltamme. Juttelimme musiikista, hän sanoi että jotenkin minusta tulee mieleen että minun tyylilajini on metalli. Selitin että se pitää paikkansa ja kerroin työn alla olevasta projektista, ja tein selväksi miten myöskin muunlainen musiikki vaikuttaa minuun. Mies piti jatsista ja sen kautta kokeilevasta asenteesta, joten kerroin Deathtimen kuuluisasta kiistanalaisesta soolosta, jossa siis on boogiekitaraa ja slidesooloilua, ja tätä hän piti nerokaana ideana. Itse asiassa mies innostui siitä niin että melkein tuuletti. Hän selitti myös minulle eräitä jazzin saloja, ja epäili että kun tulen vanhemmaksi (siis en isäksi vaan ikääntyneemmäksi) että alkaisin tykätä enemmänkin jazz-musiikista - ei mahdoton ajatus! Lopulta olimme niin äänekkäitä innostuneessa juttujen vaihdossa että muutkin kiinnittivät huomion meihin ja halusivat jutella kanssamme, niin musiikista kuin psykologiasta – musiikin ja mainonnan. Viereisen pöydän nuorempi väki rupesi kyselemään mistä puhumme, ilkikurisesti sillä kyselijä sanoi että ei hän nyt ala meille vittuilemaan, että vittuile sinä (viitaten toiseen kaveriinsa). Vierustoverini oli sitä mieltä, että musiikki vaikuttaa joka tapauksessa, siinä missä nainen taas sanoi että eikai jos ei siitä pidä, mutta minä myöskin olin sitä mieltä että kyllä sillä on vaikutus – kyllähän sen nyt kuulee ja se muodostaa tuntemuksia oli meidän puolueen teesi. Jutusteltuamme minä lähdin, ja näin tuulikopissa naisen jota voisin kuvata varsin hehkeäksi puumattareksi, hän kertoi puhelimessa että haluaa nyt vain mennä nukkumaan, johon sanoin ohimennen: “Ja minut”, hymyillen kuin auringonpoika ja hänen kasvoille nousi eroottinen hymy joka hän tervehti minua eleellään. Lähdin kohti uusia seikkailuja, ja GDSF:n kappale (kaunis) Messy Bones alkoi soimaan, ja kaupunkiin oli tunkeutumassa kevät kaikesta huolimatta.
Minä sain idean – menen Sahaan! En tiennyt miksi, joten heitin kolikkoa perinteisesti ja se kannatti ajatusta. Heti jonossa sosialisoin ja sain kaverin erästä toisesta sankarista joka myöskin pitkän tauon jälkeen tuli käymään paikassa. Se oli hyvä. Me lopulta pääsimme sisälle ja hän hymyili kun sanoin että nyt meidän täytyy enää selvittää kukahan onnellinen meidät tänään saa.
Sisällä oli kuumeinen tunnelma ja minä parkkeerasin katselemaan hegemonioita baaritiskille. Naiset vaikuttavat siltä että heillä oli myöskin jotain kuumeista, sillä he katsoivat pitkään ja he tulivat kohti ja he koskettivat jollain kehonosalla. Mutta myöskin miehillä oli jokin hormonaalinen vaihe, sillä joku evoluutiopsykologi saattaisi sanoa että olin tunkeutunut vaarallisena uroksena heimon alueelle jonka miehet aistivat sen että joku näistä naisista saattaisi innostua heidän kannaltaan väärästä miehestä, naisista joilla oli joko uskomattomimmat pakarat tai sellainen povi että joka sitä pääsee vapaaehtoisesti leipomaan on oman elämänsä sankari.
Tuoppini reunassa oli lohkeama, ja minua alkoi vaivata se että jos olin juonut lasinsirun ja se nyt raatelee minua. Minua lohdutti ajatus, että ehkä olisin tuntenut muutakin kuin närästyksen ja painostavan tunnelman jos asia todella olisi ollut näin. Noin 5 vai oliko 4 naisen porukka oli aivan edessäni, ja minä sanoin heistä riehakkaimmalle blondille että teidän täytyy olla ne sinkkuelämän naiset, josta blondiini selvästi innostui (jos hän vain olisi tiennyt miten minä halveksun koko sarjaa) ja kertoi sen kavereilleen jotka innostuivat myöskin. Mutta oikeasti, heissä oli jotain samaa, vain se ero että he näyttivät oikeasti paljon paremmilta kuin alkuperäiset naiset. Hän sanoi että tavallaan he ovatkin. Niinpä yksi asia johti toiseen, ja pianhan olin kukkoilemassa heidän porukassaan ja esittelin olevani Kiho (joku etu siitä että joidenkin naisten kanssa ollessa on ollut pakko seurata tuota vastenmielistä ja täysin moraalitonta sarjaa). Naiset hyväksyivät mielellään tuon nimityksen ja Kihona minua he myöskin kohtelivat. He olivat minun ikäisiäni, ehkä vanhempia, osalla sormukset ja osalla ei, luultavasti jokainen jollain tapaa asettunut keskiluokkaiseen elämäntapaan, eli tämä yö oli aikaa kun sitten irrotellaan. Son of the Sun, it was his name.
Paikan erikoisuus oli pitkät ja melko leveät miehet, ja pääasiassa leveällä tarkoitan ylipainoista. Jossain vaiheessa kun nämä munkkimiehet sitten päättivät irrotella, oli lemu sanoinkuvaamaton. Minua testattiin, sillä sain pitää koko tasapainollani kiinni valtaamastani alueesta (tosin, se taisi olla paikan tapa, sellainen asia kuin henkilökohtainen tila ei ollut paikan tapa). Niinpä se hieman vitutti minua, mutta minä päätin että suomalainen sisu saa olla jossain osassa. Sinkkuelämänaiset kuitenkin tulivat piirittämään minua, joten se aiheutti lisää päänvaivaa. TRIVIA: Eräs näistä valtavista miehistä oli paikan omistaja. Mistä sen tiedän, on siitä että kun olin autonvuokraamossa töissä (Ensimmäisen Tuotantokauden blogissa on tästä kuukauden mittainen gonzojournalistinen otanta) ja muistan että siellä kävi lihava mies, joka oli ylimielinen rivityöläistä kohtaan kun puhui pomoni kanssa, joka taas oli kunnollinen ja reilu kristitty mies! Joten tiesin että sumopainissa talo oli haastajan puolella. Kestin koitokset hyvin, ja naiset ymmärsivät yskän. Sanoin eräälle jonka kanssa oli tullut tuo Kiho-juttu puheeksi, että heidän on syytä varoa halpoja kopioita, ja lisäsin kun hän oli luvannut että varoo niitä, että: Tosin tänään ovat kopiot löyttäristä. Nainen piti lohkaisustani, ja naurettuaan makeasti sanoi että se oli vallan hyvin sanottu. Tuossa tilanteessa joku voisi sanoa että jopa oikeutetusti sanottu.
Kuitenkin tuli aika kun minun piti taas piti mennä ahmana tutustumaan muihin illan lohkoihin. Sen tein kun tämä parjaamani omistajan järjestämä ilmaistunti oli tuonut minulle ilmaisen oluen. Äkkiä alkoi soimaan lattarimusiikki, ja minä huomasin tanssivani etelä-eurooppalaisten tansseja, etelä-eurooppalaisten kanssa! Kaksi, joko espanjalaista tai italilaista naista pitivät härkätanssijatanssiani, jollei muuta niin tarpeeksi huvittava, niin että aloin huomata että minut on huomattu. Minut oli huomattu niin miesten kuin naistenkin kesken, ja se meinasi sitä että olin ahma susilauman keskellä. Ahma on kiivas Jumalan luomus, sen on tiedetty hyökänneen susilauman kimppuun kun lauma on ollut saaliin kimpussa ja mietin että vaihtoehdot käyvät vähiin jos kyseisen lauman saalis kirmaan tämän ahman kitaan! Italilaisen näköinen punaiseen mekkoon pukeutunut tyttö, jonka rinnat olivat kuin munkit tiskissä ja hänen espanjalaisen näköinen naispuolinen seuralainen kulkeutuivat tanssimaan kanssani, niin että he katsoivat minua silmiin ja hymyilivät, ja mehän pyörimme! Minä otin punamekkoista molemmista käsistä kiinni, ja vedin hänet miesten keskeltä luokseni ja tanssimme hetken niin. Piti olla tarkkana, sillä miehet blokkasivat minua varsin huolellisesti! Mutta italiattaren näköinen nainen oli juonessa mukana, sillä olimmehan laulaneet hänen ja ystävättrensä kanssa volaren tanssiversiota (minun äänestä kuuli, että laulukieli ei ollut äidinkieleni, mutta kun lauloimme toisemme kasvoihin kyseistä laulua minä kuulin että hän tietää jopa mitä sanat tarkoittivat). Tulipa sitten eräs..afrosuomalainen poitsu (hän oli niin coolio, että hänellä oli aurinkolasit sisällä ja komea lakki!) myöskin mukaan kuviohin, hän laski kätensä minun lanteille ja alkoi tanssimaan kanssani, ja minä otin hänet välittömästi lambadaotteeseen, ja sitten perinteiseen suomalaiseen tango-otteeseen, jolloin me tansimme hartaan näköisinä hetken aikaa. Sitten kun minä yritin saada hänet tekemään pyörähdyksen kanssani, hän luovutti ja meni tyttösten kanssa. Olé!
Sitten olikin aika muutaman pyörähdyksen jälkeen palata sinkkuelämänaisten pariin, jotka ottivat minut ilolla vastaan. Jolloin viritimme piiritanssimme uudestaan. Yrittihän joukkoon nyt eräs ulkopuolinen, ties minkämaalainen nuori mies, mutta hän joutui olemaan melko kirjaimellinen hang around. Kun tanssit lähenivät loppuaan, alkoivat naisista kaksi syleillä minua, ja kiitellä siitä miten hieno ilta meillä oli. Eräs heistä oli huumoriltaan ja asenteeltaan melkein kuin minä, ja se oli nautinnollista, mutta siitä ei sen enempää. Kun tanssimme nuori nainen joka oli budspencerien kanssa kovasti kihnutti itseään minua vasten, ja jos hän oli jonkun heistä nainen, pitää sanoa että omistajuus tuollaisessa baarissa tekee ihmeitä seuraelämälle.Vaikkakin oli sanottava että hän vaikutti hitusen huonotuuliselta jo tuossa kohtaa iltaa.

Maanantai joka tapauksessa, kuin myöskin koko alkuviikko meni hyvin. Sain yllättävän paljon valmiiksi, vaikka pelkäsin että olisin tyypillisessä maanantailukossa, mutten ollut. Mitä nyt olin ostamassa kotimatkalla kaupasta herkkusieniä, ja unohdin ne muina miehinä kassalle. Parkkipaikalla minua alkoi kiroiluttamaan sitten oikein urakalla kun tajusin että mitä oli tapahtunut! Kassalle saapuessani myyjä sanomatta sanaakaan, lähes robottimaisesti kääntyi ja otti vierestään herkkusienet ja ojensi ne minulle. Minä kiitin häntä sanattomasti, otin sienet, ajoin kotiin ja käytin ne makkarasoppaan.