Radio Home Studio - 33 - Sydämistyneesti Sinun...

XeimA: Kik: Kalle
Theme

Segmentti 1.

• Hell Night
• Heartache Every Moment
• Rinnasta puristanut
• Hauska miten vakavat ja vaarattomat tilat ovat melkein samoja tuntomerkeiltään
• Hyödynnetään tämä lähetyksessä!
• 'Voitko siirtää sydänvikaasi pari viikkoa, niin saamme sinulle vapaan ajan?'
• Pakkaset eivät tee hyvää sydämelle: Tutkimus 
  
• Ei nollausta kolmeen viikkoon, mutta miltä tämä tila tuntuisi jos olisi kunnon pelkotilakrapula?
• Keho tottuu tiloihin, ja alkaa toistamaan ne ilman aiheuttajaansa
• Hirvittävä edellinen yö
• Alitajunnan tulkinta tilanteesta
• Acutaan tarkistamaan tilanne ja tekemään raportti (pahoittelut jos firman äänitysluuri saa aikaan laitteiden sulkeutumisen joilla pidetään yllä elintoimintoja)
• Blendi

Fallout: Batteries Not Included

Segmentti 2.

Gonzojournalistinen reportaasi Acutasta!

• Alkuperäista on the road-reportaasia ei pystynyt muuntamaan, joten sisällytän sen toisen tuotantokauden extroihin
• Mutkien kautta kohti määränpäätä
• Sampolan kirjasto ja Tammelan ympäriajo-episodi
• Nuori nainen, jolla vaaleat hiukset, mustat saappaat ja punainen takki kysyy minulta tulta
• Ei pahan hintaiset parkkipaikat, joskin hieman kauempaa
• Miespuolinen hoitsu, joka luuli olevansa Dr. House
• Asiakkaan pitää osata diagnosoida itse itsensä ennen hoitoon ilmoittautumista?!
• Kinaamista vastaanottotiskillä
• Sydänfilmissä
• Miltä rintakarvani näyttävät nyt
• Aftermath
• Liikaa stressiä: eustressi vs. distressi
• Tulipa todettua että ihminen on psykosomaattinen olento

Leviathan: Violent Slaughter

Segmentti 3.

• Covered in Bloodin julkaisu
• Väestörynnäkkö
• Radio Home Studio Ukrainan kuunnelluin nettiradio?!
• (Minun ja) Deathtimen juhlavuosi – bändi täyttää vuoden!
• Downshifting
• Uuden materiaalin työstämisestä
• Carpe diem
• Uutta Tuotetta tuotettu hieman eteenpäin!
• Paradise Lost: Draconian Times 2011 !!!
• Paitakauppa josta saa myös firman kuppia
• Pasilakirjasto
• Katso kaikki ilmestyneet Simpsonit tästä!
• Deathtimen kaikki levyt ilmaiseksi ->
• Seuraavassa lähetyksessä jotain ihan muuta!

Deathtime: Stagger Lee

Helmisutra

Covered In Blood on nyt sitten julkaistu. Sivujulkaisu, sillä onhan se pienimuotoinen coverkokoelma, mutta taas arvioin positiivisessa mielessä tämän julkaisun väärin. Ilmeni että ihmiset olivat odottaneetkin sitä aika innolla, ja päivänä kun se tuli ulos, eli 14.2 klo 14:20, kävi blogissa päälle 100 henkilöä (tulevan viikkon sama keskiarvo jatkui!), ja latasipa heistä moni tuon viikon varoitusajalla ilmestyneen Deathtimen uutukaisen. Pitää sanoa että olin aika innnoissani siitä, ja tyytyväisyyttä täynnä! Vaikka Deahtimen perimmäinen motiivi ei olekaan korkeat luvut ja valtavirtojen vellova suosio, seuraan kyllä innolla lukuja. Ihmisen ei pitäisi kilpailla niinkään toisten kanssa, vaan tämän päivän minän tulisi kilpailla eilisen kanssa, samoin on mielenkiintoista seurata Deathtimen julkaisujen taivalta. Vaikka tämä onkin välijulkaisu, on tämä tuntunut ottavan aika äkäiset lähdöt – se uhmaa jo nyt top 3, paikaa 3.

Soitin eräänä kauniina päivänä narulle, digitaaliselle totta kai, kaikki tähän mennessä kirjoittamani riffit. Pitää sanoa, että kun selailin vihkoa, oli tilanne sama kuin minkä tahansa luonnosvihkoni kanssa, käsialani tai sitten tietyssä mielentilassa ylös kirjoittamani riffin tyngät saivat raapimaan päätäni: Mitä oikein mahdoin ajatella silloin? (olen nimennyt ne niiden televisio-ohjelmien mukaan joita olen katsellut samalla, kun olen rämpytellyt transsissa kitaraani niitä katsoessa - alitajunta saadaan näin vapaaksi, kun tietoinen huomio on keskittyneenä johonkin pisteeseen, tästä syystä improvisoidessa voi tulla kirjoittaneeksi hyvää materiaalia, vaikka se olisi miten tajunnanvirtaa) No, niitä tuli ylös yhteensä 23 raitaa, joista pisin kesti noin 2:30 min, loput lyhyempiä. Päätin jättää suosiolla seuraavaan päivään niiden kuuntelun, jotta korvat olisivat tuoreet. Nyt on sitten edessä seuraavaksi uusien, ja entistä paksumpien kielten hankkiminen – ellei jopa vaijerien (Operation Obliteration, ja sen Spin-off, eli Covered In Blood sessiot olivat kaikinpuolin kokeelliset, uuden laitteiston, soundien ja muun sellaisen sisäänajamista ja samalla tietysti uuden luomista itsessäänkin - kaksi kärpästä jne. siispä nyt on aika ruveta vakiinnuttamaan soundia). Deathtimen kitarasoundi onkin saanut kiitosta, ja ironia, The Deathtime irony, on siinä että tämän taisi saada aikaan juuri se biisi jonka mukaan ottamista harkitsin (näin on käynyt ennenkin!), eli Nick Cave and the Bad Seeds-cover Stagger Lee jonka tuotti paljon hankaluuksia, niin minimalistinen doom-biisi, niin paljon päänvaivaa! Oli Luojan lykky, etten mennyt miksaamaan sen doomjyräkitaroita “hillitymmiksi”, ehkä joka kuuntelee materiaalia esim. Läppärillä voi olla eri mieltä. (Jo ensimmäisenä julkaisupäivänä blogiin oltiin tultu haulla Deathtime + Stagger Lee). Biisi melkein kävisi jopa Deathtimen omaan tuotantoon, sillä jouduin tekemään sen alusta alkaen, koska alkuperäisessä versiossa ei ollut juuri yhtään mitään metallista, joten minun piti käyttää luovuuttani. Hyvä siitä tuli kun keksin tehdä metalliriffiversion biisin pääosin bassolla soitetusta perusmelodiasta. Mainittakoon, että siitä on tulossa nyt uusikin versio, tai pikemminkin variantti.

Olen lukenut kirjaa Marxista ja olen löytänyt mieltä kiihottavia yhtymäkohtia. Marx oli ns. Da Vinci-persoonallisuus, hän teki pääteostaan hieman kuten minäkin. Suurprojektejani – pienempi projekteja olen jo oppinut tekemään jo päivitetyillä strategioilla. Inspiraatio johtaa hyperfokukseen, jolloin töitä paiskitaan tuntikausia, hiotaan mutta ennen kaikkea luodaan! Toinen tila puolestaan on se että ollaan passiivisessa tilassa jossa päiväunelmoidaan, ellei jopa tehdä jotain täysin irrelevanttia – mutta nämä ovat erottamaton pari ja pohjimmiltaan yhtä, jotta niiden lopputulos tulisi ilmi, tulee molempien osasten olla mukana. Tämä on laki. Samoin Marx kirjoittaa kaikista lukemistaan kirjoista muistiinpanoja.

Päivän aloitusrutiinina on ollut ensin tietysti herätä, ja palata tajuttomuuden tilasta tähän maailmaan. Ja vaikka tapa on nyt hieman epäsäännöllistynyt, niin otan juodakseni vihreän teen, samalla kun luen luvun Aristoteleen Runousopista. Vihreä tee onkin hyvä valinta, vaikka tyhjä vatsa ei aina siitä pidä, se on silti hyvä etenkin tyhjään vatsaan koska se imeytyy paremmin ja sen on tutkittu vaikuttavan myönteisesti aivoihin ja torjuvan kroonisia sairauksia. Sitten kun tämä on tehty, teen tiibetiläiset liikkeet, jonka jälkeen meditoin ja teen akupainantarutiinin jossa hieron päkiän tienoilla olevia akupisteitä vastakkaisen jalan kantapäällä – sama tapa olin kiinalaisella jopa 800-vuotiaaksi väitetyllä Peng Shunilla joka harrasti eräänlaista kiinalaista joogaa. Raimo joskus kysyi minulta ohjeita parempaan elämiseen, ja ei ollenkaan ymmärtänyt miksi annoin hänelle ohjeita aamuvoimisteluun “ennen kun menin asiaan”, mutta minä en menekään perse edellä puuhun, ja jos menen niin en ainakaan tässä asiassa! Tämä kyseinen kohta on nimeltään Yongquan-piste, Munuaisten kantapiste. Lisäksi, ikään kuin ilmaisena vinkkinä jonka saat minulta, joka olen akupunktuuriterapiaan perehtyneenä pystynyt ah shi-pisteiden perusteella diagnosoimaan mm. Sydänongelman (tämän aito lääkäri myöhemmin vahvisti!), annan sinulle vielä kaksi pistettä joilla saat energisoitua koko kehon. Eli nämä ovat yleispisteitä jotka kuuluvat moniin hoitokaavoihin. Eli, ensin käsittele Yongquan, sitten piste nimeltä Suuri Virtaus jonka parina käytetään 4 Portin pistettä jolloin Qi ja Veri virtaavat tehokaasti läpi kehon – olet nyt valmis kohtaamaan päivän ja sen haasteet täynnä vitaalia voimaa!

Lukiessani Dharmapummeja minulle tuli mieleen ajatuksia, meditaation puhtaaksi pyyhkimään mieleeni kuin kauniit kukkia: Yleensä länsimaalainen pitää buddhalaisuutta eräänlaisena antiteesinä kristinuskolle. Minä en. Minulle se on psykologiaa ja filosofiaa; sitä minkälaiseksi sen perustaja sen osoitti. Erona ateismiin on Jumalan olemassaoloon kantaaottamisen suhteen korkeintaan sen välttäminen, toisin kuin ateismi joka ottaa erittäin jyrkästi ja fundamentalistisella asenteella siihen kantaa – aivan kuten uskonnot! - Mutta etsiessään vapautta hylkäämällä Jumalan, hän hylkää samalla perimmäisen minänsä, ja käytännössä tunnustaa olevansa lihasta sattumalta punoutunut robotti. Tämän pelin palkintona on automaattinen itsensä imarteleminen, ja nousu kaiken tiedon yläpuolelle: "Minä kohtaan ja totean elämän kylmät faktat, te muut haette lohtua....". Buddhalaisuus ei ota kantaa Jumalan olemassaoloon, tämä käsitys johtuu osin länsimaisesta antiteesismistä, osin siitä että kyseessä on samalla hinduprotestanttinenkin liikehdintä – Buddhan 10-14 hiljentymistä sisältävät hiljentymisen Jumalan olemassaolon kysymyksen kohdassa. Joku voi päätellä että tämä on kieltäminen, mutta se kertoo enemmän päättelijästä, mystikko tosin pitää tätä enemmänkin Jumalan olemassaolon myöntämisenä. Se on negatiivista teologiaa, jossa Jumala pyritään määrittelemään negatiivisten attribuuttien kautta. Esimerkiksi, ei tulisi sanoa, että Jumala on olemassa olemisen tavallisessa merkityksessä — sen sijaan voimme turvallisesti sanoa vain, että Jumala ei ole olematon (joka muuten epäilee tätä mahdollisuutta, on hänen syytä kysyä itseltään miksi Dipankara Buddhan kerrotaan olleen hiljaa kun häneltä kysyttiin onko olemassa varma täsmällinen opetus, jonka voi välittää kaikille eläville olennoille - kiistikö hän buddhana Dharman?).  Eli Jumalasta voi lopulta vain tietää sen mitä Hän antaa uskovan tietää, tällöin ilmoitus on välttämätön ja omakohtainen suhde vasta se kuuluisa “henkilökohtainen suhde” - kuin rakas joka viimein paljastaa itsensä rakastajalle. 

“Kirjojen kautta etsitään Jumalaa; meditaation kautta Hänet löydetään”

-  Padre Pio

Nämä kysymykset nousivat mieleeni kun luen meditaation, tai minun tapauksessa kontemplaation ja + 5 tiibetiläisen liikkeen jälkeen Jack Keroucia, jonka Dharmapummeissa tätä kysymystä käsiteltiin myös – ei tässä muodossa tosin. “Tänään nukun sikeästi ja pitkään ja rukoilen tähtien alla Herraa, että hän antaisi minun löytää buddha-luontoni, kun buddha-työni on tehty, aamen”. Onkin muuten jännä, että minä meditoin ehkä enemmän kuin monikaan joka kutsuu itseään buddhalaiseksi. En oikein tykkää siitä miten buddhalaisuus tuntuu istuvan nykypäivän humanistis-sekulaariin henkeen, tai sanotaanko, hengettömyyteen, sanaleikkisästi. Mitä tulee sekulaarisuuteen ja uskontoihin, sanon nyt tähän samaan syssyn että Islam puolestaan on suufilaista liikettä lukuunottamatta pseudohengellinen uskonto. Islamissa ei ole käsitettä maallinen. Se on varmaankin juuri siksi viherpunaisten sekularistien suosiossa, koska kumpikin instanssi on on ulospäin “rauhan” tai “suvaitsevaisuuden” asialla, mutta luonnoltaan säälimättömän totalitaristisia.

Tuosta Islamista tulikin mieleen taas jo käsiteltävissä oleva aihe. Mitä yhteistä sillä on Dharmapummien kanssa? Ok, minä kerron. Al-Halladz tuli ristiinnaulituksi, kun diggaili suufien tapaan enemmän Jeesusta kuin Muhammedia, ja sanoi “Minä olen totuus” - mikä nähdään aika röyhkeänä väitteenä. Väite on kuitenkin panenteistinen. Sen kautta voidaan selittää myös Dharmapummien ristiriitaiset, eksaattiset julkilausumat, kuten että hän olisi Jumala/Tyhjyys. Se merkitsee siis sitä, että Jumala on ainoa tosiolevainen ja muu on olemassa illusorisesti ja vain koska Jumala on, täten yksilö vaikuttaa olevan pilkkaaja, mutta onkin ylistäjä.

“Näyn ja toiminnan aikana tiesin täysin varmasti ihmisten sairastuvan siksi, että he käyttävät fyysisiä mahdollisuuksia rangaistaakseen itseään itseohjautuvan jumalaluontonsa tai Buddha-luontonsa tai Allah-luontonsa mukaisesti – tai millä nimellä Jumalaa halutaankin kutsua – ja sillä tavalla kaikki toimii itsestään...”

- Jack Kerouac

Tyhjyys voi olla hieman huono nimi, illusorinen on minusta parempi. Tyhjyyttä käsittelin Deathtimen esikoisalbumin biisillä Deathtime, joka on moniulotteinen kappale, joka kuvaa kaiken ja yksilön katoavaisuutta ja tyhjää luonnetta myös. Erinomainen nimikkobiisi ja teema-albumin päätösraita. Lue koko tarina tästä.

“Se on tyhjä, kaikki on tyhjää, asiat ilmestyvät vain kadotakseen, kaikki mikä on tehty, täytyy purkaa, ja se täytyy purkaa pelkästään siksi, että se on tehty!”


“Ja asiat ovat tyhjyä siksi, että ne ilmenevät, te näette ne, mutta ne muodostuvat atomeista, joita ei voi mitata eikä punnita eikä saada kiinni, jopa typerät tiedemiehet tietävät nykyään sen verran, ei ole olemassa mitään niin kutsuttua perimmäistä atomia, joka voitaisin löytää, asiat ovat vain tyhjiä muodostelmia jostain, mikä tilassa näyttää kiinteältä..”


“Sinun mielesi luo appelsiinin näkemällä sen, kuulemalla sen, tuntemalla sen, haistamalla sen, maistamalla sen ja ajattelmalla sitä, mutta ilman mieltä appelsiinia ei voisi nähdä eikä kuulla eikä haistaa eikä maistaa eikä edes havaita. Appelsiinin olemassaolo riippuu sinun mielestäsi! Etkö ymmärrä? Itsessään se on olematon, mielen tuotos, vain mieli näkee sen. Toisin sanoen se on tyhjä ja hereillä.”

- Jack Kerouac

Kuten Dharmapummeissa ilmenee, että hetkenä jolloin astuu “sisään” todella palaa jollain tasolla lapsuuteen, on raikas, pirteä ja tuore olo. Havaitsee maailman ja etenkin luonnon ympärillään (summers and winters, emerging gracefully!). - Kuin ensimmäistä kertaa: “Onko tuo aina ollut tässä?!”

“Seurasi varhaisia kevätaamuja onnellisten koirien kanssa, unohdin buddhalaisuuden ja keskityin olemaan iloinen; tiirailemaan pikkulintuja, joita kesä ei vielä ollut lihottanut; haukottelevia koiria, jotka melkein popsivat dharmani suihinsa; aaltoilevaa ruohikkoa, kotkottavia kanoja. Kevätöitä, jolloin harjoitin dhyanaa pilvisen kuun alla... Päivät kuluivat, kuljin haalareissa, en kammannut hiuksiani, ajoin partani harvoin, seurustelin vain koirien ja kissojen kanssa, elin onnellista lapsuutta jälleen.”

- Jack Kerouac

“Totuus on pikemminkin se, että minä olen saanut nuoruuden iässä, jolloin useimmat muut alkavat sopeutua siihen että se on ohi. Nuoruus on jotain, mitä meillä on aihetta toivoa niin kauan kuin emme ole saaneet sitä, ja riippuu meistä itsestämme, tulemmeko pettymään. Vuosien osaltahan me kaikki saamme nuoruuden, kun lapsuus on ohi. Mutta sitä valoisaa, sinisilmäistä nuoruutta, josta kansankorkeakouluissa luennoidaan, me emme koskaan saa, eikä kenelläkään ole ollut sitä. Me petymme ja tunnemme itsemme petetyn, kun sitä ei tule. Nuoruusvuodet ovat itkua ja epätoivoa. Myöhemmin tulee parempi, jos pääsemme selville korkeakoulupetoksesta emmekä jatkuvasti tunne itseämme petetyiksi. Nuoruuden me voimme pakottaa eloon, kun olemme puolensataa vuotta vanhoja. Mitään me emme saa kamppailutta, mutta kamppailu voi myös antaa meille paljon enemmän kuin ennakolta uskomme.”

- Aksel Sandemose

"Ihminen on sisällä jumalanvaltakunnassa kun hän on sisällä "elämässä": elämässä. Jumalanvaltakunta ei merkitse muuta kuin täysipainoista elämistä, myöntämistä, antamista, rakkautta, ennen kaikkea riippumattomuutta ja itsenäisyyttä."

- Pentti Saarikoski

19:14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta."

- Matteuksen evankeliumi

17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.

- Luukkaan Evankeliumi

Myös tämä päähenkilö käy takapihallaan meditoimassa, vieläpä männynjuurella. Sama tapa on ollut minullakin, kun käyn “takapihan” metsälammen rannalla aamuisin (en tosin talviaikaan) suorittamassa qigongin – joskin nyt tuo meditatiivinen päätös on jäänyt, mutta alkuvaiheissa sitä tapahtui.

Muistankin vielä miten silloin luin Timanttisutraa, joka aamu, jonka jälkeen menin qigongille. Ikkuna oli auki, tuuli joka oli kesä humisi ulkona olevissa puissa, autot olivat aallokkona hieman kauempana, tämä kaikki tuli sisälle asuntooni avoimesta ikkunaräppänästä. Join jasmiinilla maustettua vihreää teetä, ja olin hyvin viisas.

Kuulostan muuten ehkä Charlie Mansonilta joka puhuisi the Beatlesista, mutta Dave Lindholmin kokoelma “Isokynä Lindholm” on esoteerisen ekstaasin soundtrack.

Toinen kirja jota luen on Veikko Ennalan novellikokoelma, Elämään Tuomittu. Luin juuri kohdan: Kyttyrä. Se on pienoisromaani melko vastenmielisestä kyttyräselkäisestä miehestä joka murhasi vaimonsa. Luultavasti Rauno Repomiehessä on vaikutteita tästä henkilöhahmosta, seuraavassa katkelmassa “Kyttyrä” ajattelee vaimoaan: “Varmaan hänkin, jos kuolisin, näyttelisi surevaa leskeä ja ehkä surisikin ja kulkisi ympäri musta harso hatussa. Mutta jo seuraavalla viikolla hänkin hyssyttäisi toisen kanssa. Siellä he kiemurtelisivat minun jäljiltäni vielä lämpöisessä vuoteessa, nuo kaksi hirttämätöntä, intohimon pauloissa vikisten ja kitisten. Piru periköön, sen he tekisivät jäseniään sätkytellen ja pullistellen kiimassaan sillä aikaa kun madot kaluaisivat minun kalloani. Ehkä ripustaisivat peilinkin läheisyyteen siitä sitten itseään ja toisiaan tähystelläkseen.” [Toinen kiinnostava seikka on se, että juuri näihin aikoihin lehdessä pyöritellään murhaa jossa poliisi murhasi vaimonsa, siinä on joitakin yhtäläisyyksiä tämän stoorin kanssa]


Ehkä kerroin tästä jo aiemminkin, mutta tämä, jos jokin vaikuttaa erittäin vierailemisen arvoiselta tapahtumalta. Kysyin Xeimian Chroniclesin “kirjeenvaihtajalta”, eli eräältä teutoonineidiltä hieman tietoa Bochumista, hän antoi minulle vinkkejä lentoja, hotelleita ynnä muita ajatellen. Tuosta saisi melko kultaisen Erikoisraportin! Tietysti todennäköisempi tapahtuma lienee Slayerin ja Megadethin yhteistapahtuma.

Radio Home Studio News!

Served hot 'n' nasty - fry it up...

Radio Home Studio - 33 - Sydämistyneesti Sinun...

Sisältää mm.
- Harvinaisia, ja varhaisia demoja ja ensilevytyksiä artisteilta kuten Chris Barnes ja Peter Steele
- Maistiaisia Deathtimen viimeisimmältä julkaisulta
- Gonzojournalistisen iskun Acutaan
- Ja paljon muuta..

Covered In Blood

Lataa Nyt Ilmaiseksi (klikkaa nimeä alhaalta, sitten "Click here to start download":)
Download Now For Free (click name below, and then "Click here to start download":)


Covered In Blood

Liner Notes

"Hippies can't stand death metal"
- Eric Cartman

Tracks 1 and 6 are "hifi" and are originally recorded in the Operation Death Metal Hero Sessions. And tracks 2-5 are "lofi" and recorded in the Operation Obliteration Sessions, which later formed the spin off sessions, aka. the Covered In Blood Sessions (or "Fruits of Charlie's Procrastination”)

So if production was experimental, so were the music (besides it was plain reckless!). These are Deathtime versions in general, not 1:1 copies of the original song (if you are looking for those, go and watchthe Idols or shit like that). Yet song like Stagger Lee were even more experimental even on Deathtime's scale (more about that later on).


Covered In Blood is not as much a “cover album”, as it is a cover compilation. Since there are songs from two different sessions, which may differ in styles, even more in general production. I'm pretty sure you can hear it. Otherwise all songs that are covered here, fits well in, since they got pretty bloody, sinister and deprived themes.

Reason I did some experimental lofi stuff can be read here: (finnish only) and shortly in english I just say that I've been always little curious about it, and even I'm not any how involved into black metal scene it was a genre of extreme metal which used it (logically). More info here:

Lo-fi techniques are espoused by some genres outside the indie rock world, particularly by black metal artists, where the very low-quality of the recording has become a desirable quality, said by fans to convey a rawness and depth of feeling otherwise unattainable. Some fans deliberately seek out extremely lo-fi concert bootlegs, such as the Dawn of the Black Hearts, which are of very low quality.

Source: http://en.wikipedia.org/wiki/Lo-fi

The black metal genre embraced the lo-fi idea during the late 1980s and early 1990s as it strived to distance itself from pop music. Most bands recorded their albums on extremely low budgets, using four-track recorders and any other equipment they could use. The greatest example is the Darkthrone album Transilvanian Hunger, though almost all of their albums have an intentionally "lo-fi" sound quality. The band started as a clean , well produced technical death metal band before evolving their style and almost singlehandedly producing the low quality production style that would become common place in the black metal scene. Varg Vikernes of Black Metal band Burzum was also known to purposely use extremely lo-fi recording techniques on his albums. On the album Filosofem, Varg was said to have intentionally asked a local store for the cheapest microphone they had, and they sold him a headset, which he used to record vocals on the album. For guitar he was said to have used a distortion pedal to drive a stereo receiver, which made the extremely fuzzy, buzzing guitar tone found on the album. The term "raw" is generally preferred to "lo-fi" in black metal circles.

Source: http://en.wikipedia.org/wiki/Lo-fi_music

1. 1 000 000

Nine Inch Nails (Trent Reznor) is one of  most inspirational bands for Deathtime.. So these two songs (this, and LITS) that originally appeared on Deathtime's self titled debut (LITS on DELUXE version) are natural choices for this compilation.

This blasting version from already fast and heavy NIN song were made for the first Deathtime's album. It suited well for its style, and now it opens this opus with a blazing rage, that brings you sort of anti-heroism like it was going out of style.

2. Matti

Blackest of black humour, a song about man called Matti who lives in a (small) hut, has a cancer and blood in his shit (this is how Deathtime interprets an “epic metal”). This and Stagger Lee were legendary songs that I introduced to my friends back in a day, who all liked them both (sickos). So did I, and since both fit rather fine into this project because of the're both so sinister and deprived. Deathtime's new staff member, Elsubeth Bathory said that this was an excellent version (and her favourite band is CMX!).[Other Deathtime Crew member, J, said he liked this entire work as a whole and cheered: "Way to go" - you can see their work included in the Covered In Blood cover booklet!]

3. Stagger Lee

This one was certainly the most experimental song in this compilation.

Charlie weren't sure (especially about this version) if he should include this in at all, but what the hell, Deathtime is a brutal underground death metal band, so it will deliver bizarre stuff too. This song is the first doom metal song for Deathtime, but also an avantagarde metal song as well. Mixing of this song is very heavy, loud and almost fuzzy, so if you have small speakers it will sound pretty rough (they will explode, they wont make it, it is a bulldozer raping a water melon I tells ya!), yet if you have bigger ones with some good bass (and equalizators like "loudness" or "rock) it'll be at its finest. Funny how this track unites hifi-industry and lofi production, talking about irony!

4. I Wanna Be Your Dog

Iggy Pop And The Stooges played it as a proto-punk-song, then from that evolved punk, and from that hardcore, and from that death metal so this is like a full circle! And yes Watson, Deathtime did it. Thank you very much! And for the record, this was The First cover song made in the Obliteration Sessions, and it was intended for the Obliteration EP – just before things got blown out of proportion.

5. Mommy, Can I Go Out And Kill Tonight?

When Deathtime got started, about a year ago (soon), one very inspirational band was The Misfits, and especially their first album. Its production and raw pioneering music gave a nice inspirational atmosphere to do music. So in the middle of Obliteration sessions Charlie bought tickets to the Misfits gig and was thinking: Why haven't I ever even thought of covering their music?! This song is excellent for Deathtime to cover – name, music, lyrics, etc! This cover propably has the most fastest growling vocals ever heard - and they were taken in on one take! And why not, this version is very, very angry, going in for the kill!

6. Lights In the Sky

So if the NIN song started this compilation with a bang, so doest it end it too in gentle darkness. This is pretty different from the rest. This uses recitation (or recitative chanting) as vocals, not growling nor singing (recitation is used in the mid-part of Stagger Lee as well, yet in more theatrical and avantgardish way). That vocal style is a remnant from Charlies return to music. He did a spoken word piece for Margin Of Safety's Best Possible Weather album – find it here And also his other musical projects were more artistic, recitation 'n' ambient, non- / post-rock kind of projects (he actually recorded one of his poems Mantis in finnish, with Raimo aka. DJ Gutter who is working with audios for future Deathtime projects). Before that he used to play different instruments with bands or individual musicians about ten years earlier (guitar, keys and bass – that in the Doors cover band!). So you'll hear both influences in Covered In Blood. This track also has lots of  Operation Death Metal Hero Sessions signature effects like binaural tones and sitra drones (like herr Huuhtadorfen said, it had an euphoric sounds entwined with that good ol' extreme brutality), which haven't been used in later Deathtime releases.

Oh, I almost forgot...

Official Deathtime Fan Gear/ Viralliset Deathtimen Fanituotteet.

Radio Home Studio - 32 - Delirium For My Valentine

Intro
Tunnari
Fallout: Rock Hard

Segmentti 1.

• Avaus: lempiasioitani
• Nautin olutta, ja aloittelen punaviinin tynkää
• Covered In Bloodin yllätysjulkaisu!
• Sisällöstä
• Bändeistä Deathtimen coverlevyllä
• Valintojen syistä
• Nuoruus Sontiolahdessa (ei hyvä alku nuorelle deathmetallistille)
• Luominen on iloinen lahja
• Biisit kahta eri soundimaailmaa

Deathtime: 1 000 000

Segmentti 2.

• Muutama viini mennyt biisin aikana -_^
• Juontaja viineissään [joku voisi sanoa: ja sen voi kuulla]
• Katri Helena-kysymys: syväanalyysi
• Douchebag?!
• Salaliittoteoria
• Pahapoikasyndrooma
• Johtopäätös: Käytän playboytaitojani Paula Koivuniemeen!

Margin Of Safety: A Man With A Plan

Segmentti 3.

• Kammottavassa krapulassa!
• ...jo toista päivää (eka päivä vuodepotilaana)
• Rutiinikeikka meni yli
• Herääminen iltapäivään
• Oikopäätä oksentaan
• Verta?!
• Äänitykset vaarassa jos kurkusta tulee verta
• Epätodellinen olo
• Pamahti yllättävän kovaa päähän, miksi?
• Väärä juoma pöydältä-teoria
• Oudosta tytöstä joka pamahtaa mukaan sivukujalta...
• Mies tarjoaa naiselle = huono diili
• Sunnuntainen räiskiminen Ale Barissa (Baarissa ammuskelu on rikkaus)
• Saluunatappelun säädylliset ja hyvät säännöt
• Tuleeko Aleen saluunamalliset ovat vaiko metallinpaljastimet?
• Kutsuvatko Alen mamut meikäläisiä "gringoiksi?"

(Huom. Segmentin lopulla "nauha hyppii" teknisistä vaikeuksista johtuen - pahoittelut, biisi tosin pelaa 100%)

Razorblend: Proudly Towards Tragedy

Alea Iacta Est

Raimolle pohdin laittavani viestiä lauantaina jolloin en mennyt rientoihin, en edes elokuviin sillä Machettea en sieltä enää löytänyt.  Tyyliin: "Oletko kotona tänä viikonloppuna, vaiko riennoissa? Mikserijuttuja you see; white, single male, uncut but hung, with a mixer looking for company”.

Mahassa aggressoivat habanerot - jestas mitä pikku paskiaisia ne ovat! Mutta, Freight Train Fire Bluesin (tuttu Obliteration EP:ltä) akustisen version ekat kunnon luonnokset on nyt "narulla". Pientä soundien ja mikitysten testailua vielä, niin eiköhän tämä tästä. Erittäin kiintoisa projekti. Ja sähköskeba ei ole vieläkään kunnossa...vaan auki ja vika jemma nimisessä piilopaikassa, vieläkin
Sitten pitäisi varmaan käydä katsomassa erästä salaista, mutta ehkä tulevaa kuvauspaikkaa Deathtimen kuvauksia varten.

Tämän kauden inspiratsioonimusiikkina on edelleenkin tietysti Massive Attack, mutta myös Paradise Lostin Draconian Times-levy (oikeastaan tämä on kestosuosikki mitä tulee kevät-talveen), ja wanhan bluesin kokoelma jossa on pääosin akustisia delta-blues-biisejä. Mikä tästä tekee miellyttävästi polttelevan kokemuksen (eri tavoin kuin habanerot kulkusissa), on se että Paradise Lost on jostain syystä päättänyt lähteä heittämään Draconian Times-kiertueen! Jestas, eräs mitä niin kaipaan bändeiltä on tuo wanhojen hyvien aikojen fiilistely, ja nyt se olisi käsillä. Lähin sijainti taitaa vain olla keskieuroopassa, että saapahan nähdä sanoi kätilö.

Viikonloppuna en lähtenyt viihteelle, en nauttinut mitallistani viiniä enkä tehnyt paljoa muutakaan. Lauantaina tein ennätyksellisen jumittamisen sisällä aamusta iltaan, päivä vain meni ohitse. Sunnuntaina tein siirtoja projektien suhteen, ja uskon että tein läpimurron Stagger Lee:ssä, mikä on hyvä koko projektin kannalta (se biisi on tuon projektin riippakivi, jonka harkitsin jättäväni pois, mutta Matin kanssa se on välttämätön tribuutti menneille ajoille kun nuo biisit ilahduttivat meitä kovin). Ei kun lauantaina kyllä vedin ensivedokset akustistesta versioinnista biisiin Freight Train Fire Blues – se on lupaava, ja oikeita mikityksiä etsiessäni tulin sattumalta törmänneeksi säätöön josta voi olla myöhemmin hyötyä. Se, että saanko Freight Trainin alkuperäisversiota koskaan remasteroitua, onkin eri juttu ja siitä ei nyt enempää. Sunnuntaina lisäksi hemmottelin itseäni krapulattoman aamun kunniaksi Runebergin tortuilla ja kahvilla, paitsi että minulla ei ollut ensiksi mainittuja ja niinpä seuraava tunti meni siinä kun ajelin ympäri itätamperetta, päättäväisesti, mielessäni Runebergin tortut joita ilman en palaisi. Löysin kalliita ja kuivuneita Prismasta, saivat kelvata. Söin ne lukiessani Dharmapummeja, ja Veikko Ennalan novelleja. Minun on tehnyt mieli lähteä vaeltamaan johonkin luontoon eväiden, ehkä yöpymistykötarpeidenkin kera, nyt kun olen lukenut kirjaa Dharmapummit. Ehkä voisin ottaa muistiinpanovälineetkin mukaan?

Aurinko, tervetuloa takaisin! Ostin tästä innostuneena habaneroja, joten odotamme aftermathia jännityksellä sillä jo norien jälkeen oli mm. silmät, naama ja munat liekeissä (munien kuopsuttelu virkistää miestä henkisesti). Samoin, palautin kirjastoon Pahkasikakokoelman, ja lainasin Aristoteleen Runousopin - tässä ei ole mitään ristiriitaista, vaan se kaikki tukee minun paradoksaalista, mutta valloittavaa henkilöäni.

(Huom. Deathtimelle tavanomaiset "antisoolot" edustavat mitä puhdasoppisinta aristoteelista Περί Ποιητικής-teoksen oppia. Se edustaa eräänlaista maalailevaa väliosiota, mikä on säädyllisen ja hyvän tavan mukaista. Näin ollen Deathtimen fanit eivät ole vain rajun metallin asiantuntijoita, vaan he myös ovat todellisia intellektuelleja sekä klassisia runoilijoita! Ei vain rajuinta, brutaaleinta ja innovasiivisimpaa death metallia, vaan myös sivistävintä. Kiitos, kiitos oikein paljon ja kiitos)

Taidan suosiolla muuten tehdä habanerojen kanssa niin, että kun alan askarrella maailman herkullisimpiin lukeutuvan chili con carneni parissa, että öljyän käteni ja sitten pippurien käsittelyn jälkeen pesen ne astianpesuaineella. Nimittäin juttu on siinä, että nuo myrkyt ovat rasvaliukoisia..siksi voi vähän poltella vaikka peseekin käsiä sano!

Nyt, pidän viikonloppua joka on täynnä kevääntuloa, luovuutta ja pidättäytymistä viihteestä (eli niitä kertoja kun kaikki muut menevät, itse ei mene, ne ovat niitä kertoja). Perjantaina sähkökitara tuli viimein kuntoon. Sitä kuljeteltiin ympäri kaupunkia, availtiin, kolvattiin ja melkein käytiin vielä vahvarikin kimppuun, kunness sitten Miguelos Miguelos Miguelos keksi vian olevan johdossa, jonka hän myös osaavana roudarimiehenä pisti tuossa käänteessä kuntoon! Luojan kiitos ei ollut suuremmasta kyse ja nyt se taas mouruaa ja murisee! Lauantain olen tehnyt Operation Obliteration Sessioiden jäänteistä biisiä, se on melkein jo kokonaan kirjoitettuna ja lähes myös sovitettuna. Sen lisäksi että minun piti tehdä minuutin mittainen death ambient-sikermä, siitä venähti epähuomiossa 8:30 mittainen kolossaalinen hirviö. Siihen olen samplannut "ääniä Helvetistä". Legendan mukaan Siperiassa porattiin 6 kilometrin syvyyteen, ja jostain syystä sinne laskettiin myöskin mikrofoni, ja tämän tuloksena saatiin kuulla ääniä jotka muistuttavat tuskahuutoja jossain infernaalisessa hallissa. Pitää sanoa etten itse tähän usko, ja onpahan se myös urbaaniksi legendaksi ristitty, mutta kyseessä on silti niin legendaarinen tapaus että minun oli suorastaan pakko käyttää se. Biisin työnimenä on Tartaros. Miksi en usko siihen, johtuu siitä että alkuperäisteos eli Raamattu ei väitä että Helvetti, kuten me sen tunnemme olisi maan sisässä, vaan Kadotus eli Tulinen Järvi on 2. kuolema, jossa vastoin yleistä luuloa emme suinkaan ole ikuisuutta, vaan konteksti viittaa kuolemaan ja rangaistukseen ja "vaivata"-sana jota käytetään Raamatun käännöksissä puolestaan viittaa kantasanaan jolla tarkoitettiin hiomista, esim. kullan koettelua jotta sen voisi tunnistaa halpametalleista. Samoin "iankaikkisesta iankaikkiseen" olisi parempi kääntää muotoon: "aikakaudesta aikakauteen". Voisi sanoa siis että: Hioutuu (pois) aikakaudesta aikakauteen. Eli kyseessä ei ole huono iankaikkinen elämä, kyseessä on pikemminkin kuolema jossa on rangaistus samassa, ehkä se jolla on paljon kuonaa eli pahuutta täten on siellä pisimmän ajan? Erittäin selvältä vaikuttaakin seuraava viittaus:  

3:12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
3:13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
3:14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
3:15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

Muutoin sitten olen tänään syönyt hyvin, tiskannut ja käynyt kaupoilla. Minun piti ostaa Rymy-Eedamin herkkua eli ryynimakkaraa (tuliaisiksi), mutta Natsimarketin lauantaipäivät olivat ilmeisesti huijausta, tai menneet kuin kuumille kiville: yhtäkään alennustuotetta ei näkynyt! Siellä minä pyörin korin kanssa, ja jonot olivat niin hirveät että en edes viittinyt sipulipussia ostaa jonka sentään olisin sieltä voinut itselleni lunastaa (jotta voin tehdä itselleni perunoita ja murusoosia, se on harvinaista herkkua sillä arkena en juuri hiilihydraatteihin sitten koskekaan). Vaan tein minä toki muutakin tuona kauniina lauantaisena ajeluhetkenä, kävin katsomassa kuvauspaikkaa, yhtä niistä. Nyt tiedän suunnilleen miten sinne mennään. Pohdin sinne mennessä että läheisen grillikioskin pihassa messuan miten olen kuvauspaikkaa hakemassa, ihmisten katsellessa minua suu auki ja silmät lasittuneina, toistelen: "Kuvauspaikka.. minä olen etsimässä kuvauspaikkaa..".Ihmisten poistuessa epäuskoisina eri suuntiin jään katselemaan ympärilleni voitonriemuisena. Lähellä kuvauspaikkaa.

Niin, ja se olisi sitten sunnuntaina uuden Radio Home Studio-lähetyksen paikka, ja maanantaina Covered In Blood-cover-levyn julkaisu. Pakko se oli pistää pihalle, vaikka hirveää hiomista sen kanssa oli loppuun saakka. Kyseessä on ennen kaikkea cover-kokoelma, ei niinkään cover-albumi, sillä materiaalia on kaksista eri sessioista ja versioinnit ovat lisäksi paikottain (miksauksia myöten) kokeellisia. Eli niin hifi- ja lofi-tyylisuuntia löytyy. Ehkäpä kokeellisin on biisi Stagger Lee, joka on ensimmäinen Deathtimen julkaisema doomistelubiisi, jossa myöskin on avantgardinen väliosa josta en nyt sano enempää. Miksaus taas on erittäin raskas, metallinen ja äänekäs (särö ei vain murise, vaan paikottain jopa törisee kuten kunnon doomissa kuuluukin) voi olla että huonoimmissa kajareissa (etenkin pienemmissä) se tulee kuulostamaan aika karulta, mutta lopulta päätin jättää kaikista mahdollisista versioinneista tälle välijulkaisulle sen kaikkein kokeellisimman. Niin, ja kokeellisesta puheenollen, tuleva 32. RHS:n lähetys myös taitaa mennä siihen kategoriaan, olin nimittäin melkoisiin sfääreihin nousevassa hutikassa tehdessä sen kahta ekaa segmenttiä, toisessa teorisoin itsestänsä Katri Helenasta ja siitä mitä olen kuullut kerrottavan, kolmannessa segmentissä puolestani olin kuin maani myynyt, sillä minua vaivasi hirmuinen kohlemo. Mietin että voiko lähetystä pistää tuossa tilassa menemään pihalle, mutta ajattelin että pistetään nyt, saapahan yleisö hieman viihdettä. Kuten lähetyksen alussa enteellisesti sanon, on minusta korkea aika juontaa lähetys pienissä sievissä.

Kun saavuin autolle oli sen tykönä juuri mielipuolinen parkkipirkko, ammattikunnalleen ominaisella tavalla mies hymyily hölmistyneenä, tyhmän näköisenäkin voisi sanoa. Olin tullut juuri kreivin aikaan paikalle, mielessäni oli koko kaupunkipyrähdyksen aikana pyörinyt että nyt kannattaisi mennä kellon mukaan, ja intuitio oli pitänyt paikkansa. Riivattu intuitio on taas huono, ...Of Evil Forebodings joka on Deathtimen biisi, kertoo tästä ilmiöstä (tai, kuvaa sitä, kyseessä on ekan albumin intro joka on instrumentaali), siinä pahat aavistukset ovat jatkuvia ja uhmaavia – tuntemuksia että jotain pahaa tapahtuu, vaikkei oikeasti niin kävisi. Sellainen ei ole hyvää intuitiota.

Maanantaina sulkiessani Violetin kirjan, laskettuani miten monta sivua minulla on sitä vielä jäljellä ns. Joka aamuista luettavaa. Sanoin mielessäni 12 kpl – ja samalla hetkellä alkoi ulkona soida klo 12 aikamerkki. Kun sitten torstaina olin viimein lukenut sen, tai menossa viimeisiin sivuihin, oli Valon päivän aamu. Kirjan aihepiirinä oli mystiikka ja sisäinen valo. Merkilliset ajat.

Uniongelmat ovat vaihteeksi täällä. Liekö taas tuo valon lisääntyminen syynä että erityisen herkkä sisäinen kellokoneistoni tapaa seota. 'On akrobatiaa herätä pimeään aamuun/ nukahtaa valoisaan iltaan' – tiätsä? Toisaalta se voi olla luovaan aikaan sopiva hyperfokus joka ei anna rauhaa, vaan alitajunnan kanssa pyörittelee ideoita päässäni. Tai sitten vain sekoitus näitä kaikkia, ja siten ylitsepääsemättömän tuntuinen ongelma. Hankalinta on se kun pitäisi keskittyä väsyneenä, jolloin piristyy juuri kun asettuu sänkyyn, mutta väsyy heti kun tekee jotain muuta. Erityisesti jos teen editointihommia, joita nyt on tullut tehtyä, on se jo raivostuttavaa! En voi voittaa tätä peliä, tai tämä ei ole edes peli, tämä on rienausta! Naiset ovat näinä aikoina alkaneet nähdä minusta sanojensa mukaan unia. Toiset "hämäriä" joita eivät sen paremmin siltä erää suostuneet julkilausumaan, toiset näkivät minusta jamesbondmaisia (tästä asiasta mainitsin asianomaiselle) action-elokuvaunia. Molemmat hyviä valintoja yön viemiseksi pois.

Tunsin mielihyvää ja ajattelin elämän olevan ok, kun olin palaamassa shoppailemasta, toisessa kassissa kirjalähetys, toisessa puvuntakki jonka sittenkin löysin. Näin shoppailee wanhan ajan herrasmies, retroseksuaali joka tuntee uudetkin temput. Liikkeen myyjät olivat erittäin tylyjä, mutta jo ruokakaupassa pieni ja hyvin kaunis neiti palveli minua kuten pitikin. Tulomatkalla sävelsin päässäni biisiä Noir eteenpäin, tai sen väliosaa. Palaset loksahtelivat kohdalleen, ja siitä ilostuneena askelma kaupungilla oli kevyt minun ihaillessani sen arkkitehtuuria ja ajan hampaan jälkiä.

Viimein saapuneella Type O Negativen Dead Again-albumin Limited Edition digipagilla (CD+DVD) oli niin Xeimian Chronicles-blogin värit, kuin myös Deathtimen, ja DVD:n haastatteluosuudella puolestaan oltiin käytetty Radio Home Studiosta tuttua fonttia. Aikas hyvin, eikö? (Ja kuten näkyy, niin tämä kyseinen fonttihan nyt ei ole mikään timesnewromani).

Radio Home Studio News!

Getting it on, hot and bothered, Radio Home Studio - 32 - Delirium For My Valentine

Surprise Release On 14.2 !

This time Deathtime has slaughtered songs from Nick Cave and The Bad Seeds, Nine Inch Nails, Iggy Pop and many others! Check it out on Valentine's Day.. make it memorable..

While waiting, why don't you download earlier Deathtime releases for free?

Eponymous debut album:
Deathtime: Deathtime

And highly successful follow-up EP:
Deathtime: Obliteration EP

PS. Paidat ovat jo nyt saatavilla (klikkaa nimeä, niin pääset kauppaan tarkastelemaan paitaa tarkemmin)!


Pitkähihaisessa 5€ alennus koodilla: TOP50

Saatavilla myöskin lyhythihaiset mallit, kuten:
"Luomu"

"Retro"

Syntymäpäivät: Jälkimmäinen Osa

Toinen osa puolestaan oli siinä kun menin viettämään syntymäpäiviäni perheeni kanssa – ja lähisuvun niin sanotusti. Menin paikalle arvovaltaiseen tapaani hieman myöhässä, mutta ehkä se ei haitannut sillä minulla oli pätevä syy (etsin tuotavaksi Antero “Karvainen Sika” Reuhkalle ryynimakkaroita, sillä minun juhlissani eivät edes koirat jää ilman tarjoiluja). Kun saavuin paikalle, oli koko asunto pimeänä, ja kuinka ollakaan kun avasin oven, ja vielä toisenkin oven ryntäsi pimeästä Antero Reuhka halaamaan ja pussaamaan, samalla kun isukki ja äityliini lauloivat minulle “..paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onneaa Kalle..” (hieman ennen syntymäpäiviäni nainen kuumasta ja kosteasta Italian maasta, oli laulanut minulle: Buon compleanno a te, buon compleanno a te, buon compleanno a Kalle, buon compleanno a te!!) Tämä kaikki on onnea. Isäukko lauloi syvällä rintaäänellä ja äiti ehkä hieman nuotista nuottiin poukkoillen, mutta minulle se oli maailman parasta ja täydellisintä laulua.

Pian tämän hymyn ja ilon nostattaman yllätyksen jälkeen siirryimme syömään. Pöytä oli katettu minun suosimalla värisekoituksella eli mustapunavalkealla. Ruokana oli mm. Minun syntyaikojeni suosittuja lämpimiä voileipiä, ja sitten tietysti käpykakkua josta olen aina tykännyt. Kun samalla pöydässä puhuttiin siitä miten äitini ollessa pieni (hänen äitinsä, eli minun mummoni kuoli kun äitini oli vain 7 vanha) hän eli veljiensä ja isänsä kanssa, ja hänen isänsä ei ollut erinomainen kokki vaan välillä syötiin munia enemmän tai vähemmän kypsinä tai raakoina. Minä vielä maustoin kertomusta kertomalla siskon tyttärelle, että joskus munissa oli tipukin, ja niitä lopulta tuli niin monta että niille piti perustaa oma koti. Ja vielä tänäkin päivänä asuintaajamassa on monia kanaloita. Myöhemmin kerroin että käpykakku on tehty äitini lapsuuden eräästä toisesta herkusta, eli kävyistä, korkealaatuisista. Vielä kun sisko likkoineen oli lähdössä, kysyi nuorimmainen: mitä sinä juot (minulla oli tuopissa ¾ vaahtoa, ja ¼ pepsi-maxia), vastasin että se on harvinaista talvipalmuista uutettua juomaa – niitä kasvaa näin talvisin takapihallamme.

Muutoin kyseessä oli idylliset ja rauhalliset illanistujaiset, joissa olimme korviamme myöten herkuissa, samalla kun juotiin kahvia ja syötiin mahat täyteen. Äityliini otteli valokuvia vastahakoisista kuvattavista ja toinen siskon tytär äänesti korvillaan mitä tulee euroviisukarsintoihin (hän kuunteli korvalappustereoita), tyttäristä hän tuntuisi olevan se jolla on minua vastaavia boheemeja piirteitä. Se kaikki oli olennaista ja tärkeää.

Nauroin tälle kuvalle vedet silmissä..tuo sarjakuvamaisen mainio mölliäinen istui tuossa asennossa ja paikassa koko juhlan ajan

Tämän keskelle keksin aforismin:

Tästä eteenpäin fyysisesti vanhennutaan, ja henkisesti nuorrutaan.

Myös hyvin on sanottu:

“Me kasvamme ylöspäin, pääsemme lakipisteeseen ja kasvamme alaspäin. Jos sama tapahtuma kohtaa meitä silloin, kun olemme kasvuiässä tai silloin kun olemme aikuisia, seurauksena on kaksi hyvin erilaista asiaa.”

- Aksel Sandemose 

Lisäksi pohdiskelin uusia biisejä. Olen niin, niin innoissani niistä etten voi sanoin kuvailla asiaa. Ja samalla minulle on Operation Covered In Blood palannut mieleen, itse asiassa, otin sen tuossa pari päivää sitten naftaliinista. Mietin, korvaanko sittenkin kovatöisen Stagger Lee:n jollain ihan toisella biisillä, vai olisiko se biisi sitten huono kokonaisuuden kannalta ja velvollisuuksien pakoilua? Epäilemättä jälkimmäinen. Käsittämätöntä miten koko julkaisu voi riippua yhden biisin yksityiskohdista, jotka toki ovat suht ratkaisevia vaikka tässä vaiheessa lähempänä hienosäätövaihetta. Noh, minulla on nyt mielessäni sopiva julkaisupäivämäärä, saa nähdä saanko sen toteutumaan.

Ensimmäinen reissu viihteelle, nyt uudessa iässä ja kun en ollut siellä moneen viikkoon käynyt, tuntui omalla tavallaan jonkin vieraantuneen valloittamiselta. Se etten ollut hetkeen moisissa riennoissa käynyt, tietysti vaikutti tuohon vieraantuneisuuden tunteeseen, etenkin kun minä en oikein koskaan ole kokenut baarien olevan “toinen koti” tai “olohuone”. Toiset ovat kyllä viihtyisämpiä kuin toiset. Ensinäkin nyt kun tuntuu että etsin taas uutta vähän vakituisempaa paikkaa, niin menee aina hetki miettiessä että mitä sitä oikein keksisi ja mihin sitä tällä kertaa menisi. Aikaisemman kehitysprojektin suht hyödyllinen jäänne, tajuta että miten suuri valikoima omassa kotikaupungissakin voi olla paikkoja – vaikkakin lopulta ne aina osoittautuvat paikoiksi jotka useimmiten eivät kokemuksellisesti eroa toisistaan. Kävin Doriksessa. Ihme että ehdin vielä sisälle vaikka jonoa olikin niin paljon. En tiedä sitten johtuiko se viimein ylitetysti ikäpaalusta, vaiko puolalaisesta “miesvodkasta” josta tein maittavia ja ravitsevia bloody maryja (Kingley Amisin ohjetta mukaillen, unohtaen silti sellerisuolan). Joka tapauksessa paikka vaikutti mukavalta, hämärältä ja ahtaalta kellarilta jossa oli bileet. Siinä oli oma hienoutensa. Kaksi nuoren näköistä naista puhuivat toisilleen, kuiskuttelivat vilkuillen minua – jolloin minä menin heidän luoksensa ja en muista mitä minä sanoin, mutta seuraavana olin osa heidän porukaansa ja me jokainen tanssimassa. Eivät ne kumpikaan olleet rumia, mutta toinen jolla oli hyvin pienet saparot, punaiset hiukset ja ruskeat silmät oli niin nätti ja söpö naamaltaan, niin että luulin hänen olevan 18 tai 19, mutta hän olikin 26. Hän taas luuli että olen 27. Ignorantti, mutta onnellinen pari? Sitten olin näemmä unohtanut paritanssin salat. Kanssani tanssi yhdessä vaiheessa minua melko levottomalla tavalla “skannaillut” kiharahiuksinen nainen. Jostain syystä taivutukset ja kieputtamiseni menivät hieman pieleen hänen kanssaan, jatkuvasti eri suuntiin ja muutenkin kädestä pyöräyttämiset näyttivät käsilukoilta. Ja ai niin, kyllä minä poseerasin joidenkin venäläisten (tod.näk.) porukassa, ja he antoivat minulle suosionosoituksia kun sen verran hyvin poseerasin. Luultavasti he olivat joku vaihto-oppilasporukka, ainakin yksi latinon näköinen typy ei näyttänyt venäläiseltä. Niin mukavia kuin eksoottiset naiset ovatkin, niin harvinaisen vähän heihin olen törmännyt tämänkään kokoisessa kaupungissa.

Lähdettyäni baarista, satuin tapaamaan Janne Boy:ta pysäkillä, ehkäpä juuri kreivin aikaan sillä miehellä oli sellainen ilme että hän aikoo kohta ruveta vittuilemaan osalle porukasta tai jokaiselle. Kaiffari oli saanut levyynsä, juuri kun heidän porukkansa oli hajaantuneena, ja tietysti vielä porukka jossa on kovia turpaanvetomiehiä. Tämä oli tapahtunut Jack the Wankerissa jossa kaikki tuntuvat käyvän näinä päivinä, etenkin naiset joita olen tupannut tapailemaan. Toisaalta tämä ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen että joku joka on jäänyt yksin, on saanut siellä selkäänsä joltain porukalta – onko näiden ryhmien välillä jokin yhteinen tekijä, mikä?

Myöhemmin tullut Pasilan toinen jakso Pöysti Prosaistina, joka on nähtävissä täältä, kieltämättä sopi aika hyvin tähän ajankohtaan. Monia sellaisia piirteitä, ilmiöitä ja asioita jotka istuivat siihen vallan mainiosti. http://areena.yle.fi/video/1638651

Pasilakirjasto: 4. tuotantokausi

Ajattelin lisätä blogini palveluihin nyt sitten tälläisen mahdollisuuden.

Eli Pasilakirjaston!

Homman nimenä on se, että kaikki nähtävillä olevat Pasilat (4. tuotantokausi) voi katsoa tästä osoitteesta - joku tarkka Jori tai Kyllikki onkin nyt saattanyt siellä kotikatsoiden ääressä huomata, että tämä on tarkalleen samassa osoitteessa kun oli 3. tuotantokausi samaa sarjaa, eikä suinkaan tuo vaikutelma ole väärä; nyt sen tilalla on 4. tuotantokausi joka karttuu sitä mukaan kun jaksoja tulee pihalle. Ne ovat katsottavissa noin vuoden ja sitten niitä saakin hakea muualta.

Nyt siis, jos sinulta on jäänyt näkemättä joku jo ilmestyneistä jaksoista, niin ei muuta kuin tähän syötteeseen ja tähän blogiin, niin asia hoituu sillä. Näin ollen voidaan sanoa, että tässä kyseisessä blogissa on tästä eteenpäin sinun oma virtuaalinen kolmannen tuotantokauden Pasila-boxi.(Eli jatkossa klikkaat vain sivun oikealla puolella olevan tagipilven seasta tagia: "Pasila")

Kiitos, ilo on teidän puolellanne ja kiitos oikein paljon!

Jaksoluettelo:

Osa 1.
Osa 2.
Osa 3.
Osa 4. 
Osa 5.
Osa 6.
Osa 7. 
Osa 8.
Osa 9. 
Osa 10.

Bonus:

Näin Tehtiin Pasila

Syntymäpäivät: Edellinen Osa

Ensimmäisenä minua onnitteli Miguelos, Miguelos ja Miguelos – hän kätteli minua, kun olimme teellä (olin päättänyt että viimeiset tunnit 29 vuotiaana vietän hyvässä seurassa). Kaikki kävi täysin huomaamatta. Me kirjoittelimme muistiinpanoja paikoista kaupungissamme (erittäin olennaisia jatkosuunnitelmia varten) ja tietysti tein myös erästä toista projektia varten muistioita. Sain häneltä kaksikin kolvia lainaan jotta saan kitarani kuntoon, tai vielä pahempaan jamaan jossa se on ollut. Toivotin Miguelokselle onnea sen brassinaisen kanssa jonka on tavannut koirien ulkoiluttamispaikalla, missä hän puhuu mukavia samalla kun koiransa on tuon eksoottisen naisen koiran selässä “jauheksimassa”. Tunnelma jota ei voittaa.

Viimeinen tee parikymppisenä..

Kun pääsin kotiin istahdin alas, näin muutamat jo minulle saakka kerenneet onnittelut. Hymyilin niille ja päätin antaa niiden jäädä hautumaan, ja sitten kun olen saanut jokaiselta sen mitä tuleekin, voisin palata niihin – seuraisin tilannetta pitkin päivää.

Musiikkina soi joko Downin Where I'm Going tai Beatlesin Let It Be. Kaadoin itselleni 12 vuotiasta mallasviskiä, Glenfiddichia. Kuivana ja aromikaana – ensimmäiset aromit syöksähtivät jo kun avasin pullon jota pidän baarikaapin päällä tälläisiä tilanteita varten. Nyt jos milloinkaan on erityinen hetki, tietysti vuoden aikana kun saavutin tämän iän sain tehdyksi yhtä sun toista mitä olin haaveillut tekeväni ja jota minun on pitänyt tehdä jo kauan. Kiitän Luojaani onnistumisesta, ja itseänikin siitä että en pettänyt luottamustani tehtävissä jotka tein. Jotkut niistä eivät tulleet perille siinä mitassa kuin ehkä aioin, jotkut ylittivät kaikki odotukseni. Puhumattakaan jutuista joita olen säästänyt tälle vuodelle – tämä, totisesta saa luvan olla juhlavuosi. Edellisessä osassa kerroin miten olen sitä ajatellut syntymäpäivieni puolesta viettää, mutta on vielä muitakin asioita joista en nyt sen enempiä puhu (kerroin niistä kyllä Miguelokselle jotain). Mutta syntymäpäivä jos mikä, on päivä jolloin on oltava tässä hetkessä täysin.

Minulla on joitakin suunnitelmia. Tämä “moduli” on siis se kun juhlin niitä perheeni kesken, mutta samalla minun olisi tarkoituksenani poiketa paikoissa joissa olen vaikuttanut vuosien varrella. Paikassa jossa söin pihvin ja join oluen tultuani täysi-ikäiseksi, paikassa jossa oli vanhempieni kauppa ja jonka portailla herätin pahennusta juomalla joko kermaa tai siideriä jonka olin vienyt kaupasta (mutta pahimmat tempaukseni eivät olleet vielä edes alkaneet tuolloin) – nyt siis tuossa paikassa on pullapuoti jossa voisin nauttia kupillisen kahvia ja jonkun minua juhlivan leivoksen. Miksi en sitten heti juhlinut näitä suurella mittakaavalla? Keskellä talvea, keskellä viikkoa ja ilman sopivaa paikkaa en soisi juhlivani näitä kestejä. Mieluiten otan mukaan neiti kevään, uuden sijainnin joka on vierasystävällisempi ja ajankohdan joka sallii koodinimen Kaanaan Häät osa 2. toteutumisen. Kerroinkin tästä jo edellisessä kirjoituksessani ja siihen meneminen tuskin on enää tarpeellista.

Tätä osaa olin kirjoittanut yöllä, ja tässä kohdassa lasillinen tuota herkullista viskiä on juotu. Pistin pullon takaisin laatikkoon jossa sain sen lahjana, ja siirryin vihreään teehen jossa on sitruunamehua, tuoretta ja kirpeää, sellaista joka tehoaa mieheen.

Ja heti kun heräsin, luin pari lukua Violetista kirjasta. Tein reilu 3 kertaa pidemmän sarjan Tiibetiläisiä Aamuriittejä – se oli virkistävää. Tein myös puolituntisen meditaatiorupeaman. Nautin kahvia jossa on roiibosappelsiinia lisämausteena, kuin myös myös hunajaa. Pistin soimaan Nashville Pussyn kappaleen: I'm a Man. Päivä oli vasta aluillaan.

Suunnitelma siis piti, perjaintaina viettäisin perheen ja lähisuvun kanssa kyseisiä juhlia. Keskiviikon omistaisin itselleni.

Ajelu keskellä talvista kello neljän ruuhkaa Tampereen jäätyneillä perunapelloilla, jotka toimittavat kesällä tien virkaa, oli kokemus jossa läsnäoleva ja tyynehkön odottava mieliala kupruili. “Näköalareitti” Hämeenpuiston läpi oli erityisen huono idea, joten otin ninja-agentin tavoin sivureitin jonka kautta pääsisin tutustumaan väljempiin vesiin – jollei muuta niin ainakin yksisuuntaisiin jotka johdattavat autoilijan takaisin sille tielle mistä hän yritti pois. Kuitenkin oli siitä pienoinen hyöty, pääsin suoraan eräälle toiselle muhkaiselle tielle joka vei minut lähemmäksi jarruttelevia autoja ja määränpäätä. Ja mikä oli määränpäänä? Se oli vanhempieni ensimmäisen kaupan tiloissa oleva pullapuoti jossa ajattelin käydä hyvällä leivonnaisella ja kahvilla – mutta sehän oli näitä liikkeitä jotka todenäköisesti myyvät vain mukaan (en ole varma) mutta jotka varmasti aukeavat varhain ja menevät myös varhain kiinni. Kiertelin tuttuja alueita huomattuani että kyseinen pullaputiikki jää nyt pois laskuista, aukiolopoliittisista syistä, ja kun olin aikani rymistänyt pitkin vanhoja lapsuuteni maisemia oli aika suunnata Prellun kaunis nokka kohti keskustaa ja sitä pihvipaikka jossa söin kun täytin 18.

Löysin lumihangen tapaisesta (paikottain tampatusta, ja korkeapohjaisen auton tasoittamasta) parkkipaikan – kesäisin nämä parkkipaikat ovat parkkipaikkoja, talvisin näemmä lumilinnoja. Maksoin puolesta tunnista niin että autoa olisi saanut pitää vielä aamuun. Marssin Koskikeskukseen ja Manhattan Steak Houseen johon olin marssinut (ensin noustuani länsitampereella bussiin) kun olin täyttänyt 18. Muistan että silloinkin oli viikko. Ostin muistaakseni silloin oluen, ja siihen päälle jonkun kermaisella kastikeella ja valkosipuliperunoilla reunustetun ulkofilepihvin. Nyt kun aikaa tuosta oli vierähtänyt vähintään dekadin verran, minä otin rehellisen ja raavaan, satoja grammoja painavan naudan sisäfilepihvin – lisukeena jäävesi ja punaviini, valkosipuliperunat ja pippurinen kastike. Annos oli huomattavasti rikkaampi kuin silloin vanhoina aikoina, olipahan mukana vielä salaattikin. Nautin sen pidätellen viikinkimäisiä impulsseja, eli kirjaimellisesti: minä nautin pihvini. En tiedä olinko tyytyväisen asiakaan näköinen, tai vain muuten hellyttäävän näköinen, mutta tarjoilijatar hymyili kun nostin katseeni häneen (sitä aiemmin viereisessä kaupassa olleesta laumasta teinejä, oli minua katsonut pitkään silmään lähes näkymättömästi hymyilevä teinityttö jolla oli mustat hiukset, musta takki jonka alla punainen paita ja jalassaan metrohousut).

Pihvi oli medium, eli juuri niin murean herkullinen miltä se tässä näyttääkin

Aterian jälkeen päätin vielä jatkaa perinteitäni, joskus aikoinaan Arnold's Donutsin tuotteet olivat kovasti mieleeni, ja päätinkin että miksen menisi nauttimaan kinuskipäällysteistä cremetäytteistä leivonnaista ja suurta höyryävää kupillista kahvia johon kaadoin kermaa ja maitoa. Toteutin tämän, ja vaikka tilanne ei tuntunutkaan ihan niin juhlalliselta kuin edellä mainittu illallinen pihviravintolassa jossa oli miellyttävän tumma valaistus, niin on sanottava että kyllähän tämä jälkiruoka toimi kuten sen piti – se oli juuri niin herkullista kuin ennen muinoin.

Jälkiruoka joka saa muistojen siivet havisemaan..

Kotimatkalla päätin poiketa Ikeassa; sieltä ostaisin viinilaseja ja kävisin nauttimassa kahvin jonka saan ilmaiseksi etukortilla. Olen vuosikausia ollut suht askeettinen kun käyn “ulkona kahvilla”. Se tarkoittaa sitä että todellakin käyn ulkona kahvilla, ja lisukeet saavat jäädä vähemmälle. Torstaikerhojen aikoina J yleensä söi paikassa kuin paikassa 18 ruokalajin illallisen, siinä missä minä nautiskelin stoalaisella otteella kupin kahvia. Siispä Ikeassa päätin juhlan vuoksi nauttia palan Daim-kakkua, ja jestas miten hyvää se olikaan!

Kotiin päästyäni kaadoin taas rentouttavan lasillisen 12 vuotiasta mallasviskiä. Kuuntelin 19.1.2010 lähetettyä undergroundnettiradion lähetystä. Valmistauduin katsomaan syntymänipäivänä tulevien Simpsoneiden jaksoa. Sitä jaksoa ei kuitenkaan tullut, vaan jotain hirvittävää soopaa!

Tämä kaikki ei estänyt minua rentoutumasta. Päätin vielä kuunnella Howard Sternin radio-ohjelman päivän jakson. Se menetteli. Kaadoin itselleni myöskin Capricorn-punaviiniä sillä se sopii erinomaisesti tähän juhlaan, ja kauteen (Capricorn = kauris, mikä myös on näin ollen horoskooppimerkkini). Nautin hyvää goudaa viinin kanssa. Join myöskin loppuun Glenfiddichin, olin saanut joskus pullon joululahjana ja nyt jos koskaan oli paras aika nauttia se loppuun. Arvelin että tämä yksinolosta täyttynyttä vuosipäivää ei olisi tarpeen viettää hirveissä pieruissa, niinpä en niissä ollutkaan, hädintuskin pöhnissä! Mietin mahtaako silti tästä tulla krapula, olin lukenut jälkiruokaa nauttiessani että krapulaan auttaa perustavanlaatuinen lääkitys eli kahvi ja särkylääke (jo kauan aikaa sitten luin että erityisesti salitysalisyylihappo ja kofeiini rimmaavat). Nautin tekemääni smoothieta iltapalaksi ja join päälle sitruunalla maustettua vihreää teetä – erinomainen välipala ylipäänsä kaikkiin raskaisiin syömisiin ja juomisiin! Tein myös synttärisoppa, runsaan kattilallisen herkullista keittoa jossa on lihaa ja vihanneksia (tätä haudutin hyvän aikaa, aina pikkutunneille jolloin tuli aika maistaa sitä ja mennä yöpuulle).

Tässä vaiheessa tein myöskin kauniin tunnelmallisia asetelmia.

12-vuotiaasta mallasviskistä ja punaviinistä valmisteltu kynttiläasetelma

"Musta enkeli vei päivänsankarin.."

Facebookin onnittelijoille joita oli ainakin saman verran kuin vuosia joita täytin, heille kommentoin päivän lopulla: Kiitoksia tuhannesti rakkaat palleroiseni, wanha käyrä kiittää teidän toivotuksista näin yhdessä ja erikseen - samalla kun hoitaja annostelee verisuonikalkkeutumalääkkeitä ja lukitsee ovia, etten lähde sitten seniliteettipäissäni alasti harhailemaan läheisiin metsiin tulevana yönä.

Seuraavana yönä taas naapurin muijalla oli (uusi?) sulhanen yökylässä, siellä äänistä päätellen todella nautittiin yhdessäolosta. Janne Boy taas kertoi seuraavana päivänä asiasta puhuttaessa, että hänellä on naapurinaan hippi joka soittaa bassoa. Kerran hippi aloitti soittamaan klo 00:00 soitintaan, ja sain myös kuulla että kyseinen basisti soittaa soitintaan hiukset auki ja ilman paitaa.

Seuraavana päivänä olin miehen kanssa teellä. Se oli virkistävä teehetki, joka päättyi siihen kun huidoin käsilläni elävöittääkseni jotain huippujuttuani jota olin juuri kertomassa ajanvietteeksemme. Kaikki katsoivat meitä, ja mitä minä sanoin?

Nauroin muuten sydämeni kyllyydestä, en vain silloin kun seuralaiseni kertoi omista kolmikymppisistään jolloin oli pelannut pullonpyöritystä äärimmäisen morkkista nostavin tuloksin, vaan silloin kun hän kertoi miten hänen ystävänsä oli saanut 30-vuotisjuhlissaan lahjaksi mm. Leijan, vesimiekan yms. Juhlat näet järjestettiin hieman syrjässä, ja juhlijat olivat ostaneet läheisen huoltoaseman lasten ja viihdykkeiden osastolta lahjat. Valikoimat eivät olleet kummoiset.

Kyselin yksityiskohtaisesti Janne Boylta miten hän suhtuatuu Katri Helenan uuteen suhteeseen (mies on fani), ja mielenkiintoinen juttu paljastui siinä ohessa. Mutta se saa sitten tulla esille, jos on tullakseen, jossain toisessa yhteydessä.

Vielä sellainen huomio iästä, että varmaankin sillä on ollut jokin vaikutus koska huomasin että tuplasimpsonien (uudet jaksot alkavat lähiaikoina!) jälkeen tullut Antonio lemmenjahdissa -sarja oli jostain syystä varsin koukuttava. Pohdin että milloin minulle tehdään vastaava, jossa sitten hallitsen intohimoisesti, mutta arvovallalla lukemattomia naisiani.