tiistai 21. joulukuuta 2021

Tyr


Allekirjoittanut on aiemminkin tullut pohtineeksi tämän muinaisen jumaluuden alkuperää. Uteliaisuuden uudelleen herätti se fakta, että kyseisen jumalan riimu, eli Tyr tai Tiwaz tarkoitti ykselitteisesti jumalaa. (Etenkin maskuliinisessa mielessä, sillä tämä kyseinen riimu on perustavanlaatuinen miehen mysteeriosymboli, siinä missä Berkano ja Laguz on naisen). 

Toinen kiintoisa seikka riimussa taas oli se, että kyseinen riimu oli vanhin/vanhimpia riimustossa, ja tämä kyseinen jumaluus oli ollut myöskin skandien panteonin alkuperäinen pääjumaluus, jopa ennen Odinia - joka ehkä hieman vähemmän tunnetusti oli (Thorin ja Freyerin lisäksi) alunperin ihminen (lisää asiasta tässä tekstissä). Tyr oli siis pääjumaluus ennen Æsirin ja Vanirin jumalia. 

Odinin noustua valtaan, voisi sanoa, että vainajakultti vei silloin voiton alkuperäisestä uskonnosta. Ukon noustessa Suomessa ykköseksi, nousi samalla myöskin vainajakultti, jolloin shamaanit (jotka perinteisesti olivat nekromantiaa ja muuta sellaista vastaan) alkoivat korvautua vainajain kanssa yhteistyötä tekevillä tietäjillä. Ukkosta tosin ei ole löydetty linkkiä nekromantiaan tai vainajakultiin, vaan kyseessä lienee ollut pohjoismainen trendi - liekö levinnyt tänne naapuristamme. 

Tyrin jäljet johtavat germaaneihin, eli se lienee tuontijumaluus myöskin, tai sitten skandien ja germaanien heimot olivat olleet enemmän tai vähemmän yhtä.

Mutta katsokaamme seuraavaksi tiettyjä ekso- ja esoterisia erityispiirteitä, jotka samalla vastaavat kysymyksiin, mutta myöskin luovat uusia. 

  • On vanhin eurooppalaisista jumalista
  • Sodan jumala (vrt. Sotajoukkojen Jumala), oikeuden ja viisauden jumala.  Raamatussa on kiintoisa kohta, jossa sotajoukkojen (mal)
  • Taivaan jumala, jonka nimi merkitsee kirkasta. Nimestä Tiwaz on peräisin suomen sana taivas.  
  • Pääjumala, jonka nimet tarkoittavat myös "isää" ja "jumalaa". 
  • Muiden jumalten johtaja -tässä tapauksessa kiintoisaa on sekin, että tämä löytyy Raamatun psalmista 82. 
  •  Tiwaziin itseensä liitetään oikeus, sota ja maailma - kyseessä on transdenttisin jumaluus.

Tässä pitää tietää, etteivät riimutkaan olleet peräisin pohjolasta, ei ainakaan siinä mielessä, että niistä vanhimmat olisivat sieltä löytyneet. Vaikka ne nähdään Odinilta peräisin olevina, on kuitenkin Tyrin riimu tunnetusti vanhimpia riimuja. 

Avicennan mukaan Espanjassa on ollut aiemmin pohjoisesta tullut sivilisaation, joka jätti sinne useaan paikkaan tämän jumalansa nimen riimun muodossa. Muistona on näiltä ajoilta on Tyrin mukaan nimetyt kaupunki ja joki (Tyris, suomeksi Turis). Se, mitä aikaa Avicenna tarkoitti ei allekirjoittanut tiedä, mutta on luultavaa, että jos Tyr oli suosittu jumaluuden nimi "tagata", oli se aikaa ennen Odinin tuloa kuvioihin. 

Itse asiassa Portugalista löytyy vanhimmat (Alvão) riimut, joista osa on samoja kuin mitä näissä pohjolankin riimuissa - Odinhan oli aasainmaalta, eli Vähä-Aasiasta kotoisin, ja toi sieltä mukanaan "kielen" ja mytologian mukaan myöskin riimut ovat häneltä - asia on esitetty melko mystisellä tavalla. (Turkissa Tur tarkoittaa samaa kuin Tyr. Mikä viittaa siihen, että tämä riimu/jumaluus oli isolla alueella tunnettu). 

Esim. alla oleva riimukivi ei suinkaan ole Ruotsista tai Norjasta, vaan se on Portugalista!

Näyttävät hyvin tutuilta? Kun katsoo tarkkaan, on näissä paleohispaanisissa riimuissa mukana Tyr, ja pari muutakin skandeilta tuttua riimua - eikä tämä ole edes vanhin alueen riimustoista. 

Riimuissa on syytä tietää myöskin se seikka, että niitä on löydetty ylipäänsä "edesuntaa"-tyylisesti, eli ne ovat menneet tiettävästi idästä länteen, ja sieltä taas takaisin. Olisiko näin voinut käydä myöskin pohjoisen ja etelän suhteen?

Esoteriset assosiaatiot ovat ainakin seuraavia.

Riimuna se on voiton ja voiman riimu, luova tahto ja voima. Jälleensyntymä itsensä uhraamisen kautta, ylösnostattava sekä jumalaisen elävöittävä. Velvollisuuden täyttymys ja äärimmäinen uhri promotoi tämän riimun voimaa, samalla kun korkea viisaus ja ylivertainen hengellisyys johtaa sen menestykseen.   

Mielenkiinnon tässä yhteydessä herättää nimi "hangatyr", joka on tavallisesti Odinin lisänimi. vaikka nimihän viittaa Tyriin - roikkuvaan jumalaan. Tämä lienee aiemman perinteen sekoittumisen seurausta, sillä Tyr oli ennen Odinia ja hommat laitettiin mitä ilmeisimmin uusiksi kun Odin astui mukaan kuvioon. Tällöin aiempi panteon jäi, samalla kun Odin toi oman lisänsä. Tämä nimitys juontuu siitä, tämä itsensä elämänpuuhun uhrannut jumaluus palaa takaisin elämään uudelleensyntyneenä - sekä ensimmäisen riimun löytäneenä. Tämä ensimmäinen riimu on siis Tyr, mutta herääkin kysymys: oliko kenties niin, että alunperin Tyr olikin se joka uhrasi itsensä? Muinaiset merkitykset tuolle riimulle ovat myöskin jälleensyntymä ja elämän voitto kuolemasta. Se vastaa kirjainta "tau", t-kirjainta, joka on siis risti.

"Älä pelkää mitään, edes kuolema ei voi tappaa sinua! Parempi kuolla kuin olla elävä kuollut." on siihen liitetty "motto".

Tyrin riimu assosioituu kolmyhteyteen. Esim. Liikkeen ja kierron triadiin; se on auringon pyörä. Se myöskin edustaa kehoa, sielua ja henkeä. Sekä aineen olotiloja: kiinteä, neste ja kaasu. Kuin myöskin ajan suhteen se on menneisyys, nykyinen ja tulevaisuus - kolme ajan arvoitusta. Sekä syntymä, elämän pysyminen ja kuolema. Myöskin kolminkertainen voima: nousu, oleminen ja poismeneminen - kohti uutta (loputonta) nousua.

Tämä lienee mystisen Valknutin selitys - sen todellista merkitystähän ei kukaan tiedä. Se viittaa näiden kolmiyhteyksien kolmiyhteyteen.

Ennustaessa tämä riimu merkitsee elämää ja onnea - kun on oikein päin, kuolemaa ja onnettomuutta kun se on väärinpäin. Nordit käyttivät, ja jotkut käyttävät sitä yhä, talismaanina jossa riimu on kaiverrettu kiveen tai puuhun. Tämän tarkoituksena on vetää puoleensa onnea ja harmoniaa. 

Tyr on assosioitu astrologisesti assosioitu ainakin kaloihin, ja "Jumalan Poikaan talvipäivänseisauksena". Myöskin syksyyn ja talveen tämä on assosioitu. Numeerinen arvo on 12. 

Voidaan siis sanoa, että tämä Tyrin mysteerio on hyvin mielenkiintoinen. Kristillisestä näkökulmasta  se on riimu joka tarkoittaa kirjaimellisesti jumalaa, ja assosioituu Kristukseen. 

Tämä herättää monia kysymyksiä. Kuten, että oliko kyseessä kenties Logoksen jäljet, tai muisto ajalta kun kaikki olivat yhden Jumalan alaisia vaiko vain Valvojien väärennös?


Ei kommentteja: