Charlie 'Box Cutter' Roux

Tänään HS:n kamat saapuivat. En ole vielä asentanut niitä mutta lähiaikoina alkaa mielenkiintoinen säätäminen niiden kanssa. Muuta sanottavaa asiasta tuskin vielä tässä vaiheessa on. Ai niin, myös pitää aiheen tiimoilta lähetellä pari sähköpostia ettei mene homma munille heti alkuvaiheessa. Avatessani paketin saatoin haistaa viehättävän uuden elektroniikan tuoksun, miksi uudessa on niin miellyttävä tuoksu lähes aina?

Söin eilen jotain sopimatonta, en ihan tarkkaan tiedä mitä se oli, ehkäpä laktoosi-impotenssi alkaa tulla pitkän tauon jälkeen taas kuvioihin. Muistan kun kävin lenkillä, minun piti pysähtyä ja katselle ympärilleni että uskalsin pieraista koska takanatuleva olisi saattanut lentää päin männikköä, tai muuten vain loukata itsensä kun olisi kaatunut maata täristelevästä paineaallokosta. Minun ei pitänyt edes mennä noin pitkälle lenkille, mutta koska Prellu on edelleenkin korjaamossa ja Luojan kiitos suht lupaavassa tilassa olen ollut varsin syrjäytyneenä pidempien matkojen liikkumisesta. Olen saanut perehtyä asuinlähiöni oloihin, esim. Lähikaupassa käynnin yhteydessä eikä se ole ollut kovinkaan mieltäylentävää, sillä tuntuu että sama keskusaukio jossa on kauppoja ja muuta normaalia on samalla 24 tuntia juoppojen valtaamana, ja parin baarin välikössä – enkä nyt puhu sympaattisista juopoista vaan niistä todella ärsyttävistä äänekkäistä nuijista. Kaupassa eräs kriminaali käveli ruuhkaisena iltana ulos käsissään kaljatölkit, ilmeisesti ne eivät olleet mahtuneet hänen (varastettuun?) reppuunsa. Miksei tuossa paikassa pidetä vartijoina joitakin todella törkeitä sikaniskoja? Niin se miten päädyin tavallista pidemmälle lenkille johtui siitä että minä suoraan sanoen eksyin etsiessäni eräässä viihtyisän näköisessä asuinlähiössä näkemääni yli 50 vuotta vanhaa kioskia. Mutta tuo irtiotto auttoi sillä minulla on ollut koko viikon olotila jota voisi kuvata “kiertää päässä”-oloksi, joten olen ollut ärtyinen, enkä ole saanut nukutuksi; matalatempoinen ja masentunut. Yin ja Jang, tuo tila on hyvin pohjaansaakka palanut Yin, jolloin sitä tasapainottaa Jang eli se että liikkuu. Kun istuin lopulta kioskin pihaan tiesin että siitä tulee miellyttävä muisto, koska olotilani oli niin raukea ja minä rakastan viihtyisiä ja elegantteja lähiöitä, kesäiltoja ja samoiluja joissa unohtaa melkein kaiken mitä pyörii mielessä. Alan silloin unelmoida, minulle palaa mieleen ne samat idylliset kuvat joita katselin jo pienenä, kun vaikka pohdin että mitä tässä ja tuossa on ollut. Kävinkin eräänä iltana vanhoilla lapsuuteni asuinseuduilla, kaikki oli paljon pienempää kuin mitä se oli silloin ja se kiehtoi minua niin että minun oli pakko pistää auto alkuperäisen “synnyinkotini” vierasparkkipaikalle ja lähteä kävelemään niitä paikkoja kohden joissa kirmasin kun olin vielä pieni natiainen. “Kaupanpoika” (näin joskus baarissa vanhoja leikkikavereitani ja he sanoivat että olen vieläkin niillä seuduilla legenda!) jonka kanssa eivät yleensä muiden lapset saaneet leikkiä sillä yllytin ja johdatin heitä kaikenmaailman temppujen maailmaan, oli se sitten naapurintytön kanssa seilorin leikkiminen pahvilaatikossa joka puolestaan oli valtavassa kuralätäkössä, jolloin molemmat tulevat yltäpäältä mutavellissä kotiin, tai sitten kun etsimme “Juntti-Antin” kanssa “yösijaa” ja hajotimme erään ulkorakennuksen ikkunan koska meille ei avattu ovea vaikka ystävällisesti koputimme – siinä vaiheessa tuli lähtö kun naapuruston edustaja oli nähnyt että olimme siirtyneet varsinaisen asuinrakennuksen ikkunan kimppuun koska ne hajoilevat verrattoman helposti, paljon helpommin kuin ovet! Mikä näissä seuduissa oli siis sen lisäksi erikoista että ne olivat pienentyneet, oli myöskin se että kun löysin sen vanhan metsäreitin jota pitkin menin äitini mukana aamuisin kaupalle, sen jälkeen kun olimme syöneet herkullista aamupuuroa, että tuo reitti jonka alitajuisesti muistin oli jokseenkin jo kasvanut umpeen, kuten moni muukin asia niiltä ajoilta. Muistikuva näiltä alueilta tuli mieleeni hetkenä kun olin vielä unen ja valveen rajoilla, joten minun oli välttämätöntä lähteä tutkimaan niitä.

Tänään kävimme myös Ideaparkissa, yhdessä kaupassa, yhdessä kahvilassa ja yhdessä ravintolassa. Olin erittäin pahalla tuulella ja sanaton sillä vatsani oli edelleenkin kipeänä sen lisäksi että joskus minuun iskee todella antisosiaalinen vaihde, todellakin se menee jo niin ylitse epäsosiaalisen että sitä voi kutsua antisosiaaliseksi. En kestä mitään, enkä ketään, ja juuri tuolla reissulla huomasin että minua vitutti tavallista enemmän se kun ihmisillä on tapana kävellä niin hitaasti edellä, ja jotenkin niin leveästi tai sitten puolta nopeasti vaihtaen että tuntui kuin he pysähtyisivät paikalleen ja alkaisivat esittää hidasta performanssia suoraan jostain Kaurismäen elokuvasta jossa pääasiallisesti vain mulkoillaan ympärilleen – samalla minä olen raivon partaalla heidän takanaan, sieraimet lepattaen vetämässä henkeä syvään ja miettien jotain mantraa millä jokin buddhalainen myrkky saadaan laimennettua olemattomiin. Apu tuli siitä kun menimme syömään kiinalaiseen buffettiin, voi veljet miten korkealaatuinen paikka se onkaan mitä tulee sen funktioon, toisella lautasellisella joka notkui toinen toistaan herkullisempia kastikkeita kasvisten ja lihan seurassa minulta melkein pääsi silmät vuotamaan siitä maailmoja syleilevästä mielihyvästä minkä tuo kaikki tuotti. Hyvä ruoka tietää ilman muuta parempaa mieltä, Feng Shuissa kehotetaankin että jääkaappi olisi aina täynnä murkinaa sillä se lisää yleistä onnellisuutta. Eräällä myyjällä oli sangen leveä naama melkein kuin kuu, mutta hyvin sievä vartalo - tuijotinko minä sitä kokonaisuutta? Luulen että siellä täytyy poiketa toisenkin kerran. Kiinalaiset istuivat ja naureskelivat kun kaksi suomalaista isännysmiestä kävi hakemassa lisää kerta toisensa jälkeen, silmissään tappamisen meininki, niin kuin kiinalainen ruoka ei vain olisi juuri tuona iltana menossa pois muodista vaan myöskin katoamassa maailmasta. Toisella kiinalaisella naisella, sille joka puhui englantia ja sen verran suomea että sanoi kts oli selässä kaksi punaista pallukkaa (Katsoiko hän paitaani? Suomalaisaiheinen paita jossa luki ettei tätä maata myydä eikä vuokrata.
Paita on vielä niin reilun kokoinen, että voin olla "isä maan puolustaja" ja silti hengata hyvissä väleissä minun hippelishoppelisystävieni kanssa.
Ei siinä mitään, kyllä minä kiitin kaikesta). Naista on hoidettu Perinteisen Kiinalaisen Lääketieteen menetelmin, eli häntä on kupattu, minäkin olin hoitanut itseäni taas eilen pitkästä aikaa akupainannalla jota tehostin tiikerisalvalla. Se on toimiva menetelmä, mutta ei kai sitä raavaskaan mies jaksa kipeänä painaa koko aikaa.

Saa nähdä mitä loppuviikko tuo tullessaan, muuta kuin laitteiston testaamista ja ehkä myös keskustan maailmanpyörän kokeilemista, tällä korkeanpaikankammolla ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi Särkänniemen pyörittimissä, vaan kiljun varmaan kuin pieni tyttö jos tuo laite menee liian korkealta (minkä raja on noin 3 metriä). Niin ja tapaanko taas Dollya ja häntä tapaamassa käyvää norjalaista tietäjäeukkoa joka saattaa povata minulle? En pidä ennustelua sopivana harrastuksena, mutta tapaanko silti?

Outoa, mutta kun olin syömässä ja mietin hellittäviä ja miellyttäviä tuntemuksia joita suurenmoinen kiinalainen ruoka minussa herätti, minulle tuli jonkinlainen vastaikävä Dollysta – kohta noin viikko siitä kun me näimme viimeksi ja hän sanoi ikävöineensä minua, onko se tietäjäeukko tämän takana? Dolly perkules jos on, leikkaan sinut halki ja poltan nännisi siinä tapauksessa! Joka tapauksessa silloin minusta tuntui mukavalta muistella hänen helposti sulavaa ja puheliasta seuraansa jossa saattoi rentoutua, toisella puolen pöytää samalla kun hän söi jotain meksikolaista ruokaa suurella haarukallaan. Muistelisin niissä lauantaisissa huuruissa että hän sanoi että meidän on mentävä kyllä taas lounaalle yhdessä. Sellainen se on. Naamakirjan testissä hänet oltiin merkattu toiseksi parhaaksi kaveriksi (hauskaksi), Billu Viitanen ykköseksi ja Juhannos kolmanneksi (ryyppykaveriksi) mutta naimakauppatestissä hän oli ykkösmorsian. Mutta koska muutkin naiset tarvitsevat rakkautta, niin enhän minä nyt ole raakalainen vaan herrasmies...

I'm On Fire And I Need A Hole

Alkoi selvitä pitkin iltaa että tämä oli ilta jolloin olin asennossa "mojo" mutta olisi kannattanut silti seurata enteitä. Bourbon oli saanut aikaan sen että hän oli nyt entistä komeampi? Viski todellakin oli herkullista, ja tällä kertaa toisin kuin skottiviikonloppuna minä nyt muistin syödäkin etten vallan ottanut lukua. Oli niin läkähdyttävä ilma että kaljapullotkin hikoilivat.

Ensimmäinen sijainti oli tuttu ja turvallinen Bluesbar. Siellä menin vakituiseen pöytääni joka on aina silloin vakio jolloin se on vapaa, mitä ei ole viime aikoina juuri tapahtunut. Muistan ihailleeni olympiajulisteita ja erään seurueen hyvin kaunista naista, kuulin kuin hänen omistajansa joka selvästi oli eri kaliiberia kertoili ryhmälleen että ei olisi uskonut olevansa juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan että sai tuollaisen vonkaleen – jossain pintaliitopaikassa jossa ei yleensä käy. Pitää myöntää että kateuden tunne joka ei ollut yleinen hivenen nousi tuossa vaiheessa, mutta menin välikahville ja unohdin melkein kaiken saman tein. Välikahvilla ollessani oli seurueeni äkkiä jo kypsempiä rouvashenkilöitä, joilla oli käsissään kalliin näköiset viskiannokset oikein aromilaseista kerroin kiehtovaa nippelitietoa jolla meistä kukaan ei tehnyt mitään ja pian olinkin hieromassa tuttavuutta porukan vetävimmän, blondiinin kanssa. Kuten sanottua, niin olin asennossa mojo ja hetken kuluttua tämäkin nainen, en voisi sanoa silti että tyttönen sillä se olisi jo ivaavaa! Vaan tämä nainen syleili kanssani, säädyllisellä tavalla tosin. Koska hän toi minulle mieleen jonkun aatelisnaisen, hän vaikutti sellaiselta hienolta suomenruotsalaiselta yli 30 vuotiaalta rouvashenkilöltä joten siitäkös saimme hauskan ilonaiheen, kuin myöskin siitä että hän kertoi kerran juoneensa suuren kännin. Vai että oikein olit yksin, ja porukasta eksyneenä ylittänyt Hämeensillan kysyin kun tuli puheeksi tuo miten hän oli ollut elämänsä humalassa, ja hän kertoi siitä niin kuin se olisi dekadentein temppu mitä ihminen voi tehdä ja minä nauroin sydämellisesti sille. Join vielä vettä ennen kun lähdin, ja Tapsa sanoi että se on vanhin voitehista, tai jotain tälläistä! (Kun naiset mainitsivat siitä miten kuuma paikassa on, sanoin että paikan karpalolonkero tehdään
niin että karpalot kaavitaan otsaltani ja viskataan lonkeroiseen.)

Heilahdin kadulle, lempeään yöhön joka hautoi meitä kuin kana muniaan, ja heitin kolikkoa. Heitän aina kolikkoa kun en tiedä minne menisin. Kolikon heittäminen voi kuulostaa Batman-leffojen filosofialta, mutta sen alkuperä on jo muinaisissa kiinalaisissa ja jopa Raamatullisissa perinteisissä, kiinalaisessa Muutosten Kirjassa instrumenttina ovat kolikot. Raamattu: “Helmassa pudistellen arpa heitetään, mutta Herralta tulee aina sen ratkaisu.” Voin sanoa että tuo pitää paikkansa, niin hämmästyttäviä tuloksia kuin se voikin antaa on niissä on aina takana jotain mikä yllättää minut relevanttiuudellaan! Tällä kertaa “kolikko kielsi” (senhän on tarkoitus vain olla välillinen tekijä) etten menisi erääseen yökerhoon ja hyväksyn yleensä vastauksen mukisematta, mutta pari askelta oli ehtinyt mennä kuulin riemastuneen naisen äänen ja näin kaksi blondia toisen pitkän ja toisen lyhyen, pukeutuneena punaiseen ja mustaan, Dolly ja hänen ystävättärensä seisoivat edessäni! Vastaanotto oli lämmin, kuten Dolly kertoikin pariin otteeseen oli hänellä ollut minua jo kova ikävä mikä onkin sangen ymmärrettävää koska olen viihtyisä seuramies, ja niinpä ensimmäistä kertaa kyseenalaistin kolikon kun naiset sanoivat että tulisin kemuilemaan heidän kanssaan yökerhon sykkivään ytimeen ja minä kaikelle hyvälle perso herrasmies – miten voisinkaan sanoa ei?

Sisätiloissa nautimme drinkkejä korkeista laseista, me tanssimme ja iloitsimme täysin estoitta sillä olinhan minä Mannish Boy; “Now when I was a young boy, at the age of five. My mother said I was, gonna be the greatest man alive. But now I'm a man, way past 21. Want you to believe me baby, I had lot's of fun” - Right on! Siitä ei ole sinällään paljoa kerrottavaa, sillä seilasimme kerrosten välillä, välillä tanssimme ja välillä intouduimme ottelemaan yhteiskuvia missä olimme kietoutuneet toisiimme tai sitten poseerasimme hieman privaatimmin mutta yhtä kaikki ne olivat jokainen elämisen makuisia kuvia. Dollyn ystävättären joskus vuosi pari sitten tapasin ja nyt tämä mustiin pukeutunut pieni blondi kieltämättä näytti hävyttömän kuumalta, ja oli kyllä Dollykin kesäkunnossa, mutta eipä minullakaan häpeämistä ollut. Kun haimme juomaa, eräs mies tiskillä tuli oikein erikseen kehumaan pulisonkejani. Kuriositeettina olikin kun tulimme sisälle näin kauniin tumman nuoren naisen erään pitkän holjoppipojan kanssa, ja tuo brunetti hymyili minulle hyvin hyvin tuhmalla ilmeellä niin kuin olisimme tunteneet ja minä mietin että olenko minä hunsvotti mennyt sitten jopa itseltäni salaa olemaan naisissa ja vielä tuollaisissa selvästi tuhmeliineissa?! Mielessäni oli vielä ainakin pari enemmän tai vähemmän vastaavaa tapausta. Mutta se ei estänyt menoa joka eräässä vaiheessa päätyi Suomi-rockin puolelle, minulla oli vielä juomaa kun taas Dolly ja Pörriäinen (naisella oli joskus mustakeltainen kireä paita, ja hänellä voidaan sanoa olevan siihen erittäin hyvin sopiva vartalo) menivät savukeelle jäin istuskelemaan aloilleni ja silmiini osui Tättähäärä, ja en voinut sanoin kuvailla sitä kivettynyttä kauhuntunnetta jonka koin sillä tiesin että siinä vaiheessa kun hän huomaa minut hän tulee esteistä välittämättä ja ui liiveihini, ja koska näissä kahdessa blondiinissa oli ihan riittämiin hauskaa se ei todellakaan tulisi kysymykseen että näin kävisi. Tekeydyin näkymättömäksi, se tapahtuu niin että välttelee kohteeseen katsekontaktia koska katsekontakti on intention ojentautuminen kohteeseen, älä tee sitä jos et halua että sinut huomataan tälläisissä tilanteissa. Pian Dolly ja Pörriäinen tulivatkin takaisin ja he veivät minut turvaan, jonnekin toiseen kerrokseen, mutta minä aloin aavistamaan mitä kolikko yritti minulle mahdollisesti viestiä! Menimme ottelemaan lisää kuvia, Dolly ja Pörriäinen kysyi että onkohan Pörriäisen mies naamakirjassa sillä hän ei voisi ymmärtää sitä kuvaa missä minä ja Pörriäinen olimme syöksymässä suudelmaan, mikä kuitenkaan ei ollut suunniteltu kuva laisinkaan vaan pikemminkin optinen harha. Mutta kuvat olivat pääasiassa erittäin hyviä, mitä nyt juurikasvun vuoksi joissain ylivalottuneissa kuvissa näytti siltä että hiusraja karkaa minulta.

Pörriäinen hävisi johonkin, lähtikö se kotiin vai minne? En muista mutta minä ja Dolly jatkoimme juhlimistamme ja Dolly kertoi että hänellä todellakin oli minua ikävä ja minä herrasmiehenä tietenkin pidin huolta että hän saisi jatkossakin ikävöidä hyvällä omallatunnolla minua. Menimme DJ:n tykö ja pyysimme klassikoita, niitä jotka ovat soineet Tarantinon elokuvissa sillä me molemmat olemme niiden ystäviä. DJ oli avulias ja ystävällinen, me tanssimme laavavalojen möyriessä ja näimme itsemme peilistä minä mustassa puvussa ja Dolly punaisessa mekossaan otimme kaiken siitä irti. Sitten Dollyn tuli aika lähteä, hän oli jo väsynyt, hän sanoi että minun pitäisi tulla käymään kun norjalainen tietäjä (minä ja Dolly omaamme mystiikan saralta joitakin samoja intressejä ja kaikki tuollainen on äärimmäisen kiinnostavaa) vierailee hänen luonaan. Sanoin it's a deal ja syleilimme hänen joutuessa nyt poistumaan. Mutta minun juhlat eivät siinä vielä loppuneet, vaan alkaessani pohtimaan uutta peliliikettä, olin jo unohtanut kolikon ja sen miksi se hälytti.

Ennen kuitenkaan kun menin mihinkään minun piti käydä hakemassa käteistä. Nimeni huudahti eräs tuttu mies jota en ollut nähnyt vuosiin, hän oli Anthony Spetnazin velipoika ja valisti minua tupakoinnin vaaroista, sekä siitä miten se ei tiedä mitään hyvään kenellekään. Pian jonossa kylkeeni lyöttäytyi nuori nainen, melkein tyttö, hän sanoi että meillä on paljon yhteistä ja että näytä Ben and Tellerin siltä pidemmän laihemmalta versiolta. Sitten hän pyysi rahaa, jota hän ei kuitenkaan saanut minulta, ja hän kyseli missä on Bluesbar jonne sanoin meneväni. Mitä minä mahdoin vastata, ei sillä ollut enää merkitystä hetken päästä.

Mentyäni viime metreillä joita tuo paikka enää oli auki tanssilattialle skannailemaan mitä olisi odotettavissa, kohti kahta miellyttävän näköistä tanssityttöä, äkkiä kuului voimakas ääni joka tulee elokuvissa kun jotain menee pieleen. Tättähäärä oli nähnyt minut! Nainen oli kuin olikin kuin sika limpussa minussa kiinni ja tietysti juuri kun hitaat alkoivat joten jouduin imaistuksi jälleen täysin uuteen tilanteeseen! Melko kirjaimellisesti vieläpä. Kun tanssit oli tanssitut, me jonotimme ulospääsyä, minulla kävi mielessä että missä olisi hyvä pakoreitti sillä yleensä tästä ei seuraisi mitään hyvää, mutta sen suunnnitteleminen unohtui kun tuon naisen über-sexual-pikkusisko tuli paikalle “Onko tuo sinun pikkusiskosi?” - sitäpaitsi eihän se olisi kaltaiseni herrasmiehen mukaista nyt tuolla tavalla torjua naisia luotaan. Sen enempiä epäröimättä nappasin hänen pikkusiskonsa kainalooni, samalla kun Tättähäärä olikin jo varsin oma-aloitteisesti löytänyt minun kainaloni. No niin, taas kaksi naista kainalossani, mitä en tietenkään tekopyhästi ala voivotella. Isosisko piti pikkusiskoa jonkinlaisessa itsetuntoansassa, sillä oli selvää että näistä kahdesta pikkusisko oli äärimmäisen möyheä tapaus, mutta silti isosisko joka on kyllä aika hyvällä itsetunnolla varustettu tapaus muisti mainita miten hän on heistä isorintaisempi ja kertoi vielä oikein että miten pikkusisko on heistä aina se jota miehet vähemmän tulevat iskemään sillä isosisko on paremmin varusteltu – lisäsi pikkusisko! Minä kuitenkin lohdutin pikkusiskoa joka oli myöskin äärimmäisen sympaattinen ärrävikansa kanssa, eikä sovi unohtaa että kyse ei ole vain sympatian ja empatian latauksesta vaan hänellä oli sopusuhtainen ja hyvä vartalo, nätit kasvot ja minuun vetoavat paksut muhkeat hiukset ponnarilla jolloin hän kyllä näytti rotunaiselta. Joku miespoloinen oli huomannut pikkusiskon että tämä oli alunperin yksin, ja nyt hän tuli vonkaamaan tätä sillä päätteli ettei hänellä ollut seuraa vaikka olikin minun kainalosani. Minä sanoin että senkus vonkaat mutta tämä on perheyritys, ja se maksaa sinulle. Kun mies yritti koskea pikkusiskoa, sanoi tuo tulisieluinen neito jäätävästi “ÄLÄ KOSKE MINUUN!” ja hän, miespoloisen ulistessa pahoittelujaan, tarratui lähemmin minuun ja minä otin tiukemman otteen. Isosisko yritti päästä eroon koko ajan pikkusiskostaan, ja yritti sanoa että menet nyt tuon miehen mukana mutta samalla minä ehdotin että me kolme kyllä keksimme kaiken hauskuuden mitä tästä illasta voi tulla, pikkusisko oli myös samoilla linjoilla. Isosisko sanoi tuosta koskemisepisodista “Mutta saahan tämäkin mies koskea sinua” mutta sitä ei pidetty niinkään outona. Pikkusisko kehui pulisonkejani, ja miespoloinen yritti selittää “Minulla oli juuri pulisongit mutta ajoin ne pois..” juuri edellisenä viikonloppuna kuulin samaa eräältä toiselta mieheltä jonka riitakapulaksi nainen laittoi minut “Ota nyt mallia hänestä, siinä on mies!” Niihin kysymyksiin en ota kantaa sillä vaikka ne ovatkin kannaltani mieltä kohottavia huomionosoituksia, en näin vaatimattomana persoonana ja tilanteen kiusallisuuden tiedostavana voisi ottaa niihin kantaa. Miespoloinen joka yritti epätoivoisesti viedä pikkusiskoa meidän iloisesta “perheyrityksestämme” alkoi nyt neuvotella siitä miten hän voisi heittää tuon naisen aamulla, tai päivällä juna-asemalle (pikkusisko ei ollut paikallisia) mutta minä ja pikkusisko pidimme Tättähäärän ja tuon miehen harmiksi kiinni suunnitelmasta ja pikkusisko sanoi: “Tulen, jos siskoni ja tuo mies saa tulla myös” johon lisäsin: “Saat toki katsella”. Sitten tuli episodi missä pikkusisko vittuuntui mieheen ja isosiskoon, ja meni etäälle, ajokoiravaihteen päälle lyönyt mies perässä ja minä isosiskon kanssa sitten perässä kuuntelemaan viimeisiä neuvotteluja. Ratkaisin tilanteen niin että sanoin vievämme pikkusiskon nyt isosiskolle lepäämään ja sillä selvä. Tässä vaiheessa isosiskolle ei enää sopinut että pikkusisko tulee kainalooni vaan vaati että hän kuljettaa tätä käsikynkässään, mikä tietysti oli täysin ymmärrettävä pelko sillä hän päätteli minun puheistani että minulla on pahat mielessäni heidän molempien kohdalla. Jossain vaiheessa pikkusisko kyseli minulta kysymyksiä, jolloin isosisko sanoi jo hieman kokeneempana “Se on tuollainen salaperäinen pelimies, joka ei halua antaa itsestään mitään muuta tietoa kuin etunimensä..” Se olikin totta ettei Tättähäärä varmaankaan tiennyt minusta muuta kuin etunimeni (vrt. “Salaperäisyys oli hänen harmittavampia piirteitään. Hänestä oli hauska salailla asioita, ei niinkään siksi, että hän pelkäsi avautumista, vaan koska hän halusi pitää yllätyksiä hihassaan. Hän osasi aina valita oikean hetken päästää käärmeen koristaan..” - Kosmologinen Silmä).

Tässä vaiheessa taannoin esittämäni kysymys, minne Bop-pillsilaiset ovat pesiytyneet on saanut lisävaloa, sillä tässähän niitä on jo tullutkin pari sylillistä vastaan, heh he. Tina oli alkuillasta ehdottanut että menisin tuohon yökerhoon jossa olin ollut tuona iltana, ja minä se sitten jumalauta menin! Seikkailu jatkuisi.

Tättähäärä asuu kallilla ydinkeskustan alueella, asunnot olivat melko moderneja ja sen näinkin kun veimme pikkusiskon nukkumaan. Sen jälkeen menimme isosiskon kanssa läheiseen puistoon jossa olemme olleet ennenkin. Voi jumaliste, minun olisi pitänyt tajuta paeta kun näin Sonjan menevän ohitse, hän olisi saanut olla minun menolippuni pois. Muistan kun hän oli hyvin hämmentyneen näköinen mennessään meidän ohitse kun olimme kolmistaan tuon yökerhon pihassa, Tättähäärä kysyi että kukas tuo nainen oli, taasko joku sinun hoitosi johon vastasin että se oli vaimoni, minulla on vaimo ja kolme tyttöystävää.

Seikkailu siis jatkui puistossa. Kun kerroin seuraavana päivänä Tinalle että minä tosiaan menin siihen paikkaan mihin hän ehdotti ja että päädyin sieltä parin mutkan kautta puistoon viettämään aikaa osasi Tina jotenkin odottaa että mitä kaikkea siellä nyt onkaan voinut tapahtua. Puistossa vierailu oli sellainen parin tunnin visiitti, lämpimässä kesäisessä yössä, niin että kun lähdimme puistossa olimme molemmat yltä päällä kurassa. Siinä Tättähäärä alkoi puhumaan eräästä jo minua hetken vaivanneesta asiasta, siitä mistä hän on salaperäinen, hän kertoo että hänellä olisi kotona eräs este, samalla kun hän kärtti numeroani koska minä en ollut soittanut hänen numeroonsa jonka hän oli antanut. Minä katsoin häntä, ja hän sanoi että se este siellä ei ole aviomies tai lapsi – mitä kaikkea tuohon väliin mahtuu, avomies tai jopa avovaimo, tai “kämppis?” joka tapauksessa minä aloin varmistua siitä että kolikko oli jälleen ollut varteenotettava neuvonantaja. Sanoin että minulla on hänen numeronsa, soitan siihen jos soitan mutta se saa riittää. Lähdin yltäpäältä kuraisena kävelemään aamun jo noustua, oloni oli vittumainen ja yritin pitää pääni pystyssä kaikesta huolimatta. Vastaani tuli kolme melkein peloissaan minua katsonutta nuorta miestä, puhumattakaan uteliaisuudesta, mikä oli selittettävä sillä olemukseni kaikki kontrastit olivat äärimmäisen huomattavia. Matkalla rupesin pohtimaan tuota neidin salaperäistä vihjausta, mistä hän oikein puhui - eläin, AVOmies, AVOVAIMO? Päätin että huono karma ja kaikkinaiset ongelmat ovat nyt viimeisin asia jota kaipaan elämääni tai naisasioideni oheen, ja samalla poistin hänen numeronsa sillä eiköhän tämä riitä. Nainen oli sanonut “Kyllä minä voisin sinusta rattopojan itselleni ottaa..” mutta kävellessäni kohti keskustoria pohdin mielessäni että se ei tule kyllä tapahtumaan tämän miehen kanssa, vaikka tietenkään en voi olla asiasta varma niin en vain nyt jaksa näitä naurettaviin mittasuhteisiin monimutkaisuudeltaan meneviä juttuja.

Menin odottamaan kyytiä. Siinä istuessani minun hajamielisen oleiluni keskeytti eräs mies joka kysyi varovaisesti että olisiko minulla ylimääräisiä kolikkoja, ja sanoin että ne taitavatkin olla kaikki mitä minulle on jäänyt tältä illalta mutta paljonko tarvitset. Mies kertoi määrän, se oli sätkäpaperien hinnan verran, jonka annoin hänelle. Hän kiitti minua ja sanoi että anna vain sen verran, että sinulle itsellesi jää krapulakaljaan rahaa – hän oli ystävällisin pummi mihin olen törmännyt. Nousin autoon, hän näytti minulle peukaloa, ja sitä ennen oli toivonut minulle hyvät jatkot. Ja mieleeni juolahti kuinka olin soittanut Huuhtadorfenin puhelimeen ja mennyt vastaajaan, johon sanoin olevani kolmen lapsen isä joka rakastaa keitettyjä kananmunia.

Niin joo, krapulaunet ovat olleet surrealistisia, kuin jostain David Firthin piirretystä, hyvin toiminnantäytteisiä ja värikkäitä. Viime hetket viime yön unesta muistan. Olin vanhempieni kanssa jollain euroopan kiertoreissulla, ja tässä unen loppuhuipentumassa (ainakin heräämistä ajatellen) olin kävelemässä äitini kanssa aurinkoisen slaavilaisen, jonkun itäisen euroopan maan kapeita katuja, kaikki oli tehty pienistä tiilistä ja ikkunat olivat korkealla. Äkkiä matkaan osui joku paikallinen pikkutyttö, hän ja äitini menivät suurenmoiseen slaavikirkkoon (en voi mennä takuisiin oliko se ortodoksien kirkko!) ja pian heidän mentyä sisälle huomasin että leveää ajorataa pitkin tuli suuri ja pieni keltainen työkone. Suuri oli niin suuri että melkein jyräsi kapean jalkakäytävän jolla olin, joten vaihdoin puolta, se oli vieläpä rollikkamalli! Katseltuani tuota outoa limboonista työkonetta joka heilahteli puolelta toiselle vaikkakin piti hallintansa ja siitä jatkoin matkaani kohti suurta “sivukujaa” joka oli valtava kuin riemukaari. Sisäpihalla oli “kirkon mekanismi” valtavia hammasrattaita, liikkuvia massiivisia osia ja kun aloin katsomaan kullanhehkuista luolaa tuolla takapihalla, huomasin että tuo valtava keltainen supertyökone lähestyi minua.

Äiti viittaa Jungin mukaan johonkin joka symboloi salaista, kätkettyä, synkkää, pohjatonta, naisellista ja maagisuuden auktoriteettia – eli lyhesti esoterista ja yinin ja jangin yinia. Äiti on myöskin perusnaisen kuva. Tällä kertaa hän meni siis mystismekaaniseen jättimäiseen kirkkoon, paikallisen nuoren tytön kanssa? Lapsi sinällään voi symboloida vaikka jotain omaa, luovaa projektia, tai jopa omaa itseään vaikken kyllä koskaan pikkutyttö ole ollutkaan. Isä ei ollut mukana tässä kohtauksessa, ja isä symboloi nyt ainakin rationaalisuutta, aktiivista tietoisuutta ja tahtoa, hän on yleensä järkeen sidotun elämänsisällön edustaja. Joten voidaan sanoa että unen tuo alue liikkui intuition symbioottisessa maisemassa. Niin se kirkko? Oliko minun pääsy estetty sinne? Jos se voidaan tulkita niin minun on ratkottava ristiriitoja – mutta nyt nuo symbolit menivät kirkkoon ja minä tutkimaan sivukujalle kirkon hämmästyttävää mekanismia se meinaa varmaankin tavanomaista tieteellistä mielenlaatuani joka aina estää syöksymästä näihin kokemuksiin joissa jo esoterinen puoleni on sisällä. Ainiin, kaupunki kuvaa myöskin äitiä ja toisen käsityksen mukaan omaa itseä. Uni kuvaa toisaalta suojaa toisaalta hermojännitystä, kieltämättä viime aikoina on ollut varsinaista ristipainetta ja kiristävää sumuisuutta. Mielenkuvana voisi sanoa että ylempää henkeä kuvaa kirkko. Entä se suunnaton rekka, työkone? Keltainen väri kuvaa aurinkoa joka kirkastaa elämän, mutta tuo kyseinen keltainen kuvasi itsekyyttä (ja ihmis-suhteissa vaistoa) enemmän kuin viisautta ja hyväsydämisyyttä. Kun taas tuo itse kuorma-auto kuvaa menestyksellisiä toimia, jopa omaa itseä – se koneena kuin myös kirkon mekanismit ynnä muut kuvaavat myös elämää, menestyksellisestä toiminnasta kumpuavaa iloa. Minä esiinnyin tuossa unessa mahdollisesti eri hahmoissa, ja minun psyykkeni komponenttien vuorovaikutukset näkyivät kuvina joita ihmettelin. Tiet, ja kadut taas ovat alitajunnan väyliä, mikä sopisi tuohon kuvaan. Se luola jota en lähtenyt tutkimaan olisi tiennyt intialaisen Jaggavedan mukaan surullista tulevaisuutta, huomioni siitä vei pois tuo valtava keltainen masiina – jos se laite kuvaa väriltään vaistoa ihmis-suhteista niin ehkäpä se numeron poistaminen puhelimestani Tättähäärän suhteen oli yhtä kuin kiinnittäminen huomio vaistoon ja “luolaan menemiseltä” välttyminen.

Aamuöiseen Sateeseen

Kävellessäni kauppaan näin matkalla naapurin muijan. Vai olinko tulossa? Olin tulossa tarkemmin ajatellen koska Miguelos Miguelos Miguelos oli tulossa noutamaan minua. Naapuri ei näyttänyt olevan mielissään, ehkä aavistuksen surumielinen ja tervehti. Voi vittu, tämä tietää sitä että ilmeisesti sitä astunut mies ei olekaan enää kuvioissa! Asiat ovat kohta siinä mallissa että alakerran neidistä tulee kroonisesti tuohtunut ja se meinaa sitä että minun pitää olla sunnuntaisin hiljaa asunnossani, muuten tulee sanomista.

(Sanoin Miguelokselle ajo-ohjeeksi että asun sillä kadulla jossa on liike missä valmistetaan dildoja ja pumpattavia vauvoja, siellä kieppuu pumpattava vauva dildon nokassa. Mies otti tämän huumorilla, mikä ei ollut huono idea.)

Uusi teknologia joka matkaa postissa luokseni, HS-hanketta ajatellen ei pidä kiirettä mutta sitä voi seurata linkin avulla joka ei toimi. Ei sitä ole pakko pitää enteenä mistään mutta hauskana kuriositeettina sitäkin enemmän.

Sain luettua kaiken muun ohessa joka kesäiseen traditioon luketuvan Henry Millerin kirjan. Kuuntelimme isäukkoni kanssa keittiössä (olin vierailemassa vanhemmillani) kun radio soitti Moonlight Serenadea ja kehuin väsyneessä, lähes eteerisessä tilassa sitä miten upea ilma on, uneksijan kesäsää ja kerroin miten tämä musiikki istuu täydellisesti Henry Millerin kirjallisuuden taustalle. Niin takaisin asiaan, olen tullut tänne puhumaan vain ja ainoastaan asiaa, muusta en puhukaan, en ole eläessäni sanonut turhia sanoja ja jos olen niin en minä nyt ainakaan ala niistä kinaamaan. Kosmologinen Silmä oli tuon kirjan nimi. Se oli todella hyvä novellikokoelma Milleriltä, erityisen hyvä kesäisiin iltapäiviin kun juo teetä, tai jopa kahvia pihakeinussa ja tuuli puhaltelee vaivattomasti lämpöisellä tavalla. Kirjassa oli henkilö nimeltä Fred, joka oli Millerin pitkään etsimä sydänystävä ja hän joissain määrin muistutti minua: mies joka halusi elämän perusasioita mutta oli maultaan hemmoteltu aristokraatti. Sekoitus ristiriitaisella tavalla hyviä piirteitä ja äärimmäisyyksien kaihtamista. Vaikkei jokaiselta piirteeltään hän ollutkaan minä, niin hänen tapansa ystävystyä hitaasti mutta elämänmittaisesti tai polttaa epattojen sillat ja hänen tapansa vihata kunnianhimoa, teeskentelyä ja saituutta olivat suureita joita en hämmästellyt muuta kuin siltä osalta että jaan ne joissain määrin. Samoin kuin sen miten hän kirjoitti, tasan kaksi sivua päivässä kirjaansa oli sitten kuinka flow tai stuck päivän henkenä – ihan sama periaate jolla joskus tein erästä käännöstä. Tietenkään en ole hän, en edes identtinen, mutta entä se kun hän soitti Millerin kanssa pianoduettoa silmät ristissä kadulla? Se tarina meni niin että miesten piti kantaa piano sisälle, he lahjoivat pariskunnan väkevillä ja lähettivät heidät matkoihinsa, tämän jälkeen noin tunnin päästä he soittivat duettoa riitasoinnuin talon pihassa, kadulla, jolloin ikkunoita, oviluukkuja ja kaikkia läiskittiin kiinni tuon tuosta. Sitä ennen piano oli seissyt pihassa 2,5 päivää ja muuttoyrityksen jälkeen piano jäikin ylösalaisin kadulle. Näin muistelisin asian tapahtuneen tai “näin olen kuullut”.

No, tänään juon olutta, tai olenkin jo juonut kaikki oluet mitä täällä oli mutta bourbonia on edelleenkin. Eilen kun heräsin vähillä unilla varhain aamulla minua seurasi koko päivän outo tuntemus, sellainen mistä olenkin jo maininnut eli eteerinen. Katsoin lämpimien tuulien puhaltaessa mäntyä ja pidin sitä mahtavana, koko kesä on huipussaan ilman että aurinko paistaa täydellä terällään. Kun olin tekemässä Qigongin ja Taijin, pyrin saamaan kaiken irti ukkosilman Jangistisesta energiasta, sitä oli paljon. Kävin perjantaina Tubbsin (ei Miami Vice vaan Royston Vasey) kanssa kahvilla, tai teellä, me molemmat joimme teetä ja hän kysyi mitä hänen kannattaa ottaa koska hänen työpäivänsä alkaa huomenna kello 6 ja minä vastasin että ota musta tee niin pysyt sopivan pirteänä muttet menetä yöuniasi – kaiken tavanomaisen järjen mukaan! Ostimme nämä juomat, ja myyjänä oli My Sharona, ja pitää sanoa että ei asia ole vain niin että virta on erilainen, kuin myöskin virtaanastuja vaan myöskin My Sharona on erilainen – hän oli jotenkin muuttanut tyyliään eikä ollut enää niin kiehtova, niinkö paljon yksityiskohdat merkitsevätkin? Mutta hänellä oli edelleenkin tumma ääni, upeat hiukset ja hän muisti. Minä ja Tubbs kertoilimme asioitamme pitkään, me nauroimme sydämellisesti ja meillä oli hienoa, meidän pitäisi enemmänkin viettää aikaa yhdessä – niin hänkin sanoi kun heitti minut mersulla pihaa josta on vain lyhyt matka sinne missä asun. Kun menin (tätä kirjoittaessa minulle muistui mieleeni se kun äitini isä, isoisäni kuoli ja menimme katsomaan ruumista äitini ajaessa ja minun lukiessa Aku Ankkaa) alunalkaenkin Tubbsia vastaan , hänen autolleen minun edelläni käveli naapurin muija ja hänen miehensä, joten tämä ehkä meinaakin sitä että voin mölytä rauhassa! Paitsi että tässä on draaman haju, miksi? Siksi että hänen luotaan lähti viikolla täysin eri mies, ja niihin aikoihin hän näytti surkealta (lihan ylitsepääsemättömien himojenko vuoksi?)! Nyt aloitankin mummoharrastuksen jolla suojaan selustani, olen ekvalaattorin kanssa mittaamassa äänentaajuuksia jolloin tunnistan hänen seksipartnerinsa ja näin ollen siirryyn arvoon arvaamattomaan. Kieh kieh!

Jatkan nyt bourbonin juomista, suunnittelen sivussa HS:n lähetyksiä ja muuta vastaavaa, ehkä lähetän pari sähköpostia ja poistun kaupungin poveen, samalla kun muistan kappaletta joka alkoi soimaan päässäni jo eilen.."..eikä paikkaa minne meen.."

O Rose, Thou Art (Sic)k

Valmistelin paketin jossa runoteokseni lähti niinkin pitkälle kuin Rovaniemelle. Se matkustaa pitkän matkan ja se on 7/77 kuten sovittua vastaanottajan kanssa. Hienoutena on että sen lähetyspäivä on siis 14 (2*7).7!

Operaatio HS-puolestaan on tilapäisesti tökänneenä siihen kun testasin kekseliästä laitteistoani eikä se kokonaan toiminut. Tässä tapauksessa äänen puuttuminen on aika perustavanlaatuinen vika joten viritykset jatkuvat ja päivitykset projektissa näkyvät täällä jos missään. Tilasin epäröiden mutta lopulta aika hyvät kaupat tehneenä uutta tekniikkaa jonka pitäisi toimia. Niin ja loin alun operaatio Pussywhippediin, lähetin basso- ja rumpuraidat Huuhtadorfenille joka voi istua jossain wagnerilaisessa luomisympäristössä sovittamassa niihin kitaroita, minä määrään rytmit. Luulen että tuon biisin jälkeen saamme jonkun naisjärjestön vihat niskoille, minkä voi ansaita vain jos on tehnyt jotain todella ihmiskunnan hyvinvointia edistävää. Tosin, nykyisin myös maskulistisia asioita ajavissa järjestöissä on akkainvalta joten niitäkin voidaan kutsua naisjärjestöiksi. Tässä maassa kapitalistit sanovat että vastakkainasettelun aika olisi ohitse ja että he kyllä voivat pitää huolta työväenkin asioista, ihan kuten jotkut virkanaiset ovat sitä mieltä että he kyllä tietävät mitä miehet haluavat, hyvä että sentään tässä rappiollisessa asiantilassamme sentään vielä edes Alkot ovat auki ja palvelevat meitä lääkkeillä joista saa suullisesti otettuna tilapäisen avun vitutukseen joka syntyy tälläisistä epäkohdista. Nytkin Cockoomuksen rötösherrat taputtelevat taskujaan kun äkkiä, ikään kuin salaperäisesti tämän porvarillisen luokan edunvalvontapuolueen rahoituskuitit ovat hukkuneet. Toisen korruptiopuolueen eli Kes-Kustan edustaja myöskin päässyt uutisiin, eli rouva siankeittelijä joka kiisti tehotuotantokuvien olevan Suomesta kunnes paljastui sille hyvä syy: hänen oma tilansa oli kuvien joukossa, niin tämä tättähäärä nyt sitten tekee pöyristyttäviä väitteitä juustoista mutta Keskusta jonka käsitys keskustatoiminnasta on samanlainen kuin Amerikan käsitys sosialismista (annetaan rikkaille yrityksille/ maanviljelijöille meni näillä sitten hyvin tai huonosti) ja nyhdetään se valtaväestöltä, onkin nyt jo oma-aloitteisesti tullut ulos kaapista joten on vain ajan kysymys milloin loputkin fasadeista tulevat alas.

Mutta nyt sitten muistellaan taas lähimenneisyyttä, eikä siihen palata enää vaan se jätetään saapustetuksi bittiavaruuden alustojen kylkeen. Nimittäin Tammerfest-speciaali olisi seuraavaksi luvassa. Sen jälkeen katsaus hieman läheisempään menneisyyteen.

Pitkästä aikaa näin vanhoja suosikkejani, Kotiteollisuutta ja Viikatetta Tammerfesteilla. Oli hyvin lähellä että tuo melko korkealaatuinen keikka jäi vallan näkemättä minulta mutta Luojan kiitos näin ei käynyt koska se olisi tiennyt ynseää perjantaita (ei ollut lainkaan baarifiilis, en muutenkaan käy perjantaina baareissa sillä se on jotekin moukkamaista käydä sillä tavalla keskellä viikkoa baarissa, lauantai on hyvä päivä). Viikatetta en nähnyt kovinkaan läheltä, jonkun tutun kanssa (tuttuja ja tutumpia oli koko paikka täynnä mistä tuli mukavan idyllinen tunne kuin olisimme olleet joissain yhteisen tutun bileissä joissa on yhteinen tupakkapaikka) mutta tuo bändi oli tuttu jo ajalta kun heillä ei ollut vielä levytys-sopimustakaan, nyt oli vuosien tauko kun kuulin heitä minun vanhassa Viikatepaidassani mutta kyllä se hyvältä kuulosti vaikken juurikaan tuntenut biisejä edes. Viikatteen ja Kotiteollisuuden väli meni juopotellessa ja tuttavien kanssa kuulumisia vaihdellessa, jolloin Miia sanoi että minun kannattaisi pitää useammin hiuksia auki ja Miguel tuo natsikreivi jonka kanssa kevyesti homoilimme ennen keikkaa (taputtelimme toisiamme joka paikkaan samalla kun halailimme) ja hän sanoi että hiukseni tuoksuvat hyvältä. Ainoat ketkä eivät B. Viitasen mukaan tykänneet olivat ne tytöt joiden keskellä heilutin leijonanharhamaista lettiäni tyyliin Chris Barnes (Spetznazin mielestä näytin Phil Anselmolta) eli nojasin käsillä polviini ja ajauduin shamanistiseen transsiin jossa tausta pysähtyi mutta pyöritys jatkui mutta enhän minä tiennyt että se ketään olisi haitannut. Tuota ei tarvittu kylläkään silloin kun Kotiteollisuus soitti Manamanan Kuolla elävänä biisin, jossa oli mukana Kaarle kierrättämässä kitaraansa, pitää sanoa että se oli todella voimakas hetki keikasta joka muutenkin oli hoidettu erinomaisen hyvin. Miten monta encorea he vetivät? Kolme niitä muistaakseni oli. Keikka oli niin intensiivinen että jos sitä ennen ei ollut tarvetta mennä viihtymään baareihin, niin keikan jälkeen olisi voinut hyvinkin lähteä kotiin sillä tuntui että ilta ei enää tarjoaisi mitään kummallista. Keikka jolla kokee katharsiksen on hyvä keikka, ja oli lähellä etten synnyttänyt viimeistään tuon coverin kohdalla lasta nimeltä katharsis. Soitinkin B. Viitaselle keikan jälkeen, joka oli jo matkalla kotiinsa niin kaukana että takaisinkääntyminen olisi ollut sopimatonta, joten menin baariin. Paikka jossa olin oli kallis ja aina täynnä, siellä meni hetki ennen kun pääsi kiinni fiilisestä jota oli vaikea tavoittaa sillä paikka oli jotenkin niin ahdas ja avara samaan aikaan, tehty niin että aina jotain on kulman takana. Mutta kyllähän siinä sitten taas tuokin turistikokemus muuttui iloksi kun tanssin ja rokkasin pöydälle nousseena, minulle hurrasi ja teki suosiotaan kolme Espoosta kotoisin ollutta ruskettunutta ja tissikästä rouvaa joista eräs lopussa soittikin kanssani ilmakitaraa – pöydällä ja sanoin “keikan” jälkeen että minä rokkaan hyvin. Olipahan siinä sitten muunkinlaisia kuriositeetteja. Samassa pöydässä “tanssi” eräs Kuopion mies jolla oli komea Misfitsin t-paita ja hän oli samalla varmaankin maailman rennoin mies, sovimme että tämä päivä oli harjoitusta sillä huomenna alkaa ryyppääminen, siihen hän vastasi “Joo.” “Onneksi olkoon voititte lotossa” “Okei.” “Sinulla viimeinen toivomus ennen kun julistetaan tuomio” “Jaa.” Mutta oikeastaan pidin hänestä, hänen seuransa oli sen hälyn keskellä hyvin tasaannuttavaa. Sitten kun katsoin vasemalle puolelle niin kaksi melko miellyttävän oloista namipyllyä tanssivat vieressäni ja heistä valkohousuinen päärynäperse keikuttaa niin että melkein keskittymiseni herpaantuu, mutta niinhän se jumalauta herpaantuikin sillä pian heidän väliinsä nousi tuolille seisomaan Mr Porilainen, tämä ei ole sama herra kuin Mr Butterface, vaan tämä on Porilainen 2. Mies on eroottisen rakkauden lähettiläs jokaiselle naiselle, hän alkoi puhua tuolle naiselle jonka perse jos olisi ollut pyyhekumi olisin minä ollut lyijykynällä kirjoitettuna tekstinä vaarassa tulla pyyhityksi, kuin koltiaisen aggressiivisesti pyyhkimä hävytön teksti pulpetista juuri ennen kun opettaja tulee. Puheissaan hän sanoi ei turhia soidinmenoja harrastanut vaan melko oikopäätä alkoi kysellä, tai paremminkin todeta:

“Minä aion panna sinua. Voisinkohan minä nussia sinua?”

Nainen katseli häntä kuin kääpiötä joka raiskaa lehmää. Tästä sitten lisättiin löylyä:

“Minä olen Porista! Olen porilainen. Asun siellä!”

Hän sanoi tämän kuin se olisi toiseksi parhain uutinen mitä tuo nainen on kuullut ennen edellämainittua. Jostain syystä Ms Shake Booty ei ollut myyty, joten porilainen lahja naisille oli seuraavassa hetkessä kiinni täysin satunnaisessa lattialla tanssineessa naisessa ja hänen tilalleensa tuli Mr Saatan Olla Ehkä Sarjamurhaaja. Tämä kyseinen herra myös nousi näiden tyttösten väliin, mutta ei sanonut mitään, hänen ilmeensä ei muuttunut vaan hän vain tuijotti ja kääntyili hieman.

Baarista poistuttuani odotin kyytiä kotiin, ja taas tapasin ihmisiä. Naapurini ja jonkun teinitytön jotka ehdottivat Mäkkiin menemistä, ja sinnehän me menimme sanoin jääväni pöytään sillä en ala jonottamaan, teini kirmasi edellä ja naapurini jäi puhumaan järjestysmiehelle, teini jatkoi suoraan matkaa ovesta ulos ja naapuri haltioitui jutellessaan järjestysmiehelle. Poistuin hetken istuskeltuani raittiiseen ilmaan, seisomaan tien viereen. Nyt samassa paikassa oli myöskin nainen jota kutsun sihteeriköksi ja paikalla ollut mies sanoi itseään Landespedeksi – muistaakseni. Heidän jutusteluaan oli hauska seurata, sillä Landespede sanoi käyneensä etsimässä ihmisiä ja tuttuja joita hänellä on ja Sihteerikkö aika suorilta käsin tyrmäsi kyseisen väitteen perättömänä ja Landespede muisteli viimevuotta kun kaikki meni hänellä niin kauan hyvin kunnes Sihteerikkö tuli pilaamaan kaiken. Mikä myöhemmin tuli mieleeni, että oli mielenkiintoinen juttu että Sihteerikkö arveli että minulla on tatuointeja, mitä minulla ei ole mutta kun käskin arvaamaan että minkälaisia ne voisivat olla hän arveli että pääkallotatuintoi nyt ainakin ja minulla oli tuolloin rannelämmitin jossa oli pääkallo mustalla pohjalla. Hmm, jospa hän ei ollutkaan Sihteerikkö vaan noita, se on mahdollista koska hän kuunteli sanojensa mukaan rienaavaa rokkimusiikkia, sellaista hevirokkia! Minunlainen herrasmies kuuntelen vain selväsanaisia iskelmiä jossa ylistetään sitä tunnetta kun voidaan kävellä savipellossa kumisaappaat jalassa etsimässä haltioiden piilottamaa kulta-aarretta, taskussa käärittynä vanha jallu ja aski tupakkia.

Angry Itch biisin Raimo sanoi kuvaavan minua, sillä se on raju, dynaaminen, synkkä, ja humoristinen sillä tavalla että varmasti loukkaa jota kuta – biisi kertoo miehestä jolla epäonnistui sukupuolenvaihdosleikkaus joten paikalle mihin piti tulla iloinen tussu, olikin ynseä kutina. Ilmeisesti hän siis oli porukan alfatranseksuaali Se oli jonkinlaisessa hysteerisessä hullun lehmän akuutissa tautikohtauksessa kun se fuuria tulee seisomaan päin vittua sojottavien pupunkorviensa (lehmän korvat olisivat voineet olla paljon parempi vaihtoehto) keskellemme ja mm. huusi naamani edessä “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”. Koska tämän nti. Klonkun ääni muistutti jonkinlaista pakkomielteistä kitinää.

“Keskustelumme” lähti käyntiin:

- “Kwikwikwikwikwi” [vapaa käännös: Look at me I'm a attention whore!]

- Niin miten kauan olet joutunut elämään selibaatissa?
[Seurasi muutaman sekunnin hämmentynyt hiljaisuus]

- “KWIIKKWIKKWIKWIK!!

- ”Hmm okei, aika pitkään siis..

- “KWIIIIIIIK-!!!kwikwikwikwi”

Koko show sitten eteni niin että minä sanoin hei oletteko te ne Tukaisen sisarukset, pukeutuneina kaneiksi, jatkoin kyselyä että mitä mieltä te olette siitä kun seiskapäiväälehti sillä tavalla tekee teidän yksityisyyttä loukkaavia juttuja. Tätä ilotulitusta ei kestänyt kovinkaan pitkään kun fuuria se sen hullunkiilto silmissä ja alati kohoava nitinä äänessään “Mää en edes kuule mitä sää yrität sanoa mulle”, se siis aidosti uskoi tuossa vaiheessa että olin suunnittellut henkilökohtaista loukkausta sitä kohtaan mutta käyttäen vain kiusakseni Tuksuja apunani ja että oikeastaan nytkin puhuin hänelle. Pidin vielä hauskaa hänen kustannuksellaan yritin selittää että me emme seurustele, hän voi ottaa ihan rauhassa. Välissä joku mies, sen aikaa kun tämä alfatranseksuaali keräsi kiukkuaan kävi kysymässä häntä tanssimaan tai jotain, mutta lähti pian kauhuissaan olevan näköisenä pois paikalta. Tuon täytyi olla jokaisen juhlan oma raivotar, sen lisäksi että se nauttii enemmän tai vähemmän psyykoottisesta julkisesta esiintymisestä niin se paljon mielummin kiljuu tuntemattomille miehille kuin että tanssisi heidän kanssaan tai sitten hänen iskemis-strategiansa on tuollainen koska häntä oli hakattu pienenä, liikaa tai mitä ilmeisemmin liian vähän. Hän ei selvästikään usko että miehiin purisi se että näyttää miten lämmin ja naisellinen osaa olla. Heitin lentosuukon ja hymyilin poistuessani.

Meet the Goodtime Army..he olivat mitä iloisin, positiivisin ja miellyttävin herrasmiesten joukkio johon ylipäänsä olen törmännyt pitkään aikaan. He ottivat minut vastaan valtaamalleen lavalle täynnä suurta jälleennäkemisen riemua (olin unohtanut!) ja pian me tanssimme näyttävästi YMCA:ta meidän koreografiassa nostettiin molemmat kädet manowar-tervehdykseen. Se oli aika homoa mutta koska teimme sen viihtymistarkoituksessa eikä siinä ollut tunteita mukana, sitä ei voitu laskea sellaiseksi. Tässä oli myös ensimmäinen kosketus Tuksuihin, huudahtin sitä pojille ja kieltämättä yhdennäköisyys oli sen vertainen että eräs heistä kysyikin “Jaa on vai?!” Mutta tämä oli vielä vaihe kun se oli vielä kaikkien mielestä hauskaa, sittemmin siitä tulikin elämän ja kuoleman kysymys. Goodtime Armyn, tuon paikan virallisen poikabändin takahuone oli lavantakana olin siellä puhumassa puhelimeen koska pidin sitä suht rauhallisena sijaintina niin yllättäen tuo iloisten miesten joukko olikin siellä myös! Suunnittelimme siellä seuraavaa vetoamme ja he olivat edellisenä viikonloppuna nähneet kun olin jossain herrasmiesmäisessä tilassa ajautunut tilanteeseen jota he kuvailivat “Sinulla kävikin viime viikonloppuna flaksi!”

Palatessamme taas kaiken keskipisteeksi tarjoamaan unohtumattomia visuaalisia elämyksiä, oli meidän joukossamme nyt myöskin naispuolisia tanssahtelijoita. Tangon ympärillä pyöriskeli eräskin tyttöpari joista toisella oli kultainen, kiharainen tätiperuukki, sanoin jätkille “Tässä on minun seksikäs tätini, hän aina käytti minua salaa hyväkseen kun oli minun lapsenvahtinani” samalla kun taputin hänen peruukkia, täti oli oikeasti nuori nainen jolla oli mitä vatkata tanssilattialla. Timo Kahilaisen näköinen mies joka kuului ryhmittymäämme toisti Timo Kahilaisen näköisenä “Seksikäs täti?” ja tietysti me olimme varsin hilpeitä. Seksikäs Tätini oli huumorintajuinen ja hänen kaverinsa niin kännissä että hän oli melkein reppana mutta ei negatiivisella tavalla. Kun minä ja Seksikäs Tätini tanssimme hitaita, kuiskasin “..he eivät koskaan ymmärtäneet tätä sukujuhlissamme..”, ja taustalla soi joku musiikki, joku klassikkobiisi. Hyvin, hyvin romanttista!

Ulkona tapasin mielenkiintoisen pariskunnan jota en aluksi tunnistanut pariskunnaksi. Myös heillä oli hyvä maku. Naiset olivat kaksoset, he olivat syntyneet, olikohan se 4 sekunttia toistensa perässä – onko sellainen mahdollista? Minä en aluksi tajunnut että he ovat pari sillä toinen kaksosista kietoi kätensä minun ympärilleni ja kyseli kysymyksiä minulta ja kertoi että minulla on hyvin miehekäät ja upeat pulisongit. Hän kyseli tunnenko tunnetaanko me ja viittasi mieheen jolle myös puhuin, ja se oli siis hänen miehensä. Saattoi vaikuttaa siltä että tunsimme sillä kun kerroin että kun olimme pieniä meitä käytti naapurinsetä hyväkseen ja pisti koskettelemaan toisiaan kameran edessä, mies lisäsi että tuon naapurin nimi oli Reino, puhuimme näistä kokemuksistamme toinen toistaan pöyristyttävimpien yksityiskohtien kera pitäen melko hyvin pokkamme. Nainen nauraa kikersi ja yritti suuttua kun ei saanut muunlaista vastausta. Sitten paikalla oli vielä kolmaskin mies sitä tuo nainen sitten läksytti siitä ettei antanut tälle sateenvarjoaan, mies yritti selittää että häntä odottaa kotona nainen mutta sulhasmies sanoi “Jaa äitikö?” siitä tuli sitten paljon hauskuutusta. Hieman ilkeästi hän sanoi tuolle miehelle vielä tämän pimpinnuolijaviiksiparrastaan (näyttikö se persereiältä?) että olisi yhtä mies kuin minä ja kasvattaisi samanlaiset pulisongit, hän tosin sanoi myöskin minulle että minun pitäisi saada miehensä kasvattamaan karvaa sivuihin eikä keskelle viitaten miehen leukaan jossa oli partaa. Kerroin että minullakin on joskus ollut partaa, mutta en muista mitä siitä puhuttiin, onko se nyt jotenkin olennaista mennä kertomaan ihmisille että on joskus ollut parta? Kuitenkin yhteinen jutustelumme pysyi varsin lämminhenkisenä ja paikottain äärimmäisen häiriintynyttä että jos ohitse olisi mennyt joku viranomainen meidät olisi kaikki pakotettu pakkohoitoon sillä eihän tälläisille jutuille edes saisi nauraa. Minä nyt vain satun tykkäämään huumorista.

Viime viikonloppuna ei sitten paljoa tapahtunutkaan, se oli hyvin staattinen viikonloppu, eräänlainen luontainen tasapainoitus festeille. Päivällä tajusin ettei juustokakkuun tule sulate- vaan tuorejuustoa. Ostin juustokakun tekoon tarkoitetun "melkein valmispakkauksen" huokeaan hintaan jostain lähikaupan "ei meille enää näitä"-hyllystä. Ajattelin että minun on välttämätöntä ostaa se, äänet päässäni sanoivat että olen valehtelija jos en osta sitä, ja miehen kuva katossa sanoi että kolmas maailmansota alkaa jollen osta sitä..sitten en voi kertoakaan mitä muuta tein tuotana päivänä mutta siihen liittyy laulavat lapset jotka ratsastelivat eläimillä. Meillä kaikilla on episodimme. Kun taas ilta alkoi niin että heräsin viininpunainen kylpytakkini auki lattialta, olin juonut muutaman oluen ja hieman viskiä enkä syönyt paljoakaan joten tuo rude awakening ei ollut niin järin suuri ihme. Juhannos epäili että olisin herännyt pelkkä kravatti päälläni, mutta meni se kyllin lähelle. Olin vain herättyäni kysynyt Juhannokselta mesessä että kun tästä tokenen, mennäänkö juomaan Guinessia? Todellakin, päästyäni elvyttyäni kaupungille menimme kaupungin kulmalla olevaan pieneen ja siistiin irlantilaiseen pubiin jossa sai huokeaan hintaan pintillisen Guinessia joka oli miellyttävää kuin mämmi. Musiikki ole lempeää rokkia, ja ihmisiä ei liikaa, paikka oli viihtyisä istumistarkoitukseen. Me keskustelimme suunnitelmistamme, eksistentialistisesta kirjallisuudesta, ja teleologisestakin kirjallisuudesta, se jotenkin sopi tuohon tilanteeseen. Se oli hyvä ja leppoisa hetki, sitten paikka meni kiinni ja herrasmiehet lähetettiin matkaan. Ilta, tai oikeastaan yö oli hyvin leppoisa ja nätti. Kävimme tarkistamassa olivatko puheet Bop-pillsin välikuolemasta liioiteltuja, ja eivät ne olleet. FBI:n teipit oli paikan ovien edessä joten menimme sitten erääseen toiseen paikkaan joka oli varmaan Tampereen toiseksi rauhallisin baari, siinä paikassa kun olin viimeksi olin niin päissäni että jouduin kysymään henkilökunnalta mistä sieltä pääsee ulos mutta tällä kertaa asiat olivat paremmin. Pohdin tuossa välissä että missähän nyt Bop-pillsin vakituiset nassukat mahtavat luurata, on kuukauden kiintoisin tehtävä löytää nuo klassikoiden ja halvan viinan ystävät jotka nyt on hajotetut pitkin kaupunkia. Kun minä ja Juhannos saavuimme 2. vaihtoehdolle, tuntui kuin olisimme olleet jossain yksityistilaisuudessa jossa ei ole ketään tuttua, istuimme ja kaadoimme kurkkuumme kalliita juomia. Suvinatrixkin liittyi seuraamme, Juhannos oli käynyt patsastelemassa ja kertomassa käsittämöttämiä vitsejä naisen työpaikalla niin että häntä oltiin tuijotettu kuin nakkia joka on pystyssä muusissa. Juttumme menivät siihen suuntaan kun olimme lähdössä jatkoille että niistä olisi voinutkin tulla aika ikimuistoiset jatkot, olimme nimittäin vertailleet kokemuksiamme ja en osaa vieläkään sanoa kuka veti pohjat mutta niistä ei sen enempää. Lähdimme Suvinatrixsille. Kävelimme Hämeenkatua jotenkin Siipikarjatiistain teemaan sopien, kaksi pikkutakkimiestä dominan molemmissa kainaloissa. Lopulta hyppäsimme taksiin, jonka kuski vaikutti siltä että vaikka olisimme lähteneet Australiaan hänen kyydissään hän ei olisi puhunut meille paitsi maksusta. Poikkesimme Juhannoksella sillä tarvitsimme lantrinkia koska Suvinatrixsilla on tequilaa mikä on aika jäykkää, mies toi lantringiksi perhepullon Leijonaa, tuota light-viinaa jossa me viskisiepot emme maista mitään erityisen kirpeää. Paikan päällä sitten ryystettiin viinaksia, katsottiin elokuvaa ja öristiin kännissä koirille, jokainen sammui aloilleen ja seuraavana päivänä Suvinatrix lähti myöhässä töihin. Välissä kohtaus jossa Suvinatrixin "vaimo" soitti ja puhui meidän kanssamme, hän käski minun sanomaan jotain vaimolleen jolle sanoin että hänen vaimonsa käskee hänen pussaamaan minua kunnolla - minkä hän tekikin ja puhelimessa vaimonsa sanoi: "Eiiiii.."

Seuraavana päivänä lähdin erkaantumaan eri suuntaan kuin Juhannos ja Suvinatrix, kauniissa kelissä jossa soundtrackina soi Johnny Cashin Sunday Morning Coming Down. Käväisin Natsimarketissa ostoksilla joka oli sopivasti matkan varrella, soitin Huuhtadorfenille äärimmäisen sekavan puhelun ja näytin väsyneeltä mutta onnelliselta. Ostin olutta, joitain elintarvikkeita pyörittyäni tarpeettoman kauan putiikissa sillä olin krapulassa eikä viestiyhteydet olleet järin sulavia. Join olutta matkalla ja suunnistin kohti kahvipaikkaa hengähtämään ja heräilemään, paistattelemaan suurenmoisen kesäistä päivää joka tässä maassa kuin lottovoitto. My Sharona oli myymässä kahvia, se mokoma pikku rotunainen joka näyttää joltain haaremin erityisosaston johtajalta! Joskus kun My Sharona lähti töistä minihameessa jokainen mies joka näki sen nousi seisomaan kuin vainukoira joka saa tuulesta vainun ja laskeutuivat istumaan vasta kun nainen oli kokonaan poistunut katvealueelle, ainakin melkein mutta vaikutus oli intensiivinen. Tällä kertaa hän noteerasi minut, siihen vaaditaan se että mennään krapulaisena, punakkana uuden ja vanhan viinan hajuisena kahvikuppia ostamaan ja sanotaan “Usko tai älä, en ole tulossa kirkosta vaikka olenkin pukeutunut niin..”. Tämä oli erityisen hauska juttu hänestä ja me siinä vaihdoimme sanoja, ja minä menin terassille hehkumaan kilpaa auringon kanssa.

Ja on se jumalauta vakuutusyhtiöidenkin kanssa, näytäisi nyt siltä että tästä autojutusta on tulossa “mielenkiintoinen”. Pitäydyn edelleenkin taolaismielisessä “ehkä”-asenteessa, sillä Luojan yksin tietää mitä tästä vielä tulee. Minä vain alan olemaan sitä mieltä että ne tyypit jotka tekevät päätöksiä vakuutusasioissa tulisi vaihtaa niihin tyyppeihin jotka myyvät vakuutuksia ja lupailevat niiden kaikkivoipaisuutta – tai sitten pistää nämä firmat tekemään niin että laittaa nämä vakuutusten hoitajat hoitamaan myöskin niiden markkinoinnin, jolloin kusetuksen ja myyntien suhde olisi oikeudenmukainen vakuutuksenottajaa kohtaan.

...ja kananmaitoa.

Minun tällä kertaa omistaa pitkä segmentti Tammerfestspeciaalille (joka sisältää myös mm. keikka-arvostelun), no se saa nyt tulla myöhemmin tämän Siipikarjatiistain ja sen jälkeen tapahtuneen insidenssin vuoksi.

Siipikarjatiistai meni oikein hyvin, huumori taas rehotti kuten rehottaa nokkospuska ulkovessan lähistöllä. Suvinatrix lähti kirkuen ja samaan aikaan nauraen muutamankin kerran pöydästämme takahuoneeseen koska emme olleet lainkaan asiallisia. Viereisessä pöydässä istui tyttösiä joista eräs katsoi minua sopimattoman pitkään (minun paidassani luki “I promise I won't tell mom” se ilmeisesti oli kuin olisin näytellyt hänelle karkkia ikkunantakaa) ja sanoi lopussa muille “Mennään tämän jälkeen..” kun Suvinatrix oli taas astellut pöytäämme ja meistä näki että meillä on jotain sydämellä. Olimme jo varhaisessa vaiheessa pohtineet että kasvatamme Siipikarjatiistaiviikset. Jos Siipikarjatiistai on kerran kuussa, on meillä jo hienot viikset. Viiksietiketti menee sillä tavalla että niiden pitää olla hentoisia haituvia mutta niitä kuuluu olla runsaasti, niin että ne ulottuvat alimmaiseen huulen kaareen saakka. Niitä on mehevä imeskellä herkullisen siipiaterian jälkeen. Tarvitaan välttämättä myöskin asianmukainen puku: syömäkauluri jossa on kaukalo joka tallentaa roiskeet – sama funktio kuin viiksillä, joustavat housut jotka ulottuvat kainaloihin ettei vaan pääse syntymään tyriä! Esittelin myös ajatuksen luomuitseruskettavasta voiteesta, se on lyhyesti sanoen paskaa jota hierotaan ympäriinsä kehoa, sitten jos haluaa olla pelimies kirjoittaa siihen “Pese Minut” ja menee houkuttelevasti keikistelemään rannan kuumimpien kullannuppujen läheisyyteen varmasti lohkeaa..jotain. Ehkä parhaimpiin lukeutunut Suvinatrixin “lähettäminen” oli se kun Otto-man tilasi sangollisen verran maitoa, ettei vain pientä masua lantraamaton kastike polttele, sanoi Juhannos että se on Suvinatrixin maitoa. Kun neiti tuli pöytään, kerroin että miehelle maistui tuo maito hyvin sillä se oli sinun maitoasi..Suvinatrix oli jo hilpaissut pois kikattaen ja paheksuen samaan aikaan niin ehdotin Otto-manille että hän pyytäisi tuoppia muistoksi – parasta maitoa mitä olen koskaan juonut!

Siivet maistuivat, niiden ja juttujemme vuoksi olimme vedet silmissä.

Muistin että minulla ei ollut maitoa, olin palaamassa kotiin ja poikkesin kauppaan joka oli auki vielä hetken, purkki riitti ja sillä saattaisin lieventää vatsan muhisemista.

Tulen parkkipaikalle, ja alan katsomaan autoani.

Miksi autoni on vinottain parkkipaikalla?

Katson eteenpäin niin kaksi sinipaitaista miestä on puhelimineen edessä päin.

Katson nyt uudestaan autooni, niin sen koko kuskinpuoleinen ovi on mennyt sisään!

Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?!

Seisoin maitotölkki kädessäni ja katsoin nyt hitaasti edessäni puhuvaa taksikuskia, -kuskeja.

"Nainen, ympärikännissä ajoi tuolla puukylkisellä amerikanautolla sinun autosi kylkeen".

Katson romuista amerikanrautaa, se on tehty kulmaraudasta ja siinä on puiset listat kyljissä, sen takalampun osa on autoparkani oven vieressä.

Nainen oli mennyt R-kioskille ostamaan olutta, auton takaosassa oli rottweiler.

Nainen silminnäkijöiden mukaan oli ottanut löysät pois ja peruuttanut hidastamatta autoni kylkeen.

Katsoin jälleen autoani, ja sitä 23 vuotta vanhaa puukylkistä jääkaappipakastinyhdistelmän näköistä ajoneuvoa ja mietin mielessäni:

“You motherfucker.”

Seuraavaksi kokoontuu tuo nainen, taksikuskit, minä ja jotain juoppoja.

Peruuttelija melkein käy taksikuskin kimppuun ja alkaa rätistä, minulle ja taksikuskille että kuka nyt pitää koirasta huolta.

Sanoin melko suoraviivaisesti että se koira ei ole nyt minun ongelmani, vaan se on sinun ongelmasi kuten jokin muukin, ole nyt hiljaa, ja aloillasi - “älä piipitä, äläkä vittuile, poistu taakse, ole hyvä”.

Kun minulla alkaa vittutusmittari ottamaan kierroksia, minä alan puhua hitaammin. En välttämättä hiljaa, vaan päättäväisesti kohoavalla mutta hitaalla, tummalla äänenpainolla. Minun silmissäni on silloin katse joka on metsästäjällä.Tätä on sanottu minun "vittumaiseksi-ilmeeksi".

Vielä jos tämä klonkku (Tammerfest-osassa itse asiassa on tämän tyypin ensiesiintyminen) jatkaa minun koetteluani, menen hänen autolleen ja alan kiskomaan penkkejä irti paljain käsin ja en sano mitään. Sen jälkeen kun olen tyhjentänyt auton hengittelen hitaasti syvään ja katson häntä, tällöin jos vielä klonkkuilu jatkuu minusta muuttuu Hulk, tällöin olen paljon äänekkäämpi ja puhun kolmannessa persoonassa itsestäni ja kerron sen minkä kaikki näkevät: Olen hyvin vihainen.

Poliisit olivat matkalla paikalle.

Kertasin tilannetta taksikuskien kanssa. Tilanne oli todella hämmentävä sillä tuntui kuin kaikki vain olisivat tapahtunut vain ympärilläni, kuin jossain eksistentialisen romaanin tapahtumahorisontissa. Taksikuskit olivat jo soittaneet poliisitkin paikalle ja eräs heistä hoiti sitä puhelimitse!

Tällä välin klonkkurouva yrittää paikalla olleen juopon miehen kanssa karkuun, he yrittävät pikkuhiljaa poistua, he ovat hyvin kännissä ja on tieto että he eivät ehdi pitkälle.

Ongelma oli, että noin röyhkeä narttu todennäköisesti nostaa syytteen "siviilipidätyksestä" joten häntä ei yksinkertaisesti voinut ottaa vain raivelista kiinni ja viedä katuun.

Mutta tilanne oli hankala sillä jos kohta poliisit eivät ala tulemaan paikalle, joutuu niin tekemään koska he pyrkivät valumaan karkuun.

Tuli eräänlainen hidastempoinen takaa-ajo jossa nämä laahustavat edellä, minä ja taksikuski perässä, kunnes toinen taksikuski hyppää autoonsa ja lähtee heidän peräänsä. On tässäkin nyt jumalauta maidonhakureissu, ja kaiken lisäksi jouduin ostamaan vielä sitä kalliimpaa kevytmaitoa!

No kävi niin että poliisit lopulta saivat nämä paskiaiset kiinni saapuen paikalle juuri kreivin aikaan. Koska heidän mielestään he eivät olleet tehneet mitään väärää ja heillä oli täysi oikeus pitää puoliaan, olivat takaisintullessa molemmat raudoissa auton takana.
Poliisi sanoi että he saivat kuulla tuolla muutaman metrin matkalla kunniansa kuten konstaapeli sanoi. Naisen ja mukana olleen juopon mielestä heitä kohdellaan väärin tässä asiassa. Poliisien pitäisi mennä itseensä, ja minunkin kun parkkeeraan autoni ruutuun joka oli hänen peruutusreittinsä tiellä, jos autoni ei olisi ollut siinä niin pizzeria olisi ollut syyllinen huonosta sijainnistaan.

Ihmiset tilanteessa olivat erittäin myötätuntoisia, saivat iltaisen huvinsa ja uteliaisuutensa tyydytyksen ja kaikki heistä olivat puolellani totta kai.

Lopulta sitten auto hinattiin varmuuden vuoksi korjaamolle.

Hinausta odotellessa paikalle oli tullut tuttujani, porukat ja tuttavapariskunta jotka olivat tulossa raveista.

Paikalle tuli myös eräs nainen joka aiemmin oli ollut apuna ja eräs mies.

Tuolla miehellä oli erään melko pahamaineisen moottoripyöräjengin paita.

Mies kysyi että onko tuo auto minun ja sanoin että kyllä se on.

Siihen hän vastasi: "Minun se nainen on kihlattuni."

Ajattelin mielessäni ja katsoin miestä: "No kuinkas sattukaan, mitä nyt sitten?".

No hän oli vanhan liiton miehiä. Hän kysyi mitkä ovat seuraukset ja sanoin että vakuutusyhtiö maksaa kaiken, ja myöskin selvittelimme että ne sitten peritään naiselta myöhemmin.

Hän kysyi: Mahtaa vituttaa?

Katsoin häneen ja nyökkäsin.

Mies ojensi minulle kätensä ja sanoi haluavansa pyytää anteeksi naisensa puolesta.

Minä ojensin käteni, nyökkäsin ja puristin hänen kättänsä, stoalaisella tyyneydellä joka läsnäoloa.

Vielä hän pahoitteli ja vielä kättelimme.

Poistuessaan hän sanoi "Se oli sille ämmälle ihan oikein.."

Sukulaiseni ja ystäväni nauroivat tätä mojovaa kommenttia.

Vanhan liiton mies ymmärtää että maallisen lain kirjoittamattomiin osioihin lukeutuu se, että miehen autoa, moottoripyörää ja hevosta ei sodomoida, ei edes vertauskuvainnoillisti. Se yksinkertaisesti on asia mitä ei tehdä.

Minua ei hirveästi naurattanut tuona iltana.

Mutta kun olin välissä heittänyt osan tavaroista kotiini (koti oli muutaman sadan metrin päässä).

Minulle viilsi mieleen eräs juttu siinä illan hyörinnässä.

Se meni kutakuin niin että jos kyseisen vertauksen miehen auto menee lunastukseen, ja hänelle sanotaan siihen "no tuohan on paha", hän sanoo "ehkä" sillä hän ei tiedä miten käy ja jos käykin niin että hän sattumoisin saa sen kautta vielä paremman ja hienomman auton, ja hänelle nyt sanotaan "no tuohan on hyvä juttu!" hän vastaa "ehkä" koska hän ei voi tietää mihin virtaus joka ei pääty ennen häntä virtaa..

Tälläinen ajatus tuli minun mieleeni kun minä kävelin kävelytietä pitkin.

Ja kaveri jolle tuon version kerroin, oli se joka oli naisensa kanssa paikalla, ja sanoin tuon hänelle ja me molemmat olimme tulleet tuosta nyt äärimmäisen tietoisia.

Sitten myöhemmin kun olimme teellä ja pohdimme että jos tuo nainen ei olisi pysyhtynyt tuossa ja päässyt muun liikenteen joukkoon tuossa kunnossa, niin oliko tämä kenelle paha?

Siitä asiasta juolahti taas mieleeni eräs toinen viisaus jonka kerroin. Se liittyy siihen kysymykseen että miksi Jumala “sallii” (hyvän ja) pahan. Monesti vain kiistetään jälkimmäinen osio, mutta siihen ei ole syytä.

Helposti unohdetaan Jumalan näkökulma.

Jos ajatellaan että samalla paikkakunnalla on vieraita kaukaa.

He ovat kinkereillä ja rukoilevat että sadetta ei tulisi.

Samalla tuo alue on ollut kuitenkin koko kesän ajan hyvin kuiva.

Toisaalla maanviljelijä on rukoillut sadetta.

Nyt, jos hyvä asia on se että Jumala vastaa rukoukseen niin meidän on tällöin muistettava se, että Raamattu sanoo että Jumala luo valon ja pimeän, että Häneltä tulee niin hyvä kuin pahakin - mutta syntiä Hänessä ei ole.

Niin nyt he jotka eivät saa sadetta voivat ajatella, että ei ole hyvä, jos he eivät saa sadetta. Kun taas toisella porukalla on ihan toinen mielipide asiantilasta.

Mutta siinä on suurin ero, Jumalassa ei ole syntiä.

Synti merkitsee harhaanosumista.

Hyvä ja paha ovat toisistaan riippuvaisia.

Lankeamuksessa saimme hyvän tiedossa kaupan päälle pahan tiedon.

Siksi oli äkkiä paha kun olimme alasti vaikka olimme sitä olleet koko ajan muutenkin.

Joten siis, Jumalan lähettämä hyvä ei osu harhaan, eikä pahakaan.

Jumala on rakkaus, joten nämä kaikki perustuvat teleogiaan.

Entäs sitten se nainen?

Hänelle kävi lopulta niin, että kun poliisit olivat viemässä häntä pois, pysähtyi poliisiauto ja poliisi nousi autostaan, haki takaluukusta nippusiteitä ja pisti syötävänlailla huutavan naisen niillä hieman tukevammin kiinni ettei hän telo itseään tai muita.

Nainen josta taksikuski sanoi että niin ei saa tehdä miten hän haluaisi tuollaisille tehtävän.

Menimme tästä vielä kahville porukalla. Siellä sain mukavaa kontrastia edelliseen. Päässäni pyörivät rauhattomat ajatukset, ja taustahäly. Pian edessäni oli nainen, kuin jokin eteerinen naisolento joka on juuri otettu olemaan ensimmäisen ihmisen sivusta, ja joka nyt katselee suurilla silmillään ja kietovalla olemuksellaan sinua. Miksi hän kantoi tuolla tapaa itseään? Hänellä oli ihailijoita, teinipoikia jotka tervehtivät häntä nimellä jo ovella, paikka oli heitä täynnä. Porukkamme pisti merkille miten huolellisesti hän valmisti teeni, ei mitään huolimatonta pussin viskaamista tiskin ylitse vaan hän onkia pussia niin kauan kunnes juoma oli kunnollisen näköistä. Jotenkin täydellinen vastakohta. Viime ajat ovat olleet juuri tälläistä kontrastien vaihtoa.

Sitten yöllä kun olin juonut siipien jälkeisen annoksen vihreää teetä, jossa on minttua viilentävät ja kun en oikein saanut untakaan minä luin. Kun luin, kuulin naisen voihkaisun, sitten miehisempää yhinää ja sen miten jotakin alettiin renkuttamaan mekaanisesti. Voi nyt hittolaisen hilloviiva, naapurin muija harrasti seksiä kaiken kukkuraksi seksiä sen tummakulmaisen karhunsa kanssa. Mieleeni muistui se kuinka hän oli tullut joskus kun olin hirmuisessa krapulassa ja messengerini oli kilkattanut sillä jollakin oli ollut minulle asiaa, joillakin. Sitten seuraavaksi alkaa ovikelloni soida. Kello on noin 22. Minulla on hiukset silmillä, tuskainen hiki, kylpytakki (violetti) eikä lainkaan motivaatiota mennä avaamaan ovea. Mutta sitten kun tuota jatkuu pitkään menen ja katson ovisilmää, naapurin eukko päällään jokin takki joka on pumpulinvärinen melkein näköinenkin. Avaan ovea, varovaisesti, kammioni on pimeä ja valo tulee sisälle ja nainen alkaa motkottamaan minulle miten aina kun hän yrittää nukahtaa kuuluu “pimpelipom” ja mehän tiedämme että kun naisella alkaa olla asiaa tälläisissä tilanteissa se ei lopu ikinä, minä hyvin vähäeleisesti sanoin hoitavani asian. Suljin oven, mietin että kostanko tämän, menen sitten kun hänellä on vieraita tai sukulaiset kylässään oventaakse ja valitan siitä kuinka siellä aina nussiitaan niin etteivät ihmiset saa oltua rauhassa vuoteissaan vaan se loiske ja eläimellisen vallankumouksellinen suoran kurkun huuto estää hiljaiselon – olenhan ujo ja uskovainen mies! Sitten odotetaan seuraavaan kertaan jolloin hänellä on taas samoja vieraita. Mennään oventaakse ja sanotaan että ehkä minä hieman ylireagoin, sitten ojennan hänelle perhepakkauksen kondomeja ja sanon että pitäkää hauskaa.- Tuo kävi mielessä, tuona iltana joka oli kovan päivän ilta.

Ja päässäni soi..

138

Kuvassa minä ja Juhannos matkalla siiville, jos ei muuta niin ainakin henkilökunnan näkökulmasta. Suvinatrix mieheksi pukeutuneena kuljettaa kärryjä.

Ensi viikolla sitten taas Suvinatrixia katsomaan. Hän kiitti minua siitä että löydän aina sanat jolla hänelle tulee parempi mieli, en tiennyt että hän oli täyttänyt vuosia mutta hän aprikoi että on nyt vanha kaakki johon sanoin että jos hänestä nyt on äitynyt yhtä ryppyinen kuin kivespussistani, niin pistää sitten jotain peitettä kun tulemme miehissä Siipikarjatiistaille. Koska olen löytänyt eräästä keskustan tavaratalosta huokeanhintaista siipikastiketta jota olen laittanut kaikkeen mitä laitan suuhuni, en usko että tuo siipien maistelu olisi ihan niin ravisteleva kokemus tällä kertaa, vaikka onhan sitä nyt odotettukin. Minä ja Juhannos juttelimme viimeksi siitä miten hän menee hakemaan lippuja Tammerfesteille, jolloin samalla reissulla mies käy myöskin divarikierroksella ja hakee itselleen nipun pornolehtiä “..näiden kanssa pitäisi taas aika kulua”. Jo putiikkiin astuessa ystävällinen kauppias sanoo että tämän kertainen nippu on valmiina “Siinä mukana o myäs pari Anttilan kuvastoo ja korkkaria – lempo soikoon”. Tästä mies siirtyy huoltoasemalle lehtiensä pariin, mukanaan hänellä on turvalliseksi koettu pullo Gambiinaa. Kerroin että se maistuu sille kun pultsari kusta lorottelisi suoraan kurkkuun, jolloin voi huomata että hänen suodatinelimistönsä on jo niin heikossa kunnossa että osa viinasta tulee täysin käsittelemättömänä läpi. Jatkoin että sain tuon idean kun olin kuusköötluvulla Alkon päätoimitusjohtajana, tällöin piti keksiä juoma mikä maistuu "luterilaiselle työmoraalille" ja pienporvarilliselle elämäntavalle. Sitä markkinoitiin arkeen ja juhlaan, eräissäkin häissä Alkon osaava henkilökunta neuvoi että boolin voi korvata sillä että ostaa jokaiselle pullon verran Gambiinaa, yleensä se riittää

Huomenna olisi sitten Torstaikerho taas pitkästä aikaa. Keskustelemme tutuista aiheista, J varmaankin syö taas jotain mihin liittyy tarjotin, ranskalaiset ja muuta sellaista, minä juon vihreää teetä, lähistöllä on aikuisia ja lapsia jotka me unohdamme mitä enemmän me uppoudumme keskustelujemme syövereihin. Ne ovat hyviä keskusteluita joita ei olla koskaan tallennettu oikein mihinkään, se on kyllä harmillista mutta olen varma että meistä tulisi todella teennäisiä jos pitämällä alkaisimme pitämään niitä hetkiä.

Huuhdadorfenin kanssa olen puolestani suunnittelut taas toinen toistaan erinomaisempia projekteja, operaatio Pussywhipped ja projekti nimeltä Home Studio liittyvät kiinteästi ideaamme jos Luoja suo. Aluksi pitää testata laitteistoa että miten se ylipäänsä toimii, sen jälkeen voimme äityä villeiksi. Hieman kuten ministerit Katainen ja Urpilainen Iltalehdessä “Mitä onko tämä pornoa? Tuossa lukee että herkkujaan esittelee Katainen ja Urpilainen!” Aprikoimme että ehkä se sittenkin vain on niin että Katainen esittelee pepperonia, samalla kun Urpilainen tarjoilee pizzaa. Siitä tulikin mieleeni Kokoomuksen veto pistää porvarinuoret keppaloimaan pehmopornokalenteriin, että se saa varmaan tulevaisuudessa entistä rohkeamman version: “Kokoomuksen lapsipornokalenteri”. Se olisi hyvää bisnestä sillä taannoin tehty pedofiiliratsia osoittaa että pohjoismaissa olisi markkinoita myös heille, mutta jotka inhottava valtion lainsäädäntö jättää bisneksen ulkopuolelle ja joskushan se bisnes on aloitettava suomalaisten lastenkin.

Entäs viikonloppu? Lyhyesti se meni kaikessa ynseydessään niin että päätin runokirjan kunniaksi korkata erityistilanteita varten kaapissani olleen Venäläisen kuohuviinin. Juoma oli erittäin hyvänmakuista joten se meni kuin mehukatti lapsena ollessa. Juotuani siihen päälle vielä jonkin verran olutta ja punkkua sain kuulla baarissa tapaamaltani tutultani että olin hyvin humalassa. Tästä seuraavaksi olin päätynyt naisiin, sillä seurauksella että olin kotona sunnuntaiaamuna. Heräsin joskus iltapäivällä. Iltapäivä oli muuttumassa illaksi ja se oli vuodepotilaalle hyvin vaikeaa aikaa sillä sain keskittää voimani etten oksentaisi, vaan että ruoka jonka söin ettei minua oksettaisi pysyisi siellä missä siitä on eniten apua. Ne olivat voimakkaita kokemuksia, jotka alkavat jo silloin kun ilta muuttuu laskuhumalaksi, kotiinpaluun ollessa tosiasia, kun päässä alkaa pyöriä: “Pitikö taas, taasko sitä piti mennä..”

Mutta mitä tälle päivälle tulee, niin intuitioni on määrännyt sen kahvilan tämän kertaisen kirjaprojektin lähdekirjan lukemispaikaksi, aikaisempi vastaava kirja&paikka oli Näkötorni. Näemmä paikat ovat aina jonkin verran, ei vain retroa vaan vintagea. Miksi minä hakeudun sellaisiin paikkoihini? Pitää sanoa että myyjätär, joka muisti minut, on sellainen että jos hänenlaisiaan naisia olisi enemmän maailmassa, se olisi parempi paikka (ellei lasketa hänen tuon kertaista todella omituista “Oletko sinä tosissasi”-neuletta). Bukowskin Nirvanassa hän esiintyi myös, olen siitä melkein varma. Olin jo antamassa hänelle blogini käyntikorttia, mutten tehnytkään sitä. Jotenkin koko paikka, hän mukaanlukien vaikuttaa sellaiselta wanhan hyvän ajan mukaiselta kokoonpanolta joten siihen on parempi olla sekaantumatta tällä tavalla, luulen että tuo nätti ja hentoinen neito saattaisi pyörtyä ja minun pitäisi alkaa nostelemaan häntä voimakaille käsivarsilleni mikä pian johtaisi siihen että meidän pitäisi karata yhdessä, eikä se sovi koska autossa on ihan juuri leima edessä ja minä olen pohjimiltani lainkuuliainen ihminen. Mutta niin kauan kun kirja on kesken, käyn ainakin kerran viikossa hänen luonaan lukemassa sitä, hän voi kysyä että onko paljonkin paitoja joissa on tekstiä, tai ei hän sellaista kysyisi kun kysyi jo mutta jostain me keksisimme puheenaiheen siihen saakka kunnes menisin pöytääni ja sulkeutuisin.

Jostain syystä tänään silti kaikki olivat miellyttäviä. Sanelma niminen kassaneiti oli unelma myöskin, avulias ja ystävällinen. Ostin alennuksesssa ollutta biisonin maidosta tehtyä mozzarellaa joka saa miettimään mille tuon veijarin liha maistuisi, Sanelman vaiko biisonin? Herrasmiehenä en ala edes ottamaan kantaa tuollaisiin panetteleviin uteluihin koska sellainen ei ole ollenkaan sopivaa. Vanhus naurahti, ja Sanelmakin naurahti jonka jälkeen hän punastui välittömästi kun aluksi kysyi että otanko pussin wokkivihanneksilleni etteivät ne pakasteina vain vuoda reppuni pohjalle, johon sanoin että se on hyvin ajateltu sillä sellainen ei olisi kovin hienoa..hups..pudotin samalla maksukorttini ja sanoin että järkytyin näin paljon jo pelkästä ajatuksestakin että ne valuisivat reppuuni, niin että pudotin vallan korttinikin.

Koochy: Boom Boom Boom

Viime yönä viimeistelin Rajoitetun Painoksen 77 kpl:n kannet. Alkuviikosta lienee aika kun saan hoidetuksi loput niihin liittyvät käytännöntoimet joten ei ole enää pitkä aika sille että tuo harvinainen ja uniikkipainos jossa on yksi ylimääräinen (salainen jatko-osa!) runokin. Ennakkotilauksia on tullut jonkinverran, mutta siitä kuinka tätä herkkua saa, kerron tarkemmin ohjeita myöhemmin. Olen joka tapauksessa huojentunut työrupeamani keventymisestä vaikkakin se ei ole vielä alkuunkaan lopussa. Tässä tapauksessa olen ihan tyytyväinen asiaan. Viime viikolla nähtyäni Huuhtadorfenin perhekuntaa kaupassa, menimme istuskelemaan autoni varjoon, he olivat ryypänneet kuluneen lomaviikon ja Huuhtadorfen oli niin punainen että hänen kaverinsa oli kutsunut häntä kotineekeriksi. Mies tilasi uuden runokirjani Limited Editionin jossa on siis jokaisessa rajoitetun painoksen (77 kpl!) kannet siinä missä kustannusyhtiön kautta tulevassa tietysti on standardikannet ja paperimuoto tämä on ikään kuin siis miellyttävä tarjous heille todella fiksuille ja lojaaleille lukijoille joita minulla on. Sovimme että he saaavat kannet joiden väritys muistuttaa natsisaksan värejä, mikä tietysti miellytti miestä. Kirjoitin nimikirjoitukseni teokseen ja tein sen pakkaukseen tekstin “Adolf's WILD years in Wienna – The Anthology – For Men Who Love Uniforms.” Lisäsin vielä mukaan hakaristin plus uroksen merkin on yhtä kuin sydän.

Kaupan myyjätäressä, nuoressa neitokaisessa oli jotain hienoa ja teeskentelemätöntä . Häntä voitaisi sanoa sellaiseksi plus normaaliksi, eli normaalin näköinen ja mielellään positiivisella tavalla, eli ei pahoja epämuodostumia, pinttymiä tai ylimääräisiä ulokkeita. Firman hame joka oli hyvin ruma vaate, näin sen kun katsoin hänen persettään hänen kääntyessä laittamaan toisen kassan pois päältä. Minä kaivoin lompakkoni ja hän kysyi otanko kassin ja minä olin juuri kertonut kuinka reppu oli ollut täynnä että lompakko ei alimmaisena meinaa löytyä joten siksi hän varmaankin kysyi? Minä sanoin että ne varman menevät repussa ja hän sanoi että mitkä ei mene voin jättää hänelle, arvelin että nuo kanankoivet saattaisin jättää mutta hänen pitää muistaa että ne pitää kypsentää. Mitä hän se siihen sanoi? No jotain kun minä sanoin että kerran söin niitä raakana koska minut oli jätetty kotiin ilman ruokaa ja rahaa, hän oli kauhuissaan olevan näköinen mutta jutussa mukana samalla kun hänen työkaverinsa ja asiakas hymyilivät (työkaverilta olin kysynyt kuin mikäkin metroseksuaali että missä on luomubasilika) lisäsin että söin siihen päälle vielä jonkin verran jauhoja. Hän kysyi että oliko se eilen, sanoin eikun tänään..sain nääs rahaa ja auton niin tulin tänne. Me olimme kaikki hilpeitä siinä ja hän toivotti minulle lämpimästi hyvät viikonloput. Menin autolleni ja näin jotain nestettä sen alla, mikä siellä oikein vuotaa? - Oli selvää, tämä nainen, myyjätär yhteiskunnalliselta statukseltaan ei ollut se myyjätär jolle sanoin tulleeni ostamaan kolesterolia kun ostin voita ja makkaraa, pekoniakin siinä saattoi olla (tarjouksessa).

Viime viikonlopulla pidin paussia juopottelemisesta. Oli pakko koska krapula alkoi kestää kaksi päivää, vaikka en oikeastaan ole juopotellut olen vain jättänyt pitämättä paussia viikonloppujen viihtelelläkäymisessä mikä on nähtävästi riittänyt sille että olen nähnyt outoja unia ja olen pökissä pari päivää juopottelun jälkeen mikä on kohtuutonta. En tiedä mitä tekisin silti tänään, tekee hieman mieli juhlia kiitollisena projektien etenemistä.

Kävin tuona viikonloppuna sen sijaan elokuvissa, en ole niissä käynytkään hetkeen mutta nyt kun sain vapaalipun äiskältä päätin käydä katsomassa 3D-elokuvan jossa ei harmikseni enää oltu kaksiväriset pahvikakkulat päässä vaan muoviset “aktivoituvat” amerikkalaiset lasit päässä. Matkustaessani elokuviin soi autossani wanhakantainen bluesmusiikki, edelläni ajoi täyteen ahdettu tien ajoratamaalauksia pujotellut mopoauto. Saapuessamme suurmäkeen (12%) alkoi mopobiili jurnuuttaa mäkeä ylös huimaa 20 kilometrin tuntinopeutta, takapenkin likat vilkuilivat minua reaktionhakuisesti. Näytin peukaloa ja hymyilin kuten miehet eikä kuten pojat ja tytöt antautuivat nauruun ja näyttivät minulle hyvin uskollisella tavalla takaisin peukaloita. Päästyämme ylös tyttöset olivat taas valppaana ja katsoivat minua, minun kauniin autoni nokkaa, sen peruutuspeilissä roikkuvia hajusteita kuten nainen ja pääkallolätkä sekä wunderbaumia (2* musta, 1* keltainen). Nyt taputin kun pääsimme porukalla ylös jolloin he tekivät täysin samoin, mutta enemmänkin suosionosoituksellisesti sillä heitä viihdytti minun toimitukseni.

Odottellessani pääsyä elokuvaan luin lehteä, elokuvaan joka kävi mistä tahansa Supernatural-sarjan viikkojaksosta mutta missä näkyi naisen sukupuolielimet häpykarvojen peitossa ja kamelinvarpaina 3D:nä. Kyseessä oli kauan inhoamani Shitty-lehti, ainakin se on tasalaatuista kuten paska yleensä on. Muistan jutun piiskalettisestä Dj “katsokaa soitan muiden ihmisten musiikkia” Pedophilesta (nimi juontuu hänen käyttämistään laseista). Mies lukee vielä höpöhöpömies Richard “meemiseksuaali” Dawkinsia..evoluutikkofundamentalistia joka filosofoi kaikenlaista mielenkiintoista. Mitä nämä kaksi herraa saavat aikaan on mekaaninen koiranpaska. Koska en ole kuullut tuon pedofiililaseja käyttävän tiskijukan levyjen vingutteluja, sanon pari mieleeni tullutta sanaa Dawkinsista ja tämän kirjasta. Liittyeän lähinnä psykologisiin tekijöihin, hänen kaikkia todennäköisyyslaskelmia uhmaavat vakuuttelut elämänsynnystä jotka uhmaavat matematiikan lakien perusteella kaikkia todennäköisyyksiä. Jotkut hänen teoriansa ovat jopa suoranaisen itseäänkumoavia. Ihmisen psykologinen taipumus uskonnollisuuteen on eräs hyvä esimerkki. Dawkins torjuu myös ajatuksen, että jonkinlainen ”jumalakeskus” ihmisen aivoissa selittäisi jotain. Jos sellainen olisi olemassa, miksi se olisi olemassa? Ihmisen lähisukulaisilla ei sellaista ole.

Sinä sen Richard sanot, kun selität ihmisten tapaa olla muista elämistä eroavia heidän hengellisen suuntautumisen vuoksi.
Tuollaisia taipumuksia ei alunalkaenkaan pitäisi olla, eikä tulla, Dawkinskaan ei usko kehitysopillismaterialistisiin selityksiin uskonnollisuuden alkuperästä – lukisi nyt alkuun Jungia vaikkapa niin ei tarvitsisi ihmetellä. Jungin havaitsema Kollektiivinen Piilotajunta ei ole sattumansanelema asia, kuten eivät myöskään uskonnoissa ja mytologioissa piilevät analogiat. Dharma, Tao ja Logos, onko niillä juurikaan käytännön eroa?
Mutta tässä on se esimerkki missä Taustafilosofialla TEHDÄÄN tiedettä.
Jujuna onkin se, että Taustafilosofiasta vaietaan ja näytetään jo tehtyä tiedettä. Dawkinsin mielestä uskonnot haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole evoluution näkökulmasta mitään merkitystä. Miten hän selittää sen että niitä silti on, ja ne ovat kiiinni ihmisyydessä täysin karsiutumattomina ja itse asiassa suuremman evolvoitumisen merkkeinä olleet, ovat ja tulevatkin olemaan? Ja miten hän selittää sen että niitä silti on, ja ne ovat kiiinni ihmisyydessä täysin karsiutumattomina ja itse asiassa suuremman evolvoitumisen merkkeinä olleet, ovat ja tulevatkin olemaan?

Mielenkiintoista tuossa on sekin, että Jumala on Kuluttavainen Tuli Raamatun mukaan. Dawkins käytti vertausta jossa koi lentää tuleen.
Mystikko joka on myöskin psykologi, sisäisessä, kontemplatiivisessa ja henkilökohtaisessa kokemuksessaan vanhan mystisen lauselman "kaksi henkeä sulautuvat yhteen kuin kaksi tulta" janoaa tuota tulta.
Todellakin, hengessä tuo kohtaaminen tapahtuu, sisäisesti meissä. Jos hengellinen materialismi pitäisi kutinsa, me palaisimme kuten tuo koi.
R. Dawson on uuden uskonpuhdistuksen profeetta - hänen teoriansa toimisivat jos uskonto olisi hypoteesi, siis jos sitä ei esiintyisi tai että jos ihmisissä ei olisi sen mukaisia valmiuksia ja psykologisia rakenteita mutta kun on! R. Dawson - tuo komea höppänä - vain itsepintaisesti kääntää ne todisteiksi asialleen mikä on puhtaasti Mielenpeli ja raamitus jossa hämäämällä selitetään musta valkoikseksi. Meitä ei hämätä!

Lainatakseni todellista asiantuntijaa Max Planckia, joka havaitsee jo ammoisen kohtaavan tulevaisuuden suuremman, valistuneemman tiedon (kvanttifysiikan) .

"Kaikki materia on syntynyt ja on olemassa vain, koska on olemassa voima, joka saa atomin hiukkaset värähtelemään ja pitää tämän pikkuruisen aurinkokunnan koossa [-].
Meidän täytyy olettaa, että tämän voiman takana on tietoinen ja älykäs mieli. Se mieli on kaiken materian kasvualusta (engl. matrix)."

Tämä on koko Eksisntentialistisen Panenteismin, kuin myöskin Raamatullisen kristinuskon tunnusjulkilausuma.

Sen vastineet löytyvät Raamatusta, ja tässä onkin kaksi tunnetuinta (tässä on siis se, missä Dharma, Tao ja Logos paljastuvat yhdeksi ja samaksi) :

Lainaus:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. 1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. 1:6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. 1:7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. 1:8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. 1:9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. 1:10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.

Lainaus:

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, 1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. 1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, 1:17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. 1:18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. 1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi 1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

Olen minä muitakin asioita tehnyt kuin vain turhautunut ja ollut käymättä viihtelellä, viimeistellyt töitäni ja muuta suurta. Olen sosialisoinut. Kysyin Tinalta että mitä hän sanoisi jos menisimme KELAan (hän on riidellyt heidän kanssaan, kuten moni muukin joka on lomautettu) pukeutuneena niin että minulla on seksuaalihäirikköviikset ja hyväksikäyttäjälasit, hän näyttäisi jämptiltä viktoriaaniselta naisopettajalta, tiedustelisimme että voiko täältä adoptoida thaimaalaista poikalasta. Päälläni on paita jossa lukee “I promise, I won't tell mom”. Tinasta tämä oli huvittavaa, ja minä hullu. Raimon rabbiinisten opetusten mukaan nainen on aina oikeassa ja että kaikki mitä nainen sanoo on hyvin totta. Raimo ehdottelee runokirjaani liittyviä asioita, Raimo istuu tällöin kotonaan mukavasti tuolinsa reunalla ja juo pienestä kupistaan espressoa. Työt ovat hänelle tärkeitä. Hän tekee töitä ja hänellä on paljon erilaisia ajatuksia. Tina ounasteli että me päätyisimme molemmat Pitkääniemeen, mutta että siellä olisi mielenkiintoista käydä. Kerroin että se voisi lakata olemasta mielenkiintoista, ajattele nyt niitä kirvesmurhaajia jotka luulevat että olet heidän äitinsä, he seuraisivat sinua kaikkialle. Tina nauroi että sittenhän olisimme kaikki yhtä suurta perhettä. Minä sanoin että hän voi esitellä uuden poikansa (ja samalla ainoan) joka puukottaa jos joku koskee häneen.

Juhannos suunnitteli puhelimen hankintaa.

Sanoin:

“Hanki joku minkä nimeä ei edes kukaan tiedä: Bolognese IRC.

Voi käyttää LA puhelimenakin.

Siinä on kuppi joka liitetään narulla toiseen kuppiin, kuppi on tehty lehmänpaskasta koska se on intialainen puhelin.”

Juhannos lisäsi:

“Mutta siinä pitää olla munakello ja voikirnu ja nappeja.”

Yllättävästi hän kysyi miten puhelimeni gps toimii, sitä en ole juuri kokeillutkaan. Paitsi vahingossa kun olen painanut väärää nappia ja se alkaa tekemään ihmeellisiä asioita jolloin olen pistänyt puhelimen taskuun ja toivonut että se lopettaisi koska en pärjää sille: "Mitä vittua tässä on jotain maapalloja!"

Muuten keskikesä on ollut hurmioituvaa aikaa. Luojan kiitos asiat ovat edistyneet vaikken tiedä paljoakaan mitään varmaksi, minä vain toimin ja minulla on tiedostava mieliala niin pitkälle kuin se ylettyy. Uimarannalla olen rentoutunut ja lukenut Sartrea lähdeteoksena ja mielenkiinnosta. Poltin itseni Tanskan lipun väriseksi, väri lisääntyi vielä iltaa myöden. Ai että se sattui. Pystyin nukkumaan kunnolla vain Adho Mukha Svanasana – asennossa. Rannalla oli aluksi vieressäni nuori latinomuija jolla oli sellaiset bikinien alaosat josta sivuissa on vain se rengas mikä tuottaa hermostollisperäistä eroottista aivolukkoa. Kun suprabeibi lähti perseensä, lakattujen kynsiensä, kauniiden pitkäripsisten silmiensä (sivusilmälläni näin että hän katseli minua, kosketteli minua silmillään täysin uteliaana, viattomana ja syyllisenä kaikkeen “cry, cry butterfly”) lähti tuli paikalle äiskä ja sen 17 vuotias tytär ja näiden "suomen paras perse" niminen ystävätär! Äiskällä oli piikkiköynnöstatuointeja joten se on merkkinä siitä että hän tykkää hieman rajummasta, ja se punapää kieltämättä voisi pestä minut sateessa, ihan kuten laulussa ja antaa oppia tantristisista tiloista ja eroottisista rangaistuksista. Olin siinä kunnossa iholtani tuon auringonottoreissun jälkeen että sanoin Kitumarketin myyjälle ottaneeni samanlaisen rusketuksen kuin mitä on hänen paitansa väri ja se oli hyvä kevennys.

Kävelin kaupungilla eilen, vai, oliko se nyt toissapäivänä? Se oli huumaava, euforinen hetki. Kävin kirjastossa, minun piti lainata Pentti Saarikoskea; Petteri Sileniusta (Aikido – Harmonian Tie); Pertti Ylermi Lindgrenia (Kreivi – Tasavallan Casanova) mutten löytänyt Penan kirjaa enkä muistanut sen nimeäkään, joten en saanut aikaan kolme Pe. Pe, Pe:tä niin lainasin Perttiä ja Pertteriä, Henry Millerin harvinaisia herkkuja sisältävän Kosmologisen Silmän, kirjailija joka on tarpeen kesäaikaan. Hyviä valintoja, jokainen, tarpeellisia valinnan mukaan. Siitä lähdin vaeltamaan kaupunkia korvastreot lujalla soinnilla. Olin hurmoksessa vuodenajan kohokohdan koittamisesta, analysoin ja annoin mieleni lentää, henkeni kohota miettimään kaikkea. Tulin siihen tulokseen että olisin ollut sisällis-sodassa pukeutuneena pinkkiin hihanauhaan, saarnannut hurmoksessa rauhasta ja tuomiovallasta: keskitiestä, kansallishengestä ja heränneisyyden oleellisuudesta. Ymmärtäväiset olisivat heränneet ensin, sitten harmaat valkoiset ja punaiset, he olisivat lopettaneet ja iloineet tai ampuneet minua – ties mitä siitä olisi voinut seurata! [Ajatus lähti siitä kun silmiini joutui kirja Teosofian ja Uusromantiikan yhteydestä, ei tarvinnut kuin selata paria sivua niin inspiroiduin ydinmehuja myöten, vain tagit: Ervasti ja sosialisti!]

Lopuksi löysin paikkani läpi puistonpenkiltä, Eels MP3-soittimessa soi juuri oikeaan aikaan ja oikeaa laulua miten se on mahdollista? Tulin paikalle läpi Hämeenpuiston, rakastetun bulevardin ihastellen rakennuksien parvekkeita, pohtien mitä kaikkea on ikkunan takana, kädessä pullo mediumvissyä. Menin vanhan tukun rakennuksen läpi, jossa olin käynyt pikkupoikana, se tuntui epäluonnolliselta mutta vain ylevällä tavalla. Menin kohti Pyynikin ytimekkäitä, vanhoja maisemia joiden toivon pysyvän aikojen loppuun sillä se mahdollistaa rakastamani aikamatkailun aikoihin jolloin monet tarinat saivat alkunsa. Näin hippiseurueen joka soitti sambarumpuja, en kysynyt syytä vaan katsoin lehtiä jotka olivat jokainen oikealla tavalla vihreitä ja minä en ollut hetkeäkään väärässä Intentiossani. Luin Sartrea, luin Aikidoa penkillä, tein satunnaisia muistiinpanoja, katselin hölskyvätissistä nuorta naista, vaaleaa naista, pitkiä sääriä, ihmisiä. Muistot kesätreeneistä tuli mieleen ja olin niin tyytyväinen että ne olivat ohitse, se oli pakkomielteistä ja jotenkin tarkoituksetonta aikaa jossa vain mentiin mukana – siitä oli siksi hyötyä vasta jälkeenpäin.

Viimeistellessäni eilen illalla kansia puhuin samalla kuulumisten vaihtoja Emmin kanssa, jonka kautta maailmaan on tullut vähän turvonnut, sinertävä pikkupossu (sic) joka on alkanut näyttämään vauvalta, eli nyt on uusi ihminen maailmassamme ja onnittelin häntä siitä, olkoon hän elävä, kukoistava ja terve, kuin myös hänen vanhempansa. Yllätyin kuvauksesta, oletin että vauvat syntyvät täsmälleen kekkosen näköisinä. Mutta jos Spetnaz kuvasi hänen kaksospoikiensa näyttäneen alieneilta. Kun minä olin pieni ihminen kooltani, kokemukseltani, ja aloin ihmetellä niin sanottiin että nenäni oli erottuva ja minä rakastan sitä nenääni nyt kun olen kasvanut sen ympärille “10 000 miles and everyone's mistaken”. Ja synnytys voi kestää monia tunteja?! Emmi joka on sitkeä ja fiksu eukko sanoi ettei pahemmin välitä feministiakkojen ruikuttamisesta, mutta kyllä muutaman tunnin pukkaaminen oma hommansa oli. Minä luulin että se on kuin salilla käymistä, jossa rykäistään puolessa tunnissa ja lähdetään hikisen raukeina kotiin. Matkalla juodaan purkki palauttavaa piimää jossa on kaikkea tarpeellista.

Emmi:

“Kuvittele ensin kroppaasi viisitoista kiloa nestettä (lue. läskiä ja pöhötystä). Niistä suurin osa vatsan ja perseen seutuville. Seuraavaksi pasko mielikuvissasi viiden kilon kivi jonka jälkeen persauksesi tikataan ristiin rastiin. Sitten käy ottamassa jumalattomat lollosilikonit jotka painaa ja on tiellä koko ajan.”

Minä:

“No tuohan on melkein kiihottavaa”

Vielä jääkin nähtäväksi, että miten käy kun tilaamieni käyntikorttien lähettäjät kyllä herroittelevat minua, mutta näköjään uskovat vilpittömästi että aion maksaa heidän käyntikortit kahteen kertaan. Onko se sitten sitä protestanttista työetiikkaa?